Noidanlukko on Eeva Kilven esikoisteos vuodelta 1959 ja Wsoy julkaisi siitä toisen, kauniskansisen painoksen vuonna 2009. Teos on novellikokoelma joskin luin sitä ihan romaanina ja vasta jälkikäteen huomasin, että teosta luennehditaan takakannessakin tarinasikermäksi. Tällainen lukija olen: suoraan tarinaan viis kansien tarjoamasta informaatiosta.
Kilpi itse on kotoisin rajantakaisesta Karjalasta ja evakkoteema on esillä jo tässä teoksessa. Näkökulma on hurmaavasti pienen tytön, Ennin, jonka kautta elämää peilataan ystäviin, perheeseen ja orastavaan kiinnostukseen poikia kohtaan. Yksi koskettavimmista asioista on Ennin suhde Kaijaan, perheen pulleroiseen jäniskoiraan. Ennistä jopa joskus tuntui, että koira oli hänelle läheisempi kuin kukaan muu. Samaistuin ihan täysin näihin koirakuvauksiin ja taannuin lapseksi jälleen, sillä itselläni oli varhaislapsuudessa oma jäniskoiraystävä mummolassa. Koiran nimikin oli samaa sarjaa: Maija.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikaan juuri ennen sotaa. Tuon ajan maalaissuomi elää teoksen sivuilla: lehmiä paimennetaan pois kukkapenkistä, kirnua kierretään, rapsakoita piirakoita rouskutetaan aamuvarhaisella hiljaa ja hartaasti, sireenit tuoksuvat... Mutta tämä kesä ei ollut aivan tavallinen kesä, ei sinne päinkään. Kirja loppuu tykkien kumuun ja kodin jättämiseen.
Pienet tytötkin pääsevät sentään päivien yli ihmeesti. Tulee uusia, iloisempia päiviä, ja tulee vielä paljon, paljon surullisempia päiviä. Iloiset päivät ovat punaisia, ne ovat niin kuin mansikka polun varrella rantaan mentäessä, ne toiset taas ovat mustia, ne ovat niin kuin tähdetön pakkasyö tai se pimeys, joka voi kätkeytyä elävienkin silmien taakse.
Kaikenkaikkiaan pieni suuri helmi kotimaisten kirjojen joukossa.
Eeva Kilpi: Noidanlukko
Wsoy, 2009, 159 (s.)
Ensimmäinen painos ilmestyi v. 1959
