Kirjanurkkaus

Kansi: Tuomo Parikka Vain harvat maallikot ymmärtävät, että epävarmuus on lääkäreistä paljon piinaavampaa kuin kärsivien tai kuolevien potilaiden kohtaaminen. On melko helppoa hyväksyä potilaan kuolema, jos tietää vailla epäilyksen häivää, ettei häntä voi pelastaa. Hyvä lääkäri kyllä tuntee empatiaa, mutta tilanne on kiistattoman selvä: se on elämää, ja jokaisen täytyy kuolla joskus. Mutta tilanne muuttuu pulmalliseksi, jos ei ole täysin varma, voisiko auttaa tai pitäisikö edes. Kirurgeja pidetään lääkärikunnan omahyväisimpänä, ärsyttävimpänä sakkina; ja neurokirurgit saattavat kenties olla pahimmasta päästä. Kirurgia vaatii mitä ilmeisimmin rutkasti itsevarmuutta ja kenties toisinaan tämä vuotaa myös persoonan puolelle, näyttäytyen muille liian suurena egona. Tämä on tietenkin vain stereotypia, mutta kokenut englantilainen neurokirurgi Henry Marsh ei ainakaan ole sieltä nöyrimmästä päästä ihmisiä. Toisaalta, miksi olisikaan? Hän tekee työkseen jotain, johon monella ei henkin

TOIMINTATAPA Haastateltu potilas käytävällä. Natiiviläpän ohitus. Pystyy kuitenkin juomaan oik. kädellä kahvia.  Stina Niemen ja Aino Öhmanin teos Elämäni on ensimmäinen runoteos, jonka arvioin kohta 8-vuotisen blogiurani varrella. En lupaa ottaa runojen lukemista tavaksi, mutta Elämäni kuulosti niin kiehtovalta, että pakkohan siihen oli tutustua. Kirjan tekijät ovat työskennelleet kääntäjinä sairaalan kielipalveluissa. He ovat lukeneet, kääntäneet ja käsitelleet työkseen lääkäreiden saneluja, potilasohjeita ja muita terveydenhuollon tekstejä vuosien ajan. Elämäni koostuu näistä teksteistä kootuista "potilasrunoista", lyhyistä tekstifragmenteista, jotka on poimittu lääkäreiden saneluista ja muista teksteistä. Esipuheessa tekijät kertovat tekstien ominaispiirteistä: Sairauden ja parantamisen teksteissä yhdistyvät äärimmilleen viety asiantuntijan ytimekkyys (visus 1.3. o.a.y.o.l.), viileä teknisyys (yhdyntätiheys 4 per viikko), maallikolle erikoinen ammattisla

Kansi: Timo Mänttäri Kun tarkkaa kuvantamislaitetta tai muuta testiä käytetään potilaan oireilun selvittämiseen, voi olla melko varma, että jotain löytyy. [...] Ongelmana on, että emme aina tiedä, mitä tulokset merkitsevät. Mitä ovat kaikki nuo pienet turvotukset, tiivistymät, kyhmyt tai muut poikkeamat, joita kuvissa näemme? Liittyvätkö ne potilaan oireiluun ylipäätään? Ovatko ne vain tilapäisiä ja häipyvät sitten itsekseen vai ovatko ne merkki jostain vakavammasta? En tiedä, miksi kaikenlaiset lääketiedettä tai terveyttä koskevat tietokirjat ovat yhtäkkiä alkaneet kiinnostaa minua. En työskentele terveydenhuoltoalalla enkä edes ole luonnontieteilijä vaan pesunkestävä humanisti. Ehkä puolisoni lääketieteen opinnot toimivat jonkinlaisena inspiraation lähteenä. Kun en tajua latinankielisistä anatomian termeistä mitään, niin luenpa sitten jotain vähän kansantajuisempaa. :) Lääkäri Iris Pasternackin tietokirjan alaotsikko on Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita? Teos pure

Minä vihaan palelemista. En ole lainkaan kiinnostunut asettumaan alttiiksi rasituksille. En todellakaan ole mikään seikkailija. Silti olen yrittänyt puolet aikuisesta elämästäni päästä osaksi naparetkikuntaa, yli sata vuotta liian myöhään. Toisinaan minä ajattelen, että minusta tuli lääkäri vain, jotta voin ottaa selvää, mitä tapahtui. Bea Uusman Naparetki - Minun rakkaustarinani on aivan huikea, lumoava, visuaalisesti hätkähdyttävä teos. En ole koskaan lukenut tällaista tietokirjaa: näin tunteella ja intohimoisesti aiheeseensa perehtyvää ja samalla syvän analyyttistä ja perusteellista. Ei ihmekään, että kirja voitti tietokirjallisuuden August-palkinnon ilmestyttyään. Uusman tavoin minäkään en pidä palelemisesta enkä erityisemmin talvesta. En käsitä, mikä ajaa lukuisia ihmisiä kiipeämään lumihuippuisille vuorille ja tavoittelemaan hyytävän kylmiä napa-alueita henkensä kaupalla. Silti luen tällaisista uskalikoista kertovia seikkailukertomuksia ahmien ja mukana eläen. Naparetki -

Kätilöihin ei istu ammatti-identiteetin tai koulutuksen puute, ei naisalistus eikä myöskään kätketty, kulissien takainen arjen toimijuus. [...] Kätilöt mainostivat työtään näkyvästi ja työskentelivät kaikkien katseille alttiina lain säätelemässä ammatissa oman kotinsa ulkopuolella. Aikana, jolloin lainsäädännössä oli isoja nimenomaan sukupuoleen perustuneita eroja, kätilöiden koulutus, ammatinharjoitus tai ammatti-identiteetti ei juuri poikennut miespuolisten aikalaisten maailmasta. Luen ihan liian vähän tietokirjallisuutta nykyisin. Ehkä sain siitä tarpeekseni opintojen aikana tai ehkä luen työssäni ihan tarpeeksi asiatekstiä. Professori Kirsi Vainio-Korhosen kirja, Ujostelemattomat. Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa , tarttui kuitenkin mukaani lähikirjastosta kiinnostavan aiheen ansiosta. Kätilön ammatti on siitä erikoinen, että se on ensimmäinen ammatti Suomessa (ja monissa muissakin maissa), jota naiset - ja alussa vain naiset - saivat virallisesti harjoittaa. Kätil