Ennen kuin minusta tuli äiti. Toivoin että lapsemme leikkisivät puisilla leluilla, muovikrääsän sijaan. Ja edelleen kahden lapsen äitinä pidän kestävistä, puisista, puunvärisistä, värikkäistä brioista, palikoista, autoista.
Kuitenkin joka ainoa syntymäpäivä lapsia lahjotaan muovisilla, huonolaatuisilla leluilla. Isoilla, pahimmassa tapauksessa äänekkäillä leluilla. Välittämättä meidän toiveista.
Kuulemma lapset eivät välitä puisista leluista, vaan se on äidin toive.
Totta on että jos vastakkain asetetaan jättisuuri paloauto, jossa on nappeja jotka vinkuvat jokainen eri sävelmää. Ja pussillinen palikoita. Niin ainakin meidän pojat ryntäävät paloauton kimppuun, koska se on hetkellisesti kiinnostavampi, sen ajan kuin se toimii.
Mutta uskallan väitää että kestävät lelut ovat ne leikityimmät loppujen lopuksi. Ne kehittävät luovuuttakin erilailla.
Ja miksi lelu ei saisi olla myös aikuisen mielestä kaunis? Meillä puulelukori on alakerrassa, koska se on kiva katsella. Ja kun muut lelut menevät rikki, tai myydään pois. Tämän korillisen säästän muistoksi, näillä sopii vielä lastenlastenkin leikkiä.
