Savupiippu osa 1/2

Mikään remonttiasia ei ole niin yksinkertainen, että siihen olisi vain yksi järkevä korjaustapa. Esimerkkinä savupiippu.

Vinolassa on tosi iso savupiippu, joka on mitoiltaan noin 500 mm x 2000 mm. Hormeja on 16. Piipussa ei ole ollut päällä hattua, joten lenssi ja katon päällä olevat tiilet ovat rapautuneet, osa välitiilistä on pudonnut, joten hormien väleillä on reikiä. Muutama hormi vetää aika huonosti, ja välillä lämmittäessä tulee savunhaju jonnekin ihan muualle.

Syksyllä meillä kävi tosi mukava ja perusteellinen nuohooja, joka sanoi että savupiippu on ehdottomasti korjauksen tarpeessa. Isäni oli sanonut jo aiemmin samaa mutta uskoi piipun hyvin kestävän tämän lämmityskauden yli. Piippuremontti vaikutti tällaiselta: vanhan purkaminen, uuden muuraus, pellitys ja hatutus.

Viime viikolla kävin minäkin katsomassa piippua, aiemmin olin noussut vain katon reunalle, mutta nythän meillä on hyvät, uudet tikkaat. En kuitenkaan pystynyt ottamaan siellä valokuvia, joten nyt ei ole havainnollistavaa kuvitusta tähän kirjoitukseen. Piipun yläosa vaikutti tosiaankin kovin rapautuneelta mutta ei sellaiselta, että se olisi välittömästi romahtamassa. Katolla kävi myös katsomassa peltiseppä, jolta pyysimme työtarjouksen. Hänen mukaansa tilanne ei ollut lainkaan yhtä paha. Piippua ei tarvitsisi purkaa, ja pellitkin olivat hyvässä kunnossa (uusittu kattoremontin yhteydessä 2000-luvulla). Uutena tietona tuli se, että yksi hormeista on muurattu vinoon. Hän ehdotti seuraavaa suunnitelmaa:

1. kaikki piipun hormit korjataan ja massataan kattopintaan asti
2. ne hormit, joita käytetään (4 kpl) massataan (liukuvalu) alas asti (tämä on helppoa saunan ja kamiinan osalta, Petrin kakluuniin se pääsee puhkaisemalla välikatosta ja T:n huoneen kakluuniin luultavasti puhkaisemalla kamiinasta
3. puretaan piipun peltejä ja katsotaan, onko muuraustiilet kunnossa (sanoi että kattopeltityöt ovat niin ammattitaitoista jälkeä, että voisi olettaa, etteivät ole vain peittäneet rähjää piippua uusilla pelleillä)
4. tarvittaessa muurataan uusi piipunkakku mutta vanhan korjailullakin saattaa pärjätä
5. tehdään hattu, tässä tapauksessa kaksi hattua, joissa on sauma keskellä

Suunnitelma kuulosti muuten ihan hyvältä, mutta ongelmaksi tuli hinta. Massaus maksaa 150 - 200 €/m. Kun hormeja on 16 kpl, niin jo pelkkä massaus kattopintaan saakka tulisi maksamaan vähän hirveästi -- siis meidän budjetilla, siinäkin tapauksessa että L olisi ollut apumiehenä. Tähän ei sisältynyt edes ne neljä tulisijaan johtavaa hormia, joihin tulisi tietysti vielä huimasti lisää metrejä.

Tässä vaiheessa otimme selvää massauksesta eli slammauksesta, josta löytyy erinomainen ohje konesaumakatto.info-sivulta. Massaus ei olisi mikään mahdoton homma itsekään tehden, mutta vaikeinta olisi varmaan estää laastia ja tiilenkappaleita putoilemasta hormeihin. Piipunhatunkin voisi tehdä itse.

Viime viikolla meillä vieraili myös L:n isä (rakennusurakoitsija). Miehet tietysti kiipesivät katolle (mikä trafiikki!). Kurkkailtuaan hormeihin supertehokkaalla lampulla L:n isä oli samaa mieltä kuin minun isäni, eli että parasta on purkaa piippu, muurata uusi (ja suora), pellittää ja tehdä kunnon hattu. Lisäksi hän arveli, että vinon hormin syynä on todennäköisesti mittavirhe, joka on sitten päätetty oikaista.

Nyt siis pitäisi päättää, mitä oikein halutaan. Totta on, että veto on huono. Totta on myös se, ettei piippu seisottamalla parane, päinvastoin se haurastuu sitä mukaa, kun välitiiliä putoilee, ja tuki vähenee. Jos vesikaton yläpuolinen osa muurattaisiin uusiksi, eikä veto siitä huolimatta parane, niin sitten voisi harkita massausta.

Nyt siis tarjouspyyntöjä piippumuurareille. Tosin ihan ekaksi taidan kokeilla kuitenkin amista (ks. Laurakaisan talonmaalaus), jos vaikka saisi hyvin suunniteltua ja toteutettua työtä paremmin budjettiin sopien. Tosin mieleen tulee, että juuri äsken pari amisopettajaa tuomittiin siitä, että olivat päästäneet opiskelijat putoamaan kolmen metrin korkeudesta... Jos meidän kattorakenteemme eivät täytä ammatti-insituutin standardeja, niin sitten käännymme valmistuneiden muurareiden puoleen.

Risuista polttoainetta?

Ei tästä kyllä mitään selvää saa, mutta uskokaa pois,
kyllä siinä on ihan riittävästi piikkistä tavaraa.

Pihassamme on jo nyt vallan hirveästi risuja, ja keväällä ja kesällä tulee moninkertainen määrä, kun vuosia rehottanut aita siistitään ja ruusupensaat minimoidaan (tai ehkä eliminoidaan). Olen saksinut tylysti tyvestä poikki pahiten tiellä olevia puskia, parhaimmillaan 3-4 metrisiä ruusunoksia. Toivon, että on hyvä syy siihen, miksi ruusupensaita ei neuvota leikkaamaan talvella, esimerkiksi vaikka se, että pakkasella leikkaaminen näivettää juurakon kuoliaaksi.

Ärsyttää ajatus, että nuo piikkiset risut pitäisi pakata peräkärryyn ja raijata kaatopaikalle, vaikka syksyisin niin saa tehdä ilmaiseksi. Kun orapihlaja-aita leikataan, siinä ei riitä pari kärrylastia, vaikka kärry onkin iso.

Kun risut ovat kuivana hurjan hyvin palavaa tavaraa, tulee mieleen, saisiko niitä jotenkin hyödynnetyksi. Nehän voisi periaatteessa hakettaa ja jotenkin muotoilla briketeiksi. Niitä kun polttaisi muutama purkki kerrallaan hiilloksella, niin taatusti palaisivat hilpeästi. Miksi kukaan ei tee näin? No tekeehän: katso vaikka!

Miten tuo brikettien muotoilu sitten käytännössä onnistuisi? Ensiksi tulee mieleen vanha kunnon maitopurkki ja pieni lasten hiekkalapio. Normaaleille ja tehokkaille ihmisille sellainen olisi turhauttavaa nyhertelyä, mutta uskoisin T:n innostuvan noin selvärajaisesta hommasta, varsinkin jos purkkien sulkemiseen kehittelee jonkin hauskan menetelmän. Nopeammin homma ehkä hoituisi, jos haketta kääräisisi sanomalehtiarkkiin ja survoisi sen maito- tai kaurahiutalepurkkiin. Purkkeja ei tarvittaisi, jos ne vain käärisi jonkinlaisiksi paketeiksi sanomalehteen, mutta veikkaan sotkun olevan melkoinen useammin kuin harvemmin.

Meillä ei ole oksasilppuria tai haketinta, mutta ainakin on haketettavaa, joten puolet tarvikkeista on jo koossa. Olemme syksystä asti puolihuolimattomasti silmäilleet haketintarjouksia (ei ole ollut) ja vertailuja. Kannattaisi ostaa kerralla suht kunnollinen eikä sellaista kosmeettista pikkusilppuria, mutta ei tietenkään niin kunnollista, että se maksaa hirveän monta sataa. L:n isällä on mökillään mahtava haketin, jolla silppusin onnessani kaiken liikenevän risun koko tontilta. Se murskasi nelisenttisetkin oksat kevyesti mutta oli silti kevyt ja vei vähän tilaa. Samanlainen tai yhtä hyvä pitäisi olla. Naapurit eivät varmasti ilahdu jatkuvasta vinguttamisesta, mutta hei, sehän on työn ääntä, ja ainakaan meidän tontilta ei kantaudu kesällä ruohonleikkurin mylvintää.

Pakkasjuttuja

Turussakin on vihdoin talvi, siis oikea sellainen. Se tuli tällä kertaa viidessä päivässä tammikuun toisella viikolla. Aamulukemat: pe 10.1.2014 plussaa, la 11.1. -2 °C, su 12.1. -9 °C, ma 13.1. -13 °C, ti 14.1. -17 °C. Olimme toki pohtineet talon toimintaa pakkasilla, eikä hirveän suuria yllätyksiä tullut.

Suureksi iloksemme Vinolassa asuintilojen ikkunat pysyvät täysin kuivina ja jäättöminä toisin kuin edellisessä asunnossamme, jossa pakkasilla joka-aamuinen rutiini oli käydä ne läpi rätin kanssa. Noita aikoja emme kaipaa. Sen sijaan täysin eristämättömän kuistin ikkunat näyttävät tältä:

 
Ilmalämpöpumppu oli erinomainen pitkäksi venähtäneen syksyn aikana, kun öisinkin oli joulukuussa usein jopa + 6°C. Nyt pakkasilla se hurisee koko ajan eli toimii paljon energiatehottomammin, joskin tietysti lämmittää vielä (tätä kirjoittaessa on -15 °C). Alakerrassa emme ole edes käyttäneet muita sähköisiä lisälämmönlähteitä, tosin juuri äsken Petri laittoi päälle pienen vanhan patterin, joka on eteisessä kellarinoven vieressä. Puuta on tähän saakka kulunut yllättävän vähän, kun joulukuussa lämmitimme alakerran kakluunia vain noin joka toinen päivä ja olohuoneen kamiinaa ruoka- ja pyykinkuivaustarpeen mukaan. Yläkerrassa Petri on lämmittänyt oman huoneensa kakluunin päivittäin, ja L on todennut, ettei vanha ilmakiertopatteri riitä pitämään toista yläkerran huonetta lämpimänä. Uudet, öljytäytteiset patterit on tilattu, tosin niiden tilaamisesta puhuttiin jo marraskuussa, mutta meillä tunnetusti kaikki aina kestää.

Suurin ongelma on nyt kuistin ja portaikon välinen ovi, joka on jonkinlainen moderni lämpöovi, joka ei kuitenkaan pidä tarpeeksi. L eristi pielet jo syksyllä, ja tilanne helpottui paljon. Portaikossa on 90-luvulla tehty lisäeristys (SPU), mutta ovi fuskaa niin paljon, että kylmä pääsee sisään, eikä portaikossa ole lämmönlähdettä. Kamiinalla lämmittäessämme pidämme eteisen ja portaikon välistä ovea auki, koska kamiina paahtaa aivan tajuttomasti, mutta ovi pitäisi eristää tai hankkia oikea ulko-ovi. RMT-foorumilla muutkin ovat tuskailleet vanhojen ovien kanssa. Juuri nyt pakkasten vaaniessa (jatkuuko tätä kaksi viikkoa vai kaksi kuukautta?) kannattanee raahata eteiseen patteri ja laittaa ovenhankinta vireille.

Kellari on autenttiset eristämätön, ja siellä lämpötila laski pakkasten alettua heti turhan lähelle nollaa. Asensimme hillokellarista löytyneet siirrettävät nestetäytteiset sähköpatterit (= vanhat rohjot) lämmittämään teknisenä tilana palvelevaa saunan pukuhuonetta ja kellarikäytävää (putket menevät sen kautta yläkertaan). Nyt lämpötila käytävän katossa on +9 °C, pukuhuoneen seinämittarissa +8 °C ja lattiatasossa +7 °C.

Näillä mennään siis ja nautitaan (?) talvesta, paitsi ulkona öisin töitä tekevä Petri. Taitoimme muuten eilen T:n kanssa päiväkotitaipaleen kävellen sekä aamulla että illalla. Matka on noin 3 km. Pakkasta oli -17 °C. Päiväkodissa oli päätetty pitää kovan pakkasen takia sisäpäivä, joten hyvä sikälikin, että T sai ulkoilua aamulla tunnin ja iltapäivällä puolitoista. Kertaakaan hän ei valittanut, mutta olimmekin pukeutuneita villaan yltä päältä, ja huopatossuissa jalat pysyivät lämpiminä ja askel oli kevyt.

Näin yläsytytys helpottaa elämää

Edellisen asuntomme kaakeliuunin pesä oli hyvin pieni. Se oli niitä tyypillisiä 1930-luvun työläisasuntojen kakluuneja, joita näkee Turussa eri puolella. Kun olin mökillä saunassa ja keskuslämmityskattilan kanssa oppinut tekemään yläsytytyksen ja lämmitämään huolettomasti, tuntui pienipesäisen puuhellan ja ahtaahkon kakluunin kanssa sänklääminen hankalalta.

Vinolassa jatkoimme perinteistä lämmitystä, kunnes eilen huomasin kokeilla yläsytytystä. Ja jösses: puut mahtuivatkin pesään pitkittäin ihan noin vain! Tein kunnon latingin (ensimmäinen kunnon pakkasyö, -9C), ja sain T:n huoneen uunin lähes hehkuvaksi. Pesän syvyys on 38,5 cm, eli ei ihme, ettei ota vastaan. Edellisen asunnon pesän täytyi olla jotain 30 sentin luokkaa. Petri ei vieläkään oikein usko, että normaalit polttopuut mahtuvat pitkittäin, epäili minun valikoineen erityisen lyhyitä.

Yläsytytys on siis sama asia kuin päältä sytytys (Metsäkeskuksen info, pdf-tiedosto).

Kännykkäkuva: Pieta.

Päältä sytyttäminen on tutkitusti ja todetusti ja todistetusti eli siis ihan oikeesti puhtain tapa polttaa puuta, se siis aiheuttaa vähiten päästöjä. Itse asiassa palaa niin puhtaasti, että mökillä kävi yläsytytykseen tutustuessamme itses kullekin useammankin kerran niin, että kiukaan alla roihusi iloinen tuli, lämmittäjä lähti saunalta hyvillä mielin, kääntyi saunapolulla katsomaan savupiippua -- ja kirosi raskaasti: piipusta ei tule savua. Harmistunut lämmittäjä palasi saunalle, jonka kiukaan pesässä edelleen roihusi iloinen tuli. Tämä täytyi toistaa muutaman kerran, ennen kuin alkoi uskoa, että kyllä se tosiaan palaa.

Oikeastaan vielä pienipäästöisyyttä enemmän minua kiinnostaa sytytystavan taloudellisuus puun ja ajan suhteen. Kun lataa pesään klapia ja sytykkeet, raapaisee tulet (oho, nyt paljastui, että käytän arkaaisia tulitikkuja enkä sytkäriä) ja katsoo että syttyy, niin ilma-aukot pääsee pian säätämään kunnon palamisen mukaisiksi. Sitten vain puuhailee kaikenlaista ihan muuta, eikä tarvitse ajatella koko pesää pitkiin aikoihin! Kun puut ovat melkein palaneet, on uunikin jo tosi kuuma, käytännössä voi polttaa vähän paperi- ja kartonkiroskia ja sen jälkeen säätää peltiä pienemmälle. Saunalla hyöty ilmenee niin, että kun sytyttää tulet, voi mennä 45-60 minuutin päästä katsomaan tilannetta, ja silloin on jo lastenlöylyt eli 60 C.

Talven kovilla pakkasilla varmasti näemme, meneekö polttopuuta lopulta sama määrä, enemmän vai vähemmän. Nyt ainakin vaikuttaisi siltä, että samalla määrällä puuta saa kuumemman uunin, mikä on tietysti ihan loogista, koska nyhverösti palaminen ei paljon lämmitä ja nokeaa paikkoja. Oli puunsäästön kanssa niin tai näin, niin ainakin talvemme helpottuu paljon tämän oivalluksen myötä, ja vaikka meillä lämmityskykyisiä aikuisia talossa kolme onkin, on aika ehkä se kriittisin resurssi, kun olisi niin paljon muutakin tekemistä kuin vahtia uunia.

Kamiina paikalleen

Viime blogissa esiteltyyn nurkkaukseen asensimme eteläkarjalaisen Sepon Valutuotteen valmistaman Tupa-takan. En tosin ole vieläkään ymmärtänyt, mikä ero on kamiinalla ja takalla. Koska tuo ei ole varaava, siinä on mökkimäinen savuputki eikä savupeltiä, sanon sitä itsepäisesti kamiinaksi siihen saakka, kunnes joku kertoo, mikä tekee siitä takan eikä kamiinan. Joka tapauksessa tuohon tulisijaan päädyimme siksi, että siinä on hyvä paistouuni. Uunillisia kamiinoita on vähänlaisesti tarjolla muutenkin.

Tilasimme Puuilon nettikaupasta (ennen tietoa siitä, että ne avaavat liikkeen myös Kaarinaan) kamiinan lisäksi: 1 kpl supistimen (150 mm > 120 mm), 1 kpl 900 mm pitkän putken, 1 kpl 90:n asteen kulman, 1 kpl 45:n asteen kulman, muurausholkin ja valurautaisen keittolevyn. Hinnat olivat kohtuulliset, palvelu hyvää ja kuljetus nopea. Rekkapoika vieläpä auttoi kantamaan kamiinan sisään, vaikka sen päälle oli kirjattu paino aivan väärin (65 kg kun pelkän kamiinan paino on 132 kg!)

Miehet valitsivat asennuspäiväksi lauantain, jolloin olin koko päivän kurssilla. Vaikka he näin tietysti varmistivat itselleen työrauhan, oli silti mukava tulla illalla kotiin niin, että oli valmista.

Savuputki piti lyhentää, ja toimenpide onnistuikin siististi (putken kannalta, ei L:n: kuumakestomaaliin ei juuri pitäisi koskea ennen kuin kamiinaa on lämmitetty muutama tunti nimellisteholla, siispä joka paikka olikin mustana, mitä en onneksi ollut näkemässä; lisäksi kommenttia tuli huonosta rautasahan terästä ja jostain muustakin vielä, varmaankin siitä, ettei ollut rälläkkää, vaan joutui nysväämään käsin huonolla terällä). Sitten L käsitteli savuputken saumat tulitiivistysmassalla (Tytan) ja lykkäsi tulivillaa horminsuuhun. Ihan tiivis tuli.

Petri lähetti tämän kuvan, ja tykkään siitä edelleen niin paljon, että se on puhelimeni taustakuvana:

"Omakuva kännykällä sekaisessa olohuoneessa".
Kuva: Petri.

Minulle jätettiin vain koepoltto. Alkuun tuntui vähän hankalalta keksiä optimaalinen tapa saada se syttymään ja palamaan, mutta kyllä se siitä lähti. Parilla ensimmäisellä kerralla maali kovettuessaan kärysi aivan kuten ohjeissa luvattiinkin, mutta sitten ilmanala muuttui siedettäväksi alakerrassakin.

Pari viikkoa kamiinaa käyttäneinä toteamme seuraavaa:

• sytyttäminen vaatii pientä kikkailua tai ainakin pieniä pilkkeitä; pesä on aika matala, ja savu lähtee vaakasuoraan

• ilmansäätö on monimutkaisempi, kun läpiä ja kampia on niin paljon, mutta perusidean hoksaa nopeasti (eniten tuntumaa tästä on tällä hetkellä L:lla) 

• kamiina lämpenee nopeasti ja myös tietysti jäähtyy yhtä nopeasti

• säteilylämpö on ihan eri luokkaa kuin varaavassa tulisijassa: pyykit kuivuvat kamiinan lähellä tosi nopeasti

• uunin hyötysuhde on hyvä: kuudella klapilla saa viiden litran valurautapadan ruokaa kypsäksi, ei siis lämpimäksi vaan oikeasti juurekset kypsäksi

• keittolevyn hyötysuhde on erittäin huono: olen vain kerran jaksanut keittää kahvia (espressopannu) liedellä, ja siihen meni pieni ikuisuus

• lasinen luukku on hauska ja tunnelmallinen

Niin, kamiinan nimellisteho on 9 kW, jos joku tekee sillä tiedolla jotain.

Asennusohjeissa sanotaan, ettei kamiinaa tulisi käyttää ympärivuotisesti asunnon ainoa lämmönlähteenä. Oletan että ympärivuotisuudella ajetaan takaa sitä, että jos kamiinaa paahtaa yötä päivää, osat eivät kestä takuussa ilmoitettua aikaa. Pesässä ei myöskään pidä polttaman pelkkää koivua. Kysyin nuohoojalta tuosta koivuohjeesta, ja hän ihmetteli sitä hivenen. Koivu ei kuulemma pala yhtään sen kuumemmin kuin muukaan puu, se vain palaa tiiviytensä takia pitempään, ja tästä johtuu isompi lämpöarvo. Sekapuuta meillä ei valitettavasti juuri ole , joten jatkamme koivulla (kiitos Tuomon ja Petrin aherruksen Ahmauksessa!) maltillisesti ja toivomme parasta. Sen tulikin jo todetuksi, ettei pesään kannata laittaa yli kahta klapia kerrallaan (L tuli toisella lämmityskerralla lisänneeksi puuta hieman reilusti, ja paistouunin lämpömittarikin meni joksikin aikaa yli maksimin 250 C. Ehkä tämän kokeilun ansiosta maali ei kärynnyt myöhemmin enää lainkaan.

Vielä tarvittaisiin laippa villan ja horminsuun peitoksi. Pyysimmekin tarjousta vehmaalaiselta Noitavasaralta. Vastausta ei ole vielä tullut, mutta toivottavasti ehtivät tehdä näin joulukiireiden alla tai edes joskus. Siihen saakka toki pystymme edelleen katselemaan tiivistysmassalla ja maalilla koristelua keltaista villaa.

Tähän loppuun vielä pari sanaa ruoanlaitosta. Käytän Ritvalta saatua emaloitua valurautapataa (Porin Valu). Arkinen pataruoka syntyy näin. Kuullotan ensiksi sipulit ja mausteet (ja mahdolliset lihat) rasvassa sähköliedellä (tietenkin padassa). Sitten lisään sipuleiden joukkoon makuaineet (kuivattuja vihanneksia, yrttejä, sieniä yms.) ja liotetut pavut tai mahdolliset ryynit, ja annan hautua sillä aikaa, kun pesen, kuorin ja pilkon perunat, juurekset ja vihannekset. Lisään ne pataan, sekoitan, ja kaadan mukaan sen verran nestettä (vettä, munamaitoa, tomaattimehua, kasvislientä, kurpitsasosetta tms.), että pata pysyy mehevänä, vaikka se joutuisi olemaan uunissa vähän pitempäänkin. Yleensä tosiaan se kuusi klapia riittää siihen, että ruoka porisee iloisesti 175 asteessa tunnin tai pari. Täysi valurautapata varaa itseensä hurjasti lämpöä ja jälkikypsyy uunissa vielä senkin jälkeen, kun tuli pesässä on hiipunut.

Operaatio takkanurkka

Vanhan avotakan purkaminen ja kamiinan asentaminen tilalle oli ensimmäinen varsinainen rakennusprojektimme Vinolassa.

Alkuperäisistä rakennuspiirustuksista (1946) ei selviä, millainen tulisija lohuoneen nurkassa oli mutta 1970-luvulla se kuitenkin purettiin, ja tilalle rakennettiin avotakka. Ilmeisesti muutos johtui tuolloin siitä, että sähkökäyttöiset ilmakiertopatterit olivat lyöneet itsensä läpi, puulämmitystä pidettiin vanhanaikaisena, ja avotakka oli trendikäs. Oli syy mikä tahansa, avotakka on lämmityksen kannalta täysin tehoton: se ei lämmitä, koska melkein kaikki lämpö menee hormiin (vrt. nuotio), ja se vaatii palaakseen niin paljon ilmaa, että se vetää huoneeseen kylmää ilmaa enemmän kuin mitä se ehtii lämmittää. Lisäksi takka oli mielestämme ruma (ehkä jälkipolvet harmittelevat, että tylysti purimme sen, vaikka se edusti niin kauniisti 70-lukua...)

Purku oli helppoa -- joskin hirveän pölyistä ja sotkuista -- ihan vain moskan ja kivitaltan kanssa. Valmista tuli muutamassa tunnissa. Naiivisti ajattelin, että homma on itse purkaminen, sitten vain seinälle tehdään jotain, ja alusta laatoitetaan, ja kamiina asennetaan paikalleen. Opin tässä projektissa tärkeän remontointiin kuuluvan perusasian: aina menee paljon enemmän aikaa ja rahaa kuin on ajatellut, ja väliin tulee niin monta ylimääräistä työvaihetta, ettei olisi koskaan uskonutkaan.

Purettu takkanurkka nimittäin näytti tältä:

Kuva 1. Nurkka heti purkamisen jälkeen. Kuva 2. Lähikuva horminsuusta. Kuva 3. Ilmanottoaukko takan alla.
Kuva 4. Hormiaukkoa korjattu tulimassalla. Kuva 5. Ilmanottoaukko puhdistettuna.

Nurkan seinät ja lattia piti ensin jyrsiä ja sitten tasoittaa, mihin toi haasteensa talon vinous. Onneksi Lassi otti hoitaakseen tämän homman. Siihen tarvittiinkin sitten paljon sellaisia työkaluja, joita meillä ei (silloin vielä) ollut omasta takaa.

Kuva 1. Nurkka jyrsitty lukuun ottamatta muhkuraista, nokista kulmaa. Noen jättäminen kostautui myöhemmin.
Kuva 2. Laminaatin sahaaminen muotoonsa pyörösahalla, puukkosaha osoittautui myös tarpeelliseksi.
Kuva 3. Ilmanottoaukko tukittu uretaanivaahdolla, laastilaatikossa sekoitettuna Tiilitasoite 5000:ta.
Kuva 4. Seinä tasoitettu kahteen kertaan.
Kuva 5. Hormiaukon viimeistelyä, puinen ohjuri oli välttämätön.

Lattian kohdalla piti miettiä, oikaiseeko vatupassin vai talon vinouden mukaan. Toivottavaa olisi, ettei tulisi sellaista vinoa vaikutelmaa, vaikka todellisuudessa kaikki olisikin vinossa. Jos taloa joskus oikaistaan tai lattiat koolataan, olisi ärsyttävää jos sen jälkeen kaikki aiemmin tehty törröttäisi vinksin vonksin.

Takkanurkan pohja on noin metrin kanttiinsa.
Alin nurkka vaati täytttöä reiluhkon kolme senttimetriä.

Lattiavalu tehty. Seinän ja lattian välissä solumuovia ajamassa liikuntasauman virkaa.
Liikuntasauma myös valun alla, vaikka näin pienessä projektissa olisi nämä voinut jättää tekemättäkin.
Alla ohjuripuut joita pitää paikallaan laastisäkki.

Sitten vasta pääsin vihdoin niihin hommiin, joita olin odottanut jo pitkään: rappaamaan seinän ja laatoittamaan lattian. Jäljelle jäänyt noki erikoisella tavalla puski itsensä läpi (keltaisia läiskiä) täyterappauksesta, ja seinä piti lopulta vielä maalata. Laatoittaminen oli yllättävän helppoa ja mukavaa, vaikka alustan vinous ja laattakuvion moninaisuus vaatikin ehkä tavallista enemmän keskittymistä. Käytin Vinolan pihalta löytyneitä laattoja, ja lopputuloksesta tuli meidän mielestämme ihan harmoninen.

Lassi ja Petri asensivat kamiinan paikalleen, ja se onkin ollut käytössä siitä lähtien, mutta se onkin sitten jo toisen blogitekstin paikka.

Lämmitysasioita

Kiitos säidenhaltijalle lämpimästä syksystä! :) Pian on lokakuun puoliväli, ja öisin on edelleen kymmenen asteen kieppeissä, siis plusasteissa. Ei ole tarvinnut lämmittää täydellä teholla, oikeastaan pari pientä pesällistä joka toinen päivä pitää sisälämpötilan mukavalla tasolla.

Vinolan lämmitysmuoto on suora sähkö, puu ja ilmalämpöpumppu.Välittäjän asuntoesitteessä oli vuotuiseksi sähkölämmityksen kulutukseksi arvioitu 18 000 kWh. Arvio on puhtaasti laskennallinen ja perustuu vastaavankokoisen ja -ikäisen omakotitalon keskikulutukseen. Uskomme kuitenkin, että sähkön osuutta saa huomattavasti pienennetyksi käyttämällä kakluuneja.

Ilmapämpöpumppu lämmittää ruokailutilaa ja keittiötä. Laitteesta (ILP, ilppi, pumppu) meillä ei olekaan aiempaa kokemusta, mutta nykyään niitä pyörii melkein joka töllin seinässä, vaikka jotkut sanovatkin, etteivät ne ole parhaimmillaan vanhassa talossa. Kyllä se nytkin lämmintä puhaltaa, kun sisälämpötila laskee alle 17:n asteen. Tiedä sitten, miten se toimii talvella, kaiketi ilmalämpöpumppu on optimaalinen nollan tienoilla. Sellaista säätähän Turussa on tunnetusti useampi kuukausi vuodessa...

Alakerran makuuhuoneessa (T:n huone) on kakluuni, joka vetää tosi upeasti, lämpenee nopeasti -- ja luovuttaa lämpönsä nopeammin kuin nykyisen asuntomme hitaasti varaava kaakeliuuni. Yläkerran toisessa makuuhuoneessa on samanlainen. Onneksi ne olivat paremmassa kunnossa kuin talo keskimäärin, ja nuohooja oli varmistanut hormien kunnon myös. Saimme juuri Petrin vanhemmilta peräkärryllisen kuivaa koivuklapia -- kiitokset! :)

T:n huoneen vieressä olevassa olohuoneessa oli aito 70-luvun avotakka, jonka ensi töiksemme purimme pois epäkäytännöllisenä, epätaloudellisena ja epäesteettisenä lämmitysvaihtoehtona. Tällä hetkellä on meneillään seinän tasoitus, ja L kertonee takkanurkan toimenpiteistä omassa merkinnässään myöhemmin. Takan paikalle ihan hetikohtapian kamiina, joka tosin ei varaa lämpöä, mutta siinä on paistouuni ja keittolevy. Talvista ruoanlaittoa se helpottaa aivan älyttömästi, kun voi vain tyrkätä padan uuniin ja vetää sen höyryävänä ulos päivällä.

Toiseen yläkerran makuuhuoneeseen ei saa järkevästi tulisijaa, vaikka siellä ennen onkin ollut iso puuhella. Turvaudumme siis sähköön. Vanha patteri on hirmuinen krohjo, joten todennäköisesti hankimme tilalle öljytäytteisen sähköpatterin, jonka pitäisi kalliimman hinnan lisäksi olla hiljainen, hajuton, tasaisesti lämmittävä ja vähemmän sähköä syövä. Lisäksi nestetäytteiset ovat kuulemma turvallisempia, koska pinta ei kuumene yhtä paljon kuin ns. ilmakiertopatterissa; L:n mielestä turvallisuus on varteenotettava seikka, kun talossa asuu ylivilkas nainen (ja lapsi). Samoin pattereita varmasti hankitaan niihin paikkoihin, joissa niille ilmenee suurin tarve.

L totesi, että sekä ala- että yläkerran seiniä on pakoitellen lisäeristetty SPU-levyllä, vaikkei myyjä tästä mitään puhunutkaan. Levyjen välejä ei ole tiivistetty, ja toivomme kovasti että se on eduksi ja lisää hengittävyyttä. Voisi siis olettaa, että lisäeristykselle on tarvetta vain yläpohjassa, missä lämpöhävikki teoriassa (ja ilmeisesti myös käytännössä) on muutenkin suurinta. Ihan heti emme sitä jaksa tehdä, vaan katsomme ensimmäisen talven yli, miten talo käyttäytyy, ja millaisia ongelmia eteen tulee.

Alustavia remonttisuunnitelmia

Kaikenlaisia talon rakenteisiin liittyviä projekteja on tiedossa nyt tai lähivuosina. Nyt emme siis puhu seinien maalaamisesta tai vessan kaakelien väristä vaan "tylsistä äijäjutuista".

Talon oikaiseminen tai nostaminen. Vinola on rakennettu savimaalle, joka on kovasti kokoon puristuvaa materiaalia. Yhdeltä nurkaltaan talo on painunut yli 20 cm, kahdelta hieman vähemmän. Vinoumaa ei onneksi ole talon sivulla yli yhtä senttiä per metri, eli sinänsä painuminen ei ole aiheuttanut vaurioita, etenkin kun perustuksia on vahvistettu 1990-luvulla. Sisällä vinouden huomaa (tuntuu kuin olisi Vekkulassa), ja vaikka sen voisi korjata lattioiden koolauksella, olisi oikaisu ja lisäpainumisen estäminen silti vähintäänkin järkevää.  Talon voi oikaista tai nostaa ainakin kolmella tavalla: polymeeripilarilla, polyuretaanilla tai perinteisellä paalutuksella. Pohjatutkimukset ovat parhaillaan käynnissä, ja niiden pohjalta sitten mietimme sopivinta ratkaisua.

Hulevesijärjestelmä. Salaojat, kellarikerroksen eristys ulkopuolelta ja kaikki sen sellainen, joka johtaa sade- ja sulamisvedet sinne, minne ne kuuluvatkin.

Kellarikerroksen muuttaminen asuttavaksi. Tämä operaatio on osittain riippuvainen kahden edellisen kohdan toteuttamisesta, tai ainakaan kellarin eristyksen pitäisi toimia yhteen ulkopuolisen eristyksen kanssa.

Lämpöeristys. Tässä lähdettäneen liikkeelle lämpökameratutkimuksesta, jonka pitäisi paljastaa pahimmat vuotokohdat. Olettaa sopii, että eristeet ovat painuneet, ja kaikenlaista fuskua löytyy.

Ulkopinnan uusiminen. Rappauksen uusiminen perinteisin menetelmin vaikuttaa melkoisen työläältä mutta mielenkiintoiselta projektilta. Ensiksi pitää tosin selvittää, mitä kaikkea seinälle on vuosikymmenten saatossa tehty. Kiitos vielä rappausinfoista, Nea! :)

Sauna- ja kylpytilat. Kuisti. Piharakennukset. Nämä ovat jo mukavuusosastoa! ;)

Unohdinko jotain? L voi varmaan täydentää, jos toivorikkaasti jätin listalta jotain olennaista pois.