Kirjanurkkaus

En ole maailman paras jalkapalloilija. Olen parhaiden joukossa aika korkealla, mutta siihen asiantuntemukseni sitten päättyykin. Muissa asioissa en tiedä mitään, mitä muut eivät tietäisi, enkä tee mitään, mihin muut eivät kykenisi. Meillä kaikilla on samat resurssit, yksi ainoa elämä, joka rakentuu päivittäisistä päätöksistä. Kerron seuraavassa tarinan siitä, kuinka tein omat päätökseni ensimmäisestä pallonpotkaisusta aina vuonna 2016 tehtyyn päätökseen, joka vaaransi koko urani. Herätelläänpä välillä uinuvaa blogia...  Olen penkkiurheilija, vaikkakin hyvin valikoiva sellainen. Seuraan intohimolla yleisurheilua ja olympialaisia, eläydyn miesten jääkiekon MM-kisoihin (mutten seuraa lainkaan SM-liigaa) ja katson yleensä miesten jalkapallon EM- ja MM-kisat. Nolottaa vähän myöntää, että naisten jääkiekon ja jalkapallon arvokisoja en muista katsoneeni juuri lainkaan. Osasyy on toki sekin, että niille ei anneta yleensäkään samaa arvoa kuin miesten kisoille: niitä televisioidaan harvemmin ja

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi

Kun elämä laitetaan risaiseksi, se muuttuu keskivertoa mukavammaksi. Mutta kun elämä on risainen, on se loppujen lopuksi kaukana ehjästä ja mukavasta. Eli ensin on helvetin hauskaa, sitten alkaa vähän kerrassaan rasittaa. Tunnustan: en ollut aluksi lainkaan kiinnostunut  Juice-elämäkerrasta, joka ilmestyi viime syksynä, sai paljon kehuja ja on siitä lähtien pojottanut myyntitilastojen ja kirjaston varatuimpien kirjojen kärjessä. Kirjabloggaajatkin valitsivat sen toiseksi parhaaksi viime vuonna julkaistuksi tietokirjaksi. En ole mikään Juice-fani ja tunnen miehen tuotantoa hävettävän huonosti (En edes tiennyt, että "Rakkauden haudalla" -biisi on alun perin Juicen käsialaa!). Luulisi, että syntyperä velvoittaisi tutustumaan mieheen: isäni on myös kotoisin Juankoskelta ja oli Juicen koulukavereita. Mutta ei... Se, että lopulta luin elämäkerran, on täysin Antti Heikkisen ansiota. Selailin opusta vanhempieni luona kahvipöydässä ja jäin siihen niin totaalisesti koukkuun, e

Päällys: Helena Kajander Jos Olennosta tulee hirviö, syynä on se, että häntä pidetään hirviönä. Ja se, että hän alkaa yhä vahvemmin itsekin pitää itseään hirviönä. Mary Shelley oli vasta 19-vuotias, kun hän alkoi kirjoittaa Frankensteinia , erästä kauhukirjallisuuden suurinta klassikkoa. Kuka kumma tuo nuori nainen oli, ja mikä sai hänet kirjoittamaan kammottavan kirjan rujosta hirviöstä? Ja miksi tämän nuoren kirjailijan esikoisteos on yhä ajankohtainen 200 vuotta ilmestymisensä jälkeen? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa Merete Mazzarellan upea Sielun pimeä puoli . Viime vuoden Helsingin kirjamessuilla Mazzarella kertoi, että ajatus kirjasta lähti liikkeelle lääketieteen opiskelijoille pidetyistä etiikan ja kirjallisuuden luennoista, joilla Frankenstein herätti aina runsaasti keskustelua. Tuo romaanihan kertoo Frankensteinista, tiedemiehestä, joka herättää henkiin Olennon. Virheellisesti luullaan usein, että Frankenstein on Olennon nimi, vaikka Frankenstein on siis sen te

Hän taisteli oikeudesta rakastaa, rakastaa miehiä ja naisia, hyläten sovinnaisuussäännöt, joiden mukaan avioliitto vaati kaiken muun pois sulkevaa rakkautta, joiden mukaan naisten tuli rakastaa vain miehiä ja miesten vain naisia. Tämän hyväksi hän oli valmis luopumaan kaikesta. Ehkä hän oli hullu, kuten hän itse myöhemmin sanoi, mutta se oli suurenmoista hulluutta. Nigel Nicolson oli Sir Harold Nicolsonin ja Vita Sackville-Westin poika. Nämä kaksi puolestaan kuuluivat Englannin ylhäisimpään yläluokkaan 1920-luvulla, ja viettivät aikaansa kiertelemällä Eurooppaa, "talvehtien" milloin pariisilaisessa hotellissa, milloin Monte Carlossa, milloin kartanossa jossain päin Englantia. Pariskunnan idyllinen elämä oli täynnä ylellisyyksiä, mutta samalla myös arkista työntekoa: molemmat olivat menestyviä kirjailijoita ja Harold myös diplomaatti, joka vietti pitkiäkin aikoja poissa kotoa. Vita hoiti sillä aikaa perheen puutarhaa ja huolehti kahdesta pojastaan Knolen kartanossa (356

It was imperative, he knew, that he go back to sleep. He could not lie awake during these hours. He wanted to sleep, enter a lovely blackness, a dark, but not too dark, resting place, unhaunted, unpeopled, with no flickering presences. It is nighttime, January 1895 in London. A man wakes up from a bad dream. Soon we learn that the man is none other than Henry James , the American author who lived most of his life in Europe at the turn of the 19th century. The Master is his fictional biography, relating about four years of the famous author's life from 1895 - 1899. Colm Tóibín does not reveal what in his novel is 'true' history and what are his own speculations about the novelist. The Master is, above all, a fictional work about what Henry James could have been like, and the kind of life that he may have led. James himself burned all his personal papers before he died in an attempt to keep his private life private. Yet this does not prevent Tóibín from using a fellow