Päivän pahimmat höyryt vähän tasaantuneet.
Tein jo melkein lähtöä töistä, kun työlistalle pamahti paltsu, joka oli jo kertaalleen aamulla peruttu. Ja äijämentaliteetilla paltsu levahti parituntiseksi.
Tein jo melkein töistä lähtöä (sinne pahuksen paltsuun), kun UPM muistutti suupielestään että "sunnuntaina nähdään sitten!" Johon minä jokseenkin äimistyneenä totesin jotta "TÄH?"
Ei sitten ollut kenellekään tullut mieleen
a) kertoa minulle että minun pitäisi jalkautua työmaalle sunnuntaina (joka - by the way - on vappu ja työläisten juhlapäivä)
b) kysyä minulta, sopiiko sellainen työaika ja -suunnitelma minulle (sunnuntaina - joka sivumennen sanoen on vappu ja työläisten vapaapäivä)
c) kertoa minulle mitä xx:ää edes teen siellä. (sunnuntaina, joka - jos ette vielä ole tietoisia asiasta - on perinteisesti ollut vapaapäivä, olipa sitten vappu tahi ei)
Kun paltsussa tarvitsin allekirjoituksen yliesimieheltä yhteen lippulappuun, ja yliesimies alkoi vitsailla jotain lopareista ja irtisanomisista, totesin vain, että nyt kuulkaa pojat kävi aika likeltä. Otti meinaan ihan himppasen verran kaaliin eli kuuppaan.
**
Ajatukseni ovat naapurissa. Tuttavaperheeseen hartaasti odotetut pienet ovat päättäneet ottaa varaslähdön. Toivon että voisin kannatella käsilläni odottajia ja pieniä; muistoni kiertyvät Pikkusiskon odotusaikoihin ja ensipäiviin.
On aina vaikeaa keksiä, miten tukeaan tarjota.
Työ- ja odotusmielessä soisin että vappu olisi ohi.
Ylimainostettu juhla joka tapauksessa, varsinkin jos on töissä.
Ja pienten syntymääkin voitaisiin juhlia vasta monen viikon päästä, ei vielä.
siitä on vain hetki
Kaksitoista vuotta sitten kaikki muuttui.
Kaksitoista vuotta sitten poikanen nosti työläästi huojuvaa kosteaa päätään ja katsoi ikiviisailla silmillään suoraan minuun, eikä mikään sen jälkeen ole ollut niin kuin ennen.
Miten siitä voi olla vain hetki - ja silti se on melkein minun mittaiseni ja sen nenän alla näkyy hentoa tummaa haituvaa?
Sanoin sille aamulla, että pitäisi olla laki joka kieltää lapsia kasvamasta. Sitä nauratti niin, sen tukka oli ihan pörrössä, ja sillä oli naurunkure silmänurkassa: "äiti, ei lapset ja kasvu lakeja tottele!"
Isänsä kulahtaneeseen ja pehmeään aamutakkiin kietoutuneena poikanen näytti aivan entisaikojen venäläiseltä suuriruhtinaalta.
Kaksitoista vuotta sitten poikanen nosti työläästi huojuvaa kosteaa päätään ja katsoi ikiviisailla silmillään suoraan minuun, eikä mikään sen jälkeen ole ollut niin kuin ennen.
Miten siitä voi olla vain hetki - ja silti se on melkein minun mittaiseni ja sen nenän alla näkyy hentoa tummaa haituvaa?
Sanoin sille aamulla, että pitäisi olla laki joka kieltää lapsia kasvamasta. Sitä nauratti niin, sen tukka oli ihan pörrössä, ja sillä oli naurunkure silmänurkassa: "äiti, ei lapset ja kasvu lakeja tottele!"
Isänsä kulahtaneeseen ja pehmeään aamutakkiin kietoutuneena poikanen näytti aivan entisaikojen venäläiseltä suuriruhtinaalta.
Saattaen vaihdettu
...on pienin lapsukaiseni koulumaailmaan.
Meidän lähikoulussa on sellainen kiva tapa, että eskarilaiset käyvät kertaalleen tapaamassa omaa tulevaa opea yhdessä vanhempien kanssa. Sellainen esivanhempainvartti. Eskariope on mukana kehumassa lasta ja ekaluokan ope juttelee mukavia.
Pikkusiskon ope oli varannut ison värikkään pahvin, jolle siinä jutellessa lapsi sai piirustella oman kuvansa ja kirjoittaa nimensä: ensimmäinen luokkakuva.
Valtavan suuren paperin alareunassa oli kärpäsen kokoinen tikku-ukko, jonka päällä luki pienen pojan nimi pikkuriikkisillä kirjaimilla. Kovasti hiljaiseksi muuttunut Pikkusisko piirsi hänkin kärpäsen kokoisen tikku-ukon ja kirjoitti nimensä pikkuriikkisillä kirjaimilla.
Taisi vähän jännittää.
Ensi viikolla on virallinen kouluun tutustuminen - se jossa on rehtori ja kouluterkkari ja keittäjä ja erityisope - ja myöhemmin keväällä oma ope ottaa vielä koko tulevan ekaluokan yhdessä tekemään koulutehtäviä.
Ekaluokkalaisille tulee koulukummit nykyisistä viidesluokkalaisista; Pikkusisko alkoi hymyillä hiljaista tietäväistä hymyä, kun ope kysyi että tuleeko Isoveljestä sinun koulukummisi.
Matkalla päiväkotiin välissämme hypähteli helpottunut pieni tyttö: onneksi opettaja oli se oikea. Eikä se toinen, Isosiskon kaikkitietävän valistuksen mukaan se "ihan kamala", joka muille on kiva mutta omalle luokalle aina "tosi ilkeä". (jos olisin halunnut, olisin voinut kertoa tämän Pikkusiskolle jo pari viikkoa sitten. Minulta kysyttiin kantaa Pikkusiskon luokka- ja opevalintaan. Halusin kuitenkin että hän on samalla lähtöviivalla muiden koulualokkaiden kanssa, yhtä tietämätön.)
Kaipa se tästä sitten.
Meidän lähikoulussa on sellainen kiva tapa, että eskarilaiset käyvät kertaalleen tapaamassa omaa tulevaa opea yhdessä vanhempien kanssa. Sellainen esivanhempainvartti. Eskariope on mukana kehumassa lasta ja ekaluokan ope juttelee mukavia.
Pikkusiskon ope oli varannut ison värikkään pahvin, jolle siinä jutellessa lapsi sai piirustella oman kuvansa ja kirjoittaa nimensä: ensimmäinen luokkakuva.
Valtavan suuren paperin alareunassa oli kärpäsen kokoinen tikku-ukko, jonka päällä luki pienen pojan nimi pikkuriikkisillä kirjaimilla. Kovasti hiljaiseksi muuttunut Pikkusisko piirsi hänkin kärpäsen kokoisen tikku-ukon ja kirjoitti nimensä pikkuriikkisillä kirjaimilla.
Taisi vähän jännittää.
Ensi viikolla on virallinen kouluun tutustuminen - se jossa on rehtori ja kouluterkkari ja keittäjä ja erityisope - ja myöhemmin keväällä oma ope ottaa vielä koko tulevan ekaluokan yhdessä tekemään koulutehtäviä.
Ekaluokkalaisille tulee koulukummit nykyisistä viidesluokkalaisista; Pikkusisko alkoi hymyillä hiljaista tietäväistä hymyä, kun ope kysyi että tuleeko Isoveljestä sinun koulukummisi.
Matkalla päiväkotiin välissämme hypähteli helpottunut pieni tyttö: onneksi opettaja oli se oikea. Eikä se toinen, Isosiskon kaikkitietävän valistuksen mukaan se "ihan kamala", joka muille on kiva mutta omalle luokalle aina "tosi ilkeä". (jos olisin halunnut, olisin voinut kertoa tämän Pikkusiskolle jo pari viikkoa sitten. Minulta kysyttiin kantaa Pikkusiskon luokka- ja opevalintaan. Halusin kuitenkin että hän on samalla lähtöviivalla muiden koulualokkaiden kanssa, yhtä tietämätön.)
Kaipa se tästä sitten.
lomalta paluu
Eihän tuo pääsiäisvapaa ollut kuin näyttää: mikä muutamassa päivässä saatiin käpälä-niskaosastolla kuntoon, on muutamassa tunnissa työpäätteen ääressä tuhottu. Höh ja pöh sille!
Mutta muuten tauko oli tervetullut ja ihana.
Olen ehtinyt mm.
- siivota sen pahuksen vaatehuoneen. (ja sotkea sen)
- kaksi kertaa lenkille ja kerran sauvomaan
- kolme kertaa pyörälenkille isojen kanssa
- heittelemään koreja ja potkimaan palloa koko lauman kanssa (kyllä, niitä voi tehdä myös yhtäaikaa)
- laittamaan ruokaa
- syömään ruokaa
- lukemaan monta kirjaa
Mutta en ehtinyt kertaakaan
- nukkua oikein pitkään, vaan heräsin nakutettuna joka aamu samaan aikaan. Paitsi tänään. Tänään kyllä olisi nukuttanut.
Ja tällä viikolla täytyy
- hoitaa mummopiirin viimeinen tai toiseksiviimeinen kerta
- hoitaa vanhempainyhdistyksen kokous
- käydä saattaen vaihtamassa Pikkusisko kouluun
- löytää joku joka saa niskani kuntoon. Pian.
- varustaa Isoveli leirikoulua varten: kumpparit, tossut, uudet ulkohousut.
- kuka vie Isosiskon hammaslääkäriin?
**
Pääsiäispäivänä pyöräilin Isosiskon kanssa hänen koululleen keskustaan. Istuimme kaikessa rauhassa hiljaisella koulun pihalla hörppimässä vettä ja juttelemassa niitä näitä.
Nurkan takaa alkoi kuulua "klip-kloppa-klipp-kloppa-klip-kloppa..."
Minä ajattelin että onpa hassu ääni kaupungissa. Voisi olla vaikka hevonen.
Ja niinpä vain siitä koulunportin ohitse vaelsi aivan muina hevosina vaalea hevonen, joka pysähtyi laiduntamaan pienelle vihreälle lämpäreelle koulun parkkipaikalla.
Hevosen rinnalla käveli pörrötukkainen mies. Muina hevosina hänkin. Tai miehinä.
Olivat kuulemma päiväkävelyllä, näin kauniin päivän kunniaksi.
**
Hyvä pääsiäinen meillä oli.
Mutta muuten tauko oli tervetullut ja ihana.
Olen ehtinyt mm.
- siivota sen pahuksen vaatehuoneen. (ja sotkea sen)
- kaksi kertaa lenkille ja kerran sauvomaan
- kolme kertaa pyörälenkille isojen kanssa
- heittelemään koreja ja potkimaan palloa koko lauman kanssa (kyllä, niitä voi tehdä myös yhtäaikaa)
- laittamaan ruokaa
- syömään ruokaa
- lukemaan monta kirjaa
Mutta en ehtinyt kertaakaan
- nukkua oikein pitkään, vaan heräsin nakutettuna joka aamu samaan aikaan. Paitsi tänään. Tänään kyllä olisi nukuttanut.
Ja tällä viikolla täytyy
- hoitaa mummopiirin viimeinen tai toiseksiviimeinen kerta
- hoitaa vanhempainyhdistyksen kokous
- käydä saattaen vaihtamassa Pikkusisko kouluun
- löytää joku joka saa niskani kuntoon. Pian.
- varustaa Isoveli leirikoulua varten: kumpparit, tossut, uudet ulkohousut.
- kuka vie Isosiskon hammaslääkäriin?
**
Pääsiäispäivänä pyöräilin Isosiskon kanssa hänen koululleen keskustaan. Istuimme kaikessa rauhassa hiljaisella koulun pihalla hörppimässä vettä ja juttelemassa niitä näitä.
Nurkan takaa alkoi kuulua "klip-kloppa-klipp-kloppa-klip-kloppa..."
Minä ajattelin että onpa hassu ääni kaupungissa. Voisi olla vaikka hevonen.
Ja niinpä vain siitä koulunportin ohitse vaelsi aivan muina hevosina vaalea hevonen, joka pysähtyi laiduntamaan pienelle vihreälle lämpäreelle koulun parkkipaikalla.
Hevosen rinnalla käveli pörrötukkainen mies. Muina hevosina hänkin. Tai miehinä.
Olivat kuulemma päiväkävelyllä, näin kauniin päivän kunniaksi.
**
Hyvä pääsiäinen meillä oli.
liikekannalla
eilinen oli odotetusti tohinapäivä. Työstälähtö viivästyi kun UPM huomasi ettei illan pouveripointti toiminutkaan, ja sen myötä viivästyi tietysti kaikki.
Kaiken sen säätämisen jälkeen se tampio käytti sitä muokkaustilassa eikä suinkaan slideshowna - aargh. Kauhealla tohinalla piti säätää animointeja - joita inhoan - eikä niille tullut mitään käyttöä. Miehet!
*
Se meidän lähiöuimahallin allas on pieni. Ja oudonmittainen. Eikä kovin syvä.
Yksi rata on varattu aina vesijuoksijoille - käsittämätön laji, sivumennen sanoen. Mutta koska allas on niin matala, eivät vesijuoksijat pysty käyttämään kuin ehkä kolmanneksen radan mitasta tehokkaasti.
Eilen altaassa vaivalloista paarustustaan urakoi viisi pientä mummelia. Kaikilla oli päässään sellainen ohut paperinen kokkihattu hiuksiaan suojaamassa ja pienessä juorupiirissä tarpoivat he ympäriinsä.
Piiri pieni pyöri ja mummojen valkoiset kokkihattupäät keikkuivat aalloilla.
Syvässä päädyssä vedin useammin kuin kerran vettä henkeeni, sen verran hersyvä näky tuo ryhmä oli.
Ja siinä oli oikeasti kaikki hyvät elementit kohdallaan: hyväätekevää liikuntaa, hyvässä seurassa ja PPP (pitää pystyä puhumaan /piiri pieni pyörii).
Minä en ihan saanut tavoiteaikaani täyteen, myöhässä kun olin. Mutta hyvän mielen sain ja yhden suorituksen lisää mittariini.
Viime viikolta jäikin yksi ilmeinen suoritus väliin. Lähdin lauantai-iltana muka pienelle kävelylle (ketä oikein kuvittelin pettäväni?), mutta laitoin "ihan kaiken varalta" lenkkarit jalkaan ja verskat päälle. Sykemittarin jätin kotiin, kun kerran ajattelin mennä vain ihan pienelle aivojentuuletuskävelylle.
Joopajoo. Kävelinhän minä ihan tuonne metsänlaitaan asti. Sitten kevätilta vei mukanaan ja korkkasin hölkkäkauden. Hyvältä tuntui.
Ja vaikka tämä nyt kuulostaa kovin ylevältä ja liikunnalliselta ja ties mitä kaikkea, niin oikeasti olen nipinnapin uima- ja juoksutaitoinen. Ja siksi siitä pitääkin kolistella niin kovasti.
*
UPM lupasi pari saldovapaata. Pitkin hampain, mutta lupasi.
Vapaat alkavat mukavasti Hanskamiehen visiitillä, ja voin vakuuttaa, että sen jälkeen sitä kuulkaa vapaata tarvitaankin.
Toisinaan sitä tarvitsee vähän pidemmän hengähdystauon, eikö vain?
*
Eilisten tohinoiden tuloksena Isoveljellä on uutta lukemista kirjastosta ja isänsä myöntämä lupa lähteä leirikouluun, Pikkusiskolla on uudet punaiset tossut ja päiväkodissa vammautunut peukku ja Isosiskolla kaikki ihan tavallista.
Minä olin illalla ihan ylikierroksilla, niin kuin aina iltatöiden jälkeen ja hraHakkaraisen kehvana oli leirikouluinfon jälkeen mennyt ja koonnut palapelin valmiiksi. (meihin iski palapelihulluus)
Enkä meinannut millään pystyä rauhoittumaan ja kaikki kirjatkin olivat ihan tyhmiä. Laukkasin kartanossamme ympyrää enkä saanut mitään kunnollista aikaan.
Ja nyt sitten odotan vain vapaitani ja sitä että pääsen lenkille ja valmistelemaan pääsiäistä. Jos vaikka ehtisin sen tyhmän ja ääriään pursuilevan vaatekomeron järjestellä.
Kaiken sen säätämisen jälkeen se tampio käytti sitä muokkaustilassa eikä suinkaan slideshowna - aargh. Kauhealla tohinalla piti säätää animointeja - joita inhoan - eikä niille tullut mitään käyttöä. Miehet!
*
Se meidän lähiöuimahallin allas on pieni. Ja oudonmittainen. Eikä kovin syvä.
Yksi rata on varattu aina vesijuoksijoille - käsittämätön laji, sivumennen sanoen. Mutta koska allas on niin matala, eivät vesijuoksijat pysty käyttämään kuin ehkä kolmanneksen radan mitasta tehokkaasti.
Eilen altaassa vaivalloista paarustustaan urakoi viisi pientä mummelia. Kaikilla oli päässään sellainen ohut paperinen kokkihattu hiuksiaan suojaamassa ja pienessä juorupiirissä tarpoivat he ympäriinsä.
Piiri pieni pyöri ja mummojen valkoiset kokkihattupäät keikkuivat aalloilla.
Syvässä päädyssä vedin useammin kuin kerran vettä henkeeni, sen verran hersyvä näky tuo ryhmä oli.
Ja siinä oli oikeasti kaikki hyvät elementit kohdallaan: hyväätekevää liikuntaa, hyvässä seurassa ja PPP (pitää pystyä puhumaan /piiri pieni pyörii).
Minä en ihan saanut tavoiteaikaani täyteen, myöhässä kun olin. Mutta hyvän mielen sain ja yhden suorituksen lisää mittariini.
Viime viikolta jäikin yksi ilmeinen suoritus väliin. Lähdin lauantai-iltana muka pienelle kävelylle (ketä oikein kuvittelin pettäväni?), mutta laitoin "ihan kaiken varalta" lenkkarit jalkaan ja verskat päälle. Sykemittarin jätin kotiin, kun kerran ajattelin mennä vain ihan pienelle aivojentuuletuskävelylle.
Joopajoo. Kävelinhän minä ihan tuonne metsänlaitaan asti. Sitten kevätilta vei mukanaan ja korkkasin hölkkäkauden. Hyvältä tuntui.
Ja vaikka tämä nyt kuulostaa kovin ylevältä ja liikunnalliselta ja ties mitä kaikkea, niin oikeasti olen nipinnapin uima- ja juoksutaitoinen. Ja siksi siitä pitääkin kolistella niin kovasti.
*
UPM lupasi pari saldovapaata. Pitkin hampain, mutta lupasi.
Vapaat alkavat mukavasti Hanskamiehen visiitillä, ja voin vakuuttaa, että sen jälkeen sitä kuulkaa vapaata tarvitaankin.
Toisinaan sitä tarvitsee vähän pidemmän hengähdystauon, eikö vain?
*
Eilisten tohinoiden tuloksena Isoveljellä on uutta lukemista kirjastosta ja isänsä myöntämä lupa lähteä leirikouluun, Pikkusiskolla on uudet punaiset tossut ja päiväkodissa vammautunut peukku ja Isosiskolla kaikki ihan tavallista.
Minä olin illalla ihan ylikierroksilla, niin kuin aina iltatöiden jälkeen ja hraHakkaraisen kehvana oli leirikouluinfon jälkeen mennyt ja koonnut palapelin valmiiksi. (meihin iski palapelihulluus)
Enkä meinannut millään pystyä rauhoittumaan ja kaikki kirjatkin olivat ihan tyhmiä. Laukkasin kartanossamme ympyrää enkä saanut mitään kunnollista aikaan.
Ja nyt sitten odotan vain vapaitani ja sitä että pääsen lenkille ja valmistelemaan pääsiäistä. Jos vaikka ehtisin sen tyhmän ja ääriään pursuilevan vaatekomeron järjestellä.
maanantaissa taas
olipa kyllä jännittävä vaalistudio eilen! Teimme kotoisen vaaliveikkauksen, jonka sai melkein ensimetreiltä jo rytistää roskakoriin.
Ja totesimme että on muuten aivan käsittämättömän vaikeaa yrittää selittää vaalimatematiikkaa alaikäisille.
Skippasimme perinteisen vaalipizzan koska olimme kiertäneet koko päivän virpomassa (=kahvipöydästä toiseen), emmekä kyenneet päättämään pitäisikö uutta eduskuntaa kilistää punaisella vaiko valkoisella. Sekoitus kuulosti liian rajulta sittenkin.
**
Tänään pitäisi tehdä vähän iltatöitä, käydä uimassa, osallistua Isoveljen vanhempainiltaan, hankkia kengät Pikkusiskolle, huolehtia Isosisko treeneihinsä ja muutama muu juttu.
Onneksi ovat isovanhemmat!
*
Kysyin UPM:lta saanko pitää pari päivää saldoja. "No jos kuvittelet, että hommat ovat hoidossa"
Joopajoo.
Ja totesimme että on muuten aivan käsittämättömän vaikeaa yrittää selittää vaalimatematiikkaa alaikäisille.
Skippasimme perinteisen vaalipizzan koska olimme kiertäneet koko päivän virpomassa (=kahvipöydästä toiseen), emmekä kyenneet päättämään pitäisikö uutta eduskuntaa kilistää punaisella vaiko valkoisella. Sekoitus kuulosti liian rajulta sittenkin.
**
Tänään pitäisi tehdä vähän iltatöitä, käydä uimassa, osallistua Isoveljen vanhempainiltaan, hankkia kengät Pikkusiskolle, huolehtia Isosisko treeneihinsä ja muutama muu juttu.
Onneksi ovat isovanhemmat!
*
Kysyin UPM:lta saanko pitää pari päivää saldoja. "No jos kuvittelet, että hommat ovat hoidossa"
Joopajoo.
ei hyvä
Tämä on taas niitä päiviä.
Käsi - ei hyvä.
Selkä - ei hyvä.
Niska - ei hyvä.
Onneksi mikään noista ei myöskään ole kovin huono. Sitäkin ne ovat joskus olleet.
Pikkusisko herätti yöllä: korviin koskee. Annoin särkylääkettä (kirjoitin ensin, että sätkylääkettä!) ja arvoin lopun yötä, mitäs nyt sitten tämän asian kanssa tekisi.
Täydellisesti tavoistani poiketen varasin heti aamusta ajan yksityiselle, vein kimulin sinne ja tulin korvatulehduspotilaan kanssa ulos.
Olisin voinut jäädä kotiin, mutta kun justiinsa tänään oli verstaalle tulossa Hanskamies, jonka peruminen olisi ollut silkka killeri: minkä taakseen jättää,sitä tikulla silmään...
Lapsi anoppilaan, minä verstaalle, enkä ollenkaan hyvällä tuulella.(kehno äiti ja kehno työläinen! Hyi minua!)
Hanskahemmolla oli paljon asiaa ja minulla keskiraskas ketutus jo valmiiksi päällä. Illalla luvassa vielä herrakerhoa.
Omat läpivalaisukuvani olivat edenneet hoitopolkujen hierarkiassa jonnekin eteenpäin, liäkäri ei soittanut vaan pisti Jonkun Toisen asialle ja menen lähipäivinä ihan oikein jollekin spesialistille kuulemaan, että tarttis tehdä taukojumppaa ja älä nyt iso ihminen valita ja tässä näitä relaksantteja. Kiitos ja näkemiin.
Ai minäkö pessimistiskeptikko?
Ja mitä vielä?
Että hyvää syntymäpäivää vaan!
Käsi - ei hyvä.
Selkä - ei hyvä.
Niska - ei hyvä.
Onneksi mikään noista ei myöskään ole kovin huono. Sitäkin ne ovat joskus olleet.
Pikkusisko herätti yöllä: korviin koskee. Annoin särkylääkettä (kirjoitin ensin, että sätkylääkettä!) ja arvoin lopun yötä, mitäs nyt sitten tämän asian kanssa tekisi.
Täydellisesti tavoistani poiketen varasin heti aamusta ajan yksityiselle, vein kimulin sinne ja tulin korvatulehduspotilaan kanssa ulos.
Olisin voinut jäädä kotiin, mutta kun justiinsa tänään oli verstaalle tulossa Hanskamies, jonka peruminen olisi ollut silkka killeri: minkä taakseen jättää,sitä tikulla silmään...
Lapsi anoppilaan, minä verstaalle, enkä ollenkaan hyvällä tuulella.(kehno äiti ja kehno työläinen! Hyi minua!)
Hanskahemmolla oli paljon asiaa ja minulla keskiraskas ketutus jo valmiiksi päällä. Illalla luvassa vielä herrakerhoa.
Omat läpivalaisukuvani olivat edenneet hoitopolkujen hierarkiassa jonnekin eteenpäin, liäkäri ei soittanut vaan pisti Jonkun Toisen asialle ja menen lähipäivinä ihan oikein jollekin spesialistille kuulemaan, että tarttis tehdä taukojumppaa ja älä nyt iso ihminen valita ja tässä näitä relaksantteja. Kiitos ja näkemiin.
Ai minäkö pessimistiskeptikko?
Ja mitä vielä?
Että hyvää syntymäpäivää vaan!
kohtuullistamisesta - kohtuudella
vaikuttaa hiljaiselta työpäivältä, hyvä niin.
Hyvänen aika, että olin eilen ahkera.
Säntäsin kiireellä töistä ensin kirjastoon hakemaan Isosiskolle luettavaa ja sitten kotiin tarkistamaan typykän päätilanteen. Hyvä oli.
Olin uimahallilla ovenkahvassa roikkumassa samalla sekunnilla kun halli aukesi ja säntäsin altaaseen polskuttelemaan. Polskuttelin. Rynnistin hakemaan Pikkusiskon kotiin. Kehitin ruokaa. Lohduttelin hraHakkaraista, johon oli iskenyt tauti. Tein kaikki ne kotihommat, jotka hraH yleensä tekee. Ja omat kotihommani. Olin symp- ja empaattinen kaikkia potilaita kohtaan. Valvoin Pikkusiskon viulut ja Isosiskon englannit. Veimme naapuriin tulevalle kaksosten äidille raskausroinaa, jonka hänen siskonsa oli väliaikaissäilönyt meidän nurkkimme. Kielsin Pikkusiskoa menemästä silittelemään heidän kissaansa. Menin pyöräilemään Pikkusiskon kanssa, pyöräilimme lähikirjastolle vaihtamaan kirjat. Pakotin Isoveljen vähän liikkeelle: lähikirjastolle suuntasi hänkin lukemaan Akkareita. Toin Pikkusiskon ja pyörät kotiin. Menin kauppaan täydentämään kasvisvalikoimaa. Tulin kotiin. Kysyin, lähteekö Isosisko pääntuuletuskävelylle. Lähti. Kävelimme pienen lenkin sijaan melkein tunnin. Tulin taas kotiin. Kehitin naperoille melkein terveellisen iltapalan (minulla on taas vaihteeksi ruokasäpsy).
Jätin imuroitsematta.
Romahdin sohvaan.
Mutta voi veikkoset että nukuin yöni h-y-v-i-n!
Lisää tällaisia päiviä, paljon!
*
Luin sen kohtuullistamiskirjan loppuun ja pohdin asiaa. Luen niitä kirjoja varmaan jotenkin väärin, kun bongaan niistä vain sen tietyllä tavalla orientoituneen kulutuksen: sen että pitää muuttaa maalle, ostaa alkuperäiskarjaa ja viljellä turnipseja ja elättää itsensä huovuttamalla ja vapaana toimittajana. Minulle tulee niistä aina kovin ristiriitainen olo: kun haetaan jotain ihannemaalaiselämän puitteita ja käytännössä tarvitaan kuitenkin kaksi autoa, sen seitsemäntoista kännykkää ja liittymää, ja jotenkin tuntuu siltä, että siinä käsillä olevassa elämässä etsitään pikemminkin rajoitteita. ("me ei matkustella, kun kohtuullistetaan" tai "me ei syödä kuin ekoreiluluomua" tai "meidän lapset ei harrasta") Citymaaseutua hampaat irvessä.
Ehkä ne kirjat on kirjoitettu jotenkin kummallisesti? (tai sitten minulla on lukihäiriö, sekin on mahdollista. Kun lainasin tämän viimeisimmän, luulin että sen nimi on "77 keittoa joilla kohtuullistaa elämääsi"; hmm.)(luulin ihan oikeasti että se on keittokirja, jossa on tosihalpojen keittojen reseptejä)
En pidä itseäni kohtuullistajana: päivät ovat touhua täynnä. Enkä totisesti halua kasvattaa rastalettejä enkä sen puoleen turnipsejakaan.
Mutta ehkä sittenkin huomaamattani olen sitä: minulla on sellainen olo, kuin eilinen olisi ollut vapaapäivä. Olen tehnyt kaikenlaista hauskaa.
Eikö kohtuullistamisessa sittenkin ole kyse siitä, että on tyytyväinen elämäänsä - että se mitä tapahtuu vastaa omia mielikuvia siitä, millaista on hyvä elämä?
Niin että sikäli, jos on aina haaveillut nimenomaan omasta turnipsipellosta, niin sittenhän se on haaveiden täyttymys; ehkä ne käsiini osuneet kirjat ovat turhan yksiulotteisia? Tai ehkä liian monet free-toimittajat haluavat nimenomaan viljellä turnipseja?
Kukaties niissä tarinoissa liian suureen asemaan nousee elämänmuutoksen totaalisuus - vähän samalla tavalla kuin joidenkin rytmiryhmien diskurssissa esiin nousee se minuutti jolloin uskoontulo tapahtui ja kaikki muuttui? Sellainen puhuntahan ei sovi ihmiselle, joka kasvaa hiljaisesti ja vakaasti niissä omissa olemassaolevissa puitteissaan haluamaansa suuntaan - vaikka siihen kohtuullistamiseen.
Kotiäidiksi minusta ei ole, se on kyllä huomattu (esim. loma-aikoina). Mutta henkisesti: painopisteeni on kuitenkin siellä, kartanomme keittiönpöydän ääressä.
Kyllä, olen väsynyt, pottuuntunut, arkeen kyllästynyt - milloin mitäkin.
Silti nautin aivan suunnattomasti, melkein huomaamattani, siitä että kauhukolmikko notkuu jossain lähistöllä, että viihdymme yhdessä. (paitsi jos ne notkuvat minun sohvallani silloin kun minä haluaisin notkua siellä)
Nautin siitä, että työ on sellaista jonka voi enimmäkseen unohtaa kotiin tultuaan. Nautin eilisen kaltaisista päivistä, päivistä jotka ovat täynnä hyvää mieltä tuottavaa puuhaa.
Pientä positiivista kiirettä.
Ehkä se on kuitenkin se suuri ajatus näissä kohtuullistamistarinoissa.
Pieni positiivinen puuhakkuus.
Hyvänen aika, että olin eilen ahkera.
Säntäsin kiireellä töistä ensin kirjastoon hakemaan Isosiskolle luettavaa ja sitten kotiin tarkistamaan typykän päätilanteen. Hyvä oli.
Olin uimahallilla ovenkahvassa roikkumassa samalla sekunnilla kun halli aukesi ja säntäsin altaaseen polskuttelemaan. Polskuttelin. Rynnistin hakemaan Pikkusiskon kotiin. Kehitin ruokaa. Lohduttelin hraHakkaraista, johon oli iskenyt tauti. Tein kaikki ne kotihommat, jotka hraH yleensä tekee. Ja omat kotihommani. Olin symp- ja empaattinen kaikkia potilaita kohtaan. Valvoin Pikkusiskon viulut ja Isosiskon englannit. Veimme naapuriin tulevalle kaksosten äidille raskausroinaa, jonka hänen siskonsa oli väliaikaissäilönyt meidän nurkkimme. Kielsin Pikkusiskoa menemästä silittelemään heidän kissaansa. Menin pyöräilemään Pikkusiskon kanssa, pyöräilimme lähikirjastolle vaihtamaan kirjat. Pakotin Isoveljen vähän liikkeelle: lähikirjastolle suuntasi hänkin lukemaan Akkareita. Toin Pikkusiskon ja pyörät kotiin. Menin kauppaan täydentämään kasvisvalikoimaa. Tulin kotiin. Kysyin, lähteekö Isosisko pääntuuletuskävelylle. Lähti. Kävelimme pienen lenkin sijaan melkein tunnin. Tulin taas kotiin. Kehitin naperoille melkein terveellisen iltapalan (minulla on taas vaihteeksi ruokasäpsy).
Jätin imuroitsematta.
Romahdin sohvaan.
Mutta voi veikkoset että nukuin yöni h-y-v-i-n!
Lisää tällaisia päiviä, paljon!
*
Luin sen kohtuullistamiskirjan loppuun ja pohdin asiaa. Luen niitä kirjoja varmaan jotenkin väärin, kun bongaan niistä vain sen tietyllä tavalla orientoituneen kulutuksen: sen että pitää muuttaa maalle, ostaa alkuperäiskarjaa ja viljellä turnipseja ja elättää itsensä huovuttamalla ja vapaana toimittajana. Minulle tulee niistä aina kovin ristiriitainen olo: kun haetaan jotain ihannemaalaiselämän puitteita ja käytännössä tarvitaan kuitenkin kaksi autoa, sen seitsemäntoista kännykkää ja liittymää, ja jotenkin tuntuu siltä, että siinä käsillä olevassa elämässä etsitään pikemminkin rajoitteita. ("me ei matkustella, kun kohtuullistetaan" tai "me ei syödä kuin ekoreiluluomua" tai "meidän lapset ei harrasta") Citymaaseutua hampaat irvessä.
Ehkä ne kirjat on kirjoitettu jotenkin kummallisesti? (tai sitten minulla on lukihäiriö, sekin on mahdollista. Kun lainasin tämän viimeisimmän, luulin että sen nimi on "77 keittoa joilla kohtuullistaa elämääsi"; hmm.)(luulin ihan oikeasti että se on keittokirja, jossa on tosihalpojen keittojen reseptejä)
En pidä itseäni kohtuullistajana: päivät ovat touhua täynnä. Enkä totisesti halua kasvattaa rastalettejä enkä sen puoleen turnipsejakaan.
Mutta ehkä sittenkin huomaamattani olen sitä: minulla on sellainen olo, kuin eilinen olisi ollut vapaapäivä. Olen tehnyt kaikenlaista hauskaa.
Eikö kohtuullistamisessa sittenkin ole kyse siitä, että on tyytyväinen elämäänsä - että se mitä tapahtuu vastaa omia mielikuvia siitä, millaista on hyvä elämä?
Niin että sikäli, jos on aina haaveillut nimenomaan omasta turnipsipellosta, niin sittenhän se on haaveiden täyttymys; ehkä ne käsiini osuneet kirjat ovat turhan yksiulotteisia? Tai ehkä liian monet free-toimittajat haluavat nimenomaan viljellä turnipseja?
Kukaties niissä tarinoissa liian suureen asemaan nousee elämänmuutoksen totaalisuus - vähän samalla tavalla kuin joidenkin rytmiryhmien diskurssissa esiin nousee se minuutti jolloin uskoontulo tapahtui ja kaikki muuttui? Sellainen puhuntahan ei sovi ihmiselle, joka kasvaa hiljaisesti ja vakaasti niissä omissa olemassaolevissa puitteissaan haluamaansa suuntaan - vaikka siihen kohtuullistamiseen.
Kotiäidiksi minusta ei ole, se on kyllä huomattu (esim. loma-aikoina). Mutta henkisesti: painopisteeni on kuitenkin siellä, kartanomme keittiönpöydän ääressä.
Kyllä, olen väsynyt, pottuuntunut, arkeen kyllästynyt - milloin mitäkin.
Silti nautin aivan suunnattomasti, melkein huomaamattani, siitä että kauhukolmikko notkuu jossain lähistöllä, että viihdymme yhdessä. (paitsi jos ne notkuvat minun sohvallani silloin kun minä haluaisin notkua siellä)
Nautin siitä, että työ on sellaista jonka voi enimmäkseen unohtaa kotiin tultuaan. Nautin eilisen kaltaisista päivistä, päivistä jotka ovat täynnä hyvää mieltä tuottavaa puuhaa.
Pientä positiivista kiirettä.
Ehkä se on kuitenkin se suuri ajatus näissä kohtuullistamistarinoissa.
Pieni positiivinen puuhakkuus.
leppoisa viikonloppu
Isosisko on potemassa päätään kotona, ensimmäistä kertaa ihan itsekseen.
Olisin vielä voinut jäädä kotiin - pari viikkoa armonaikaa! - mutta tyttö vaikutti periaatteessa hyväkuntoiselta. Tulin siis verstaalle ihan kammottavan aikaisin, ja aion myös lähteä ihan kammottavan aikaisin.
Meillä oli toimelias viikonloppu.
Isoveljen ja Isosiskon kanssa avattiin lauantaina pyöräilykausi fillaroimalla melkein keskustaan. Menomatka oli takkuinen: oli vastatuulta, kylmää ja kuumaa. Kotimatka meni hujauksessa höpötellen.
Pikkusisko kesytti hetkessä omakseen Isosiskon vanhan rakkaan Villikissa-pyörän. Olin vähän jännittänyt hyttysenkeveän pikkukimulin siirtymää ihan oikeasti isoon kulkuneuvoon, mutta Villikissa ei vikuroinut. Tyylilleen uskollisesti Pikkusisko hyppäsi pyörän selkään ja antoi palaa.
Tänä kesänä pääsemme jo liikkumaan kunnolla perheenä.
Loppulauantai kului löhvötellessä.
Sunnuntaina piti olla pienimmän kummipoikasen synttärit, mutta sairastuivat kehvanat! Pikkuisen kummipojan sijaan sovimmekin tapaavamme kummikimulin perheineen.
Isot pojat vetäytyivät Isoveljen huoneeseen välittömästi leikkimään räjähteleviä leikkejään, mutta tytöt vaan eivät saa enää leikkejä käyntiin.
Viime aikoina typykät ovat ensin vetelehtineet, sitten tehneet "esityksen" ja lopulta pakottaneet meidät aikuiset katsomaan sen. Käytännössä me aikuiset olemme katsoneet, kun he leikkivät - varsinaisesta näytelmästä ei "esityksessä" ole kyse. Nämä esitykset ovat jonkinlaisia leikin ja esityksen irvikuvia. Repliikkejä on kirjoitettu ja harjoiteltu, on lavastetta ja muuta, mutta itse esitys on jotenkin etäistä ja sisäänpäinkääntynyttä, sellaista kuin intensiivinen leikki. Koen hyvin vahvasti, että koko tilanteessa on jollain tavalla kyse siitä, että he saavat meidät aikuiset osallistumaan.
Miksi?
Ja kyllä - tytöt ovat joskus tehneet myös "ihan oikeita" esityksiä: erilaisia näytelmiä. Nämä viimeaikaiset jutut eivät ole sellaisia. Ne ovat täytettä jonkin tilalle, mutta en vain tavoita, ovatko ne aikuisten kaipuuta vai ovatko yhteiset leikit tytöiltä nyt kateissa.Isosisko on vielä täysin leikkien maailmassa, mutta jotain on selvästi tapahtumassa. Joko vuotta vanhempi kummityttö ei enää ole leikeistä kiinnostunut, tai sitten tyttöjen ystävyys on jonkinlaisessa käymistilassa, ei ensimmäistä kertaa.
Ajattelin että ensi kerralla lyön tytöille pinkan paperia eteen ja käsken tehdä taidenäyttelyn. Ja että jokaiseen piirrokseen on käytettävä aikaa ja vaivaa.
Olisipa ainakin vaihtelua!
**
Omaa napaa:
- tänään yritän käydä uimassa. Olimme viikonloppuna perheenä plutimassa naapurikaupungin hienossa uimahallissa. Teimme hraHakkaraisen kanssa sen virheen, että menimme heti alkuun lämpöiseen loiskuttelualtaaseen. Eipä tullut sen jälkeen enää lähdettyä radoille.
- Harkitsen lenkkeilykauden avaamista. Vähän tossunpohjia jo kutkuttelee, ja tarjolla olisi jopa mahdollisuus tavoitteelliseen kunnonkohennukseen. Olen pysynyt melko hyvin suunnitelmassani: vähintään yksi liikuntasuoritus viikossa. Sykemittarin muistissa on 19 suoritusta - mikä ei ole kovin paljoa. Mutta toisaalta: sykemittari ei ole ollut käytössä monilla hyötykävelyilläni.
- yritän taas lukea kirjaa kohtuullistamisesta. Tulin taas kiukkuiseksi. Olen tullut siihen tulokseen, että tämä kauniilta kalskahtava muotisana on oikeasti peitenimi uudenlaiselle kerskakulutukselle. Kuluttamista se on eettinenkin kuluttaminen.
- reilu viikko pääsiäislomaan. Pyysin UPM:ltä luvan pitää pari saldovapaata ennen pääsiäistä: pitäähän sitä vähän siivota ja järjestellä ja valmistautua. Ainakin jos tuo kaupan lakkobuumi alkaa. Siivoamisasiaa olen ratkonut jo etukäteen: kuka hullu nyt ylimääräisellä vapaalla siivoaa? Keittiössä olen jo vähän mellastanut, ja kun saan vaatekomeron järjestykseen, olen tyytyväinen. Ja kirjahyllyn. Siihen kertyy aina kaikkea turhaa roinaa. (miksi ihmeessä tulin tänään töihin, kun olisin voinut mellastaa siellä vaatekomerossa? miksen tajunnut tätä heti aamusta?)
Olisin vielä voinut jäädä kotiin - pari viikkoa armonaikaa! - mutta tyttö vaikutti periaatteessa hyväkuntoiselta. Tulin siis verstaalle ihan kammottavan aikaisin, ja aion myös lähteä ihan kammottavan aikaisin.
Meillä oli toimelias viikonloppu.
Isoveljen ja Isosiskon kanssa avattiin lauantaina pyöräilykausi fillaroimalla melkein keskustaan. Menomatka oli takkuinen: oli vastatuulta, kylmää ja kuumaa. Kotimatka meni hujauksessa höpötellen.
Pikkusisko kesytti hetkessä omakseen Isosiskon vanhan rakkaan Villikissa-pyörän. Olin vähän jännittänyt hyttysenkeveän pikkukimulin siirtymää ihan oikeasti isoon kulkuneuvoon, mutta Villikissa ei vikuroinut. Tyylilleen uskollisesti Pikkusisko hyppäsi pyörän selkään ja antoi palaa.
Tänä kesänä pääsemme jo liikkumaan kunnolla perheenä.
Loppulauantai kului löhvötellessä.
Sunnuntaina piti olla pienimmän kummipoikasen synttärit, mutta sairastuivat kehvanat! Pikkuisen kummipojan sijaan sovimmekin tapaavamme kummikimulin perheineen.
Isot pojat vetäytyivät Isoveljen huoneeseen välittömästi leikkimään räjähteleviä leikkejään, mutta tytöt vaan eivät saa enää leikkejä käyntiin.
Viime aikoina typykät ovat ensin vetelehtineet, sitten tehneet "esityksen" ja lopulta pakottaneet meidät aikuiset katsomaan sen. Käytännössä me aikuiset olemme katsoneet, kun he leikkivät - varsinaisesta näytelmästä ei "esityksessä" ole kyse. Nämä esitykset ovat jonkinlaisia leikin ja esityksen irvikuvia. Repliikkejä on kirjoitettu ja harjoiteltu, on lavastetta ja muuta, mutta itse esitys on jotenkin etäistä ja sisäänpäinkääntynyttä, sellaista kuin intensiivinen leikki. Koen hyvin vahvasti, että koko tilanteessa on jollain tavalla kyse siitä, että he saavat meidät aikuiset osallistumaan.
Miksi?
Ja kyllä - tytöt ovat joskus tehneet myös "ihan oikeita" esityksiä: erilaisia näytelmiä. Nämä viimeaikaiset jutut eivät ole sellaisia. Ne ovat täytettä jonkin tilalle, mutta en vain tavoita, ovatko ne aikuisten kaipuuta vai ovatko yhteiset leikit tytöiltä nyt kateissa.Isosisko on vielä täysin leikkien maailmassa, mutta jotain on selvästi tapahtumassa. Joko vuotta vanhempi kummityttö ei enää ole leikeistä kiinnostunut, tai sitten tyttöjen ystävyys on jonkinlaisessa käymistilassa, ei ensimmäistä kertaa.
Ajattelin että ensi kerralla lyön tytöille pinkan paperia eteen ja käsken tehdä taidenäyttelyn. Ja että jokaiseen piirrokseen on käytettävä aikaa ja vaivaa.
Olisipa ainakin vaihtelua!
**
Omaa napaa:
- tänään yritän käydä uimassa. Olimme viikonloppuna perheenä plutimassa naapurikaupungin hienossa uimahallissa. Teimme hraHakkaraisen kanssa sen virheen, että menimme heti alkuun lämpöiseen loiskuttelualtaaseen. Eipä tullut sen jälkeen enää lähdettyä radoille.
- Harkitsen lenkkeilykauden avaamista. Vähän tossunpohjia jo kutkuttelee, ja tarjolla olisi jopa mahdollisuus tavoitteelliseen kunnonkohennukseen. Olen pysynyt melko hyvin suunnitelmassani: vähintään yksi liikuntasuoritus viikossa. Sykemittarin muistissa on 19 suoritusta - mikä ei ole kovin paljoa. Mutta toisaalta: sykemittari ei ole ollut käytössä monilla hyötykävelyilläni.
- yritän taas lukea kirjaa kohtuullistamisesta. Tulin taas kiukkuiseksi. Olen tullut siihen tulokseen, että tämä kauniilta kalskahtava muotisana on oikeasti peitenimi uudenlaiselle kerskakulutukselle. Kuluttamista se on eettinenkin kuluttaminen.
- reilu viikko pääsiäislomaan. Pyysin UPM:ltä luvan pitää pari saldovapaata ennen pääsiäistä: pitäähän sitä vähän siivota ja järjestellä ja valmistautua. Ainakin jos tuo kaupan lakkobuumi alkaa. Siivoamisasiaa olen ratkonut jo etukäteen: kuka hullu nyt ylimääräisellä vapaalla siivoaa? Keittiössä olen jo vähän mellastanut, ja kun saan vaatekomeron järjestykseen, olen tyytyväinen. Ja kirjahyllyn. Siihen kertyy aina kaikkea turhaa roinaa. (miksi ihmeessä tulin tänään töihin, kun olisin voinut mellastaa siellä vaatekomerossa? miksen tajunnut tätä heti aamusta?)
lukutuulella
olinpas taas eilen (sokerihumalassa) hyvä äiti. Ensin olin todellinen kotihengetär ja suorastaan loihdin ruokaa pöytään: keittoa, juustosämpyöitä, omenapaistosta. Ja sitten olin kovasti kasvattava ja vein tytöt kirjastoon. Isoveli halusi jäädä kaverinsa kanssa leikkimään (=pelaamaan Isoveljen uutta wiipeliä heti kun ovi tyttöjen jälkeen oli sulkeutunut). Ja kun nyt kerran olin kasvattava, annoin tyttöjen ottaa potkulaudat.
Pikkusiskossa on se ihanan ärsyttävä piirre - tai ärsyttävän ihana kummin vain! - ettei hän koskaan ruinua suoraan mitään. Kun kävellään kotiin päiväkodista hän saattaa sanoa "kyllä varmasti tänään jo vois potkutella" tai "potkulautailu on tosi kivaa, mutt ei varmaan ihan vielä voi" + huokaus ja merkitsevä katse sekä väistämätön jatkorepliikki: "mä en milläääääään jaksa odottaa". No, minä siis halusin kerätä kivan äidin pisteitä ja annoin tyttöjen potkutella. Mitä siitä, vaikka puolet matkasta oli joko vettä tai soraa tai molempia ja piti taluttaa. Potkulautakausi on korkattu!
Sain Isoveljeltä luottotehtävän löytää hänelle jotain lukemista: poikaparka ei ole hektisessä elämässämme ehtinyt kirjastoon varmaan ainakaan viikkoon, mikä ahmimisikäiselle on pitkä aika. Yritin pyytää kirjastotädiltä suositusta. Emme oikein löytäneet mitään linjaa, joten päädyin valitsemaan randomilla mahdollisimman paksuja kirjoja. Kerrankin onnisti: löysin jonkun hervottoman fantasiaeepoksen, puolitoistakertaa Sormusten herran mittaisen, jota Isoveli ei vielä ollut lukenut!
Isosisko on hänkin pitkästä aikaa hyvässä lukuvireessä ja onnistuin pari viikkoa sitten löytämään hänelle pitkästä aikaa ikätasoisen romskun. Isosisko kun mieluiten lukisi vain tuttuja lasten kuvakirjoja. Tälle kirjalle oli onneksi jatko-osa ja jatko-osalle jatko-osa! Hurraa! Isosisko on lukijana haastava: tekstin pitää olla riittävän selkeää luettavaksi: ei mitään vaikeita nimiä (mikä oikeastaan sulkee pois käännöskirjallisuuden), ei mitään pelottavaa ja silti tarinassa pitäisi olla imua ja tapahtumia. Perinteiset tyttökirjat eivät vielä puhuttele, ainakaan vielä. Kunpa jossain salapiilossa olisi hyllytolkulla uusia osia Melukylän lapsiin ja vastaaviin!
Isoveli lukee ahmien ja harppoen, hyppien yli sellaiset kohdat jotka eivät kiinnosta. Isosisko lukee pohtien, sanoja sulatellen ja niihin tarttuen ja jos johonkin jää jumiin, jää koko kirja kesken. Isosisko rakastaa äänikirjoja: niitä hän kuuntelee, yhä uudestaan ja uudestaan. Minä olen Isoveljen kaltainen lukija, siksi luen samoja kirjoja moneen kertaan. Joskus huomaan sadannen lukukerran jälkeen vieläkin jotain uutta, jossain sellaisessa kohdassa jonka yli olen aina huomaamattani harpannut. Vaikeat nimet eivät ole riesa: kirjat ovat täynnä jotain Vähänsinnepäin-nimisiä tyyppejä (tästä syystä venäläiset klassikot ovat niin pirullisia, niissä täytyy olla liian tarkkana nimistä!)
Kokeilumielessä lukaisin Isosiskon uuden suosikin lasten syödessä iltapalaa. Siis katselin läpi, yritin lähinnä hahmottaa, mitä Isosiskon mielestä hyvässä kirjassa pitäisi olla.
Isosisko totesi vähän anteeksipyytävästi: "siinon kirosana!" Lohdutin että ei sillä väliä, joskus pitää olla että tulee tietynlainen tunnelma. Kyllä sinä tiedät ettei pidä kiroilla. Sillä periaatteella olen antanut Isoveljenkin mellastaa melko vapaasti kirjahyllyssämme: ymmärtää niistä minkä ymmärtää, ja näkee että johonkin genreen (eikö olekin hieno sana!) kuuluu vähän rehevämpi kielenkäyttö.
Itselleni lainasin Rupert Isaacsonin kirjan Hevospoika.
Tositapahtumiin perustuva kertomus autistisesta pojasta joka ilmeisesti (kirja on vielä kesken!) "paranee" sillä, että isänsä laahaa hänet hevossafarille halki Mongolian, tapaamaan jotain poppamiehiä.
Suhtaudun koko juttuun aavistuksen verran skeptisesti. Voidaanko puhua paranemisesta, jos tapahtumista on aikaa vasta vuosi-pari? Ja kenelle edes tulee mieleen lähteä pidätyskyvyttömän (uskokaa pois, tämä asia tehdään harvinaisen selväksi!) lapsen kanssa ratsastelemaan jonnekin ulkomongolian aroille? Etsiskelemään poppamiehiä, joiden pitäisi ajaa pois äidin isotädin henki, joka kuulemma riippuu pojassa? ...hmmm. Katsotaan, mihin tarina johtaa. Parhaillaan olen jumiutuneena hevosen selkään vuoristoiselle suoalueelle, ja poika väänsi juuri (minähän sanoin!) housunsa täyteen tavaraa.
**
höh, minun piti kirjoittaa suosikkilapsista ja siitä, että lapset ovat kodin ulkopuolella erilaisia kuin kotona. Ja nyt olin juuri lipsahtamaisillani esitelmöimään autistisesta kaikupuheesta ja venäläisistä klassikoista, erityisesti Pietarilaiskertomuksista - ette usko kuinka monta riviä ehdin juuri pyyhkiä pois!
**
Pikkusiskossa on se ihanan ärsyttävä piirre - tai ärsyttävän ihana kummin vain! - ettei hän koskaan ruinua suoraan mitään. Kun kävellään kotiin päiväkodista hän saattaa sanoa "kyllä varmasti tänään jo vois potkutella" tai "potkulautailu on tosi kivaa, mutt ei varmaan ihan vielä voi" + huokaus ja merkitsevä katse sekä väistämätön jatkorepliikki: "mä en milläääääään jaksa odottaa". No, minä siis halusin kerätä kivan äidin pisteitä ja annoin tyttöjen potkutella. Mitä siitä, vaikka puolet matkasta oli joko vettä tai soraa tai molempia ja piti taluttaa. Potkulautakausi on korkattu!
Sain Isoveljeltä luottotehtävän löytää hänelle jotain lukemista: poikaparka ei ole hektisessä elämässämme ehtinyt kirjastoon varmaan ainakaan viikkoon, mikä ahmimisikäiselle on pitkä aika. Yritin pyytää kirjastotädiltä suositusta. Emme oikein löytäneet mitään linjaa, joten päädyin valitsemaan randomilla mahdollisimman paksuja kirjoja. Kerrankin onnisti: löysin jonkun hervottoman fantasiaeepoksen, puolitoistakertaa Sormusten herran mittaisen, jota Isoveli ei vielä ollut lukenut!
Isosisko on hänkin pitkästä aikaa hyvässä lukuvireessä ja onnistuin pari viikkoa sitten löytämään hänelle pitkästä aikaa ikätasoisen romskun. Isosisko kun mieluiten lukisi vain tuttuja lasten kuvakirjoja. Tälle kirjalle oli onneksi jatko-osa ja jatko-osalle jatko-osa! Hurraa! Isosisko on lukijana haastava: tekstin pitää olla riittävän selkeää luettavaksi: ei mitään vaikeita nimiä (mikä oikeastaan sulkee pois käännöskirjallisuuden), ei mitään pelottavaa ja silti tarinassa pitäisi olla imua ja tapahtumia. Perinteiset tyttökirjat eivät vielä puhuttele, ainakaan vielä. Kunpa jossain salapiilossa olisi hyllytolkulla uusia osia Melukylän lapsiin ja vastaaviin!
Isoveli lukee ahmien ja harppoen, hyppien yli sellaiset kohdat jotka eivät kiinnosta. Isosisko lukee pohtien, sanoja sulatellen ja niihin tarttuen ja jos johonkin jää jumiin, jää koko kirja kesken. Isosisko rakastaa äänikirjoja: niitä hän kuuntelee, yhä uudestaan ja uudestaan. Minä olen Isoveljen kaltainen lukija, siksi luen samoja kirjoja moneen kertaan. Joskus huomaan sadannen lukukerran jälkeen vieläkin jotain uutta, jossain sellaisessa kohdassa jonka yli olen aina huomaamattani harpannut. Vaikeat nimet eivät ole riesa: kirjat ovat täynnä jotain Vähänsinnepäin-nimisiä tyyppejä (tästä syystä venäläiset klassikot ovat niin pirullisia, niissä täytyy olla liian tarkkana nimistä!)
Kokeilumielessä lukaisin Isosiskon uuden suosikin lasten syödessä iltapalaa. Siis katselin läpi, yritin lähinnä hahmottaa, mitä Isosiskon mielestä hyvässä kirjassa pitäisi olla.
Isosisko totesi vähän anteeksipyytävästi: "siinon kirosana!" Lohdutin että ei sillä väliä, joskus pitää olla että tulee tietynlainen tunnelma. Kyllä sinä tiedät ettei pidä kiroilla. Sillä periaatteella olen antanut Isoveljenkin mellastaa melko vapaasti kirjahyllyssämme: ymmärtää niistä minkä ymmärtää, ja näkee että johonkin genreen (eikö olekin hieno sana!) kuuluu vähän rehevämpi kielenkäyttö.
Itselleni lainasin Rupert Isaacsonin kirjan Hevospoika.
Tositapahtumiin perustuva kertomus autistisesta pojasta joka ilmeisesti (kirja on vielä kesken!) "paranee" sillä, että isänsä laahaa hänet hevossafarille halki Mongolian, tapaamaan jotain poppamiehiä.
Suhtaudun koko juttuun aavistuksen verran skeptisesti. Voidaanko puhua paranemisesta, jos tapahtumista on aikaa vasta vuosi-pari? Ja kenelle edes tulee mieleen lähteä pidätyskyvyttömän (uskokaa pois, tämä asia tehdään harvinaisen selväksi!) lapsen kanssa ratsastelemaan jonnekin ulkomongolian aroille? Etsiskelemään poppamiehiä, joiden pitäisi ajaa pois äidin isotädin henki, joka kuulemma riippuu pojassa? ...hmmm. Katsotaan, mihin tarina johtaa. Parhaillaan olen jumiutuneena hevosen selkään vuoristoiselle suoalueelle, ja poika väänsi juuri (minähän sanoin!) housunsa täyteen tavaraa.
**
höh, minun piti kirjoittaa suosikkilapsista ja siitä, että lapset ovat kodin ulkopuolella erilaisia kuin kotona. Ja nyt olin juuri lipsahtamaisillani esitelmöimään autistisesta kaikupuheesta ja venäläisistä klassikoista, erityisesti Pietarilaiskertomuksista - ette usko kuinka monta riviä ehdin juuri pyyhkiä pois!
**
älkää tehkö niinkuin minä
Ihmettelin aamulla, miksi reppu on niin kovin kevyt.
Bussipysäkillä hoksasin, ettei ole evästä mukana.
Olen syönyt tänään
1. leivoksen. UPM tarjosi. Ällömakeaa, tyhjään vatsaan.
2. Ihana-jogurtin. Sain muutama päivä sitten maistiaisnäytteen, jonka jemmasin verstaan jääkaappiin pahan päivän varalle: lakkajuustokakku. Ällömakeaa.
3. Vauvojen persikkasöösää. Ostin kerran viilin kanssa syötäväksi. Söin silloin pelkän viilin ja jemmasin söösän verstaan jääkaappiin. Ällömakeaa.
Kielen päällä on sokerikuorrutus ja yleisolo on ällöttynyt.
Sen lisäksi olen muuttunut iloisesta ärtyisäksi ja nyt pitäisi hyökätä hanskamiehen materiaalin kimppuun.
En tiedä, johtuuko ärtymys sokerista vai materiaalista.
**
Huomaisikohan UPM jos rupeasin joka viikko pitämään päivän-parin verran potemistaukoja?
Olen ollut ihan valtavan paljon tehokkaampi tänään kuin keskivertotyöpäivänä, ja sitä paitsi käsi on paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan.
Bussipysäkillä hoksasin, ettei ole evästä mukana.
Olen syönyt tänään
1. leivoksen. UPM tarjosi. Ällömakeaa, tyhjään vatsaan.
2. Ihana-jogurtin. Sain muutama päivä sitten maistiaisnäytteen, jonka jemmasin verstaan jääkaappiin pahan päivän varalle: lakkajuustokakku. Ällömakeaa.
3. Vauvojen persikkasöösää. Ostin kerran viilin kanssa syötäväksi. Söin silloin pelkän viilin ja jemmasin söösän verstaan jääkaappiin. Ällömakeaa.
Kielen päällä on sokerikuorrutus ja yleisolo on ällöttynyt.
Sen lisäksi olen muuttunut iloisesta ärtyisäksi ja nyt pitäisi hyökätä hanskamiehen materiaalin kimppuun.
En tiedä, johtuuko ärtymys sokerista vai materiaalista.
**
Huomaisikohan UPM jos rupeasin joka viikko pitämään päivän-parin verran potemistaukoja?
Olen ollut ihan valtavan paljon tehokkaampi tänään kuin keskivertotyöpäivänä, ja sitä paitsi käsi on paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan.
pelkkää Pikkusiskoa
tänään oli Pikkusiskon vuoro potea. Tai olla potevinaan. En oikein tiedä.
Joka tapauksessa olemme löhvöttäneet naisissa kotosalla. Olemme jopa olleet hitusen produktiivisia ja kaivautuneet läpi kimuleiden kammarissa vyöryneen silppusälppeen.
Perkasin kiltillä mutta päättäväisellä kädellä ylimääräistä romua varastokaappiin.
Jos nyt hakemalla hakee jotain negatiivista, niin varastokaappi on täpösen täynnä ja jossain vaiheessa lähivuosina sille kaapille olisi muutakin käyttöä.
Yhden yhtä lelua ei saa kuulemma heittää pois kun niitä voidaan vielä tarvita.
Ja meidän naperoilla on sitten hyvä muisti.
**
Kävin aamulla hoitamassa vanhempainyhdistyksen asioita koululla ja juttelin rehtorin kanssa. Pikkusiskosta on kuulemma keskusteltu ja paljon: eskariopet ovat kehuneet häntä maasta taivaisiin ja nyt hänet halutaan kaikille aloittaville luokille. Tai kaikkien aloittavien luokkien opet haluavat hänet, kuinka vain.
Olisin silkasta ylpeydestä voinut kairata itseni korkkiruuvina läpi lattian.
On myönnettävä: haluaisin oikein kovasti olla kärpäsenä katossa naperoideni koulu- ja eskariryhmissä. Pikkusisko ainakin tuntuu olevan niin kovin erilainen siellä kuin kotioloissa.
Minulle hän taitaa aina vain olla se onnettoman pieni tiiperi, eikä ollenkaan iso ja reipas kohtakoululainen.
Joka tapauksessa olemme löhvöttäneet naisissa kotosalla. Olemme jopa olleet hitusen produktiivisia ja kaivautuneet läpi kimuleiden kammarissa vyöryneen silppusälppeen.
Perkasin kiltillä mutta päättäväisellä kädellä ylimääräistä romua varastokaappiin.
Jos nyt hakemalla hakee jotain negatiivista, niin varastokaappi on täpösen täynnä ja jossain vaiheessa lähivuosina sille kaapille olisi muutakin käyttöä.
Yhden yhtä lelua ei saa kuulemma heittää pois kun niitä voidaan vielä tarvita.
Ja meidän naperoilla on sitten hyvä muisti.
**
Kävin aamulla hoitamassa vanhempainyhdistyksen asioita koululla ja juttelin rehtorin kanssa. Pikkusiskosta on kuulemma keskusteltu ja paljon: eskariopet ovat kehuneet häntä maasta taivaisiin ja nyt hänet halutaan kaikille aloittaville luokille. Tai kaikkien aloittavien luokkien opet haluavat hänet, kuinka vain.
Olisin silkasta ylpeydestä voinut kairata itseni korkkiruuvina läpi lattian.
On myönnettävä: haluaisin oikein kovasti olla kärpäsenä katossa naperoideni koulu- ja eskariryhmissä. Pikkusisko ainakin tuntuu olevan niin kovin erilainen siellä kuin kotioloissa.
Minulle hän taitaa aina vain olla se onnettoman pieni tiiperi, eikä ollenkaan iso ja reipas kohtakoululainen.
ei vauva- eikä matka-
mutta muu kuume. Olen potenut kotosalla epämääräistä flunssanpoikasta, toivottavasti olen huomenissa jo kunnossa. (Ja Pikkusisko samoin, hänellä on vähän samantapaisia oireita!)
Pari ensimmäistä tuntia oli ihan ihanaa maata oikosenaan sohvalla kaikessa rauhassa, sitten alkoi pitkästyttää. Noudatin kuitenkin kiltisti puoskari-Hakkaraisen ohjetta: "et sitten rupea riehumaan etkä touhuamaan mitään"
En riehunut, enkä touhunnut. (olisi kyllä tehnyt mieli)
Pikkusisko oli riutunut varsin uskottavasti päiväkodissa ja esitti kuolevaa joutsenta täällä kotonakin siihen asti kunnes sai ruokaa systeemiinsä.
*
Kuulin juuri Isoveljen opettajalta että hän aikoo - täysin edesvastuuttomasti - viedä minun pienen poikaseni jonnekin hornan tuuttiin viikon mittaiseen leirikouluun.
Itse asiassa nostan hattua ja kumarran nöyrästi ja syvään tällaisen siviilirohkeuden edessä: pari luokallista enempi-vähempi sekopäisiä lapsukaisia ja minun tietojeni mukaan vain kaksi opettajaa.
Uskomattoman hienoa että viitsivät ja suostuvat siihen!
Kokonaiseksi viikoksi irroittautuminen on perheelliselle ihmiselle aina säätämisen paikka, puhumattakaan siitä, että olet vastuussa laumallisesta periaatteessa vieraita lapsia.
*
Inhoan sitä että lääkäri soittaa, "jos on jotain". Odotan varmaan toukokuussakin, josko lääkäri soittaa. Mistä minä voin tietää milloin kannattaa lakata odottamasta?
Pari ensimmäistä tuntia oli ihan ihanaa maata oikosenaan sohvalla kaikessa rauhassa, sitten alkoi pitkästyttää. Noudatin kuitenkin kiltisti puoskari-Hakkaraisen ohjetta: "et sitten rupea riehumaan etkä touhuamaan mitään"
En riehunut, enkä touhunnut. (olisi kyllä tehnyt mieli)
Pikkusisko oli riutunut varsin uskottavasti päiväkodissa ja esitti kuolevaa joutsenta täällä kotonakin siihen asti kunnes sai ruokaa systeemiinsä.
*
Kuulin juuri Isoveljen opettajalta että hän aikoo - täysin edesvastuuttomasti - viedä minun pienen poikaseni jonnekin hornan tuuttiin viikon mittaiseen leirikouluun.
Itse asiassa nostan hattua ja kumarran nöyrästi ja syvään tällaisen siviilirohkeuden edessä: pari luokallista enempi-vähempi sekopäisiä lapsukaisia ja minun tietojeni mukaan vain kaksi opettajaa.
Uskomattoman hienoa että viitsivät ja suostuvat siihen!
Kokonaiseksi viikoksi irroittautuminen on perheelliselle ihmiselle aina säätämisen paikka, puhumattakaan siitä, että olet vastuussa laumallisesta periaatteessa vieraita lapsia.
*
Inhoan sitä että lääkäri soittaa, "jos on jotain". Odotan varmaan toukokuussakin, josko lääkäri soittaa. Mistä minä voin tietää milloin kannattaa lakata odottamasta?
äititurhauma vol2
ei menny niinkuin strömsössä, ei tosiaankaan.
Eilinen tehtävälistaurakka nimittäin.
Kello alkoi uhkaavasti kallistua kohti iltapuuhia ja yksi marttyyri lojui edelleen huokailemassa.
Minulla alkoivat verenpaineet olla jo vaarallisissa lukemisissa, olin kiskomassa ulkovaatetta päälle paetakseni paikalta, mutta osuinkin vahingossa sisään läävän ovesta roskakassi kädessäni.
Keräsin lattialta kaiken silpun ja sälppeen, ihan oikeat roskat siis vain, ja puhisin tietysti sitä normaalia turhautuneen äidin litaniaani. Marttyrilapsi sohvalta kokosi itsensä, puhisi ja itki hänkin, mutta huone tuli kuntoon alle vartissa.
Suuren Shakespearen sanoi: paljon melua tyhjästä.
Omasta mielestäni olen äärimmäisen joustava ja näkökyvytön kaikenlaisen sotkun ja sekamelskan suhteen (kuka tahansa meillä käynyt voi todistaa sen): leikit saavat olla levällään niin kauan kuin kulkemaan mahtuu, eikä romuja tarvitse asetella millilleen hyllyille. Saan hepuleita vain ja ainoastaan lattialla lojuvasta a)paperisilpusta b)vaatteista ja c)kirjoista.
Kertokaa kiltit rakkaat äitikollegat ja kaikki ne lapsettomat joilla on kaikkein parhaita lapsenkasvatusvinkkejä jotta mitä tässä enää voi tehdä?! Millä saadaan kirjat hyllyyn, roskat roskiin ja vaatteet pyykkiin? Onko enää mitään muuta tehtävissä kuin mennä ja tunnustaa kaikki perhelehden keskustelupalstalla ja ottaa nöyrästi haukut vastaan?
Tähän mennessä testattu: uhkailu. Kiristys. Lahjonta. Etuuksien saavuttaminen tai niiden poistaminen. Vitsailu. Välinpitämättömyys. Tehtävän pilkkominen pieniin osiin. Oven sulkeminen (ja puhtaiden vaatteiden kokonaisvaltainen loppuminen).
Ja tietysti Tiitun markkinoima ponnekas ja ikiaikainen: "HEI!"
Oletteko muuten huomanneet saman kuin minä: lasten mielestä vessan pesu, eteisen imurointi ja kaikki tiskikoneeseen liittyvät puuhat ovat kivoja ja "äidin auttamista", mutta omasta tilasta huolehtiminen ei?
Eilinen tehtävälistaurakka nimittäin.
Kello alkoi uhkaavasti kallistua kohti iltapuuhia ja yksi marttyyri lojui edelleen huokailemassa.
Minulla alkoivat verenpaineet olla jo vaarallisissa lukemisissa, olin kiskomassa ulkovaatetta päälle paetakseni paikalta, mutta osuinkin vahingossa sisään läävän ovesta roskakassi kädessäni.
Keräsin lattialta kaiken silpun ja sälppeen, ihan oikeat roskat siis vain, ja puhisin tietysti sitä normaalia turhautuneen äidin litaniaani. Marttyrilapsi sohvalta kokosi itsensä, puhisi ja itki hänkin, mutta huone tuli kuntoon alle vartissa.
Suuren Shakespearen sanoi: paljon melua tyhjästä.
Omasta mielestäni olen äärimmäisen joustava ja näkökyvytön kaikenlaisen sotkun ja sekamelskan suhteen (kuka tahansa meillä käynyt voi todistaa sen): leikit saavat olla levällään niin kauan kuin kulkemaan mahtuu, eikä romuja tarvitse asetella millilleen hyllyille. Saan hepuleita vain ja ainoastaan lattialla lojuvasta a)paperisilpusta b)vaatteista ja c)kirjoista.
Kertokaa kiltit rakkaat äitikollegat ja kaikki ne lapsettomat joilla on kaikkein parhaita lapsenkasvatusvinkkejä jotta mitä tässä enää voi tehdä?! Millä saadaan kirjat hyllyyn, roskat roskiin ja vaatteet pyykkiin? Onko enää mitään muuta tehtävissä kuin mennä ja tunnustaa kaikki perhelehden keskustelupalstalla ja ottaa nöyrästi haukut vastaan?
Tähän mennessä testattu: uhkailu. Kiristys. Lahjonta. Etuuksien saavuttaminen tai niiden poistaminen. Vitsailu. Välinpitämättömyys. Tehtävän pilkkominen pieniin osiin. Oven sulkeminen (ja puhtaiden vaatteiden kokonaisvaltainen loppuminen).
Ja tietysti Tiitun markkinoima ponnekas ja ikiaikainen: "HEI!"
Oletteko muuten huomanneet saman kuin minä: lasten mielestä vessan pesu, eteisen imurointi ja kaikki tiskikoneeseen liittyvät puuhat ovat kivoja ja "äidin auttamista", mutta omasta tilasta huolehtiminen ei?
äititurhauma
Keksin mielestäni hienon pedakoomillisen keinon.
Päätin etten yhtään ollenkaan lainkaan motkota enkä natkuta enkä jankuta, vaan tein jokaiselle lapselle oman tehtäväslistan niistä asioista, jotka tässä pikkuhiljaa tämän päivän mittaan pitäisi saada tehdyksi. Ja suunnattomassa pedagoomillisuuden puuskauksessa tein sellaisen listan myös meille aikuisille.
Muuten ihan toimiva ratkaisu, mutta yksi naperoista huokailee marttyyrina, koska on "se on niin epää", lönöttää sohvanmutkassa, käy aika ajoin tarkistamassa tehtävälistaansa ja huokailee lisää.
On kuulkaa ihan käsittämättömän vaikeaa ja turhauttavaa yrittää pitää suunsa kiinni.
Varsinkin kun suurin osa tehtävälistan tehtävistä on joko jokapäiväisiä itsestäänselvyyksiä (pakkaa reppu), normaaleja sunnuntairutiineja tai sitten pilkottu niin pieniin osiin, että tekemisen pitäisi sujua lähes itsestään (ei siis siivoa koko huone)
Raivopäisessä turhautuneisuudessani perkasin pipokaapin, mikä kai oikeastaan on tavattoman hyvä asia: päästiin vihdoinkin eroon kassillisesta paripuolia lapasia.
Ei kai sillä muuten niin väliä olisi, varsinkin kun kaksi muuta on hoitanut leiviskänsä melko kiitettävästi.
Mutta kun.
Mutta kun tämän systeemin piti tehota juuri tähän ongelmakohtaan. Kun ne kaksi muuta muutenkin hoitavat leiviskänsä kiitettävästi ja hymyillen, ja tämä yksi marttyyri ei.
Ei kyllä ole yhtään kivaa.
Päätin etten yhtään ollenkaan lainkaan motkota enkä natkuta enkä jankuta, vaan tein jokaiselle lapselle oman tehtäväslistan niistä asioista, jotka tässä pikkuhiljaa tämän päivän mittaan pitäisi saada tehdyksi. Ja suunnattomassa pedagoomillisuuden puuskauksessa tein sellaisen listan myös meille aikuisille.
Muuten ihan toimiva ratkaisu, mutta yksi naperoista huokailee marttyyrina, koska on "se on niin epää", lönöttää sohvanmutkassa, käy aika ajoin tarkistamassa tehtävälistaansa ja huokailee lisää.
On kuulkaa ihan käsittämättömän vaikeaa ja turhauttavaa yrittää pitää suunsa kiinni.
Varsinkin kun suurin osa tehtävälistan tehtävistä on joko jokapäiväisiä itsestäänselvyyksiä (pakkaa reppu), normaaleja sunnuntairutiineja tai sitten pilkottu niin pieniin osiin, että tekemisen pitäisi sujua lähes itsestään (ei siis siivoa koko huone)
Raivopäisessä turhautuneisuudessani perkasin pipokaapin, mikä kai oikeastaan on tavattoman hyvä asia: päästiin vihdoinkin eroon kassillisesta paripuolia lapasia.
Ei kai sillä muuten niin väliä olisi, varsinkin kun kaksi muuta on hoitanut leiviskänsä melko kiitettävästi.
Mutta kun.
Mutta kun tämän systeemin piti tehota juuri tähän ongelmakohtaan. Kun ne kaksi muuta muutenkin hoitavat leiviskänsä kiitettävästi ja hymyillen, ja tämä yksi marttyyri ei.
Ei kyllä ole yhtään kivaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)