Maailmassa kaikki hyvin.
Olen pitänyt kahvitauon (jota minulla ei ole) ja ruokatauon (jota minulla ei ole) sekä tehnyt töitä (joita minulla ei ole; on hiljaista) ja nyt vain mietiskelen tai jotain.
Eilisessä herraHakkaraisettomassa kotitilanteessa sain aikaan kaiken sen, mitä olin suunnitellut. Sekä muutamia sellaisia joita en.
- opiskelin
- varttisiivosin
- ruokin lauman
- lenksasin (no jaa, ainakin kävin kävelyllä)
- lönötin sohvannurkassa puikkoineni
Sen sijaan en
- varsinaisesti laittanut ruokaa
- lenksannut energisesti
- leiponut taikataikinaa (kauhukolmikon ehdotus)
- antanut jälkkäriksi raakaa kakkutaikinaa (kauhukolmikon ehdotus)
Tänään ajattelin tehdä suurinpiirtein samat jutut.
Niin on loisteliasta ihmisen elämä.
*
Oikeasti elo on kyllä aika kummallista.
Vakuutusyhtiö lähestyi kirjeitse ja halusi ehdottomasti maksaa minulle korvauksia kivusta ja särystä ja ylenmääräisestä tuskasta.
Sinänsä miellyttävä yllätys koska kipua, särkyä ja ylenmääräistä tuskaa oli varsin vähän, käpälä ehjääntyi ja tuli oikeastaan paremmaksi kuin ennen - ikään kuin tärskäys olisi tokeennuttanut ne aiemmankin kaatumisen jäljiltä jääneet kivut, säryt ja ylenmääräiset tuskat (joista ei maksettu mitään!) takaisin normaaliksi.
Olisin saanut valittaakin, mutta maksu oli nyt jo kuitenkin maksettu tililleni FIxxxxxxx.
Muuten hyvä, mutta ei minun tilini.
Eikä työnantajan.
Eikä kenekään äkkiseltään tuntemani henkilön.
Soitin vakuutusyhtiöön.
Ne sanoivat että ok, selvitetään. Ja että jopas on kumma, koska tämä tili on päivitetty tänne meille noin viikkoa ennen tapaturmaanne ja että sinne on ehkä maksettu jotain muitakin korvauksia.
Hämmentävää.
Aloin epäillä, että ehkä minulla onkin joku salattu tili pankissa, jonne maksetaan mystisiä vakuutuskorvauksia jostain käsittämättömästä syystä, jonka läheiseni haluavat salata minulta.
Menin työpäivän jälkeen pankkiin ja pyysin selvittämään, että onko minulla tämmöinen tili.
No ei ollut. Tietenkään.
Pankkivirkailija mulkoili minua arvioiden ja kysyi että mikäs on puolison nimi.
Minähän tunnustin sen heti ja latelin vielä henkkariakin perään. Pankkitäti sanoi, että sen verran hän voi paljastaa että tämä taitaa olla miehesi tili.
Vieläkin oudompaa, koska olin näyttänyt numeroa hraH:lle ja laittanut sen vielä viestilläkin perään.
Soitin hraH:lle, joka on maailmalla ja kysyin, että onko sinulla joku salatili, jonne menevät minun vakuutusrahani ja joita sinä nyt hummaat maailmalla kun luulet niitä omiksi kesärahoiksesi.
HraH soitti pankkiin ja selvitti asiaa, ei kuulemma ole hänen salatilinsä.
Minä soitin hraH:lle uudestaan ja kysyin että oletko nyt ihan varma ettei tämmöinen tili FIxxxxx ole sinun tilisi.
HraH sanoi että mikset heti sanonut, sehän on minun palkka- ja käyttötilini.
Niin että siellä lojuvat minun kipu-tuska-ylenmääräiskärsimysrahani hraH:n henkilökohtaisella käyttelytilillä.
Kyllä niin on käsittämätöntä, että menevät rahat patriarkaaliseen hallintaan.
Vai onko se joku korvaus hraH:lle siitä, että hän on joutunut kärsimään vaimon kärsimyksistä?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käpälä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käpälä. Näytä kaikki tekstit
veisbuukki-vörtsin
Merkillisiä kyllä ovat ne feissipuukin verkostot.
Heti kun olin itseni sinne sompaillut, ryykelsi oveni taakse jostain avaruuksista listallinen ihmisiä, jotka kuulemma saattaisin tuntea.
No tunsinkin, työn kautta. Tuli tietoja semmoisista viiteryhmistä joihin ehkä kannattaisi kuulua (EI) ja ihmisistä joiden kanssa olisi kiva ruotia työjuttuja (no EI).
Mistä ihmeestä se aparaatus tiesi, että minä tiedän tämmöisiä ihmisiä, kun kirjauduin privaattiosoitteesta? Eivät ole siinä osoitekirjassa ne työtutut.
Sitten tuli vinkkejä ihan mukavista ihmisistä, niinkuin esimerkiksi kirkkoherrasta, että hänkin siellä luumuilee.
Ei sillä etteikö meidän kirkkoherra olisi tosissaan ja aktuaalisessa elämässä oikeinkin mukava ja hyvä tyyppi, ja kaikinpuolin semmoinen jonka enemmän kuin mieluusti kutsun kotiini kaffelle ja jonka kanssa vilosofoin (hraH vielä enempi), mutta en kyllä niinkään tiedä, haluanko kuulla että Matti (nimi ehkä muutettu) vaihtoi juuri sukat. Ja että kylläpä meni päivän saarna pilalle tänään.
Juuei.
Seuraavaksi tuli kyynärvarren mittainen lista ihmisistä jotka olivat vain tutuntuttuja, ja jotka ehkä tunnen. Kaikenmaailman mattivirtaisia ja muita.
No en.
Testimielessä ajattelin että nököttää siellä feisbuukin nurkassa ihan hiljaa ja katson, kauanko kestää että minut löytää joku semmoinen tyyppi, jonka kanssa sosialisoin ihan live-elämässäkin.
Noin kaksi sekuntia.
Että merkillisiä kyllä ovat ne verkostot.
En minä kyllä vieläkään oikein mitään mieltä koko hommassa tajua.
Mutta minä olenkin niitä ihmisiä, jotka käyvät vessassa itsekseen ja tarpeen mukaan ja ilman ylimääräistä seuraa, kun taas toiset menevät aina porukalla koska kaikki muutkin menevät ja maalaavat huuliaan ja kohentelevat kampauksiaan ja lätisevät. (oletteko huomanneet semmoista ilmiötä naisten keskuudessa? Ne samat naiset menevät toisten keittiöihin ja pilkkovat ja pyyhkivät pöytiä; minä en.). (Siis pilkkovat kasviksia vaikka soppaan, eivät tietenkään pöytiä. Tai saattaa sitä kyllä olla semmoisiakin tyyppejä jotka pilkkovat toisten pöytiä, mistäpä minä tietäisin.)
Koska olen koukuttuvansorttinen naisihminen, menee luultavastikuukausia viikkoja päiviä tunteja että olen ihan kokonaisvaltaisen lumoutunut koko hommelin ääliömäisyydestä. Siinä on jotain perin mystillishämmentäviskummallista.
*
Ja se on muuten ihan fuulaa että liikunta jotenkin tervehdyttäisi ihmistä.
Menin ja liityin eilen uimahalliin (ihan livenä, en siellä veississä) ja sitten tietysti uin.
En kovin kauaa.
Sitten luovutin ja menin kotiin ja söin kourallisen särkylääkkeitä ja kylvin erilaisissa linimenteissä ja etsin käpälätuen ja nyt olen kiukkuinen ja kurja.
Kyllä oli hyvä etten liittynyt punttisaliin, ihan olisi mennyt hukkaan se investointi.
Uimahallissa sentään tulen puhtaaksi.
*edit vähän myöhemmin*
käsi on niin tyhmä että tekisi mieleni itkeä. Se kyllä toimii ja liikkuu niin kuin kuuluu, mutta on silti ihan tyhmä.
*
huomenissa Helsinkiin opiskelemaan ja perjantaina myös. (huomaatteko, en minä minnekään faseen mitään päivitä, vaan tänne?)
Perjantaina meillä on hraH:n kanssa hottideitti pääkaupungissa: se on siellä työntapaisessa pe ja la, joten jään minäkin sinne notkumaan. Jee.
Eikun äiti ja isä lukevat tätä.
Ei meillä mitään ole. Kulttuuriin tutustutaan ja museoihin.
Heti kun olin itseni sinne sompaillut, ryykelsi oveni taakse jostain avaruuksista listallinen ihmisiä, jotka kuulemma saattaisin tuntea.
No tunsinkin, työn kautta. Tuli tietoja semmoisista viiteryhmistä joihin ehkä kannattaisi kuulua (EI) ja ihmisistä joiden kanssa olisi kiva ruotia työjuttuja (no EI).
Mistä ihmeestä se aparaatus tiesi, että minä tiedän tämmöisiä ihmisiä, kun kirjauduin privaattiosoitteesta? Eivät ole siinä osoitekirjassa ne työtutut.
Sitten tuli vinkkejä ihan mukavista ihmisistä, niinkuin esimerkiksi kirkkoherrasta, että hänkin siellä luumuilee.
Ei sillä etteikö meidän kirkkoherra olisi tosissaan ja aktuaalisessa elämässä oikeinkin mukava ja hyvä tyyppi, ja kaikinpuolin semmoinen jonka enemmän kuin mieluusti kutsun kotiini kaffelle ja jonka kanssa vilosofoin (hraH vielä enempi), mutta en kyllä niinkään tiedä, haluanko kuulla että Matti (nimi ehkä muutettu) vaihtoi juuri sukat. Ja että kylläpä meni päivän saarna pilalle tänään.
Juuei.
Seuraavaksi tuli kyynärvarren mittainen lista ihmisistä jotka olivat vain tutuntuttuja, ja jotka ehkä tunnen. Kaikenmaailman mattivirtaisia ja muita.
No en.
Testimielessä ajattelin että nököttää siellä feisbuukin nurkassa ihan hiljaa ja katson, kauanko kestää että minut löytää joku semmoinen tyyppi, jonka kanssa sosialisoin ihan live-elämässäkin.
Noin kaksi sekuntia.
Että merkillisiä kyllä ovat ne verkostot.
En minä kyllä vieläkään oikein mitään mieltä koko hommassa tajua.
Mutta minä olenkin niitä ihmisiä, jotka käyvät vessassa itsekseen ja tarpeen mukaan ja ilman ylimääräistä seuraa, kun taas toiset menevät aina porukalla koska kaikki muutkin menevät ja maalaavat huuliaan ja kohentelevat kampauksiaan ja lätisevät. (oletteko huomanneet semmoista ilmiötä naisten keskuudessa? Ne samat naiset menevät toisten keittiöihin ja pilkkovat ja pyyhkivät pöytiä; minä en.). (Siis pilkkovat kasviksia vaikka soppaan, eivät tietenkään pöytiä. Tai saattaa sitä kyllä olla semmoisiakin tyyppejä jotka pilkkovat toisten pöytiä, mistäpä minä tietäisin.)
Koska olen koukuttuvansorttinen naisihminen, menee luultavasti
*
Ja se on muuten ihan fuulaa että liikunta jotenkin tervehdyttäisi ihmistä.
Menin ja liityin eilen uimahalliin (ihan livenä, en siellä veississä) ja sitten tietysti uin.
En kovin kauaa.
Sitten luovutin ja menin kotiin ja söin kourallisen särkylääkkeitä ja kylvin erilaisissa linimenteissä ja etsin käpälätuen ja nyt olen kiukkuinen ja kurja.
Kyllä oli hyvä etten liittynyt punttisaliin, ihan olisi mennyt hukkaan se investointi.
Uimahallissa sentään tulen puhtaaksi.
*edit vähän myöhemmin*
käsi on niin tyhmä että tekisi mieleni itkeä. Se kyllä toimii ja liikkuu niin kuin kuuluu, mutta on silti ihan tyhmä.
*
huomenissa Helsinkiin opiskelemaan ja perjantaina myös. (huomaatteko, en minä minnekään faseen mitään päivitä, vaan tänne?)
Perjantaina meillä on hraH:n kanssa hottideitti pääkaupungissa: se on siellä työntapaisessa pe ja la, joten jään minäkin sinne notkumaan. Jee.
Eikun äiti ja isä lukevat tätä.
Ei meillä mitään ole. Kulttuuriin tutustutaan ja museoihin.
tikusta asiaa ja etsimisiä
kaffepaussilla: aamun kiireiset hoidettu, nyt pitäisi tehdä opiskelujen ennakkotehtävä.
Tiesin ihan varmasti että jollain tikulla tai kompuutterin muistin uumenissa on viime syksynä pitämäni esittely, josta näppärästi saisi muokattua sen mitä nyt tarvitsen.
Arvatkaa kuinka kauan kestää, kun alkaa etsiä esitelmän pohjaa?
Minulla oli työpöydän laatikossa kolme tikkua ja veskassa yksi. Ne kaikki tikut ovat keskenään samannäköisiä.
Jos ottaa kaikki tikut yhdellä kertaa käteen ja alkaa työnnellä niitä siihen usbiin, niin montako kertaa ihminen tarkistaa sen saman tikun? (noin seitsemäntoista)
Ja mikä on todennäköisyys että löytyy se mitä etsii?
Ihme vuosikertatavaraa muutenkin koko esittely. Löysin varmaan seitsemän erilaista versiota, eri vuosilta ja eri tilaisuuksista.
Yhdellä tikulla oli pohjolan huonekaluhelvetin homeplanner ja joku plään.
Kuka ihme on istunut minun työpöytäni ääressä, käyttänyt minun konettani ja tehnyt homepläänejä?
En minä ainakaan.
En varmana niin.
Miksi se joku on jemmannut tikkunsa minun laatikkooni?
Suuttuuko se, kun deletoin koko pläänin ja omin tikun jalompiin tarkoituksiin?
*
UPM:lla on hiljaisempi tuokio: se etsii meille - HraH:lle ja minulle matkoja - semmoista se on kun työskentelee kolmannella sektorilla. Esimies suunnittelee lomatkin meidän puolesta.
*
Minä puolestani petin kaikki ylevät periaatteeni ja kirjauduin siihen kehvatsun naamakirjaan.
Nyt aion mököttää jossain sen pimeimmässä nurkassa puoli vuotta ja todeta sitten, että ihan turhaa touhua.
Ihan varmasti en kenellekään sano yhtään mitään.
Sitten olen katkera ja kiukkuinen kun kukaan ei koskaan leikimunkaa.
No, olin minä nyt kumminkin sen verran aloitteellinen että etsin kolme juttua ja yhden ihmisen. Näin aluksi. Ja yksi etsi minut, varmaan jonkun robotin kanssa.
En kyllä siltikään ymmärrä koko touhua. Pitääkö minun nyt alvariinsa käydä niissä sidosryhmissä katsomassa että mitä ne tekevät vai ilmestyykö sitä striimiä jotenkin ovelasti suoraan minulle? Ihan pölhöä.
*
Ajattelin että en sittenkään liity punttisaliin koska käpälä.
Ei olisi kannattanut imuroitsea. Niin tuli käpälästä ärtyisä ja minusta myös.
Luulen, että yritän ylittää koko syksyn vallinneen vesi on liian märkää-kylmää-pimeetä -ahdinkoni ja liittyä uimahallin jäseneksi kuitenkin.
Olin ajatellut että voin vaikka kävellä seuraavaksi lähimmälle hallille. Lähihallin aukioloajat ovat aivan toivottoman huonot.
Nyt kun katson vallitsevia sääolosuhteita, niin ehkä en sittenkään.
Tiesin ihan varmasti että jollain tikulla tai kompuutterin muistin uumenissa on viime syksynä pitämäni esittely, josta näppärästi saisi muokattua sen mitä nyt tarvitsen.
Arvatkaa kuinka kauan kestää, kun alkaa etsiä esitelmän pohjaa?
Minulla oli työpöydän laatikossa kolme tikkua ja veskassa yksi. Ne kaikki tikut ovat keskenään samannäköisiä.
Jos ottaa kaikki tikut yhdellä kertaa käteen ja alkaa työnnellä niitä siihen usbiin, niin montako kertaa ihminen tarkistaa sen saman tikun? (noin seitsemäntoista)
Ja mikä on todennäköisyys että löytyy se mitä etsii?
Ihme vuosikertatavaraa muutenkin koko esittely. Löysin varmaan seitsemän erilaista versiota, eri vuosilta ja eri tilaisuuksista.
Yhdellä tikulla oli pohjolan huonekaluhelvetin homeplanner ja joku plään.
Kuka ihme on istunut minun työpöytäni ääressä, käyttänyt minun konettani ja tehnyt homepläänejä?
En minä ainakaan.
En varmana niin.
Miksi se joku on jemmannut tikkunsa minun laatikkooni?
Suuttuuko se, kun deletoin koko pläänin ja omin tikun jalompiin tarkoituksiin?
*
UPM:lla on hiljaisempi tuokio: se etsii meille - HraH:lle ja minulle matkoja - semmoista se on kun työskentelee kolmannella sektorilla. Esimies suunnittelee lomatkin meidän puolesta.
*
Minä puolestani petin kaikki ylevät periaatteeni ja kirjauduin siihen kehvatsun naamakirjaan.
Nyt aion mököttää jossain sen pimeimmässä nurkassa puoli vuotta ja todeta sitten, että ihan turhaa touhua.
Ihan varmasti en kenellekään sano yhtään mitään.
Sitten olen katkera ja kiukkuinen kun kukaan ei koskaan leikimunkaa.
No, olin minä nyt kumminkin sen verran aloitteellinen että etsin kolme juttua ja yhden ihmisen. Näin aluksi. Ja yksi etsi minut, varmaan jonkun robotin kanssa.
En kyllä siltikään ymmärrä koko touhua. Pitääkö minun nyt alvariinsa käydä niissä sidosryhmissä katsomassa että mitä ne tekevät vai ilmestyykö sitä striimiä jotenkin ovelasti suoraan minulle? Ihan pölhöä.
*
Ajattelin että en sittenkään liity punttisaliin koska käpälä.
Ei olisi kannattanut imuroitsea. Niin tuli käpälästä ärtyisä ja minusta myös.
Luulen, että yritän ylittää koko syksyn vallinneen vesi on liian märkää-kylmää-pimeetä -ahdinkoni ja liittyä uimahallin jäseneksi kuitenkin.
Olin ajatellut että voin vaikka kävellä seuraavaksi lähimmälle hallille. Lähihallin aukioloajat ovat aivan toivottoman huonot.
Nyt kun katson vallitsevia sääolosuhteita, niin ehkä en sittenkään.
Ei mennyt ihan putkeen
Testaan toimiiko käpälä: toimii se, noin suurinpiirtein. Siis silloin kun ei tee mitään oikein merkillistä. Höh ja pöh sille; juuri kun se alkoi olla kunnossa ja melko vaivaton.
Olen ajatellut kaikenmoisia kohtsiltään alkavan uuden vuoden varalle.
Ajattelin että liityn punttisali-jumppahörhöihin ja rupean harjoittamaan liikehdintää. Sitten menin käymään siellä salilla, jonka olin valinnut.
Tuli ramppikuume ja ahistus.
Sitten ajattelin että rupean kasvissyöjäksi ja herkuttelunkieltäjäksi.
Sitäkin ajattelin sitten uusiksi.
Mietin myös, että hankkisin jostain alelaarista uudet kivat juoksutossut, kun sain lahjakortin urheiluliikkeeseen. Lähdin oikein reippaana naisena ostoksille, mutta jostain omituisesta syystä päädyin ei-urheiluliikeeseen ja kaiken lisäksi housuosastolle.
Sovitin vaikka kuinka monet farkut ja ne olivat kaikki ihan sopivia!
Siitä riemastuneena ostin kaikenlaista täysihintaista mitä en olisi tarvinnut ja sovitin vielä enemmän semmoisia mitä en tarvinnut.
Ja nyt haluan vain lisää monenmoisia vaateksia, joita en tarvitse.
Päivän saldo:
1 kpl ei-punttisalijäsenyyksiä
1 pari ei-juoksutossuja
1 kassillinen ei-alennusvaatteita
1 kpl tuskaisen keskeneräinen kauppareissu
Ei kyllä mennyt ihan putkeen.
*
...ainiin, me suunnitellaan hraH:n kanssa kevätretkeä. Loppusuoralla tällä hetkellä Lissabon, Rooma ja Madrid.
Vinkkejä?
Olen ajatellut kaikenmoisia kohtsiltään alkavan uuden vuoden varalle.
Ajattelin että liityn punttisali-jumppahörhöihin ja rupean harjoittamaan liikehdintää. Sitten menin käymään siellä salilla, jonka olin valinnut.
Tuli ramppikuume ja ahistus.
Sitten ajattelin että rupean kasvissyöjäksi ja herkuttelunkieltäjäksi.
Sitäkin ajattelin sitten uusiksi.
Mietin myös, että hankkisin jostain alelaarista uudet kivat juoksutossut, kun sain lahjakortin urheiluliikkeeseen. Lähdin oikein reippaana naisena ostoksille, mutta jostain omituisesta syystä päädyin ei-urheiluliikeeseen ja kaiken lisäksi housuosastolle.
Sovitin vaikka kuinka monet farkut ja ne olivat kaikki ihan sopivia!
Siitä riemastuneena ostin kaikenlaista täysihintaista mitä en olisi tarvinnut ja sovitin vielä enemmän semmoisia mitä en tarvinnut.
Ja nyt haluan vain lisää monenmoisia vaateksia, joita en tarvitse.
Päivän saldo:
1 kpl ei-punttisalijäsenyyksiä
1 pari ei-juoksutossuja
1 kassillinen ei-alennusvaatteita
1 kpl tuskaisen keskeneräinen kauppareissu
Ei kyllä mennyt ihan putkeen.
*
...ainiin, me suunnitellaan hraH:n kanssa kevätretkeä. Loppusuoralla tällä hetkellä Lissabon, Rooma ja Madrid.
Vinkkejä?
On jo ovella
Joulupuu on rakennettu,
on villiä melskettä, helinää helskettä.
Äiti on laittanut kystä kyllä
ja lapsoset - nuo rakkaat punaposket - roikuu kuusen oksissa.
(ne piilottivat toinen toistensa lahjapaketit kuuseen)
*
Käpälästä huolimatta (tai kukaties siitä johtuen) olen ihan rento vain. En sitten tänä(kään) vuonna kuurannut jalkalistoja hammasharjalla.
Mutta väliäkö sillä, näyttäisi tulevan joulu silti vääjäämättä.
Lintukodon rappiksessa vietettiin eilen talon yhteisiä joulun vastaanottajaisia: kaikki pikkumummoset rollaattoreineen kokoontuivat sinne, ja yläkerran setä keitteli glögiä. Lapset söivät ainakin sata piparia ja sitten laulettiin yhteislauluja. Aika metkaa.
*
Pikkusisko on ainakin viiteentoista kertaan vakuuttanut että tämä on paras joulu ikinä.
Niinpä murmeliini, niinpä - ne tulevat vuosi vuodelta paremmiksi.
Keitimme eilen fudgea joululaulujen tahtiin.
"... suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu..."
vähältä piti, ettei tullut suolavesifudgea siitä.
*
edit myöhemmin:
on villiä melskettä, helinää helskettä.
Äiti on laittanut kystä kyllä
ja lapsoset - nuo rakkaat punaposket - roikuu kuusen oksissa.
(ne piilottivat toinen toistensa lahjapaketit kuuseen)
*
Käpälästä huolimatta (tai kukaties siitä johtuen) olen ihan rento vain. En sitten tänä(kään) vuonna kuurannut jalkalistoja hammasharjalla.
Mutta väliäkö sillä, näyttäisi tulevan joulu silti vääjäämättä.
Lintukodon rappiksessa vietettiin eilen talon yhteisiä joulun vastaanottajaisia: kaikki pikkumummoset rollaattoreineen kokoontuivat sinne, ja yläkerran setä keitteli glögiä. Lapset söivät ainakin sata piparia ja sitten laulettiin yhteislauluja. Aika metkaa.
*
Pikkusisko on ainakin viiteentoista kertaan vakuuttanut että tämä on paras joulu ikinä.
Niinpä murmeliini, niinpä - ne tulevat vuosi vuodelta paremmiksi.
Keitimme eilen fudgea joululaulujen tahtiin.
"... suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu..."
vähältä piti, ettei tullut suolavesifudgea siitä.
*
edit myöhemmin:
 |
| "kas kuusen latvassa..." ylen taiteellinen asetelma nurinkurisine joulupukkeineen |
kiireen loppu
Joskus kiire loppuu kuin seinään.
Tai rotvallin reunaan, tässä tapauksessa.
Lankesin kaidalta tieltä ja en ihan jäänyt ambulanssin alle. (miksi joskus tuntuu siltä että elämäni on traagilliskoomillista?)
Onneksi en mennyt murskaksi tai mitään semmoista, mutta käpälä (se sama jonka teloin kertaalleen muutama vuosi sitten) on pahalla päällä ja vankasti tuettu.
Ja koska olen lekurin mukaan työkyvytön, on vissiin paree pitää tämä privaattinakuttelukin hallinnassa...
(paitsi kyllä yhdelläkin kädellä jotain saa aikaan jos haluaa)
Lekurilta kotiuduttuani pistin muksut jonoon ja annoin tilannetiedotuksen: "paha venhädys" ja sitten jaoin tehtävät: porkkanalaatikko - lanttulaatikko - perunalaatikko - leipä - piparit - siivous - siivous - siivous.
Tai rotvallin reunaan, tässä tapauksessa.
Lankesin kaidalta tieltä ja en ihan jäänyt ambulanssin alle. (miksi joskus tuntuu siltä että elämäni on traagilliskoomillista?)
Onneksi en mennyt murskaksi tai mitään semmoista, mutta käpälä (se sama jonka teloin kertaalleen muutama vuosi sitten) on pahalla päällä ja vankasti tuettu.
Ja koska olen lekurin mukaan työkyvytön, on vissiin paree pitää tämä privaattinakuttelukin hallinnassa...
(paitsi kyllä yhdelläkin kädellä jotain saa aikaan jos haluaa)
Lekurilta kotiuduttuani pistin muksut jonoon ja annoin tilannetiedotuksen: "paha venhädys" ja sitten jaoin tehtävät: porkkanalaatikko - lanttulaatikko - perunalaatikko - leipä - piparit - siivous - siivous - siivous.
remppaheikkiangst
työlama.
Dejavu.
Verstaalla on kylmä, käpälä vihoittelee. Kylmä johtuu kuulemma jostain linjastoviasta - vaikka koko viime talven täällä ramppasi sekä sorjia että vähemmän sorjia remppaheikkejä nostelemassa housujaan ja raappimassa niskojaan. Ja käpälä johtuu isommasta naksuttelu-urakasta, jonka aloitin pari viikkoa sitten. Liian mekaanista puhaa.
Oletteko huomanneet semmoista juttua, että jos on remppaheikki, niin ensin se tulee ja nostelee housujaan ja raapii niskaansa. Sitten se pyytää jonkun toisen katsomaan ja se toinen remppaheikki tulee ja nostelee housujaan ja raappii niskojaan. Ja ne molemmat mutisevat sen saman mantran. Sitten jompikumpi sanoo että mä tulen sit ensviikolla tekemään ton jutun.
Ja tulee ensviikko, mutta ei remppaheikkiä.
Tulee seuraavakin viikko. Mutta ei remppaheikkiä.
Sitten se jossain vaiheessa laahustaa paikalle, ehkä kolmen normaalin ajanlaskun mukaisen työviikon jälkeen, mutta jättää purut levälleen lattialle. Koska ensviikolla tulee joku joka siivoaa ne purut.
Minulla ensviikko on alle seitsemän päivän päässä, aina. Ja perustyöt hoidetaan aina viimeistään seuraavana päivänä.
Kyllä on kuulkaa unelmaduuni niillä kavereilla. Ei tarvii edes siivota jälkiään. (minun tarvii. höh ja pöh.)
*
Palelin ja olin niin jumissa eilen, että vein tytöt (ja itseni) uimaan. Teki hyvää.
Olen huolestuttavissa määrin lipsunut liikunnallisista tavoitteistani. Olen itseasiassa toiminut liikuntani suhteen kuin mikäkin remppaheikki.
Lupaan ryhdistäytyä. Enkä enää jätä purujakaan levälleen.
*
Pikkusiskolla on ilmastonmuutoskriisi. Löysin hänelle ihanan talvipipon, tiikeripipon. Joka tietysti olisi pitänyt saada käyttöön heti.
Mutta tänään ei ole tarpeeksi kylmä.
"eikä tietenkään enää ikinä tule kylmää vaan aina on lämmintä vaikka mä odotan neljä miljoonaa vuotta, ja sit maanantaina se pipo on jo ihan ruma ja kulunut ja repsottaa ja se tiikeri kuolee eikä mahdu mun päähän enää ikinä, enkä mä voi syödäkään kun tää aamupala on niin rumannäköinen"
Dejavu.
Verstaalla on kylmä, käpälä vihoittelee. Kylmä johtuu kuulemma jostain linjastoviasta - vaikka koko viime talven täällä ramppasi sekä sorjia että vähemmän sorjia remppaheikkejä nostelemassa housujaan ja raappimassa niskojaan. Ja käpälä johtuu isommasta naksuttelu-urakasta, jonka aloitin pari viikkoa sitten. Liian mekaanista puhaa.
Oletteko huomanneet semmoista juttua, että jos on remppaheikki, niin ensin se tulee ja nostelee housujaan ja raapii niskaansa. Sitten se pyytää jonkun toisen katsomaan ja se toinen remppaheikki tulee ja nostelee housujaan ja raappii niskojaan. Ja ne molemmat mutisevat sen saman mantran. Sitten jompikumpi sanoo että mä tulen sit ensviikolla tekemään ton jutun.
Ja tulee ensviikko, mutta ei remppaheikkiä.
Tulee seuraavakin viikko. Mutta ei remppaheikkiä.
Sitten se jossain vaiheessa laahustaa paikalle, ehkä kolmen normaalin ajanlaskun mukaisen työviikon jälkeen, mutta jättää purut levälleen lattialle. Koska ensviikolla tulee joku joka siivoaa ne purut.
Minulla ensviikko on alle seitsemän päivän päässä, aina. Ja perustyöt hoidetaan aina viimeistään seuraavana päivänä.
Kyllä on kuulkaa unelmaduuni niillä kavereilla. Ei tarvii edes siivota jälkiään. (minun tarvii. höh ja pöh.)
*
Palelin ja olin niin jumissa eilen, että vein tytöt (ja itseni) uimaan. Teki hyvää.
Olen huolestuttavissa määrin lipsunut liikunnallisista tavoitteistani. Olen itseasiassa toiminut liikuntani suhteen kuin mikäkin remppaheikki.
Lupaan ryhdistäytyä. Enkä enää jätä purujakaan levälleen.
*
Pikkusiskolla on ilmastonmuutoskriisi. Löysin hänelle ihanan talvipipon, tiikeripipon. Joka tietysti olisi pitänyt saada käyttöön heti.
Mutta tänään ei ole tarpeeksi kylmä.
"eikä tietenkään enää ikinä tule kylmää vaan aina on lämmintä vaikka mä odotan neljä miljoonaa vuotta, ja sit maanantaina se pipo on jo ihan ruma ja kulunut ja repsottaa ja se tiikeri kuolee eikä mahdu mun päähän enää ikinä, enkä mä voi syödäkään kun tää aamupala on niin rumannäköinen"
lomalta paluu
Eihän tuo pääsiäisvapaa ollut kuin näyttää: mikä muutamassa päivässä saatiin käpälä-niskaosastolla kuntoon, on muutamassa tunnissa työpäätteen ääressä tuhottu. Höh ja pöh sille!
Mutta muuten tauko oli tervetullut ja ihana.
Olen ehtinyt mm.
- siivota sen pahuksen vaatehuoneen. (ja sotkea sen)
- kaksi kertaa lenkille ja kerran sauvomaan
- kolme kertaa pyörälenkille isojen kanssa
- heittelemään koreja ja potkimaan palloa koko lauman kanssa (kyllä, niitä voi tehdä myös yhtäaikaa)
- laittamaan ruokaa
- syömään ruokaa
- lukemaan monta kirjaa
Mutta en ehtinyt kertaakaan
- nukkua oikein pitkään, vaan heräsin nakutettuna joka aamu samaan aikaan. Paitsi tänään. Tänään kyllä olisi nukuttanut.
Ja tällä viikolla täytyy
- hoitaa mummopiirin viimeinen tai toiseksiviimeinen kerta
- hoitaa vanhempainyhdistyksen kokous
- käydä saattaen vaihtamassa Pikkusisko kouluun
- löytää joku joka saa niskani kuntoon. Pian.
- varustaa Isoveli leirikoulua varten: kumpparit, tossut, uudet ulkohousut.
- kuka vie Isosiskon hammaslääkäriin?
**
Pääsiäispäivänä pyöräilin Isosiskon kanssa hänen koululleen keskustaan. Istuimme kaikessa rauhassa hiljaisella koulun pihalla hörppimässä vettä ja juttelemassa niitä näitä.
Nurkan takaa alkoi kuulua "klip-kloppa-klipp-kloppa-klip-kloppa..."
Minä ajattelin että onpa hassu ääni kaupungissa. Voisi olla vaikka hevonen.
Ja niinpä vain siitä koulunportin ohitse vaelsi aivan muina hevosina vaalea hevonen, joka pysähtyi laiduntamaan pienelle vihreälle lämpäreelle koulun parkkipaikalla.
Hevosen rinnalla käveli pörrötukkainen mies. Muina hevosina hänkin. Tai miehinä.
Olivat kuulemma päiväkävelyllä, näin kauniin päivän kunniaksi.
**
Hyvä pääsiäinen meillä oli.
Mutta muuten tauko oli tervetullut ja ihana.
Olen ehtinyt mm.
- siivota sen pahuksen vaatehuoneen. (ja sotkea sen)
- kaksi kertaa lenkille ja kerran sauvomaan
- kolme kertaa pyörälenkille isojen kanssa
- heittelemään koreja ja potkimaan palloa koko lauman kanssa (kyllä, niitä voi tehdä myös yhtäaikaa)
- laittamaan ruokaa
- syömään ruokaa
- lukemaan monta kirjaa
Mutta en ehtinyt kertaakaan
- nukkua oikein pitkään, vaan heräsin nakutettuna joka aamu samaan aikaan. Paitsi tänään. Tänään kyllä olisi nukuttanut.
Ja tällä viikolla täytyy
- hoitaa mummopiirin viimeinen tai toiseksiviimeinen kerta
- hoitaa vanhempainyhdistyksen kokous
- käydä saattaen vaihtamassa Pikkusisko kouluun
- löytää joku joka saa niskani kuntoon. Pian.
- varustaa Isoveli leirikoulua varten: kumpparit, tossut, uudet ulkohousut.
- kuka vie Isosiskon hammaslääkäriin?
**
Pääsiäispäivänä pyöräilin Isosiskon kanssa hänen koululleen keskustaan. Istuimme kaikessa rauhassa hiljaisella koulun pihalla hörppimässä vettä ja juttelemassa niitä näitä.
Nurkan takaa alkoi kuulua "klip-kloppa-klipp-kloppa-klip-kloppa..."
Minä ajattelin että onpa hassu ääni kaupungissa. Voisi olla vaikka hevonen.
Ja niinpä vain siitä koulunportin ohitse vaelsi aivan muina hevosina vaalea hevonen, joka pysähtyi laiduntamaan pienelle vihreälle lämpäreelle koulun parkkipaikalla.
Hevosen rinnalla käveli pörrötukkainen mies. Muina hevosina hänkin. Tai miehinä.
Olivat kuulemma päiväkävelyllä, näin kauniin päivän kunniaksi.
**
Hyvä pääsiäinen meillä oli.
ei hyvä
Tämä on taas niitä päiviä.
Käsi - ei hyvä.
Selkä - ei hyvä.
Niska - ei hyvä.
Onneksi mikään noista ei myöskään ole kovin huono. Sitäkin ne ovat joskus olleet.
Pikkusisko herätti yöllä: korviin koskee. Annoin särkylääkettä (kirjoitin ensin, että sätkylääkettä!) ja arvoin lopun yötä, mitäs nyt sitten tämän asian kanssa tekisi.
Täydellisesti tavoistani poiketen varasin heti aamusta ajan yksityiselle, vein kimulin sinne ja tulin korvatulehduspotilaan kanssa ulos.
Olisin voinut jäädä kotiin, mutta kun justiinsa tänään oli verstaalle tulossa Hanskamies, jonka peruminen olisi ollut silkka killeri: minkä taakseen jättää,sitä tikulla silmään...
Lapsi anoppilaan, minä verstaalle, enkä ollenkaan hyvällä tuulella.(kehno äiti ja kehno työläinen! Hyi minua!)
Hanskahemmolla oli paljon asiaa ja minulla keskiraskas ketutus jo valmiiksi päällä. Illalla luvassa vielä herrakerhoa.
Omat läpivalaisukuvani olivat edenneet hoitopolkujen hierarkiassa jonnekin eteenpäin, liäkäri ei soittanut vaan pisti Jonkun Toisen asialle ja menen lähipäivinä ihan oikein jollekin spesialistille kuulemaan, että tarttis tehdä taukojumppaa ja älä nyt iso ihminen valita ja tässä näitä relaksantteja. Kiitos ja näkemiin.
Ai minäkö pessimistiskeptikko?
Ja mitä vielä?
Että hyvää syntymäpäivää vaan!
Käsi - ei hyvä.
Selkä - ei hyvä.
Niska - ei hyvä.
Onneksi mikään noista ei myöskään ole kovin huono. Sitäkin ne ovat joskus olleet.
Pikkusisko herätti yöllä: korviin koskee. Annoin särkylääkettä (kirjoitin ensin, että sätkylääkettä!) ja arvoin lopun yötä, mitäs nyt sitten tämän asian kanssa tekisi.
Täydellisesti tavoistani poiketen varasin heti aamusta ajan yksityiselle, vein kimulin sinne ja tulin korvatulehduspotilaan kanssa ulos.
Olisin voinut jäädä kotiin, mutta kun justiinsa tänään oli verstaalle tulossa Hanskamies, jonka peruminen olisi ollut silkka killeri: minkä taakseen jättää,sitä tikulla silmään...
Lapsi anoppilaan, minä verstaalle, enkä ollenkaan hyvällä tuulella.(kehno äiti ja kehno työläinen! Hyi minua!)
Hanskahemmolla oli paljon asiaa ja minulla keskiraskas ketutus jo valmiiksi päällä. Illalla luvassa vielä herrakerhoa.
Omat läpivalaisukuvani olivat edenneet hoitopolkujen hierarkiassa jonnekin eteenpäin, liäkäri ei soittanut vaan pisti Jonkun Toisen asialle ja menen lähipäivinä ihan oikein jollekin spesialistille kuulemaan, että tarttis tehdä taukojumppaa ja älä nyt iso ihminen valita ja tässä näitä relaksantteja. Kiitos ja näkemiin.
Ai minäkö pessimistiskeptikko?
Ja mitä vielä?
Että hyvää syntymäpäivää vaan!
liäkärpohdintaa
On muuten sellainen olo, että oma hoito on hyvissä ja pystyvissä käsissä tässä väestövastuulääkärijärjestelmässä. Viisi vuotta, kaksi eri terveyskeskusta ja viisi eri lääkäriä. Olen asunut koko ajan yhdessä ja samassa osoitteessa. Sinä aikana minulla on ollut seuraavat lääkärit: Kalinakulakova 1, Tosi Ihana Lääkäri 1, Lyhytaikainen Lääkäri, Tosi Kiva Lääkäri 2 ja Kalinakulakova 2.
Tapahtuipa varatessani aikaa uusimpaan vuotuiskontrolliin:
m: "pitäisi varata aika vuositarkastukseen ja käydä labrassa" sairaanhoitaja: "miksi?"
m: "no silleen mulle on sanottu. Että kerran vuodessa pitää käydä, kun mulla on tämä xx-vaiva ja siihen lääkkeet"
sairaanhoitaja: "miksi?"
m: "no kun mulle on sanottu että pitää käydä. Kun mulla on lääkitys tähän (rumasana) vaivaan"
sairaanhoitaja: "miksi?"
m: "siis mitä? (rumasana, en ymmärrä kysymystä!) ai miksi mulla on se vai? ööh, mulla on varmaan huonot geenit"
sairaanhoitaja: "ai, no sitten. Varataanpa aika"
ja tapahtuipa liäkärvisiitillä liäkär: "mjiksji oljet tjäällä?"
m: "no kun on sanottu että kerran vuodessa pitää käydä."
l:"mjiksi? tje olejette vjelä njuori"
...siinä vaiheessa huokaisin sisäisesti ja totesin, että tästäpä tulee pitkä visiitti.
Reseptit tuli uusittua liukuhihnalta, labrat huitaistiin syvästi inhoamallani tavalla syrjään: "tjäällä kjaikki kjunnossa" ja sain uikuttaa muutaman minuutin kädestäni. Liäkär tuikkasi puolen meetrin mittaisella neulalla kortisonia kyynärpäähäni ja laittoi niskakuvaukseen. Kiukuttelin koko päivän kotona, ettei niskassa ole mitään muuta kuin lihasjumia ja että käsikin tuli vaan huonommaksi.
Tänä aamuna soitin varatakseni kuvausaikaa.
Röntgenhoitaja: "juuh, kuulkaa lääkäri on laittanut tämän pyynnön kiireellisenä. Että voitte mennä ihan mille tahansa asemalle. Ihan milloin vain teille sopii"
Nyt otan kaikki rumat ajatukseni takaisin.
Taisi se lääkäri sittenkin kuunnella, välillämme taisi vain olla suunnaton kjeljimjuuri.
Lähes poikkeuksetta olen aina saanut hyvää ja asiallista palvelua ja melkein aina lääkäri on ottanut asiani hoitaakseen.
Ongelma on siinä, ettei siltä tunnu. Kun aina on eri ammattilainen, jolle pitää alusta alkaen resitoida koko tarina. En oikein tiedä kuka murheisiini vastaa, enkä tiedä onko kellään kokonaisnäkemystä asiasta. Pitäisikö edes olla?
Inhoan yli kaiken sitä, että minulle varataan suunnilleen seitsemän minuutin aika. Inhoan kiireistä oloa vastaanotolla, sitä ettei lääkäri ehdi selittää enkä minä kysyä. Inohan sitä tunnetta että häiritsen pienillä vaivoillani.
Ja sitä että minusta otetaan melkein litra verta eikä kukaan kerro että miksi juuri nämä asiat on minun verestäni tärkeä tietää.
Minä haluaisin sellaisen vanhanaikaisen perhelääkärin, mieluummin harmaantuvan sedän, joka tulisi ihan oikea lääkärilaukku kainalossaan kotikäynnille, kuuntelisi keuhkot, koputtelisi refleksit, katsoisi kurkkuun ja pitäisi vähän kädestä kiinni ja katsoisi rauhassa silmiin ja sanoisi että soita ihan koska vaan.
Sitten minä keittäisin kaffet ja syötäisiin pullat ja me juteltaisiin yleisellä tasolla kansanterveydestä.
Ja jos pitäisi mennä labraan tai röntgeniin, se tulisi mukaan ja juttelisi odotteluaikana lempeästi.
Tapahtuipa varatessani aikaa uusimpaan vuotuiskontrolliin:
m: "pitäisi varata aika vuositarkastukseen ja käydä labrassa" sairaanhoitaja: "miksi?"
m: "no silleen mulle on sanottu. Että kerran vuodessa pitää käydä, kun mulla on tämä xx-vaiva ja siihen lääkkeet"
sairaanhoitaja: "miksi?"
m: "no kun mulle on sanottu että pitää käydä. Kun mulla on lääkitys tähän (rumasana) vaivaan"
sairaanhoitaja: "miksi?"
m: "siis mitä? (rumasana, en ymmärrä kysymystä!) ai miksi mulla on se vai? ööh, mulla on varmaan huonot geenit"
sairaanhoitaja: "ai, no sitten. Varataanpa aika"
ja tapahtuipa liäkärvisiitillä liäkär: "mjiksji oljet tjäällä?"
m: "no kun on sanottu että kerran vuodessa pitää käydä."
l:"mjiksi? tje olejette vjelä njuori"
...siinä vaiheessa huokaisin sisäisesti ja totesin, että tästäpä tulee pitkä visiitti.
Reseptit tuli uusittua liukuhihnalta, labrat huitaistiin syvästi inhoamallani tavalla syrjään: "tjäällä kjaikki kjunnossa" ja sain uikuttaa muutaman minuutin kädestäni. Liäkär tuikkasi puolen meetrin mittaisella neulalla kortisonia kyynärpäähäni ja laittoi niskakuvaukseen. Kiukuttelin koko päivän kotona, ettei niskassa ole mitään muuta kuin lihasjumia ja että käsikin tuli vaan huonommaksi.
Tänä aamuna soitin varatakseni kuvausaikaa.
Röntgenhoitaja: "juuh, kuulkaa lääkäri on laittanut tämän pyynnön kiireellisenä. Että voitte mennä ihan mille tahansa asemalle. Ihan milloin vain teille sopii"
Nyt otan kaikki rumat ajatukseni takaisin.
Taisi se lääkäri sittenkin kuunnella, välillämme taisi vain olla suunnaton kjeljimjuuri.
Lähes poikkeuksetta olen aina saanut hyvää ja asiallista palvelua ja melkein aina lääkäri on ottanut asiani hoitaakseen.
Ongelma on siinä, ettei siltä tunnu. Kun aina on eri ammattilainen, jolle pitää alusta alkaen resitoida koko tarina. En oikein tiedä kuka murheisiini vastaa, enkä tiedä onko kellään kokonaisnäkemystä asiasta. Pitäisikö edes olla?
Inhoan yli kaiken sitä, että minulle varataan suunnilleen seitsemän minuutin aika. Inhoan kiireistä oloa vastaanotolla, sitä ettei lääkäri ehdi selittää enkä minä kysyä. Inohan sitä tunnetta että häiritsen pienillä vaivoillani.
Ja sitä että minusta otetaan melkein litra verta eikä kukaan kerro että miksi juuri nämä asiat on minun verestäni tärkeä tietää.
Minä haluaisin sellaisen vanhanaikaisen perhelääkärin, mieluummin harmaantuvan sedän, joka tulisi ihan oikea lääkärilaukku kainalossaan kotikäynnille, kuuntelisi keuhkot, koputtelisi refleksit, katsoisi kurkkuun ja pitäisi vähän kädestä kiinni ja katsoisi rauhassa silmiin ja sanoisi että soita ihan koska vaan.
Sitten minä keittäisin kaffet ja syötäisiin pullat ja me juteltaisiin yleisellä tasolla kansanterveydestä.
Ja jos pitäisi mennä labraan tai röntgeniin, se tulisi mukaan ja juttelisi odotteluaikana lempeästi.
Melkein syvällistä
kävin eilen keskustelutilaisuudessa kuuntelemassa asiaa naiseuden elämänkaaresta - tai jostakin sentapaisesta.
Mielen päälle jäi kuitenkin kolkuttelemaan tämä armoton suorittamisen pakko, joka monia tuntuu vaivaavan: esitelmöitsijä alustuksessaan vain hipaisi aihetta.
Itse olen sitä paljon pohdiskellut.
Vuosi sitten odotin paastonaikaa ja sitten paastosin.
Tänä vuonna olen heti vuodenvaihteesta asti kapinoinut kuin mikäkin uhmaikäinen - en haluu, en viitsi, onko pakko jos ei haluu?! Pysähdyin kuulostelemaan tuntemuksiani: onko tästäkin asiasta tullut joku suorittamisen mittari? Eihän paastonajan tarkoitus ole hankkia irtopisteitä? Senhän pitäisi olla suunnaton mahdollisuus hidastaa, hiljentää, keskittyä, olla kahden itsensä kanssa.
Päätin olla suorittamatta.
On muuten melkoiset suorituspaineet.
**
Kävimme eilen myös uimassa. Hallissa oli ollut joku vikaannus ja altaan vesi oli kaksi astetta normaalia kylmempää.
Jäätävää suorastaan.
Uhmaikäinen minussa heräsi tässäkin kohden: onko pakko jos ei haluu ja on kylmä?
Ihme kapinahenkeä.
Uin puolen tuntia, olin kylmissäni ja käsi tuli pahemmaksi.
Plääh sille!
*
Keskusteluillassa piti pohtia, mikä olisi oman elämäkerran nimi ja mikä olisi sen luvun nimi, joka kertoo tästä päivästä, hetkestä ja elämäntilanteesta.
Minä tiesin heti - kirjan nimi olisi tietysti Kinttupolut ja luvun nimi Keskellä elämää. Tai ehkä Elämän keskellä.
No jaa, voisi se olla Kaaoksenraivaajakin.
*
...enpä tiedä, ei taida olla mitään sanottavaa
Mielen päälle jäi kuitenkin kolkuttelemaan tämä armoton suorittamisen pakko, joka monia tuntuu vaivaavan: esitelmöitsijä alustuksessaan vain hipaisi aihetta.
Itse olen sitä paljon pohdiskellut.
Vuosi sitten odotin paastonaikaa ja sitten paastosin.
Tänä vuonna olen heti vuodenvaihteesta asti kapinoinut kuin mikäkin uhmaikäinen - en haluu, en viitsi, onko pakko jos ei haluu?! Pysähdyin kuulostelemaan tuntemuksiani: onko tästäkin asiasta tullut joku suorittamisen mittari? Eihän paastonajan tarkoitus ole hankkia irtopisteitä? Senhän pitäisi olla suunnaton mahdollisuus hidastaa, hiljentää, keskittyä, olla kahden itsensä kanssa.
Päätin olla suorittamatta.
On muuten melkoiset suorituspaineet.
**
Kävimme eilen myös uimassa. Hallissa oli ollut joku vikaannus ja altaan vesi oli kaksi astetta normaalia kylmempää.
Jäätävää suorastaan.
Uhmaikäinen minussa heräsi tässäkin kohden: onko pakko jos ei haluu ja on kylmä?
Ihme kapinahenkeä.
Uin puolen tuntia, olin kylmissäni ja käsi tuli pahemmaksi.
Plääh sille!
*
Keskusteluillassa piti pohtia, mikä olisi oman elämäkerran nimi ja mikä olisi sen luvun nimi, joka kertoo tästä päivästä, hetkestä ja elämäntilanteesta.
Minä tiesin heti - kirjan nimi olisi tietysti Kinttupolut ja luvun nimi Keskellä elämää. Tai ehkä Elämän keskellä.
No jaa, voisi se olla Kaaoksenraivaajakin.
*
...enpä tiedä, ei taida olla mitään sanottavaa
nido ja niputa - tauko 1
maanantaissa mennään taas.
Päätin että tämä on loistava päivä aloittaa verstaalla jokavuotinen nido-ja-niputa käsityöurakka. Vielä en ole keksinyt, miten sen nopeimmin ja parhaiten hoitaisin, mutta olen tehnyt ensimmäisen raakaniputuksen ja odotan parhaillaan että kopiokone voihkisi ja vaikeroisi ulos ensimmäiset nidottavat.
Siinä sivussa asensin työpöytääni upouuden kyynärtuen ja jalkatuen, siivosin varastosta ison kasan pahvilaatikoita ja härösin kaikkea muuta pakollista häröttävää.
Kyynärtuki on ihana! Toivottavasti käpälä saa nyt tarvitsemaansa lepoa, ja pärjään tämän urakkavaiheen yli ilman visiittiä terveyshuollossa.
UPM uhkaili että joudun loppukuusta lähtemään toisille kehittämispäiville. Yritän epätoivon vimmalla kiemurrella siitä eroon.
*
Viikonloppuna visiteerasimme pääkaupunkiseudulla, tai oikeastaan ihan itse pääkaupungissa. (opiskeluaikoina minulle opetettiin, että pääkaupunkiseutu tarkoittaa Vantaata - pitäneekö paikkansa?)
Näimme mainion ja vauhdikkaan Risto Räppääjä-esityksen: Santeri Kinnunen herra Lindberginä oli aivan loistava!
Söimme jonkun hotellin melkoisen persoonallisessa lounasbuffet-pöydässä: ilmoisna ikuna en ole törmännyt niin erikoiseen salipalveluun - mutta ruoka oli syömäkelpoista ja oivan hintaista.
Pikkusisko yritti suistua kriisiin, koska hänen mielestään ravintolassa syöminen merkitsee samaa kuin ranskanperunat- eikä sitten todellakaan yhtään mitään muuta - mutta riittävän ahtaassa tilanteessa (ranskalaisten kertakaikkisessa poissaolossa) - hän ajautui syömään hyvällä ruokahalulla poronkäristystä ja perunamuusia.
Luonnollisesti kotimatkalle olisi pitänyt saada evääksi "jotain suolaista" junan kärrymyynnistä, mutta jotenkin juuri silloin minulla oli lätykät korvillani enkä kuullut. Minkä jälkeen syötin lapsukaiselle banaania ja mandariinia, kun satuin olemaan kelpo äidin fiiliksissä.
*
Vielä tekisi mieleni leuhkia jollain asialla, mutta koska en vaivattomasti keksi mitään leuhkittavaa, niin kerronpa sen sijaan siitä, kun kävin perjantaina vaateostoksilla.
Lietsoin itseni oikein vauhdikkaaseen ostoshysteriaan ja päätin että tarvitsen ainakin kolme uutta paitaa ja vähintään yhdet uudet housut ja ehkä vielä jotain muutakin ja menin kotimatkalla taistelutahtoa uhkuen shoppailemaan.
Noukin aletangoilta kaikenlaisia ihania paitoja ja housuja ja muita loimia ja tälläydyin sovituskoppiin.
Ja kuulkaa, kyllä näyttivät ihan kamalilta päälläni ne vaatteet. Yhdestä paidasta minulle kasvoi kaksoisleuka, toinen tosi nätti tunika sai massuni näyttämään siltä että hartaasti odotetut viitoset syntyvät ensi viikolla ja kolmannesta puserosta eteenpäin tukkani muuttui ihan lättänäksi ja kasvot jotenkin oudon värisiksi.
Suunnilleen kuuden puseron ja yksien housujen jälkeen totesin, että ehkä minua tarvitaan enemmän keittiössä kuin catwalkilla ja annoin palttua kaikille uusille vaatteille.
Ostin kuusi kassillista ruokaa ja menin kotiin ja hehkuin säästäväisyyden hyvellisyydessä.
Eihän kukaan koskaan sitä paitsi edes katso, mitä minulla on päälläni, eikä täällä edes tarkene kuin satunnaisesti ilman lempifleekeä, jos kohta olisikin ollut ihan mieltäylentävää tietää että siellä fleeken alla olisi ollut upouusi hehkeä paita.
Mutta olkoon.
Ja nyt nappaan kompuutterin kainalooni ja menen nitomaan ja niputtamaan alakerran neukkariin ihan hysteerisesti.
Päätin että tämä on loistava päivä aloittaa verstaalla jokavuotinen nido-ja-niputa käsityöurakka. Vielä en ole keksinyt, miten sen nopeimmin ja parhaiten hoitaisin, mutta olen tehnyt ensimmäisen raakaniputuksen ja odotan parhaillaan että kopiokone voihkisi ja vaikeroisi ulos ensimmäiset nidottavat.
Siinä sivussa asensin työpöytääni upouuden kyynärtuen ja jalkatuen, siivosin varastosta ison kasan pahvilaatikoita ja härösin kaikkea muuta pakollista häröttävää.
Kyynärtuki on ihana! Toivottavasti käpälä saa nyt tarvitsemaansa lepoa, ja pärjään tämän urakkavaiheen yli ilman visiittiä terveyshuollossa.
UPM uhkaili että joudun loppukuusta lähtemään toisille kehittämispäiville. Yritän epätoivon vimmalla kiemurrella siitä eroon.
*
Viikonloppuna visiteerasimme pääkaupunkiseudulla, tai oikeastaan ihan itse pääkaupungissa. (opiskeluaikoina minulle opetettiin, että pääkaupunkiseutu tarkoittaa Vantaata - pitäneekö paikkansa?)
Näimme mainion ja vauhdikkaan Risto Räppääjä-esityksen: Santeri Kinnunen herra Lindberginä oli aivan loistava!
Söimme jonkun hotellin melkoisen persoonallisessa lounasbuffet-pöydässä: ilmoisna ikuna en ole törmännyt niin erikoiseen salipalveluun - mutta ruoka oli syömäkelpoista ja oivan hintaista.
Pikkusisko yritti suistua kriisiin, koska hänen mielestään ravintolassa syöminen merkitsee samaa kuin ranskanperunat- eikä sitten todellakaan yhtään mitään muuta - mutta riittävän ahtaassa tilanteessa (ranskalaisten kertakaikkisessa poissaolossa) - hän ajautui syömään hyvällä ruokahalulla poronkäristystä ja perunamuusia.
Luonnollisesti kotimatkalle olisi pitänyt saada evääksi "jotain suolaista" junan kärrymyynnistä, mutta jotenkin juuri silloin minulla oli lätykät korvillani enkä kuullut. Minkä jälkeen syötin lapsukaiselle banaania ja mandariinia, kun satuin olemaan kelpo äidin fiiliksissä.
*
Vielä tekisi mieleni leuhkia jollain asialla, mutta koska en vaivattomasti keksi mitään leuhkittavaa, niin kerronpa sen sijaan siitä, kun kävin perjantaina vaateostoksilla.
Lietsoin itseni oikein vauhdikkaaseen ostoshysteriaan ja päätin että tarvitsen ainakin kolme uutta paitaa ja vähintään yhdet uudet housut ja ehkä vielä jotain muutakin ja menin kotimatkalla taistelutahtoa uhkuen shoppailemaan.
Noukin aletangoilta kaikenlaisia ihania paitoja ja housuja ja muita loimia ja tälläydyin sovituskoppiin.
Ja kuulkaa, kyllä näyttivät ihan kamalilta päälläni ne vaatteet. Yhdestä paidasta minulle kasvoi kaksoisleuka, toinen tosi nätti tunika sai massuni näyttämään siltä että hartaasti odotetut viitoset syntyvät ensi viikolla ja kolmannesta puserosta eteenpäin tukkani muuttui ihan lättänäksi ja kasvot jotenkin oudon värisiksi.
Suunnilleen kuuden puseron ja yksien housujen jälkeen totesin, että ehkä minua tarvitaan enemmän keittiössä kuin catwalkilla ja annoin palttua kaikille uusille vaatteille.
Ostin kuusi kassillista ruokaa ja menin kotiin ja hehkuin säästäväisyyden hyvellisyydessä.
Eihän kukaan koskaan sitä paitsi edes katso, mitä minulla on päälläni, eikä täällä edes tarkene kuin satunnaisesti ilman lempifleekeä, jos kohta olisikin ollut ihan mieltäylentävää tietää että siellä fleeken alla olisi ollut upouusi hehkeä paita.
Mutta olkoon.
Ja nyt nappaan kompuutterin kainalooni ja menen nitomaan ja niputtamaan alakerran neukkariin ihan hysteerisesti.
Kukaties melior?
jo mennään keskiviikossa!
Ei ota päähän melkein ollenkaan!
Olen tehnyt ahkerahkosti töitä!
Tänään päästään uimaan!
Tässä vaiheessa vuotta verstaalla on käsillä kaksi - tänä vuonna jopa kolme - isoa urakkaa, jotka vaativat keskittymistä ja istumalihaksia.
Ensimmäisen niistä aloitin kerrankin hyvissä ajoin, ja olen tehnyt siitä jo melkein kolmanneksen.
Toisen pääsen tänä vuonna tekemään ensimmäistä kertaa kokonaan itse ja omalla tavallani, ja olen aloittanut sen. Teen sitä epäkäytännöllisesti ja hitaasti, mutta harjoitellen.
Kolmas on ihan uusi juttu, enkä oikein tiedä miten sen tekisin ja miten siihen suhtautuisin.
Mietin koko ajan, voisinko tehdä jonkun näistä urakoista toisin - citius, altius, fortius -tai jopa kukaties melior?
Työergonomiaa sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä: huomaan että henki puutuu ja päivän edetessä pää alkaa roikkua yhä syvemmällä hartioiden välissä kun tihrustan eteeni. Ihmekö tuo että käsi huutaa?
**
Laskeskelin juuri että hirmuisesta käpäläaksidentista on kulunut kutakuinkin tarkalleen kaksi vuotta.
Kävelin tyytyväisenä viikonloppuiselta työkeikalta kotiin, tarkoitus oli juhlia Pikkusiskon synttäreitä, muistan että heiluttelin kassia ja lauleskelin itsekseni kun käännyin selkeästi liian suurella tilannenopeudella metsänreunan liukkaassa kurvissa ja menetin kenkieni hallinnan.
Kyynärluuhun tai jonnekin sinne tuli hiusmurtumaa ja minulle särkylääkepöhnää pariksi viikoksi.
Ei vanha parane. Aina se vain vaivaa.
**
Muistin juuri, että hömppäsin myös Lankakaupan talven. Omalla tavallaan ihan sympaattinen tarina sekin, mutta jotenkin on Jacobs alkanut jo toistaa itseään. Kokonaisuudessaan kirja oli vähän junnaava: samat ihmiset pyörivät samoissa ympyröissä kasvamatta ja kehittymättä.
Joulun aikoihin pääsin mukavasti taas lukufiiliksiin kiinni (meinasin kirjoittaa että käsiksi, mutta enpä kirjoitakaan, kun olen natissut käsistäni niin paljon!) Syksyllä kyllä kanniskelin kirjoja kotiin kirjastosta, mutta luvattoman paljon jäi lukematta.
Pitkästä pitkästä aikaa tekee mieli lukea. Paljon. Uutta. Erilaista. Olen kurkkinut ohimennen eri lukublogeihin ja etsinyt kirjavinkkejä. Varauslistani kirjastolla on melkein käsivarteni mittainen (en sittenkään voinut vastustaa kiusausta. Olkoon käsi päivän pääpuheenaihe. Hih!)
Ei ota päähän melkein ollenkaan!
Olen tehnyt ahkerahkosti töitä!
Tänään päästään uimaan!
Tässä vaiheessa vuotta verstaalla on käsillä kaksi - tänä vuonna jopa kolme - isoa urakkaa, jotka vaativat keskittymistä ja istumalihaksia.
Ensimmäisen niistä aloitin kerrankin hyvissä ajoin, ja olen tehnyt siitä jo melkein kolmanneksen.
Toisen pääsen tänä vuonna tekemään ensimmäistä kertaa kokonaan itse ja omalla tavallani, ja olen aloittanut sen. Teen sitä epäkäytännöllisesti ja hitaasti, mutta harjoitellen.
Kolmas on ihan uusi juttu, enkä oikein tiedä miten sen tekisin ja miten siihen suhtautuisin.
Mietin koko ajan, voisinko tehdä jonkun näistä urakoista toisin - citius, altius, fortius -tai jopa kukaties melior?
Työergonomiaa sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä: huomaan että henki puutuu ja päivän edetessä pää alkaa roikkua yhä syvemmällä hartioiden välissä kun tihrustan eteeni. Ihmekö tuo että käsi huutaa?
**
Laskeskelin juuri että hirmuisesta käpäläaksidentista on kulunut kutakuinkin tarkalleen kaksi vuotta.
Kävelin tyytyväisenä viikonloppuiselta työkeikalta kotiin, tarkoitus oli juhlia Pikkusiskon synttäreitä, muistan että heiluttelin kassia ja lauleskelin itsekseni kun käännyin selkeästi liian suurella tilannenopeudella metsänreunan liukkaassa kurvissa ja menetin kenkieni hallinnan.
Kyynärluuhun tai jonnekin sinne tuli hiusmurtumaa ja minulle särkylääkepöhnää pariksi viikoksi.
Ei vanha parane. Aina se vain vaivaa.
**
Muistin juuri, että hömppäsin myös Lankakaupan talven. Omalla tavallaan ihan sympaattinen tarina sekin, mutta jotenkin on Jacobs alkanut jo toistaa itseään. Kokonaisuudessaan kirja oli vähän junnaava: samat ihmiset pyörivät samoissa ympyröissä kasvamatta ja kehittymättä.
Joulun aikoihin pääsin mukavasti taas lukufiiliksiin kiinni (meinasin kirjoittaa että käsiksi, mutta enpä kirjoitakaan, kun olen natissut käsistäni niin paljon!) Syksyllä kyllä kanniskelin kirjoja kotiin kirjastosta, mutta luvattoman paljon jäi lukematta.
Pitkästä pitkästä aikaa tekee mieli lukea. Paljon. Uutta. Erilaista. Olen kurkkinut ohimennen eri lukublogeihin ja etsinyt kirjavinkkejä. Varauslistani kirjastolla on melkein käsivarteni mittainen (en sittenkään voinut vastustaa kiusausta. Olkoon käsi päivän pääpuheenaihe. Hih!)
tiistain kaffepaussi
tiistai.
Käpälä taas vaihteeksi huonompi.
Kohtasimme aamulla hraHakkaraisen kanssa jääkaapilla. HraH alkoi jorista isänsä serkusta, jonka oli tavannnut eilen käydessään säätelemässä vanhempiensa televisiolaitteita, jotka olivat kadottaneet tekstityksen.
".......muistanutkaan että sekin oli sotalapsena....... evakkomatkalla.... avioton lapsi....... samannäköinen kuin mamma.... vaikka tätikin on samannäköinen.... mutta kuitenkin isätön.... kävi kotona riitelemässä.... erosi..... osasi suomea ja ruotsia....palasi... meni naimisiin... isovaari! "
Aaargh! Älkää. Puhuko. Minulle. Aamuisin.
Ainakaan sukulaisista.
**
Käpälä taas vaihteeksi huonompi.
Kohtasimme aamulla hraHakkaraisen kanssa jääkaapilla. HraH alkoi jorista isänsä serkusta, jonka oli tavannnut eilen käydessään säätelemässä vanhempiensa televisiolaitteita, jotka olivat kadottaneet tekstityksen.
".......muistanutkaan että sekin oli sotalapsena....... evakkomatkalla.... avioton lapsi....... samannäköinen kuin mamma.... vaikka tätikin on samannäköinen.... mutta kuitenkin isätön.... kävi kotona riitelemässä.... erosi..... osasi suomea ja ruotsia....palasi... meni naimisiin... isovaari! "
Aaargh! Älkää. Puhuko. Minulle. Aamuisin.
Ainakaan sukulaisista.
**
Verstaalla jokavuotiset isot urakat työn alla - se tekee käpälän vihoittelusta entistäkin hankalampaa: ne tietyt jutut kun vaan on pakko tehdä.
**
Luin ihan kohtuullisen kiinnostavan kirjan kohtuullistamisesta, ja suivannuin koska minua ei lasketa kohtuullistajaksi vaan syrjäytyneeksi.Olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, että ekoreiluluomu, slowfood ja mitä kaikkea näitä hienouksia ikinä onkaan, ovat hyvin toimeentulevan sukupolvi x:n omaa hiekkalaatikkoleikkiä.
Ei voi vetäytyä luomutilalle viljelemään puuvillaa ja karstaamaan lampaita, ellei ole helkkarinmoista pääomaa.
Päätin kuitenkin pitää itse itseäni kohtuullistajana - teen vain kohtuullisesti töitä. Siitäs saatte!
Olen myös hömpännyt urakalla: Lucy Dillonin Paritanssia sai minut jälleen kerran haaveilemaan tanssitaidosta. Sympaattinen tarina.
Nautin myös osuvasta ajankuvasta Carrien nuoruusvuosissa. Ajattelin, että täytyy varmaan lukea Sinkkuelämääkin, mutta sen alku ei ainakaan ollut houkutteleva eikä napakkakaan. Höh ja pöh.
*
Uuuden Työntekijän ja UPM:n tekisi aivan vimmatusti mieli juoruta entisestä piällysmiähestä, mutta eivät kehtaa. Ovat pitkin päivää heitelleet toisilleen täkyjä, mutta kumpikaan ei uskalla avata keskustelua.
Kai ne kuvittelevat että minulla on kovin ruusuinen kuva hänestä esimiehenä.
Ei ole. Juorutkaa vaan ihan rauhassa!
lamaannus ja hermot piukassa
verstaalla kompuutterit lamaantuivat lopullisesti.
Keväällä, kesällä ja pitkin syksyä meidän kolmen kompuutterit ovat enenevissä määrin kinastelleet keskenään: UPM ei pääse aamuisin ollenkaan koneelleen, minun koneeni huutelee että lähiverkkokaapeli ei ole kytketty tai että osoitteeni on virheellinen, samoin uuden työntekijän. Nettiyhteys pätkii, väliin ei ole saanut lähettää sähköpostia, väliin on ollut jotain muuta tylsää.
Tänään koneisto sekosi lopullisesti. Ei auttanut palveleva puhelin, eikä oma tietokonegurumme heviheikki.
Kun pakenin paikalta, odotettiin parhaillaan kenttämiestä saapuvaksi. Kuulostaa ylevältä ja juhlalliselta.
Ei se mitään - niinpä on käpäläkin kiukutellut. Se on ollut kuuma ja kylmä ja puutunut ja pistelevä ja väsynyt ja muuta sentapaista. Johan se jo sen hetken kun olin siellä lääkärissä olikin ihan hyvä.
Lääkäri oli silti sitä mieltä että minulla on hermot kireällä.
Määräsi sellaiseen neuloillatökkimis-sähköjänis-testiin.
Isosisko sai hepulin kun kuuli siitä: hänen äitiään ei saa tökkiä eikä sähköttää. (olen samaa mieltä. Ei saa)
Isoveli halusi tietää, suorittaako testin Benjamin Franklin (se heppu joka lennätti leijaa ukkosella). Minä sanoin, että ei, vaan Samuel Morse. Isoveljeä nauratti.
(on ne sitten fiksuja!)
Ounastelen, että käpälästä riittää vielä riesaa pidemmäksi aikaa.
Sanoin aamulla UPM:lle ennen kuin koneisto-ongelmat alkoivat, että minulla on hermot piukassa.
UPM kysyi, että stressaako työ.
Että sellainen päivä tänään ja eilen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)