Olen saanut kyselyitä liittyen siihen, miten onnistun yhteensovittamaan esimerkiksi Superdieetin liikuntavaatimukset arjen pyörteisiin ja muutenkin mitä kaikkea teen liikunnan eteen.
No, ihan alkuun siitä yhteensovittamisesta ja tavoitteista, niin aika huonostihan se yhteensovittaminen menee, pakko myöntää. Omalla kohdallani ongelmaksi on koitunut valehtelematta ajanpuute, sillä työmatkoihin menee tällä hetkellä n. 1,5-2h per päivä ja sen lisäksi tietysti itse töissä se 8h. Siinä välissä pitäisi ehtiä tehdä ja myöskin syödä kaikki ruuat sekä yrittää jollain tavalla ylläpitää liikkumistakin.
Mitä sitten ehdin tehdä on lenkkeillä. Teen vaihdellen muutaman kerran arkipäivinä fiiliksestä riippuen joko täyttä juoksulenkkiä, täyttä powerwalk-lenkkiä tai comboa, jossa yhdistelen molempia. Viikonloppuina ehtii onneksi liikkua enemmän, mikäli ei vain ole bookannut sitä täyteen ohjelmaa. Lenkkikaverina toimii usein aktiivinen neljällä jalalla liikkuva energiapakkaus, joka patistaa lähtemään sinne lenkille silloinkin, kun tekisi mieli röhnöttää. :) Vaikka täytyy myöntää, että menisin mielelläni lenkille välillä ilman sitä tarvetta pysähtyä muutaman metrin välein, koska toisen täytyy ehdottomasti nuuhkaista tärkeä ruohotupsu tai nostaa jalkaa katulamppuun...
Lihaskuntotreeni onkin sitten jäänyt aika rappiolle, mitä nyt lenkeillä ylämäissä yritän ties mitä kaikkea saadakseni reisiin ja pakaroihin tuntumaa sekä ehkä kerran viikossa ehdin tai ylipäätään
muistan tehdä jotain treeniä, sekin yleensä reisiin ja pakaroihin kohdistuen.
Tämän jälkimmäisen haasteen tiedostaneena haaveilen tälläkin hetkellä kuntosalijäsenyydestä ja olen nyt ottamassa konkreettista askelta eteenpäin sen suhteen, sillä bongasin työpaikkani kulmalla olevan Elixian! Tahtooooo... Kuinka helppoa olisi vain ennen työpäivää tai työpäivän jälkeen marssia jumppaan tai salille, kun vielä on energiaa ja vasta sen jälkeen suunnata kotiin (lähinnä nukkumaan)?
Aion kyllä tehdä tälle työmatka-ongelmallekin jotain niin pian kuin kykenen eli hankkia asunnon lähempää, mutta sitä odotellessa tämä ratkaisu olisi kaikkein järkevin ja toimisi kyllä jatkossakin ihan samalla logiikalla! :)
Onko kenelläkään siellä muuten kokemuksia Elixiasta, tarkemmin sanottuna Turun Elixia Centrumista? Muutkin kokemukset Turun keskustan alueella olevista kuntokeskuksista ovat tervetulleita, mutta Elixia nappaisi ihan vain sijaintinsa osalta eniten.