Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehdet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehdet. Näytä kaikki tekstit
maanantai 26. marraskuuta 2012
Rakas päiväkirjani.
Takana on hyvin huonot yöunet. Aamu alkoi ankeasti vesisateella ja päiväkotilainen oli herännyt (heräämässä) väärällä jalalla. Puoliunisena sulloin reppanan toppahaalariin ja unihiekkaa pestiin vielä päiväkodilla.
Töissä töitä. Tavallista. Sairasloman jälkeen olen hetken normaalia enemmän pihalla. Kuitenkin huomaan ilokseni jaksavani taas ihan erilailla. Puhti on palannut.
Kotiin pääsen puolitoistatuntia ennen poikia.
Pikaimuroin, pesen vessat ja lajittelen pyykkiä naruilta. Petaan pedit ja totean senkin homman ihan turhaksi. Eihän meille ole edes ketään tulossa tänään. Ei ainakaan tupatarkastusta tekeen. Hörpin lämmintä kaakaota ja selailen lehtiä.
Puoli kolmeksi olen hakenut päiväkotilaisen, joka on jo yhtä aurinkoa. Tahtoo kotiin, tahtoo katsoa yhden kesken jääneen piirretyn, tahtoo leikkiä eilisen legoleikkiä ja tahtoo syliin. Oli kuulemma kiva päivä, mutta että nyt on vielä kivempaa. Tykkää olla kotona. Ja kainalossa.
Koululainen tulee koulusta, pelaa hetken tietokoneella, syö (kuin hevonen) ja tekee reippaana läksyt. Ulkoa tulee opetella viiden kertotaulu. Kirjoitin sen liitutaululle.
Päiväruoaksi paistinperunoita ja eilisen jauhelihakastiketta.
Viideksi pitää olla koululaisen jalkapallotreeneissä, jotka onneksi lähikoululla. Saatan pojan sinne fillarilla ja jatkan pyörällä matkaa keskustaan palauttaan kirjastoon kirjoja, makuuniin leffoja ja vien yhden paketin postiin.
Kotona olen puoli kuusi. Minut noudetaan illaksi ystävän luo vaatekutsuille. Pitkästä aikaa pari tuntia kodin ulkopuolella. On oikeastaan aika vapauttavaa istua sohvannurkassa vailla mitään muuta tekemistä kuin katsella ja kuunnella esitelmää vaatemateriaaleista ja pesuohjeista. Sovitan, hypistelen, harkitsen ja punnitsen. Päätän olla ostamatta. Joulunalla on rahareikiä riittävästi ja kaapit on ennestään täynnä. Huomaan ajattelevani pitkästä aikaa järjellä.
Pojat soittaa koska tulen. Lupasin tehdä lättyjä ja olin jo unohtanut. Ilta venähti huomaamatta. Mutta lupaus on lupaus. Pojat saa lettunsa-lättynsä mansikkahillolla.
Iltapesut ja iltasadut ja talossa on hiljaisuus vähän liian myöhään.
Onni on että meillä on huomenna päiväkotilaisen kanssa vapaapäivä.
Kun muut raahautuvat puoliunisina autoihinsa ja busseihin, me käännetään kylkeä.
torstai 1. marraskuuta 2012
Huomenta Marraskuu.
Vapaapäivän aamu.
Aamupalaa ja kahvia kaikessa rauhassa.
Lukemisina lokakuun Deko.
Kaksi kotia oli todella inspiroivia, valoisia, värikkäitä. Kodikkaita ennen kaikkea.
Marraskuun "todo"-lista on huomattavasti lyhyempi kuin lokakuinen.
En oikeastaan keksi mitään mitä olisi pakko tehdä.
Esikoisen synttärit on suunniteltava, isänpäivä muistettava ja muutamat muut kemut.
Juhlapainotteista siis ja sehän sopii.
Marraskuu on muuten jotenkin ankea kuukausi.
.
tiistai 27. maaliskuuta 2012
luen
Lainasin eilen kirjastosta monta niin mielenkiintoista kirjaa, että oikein tosissaan harmittaa etten ole ehtinyt vielä avata ainuttakaan. Illalla suljen koneen ja teen kolon sohvan nurkkaan.
Ja tänään postilaatikossa uusin divaani, johon pintaraapaisu tehty.
Tarvitsen lukulomaa!!! :)
torstai 29. joulukuuta 2011
inspiroivia lehtikuvia
Nyt tiedän taas muutaman mukin, jotka niin kovin paljon haluan.
Marimekon Helsinki-mukit.
Vitsit, mitä ihanuuksia nuo muutkin kuvissa.
Kuvat on uusimmasta kotivinkistä.
Vasta pikaselasin lehden.
Kunhan hiljaisuus laskeutuu taloon,
haudutan pannullisen teetä ja uppoudun lueskelemaan.
Ja koitan olla syömättä siinä sivussa kovin montaa voikkaria.
Aikomuksena on ensi vuoden alusta tehdä perinteistä uudenvuodeninventaariota.
Varata kirpparipöytä ja koittaa raakalla kädellä laittaa osa astioistakin myyntiin.
Tahtoisin astiaston yksinkertaisemmaksi.
Lautaset valkoisiksi.
Ja mukeissa voisi sitten hullutella väreillä ja koolla.
Riittääkö että pari mukia on aina samanlaiset tai samantyyliset?
Tykkäättekö eriparisista?
Vai haaveiletko harmoniasta astiakaappiin?
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
hetki omaa aikaa
"Teen juominen on arkista downshiftausta. Rauhoittavan juoman hauduttaminen ja sen tuoksusta nauttiminen pysäyttävät hetkeksi keskellä joulukiireitä." (divaani 10/11)
En erityisesti pidä sanonnasta "omaa aikaa", enkä "downshiftaaminen". Mutta menköön. Eikä meillä todellakaan ole vielä minkään sortin joulukiireitä. Toivoisin ettei niitä tulisikaan.
Postilaatikkoon oli eilen ilmestynyt uusin divaani. Muutamia sivuja jo selailin, erityisesti joulujutut oli kivoja, vaikka meillä ei ole vielä annettu ajatustakaan joululle. Saadaan olla joulukuussa kun alan miettiä lahjoja ja muuta. Ja pukinapulaisen hommat hoitunee tänäkin vuonna kotisoffalta käsin.
Nyt kutsuu raitis ulkoilma reippaan kävelylenkin merkeissä ja siitä iltavuoroon!
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
viikonlopun kirppistelyt
Viikonloppuna on kierretty tiiviisti kirppareita. Eilen käytiin naapurikunnassa rompetorilla, joka oli oikeastaan pienoinen pettymys. Hirmuisesti tavaraa, mutta aivan ylihinnoiteltuja. Antiikkikaupoissakin voisi tehdä ostoksia halvemmalla. Kuvissa oleva kymmenenmetrin mitta (pituushyppymitta) oli ainoa ostos, 1,5euroa.
Ylemmissä kuvissa oleva arabia vanha ja krakeloitunut iso kulho löytyi samaisen naapurikylän yhdeltä kirpparilta 5eurolla.
Kelpaa meidän käyttöön, vaikka onkin jo kaukana priimakunnosta.
Ihmeen ronkeli huomasin olevani kirppareilla. Olihan siellä monia juttuja, mutta olen tällä hetkellä aika tarkka siitä mitä niistä maksan. Liian paljon tavaroissa, astioissa hinnat huitelee pilvissä. Lastenvaatteita en ole löytänyt pitkään aikaan, alkaa olla pojat niissä mitoissa ettei hyväkuntoisina, edullisesti löydy.
Tänään kävin yhdellä lastentarvike-ulkokirpparilla, ostin joitain leluja ja kirjoja, ja ulkopelejä muutamalla eurolla. Ja pinon kivoja lehtiä 2eurolla.
Nyt niiden pariin...ja vällyjen alle. Koleaa on ulkona ja sisälläkin.
Kiitos vielä Liisalle edellisestä "ongelmapostaus"-kommentista, sain sen avulla toimimaan kommentoinnin omassa blogissa, kannattaa muidenkin muuttaa kommentointiasetuksia jos ei toimi nykyisellään!!
Keskustelua kirppistelystä löytyy Petriinan blogissa, mielipiteitä ja mm. äänestys, käykää kurkkaamassa!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
smoothiesta energiaa etsimässä
(kuvat 3/11 divaanista räpsitty) |
Päätin ottaa taas vihersmoothien, pirtelön, päivittäiseen ruokavalioon. Jos tätä kautta saisi nuutumuksen ja saamattomuuden häädettyä, niin hyvä olisi.
Mansikkabasilikasmoothie:
Banaani
10-15 pakastemansikkaa
appelsiini
5-6 suurta basilikanlehteä
kourallinen lehtisalaattia
luraus hunajaa
½-1dl vettä
Sitruunamelissa, tomaatit ja lehtisellerit on jo alullaan. Tänään istutin basilikaa, persiljaa ja ruohosipulia. Tuo basilika mikä kuvissa näkyy on valitettavasti kaupan..:)
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
lehtikuvia
Tälläisiä kuvia poimin eilen (lue: vuoden 2009 ja 2010) sisustuslehdistä...
Tulen niin perässä mitä muotiin tulee. Haaveilen ja kerään ideoita vuoden ja kahden vuoden takaisesta :)
Tarvitsen ilmeisemmin sulatteluaikaa.
Tai en vain ole muodikas.
Niin se vaan on.
Tai olen liian köyhä ostaakseni uusimman sisustuslehden.
Olisiko se sittenkin niin?
Tuossa yhdessä kuvassa on tuollainen valkoinen kattovalaisin. Sellainen, prikulleen samannäköinen jäi sinne kirpparille, mutta mustana ja hieman aikaa nähneenä...
ja se vaivaa.

tiistai 8. maaliskuuta 2011
Naistenjuttuja
Aika mukava olla nainen.
En vaihtaisi osaani.
Järjestelin vaatekaappia, tuuletin kevättä kaappiin.
Poikkesin kälyn kanssa kirpparilla hakemassa pinon sisustuslehtiä.
Päivä kääntyy jo iltaan, rentoutukaamme, olemme naisina ansainneet jokaiseen päivään pieniä ja suuria hengähdystaukoja.
Itsellä on sellainen juuri nyt.
Nostan jalat korkealle tyynypinon päälle, haen sen lehtipinon ja vain olen.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
hyvä päivä
Aurinko.
Monta tuntia ulkoilua aamulla ja iltapäivällä. Kevätaurinko sulattaa lumen kastelevaksi. Rukkaset kastuvat, tumpuista tarttuu nukka märkiin sormiin.
Sormet haisevat villalle.
Posket on punaiset.
Kaikkien kasvoilla on leveä hymy.
Naiset kaivavat aurinkolasit käyttöön ja silmille.
Puistossa keskustellaan silmä- ja otsarypyistä.
Aurinkolasit ja silmänympärysvoide kuuluu pluskolmekymppisten äitien rutiineihin.
Kotiruoka.
Hernekeitto hautunut puuhellalla neljä tuntia. Herkullista siitä tuli. Halpaa, helppoa ja hyvää kotiruokaa...
Ystävä.
Kävellään ennen saunaa kympin lenkki. Puolitoistatuntia hurahtaa ihan tuosta noin vaan. Puhumme, pälätämme tauotta ja kilpaa ja silti haluamme kuulla kaiken, mitä toiselle kuuluu.
Sauna.
Keskiviikkoillan rutiini. Kasvonaamio. Saunaolut.
Tästä tuli oikein hyvä päivä.
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
väriä kotiin
lehtikuvat: talo&koti 3/2010 |
Näitä värejä haalin aina vaan kotiimme. Pinkkiä, turkoosia, vihreetä. Valkoisen kaveriksi. Vaikka niin paljon ihailen rauhallisia, tyylikkäitä, valkoisen ja muun neutraalin värisiä koteja, pelkistettyjäkin ja linjakkaita. Tahdon omaan kotiin väriä!
Sanoin miehelleni jotain keväästä ja kevään väreistä. Tuo totesi että nyt on sydäntalvi. Hö, onko? Olen jo niin ajatuksissani keväässä!
(Tekstiilit kuvissa on viikonlopun kirppisantia; kaksi ylintä pöytäliinoja ja alin ihanan pehmeä torkkuviltti. Kaikki 2 euroa kipale. Alimmassa kuvassa ne viidenkymmenensentin emaliastiat sekä niiden päällä teekuppi kaksikymmentäsenttiä! Ruusukimppu oli jo viikon vanha, mutta en raaskinut vielä heittää menemään, jatkoin niiden eloa vielä muutamalla päivällä tekemällä uuden asetelman..)
Hyvää alkavaa viikkoa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)