Kirjanurkkaus

Sinut tuomittiin elämään, seuraamaan elämän kulkua, näkemään vaimosi ja lapsesi kuolevan... Kätesi vapisevat. Sydämesi väräjää. Musta verho valuu silmillesi. Avaat auton ikkunan piristyäksesi. Raitista ilmaa ei ole. Ilma on raskasta, sakeaa. Väriltään ruskeaa. Ei sinun katseesi olekaan peittynyt verhoon, ilma vain on tummunut. Afganistanissa syntyneen ja sieltä Ranskaan paenneen Atiq Rahimin pienoisromaani käsittelee vaikeaa aihetta. Dastaguir, vanha afgaanimies, yrittää matkustaa kaivoksilla työskentelevän poikansa Muradin luo kertomaan hänelle, että pojan äiti sekä hänen vaimonsa ja veljensä ovat kaikki kuolleet Neuvostojoukkojen tekemässä pommi-iskussa. Dastaguirin mukana kulkee kuin ihmeen kaupalla eloon jäänyt pojanpoika Jassin, joka on menettänyt iskussa kuulonsa, mutta ei itse ymmärrä miksi hänen ympärillään on niin hiljaista. Rahimin kirja on murheellinen, hiljainen ja lohduton. Synkästä aiheestaan huolimatta se kuitenkin maalaa erilaisen kuvan Afganistanista kuin mitä

Millä muulla sanalla kuin kauhu voi viitata tähän aikaan? Kauhu panee meidät epäilemään omaa olemassaoloamme, kauhu saa meidät pakenemaan mielikuvitusmaailmoihin, uskomaan dzinneihin, ylimaalliseen naiseen, kuoleman jälkeiseen elämään... Atiq Rahimin romaani osui käteeni kirjastossa ja tulikin luettua yhdeltä istumalta parissa tunnissa. Poliisien pahoinpitelemä kabulilainen Farhad herää vieraassa talossa siihen, että tuntematon lapsi kutsuu häntä isäksi ja outo nainen hoitaa hänen vammojaan. Farhad yrittää selvittää tapahtumaketjua, ja vähitellen lukijallekin selvenee, miten tilanteeseen on jouduttu. Keitä ovat salaperäinen, yksinäinen nainen, Mahnaz, sekä hänen lapsensa Yahya, joka näkee tuntemattomassa miehessä isänsä? Päähenkilön ajatuksissa sekoittuvat oma ja toisen perhe, uskonnon lait ja suvun perinteet, kuoleman unet ja todellisuuden kauhut. Pihaportin ulkopuolella odottavat väkivaltaiset viranomaiset ja ulkonaliikkumiskielto. Mahnazin talo on kaikkea muuta kuin turvalli