Maakunta-tournee

Parhaimpia elämyksiä tarjoavat lähes poikkeuksetta maakuntien kirpputorit. Paikkojen viehätys perustuu ainutkertaisuuteen. Tällaisella kirpputorilla ei tule vierailtua kerran tai pari kuukaudessa, vaan visiitti saattaa jäädä ainoaksi.

Viikonloppuna päädyin neljälle paikkakunnalle ja kuudelle kirppikselle. Matka alkoi Uudestakaupungista, jatkui Laitilaan ja päättyi Poriin Rauman kautta. Uudenkaupungin kirppiksillä olin nyt ensimmäistä kertaa. Myös Porissa vierailukohteena oli paikka, missä en ollut aikaisemmin käynyt.

Ensimmäinen kohde oli jännittävä yhdistelmä vanhanaikaista sekatavarakauppaa ja kirpputoria. Kaupan perällä oli erillinen syvennys, mistä löytyi noin kymmenen myyntiloosia. Ensivilkaisulla kirppisnurkkaus vaikutti surkealta, mutta onneksi jäin katselemaan tavaroita hieman pidemmäksi aikaa. Netistä poimimani tieto kirppiksestä oli vanhentunut, mutta tilalle oli tullut tuollainen Sisustuspuoti.

Olen haaveillut jo jonkin aikaa, että vastaani tulisi jossakin syrjäisessä paikassa jokin design-klassikko pilkkahintaan. Lauantaina tämä haave toteutui. Kirppispöydässä nökötti Oiva Toikan Fauna-malja. Kuudella eurolla. Uskomatonta. Aluksi ajattelin, että laitan maljan tietysti myyntiin, mutta nyt kun katselen tuota lasiastiaa ikkunalaudalla, en ole enää laisinkaan niin varma, luovunko siitä sittenkään. Faunaan liittyy myös muistoja lapsuudestani. Lapsena tosin join mehua saman sarjan laseista, mitkä noudattelevat tismalleen samaa muotoilua kuin malja, mutta vain pienemmässä koossa.

Toinen ostos, ehkä hieman huti, on Leviksen farkkuliivi. Liivi taitaa olla miesten ja sitä pitäisi hieman korjailla. Katsotaan, saanko sen kuntoon kesäksi vai päätyykö se kiertoon. Tavoitteenani on se, että en ostaisi korjausta kaipaavia, väärän kokoisia tai muuten tyylilleni ei-sopivia vaatteita. Aika hyvin olen onnistunut tässä tavoitteessa, mutta tuo farkkuliivi taitaa olla pakollinen moka - ja eihän sitä tiedä, josko siitä saisi vielä ihan kivan kesävaatteen.

Seuraava kohde oli Kauppapaikka. Luulin saapuvani huonekalukirpputorille, mutta paikka oli sekoitus perinteistä hyllykirppistä ja second hand -puotia. Myynnissä oli siis suloisesti sekaisin hyllykirppiskamaa, lajiteltua suomalaista lasitavaraa ja vanhempia huonekaluja.

Puinen ankka kaipaa silmiä itselleen ja vetonarua. Yritin tihrustaa ankan pohjasta pienellä präntillä olevaa tekstiä ja luulen että lelu on peräisin Neuvostoliitosta. Tämä ankka taitaa jossain vaiheessa päätyä lahjaksi lapsiperheeseen, kunhan vain saan maalattua sille ne silmät.

Samaisesta paikasta löytyi myös Arabian mustanruskea pieni kermakko. Keräilen Kiltaa (eli ns. vanhaa Teemaa) ja tuota pientä nekkaa en ole aikaisemmin nähnyt. Astian pohjassa on leima ja väri täsmää muiden Kiltojen kanssa. Löysin myös netin syövereistä todisteen astian kuulumisesta Kiltaan.

Seuraava kohde olikin tuttu ja hyväksi todettu Laitilan kirpputori. Paikka on siisti ja sympaattinen. Yläkerrassa on iso kokoelma mm. räsymattoja huokeaan hintaan. Mieleeni jäi myös komea funkkisseinänaulakko. Alakerta on puolestaan perinteinen hyllykirpputori. Tällä kertaa mukaani lähti ainoastaan pieni söpö hopeinen rasia ja käsinmaalattu rintakoru, minkä annoin jo lahjaksi.

Laitilan jälkeen matka jatkui Raumalle. Ratamakasiinin kirpputorilta ostin norsunmuotoisen säästöpossun. Näitä norsunmallisia possuja minulla on jo kaksi, eli pieni kokoelma on aluillaan...

Porissa päivän viimeinen kohde oli Jättilöytökirppis. Paikka oli suoraan sanoen melko ankea. Käynti ei kuitenkaan päättynyt laisinkaan ankeasti, koska kohtasin jotain yllättävää kirpputorin alakerrassa: Marimekon raidallisen kettu-possumaisen yöpukupussin. Tiedän, että Marimekko on myynyt kyseistä pussia 80-90-luvun taitteessa, eli aivan uutta Marimekkoa se ei ole. Mukaan mahtui myös itse ommeltu raidallinen paita hauskoilla napeilla.

Huh, aikamoinen kirppisrundi mahtui yhteen päivään.

Sunnuntaikirppis

Entisessä TV-tehtaassa majaileva Löytökirppis on tainnut päästä eroon pari vuotta jatkuneesta matalalennostaan, koska sunnuntaisella vierailullani paikka vaikutti mukavan elävältä. Hyllyjä kiertelemässä oli useampia ihmisiä – ei tietenkään ruuhkaksi asti – mutta uusi, raikkaampi meininki huokui tuosta paikasta. Hyvä niin, koska luulin vielä puolisen vuotta sitten, että tuo kirppis joutuu sulkemaan ovensa, koska hyllyt ammottivat tyhjyyttään ja tavarat eivät tuntuneet vaihtuvan ollenkaan.

Parantunut meininki koitui myös kohtalokseni. Kannoin kotiin ihan hyvän saldon kaikenlaista.

Metallinen hedelmäkulho. Ehkä hieman turha, mutta kuitenkin niin ihana. Klassinen sitrushedelmäkulho pääsi osaksi ikkunalauta-asetelmaani. Less is more. Noot.

Villahame. Hameessa ei ollut jäljellä enää materiaalilappua, mutta jos sormituntumaan on uskomista, on hameessa villaa, vähän angoraa ja ehkä hitunen tekokuitua. Lapussa lukee made in Hong Kong ja merkkiä en ryhtynyt edes googlettamaan.

Silkkipaita. Silkkipaidat ovat selvä heikkouteni. Tai oikeastaan kaikki, mikä on valmistettu kestävistä luonnonkuiduista. Silkki ja lampaanvilla ovat suosikkejani. Nykyään oikeastaan hyvin harvoin löytää ketjuliikkeistä esimerkiksi ihan oikeaa villapaitaa. Rekit notkuvat kaikenlaista tekokuitukuraa, mikä nukkaantuu hetkessä, eikä edes lämmitä tai hengitä pakkassäällä. Nappaan siis melkein poikkeuksetta laadukkaat villa- ja silkkipaidat mukaani, koska minusta tuntuu, että kymmenen vuoden kuluttua luonnonmateriaaleista valmistettuja vaatteita saa oikein hakemalla hakea. Toivottavasti olen väärässä.

Tämä turkoosinvihertävä koristeellinen silkkipaita saattaa olla käyttämätön. Irrotin paidasta olkatoppaukset ja nyt odottelen kesää ja tälle paidalle sopivampia käyttökelejä.

Nahkaiset, lämpimällä vuorella varustetut suomalaiset talvikengät kuuluvat myös asioihin, joita en kamalan helposti kykene jättämään paikalleen, jos sellaiset osuvat silmääni. Kutsun tällaista nilkkurin ja saappaan välimuotoa mummokengiksi tai vanhan liiton -kengiksi. Vain ja ainoastaan hyvällä. Oma kokemukseni suomalaisista talvikengistä 70–80-luvuilta, on voittamaton. Kenkien pohjat on tehty kestämään liukkautta ja kylmää ja päällinen on paksua nahkaa. Käsittelin kengät lankilla (mitä, plankki on puhekieltä ja lankki on oikea termi!) ja tarvoin nuo jalassa kaksi kylmää päivää tuntematta kylmää kertaakaan. Nämä Mimosa-kengät on valmistettu aikoinaan Raumalla.

Viimeinen ostos oli Humppilan lasin neljä tuikkukuppia. Humppilan lasi ei ole vielä kirppiskentällä aivan niin kuumaa kamaa kuin Karhula, Riihimäki tai Nuutajärvi. Hassua kyllä, esimerkiksi tämän lasiastian hinta on noussut tasaisesti ja pian se on varmasti melkein yhtä trendikäs kuin tämä kynttilänjalka.

Tuolista asiaa

Törmäsin samaisella Pelastusarmeijan kirppari -reissullani aika hauskaan nojatuoliin kirpparin alakerrassa. Kuva on kännykällä räpsäisty, mutta kyllä siitä joten kuten käy ilmi tuon kernipäällysteisen tuolin hienous. Itse asiassa tuoli on melko kookas, vaikka kuvasta mittasuhteita on vaikea havaita. Voi olla, että joku on jo vienyt tuolin kotiinsa, mutta jos ei, niin ei sitä ole myöskään hinnalla pilattu (10 euroa).

Tänään päätin myös nopeasti vierailla Linnankadun Lähimmäisen kirpputorilla, koska en käy kyseisessä paikassa juuri koskaan. Vierailemattomuuteeni on syy: hinnoittelu, laatu ja vaihtuvuus. Paikka ei ns. nytkään pettänyt, koska silmiini ei osunut mitään kohtuuhintaista, laadukasta tai mielenkiintoista. Toki paikka saattaa yllättää positiivisestikin ja olen minäkin esimerkiksi ostanut kaksi edelleen käytössäni olevaa nahkaista laukkua tuolta.

Kävin kirpparin yläkerroksissa myös, missä on ennen kaikkea huonekaluja. Päädyin valokuvaamaan alla olevaa vihreää tuolia. Tuoli on mielestäni kovin sympaattinen ja nyt mietinkin, että pitäisikö sitä harkita ihan tosissaan. Tämäkin tuoli on päällystetty keinonahalla ja en kovinkaan huolellisesti tutkinut sen kuntoa. No, täytyy harkita tuota yksilöä, mutta voihan myös olla, että joku muu ihastuu siihen ja päättää tarjota sille uuden kodin jo ennen kuin pääsen uudelleen sitä katselemaan.

Vuoden eka

Vuoden ensimmäinen kirppisvierailu oli varsin produktiivinen. Suuntasin työpäivän päätteeksi Ihana-Kirppikselle ja paikan anti yllätti positiivisesti. Luulenpa, että joku todellinen vanhojen vaatteiden ystävä oli tyhjentänyt kaappejaan rankalla kädellä, koska yksi rekeistä tarjosi monta mekkoa ja paitaa sovituskoppiin asti. (Harmi, että arkimekot olivat tällä kertaa liian suuria. Vanhemmista vaatteista kokeilen nirsoilematta monia kokoja ja ostoksia on kertynyt aina koosta 34 kokoon 46. Kokoluokitukset kun tuppaavat olemaan niin aika- kuin kulttuurisidonnaisiakin.)

Vihreässä käsinommellussa paidassa on menneen maailman tuntua. Malli on toki hieman rouvamainen, mutta koristekirjailut, päällystetyt napit ja paidan väri tekivät vaikutuksen. Lyhythihaisen neuletakin nappasin mukaan lopulta sovittamatta ja hyvä niin, koska neule on osoittanut käytössä toimivuutensa. Kirppiksen kassalla myyjä kommentoi koristekukkia 70-lukulaisiksi, mutta itse hieman epäilen ajoitusta. Täytyy myöntää, että epäilykseni perustuvat vai fiilikseen – itse ajoittaisin takin vanhemmaksikin, mutta niskalapun perusteella neule taitaa olla juurikin 1970- tai 1980-luvulta.

Salon löydöt

Salossa kirppistarjonta tuntuu olevan aivan erityisen hyvää. Viikonlopun kirpputoriretki suuntautui siis suosikki-kirpputorikaupunkiini Saloon. Tällä kertaa kaikki vierailukohteet olivat tuttuja, koska esimerkiksi Ekotori, jonne haluaisin päästä penkomaan, ei ole avoinna viikonloppuisin.

Aarresaari on nimensä mukaisesti tarjonnut jo useamman kerran aarteita ja myös nyt odotukset olivat melko korkealla. En voi sanoa, että olisin pettynyt, mutta tällä kertaa Aarresaaren tarjonta ei ollut aivan huipussaan. Ostin lopulta oikeastaan vain käytännöllisiä käyttötavaroita: Finlaysonin käyttämättömät froteepyyhkeet (ehkä 90-lukua) ja salaattiottimet. Käteeni osui myös pussillinen pieniä vanhoja joulupalloja ja vaikka joulu onkin jo ohi, en  voinut jättää pilkkahintaisia palloja hankkimatta. Ensi joulu onkin siis entistä koristeellisempi...

Toinen vierailukohde oli Salon Suurkirppis. Nimensä veroisesti tämä paikka on oikeasti valtava. Yleensä en ehdi kiertää edes kaikkia hyllyjä, mutta tällä kertaa olin joko tavallista nopeampi tai sitten hyllyt eivät olleet aivan yhtä täynnä.

Suurkirppikseltä olisin voinut kantaa mukanani kotiin asti vaikka mitä. Yritin kuitenkin olla järkevä ja karsin osan esimerkiksi astioista loppumetreillä pois ostoskoristani. Mukaan jäi kuitenkin mm. vinkulelu 1960-luvulta – ei niin järkevä ostos, mutta toimii jos perheessä on lapsia/koiria/lapsellisia aikuisia.

Mustavartiset ruokailuvälineet ovat olleet jo jonkin aikaa heikkouteni. Nämä kuten myös Aarresaarelta löytämäni salaattiottimet ovat ruotsalaista alkuperää ja niitä on aikoinaan valmistettu jokapäiväiseen käyttöön varmasti aina tuhansia ja tuhansia. Syksyllä vieraillessani Tukholmassa panin merkille, että samankaltaisia ottimia saisi Ruotsista vielä huomattavasti huokeampaan hintaan kuin täältä Suomesta. Omaan kokoelmaani kuuluu nyt kasa ruotsalaisia mustapäisiä ottimia ja yksi erä alkuperäisessä laatikossa löytyneitä neuvostoliittolaisia veitsiä ja haarukoita (kesällä Telliskivin kirpputorilta Tallinnasta).

Puhdasta käyttö- ja kulutustavaraa edustaa viimeisen kuvan teepallo. Pallo on kuvassa hämäävästi teepannun, alustan ja lasin kanssa, mutta ainoastaan pallo on peräisin Salosta. Itse asiassa kuvan Kilta-teepannu ja Kartio-lasi ovat myös kirppisaarteita, mutta ne eivät ole peräisin tältä Salon reissulta.

Vanhaa ja uudehkoa

Yksi vakiokirppiksistäni on Yliopistonkadun Pelastusarmeijan kirpputori. Mielestäni juuri Yliopistonkadun pisteessä on monipuolisin valikoima, verrattuna siis Puutarhakadun ja Kuralan liikkeisiin. Kierrän poikkeuksetta koru-, kenkä- ja astiahyllyt sekä tietysti ns. vintage-rekin.

Kenkähyllyn antia on ehkä noin kaksi kertaa käytetyt parin sesongin takaiset Vagabondin nahkanilkkurit. Pohjallisen tuo kenkä vaatii, mutta olen niin tottunut hieman liian suuriin kenkiin, että en jäänyt miettimään kenkien ostoa kahta kertaa.

Hieman vanhempaa esineistöä edustaa lievästi mummomainen pannumyssy. Myssy on käsityötä ja sen kuosi teki minuun suuren vaikutukseen. Pannumyssy on muuten melko harvinainen asia kirppiksellä – etsin monta vuotta kyseistä kapistusta ja sitten lopulta luovutin ja ystäväni neuloi minulle lahjaksi myssyn. Viime kesänä Mäntän SPR:n kirppikseltä löysin retrokuosisen pannumyssyn ja nyt sitten vastaan käveli tämä lintuversio. No, retromyssy on tätä nykyä mökillä ja kaksi pannumyssyä on varsin diskreetti määrä näinkin suurelle teen kuluttajalle (en kyllä ole koskaan hauduttanut kahta pannua yhtä aikaa, mutta nyt minulla on siihenkin sitten mahdollisuus...).