...muuta kuin että lapseni on hiukan seko.
Ja olen minäkin sen lukenut. Oli hyvä.
Mitäpä sitä tähän...
...muuta kuin että lapseni on hiukan seko.
Ja olen minäkin sen lukenut. Oli hyvä.
kiva viikonloppu ja kiusallinen pollajukeboxi
viikonlopun paras hetki on se, kun perjantaina illansuussa napsauttaa herätyskellon offiin.
Silloin voi nostaa jalat pöydälle ja ajatella kaikkea sitä leppoisaa olemisen määrää, mikä edessä on.
Koko viikonloppu on yhtä turmeltumaton kuin tuore siniruutuvihko kouluvuoden alussa.
*
Yleisen lauantaisen aamusäätämisen lomassa pohdiskelin puoliääneen, millaisen irtioton ottaisin lauantaipäivääni ennen perheen yhteistä päivällistä: menisinkö kirjastoon vaiko museoon (mielessäni tietysti häivähteli joutilas kahvila).
Yhtäkkiä minulla olikin seuralainen.
Isosisko oli koulusta käynyt viikko-pari sitten museossa tutustumassa näyttelyyn, joka mitä ilmeisimmin häntä puhutteli, ja hän halusi välttämättä nähdä sen uudestaan (!!?) Lähdimme siis naisissa kirjaston kautta museoon.
Lapsukainen opasti minut läpi näyttelyn, esitteli yksityiskohdat ja tekniikat, kertoi töiden taustat ja pysäytti minut niiden töiden ääreen, jotka hänelle puhuivat.
Katsoimme hiljaa olemisen hauraita ääriviivoja ("tän voi kiertää, mutta ihan varovaisesti, tää on niin herkkä työ") ja kuuntelimme yhdessä, millaisia ääniä mielessämme syntyi kun katselimme lepäävää tyhjyyttä.
Olen kosketettu.
*
Sunnuntain päiväkävelyllä päädyimme hraH:n kanssa haaveilemaan Lontoon-matkasta. Arvelin, että Isosisko haluaisi harrypotter-landiaan, Pikkusisko shoppailemaan (se olisi mahtavaa seuraa Harrodsilla! Ja jossain herrainpukimossa), Isoveljen voisi vapauttaa British Museumiin. "Ja sotahistorian museoon", jatkoi HraH haaveilua.
Otimme asian puheeksi sunnuntaipizzalla.
Isosisko: "joo, mennään! Mä haluan sinne Harry Potter-maahan. Joo!"
Pikkusisko: "voiks siellä shoppailla? Saanko mä laittaa melkein kaikki vaatteet pois jos me mennään sinne shoppailemaan? Mulla on kuukausirahaa vielä ainakin xx, saako sillä mitään?"
Isoveli: "joo, British Museum! Muumiot!"
minä: "mitä mä sanoin!"
Isoveli: "eiks siellä oo joku sotahistorian museokin?"
hraH: "mitä mä sanoin!"
Näillä koordinaateilla nuoriso oli valmis vaihtamaan joululahjansa pois. HraH alkoi hikoilla.
*
Istuin sunnuntai-iltapäivällä kaikessa rauhassa lukemassa, kun yhtäkkiä kuupassani alkoi kirjaani resitoida ääneen professori Heiskanen.
Mikä ihmeen mielipuolia ihmistä oikein vaivaa, jos sen pollajukeboxi syytää kiivaalla tahdilla suomalaiskansallisia ikonistisia näyttelijöitä?
Sitä paitsi, Heiskanen on liian maaninen, haluan takaisin Veikko Sinisalon, sen ääni on paljon lempeämpi.
Onneksi rohvessoori nukkuu nyt, ei ole aamuvirkkua tyyppiä hän.
Ollaan ihan hiljaa ettei herää mokomaa maaninen lausuja.
Silloin voi nostaa jalat pöydälle ja ajatella kaikkea sitä leppoisaa olemisen määrää, mikä edessä on.
Koko viikonloppu on yhtä turmeltumaton kuin tuore siniruutuvihko kouluvuoden alussa.
*
Yleisen lauantaisen aamusäätämisen lomassa pohdiskelin puoliääneen, millaisen irtioton ottaisin lauantaipäivääni ennen perheen yhteistä päivällistä: menisinkö kirjastoon vaiko museoon (mielessäni tietysti häivähteli joutilas kahvila).
Yhtäkkiä minulla olikin seuralainen.
Isosisko oli koulusta käynyt viikko-pari sitten museossa tutustumassa näyttelyyn, joka mitä ilmeisimmin häntä puhutteli, ja hän halusi välttämättä nähdä sen uudestaan (!!?) Lähdimme siis naisissa kirjaston kautta museoon.
Lapsukainen opasti minut läpi näyttelyn, esitteli yksityiskohdat ja tekniikat, kertoi töiden taustat ja pysäytti minut niiden töiden ääreen, jotka hänelle puhuivat.
Katsoimme hiljaa olemisen hauraita ääriviivoja ("tän voi kiertää, mutta ihan varovaisesti, tää on niin herkkä työ") ja kuuntelimme yhdessä, millaisia ääniä mielessämme syntyi kun katselimme lepäävää tyhjyyttä.
Olen kosketettu.
*
Sunnuntain päiväkävelyllä päädyimme hraH:n kanssa haaveilemaan Lontoon-matkasta. Arvelin, että Isosisko haluaisi harrypotter-landiaan, Pikkusisko shoppailemaan (se olisi mahtavaa seuraa Harrodsilla! Ja jossain herrainpukimossa), Isoveljen voisi vapauttaa British Museumiin. "Ja sotahistorian museoon", jatkoi HraH haaveilua.
Otimme asian puheeksi sunnuntaipizzalla.
Isosisko: "joo, mennään! Mä haluan sinne Harry Potter-maahan. Joo!"
Pikkusisko: "voiks siellä shoppailla? Saanko mä laittaa melkein kaikki vaatteet pois jos me mennään sinne shoppailemaan? Mulla on kuukausirahaa vielä ainakin xx, saako sillä mitään?"
Isoveli: "joo, British Museum! Muumiot!"
minä: "mitä mä sanoin!"
Isoveli: "eiks siellä oo joku sotahistorian museokin?"
hraH: "mitä mä sanoin!"
Näillä koordinaateilla nuoriso oli valmis vaihtamaan joululahjansa pois. HraH alkoi hikoilla.
*
Istuin sunnuntai-iltapäivällä kaikessa rauhassa lukemassa, kun yhtäkkiä kuupassani alkoi kirjaani resitoida ääneen professori Heiskanen.
Mikä ihmeen mielipuolia ihmistä oikein vaivaa, jos sen pollajukeboxi syytää kiivaalla tahdilla suomalaiskansallisia ikonistisia näyttelijöitä?
Sitä paitsi, Heiskanen on liian maaninen, haluan takaisin Veikko Sinisalon, sen ääni on paljon lempeämpi.
Onneksi rohvessoori nukkuu nyt, ei ole aamuvirkkua tyyppiä hän.
Ollaan ihan hiljaa ettei herää mokomaa maaninen lausuja.
sairaspäivän ratoksi
poden kevyttä flunssaa kotona; olisin varmaan jaksanut kykkiä verstaallakin, mutta illalla olisi ollut ulkohommia, jonne en totisesti olisi kyennyt.
Nukuin purukuminsitkeää aamu-unta tuntikausia. Join ämpärillisen kahvia.
Nyt olen jo melkein elämäni kunnossa.
Rönysin läpi sekavan vaatekomeroni, työnsin sivuun vaaleasävyiset kesähepeneet ja survoin suloiseen sekasotkuuni maanläheiset pehmeänväriset syys- ja talvitamineet.
Laskin huvikseni: 33 - poislukien koti- ja ulkoilu/liikuntavaatteet, alusasut (sukat, sukkikset ja vastaavat) ja semmoiset työvaatteet, joita käytetään tietynlaisissa edustustilaisuuksissa.
33 vaatetta on muuten ihan älyttömän paljon: 5 alaosaa (farkut, 3 klänninkiä, siistit housut); 5 neuletakkia (2 värikästä, 3 yksiväristä); 5 neuletta (2 siistiä yksiväristä; 3 paksua, iloista ja arkeen sopivaa); 15 trikoopaitaa (8 pitkä-, 7 lyhythihaista, eri väreissä); 3 eriväristä huivia.
Heti tuli kriizi ettei ole mitään päällepantavaa.
Ja nyt aion omistautua kotiprn:lle, elikkästen keittokirjalle. Hain eilen kirjastosta ElBullin Perheateria: jos työpaikkaruokalan listalla on sangriaa, se ei voi olla huono paikka. (tai tietysti voi, ehkä se on niin kurja paikka, että on pakko olla päissään aamusta iltaan.)
Minun työpaikkaruokalassani on enimmäkseen pastakeittiön eilisiä tähteitä. Eikä hraH:kaan ole pahemmin elvistellyt sangriakannullisilla.
Kyllä niin eivät tasan käy onnen lahjat.
Nukuin purukuminsitkeää aamu-unta tuntikausia. Join ämpärillisen kahvia.
Nyt olen jo melkein elämäni kunnossa.
Rönysin läpi sekavan vaatekomeroni, työnsin sivuun vaaleasävyiset kesähepeneet ja survoin suloiseen sekasotkuuni maanläheiset pehmeänväriset syys- ja talvitamineet.
Laskin huvikseni: 33 - poislukien koti- ja ulkoilu/liikuntavaatteet, alusasut (sukat, sukkikset ja vastaavat) ja semmoiset työvaatteet, joita käytetään tietynlaisissa edustustilaisuuksissa.
33 vaatetta on muuten ihan älyttömän paljon: 5 alaosaa (farkut, 3 klänninkiä, siistit housut); 5 neuletakkia (2 värikästä, 3 yksiväristä); 5 neuletta (2 siistiä yksiväristä; 3 paksua, iloista ja arkeen sopivaa); 15 trikoopaitaa (8 pitkä-, 7 lyhythihaista, eri väreissä); 3 eriväristä huivia.
Heti tuli kriizi ettei ole mitään päällepantavaa.
Ja nyt aion omistautua kotiprn:lle, elikkästen keittokirjalle. Hain eilen kirjastosta ElBullin Perheateria: jos työpaikkaruokalan listalla on sangriaa, se ei voi olla huono paikka. (tai tietysti voi, ehkä se on niin kurja paikka, että on pakko olla päissään aamusta iltaan.)
Minun työpaikkaruokalassani on enimmäkseen pastakeittiön eilisiä tähteitä. Eikä hraH:kaan ole pahemmin elvistellyt sangriakannullisilla.
Kyllä niin eivät tasan käy onnen lahjat.
viinikaapin kuningas
Poliittisyhteiskunnallisesti aktiiviset keskenkasvuisemme kömpivät aamupalapöytään huulillaan yksi kysymys: itsenäistyikö se?
Mietimme, tuleeko sinne kreivi vaiko jaarli.
Ennen kuin aamupuuro oli kauhottu loppuun, oli Isosisko julistautunut Skotlannin, Englannin, Ameriikan ja osan Australiaa kruununprinsessaksi (H.K.K.), tunnetaan myös nimellä H.M. Even Greater Britain.
Siinä samassa rytäkässä minä otin haltuuni Moskovan, Pietarin ja koko Venäjänmaan sekä Varsinaissuomen ja julistauduin tsaaritar marika ensimmäinen uljaaksi.
Isoveli valtasi Ulko-Hebridien herttuakunnan ja säälistä hraH julistettiin viinikaapin kuninkaaksi ja avaintenhaltijaksi. ("kiitos nyt vaan tästäkin!")
Pikkusisko lähti kouluun ajoissa joten emme tiedä, mikä on hänen hallintokuntaansa.
Kisu nimitettiin Ruokaalian kreiviksi, ja hänen ylhäisyytensä lähti välittömästi kettujahtiin. Tai pallo-, mutta jahtiin joka tapauksessa.
*
Pohdiskelin eilen vesijuoksennellessani (kohta olen vesiratojen JusainBolt, ihan kohta) mitä kaikkea teen sitkun
Sitten kun nuo eivät tarvitse minua enää ihan koko ajan, sitten
En mene töistä suoraan kotiin vaan heti menen hunningolle. Menen kirjastoon tai galleriaan tai johonkin muuhun kivaan paikkaan. Tai sitten menen uimaan ja lenkille ja kahvilaan ja konserttiin. Ja kotiin tulen vasta illalla. Ruuan kanssa juon aina viiniä. Ja syön kaikenmoisia hyvyyksiä.
Eivät ne kyllä nytkään minua ihan koko aikaa tarvitse. Tuskin huomaavatkaan, olenko kotona.
Mutta kun minä haluan.
Minä haluan olla kotona päivällispöydässä ja hoputtamassa läksyjentekoon, harrastuksiin, iltapalalle ja -pesulle. Minä haluan olla etsimässä kaikkia niitä tavaroita, jotka ovat kadonneet keskelle lattiaa, pöytää tai tuolin karmille - vaikka se onkin ärsyttävää.
*
Mietimme, tuleeko sinne kreivi vaiko jaarli.
Ennen kuin aamupuuro oli kauhottu loppuun, oli Isosisko julistautunut Skotlannin, Englannin, Ameriikan ja osan Australiaa kruununprinsessaksi (H.K.K.), tunnetaan myös nimellä H.M. Even Greater Britain.
Siinä samassa rytäkässä minä otin haltuuni Moskovan, Pietarin ja koko Venäjänmaan sekä Varsinaissuomen ja julistauduin tsaaritar marika ensimmäinen uljaaksi.
Isoveli valtasi Ulko-Hebridien herttuakunnan ja säälistä hraH julistettiin viinikaapin kuninkaaksi ja avaintenhaltijaksi. ("kiitos nyt vaan tästäkin!")
Pikkusisko lähti kouluun ajoissa joten emme tiedä, mikä on hänen hallintokuntaansa.
Kisu nimitettiin Ruokaalian kreiviksi, ja hänen ylhäisyytensä lähti välittömästi kettujahtiin. Tai pallo-, mutta jahtiin joka tapauksessa.
*
Pohdiskelin eilen vesijuoksennellessani (kohta olen vesiratojen JusainBolt, ihan kohta) mitä kaikkea teen sitkun
Sitten kun nuo eivät tarvitse minua enää ihan koko ajan, sitten
En mene töistä suoraan kotiin vaan heti menen hunningolle. Menen kirjastoon tai galleriaan tai johonkin muuhun kivaan paikkaan. Tai sitten menen uimaan ja lenkille ja kahvilaan ja konserttiin. Ja kotiin tulen vasta illalla. Ruuan kanssa juon aina viiniä. Ja syön kaikenmoisia hyvyyksiä.
Eivät ne kyllä nytkään minua ihan koko aikaa tarvitse. Tuskin huomaavatkaan, olenko kotona.
Mutta kun minä haluan.
Minä haluan olla kotona päivällispöydässä ja hoputtamassa läksyjentekoon, harrastuksiin, iltapalalle ja -pesulle. Minä haluan olla etsimässä kaikkia niitä tavaroita, jotka ovat kadonneet keskelle lattiaa, pöytää tai tuolin karmille - vaikka se onkin ärsyttävää.
*
kahvituntipohdintoja
verstaalla hiljaisempi työpäivä, sitä ehtii ajatella monenmoista.
*
Kissa!
Kissa!
Kissa!
*
Millaistakohan elämä on sitten, kun keskenkasvuiset ovat jo isoja mutta vielä kotiympyröissä, siinä vaiheessa kun ne käyvät kotipesässä enää vain nukkumassa?
Menenkö töiden jälkeen pubiin vai taidegalleriaan?
*
Olen supersankari.
Supersankaritaitoni on kadonneiden esineiden paikantaminen.
Lähes mikä tahansa lopullisesti kadotettu löytyy yleensä keskeltä huoneen lattiaa kunhan vain astun huoneeseen.
*
Onko edesvastuutonta olla itse poissa kotoa silloin kun keskenkasvuiset lähtevät leireilemään? Saako ne lähettää matkaan poissaolevana?
*
Epäsäästäväisyyskriisi: jos olisin jättänyt ostamatta gerbaareille varakaukalon ja koko perheelle konserttiliput, olisin saanut tässä kuussa oikein kunnon säästöt.
Höh ja pöh.
*
edit
Mietin aamulla että olen blogannut ikuisuuksia. Kahdeksan vuotta? Vai yhdeksän?
Tämä homma on muuttunut ihan mielettömästi.
Ei meitä vanhan koulukunnan tyyppejä taida niin kovin paljoa enää sfääreissä pyöriä?
*
Kissa!
Kissa!
Kissa!
*
Millaistakohan elämä on sitten, kun keskenkasvuiset ovat jo isoja mutta vielä kotiympyröissä, siinä vaiheessa kun ne käyvät kotipesässä enää vain nukkumassa?
Menenkö töiden jälkeen pubiin vai taidegalleriaan?
*
Olen supersankari.
Supersankaritaitoni on kadonneiden esineiden paikantaminen.
Lähes mikä tahansa lopullisesti kadotettu löytyy yleensä keskeltä huoneen lattiaa kunhan vain astun huoneeseen.
*
Onko edesvastuutonta olla itse poissa kotoa silloin kun keskenkasvuiset lähtevät leireilemään? Saako ne lähettää matkaan poissaolevana?
*
Epäsäästäväisyyskriisi: jos olisin jättänyt ostamatta gerbaareille varakaukalon ja koko perheelle konserttiliput, olisin saanut tässä kuussa oikein kunnon säästöt.
Höh ja pöh.
*
edit
Mietin aamulla että olen blogannut ikuisuuksia. Kahdeksan vuotta? Vai yhdeksän?
Tämä homma on muuttunut ihan mielettömästi.
Ei meitä vanhan koulukunnan tyyppejä taida niin kovin paljoa enää sfääreissä pyöriä?
kemianteollisuusylistys
kyllä se on kuulkaa semmoista ihmisen elämä toisinaan, että tarvitsee kemianteollisuuden apuja.
Ja voipi olla niinkin että ihan kaikki alamieli ei johdu mielialasta, vaan sille voi olla jokin ihan muukin selitys, joka juontuu ihmisen fyysestä, ei psyykestä.
Kesän korvilla valitin lääkärisihmiselle että väsyttää ihan hirveästi, mutta en silti saa nukuttua, ja on muutenkin vähän työläs olla.
No, tietäähän sen mitä tunnollinen lääkäri siihen asiaan sanoo: "rouva hyvä, kaikki me joskus olemme vähän väsyneitä. Liiku enemmän, syö terveellisemmin ja yritä nukkua."
Kesän lopuilla tilanne ns. eskaloitui.
Eri lääkärisihminen katsoi keväisiä labratuloksiani ja kyynelehtivää itseäni ja sanoi että voitais tarkistaa vähän sun lääkityksiä. Että ei se ota jos ei annakaan ja täytyyhän meidän saada sut edes nukkumaan.
On kuulkaa kummallinen tunne kun
1. laittaa ruokaa ilolla. Ja vielä jälkiruokaakin.
2. pitkästä aikaa leipoo leipää
3. mistään ei purista, kiristä, satu tai kolota
4. jaksaa mennä uimaan, eikä siltikään purista, kiristä, kolota tai satu
5. monena yönä nukkuu yli viisi tuntia kerralla, ihan yhtä kyytiä.(tiesittekö ettei ole normaalia olla hereillä kaksi tai kolme kertaa yössä?)
6. ei saa hermoraunioitumiskohtausta yleisestä elämästä, ja vihdoinkin lakkaa haaveilemasta siitä että istuisi kannonnokassa itkemässä kaiken kurjuutta.
Kyllä tietysti nappaa nupista ihan vietävästi olla näin nuori ja nieleksiä kourakaupalla elämää ylläpitäviä medisiinoja, mutta on se aika paljon mukavampaa olla edes jonkunmoisissa sielun ja ruumiin voimissa.
Semmoista kyllä ihmettelen, että aina kun menen lääkäriin vuositarkastukseen, minulle sanotaan että liiku enemmän ja syö terveellisemmin.
Tunnustan, että liikkua pitäisi paljonkin enempi, mutta kuinka ihmeen paljon terveellisemmin vielä voisi syödä?
Jos oletetaan että joka kerta teen korjausliikkeen liikehdinnässä ja syömingeissä, niin koska ne ovat semmoisessa kunnossa että lääkärisihmisillekin kelpaa?
Mukavaa tajuta, ettei oikeasti ole laiska ja saamaton.
Mukavaa että on kemianteollisuus. Se antaa ihmiselle semmoisen horisontin, että hyvällä lykyllä voi vaikka elää ihan vanhaksi asti.
**
Sain luettua Alastalosta sen luvun (nro6) jonka "voi hyvin jättää lukematta, koska siinä ei tapahdu yhtään sen enempää kuin muissakaan luvuissa" Se oli itseasiassa ihan hyvä luku.
Nyt Pikkusiskokin haluaa lukea sen.
Siis kirjan, ei lukua kuusi.
Ja voipi olla niinkin että ihan kaikki alamieli ei johdu mielialasta, vaan sille voi olla jokin ihan muukin selitys, joka juontuu ihmisen fyysestä, ei psyykestä.
Kesän korvilla valitin lääkärisihmiselle että väsyttää ihan hirveästi, mutta en silti saa nukuttua, ja on muutenkin vähän työläs olla.
No, tietäähän sen mitä tunnollinen lääkäri siihen asiaan sanoo: "rouva hyvä, kaikki me joskus olemme vähän väsyneitä. Liiku enemmän, syö terveellisemmin ja yritä nukkua."
Kesän lopuilla tilanne ns. eskaloitui.
Eri lääkärisihminen katsoi keväisiä labratuloksiani ja kyynelehtivää itseäni ja sanoi että voitais tarkistaa vähän sun lääkityksiä. Että ei se ota jos ei annakaan ja täytyyhän meidän saada sut edes nukkumaan.
On kuulkaa kummallinen tunne kun
1. laittaa ruokaa ilolla. Ja vielä jälkiruokaakin.
2. pitkästä aikaa leipoo leipää
3. mistään ei purista, kiristä, satu tai kolota
4. jaksaa mennä uimaan, eikä siltikään purista, kiristä, kolota tai satu
5. monena yönä nukkuu yli viisi tuntia kerralla, ihan yhtä kyytiä.(tiesittekö ettei ole normaalia olla hereillä kaksi tai kolme kertaa yössä?)
6. ei saa hermoraunioitumiskohtausta yleisestä elämästä, ja vihdoinkin lakkaa haaveilemasta siitä että istuisi kannonnokassa itkemässä kaiken kurjuutta.
Kyllä tietysti nappaa nupista ihan vietävästi olla näin nuori ja nieleksiä kourakaupalla elämää ylläpitäviä medisiinoja, mutta on se aika paljon mukavampaa olla edes jonkunmoisissa sielun ja ruumiin voimissa.
Semmoista kyllä ihmettelen, että aina kun menen lääkäriin vuositarkastukseen, minulle sanotaan että liiku enemmän ja syö terveellisemmin.
Tunnustan, että liikkua pitäisi paljonkin enempi, mutta kuinka ihmeen paljon terveellisemmin vielä voisi syödä?
Jos oletetaan että joka kerta teen korjausliikkeen liikehdinnässä ja syömingeissä, niin koska ne ovat semmoisessa kunnossa että lääkärisihmisillekin kelpaa?
Mukavaa tajuta, ettei oikeasti ole laiska ja saamaton.
Mukavaa että on kemianteollisuus. Se antaa ihmiselle semmoisen horisontin, että hyvällä lykyllä voi vaikka elää ihan vanhaksi asti.
**
Sain luettua Alastalosta sen luvun (nro6) jonka "voi hyvin jättää lukematta, koska siinä ei tapahdu yhtään sen enempää kuin muissakaan luvuissa" Se oli itseasiassa ihan hyvä luku.
Nyt Pikkusiskokin haluaa lukea sen.
Siis kirjan, ei lukua kuusi.
keskiviikkohajatelmaa
syksyn vanhempainillat suoritettu - hajahuomioita:
1) Tänä vuonna koko setissä vain yksi esittäytyi: mun nimi on Tosiaan.
Yhtenä vuonna kokonainen koulu oli täynnä henkilöitä joiden nimi oli Tosiaan ja joiden yhteystiedot löytyivät koulun nettisivuilta.
2) Meidänsamin äiti on vuodesta toiseen ihan yhtä...no...grr ja aargh.
Voi Meidänsamiparkaa kun...no, antaa olla.
Mutta kyllä sentään opettajat voisivat olla vähän reilumpia Meidänsamille.
Se on sentään fenomenaalisen lahjakas. (millainen vanhempi käyttää tuommoisia sanoja? en minä. vaikka tietysti minun lapseni ovat semmoisia, sehän on selvä.)
3) Kaksi kolmesta koulusta otti kärjekseen: tämän koulun käyneistä nuorista 100% sijoittuu jatko-opiskelupaikkaan.
Ihan hieno juttu, mutta onko tämän päivän nuorilla mitään muuta vaihtoehtoa?
Sijoittuvatko ykköspaikkaansa? Sijoittuvatko haluamaansa? Sijoittuvatko ensimmäisellä kierroksella? Tietävätkö oikeasti mitä haluavat?
4) Kun nelisenkymmentä opettajaa esittäytyy nimellä ja kertoo mitä kaikkea opettaa millekin luokalle, alkaa ihmisen päässä surista.
Mun nimi on sejase ja mä opetan yksaalle kuvista kaksbeelle matikkaa kolmeseelle bilsaa neljä deelle, eelle, geelle ja äffälle uskontoa, taloustietoa ja liikuntaa paitsi äffälle, viisbeelle ja seelle teknistä ja sit tuolla sivuyksikössä kaseille ja yseille kuvista.
Opeparat.
5) huomasin äkkiä tiettyjä yhtäläisyyksiä yläkoululaisen suosikki- ja inhokkiopettajissa. Se on äidin tyttö, sanonpa vaan.
6) ovelahko sukupuolineutraalihuomio: poikien äidit ovat aktiivisia. Meidänsamit ovat järjestään fiksuja, filmaattisia ja lukuhaluisia, niille pitää antaa lisätehtäviä ja ope voisi laittaa läksyt wilmaan, mielellään heti.
Tyttöjen isät ovat ylpeitä siitä, jos tytöllä ei koulunkäynti paljon nappaa.
1) Tänä vuonna koko setissä vain yksi esittäytyi: mun nimi on Tosiaan.
Yhtenä vuonna kokonainen koulu oli täynnä henkilöitä joiden nimi oli Tosiaan ja joiden yhteystiedot löytyivät koulun nettisivuilta.
2) Meidänsamin äiti on vuodesta toiseen ihan yhtä...no...grr ja aargh.
Voi Meidänsamiparkaa kun...no, antaa olla.
Mutta kyllä sentään opettajat voisivat olla vähän reilumpia Meidänsamille.
Se on sentään fenomenaalisen lahjakas. (millainen vanhempi käyttää tuommoisia sanoja? en minä. vaikka tietysti minun lapseni ovat semmoisia, sehän on selvä.)
3) Kaksi kolmesta koulusta otti kärjekseen: tämän koulun käyneistä nuorista 100% sijoittuu jatko-opiskelupaikkaan.
Ihan hieno juttu, mutta onko tämän päivän nuorilla mitään muuta vaihtoehtoa?
Sijoittuvatko ykköspaikkaansa? Sijoittuvatko haluamaansa? Sijoittuvatko ensimmäisellä kierroksella? Tietävätkö oikeasti mitä haluavat?
4) Kun nelisenkymmentä opettajaa esittäytyy nimellä ja kertoo mitä kaikkea opettaa millekin luokalle, alkaa ihmisen päässä surista.
Mun nimi on sejase ja mä opetan yksaalle kuvista kaksbeelle matikkaa kolmeseelle bilsaa neljä deelle, eelle, geelle ja äffälle uskontoa, taloustietoa ja liikuntaa paitsi äffälle, viisbeelle ja seelle teknistä ja sit tuolla sivuyksikössä kaseille ja yseille kuvista.
Opeparat.
5) huomasin äkkiä tiettyjä yhtäläisyyksiä yläkoululaisen suosikki- ja inhokkiopettajissa. Se on äidin tyttö, sanonpa vaan.
6) ovelahko sukupuolineutraalihuomio: poikien äidit ovat aktiivisia. Meidänsamit ovat järjestään fiksuja, filmaattisia ja lukuhaluisia, niille pitää antaa lisätehtäviä ja ope voisi laittaa läksyt wilmaan, mielellään heti.
Tyttöjen isät ovat ylpeitä siitä, jos tytöllä ei koulunkäynti paljon nappaa.
maanantai
tekisi mieleni valittaa. Valitan.
Niskajumi, tuli viikonlopun työputkesta. Olen ilmeisesti hymyillyt hampaat irvessä, koko kropan voimin.
Niskaan sattuu (ai, auts, ai)
Poskeen sattuu (auts)
Korvaan sattuu (ai)
Käsi ei ole kiva, mutta siihen ei sentään satu.
*
Alastalo-väliaikatiedote:
Isoveli on yli puolivälin, minä siinä kohden kun Langholmaa saatellaan saliin ja Pukkila tuntee olonsa kiiskiseksi.
HraH ei ole vielä aloittanutkaan. Hah!
*
Silmälasiväliaikatiedote
Sain torstaina uudet rillit, ensin tuli tuska ja ahd. koska maailmasta tuli tosi outo.
Kun lähdin kävelemään, venyin yhtäkkiä kolme metriä pitkäksi ja ihmiset tuijottivat että miten voi olla noin pitkä ihminen, oikein jaloissa siukui kun maa oli niin kaukana.
Kotona lukuetäisyys oli sumea paitsi jos pidin päätä jotenkin oudossa asennossa. (luultavasti olen lukenut enimmäkseen vain toisella silmällä, ja näillä laseilla pitää käytellä tasapuolisesti molempia silmiä. Tulee sellainen olo että on pää väärässä kulmassa)
Viikonlopun työkeikat menivät sutjakkaasti rillit päässä, kotioloissa on vähän hakemista. Lukemisesta en ole oikein varma, välillä on tosi hyvä, välillä tosi kummallista.
Samoin on kompuutterin laita töissä. Välillä tosi hyvä, välillä tosi kummallista.
Kummallista, kirjainten välissä on tyhjää tilaa.
Keskenkasvuiset ovat helpottuneita: onneks noi sun uudet lasit on trendikkäät, eikä mitkään nörtit.
Hmh.
Niskajumi, tuli viikonlopun työputkesta. Olen ilmeisesti hymyillyt hampaat irvessä, koko kropan voimin.
Niskaan sattuu (ai, auts, ai)
Poskeen sattuu (auts)
Korvaan sattuu (ai)
Käsi ei ole kiva, mutta siihen ei sentään satu.
*
Alastalo-väliaikatiedote:
Isoveli on yli puolivälin, minä siinä kohden kun Langholmaa saatellaan saliin ja Pukkila tuntee olonsa kiiskiseksi.
HraH ei ole vielä aloittanutkaan. Hah!
*
Silmälasiväliaikatiedote
Sain torstaina uudet rillit, ensin tuli tuska ja ahd. koska maailmasta tuli tosi outo.
Kun lähdin kävelemään, venyin yhtäkkiä kolme metriä pitkäksi ja ihmiset tuijottivat että miten voi olla noin pitkä ihminen, oikein jaloissa siukui kun maa oli niin kaukana.
Kotona lukuetäisyys oli sumea paitsi jos pidin päätä jotenkin oudossa asennossa. (luultavasti olen lukenut enimmäkseen vain toisella silmällä, ja näillä laseilla pitää käytellä tasapuolisesti molempia silmiä. Tulee sellainen olo että on pää väärässä kulmassa)
Viikonlopun työkeikat menivät sutjakkaasti rillit päässä, kotioloissa on vähän hakemista. Lukemisesta en ole oikein varma, välillä on tosi hyvä, välillä tosi kummallista.
Samoin on kompuutterin laita töissä. Välillä tosi hyvä, välillä tosi kummallista.
Kummallista, kirjainten välissä on tyhjää tilaa.
Keskenkasvuiset ovat helpottuneita: onneks noi sun uudet lasit on trendikkäät, eikä mitkään nörtit.
Hmh.
kaikenmoisia hullutuksia
HraH ruokapöydässä: mitä sulla on ohjelmassa marraskuun lopulla?
minä: mitenniin? kai siinä jotain on, toi päivä kuulostaa tutulta.
HraH: mulla on työmatka Helsinkiin.
minä: ai, sä ajattelit että sä et tule sit ollenkaan kotiin
HraH: eikun sä voisit lähteä mukaan. Oltais koko viikonloppu
lapset: Jee! Joo!
minä: kyllä siinä jotain on, mä olen ihan varma
lapset: peru se! peru se! äiti, mene vaan! Sä olet ansainnut vähän lomaa! Mene vaan!
HraH: siinäs kuulit
minä: niiiiiin. No ehkä isovanhemmat vois tulla tänne lapsenvahdeiksi, mä kysyn kohta.
lapset: ei-ei-ei! kylmepärjätään! menevaan! me ollaan ihan kiltisti (+3x viattomat nappisilmät)
lapset: ollaan vaikka skypessä koko ajan. menevaan! menejo! mene! kyllmeosataan. eimitäänisovanhempia. menkääpois!
Ne napittavat niin suloisen viattomina että hetken puolikkaan verran kuvittelen pakkaavani saman tien kaikki hepenet ja lähteväni suorinta tietä maailmalle.
**
Isoveljellä oli pulaa lukemisesta.
minä: sähän voit lukea vaikka Alastalon salissa. Siinä on sulle kirjaa kerrakseen.
IV: mikä se on?
minä: maailmanhistorian pisin ja tylsin eepos. Mä löin kerran kummisetäs kanssa vetoa että luetaan se. En päässyt loppuun.
IV: mistä se kertoo
minä: no mitäs luulisit? Alastalon salista. Että kummalla kädellä ottais sokeria kahviin ja mimmoista piippua polttelis. Lukutolkulla. Että ottaisko vasemmalla sokerit vai oikeella.
IV: onks meillä se?
minä: no on, kun isäs luki sen. (myöhemmin kävi ilmi, ettei lukenutkaan. Yhtä pitkälle pääsi kuin minä) Se aina ostaa kaikki kirjat.
IV: isä! missä on Alastalon salissa? Mä haluan lukea sen.
minä: hullu. mun lapseni on hullu. Hei kuule, jos luet sen alusta loppuun kirjamessuihin mennessä, niin ostan sieltä sulle paidan missä lukee että olen lukenut alasti salissa.
vajaan tunnin päästä olen saanut tilannetiedotuksen luetusta sivumäärästä (50) ja kaiken lisäksi olen ladannut sen kovanonnen eepoksen fläpälleni.
Tiistaina ruokapöydässä keskustelimme Pukkilan isännästä.
voihan vessaharja sanon vaan.
Kamalaa olla yllytyshullu.
minä: mitenniin? kai siinä jotain on, toi päivä kuulostaa tutulta.
HraH: mulla on työmatka Helsinkiin.
minä: ai, sä ajattelit että sä et tule sit ollenkaan kotiin
HraH: eikun sä voisit lähteä mukaan. Oltais koko viikonloppu
lapset: Jee! Joo!
minä: kyllä siinä jotain on, mä olen ihan varma
lapset: peru se! peru se! äiti, mene vaan! Sä olet ansainnut vähän lomaa! Mene vaan!
HraH: siinäs kuulit
minä: niiiiiin. No ehkä isovanhemmat vois tulla tänne lapsenvahdeiksi, mä kysyn kohta.
lapset: ei-ei-ei! kylmepärjätään! menevaan! me ollaan ihan kiltisti (+3x viattomat nappisilmät)
lapset: ollaan vaikka skypessä koko ajan. menevaan! menejo! mene! kyllmeosataan. eimitäänisovanhempia. menkääpois!
Ne napittavat niin suloisen viattomina että hetken puolikkaan verran kuvittelen pakkaavani saman tien kaikki hepenet ja lähteväni suorinta tietä maailmalle.
**
Isoveljellä oli pulaa lukemisesta.
minä: sähän voit lukea vaikka Alastalon salissa. Siinä on sulle kirjaa kerrakseen.
IV: mikä se on?
minä: maailmanhistorian pisin ja tylsin eepos. Mä löin kerran kummisetäs kanssa vetoa että luetaan se. En päässyt loppuun.
IV: mistä se kertoo
minä: no mitäs luulisit? Alastalon salista. Että kummalla kädellä ottais sokeria kahviin ja mimmoista piippua polttelis. Lukutolkulla. Että ottaisko vasemmalla sokerit vai oikeella.
IV: onks meillä se?
minä: no on, kun isäs luki sen. (myöhemmin kävi ilmi, ettei lukenutkaan. Yhtä pitkälle pääsi kuin minä) Se aina ostaa kaikki kirjat.
IV: isä! missä on Alastalon salissa? Mä haluan lukea sen.
minä: hullu. mun lapseni on hullu. Hei kuule, jos luet sen alusta loppuun kirjamessuihin mennessä, niin ostan sieltä sulle paidan missä lukee että olen lukenut alasti salissa.
vajaan tunnin päästä olen saanut tilannetiedotuksen luetusta sivumäärästä (50) ja kaiken lisäksi olen ladannut sen kovanonnen eepoksen fläpälleni.
Tiistaina ruokapöydässä keskustelimme Pukkilan isännästä.
voihan vessaharja sanon vaan.
Kamalaa olla yllytyshullu.
kansalaistaito
muistatteko semmoista kuin kansalaistaito?
Käsi ylös kuka on opiskellut sitä peruskoulussa. (minäminäminä!)
Mikä juttu sekin oikein oli?
Mitä ihmettä niillä tunneilla oikein tehtiin?
Isoveli, tuo lahjakas lapsukaiseni, arveli oppiaineen nimen kuultuaan että varmaan verojen maksamista ja oikean puolueen äänestämistä.
Muistan että oppikirja oli jotenkin vallankumouksellisen hieno, siinä oli takana sellainen lisäosio, jossa oli tarroja.
Tai ei sentään kai tarroja, ei niitä varmaan vielä oltu keksitty silloin, mutta semmoisia postimerkin tapaisia juttuja. Mitänenytovat? Liimamerkkejä?
Muistan jonkun harmaan iltapäivän valaisemattomassa luokkahuoneessa, leikkasimme ja nuolimme kuvia liikennemerkkisivuille.
Niin että liikennemerkkejä ainakin opeteltiin.
Mutta mitä muuta?
Semmoisen muistan että oli runo jossa oli joku epäsiisti elefantti. Piti leikata kynsiä ja kammata hiuksia ja muuta "näin opetti Antti kun petti deodorantti"
Ja sitten muistan laulun jota ekaluokan ope lauloi väräjävällä vanhan naisen äänellä "harjaa hampaat useammin, leikkaa kynnet ahkerammin".
Ja yhteislauluna veivattiin "työtä työtä työtä tehdään, jotta jotta leipää syödään"
Kuvittelenko vain, vai oliko elämä vähän ilotonta joskus kolmekymmentä vuotta sitten?
Kyllä täytyy sanoa että tämmöisestä kansalaistaitoudesta on jäänyt minulle suuremmat traumat kuin ruokarukouksista ja päivänavauksista.
Varmana en leikkaa kynsiä ahkerammin enkä tee työtä-työtä-työtä enkä ainakaan syö leipää.
Siitäs saatte, kansalaistaitoiset.
Käsi ylös kuka on opiskellut sitä peruskoulussa. (minäminäminä!)
Mikä juttu sekin oikein oli?
Mitä ihmettä niillä tunneilla oikein tehtiin?
Isoveli, tuo lahjakas lapsukaiseni, arveli oppiaineen nimen kuultuaan että varmaan verojen maksamista ja oikean puolueen äänestämistä.
Muistan että oppikirja oli jotenkin vallankumouksellisen hieno, siinä oli takana sellainen lisäosio, jossa oli tarroja.
Tai ei sentään kai tarroja, ei niitä varmaan vielä oltu keksitty silloin, mutta semmoisia postimerkin tapaisia juttuja. Mitänenytovat? Liimamerkkejä?
Muistan jonkun harmaan iltapäivän valaisemattomassa luokkahuoneessa, leikkasimme ja nuolimme kuvia liikennemerkkisivuille.
Niin että liikennemerkkejä ainakin opeteltiin.
Mutta mitä muuta?
Semmoisen muistan että oli runo jossa oli joku epäsiisti elefantti. Piti leikata kynsiä ja kammata hiuksia ja muuta "näin opetti Antti kun petti deodorantti"
Ja sitten muistan laulun jota ekaluokan ope lauloi väräjävällä vanhan naisen äänellä "harjaa hampaat useammin, leikkaa kynnet ahkerammin".
Ja yhteislauluna veivattiin "työtä työtä työtä tehdään, jotta jotta leipää syödään"
Kuvittelenko vain, vai oliko elämä vähän ilotonta joskus kolmekymmentä vuotta sitten?
Kyllä täytyy sanoa että tämmöisestä kansalaistaitoudesta on jäänyt minulle suuremmat traumat kuin ruokarukouksista ja päivänavauksista.
Varmana en leikkaa kynsiä ahkerammin enkä tee työtä-työtä-työtä enkä ainakaan syö leipää.
Siitäs saatte, kansalaistaitoiset.
iltapaniikki
herään - menen töihin - töiskentelen - kaupan kautta kotiin - sammiollinen pastaa - yleistä järjestyksenpitoa, läksyjä, nuorison lajittelua - yksi treeneihin - toisen kanssa kaupoille - toinen treeneihin - yksi kotiin - toinen kotiin - iltapuuhia - väsymys - ei kuitenkaan nuorisossa - iltapala - kolmas kotiin.
Da Capo.
Miten kauan kestää, ennen kuin opin, että minulla ei enää ole omaa ilta-aikaa?
Joskus ennen päivä loppui suunnilleen seitsemältä, silloin alkoi verkkaisen mukava (toisinaan myös raivoisan äänekäs) liuku kohti iltapuuhia. Ja sitä auvoisaa hetkeä suunnilleen iltauutisten aikaan, jolloin tupa tyhjeni, lapsiosasto hiljeni, jolloin pääsin kuumaan suihkuun ja sain heittää päivän huolet menemään.
Ei enää. Nuoriso vaeltaa katsomaan iltauutisia, syö iltapalaansa holtittomasti mihin aikaan sattuu, peseytyy hartaasti kuumassa suihkussa juuri silloin kun itse olisin halunnut ja mikä pahinta: kotiutuu siinä vaiheessa kun kunniallisen työtätekeväisen kuuluisi jo nauttia kunnon annosta zetaa.
Apua!
teininuorisoiltapaniikki!
*
Olen lukenut Montalbanoja ja Guido Brunetteja.
Haluan niiden elämän.
Paitsi ilman murhia ja italialaisia virkamiehiä.
(siksi laitankin aina sammiollisen pastaa ruuaksi. Joisin viiniä kyytipojaksi jos ei olisi lakkaamattomia nuorisonlajittelupuuhia)
Da Capo.
Miten kauan kestää, ennen kuin opin, että minulla ei enää ole omaa ilta-aikaa?
Joskus ennen päivä loppui suunnilleen seitsemältä, silloin alkoi verkkaisen mukava (toisinaan myös raivoisan äänekäs) liuku kohti iltapuuhia. Ja sitä auvoisaa hetkeä suunnilleen iltauutisten aikaan, jolloin tupa tyhjeni, lapsiosasto hiljeni, jolloin pääsin kuumaan suihkuun ja sain heittää päivän huolet menemään.
Ei enää. Nuoriso vaeltaa katsomaan iltauutisia, syö iltapalaansa holtittomasti mihin aikaan sattuu, peseytyy hartaasti kuumassa suihkussa juuri silloin kun itse olisin halunnut ja mikä pahinta: kotiutuu siinä vaiheessa kun kunniallisen työtätekeväisen kuuluisi jo nauttia kunnon annosta zetaa.
Apua!
teininuorisoiltapaniikki!
*
Olen lukenut Montalbanoja ja Guido Brunetteja.
Haluan niiden elämän.
Paitsi ilman murhia ja italialaisia virkamiehiä.
(siksi laitankin aina sammiollisen pastaa ruuaksi. Joisin viiniä kyytipojaksi jos ei olisi lakkaamattomia nuorisonlajittelupuuhia)
ammatinvalinnallispohdintoja
Meidän nuorisolla on semmoinen ammatinvalinnallisprobleemi, että ne ovat lukeneet ammatinvalintaoppaasta vain kohdan A)
- arkeologi
- aivokirurgi
- arkkitehti
Minulla taas on semmoinen ammatinvalinnallisprobleemi, että haluaisin tehdä sitä missä kävellään syyskuisen aamun raikkaankuulaassa ilmassa. (ei missään muussa)
- arkeologi
- aivokirurgi
- arkkitehti
Minulla taas on semmoinen ammatinvalinnallisprobleemi, että haluaisin tehdä sitä missä kävellään syyskuisen aamun raikkaankuulaassa ilmassa. (ei missään muussa)
linssinviilausangst
minua viilattiin linssiin ja näin se kävi:
kävin optikolla, minulle määrättiin uudet lasit. Alkuviikosta sain puhelimeeni tekstiviestin että valitettavasti lasienne valmistus viivästyy valmistusprosessissa havaitun virheen vuoksi, valmistamme lasinne mahdollisimman pian.
Nyt viilaa joku kuumeisesti linssejäni.
Mietin että leikataanko sitä linssimateriaalia jostain isosta levystä ja miten sitä kuperretaan sopivaksi, vai viilataanko jokainen linssi erikseen ja millainen on linssinviilaajan työpäivä? Jos olisi nyt TET, niin heti menisin tutustumaan linssinviilantaan. (ja kartanpiirräntään)
Tai viilataanko niitä ylipäätään, ehkä niille tehdäänkin jotain muuta?
Semmoistakin mietin että mikä valmistusprosessivirhe siellä oikein on tullut ja miten se on havaittu?
Onko ikkunasta hyökynyt sisään jalkapallo ja runnellut kaiken linssimateriaalin, vai onko tullut silkka viilausvirhe? Onko joku pistänyt päähänsä minun silmäni ja sitten katsellut niillä?
Ja vielä semmoistakin mietin, että entä jos kumminkin saan väärät lasit, mitä sitten teen? Ainakin kaksi ihmistä on kertonut että huonot lasit.
Mahtoiko se pirtsakka optikko mitata minut oikein?
Ihan jo kammoan sitä että olo on kuin huvipuistohärpäkkeessä ja peilisalissa yhtaikaa.
Linssinviilauspaniikki.
Sen lisäksi minua harmittaa vietävästi se että nämä nykyiset kakkulani ovat aika söötit ja ne uudet eivät ihan niin, vaan ne ovat - nuorison sanoin - jotkut konttorirottalasit.
Höh.
kävin optikolla, minulle määrättiin uudet lasit. Alkuviikosta sain puhelimeeni tekstiviestin että valitettavasti lasienne valmistus viivästyy valmistusprosessissa havaitun virheen vuoksi, valmistamme lasinne mahdollisimman pian.
Nyt viilaa joku kuumeisesti linssejäni.
Mietin että leikataanko sitä linssimateriaalia jostain isosta levystä ja miten sitä kuperretaan sopivaksi, vai viilataanko jokainen linssi erikseen ja millainen on linssinviilaajan työpäivä? Jos olisi nyt TET, niin heti menisin tutustumaan linssinviilantaan. (ja kartanpiirräntään)
Tai viilataanko niitä ylipäätään, ehkä niille tehdäänkin jotain muuta?
Semmoistakin mietin että mikä valmistusprosessivirhe siellä oikein on tullut ja miten se on havaittu?
Onko ikkunasta hyökynyt sisään jalkapallo ja runnellut kaiken linssimateriaalin, vai onko tullut silkka viilausvirhe? Onko joku pistänyt päähänsä minun silmäni ja sitten katsellut niillä?
Ja vielä semmoistakin mietin, että entä jos kumminkin saan väärät lasit, mitä sitten teen? Ainakin kaksi ihmistä on kertonut että huonot lasit.
Mahtoiko se pirtsakka optikko mitata minut oikein?
Ihan jo kammoan sitä että olo on kuin huvipuistohärpäkkeessä ja peilisalissa yhtaikaa.
Linssinviilauspaniikki.
Sen lisäksi minua harmittaa vietävästi se että nämä nykyiset kakkulani ovat aika söötit ja ne uudet eivät ihan niin, vaan ne ovat - nuorison sanoin - jotkut konttorirottalasit.
Höh.
 |
| nykyiset; kohta entiset. Söötit? |
tattipasta-angst
harjoitusviikko: keskenkasvuisen nuorison viimeisetkin harrastushommelit pyörähtävät käyntiin. Minä joudun opiskelemaan urheilevan väestön ruokintaa: miten ajoitetaan syömähommelit lepakkovuoroiltana? Yksi lähti, toinen tuli ja molemmat veisasivat samaa virttä: aina nälkä ja koko ajan jano.
Tänä aamuna menin suurin toivein jääkaapille eväskipposeni kanssa: pääkopassani siinteli visio tattipastasta, lihapullasta ja parmessaanista sekä termospullosta, jonka sisälle olisin voinut loirauttaa viinitilkkasen (pahuksen italialaiset dekkarit, ihmisen sielu alkaa vaatia hyviä eväitä!)
Tattipastasta oli jäljellä muutama orpo pieni pastansuikero kulhon pohjalla, lihapullat olivat kadonneet ja pelkkä viini termarissa ei tuntunut jostain syystä kovinkaan hyvältä eväsidealta vaan pikemminkin vähän säälittävältä.
Sitä paitsi, mikä punaviini kävisi jogurtin ja banaanin kanssa?
Niinpä.
(vaikka sitten kuinkakin paljon hilpeämpi olisi työpäivä, niin silti. joku roti!)
En kyllä tiedä, miten tehdään oikeaoppinen tattipasta luultavasti jollain toisella tavalla, mutta syömäkelpoista tuli tämmöisellä tavalla:
tatteja jotka poimi kaveri metsäretkellä vastavihityn vaimonsa kanssa
sipulia
valkosipulia
palotellaan, kuullotetaan.
kaltattu ja kuorittu tomaatti pieninä kuutioina
persiljaa, basilikaa, suolaa, pippuria
heitetään sekaan ja keitellään, tai mitä nyt se ikinä onkaan että nesteet katoavat tai edes vähenevät.
keitetään pasta, sekoitetaan tattikeitelmä sen joukkoon, lisätään vielä persiljaa ja parmessaania ja syödään.
Enempi olisi pitänyt olla persiljaa ja valkosipulia, niin että laittakaa sitä sitten kunnolla. Tomaattiakin olisi voinut olla rohkeammin, mutta yksikin riitti.
Ja pasta ylikypsyi koska olen huono ajoittamaan. Varokaa itse sitä, ajoittakaa paremmin.
*
Täytynee kaivella pastakirja taas näkyville, vaikuttaisi siltä että erimoiset pastat tulevat olemaan tämän syksyn nuorisoruokinnan kulmakivi.
*
ja ainiin, oli minulla toinenkin angst.
Pyöräilyangst.
Näyttää siltä että elämä noin yleisesti ja erityisesti harrastusmielessä pakottaa minut siirtymään joukkoliikenteen käyttäjäksi.
Kyllä harmittaa jo valmiiksi.
Mutta vielä enempi sattuu sieluun pulittaa jokaisesta bussimatkasta erikseen; kausikortti on taloudellisen ihmisen vaihtoehto.
grr.
*
Tänä aamuna menin suurin toivein jääkaapille eväskipposeni kanssa: pääkopassani siinteli visio tattipastasta, lihapullasta ja parmessaanista sekä termospullosta, jonka sisälle olisin voinut loirauttaa viinitilkkasen (pahuksen italialaiset dekkarit, ihmisen sielu alkaa vaatia hyviä eväitä!)
Tattipastasta oli jäljellä muutama orpo pieni pastansuikero kulhon pohjalla, lihapullat olivat kadonneet ja pelkkä viini termarissa ei tuntunut jostain syystä kovinkaan hyvältä eväsidealta vaan pikemminkin vähän säälittävältä.
Sitä paitsi, mikä punaviini kävisi jogurtin ja banaanin kanssa?
Niinpä.
(vaikka sitten kuinkakin paljon hilpeämpi olisi työpäivä, niin silti. joku roti!)
 |
| poloisen eväs: seitsemän pastaa. höh. |
En kyllä tiedä, miten tehdään oikeaoppinen tattipasta luultavasti jollain toisella tavalla, mutta syömäkelpoista tuli tämmöisellä tavalla:
tatteja jotka poimi kaveri metsäretkellä vastavihityn vaimonsa kanssa
sipulia
valkosipulia
palotellaan, kuullotetaan.
kaltattu ja kuorittu tomaatti pieninä kuutioina
persiljaa, basilikaa, suolaa, pippuria
heitetään sekaan ja keitellään, tai mitä nyt se ikinä onkaan että nesteet katoavat tai edes vähenevät.
keitetään pasta, sekoitetaan tattikeitelmä sen joukkoon, lisätään vielä persiljaa ja parmessaania ja syödään.
Enempi olisi pitänyt olla persiljaa ja valkosipulia, niin että laittakaa sitä sitten kunnolla. Tomaattiakin olisi voinut olla rohkeammin, mutta yksikin riitti.
Ja pasta ylikypsyi koska olen huono ajoittamaan. Varokaa itse sitä, ajoittakaa paremmin.
*
Täytynee kaivella pastakirja taas näkyville, vaikuttaisi siltä että erimoiset pastat tulevat olemaan tämän syksyn nuorisoruokinnan kulmakivi.
*
ja ainiin, oli minulla toinenkin angst.
Pyöräilyangst.
Näyttää siltä että elämä noin yleisesti ja erityisesti harrastusmielessä pakottaa minut siirtymään joukkoliikenteen käyttäjäksi.
Kyllä harmittaa jo valmiiksi.
Mutta vielä enempi sattuu sieluun pulittaa jokaisesta bussimatkasta erikseen; kausikortti on taloudellisen ihmisen vaihtoehto.
grr.
*
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)