sometauko - miten meni?

 Toukokuun lopulla - tai ehkä jo pidemmästi koko kevään ajan - olen pohtinut omaa puhelimen ja fläpän (=tabletin) käyttöäni.

Olen pikkuhiljaa jo pitkän ajan kuluessa himmannut naamakirjassa notkumista, ja vuoden vaihteessa kun työelämä muuttui opiskeluelämäksi jätin sen kokonaan omaan arvoonsa.

pieni kadonnut öttiäinen

Puhelimella ruutuaikaani veivät insta, viestisovellukset ja uutiset.

Toukokuun lopulla vähän ennen kesätöiden alkua järkeilin, että koska olemme kieltäneet lapsilta puhelimella notkumisen, olisi itsekin syytä olla jonkinlaisena esimerkkinä ja pitää luurin käyttö minimissä.

Kesäkuun alussa päätin jättää instassa vierailut mahdollisimman kokonaan ja vähentää kunnolla uutisten lukemista ei ole ollenkaan terveellistä lukea edes ylen keskusteluketjuja.

Alussa podin erityisesti instavieroitusoireita. Ja puhelimen käytön vähentäminen ylipäätään ei ollut helppoa sekään. 

Varsinkin kesäkuun alussa kun olin hyvin tiukkana itselleni, huomasin että olen bussissa töihin körötellessä enemmän läsnä itselleni. Näin enemmän asioita. Kuulin enemmän asioita.
Olin olemassa enemmän.

Riika - kansalliskirjaston portaikko

En poistanut mitään sovelluksia enkä kirjautunut ulos mistään.
En edes siirtänyt appeja mihinkään piiloon viimeiselle välilehdelle.
Jotenkin päätin, että joko pystyn olemaan plaraamatta tai sitten en pysty. 

Huomasin että puhelimen plaraaminen on refleksi: helposti tulee otettua luuri käteen, mutta kun vierailtavia kohteita on lähinnä sähköposti ja viestipalvelut, tulee kierros käytyä aika pian ja bussipysäkillä seisoskelun ajaksi on keksittävä muuta tekemistä.
Parhaimmillaan pääsin siihen että kahdenkymmenenviiden minuutin bussimatkasta käytin alle puolet uutisiin, ja siinä oli päivän uutissaika-anti.

Instassa olen kesäkuun alun jälkeen käynyt kaksi kertaa, kumpikin käynti alle minuutin mittainen.
tosin nyt futiskisojen aikaan instan on tehokkaasti korvannut veikkauksen futiskisa, johon kaveri kutsui minut osallistumaan. 

Tällä hetkellä pidän puhelinta melko usein äänettömällä, luen viestiketjuja harvemmin kuin aiemmin.
Yritän pitää myös uutisten lukemisen minimissä - mutta luen silti uutisia enemmän kuin kesäkuun alussa.
Rämplään refleksinomaisesti sähköpostia ja pankkitietoja tämän tästä - se auttaa pahimpiin vieroitusoireisiin.
kun käyt suunnilleen seitsemättä kertaa saman päivän aikana tarkistamassa pankin tilitiedot ja toteat että ei vieläkään rahaa, voit yhtä hyvin olla rämpläämättä.

E-kirjoja luen tabletilta, joskus bussissa myös puhelimelta jos on semmoinen kirja mitä ei malta jättää kesken - ne pitävät huolta siitä että laskennallinen ruutuaikani pysyy vakaasti parissa-kolmessa tunnissa joka päivä.

olen pitänyt useamman vuoden verran futistaukoa
nyt on taas tuntunut mukavalta istua Lehtorin seurana
lukemassa, kutomassa tai ratkomassa ristikoita ja katsomassa futista

Vielä en ole onnistunut houkuttelemaan Suurta Luovuutta luokseni, päiväkirjan kirjoittamista en ole saanut aluilleen, eikä blogikaan erityisesti kukoista, mutta kokonaisuutena olen tyytyväinen tilanteeseen ja ainakin olen sentilleen pankkitilini rahasummasta tietoinen.

Jatkan sometaukoani.
Näen enemmän asioita.
Kuulen enemmän asioita.
Olen läsnä itselleni.
Olen olemassa enemmän.

*

Turun saaristoa yöttömässä yössä

Ja nyt, ensimmäistä kertaa ties miten moneen vuoteen kolmeen! minulla on neljä viikkoa neljä viikkoa! yhtäjaksoista lomaa!
Todellakin jatkan sometaukoani ja pysyttelen mahdollisimman kaukana uutisista.
Haluan olla olemassa enemmän.

Lukutuulella: Kotvimisen vallankumous

Oletko kotvija?
Harjoitatko vääjäämistä?
Lue Kotvimisen vallankumous; Jenny Kangasvuo, Jonna Pulkkinen, Katri Rauanjoki!

Kunpa muistaisin, mitä kautta törmäsin tähän kirjaan...luultavasti vaellellessani kirjakaupassa, silloin kun olisi pitänyt mennä tekemään ruokaostoksia perheelle, eli siis kotvaillessani

Kirja kertoo kotosuomalaisesta näkökulmasta prokrastinaatiosta, sen eduista ja merkityksellisyydestä ja tekee selkeän määrittelyeron hyvän prokrastinaation eli kotvimisen ja huonon prokrastiaation eli vääjäämisen välille.

"Kotviminen on pysähtymistä, sen välttämistä
mitä pitäisi tehdä ja ennen kaikkea
mitä pitäisi jättää tekemättä
oman hyvinvointinsa tähden."

Olen kotvijatyyppiä, ehdottomasti.
Kun pitäisi tehdä jotain, teen jotain aivan muuta. Esim. kun olen ajatellut lukevani kotvimiskirjaa, koska se on niin hyvä ja voisin sillä tavoin ottaa aikaa itselleni ja minulle tärkeälle tekemiselle, tuleekin yhtäkkiä pakottava tarve vaihtaa lakanoita, ruokkia kissoja, paistaa pekonia lapselle joka osaa tehdä sen itsekin, keittää kahvia ja ties mitä kaikkea, ennen kuin voin istua sohvannurkkaan kahvikupilliseni kanssa lukemaan kotvimisesta.

"Asioiden lykkääminen ja vetkuttelu
ei ole poikkeama, yksilön pahe tai huono tapa,
vaan olennainen osa ihmisyyttä"

Kirja käsitteli kotvimista monesta näkökulmasta, painopiste oli kuitenkin vahvasti luovan työn ja kotvimisen välisessä yhteydessä - ja se teki kirjasta aivan erityisen innostavan.
En varsinaisesti itse tee luovaa työtä, mutta kotvimisella on selkeästi vaikutusta harrastusluovuuteen ja palkkatyön kehittelyyn ja ideointiin.

Kirjan alkupuolella esiteltiin kotvimisen historiaa: siinä osioissa meinasin välillä hyytyä. Vääjään kaikenlaisen historian kanssa, mutta ihastuin silti knoppitietoihin. Tiesitkö että 1700-luvun lopun Britanniassa jokaisella kaupungilla ja kylällä oli oma aikavyöhykkeensä? (meilläkin on, keittiö on eri aikavyöhykkeellä kuin olkkari. Onneksi ei mene päivämäärärajaa näiden huoneiden välillä!)

To do -listoja kirjassa käsiteltiin niitäkin. Listaamisen ideanahan on tuottaa tehokkuutta, tehdä tehtävät näkyviksi ja selkeyttää sekä antaa ihmiselle itsekuria välttämättömien töiden tekemiseksi ja ylipäätään tuloksen aikaansaamiseksi. To do -listoilla teemme elämästä ja tehtävistämme mielekkäitä ja muutumme tehokkaammiksi yksilöiksi, tuottaviksi ja kelvollisiksi yhteiskuntamme jäseniksi.
Vai muutummeko?

"Pidämme listoista, koska emme halua kuolla"

Erilaiset listat tekevät meistä tärkeitä ja toimeliaita, antavat ikään kuin oikeutuksen olemassaolollemme. Olemme kiireisiä ja tehokkaita, siis olemme olemassa.

"Ihanteena on ihminen, joka on henkistynyt,
oman sisäisen kipinänsä löytänyt
ja tasapainossa maailmankaikkeuden kanssa
- samalla kun kuluttaa oikealla tavalla,
oikeanlaisia tuotteita, joiden avulla tasapaino säilyy."

Kirjassa kritisoidaan perustellusti tämän päivän tehokkuusyhteiskuntaa ja sen asettamia vaatimuksia. Kaikkea ei voida eikä pitäisi pelkistää listoihin, aikatauluihin ja minuuttimääriin. Meidän on osattava ottaa tilaa luovuuden ilmavuudelle, itsellemme.

"Kotviminen on henkilökohtaisten keinojen varasto, 

jolla nousta aikatauluja, 

prosessia painavaa kiireen tunnetta ja stressiä vastaan"

Kirjassa listataan myös näitä keinoja, vaikkei varsinaisesta ajanhallintaoppaasta olekaan kyse. Itse tunnistin itsestäni ainakin verkkopyynti-metodin - erityisesti juhliensuunnittelu-esimerkki osui ja upposi.
Ensin kotvaillaan netissä reseptejä, sitten ei tehdä mitään, ei tehdä mitään, ei tehdä mitään, kunnes pari päivää ennen juhlia mietitään hirmuisella intensiteetillä lautasliinojen väriä.

Päätöksentekoväsymystä aion pohtia, samoin kuin kotvimispäiväkirjaa. Ja aion myös jatkossa aina kysyä itseltäni what would Santa do? (WWSD)
Pohdin jo realityproosa-tyyppistä kirjaa aiheesta...

Lue tämä kun haluat olla kriittinen erilaisten aikatauluttavien self helpien suhteen, kun tuskailet jaksamisesi ja tekemättä jättämisesi kanssa, kun haluat vähän hykerrellä ja paljon pohtia.

*

Pieni sivuhuomio, jota pitää pohtia vielä tarkemmin.
Tämä kirja oli inspiroiva myös siksi, että siinä puhuttiin paljon luovuudesta ja erityisesti kirjoittamisesta. Tulin luovemmalle ja inspiroituneelle tuulelle heti!
Lukiessani pohdin paljon itseäni, suhdettani kirjoittamiseen ja luovuuteen.
Tunnistan ja tunnustan kummankin merkityksen ja tärkeyden itselleni, ja mietin jälleen kerran sitä, miksi tuntuu olevan niin vaikeaa aloittaa tai pitää yllä itselle mieluista harrastusta. (tee siitä rutiini, vältä päätöksentekoväsymys!)
Mietin myös - ehkä ensimmäistä kertaa ikinä - miksi en pidä blogikirjoittamista kirjoittamisena, vaikka voi hyvänen aika sentään, olen kirjoittanut vähintään muutaman kirjan verran blogitekstejä vuosien varrella. Osa niistä on ihan hyviä, kai.
Niin, miksi? Miksi usein koen, että blogiin tai päiväkirjaan kirjoittamani on jotain vähempiarvoista tuhertelua, kun se oikeasti on itselleni merkityksellisintä kirjoittamista? 
Kyllä on ihminen outo.


*
Kursivoidut sitaatit kirjasta.
Ja kirjan lainasin e-kirjastosta.

Lorvista liikkujaksi - elokuun liikehdinnät

Olen yrittänyt tsempittää itseäni kohti liikkuvampaa elämäntapaa.

Keväällä pääsin uintien kanssa hyvään rytmiin; kävin uimassa säännönmukaisesti pari-kolme kertaa viikossa. Sitten tuli kesä: oma halli meni kiinni ja kohta perään sulkeutui kaupungin iso hallikin.
Kävin kyllä ulkouimaloissa, mutta en samalla intensiteetillä - koko kesän keskiarvo jäänee alle kertaan viikossa.

Kokonaistavoitteenani on, että keho alkaa kaivata säännöllistä liikuntaa ja toivottavasti sen seurauksena voin paremmin. Tai en ainakaan huonommin.

En ole sisäisesti kovin kurikas, vaan tarvitsen ulkoisia motivaation vahvistajia. Onneksi olen vähään tyytyväinen: jonkinlaisena palkkiona toimii suoritusten kirjaaminen (ja niillä leveily julkisesti).
Ja suorituksen jälkeen paras palkinto on kuuma suihku - uinnin jälkeen ihana sauna.

Vaan miten sujui liikunnallisryhdistäytyminen elokuussa?
Lajivalikoimaani kuuluvat sauvakävely, lenkki ja uinti. Sauvakävelyyn ja lenkkiin sisältyy myös pururadan jokamiesliikuntapaikan vekottimissa häröily sekä venyttely.
Sauvon ja lenksaan lähipururadalla vajaan parin kilometrin kierroksen, siihen menee jälkihetkutuksineen suunnilleen kolme varttia.
Uimahallissa polskutan vähintään puoli tuntia (1 km); usein pidempäänkin (40-45min), jos aikataulut antavat myöden.

Kuun puolivälissä latasin uimarannekkeeseeni kummankin hallin käyntejä kymmenen kappaletta.

Olen kirjannut elokuulta 17 liikuntakertaa
7 krt uinti
4 krt hölkkälenkki => polvi otti nokkiinsa
4 krt sauvakävely
2 krt kiipeilyhallilla muutenkin kuin juomassa kahvia (suunnilleen 15 reittiä yhteensä)

Liikuntatahti yleisesti ja uintitahti erityisesti tiivistyi kuun loppua kohden kun työ alkoi käydä voimille ja sen jälkeen ensin aukesi kaupungin iso halli ja paria viikkoa myöhemmin myös oma kotihalli.
Isolla hallilla huomasin, että pysynkin pinnalla jo täysmittaisessa altaassakin. Kun oma halli aukesi, olin niin helpottunut että meinasin hengittää veden alla. Tai meinasin unohtaa hengittää. Tai jotain muuta kalamaisen kummallista.

Pieniä korjausliikkeitä kohti tyytyväisempää arkea

Viime postauksessani hehkutin Gretchen Rubinin Onnellisuusprojektia.

Koska jonkinasteiselle tyytyväisyydelle ja onnellisuudelle on elämässä noin yleisestiottaen tarvetta, listasin ensin hyväksi huomaamiani, jo toteuttamiani onnellisuusaskeleita:

- kello pois ranteesta.
Jos minulla on kello ranteessa, vilkuilen sitä ihan koko ajan. Tulen joko levottomaksi ja kärsimättömäksi: miksei aika kulu tai ylikiireiseksi. Inhoan kiireen tunnnetta.
IN-HO-AN. Ja teen melkein mitä tahansa kiireen tunnun poistamiseksi. Kellosta luopuminen on yksi niistä.
Ranteeni kaipaa edelleen - monen monen vuoden jälkeen - jotain ympärilleen. Olen jo vuosia etsinyt täydellistä rannekorua ("käsikorua" kuten kakruilla oli tapana sanoa). Elän yhä toivossa.
Kotona katson ajan keittiön kellosta.
Töissä tietokoneen kellosta.
Muualla kännykästä.
Olen tyytyväisempi ja levollisempi ilman rannekelloa. Kiireen tuntua on vähemmän.

- avaimet omiin nippuihinsa.
Kesälomalle minulla oli tapana irroittaa avainnipusta työavaimet ja muu roina omakseen ja kuljeksia maailmalla pelkillä kotiavaimilla. Yhden kesäloman jälkeen en palauttanutkaan työavaimia takaisin kokonaisnippuun, vaan tein niille oman nipun.
Sain työ- ja kotiasiat selkeästi erilleen, se kevensi henkisesti.
Kotiavainnippu pysyi mukavan keveänä ja rentona.
Haittapuolena on jatkuva muistamisen riesa - varsinkin kun vaihtaa laukkua - tulevatko kaikki avaimet mukaan. Hyödyt ja ilot kumoavat haitat.

- työn ja kodin erottaminen.
Olen alusta asti tehnyt päätöksen, etten ohjelmoi työsähköpostejani tulemaan kotikännykkään. En vie työläppäriä kotiin. En tee työasioita kotona.
Minulla on erillinen työsähköpostiosoite ja kotisähköpostiosoite. Erilliset puhelinnumerot.
Kotiaika on kotiaikaa.
Toistaiseksi sen on sopinut työnantajalleni.
Erityisen tärkeää ja merkityksellistä tämä on ollut ns. synkkinä syksyinä, jolloin työrasitus on ollut keskimääräistä suurempaa: työasiat eivät hyppää silmille ja keskelle kotirauhaa edes avaimina.

- pienten ärsytysten minimointi
siivosin blogilistani ja kaikkien laitteideni kirjanmerkit, syötteet ja vastaavat.
Käsittämätön helpotus: miksi pitäisin lukulistoillani blogeja, uutishuoneita ja muita ärsytystä tuottavia luettavia?
Jos haluan hupikäyttää sähköisiä medioita, niiden pitää oikeasti olla hupia.
Pidin listallani kaikki kivat blogit! (ja lisää saa aina vinkata)

Ette arvaakaan, kuinka monesta feissibuukkiryhmästä erosin! Miksi ottaa turhaa angstia?
 Poistin iltapäivälehdet työkoneen kirjanmerkeistä: ei enää kahvituntikiihtymystä jostain aivan turhasta keskustelunaiheesta. Halutessani voin koska tahansa näpytellä kaipaamani blogin /lehden /tmv. googlettimeen ja pääsen feissipuukkiryhmiin takaisin - arvatkaa olenko halunnut?

Koska toimin täydellisen epäloogisesti, tilaan fläpälle (siis tabletille) edelleen iltasanomien otsikot, mutta koska en ikinä klikkaa niitä auki, en saa ärsytystä; pysyn kuitenkin kärryillä kaikista viihdemaailman suurista käänteistä. (jollakulla oli pienet bikinit; hyvä hälle)
Kännykälle tilaan vain Ylen syötteet.
Kaikkinaiseen sähköiseen puuhasteluun kuluu edelleen aikaa, ja niin tänä päivänä pitääkin olla, mutta huomattavasti vähemmän. Ja olen huomattavasti hyväntuulisempi.


**

Mikä on oma, hyväksihavaittu kikkasi kohti tyytyväisempää arkea?