Kirjanurkkaus

On taas perinteisen puolivuosittaisen kirjakatsauksen vuoro, vaikka vuoden ensimmäinen kuukausi lähestyy jo loppuaan. Kirjakevät näyttää runsaalta, monipuoliselta ja todella houkuttelevalta. Vuoden ensimmäiset kirjauutuudet, Hävityksen jumala ja Tyhmä neitsyt , odottavat jo yöpöydällä. Seuraavassa ne ja muita itseäni kiinnostavia teoksia alkuvuoden tarjonnasta: Atena Ralf Rothmann : Kuolema keväällä (3/2016) - Kohtalo viskelee kahta nuorta saksalaispoikaa eri suuntiin toisen maailmansodan loppukuukausina. Kuvauksen perusteella kuulostaa siltä, että kirja pyrkii purjehtimaan Doerrin Kaikki se valo jota emme näe -romaanin vanavedessä. Tämänkin käännösoikeudet on myyty useisiin maihin. Darragh McKeon : Kaikki pysyväinen haihtuu pois (4/2016) - Taas kirja, jonka nimi alkaa sanalla 'Kaikki' ja sekoittuu joko Doerrin viimevuotiseen tai Jonas Hassen Khemirin tuoreeseen romaaniin. Myös McKeon kirjoittaa viime vuosisadan käännekohdista, tällä kertaa Tšernobylin ydinonnettomuu

Uli katsoi häntä silmät pyöreinä, odottaen, toivoen, että tälläkin kertomuksella olisi tarkoitus niin kuin hän halusi kaikella olevan. Uli halusi aina nähdä kohtalon, Uli odotti, että jokainen pienikin sattumus muodostaisi osan suurta, kaikkialla hengittävää tarinaa, jonka sylissä hän voisi levätä turvallisesti, koska se oli ennalta määrätty ja muuttumaton. Siiri Enorantaa on kehuttu blogeissa vuolaasti ja kaikki hänen aiemmat teoksensa ovat olleet ehdolla jonkin kirjallisuuspalkinnon - milloin Finlandia Juniorin, milloin Kuvastajan - saajaksi. Surunhauras, lasinterävä kiinnitti huomioni jo komean kannen takia (joka on Laura Lyytikäisen käsialaa). Lisäksi Maria Turschaninoffin Maresin lukeminen viime vuonna palautti uskoni kotimaiseen, nuorille suunnattuun fantasiaan - nimenomaan sellaiseen, jossa on päähenkilönä vahva nainen tai tyttö. Joten Surunhauras, lasinterävä oli pakko lukea. Romaani nousi viime vuonna Finlandia Junior -ehdokkaiden joukkoon, se voitti Topelius-palkinnon

Kirjabloggaajat äänestävät taas viime vuoden parhaita kirjoja neljässä eri kategoriassa. Osallistun viime vuoden tavoin kaikkiin neljään kategoriaan. Eniten tunkua omassa äänestyksessäni oli - hieman yllättäen - Blogistanian Tietoon; viime vuosi oli nimittäin loistava tietokirjavuosi! Blogistanian Globaliassa sen sijaan ei runsaudenpula vaivannut, vaikka siinäkin kategoriassa nousi lopulta kolme ylitse muiden. Seuraavassa siis ehdokkaani vuoden 2015 parhaiksi kirjoiksi. Laitan jokaisen kirjan yhteyteen myös pienen lainauksen kustakin blogiarviosta lyhyeksi perusteluksi. Blogistanian Finlandia 3 pistettä: Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (Gummerus) "...mukaansatempaava, hengästyttävän runsas ja älykäs teos." 2 pistettä: Pertti Lassila: Armain aika (Teos) "Lauseet ovat kirkkaita ja ehjiä, kieli lähes musikaalista ja lukiessa päätyy jonkinlaiseen meditatiiviseen tilaan." 1 piste: Elina Hirvonen: Kun aika loppuu (WSOY) "...itsevarmasti ja

Lisa kohensi mekkoa asiantuntevasti ja talutti sitten Dennisin ääneti seinäpeilin eteen. Dennis tutkaili itseään. Ensin hän järkyttyi näkemästään. Sitten järkytys muuttui ihmetykseksi ja hän alkoi nauraa. Hänellä oli niin onnellinen olo, että hänen teki mieli tanssia. Joskus asiat tuntuvat niin voimakkaasti, että sanat eivät riitä. David Walliamsin Herra Lemu -lastenkirjaa kehuttiin useissa kirjablogeissa pari vuotta sitten. Sitä en ole vielä lukenut, mutta viime vuonna ilmestynyt Poika ja mekko , jossa on jälleen Quentin Blaken anarkistisen suttuinen kuvitus, oli pakko saada käsiin. 12-vuotias Dennis on koulun jalkapallotähti, joka elää vanhempiensa avioeron jälkeen kolmestaan isänsä ja isoveljensä Johnin kanssa. Äiti on lähtenyt, isä huutaa pojilleen ja ruokkii masennustaan ruualla. Perheessä ei saa itkeä, ei puhua tunteista eikä varsinkaan halata. Dennis yllättyy iloisesti, kun hänen seuraansa lyöttäytyy kaunis ja suosittu Lisa, joka on niin kertakaikkisen hurmaava, että va

Hissi nousi äärimmäisen hitaasti. Ainakin arvelin sen nousevan, mutta en ollut varma. Suuntavaistoni oli kadonnut, koska vauhti oli niin hidas. Hissi saattoi laskeutua tai olla täysin liikkumatonkin, mutta äskeisten tapahtumien perusteella tuntui näppärimmältä päätellä, että se nousi. Kyseessä oli kuitenkin vain arvaus, päätelmä vailla minkäänlaista perustaa. En tiennyt, oliko hissi noussut kaksitoista kerrosta ja laskenut kolme vai kiertänyt maapallon ympäri. Haruki Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa -romaanin alku on yksi suosikkialuistani ainakin mitä tulee Murakamin kirjoihin. Yli 500-sivuisen romaanin ensimmäinen kappale on tuossa yllä ja se jo luo tunnelman, joka säilyy oikeastaan läpi kirjan: minäkertoja lukijasta puhumattakaan ei ole koskaan aivan varma, mitä tapahtuu ja mistä on kyse. Vain yksi asia on varmaa: kaikki on mahdollista. Päähenkilö ja kertoja laskee hississä ajan kulukseen taskuissaan olevia kolikoita, kunnes hissin ovi lopulta aukeaa ja edessä seisoo vaalea

Kaikki laakson miehet olivat lähteneet. Edellisenä iltana heitä oli vielä ollut seitsemän. Miehiä, joilla oli ollut piiput ja savukkeet, lippalakit, saappaat, harvoin naurava suu, tuulessa ahavoituneet kasvot ja maan kovettamat kädet. Aamulla he olivat olleet poissa. Owen Sheersin esikoisromaani edustaa minulle hieman vierasta kaunokirjallisuuden tyylilajia, vaihtoehtohistoriaa. Romaani sijoittuu maailmaan, jossa toinen maailmansota onkin edennyt hieman toisella tavalla. Liittoutuneiden maihinnousu Manner-Eurooppaan on epäonnistunut, ja saksalaiset ovat miehittäneet Britannian Ranskan tavoin. Yhdysvallat vetäytyy taisteluista. Toisaalta kuvitelma tuntuu hurjalta; toisaalta mahdolliselta: näinkin olisi voinut käydä ja ties miten se olisi vaikuttanut historiankulkuun. Normandian maihinnousun onnistuminen oli loppujen lopuksi melko pienestä kiinni, ja hyökkäsihän Saksa Englantiin oikeastikin, ainakin ilmapommitusten muodossa. Vastarinta sijoittuu Olchonin pikkukylään, jota voi tus