Koskettelukirjat

Ihastelin tätä viehättävää Aune Rintalan koskettelukirjaa kirjamuseo Pukstaavissa. Hiiri kissalle räätälinä perustuu kansansatuun hiirien ja kissojen suhteesta ja toteutus on aivan mahtava. 

Kirja on voittanut Tactus-koskettelukirjakilpailun vuonna 2006. Tänä vuonna kilpailu järjestettiin Suomessa ja voittaja Erica Forest Belgiasta julkistettiin kirjamessuilla. Katsokaa tämän vuoden kilpailun kärkikolmikon esittelyä tästä linkistä (linkin löysin Vuokko Keräsen Koskettelukirjat-blogista). Toiseksi tuli Maarit Korhonen Merirosvotarinallaan.

Koskettelukirjojen idea on tuoda kirjallisuutta lähemmäksi esimerkiksi näkövammaisille tai muille, joille tavallisen visuaalisen kirjan seuraaminen on vaikeaa. Mutta pari sanaa tästä Aune Rintalan kirjasta - kuvat on otettu kännykkäkameralla, mutta antavat toivottavasti jotain käsitystä itse ideasta:

                                                                                                                   
Kirjan tarina kulkee tavallisella fontilla ja pistekirjoituksena. Pistekirjoitus ehkä erottuu kannesta
otsikon alla, vaikkei noista alemmista kuvista erotukaan. Tarinaa tukee kankaista ja mm. napeista toteutetut sivut, joiden avulla lapsi voi eläytyä tarinaan. Tässä toteutuksessa, kun vaatteiden räätälöinnistä puhutaan, koskettelusivuilla oli luonnoksia erilaista vaatteista tai esim. kissan tassujen jälkiä kuten tuossa alemmassa kuvassa.

Ihastuin täysillä tähän toteutustapaan. Kosketteluhan on ominaista jo ihan pienille lapsille ja jotain tällaista on hyödynnetty vauvojen lelukirjoissa, joissa voi olla esim. erilaisia rapisevia ja karheita materiaaleja. Jonkin verran tätä ideaa on käytössä myös esim. kuvakirjoissa erilaisten pintamateriaalien käytön myötä, mutta nämä varsinaiset koskettelukirjat erityislapsille ovat oma lukunsa. Tällöin esimerkiksi itse toteutuksen ei tarvitse vastata visuaalista kuvaa vaan kosketuksen kautta mielikuva sisällöstä voi tulla kosketuksen myötä muulla tavoin.

Tällainen toteutustapa avaa kuitenkin myös ulottuvuuksia kirjojen tekemiselle itse. Esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa voitaisiin tarinan kerrontaan yhdistää askastelua ja käsityön moninaisia toteutustapoja. 

Itselleni erilaiset erityiskirjat ovat varsin vieraita eikä minulla ole tietoa esimerkiksi siitä, kuinka kattavasti kaunokirjallisuutta julkaistaan pistekirjoituksena. Pintaraapaisuna tutustuin Celia-kirjaston sivuille.

Kirjasto edistää kirjastopalvelujen saatavuutta esimerkiksi ääni- ja pistekirjoina eli palveluja tarjotaan sellaisille, joille tavallisen kirjan lukeminen on jonkin vamman tai oppimisvaikeuden vuoksi vaikeaa. Vuonna 2012 Celialla oli 20 000 asiakasta. Kirjaston sivuilta löytyi myös tietoa, että vuosittain Celia tuottaa saavutettavaan muotoon 30% Suomessa julkaistusta kauno- ja tietokirjallisuudesta. Jaa-a, äkkiseltään tuntuu, että 30% on aika paljon, mutta olennaista kai on se, mitkä teokset julkaistavaksi valikoituu. Millainen on puolestaan pääsy ulkomaiseen kaunokirjallisuuteen? Olisi hienoa kuulla asiasta siitä enemmän tietäviltä.

Ovatko koskettelukirjat sinulle tuttuja? Onko sinulla käsitystä, miten pistekirjoitusta lukevat kokevat kirjojen saatavuuden?

Ps. Tässä vielä linkki Celian sivuille, joilla on hyvin havainnollinen lyhyt esittelyvideo koskettelukirjoista. Tosiaan, näihinhän voi liittää myös ääntä esimerkiksi tiukuja käyttämällä. Kirjat ovat hienoja käsitöinä tehtyjä uniikkikappaleita, mikä on toisaalta rajoite niiden saamisessa käyttöön.

Kehtopainatteesta e-kirjan ostoon

Kuvan kirja, Psalterium Dauid Prophete, sisältää psalmit ja papeille ohjeita rukoushetkiin. Se on painettu Lyypekissä vuonna 1485 tai 1486, eli kyseessä on inkunaabeli eli kehtopainate. Sellaiseksi kutsutaan ennen vuotta 1501 painettuja kirjoja; tämä aarre sijaitsee Kirjamuseo Pukstaavissa. Se on esimerkki kirjapainotaidon varhaisvaiheista - kirjapainon kehityshän mahdollisti kirjojen leviämisen tavallisellekin kansalle. Pitkä matka on tultu kehtopainanteesta tähän päivään, kun kirjoista on runsauden pula ja niitä on saatavilla virtuaalisesti sekunneissa.

Ostin kirjan tänään kuten moni muukin Marissan haasteen myötä: Josko nyt pääsisin ennakkoluuloista Jari Tervon suhteen, kun iPadilla on e-kirjana hänen uutuutensa Esikoinen. Tuli nostalginen olo, kun mainostekstissä mainittiin c-kasetit. Se ratkaisi ostopäätökseni (kuten huomaat, ei olla kovin varmalla pohjalla). Kääk, nyt jo pelkään, että tuli vikatikki! Mutta annan Jarille armollisesti mahdollisuuden, sillä ei kirjailijaa saa dissata omien ennakkoluulojen perusteella. Eihän?

Moni bloggari on lisännyt tunnisteihinsa kirjojen alkuperän ja tämä on ollut minunkin aikomukseni, mutta tekemistä on hidastanut sen tekemisen tylsyys, sillä suurin osa kirjoistani tulee kirjastosta. Joskus ostan, mutta harvemmin.

En koskaan pyydä arvostelukappaleita, sillä minulla ei ole hirveää intohimoa lukea uutuuksia lukuunottamatta joitakin suosikkikirjailijoitani; on niin paljon lukemattomia klassikkoja ympäri maailman! Yhden kirjan olen saanut kustantajalta ja koska se oli kiva lastenkuvakirja, kirjoitin siitä. Muutoin en ole missään kytköksissä kustantajiin.

Laskin pikaisesti kuitenkin blogin kirjojen alkuperän ja tältä se näyttää prosenteissa. Todennäköisesti mikään muu ei tulevaisuudessa muuttumaan kuin mahdollisesti e-kirjojen  määrä etenkin, jos kirjastojen e-kirjapalvelut kehittyvät. Tällä hetkellä paikallisen pikkukaupungin kirjaston e-kirjavalikoima on järisyttävän suppea. Lastenkirjoja on sen sijaan tullut ostettua e-kirjana enemmänkin, sillä ne ovat todella käteviä matkoilla.

47 %   kirjastosta

22 %   ostettu kirjakaupasta tai verkkokaupasta (huom. yleensä normaalihinnalla)

13 %   saatu lahjaksi tai lainaksi ystävältä

9 %     omasta hyllystä (alkuperä hämärän peitossa)

3 %     ostettu kirjaston poistomyynnistä

2,5 %  e-kirja kirjaston palvelusta/ostettu

1%      ostettu kirpparilta (paikko mainita: Aale Tynnin runoja)

1%      saatu kustantajalta

Kirjamuseo Pukstaavi

 

Vierailin viime viikolla Kirjamuseo Pukstaavissa Sastamalassa (noin 50 km Tampereelta länteen). Pukstaavi on Suomen kirjainstituution säätiön valtakunnallinen museo, joka on erikoistunut suomalaiseen kirjaan ja siihen liittyvään kulttuurihistoriaan. Museossa käsitellään kirjaan liittyviä asioita teemoittain, esimerkiksi kirjan tekoprosessia, lastenkirjallisuutta, sarjakuvaa, ihmistä kirjan käyttäjänä jne. Hyvin toimiva ratkaisu! 

Yllä olevassa kuvassa on puusepän tekemä näköisjäljennys entisajan "painokoneesta" kirjasimineen. Kuva ei tee oikeutta hienolle puusepän työlle, sillä oppaan mukaan laite on tehty viimeisen päälle toimivaksi. Oli hienoa nähdä livenä entisajan kirjasimia ja ymmärtää, miten paljon työtä mm. eri fonttien sijoittelu on vaatinut. Näytillä oli myös erilaisia papereita eri aikakausilta ja mikä hienointa, tässä museossa papereihin ja esineisiin sai muutamaa poikkeusta lukuunottamatta koskea.

Yllä esitellään jättikirjan muodossa lastenkirjallisuuden historiaa Topeuliuksesta Tatuun ja Patuun. Voisin kuvitella, että (myös) lapsista olisi hienoa käännellä tällaisen megaison kirjan sivuja.

Myös multimediaa oli hyödynnetty: yllä otos Maija Karman kuvitusta esittelevästä videosta. Multimediapisteet toimivat siten, että vierailija saa itse valita kiinnostavan kuvittajan, runoilijan tms. ja kuunnella juuri häntä kiinnostavan kohdan. Tai sitten vaikka kaikki: oppaamme nimittäin kertoi, että eräs poika oli kuunnellut kuin naulittu kaikki 30 kuvittajaesittelyä. 

 

Näetkö tuon mustan nappulan Härkösen Häräntappoaseen alla? Sitä painamalla saattoi kuulla nuoren lukijan oman kirjavinkkauksen teoksesta. Ja näitä kirjavinkkauskirjoja oli monia.

Alla olevassa kuvassa kohtaus entisajan kirjastosta. Tässä saattoi läprätä vanhoja kirjastokortteja ja vaikkapa leikkiä kirjastoa.

Museossa tutkailtiin myös ihmistä kirjan käyttäjänä kuvaamalla eri aikojen koteja. Tässä alla vanhanajan kirjahylly (-40-50-luvulta?) nuorenparin kodista. Infotaulu tiesi kertoa, että vaneritehtaan siivoojan ja konemiehen kirjasto koostui tyypillisesti almanakasta, katekismuksesta, muutamista muista kristillisistä kirjoista sekä ammattiyhdistyskirjallisuudesta. Hyvä vinkki nykyajan tuunaajille, ei muuta kuin lankarullat pötköön!

Olen tässä esitellyt muutaman pienen väläyksen museosta, joka kyllä laadukkuudellaan teki vaikutuksen. Näiden otosten lisäksi voisi kertoa vielä vaikkapa pienoismalleista, kirjarovioista, satujunasta tai naapuritalon Kiljusen Herrasväki -näyttelystä! 

Museota voisi suositella luokkaretkikohteeksi koululaisille ja myös ihan lapsiperheille, sillä eri pisteissä oli myös toiminnallisia elementtejä ja leikkimahdollisuuksia, mutta myös minulle kirjaharrastajana museo oli hyvin antoisa.

Museo sijaitsee vanhassa apteekkarin talossa viehättävässä miljöössä; rakennuksessa on myös kahvila (testattu, hyvää oli!). Tästä linkki Pukstaavin omille sivuille.

Ja mikäs tuo punainen plakaatti museon seinustalla onkaan - siinähän on isä Kiljusen sanoin:

 Kaikki ei ole totta mitä kirjoihin on painettu!

Ps. Lähistöllä sijaitsee myös Herra Hakkaraisen talo.