Viikonlopun pikameikki

Ehostaudun joka arkiaamu, en osaisi olla töissä ilman meikkiä. Viikonloppuisin en yleensä jaksa näyttää hyvältä sua enkä edes mua varten. Jos ei täysin meikitönnä halua lähteä markettiin, niin pikainen kaunistautuminen menee näin:

• Suihku, kuivaa tukka.
• 50% kosteusvoidetta + 50% CC-voidetta, levitä kasvoille. 
• Vaatteet päälle. 
• Niin kirkuvan punaista huulipunaa, ettei kukaan huomaa silmäpusseja. 

Sitten kun vielä muistaisi, miten otetaan meitsie niin, ettei nenä näytä jättimäiseltä. 

Kivaa viikonloppua! 

Jouluostoksilla

Olen tilannut perinteiset kuvakalenterit, ostanut blogikaverilta kauniita joulukortteja sekä hankkinut myyjäisistä paikallisen käsityöläisen tekemän kauniin kaitaliinan. Lisäksi aion osallistua Joulupuu-keräykseen.

Muuten en haluaisi oikeastaan ostaa kenellekään mitään. Ei ole inspistä, ärsyttää ostaa vain siksi että on "pakko". Yritän mietiskellä lopuille lahjottaville jotain paikallista (siis vähintään kotikaupungin kaupasta, ei netistä hankittua) ja mahdollisuuksien mukaan aineetonta lahjaa.

Ostosten lisäksi ennen joulua on ohjelmassa pari reissupäivää, vieraita sekä töitä yli oman tarpeen. Joulua vietetään kotona, eli siivoamista ja leipomista voisi harkita. Ja minä kai sen joulukuusenkin käyn taas varastamassa*.

Puolen vuoden vatuloinnin jälkeen käytiin eilen hakemassa rautakaupasta matskut vessan pieneen pintaremonttiin. Jos saadaan vielä päiväkodissa väijyvä enterorokko tulille, niin siinä sitä on sekametelisoppaa kerrakseen.

Näen jo sieluni silmin, kuinka piparit savuaa uunissa, vessassa ei ole lavuaaria ja näppyläiset lapset itkee surkeana raivoavan äidin helmoissa. Tai ehkä kaiken häsäämisen jälkeen on rempattu vessa, sopivasti joulupöhinää, kun överiksi ei mitenkään ehdi vetämään, ja kaikilla hyvä mieli.

Sitten veikkaamaan kumpi skenaario toteutuu! Voittajalle käytetty käsisuihku ja ruma vessapaperiteline.

*Viime jouluna oikeasti varastin kuusen. Kaupunki oli kaatanut paljon kuusia läheisen lenkkipolun liepeiltä. Ajattelin että ei ketään haittaa, jos yhden otan. Otin kaksi. Loput kuuset on rankoina siellä edelleen, en ymmärrä miksei tästä mahdollisuudesta voitu ilmoittaa jossain. Kun kaupunkilaisia kesäisin ilahdutetaan ilmaisilla auringonkukilla, niin miksei joulukuusilla, kun ne kaadetaan kumminkin?

Au naturel

Kävin kampaajalla ja lueskelin lehtiä, joita kampaajalla kuuluu lukea. Seiskan päättäväisesti ohitin, siitä tulee likainen olo ja ahdistunut mieli. Jossain lehdessä oli puolen sivun juttu ihan tavallisesta ranskattaresta. Tässä tavattoman kiehtovassa atikkelissa melkein 50-vuotias madame kertoi, kuinka hän pysyy sorjassa kunnossa (vaatekoko 36 totta kai) ja kuinka hän hoitaa ulkonäköään. Jutusta jäi mieleen kommentti, ettei hän koskaan ollut nähnyt omaa äitiään tai isoäitiään ilman meikkiä.

Ymmärrän, että monissa maissa ei nähdä omia vanhempiaan alasti, mutta miten ihmeessä on mahdollista, että äiti ehtii aina sutia ripsarit silmiin ja hiukset ojennukseen ennen kuin lapset herää? Olen antanut itseni ymmärtää, ettei ranskalaiseen lapsiperhe-elämään kuulu yöllä kiljuvat lapset tai ainakaan lasten palveleminen, mutta vaikka tarkasteltaisiinkin vain päiväsaikaa, niin silti: miten se tehdään? Ja miksi niin tehdään? Miksi ei voisi olla ok sellaisena kuin aamulla sattuu sängystä ylös ponkaisemaan?

Haluan kasvattaa omat lapseni niin, että he ymmärtävät tiettyjen tilaisuuksien pukeutumis- ja laittautumisodotukset, ja samalla ymmärtävät, ettei vaatteilla ja meikeillä ole oikeasti väliä, vaan hyväksyntä ja rakkaus liittyy muihin asioihin.

Kotiäitiaikoina haahuilin enimmäkseen leggareissa ja tukka pystyssä, suihkussa kävin joskus iltapäivällä, enkä välttämättä senkään jälkeen jaksanut suuremmin ehostautua. Työaamuina meikkaan ja pukeutumisessa pyrin välttämään villasukkia ja legginssejä. Jos lapset herättyään näkevät minut tällingissä, he tietävät, että kyseessä on päiväkotipäivä. Todennäköisesti lapset pitävät enemmän wanna-be-punkkari -lookin äidistä, siihen sisältyy lupaus vapaapäivästä.

Olen lukenut mainitun genren julkaisuista parisuhteista, joissa toinen tai molemmat osapuolet huolehtivat kovasti itsestään parisuhteen ylläpitämisen nimissä. Näissä suhteissa toisen näkeminen kotihousuissa tai ajamattomassa parrassa olisi suuri järkytys ja loukkaus. Ei tule varmaankaan suurena yllätyksenä, että minä en harrasta kovin usein moista huomaavaisuutta Miestä kohtaan.

Olisiko elämä ja parisuhde jotenkin erilaista, jos jaksaisi panostaa enemmän ulkonäköönsä?

Kuva täältä

Meikkikoulussa

Kävin Matkuksen Make Up Storessa Piian hellissä käsissä meikattavana. Otin muutamia kuvia, joiden laatua pyydän heti kättelyssä anteeksi. Kaupan valot on hurjan kovat ja kirkkaat. Digijärkkärin kanssa ei lopulta tarvinnut säätää, enkä tiedä olisivatko taidot riittäneetkään. Noheva bloggaaja huomasi nimittän perillä, että kameran akku on tyhjä. Kuvat on räpsitty Lumialla, ja käsittelynkin jälkeen sävyt on sieltä tänne päin. 

Tästä lähdettiin. Suihkunraikas naama, jonka iho kuvassa näyttää huomattavasti tasaisemmalle, kuin se oikeasti on.

Meikkiopastuksen aluksi Piia puhdisti kasvot, minkä jälkeen laitettiin kasvovettä, seerumia, silmänympärysvoidetta hassusta roll-on purtilosta sekä kosteusvoidetta. Huikea vauvan peppu -efekti tuli siitä seerumista! 

Meikkipohjaan Piia laittoi CC-voidetta, alla olevassa kuvassa sitä on toisella naamapuoliskolla. Kevyttä ja yllättävän tasoittavaa tavaraa! Sen jälkeen sinne tänne Cover All Mixiä, joka on kaupan myydyin tuote, eikä syyttä. 

Mineraalipuuteria, poskipunaa, kolmea erilaista luomiväriä, rajaus ja ripsari. Ja tietysti se mitä en kotona koskaan tee: kulmiin vähän väriä. 

Lopuksi tietty huulipunaa, ja tadaa: valmista!

Ja sama vielä parin tunnin päästä kotona, kauniissa vessavalaistuksessa. 

Lopputulos oli mielestäni erittäin onnistunut. Oli lähellä, että en lähtenyt baariin, tuli vallan meno-olo, kun olin niin nättinä. 

Piian opeista mieleen jäänyttä: 

• Meikki pitää aina tehdä puhtaalle iholle. Myös aamulla kannattaa kevyesti puhdistaa kasvojen iho yöllisten hikoilujen ja pyörimisten jälkeen. 
• Silmänympärysvoidetta kuuleman mukaan pitäisi käyttää, koska raskaat voiteet voi tukkia huokosia tai jopa kyynelkanavat. Olen nyt pari viikkoa muistanut tämän, veikkaan että kohta se taas unohtuu. Vanha, hölmö koira ostaa mm. tähän tarkoitukseen aika ajoin purkkeja ja viskelee niitä myöhemmin puoliksi käytettyinä roskiin. 
• Kaulan ihon rupsahtaminen alkaa olla lähellä, gulps. Kosteuttamista myös sinne!  
• Oikeat mineraalimeikit kimmeltävät hennosti. 
• Ripsiväri pitäisi vaihtaa noin 3 kk välein, etteivät purtiloon ajan kanssa kertyvät epäpuhtaudet ärsytä silmiä. 

Meillä oli Piian kanssa sellainen diili, että sain opastuksen maksutta. Ostin huulipunan, ripsarin ja kasvoveden itse. Normaalisti meikkiopastus menee niin, että 60 eurolla saa 50 min opastuksen, minkä jälkeen saa valita 60 euron arvosta tuotteita. Aika kiva lahjaidea vaikkapa jouluksi - itselle tai läheiselle! 

Kiitos Piia, oli niin piristävä iltapäivä! Tässä vielä kaverikuva, hih. 

Kiroileva siili livenä

Milla Paloniemen sarjakuva kiroilevasta siilistä ei vetoa minuun. Siili latelee ärräpäitä ja näyttää keskisormea. Njäh, ei kutittele mun nauruhermoja.

Meillä on kotona yksi 1,5-vuotias, joka muistuttaa erehdyttävästi tätä raivosta puhkuvaa siiliä. Eikä sekään naurata yhtään. Sen tukka sojottaa eri suuntiin ja se karjuu kysymykseen kuin kysymykseen "EI!!!" ja kieltäytyy kaikenlaisesta yhteistyöstä. Lopulta pitkän riehumisen jälkeen äidin syli saattaa kelvata. Välillä vain isin tai mummon syli käy, äiti saa painua hiiteen. "Kun kerran hylkää minut päivä toisensa jälkeen. P***le!"

Kuva täältä

Päiväkodin aloitus Nauravaisen osalta on siis mennyt suurin piirtein yhtä huonosti kuin pelkäsinkin. Hän protestoi omahoitajaansa kohtaan täysillä - ei antaisi tämän vaihtaa vaippaa tai pukea. Hän syö etupäässä seisaaltaan - istuminen saattaisi kenties indikoida tilanteen hyvänksymistä. Hän haahuilee pihalla itkuisena ja kiukkuisena - isosisko lohduttaa hetkeksi, kunnes taas itketään ja kovaa, kun sisko häipyy omalle puolelleen. Yölläkin pitää itkeä, karjua ja piehtaroida - kunnes muutaman tunnin jälkeen uni löytyy syvältä äidin kainalosta.

Voi meidän pientä, kiroilevaa siiliä.

Mutsi matkustaa ja kehittyy

Rakas ystävä on ollut hyvä syy käydä Englannissa usein. Villeinä nuoruusvuosina tuli keskityttyä pubikulttuurin saloihin ja shoppailuun, ja tulipa kerran käytyä New Forestin metsäisissä maisemissa. Siellä tein sympaattisen bed&breakfastin kylppärin kanssa erityisen läheistä tuttavuutta. Kokolattiamatto ja ruusutapetti kylppärissä, niitä en unohda koskaan.

Lapsi tai kaksi oli tällä kertaa mukana neljättä kertaa. Jokainen reissu on ollut erilainen: omalla tavallaan hyvä ja jollain tavalla tietysti rasittavakin. Onneksi vatsatautia on ollut vain tuon yhden kerran, eikä krapulakaan ole viime vuosina päässyt vaivamaan.

Entinen lähipubi (pubi on vielä paikoillaan, koti muutti majaa)

Ensimmäisellä reissulla Touhukkaan ollessa 8 kk ikäinen oli valloillaan sikainfluenssahysteria. Mies vähän vastusteli lähtöämme, itsekin pienesti jännitin, mutta ajattelin, että onhan tautia jaossa kotimaassakin, joten mennään ja eletään tätä elämää! Käsidesin kanssa läträsin enemmän kuin ikinä aiemmin, ja hengissä selvittiin.

Touhukas tuttisuuna

Talon oma vauva ei ensimmäisen reissun aikana juuri liikkunut, Touhukas sen sijaan jo mönki ahkerasti. Toinen ystäväni koirista murisi muutaman kerran mönkivälle Touhukkaalle, kun hän lähestyi toista vauvaa. Moinen käytös hieman huoletti. Myöhemmin koira on näyttänyt todelliset karvansa: hän suojelee lapsia. Raukka luuli, että Touhukas yritti syödä vauvan. Ei koira täysin väärässä ollut, mitä 8 kk vanha ei suuhunsa laittaisi. Tällä viimeisellä reissulla koira mm. tuli hätiin, kun vanhemmat hypyyttivät kuopustaan ilmaan ja tyyppi kirkui riemusta. Koira oli vahvasti sitä mieltä, että nyt se lapsi maahan, thank you very much.

Tärähtänyt kuva ja lapsi sekä uskollinen vahtikoira

Viimeisimmillä reissuilla en ole käsidesipulloa ehtinyt kovin usein avata. Eikä ole ollut mahdollista estää pöpöjen leviämistä muillakaan tavoilla, vaikka ensimmäisinä päivinä vähän yritin. Varsinkin pienet tytöt laittoivat suuhunsa kaikenlaista, joka oli ollut toisen lapsen tai koiran suussa, lattialla tai maassa. Se mikä ei tapa, pari yötä valvottaa, ja sitten pyyhitään neniä, semmoista se on. Päiväkodista on joka tapauksessa tulossa syksyn flunssacoctail pian jakoon, joten samapa tuo, mikä basilisko osuu kohdalle.

Meen Lontooseen ja otan tatskan, niih!

Kuten Nunju kommentissaan totesi: kun äidit ei stressaa, on lapsetkin rennompia. Niin totta! Kun siellä ja meillä on tosi erilaiset rytmit ja ruokailutavat, niin kaikille on helpointa, kun jokainen joustaa jostain kohdasta. Vaikka valkoviinilläkin oli osuutta asiaan, niin tällä kertaa en jaksanut pitää kiinni päivärytmistä tai nipottaa ylenmääräisestä välipalojen napostelusta, ja se taisi auttaa. Tapasin reissun jälkeen hirmuisen hauskan ja valloittavan LQ:n kahvikupposen äärellä, ja myös hänen kanssaan todettiin, että ei sitä ikinä minnekään pääse tai voi asioita tehdä, jos haluaa toteuttaa 100% tuttua rutiinia. Muutamana iltana reissussa oli kovaäänistä protestointia uniaikaan, vaan ei se pitkään kestänyt, kun energia oli käytetty päivän touhuissa.

Hei me lennetään (ja vasta kohta huudetaan)!

Ensi vuonna taas uudestaan!

Loma, nyt myös täällä

Reilun parin kuukauden työrupeaman jälkeen en tuntenut olevani akuutissa kesäloman tarpeessa. Kun lomapäivät tuli äitiyslomalla ansaittua, niin tokihan vapaa-aika töistä täytyy hyödyntää. Muutaman lomapäivän jälkeen olen alkanut haaveilla lapsivapaasta päivästä, saapa nähdä miten toiveen kanssa käy.

Touhukas: kummit is best!

Suorituspuolella on ollut vahva alku: verenluovutus check, iso muovikassillinen vaatteita kierrätykseen check ja yksi ikuisuusprojekti check (tauluhyllyt on seinällä, ensi kesän listalla muutamien kuvien kehystyttäminen).

Nauravainen: kuk-ka!

Rentoutumisen nimissä on syöty hyvin, hengailtu hyvien tyyppien kanssa ja ryystetty kylmää valkkaria. Nams! Valkkarista johtuen yöunissa ei ole ollut hurraamista, talviunia odotellessa.

Blogikin todennäköisesti lomailee, leppoisaa heinäkuuta! :)

Miltä nyt tuntuu?

Hoitovapaata jäljellä viikko ja risat. Koska alkaa tuntua, että tämä ikuinen kesä (kas, muistothan ovat jo kullittuneet) loppuu pian, käväistiin tyttöjen kanssa voimaantumassa Etelä-Karjalassa. Vietimme aikaa mm. siideri-, pissa- ja kuralätäköiden parissa. Minun ja isäntäperheen riemuksi Nauravainen heräili noin 600 kertaa yössä itkemään äänekkäästi syistä, joita en tiedä. Kiitos ja anteeksi.

Automatkan aikana seuralaiseni olivat enimmäkseen unessa ja vain hetkittäin täydessä huudossa, joten ehdin fiilistellä sitä, miltä tuntuu palata töihin.  

• Olen sopeutuva, vaihtelusta innostuva henkilö. Vaihteeksi töihin, miksipä ei.
• Syyllisyys lasten hylkäämisestä päiväkotiin on ohjelmassa vasta syksyllä. Mies hoitaa kesän lapsia kotona, ja olen todella iloinen siitä, että hän saa viettää aikaa lastensa kanssa. Mikä klishe - oikeasti tunnen vahingoniloa. Onhan tämä useimmiten korutonta puurtamista, kun hinkkaat päivä toisensa jälkeen ruokalähmiä lattiasta ja n kertaa päivässä keskustelet kolmevuotiaan kanssa siitä, onko pissille pakko mennä, pitääkö pukea, mennä ulos, siivota lelut tai pestä hampaat. Sun vuoro Mies!
• Kotioloissa mua ärsyttää eniten jankuttaminen. Totuus on, että myös työelämässä saa sanoa sata kertaa samasta asiasta. Voitko tehdä sen raportin? Lupasit toimittaa nämä tiedot. Eikö tämän pitänyt olla valmis? Kenties vaihtelu virkistää tässäkin. Perustan muutamalle hankalimmalle tyypille listan, mihin kerätään tarroja ja palkinnoksi saa reissun HopLoppiin. 
• Lounasruokala ja lounassetelit. Palkka. Joo!
• Aikuisesta seurasta puhutaan usein tässä yhteydessä, se on kuitenkin yliarvostettua.

Eniten jään kaipaamaan

• Aamulla ja päiväunien jälkeen tapahtuvaa yhteiskellintää sängyssä, jonne kerääntyvät uniltaan heränneet pöllähtäneet pikkukisut, jotka puskevat kainaloon, höpöttelevät hupsuja juttuja, eikä meillä ole kiire minnekään.
• Ulkoilua päivänvalossa.

Vähiten odotan

• Tylsiä ja turhia palavereita.
• Epämääräisiä tavoitteita, järjetöntä säntäilyä sekä kiirettä. 
• Sitä, että ei näe lapsiaan kuin muutaman tunnin päivässä.

Jos minulla olisi oma työhuone, printtaisin oveen tämän:

Ei lisättävää.

Lopuksi terveisiä sille komealle kattohaikaralle, joka etsit kyläpaikan etupihan lätäköistä syötävää! Voi kuule olla vähän hiljaista sillä saralla, palaa etelään, kun vielä voit. Lisäksi haluan muistuttaa kaikkia tiellä liikkuvia autoilijoita siitä, että jos sinut ohittaa ylämäessa täysperävaunullinen rekka, ajat liian hiljaa. Ja jos poliisi pysäyttää, ajoit pikkasen liian kovaa. Minä ajan aina sopivaa vauhtia, tietenkin.

Väsymyksen anatomia

Viikonloppuna uutisoitiin brittitutkimuksesta, jonka mukaan satojen geenien aktiviisuudessa tapahtui muutoksia, kun yöunta vähennettiin 10 tunnista alle 6 tuntiin.

Asiantuntija Akhilesh Reddyn mukaan avaintutkimustulokset koskevat vaikutuksia tulehdus- ja immuunijärjestelmään. Niiden ja terveysongelmien, kuten diabeteksen, välillä on mahdollista nähdä yhteys, Reddy sanoo. (Ylen uutisesta)

Yli 10 tunnin yöunet kuulostavat utopistiselta ajatukselta. Noin 8 tunnin unet oli mulle hyvät unet ennen lapsihässäkkää. Minun geenejäni ei ole tutkittu, sen sijaan halusin naputella empiirisen tutkimusraportin omasta vähäunisesta elämästäni. En pelkästään valittaakseni tai sääliä kerätäkseni, vaan itselleni muistiin, koska tiedän että joskus tämä loppuu. Sitten nukutaan kuin pienet possut.

Imetin koko viime vuoden yöt, sitä en kokenut ongelmaksi. Muistan lukeneeni, että yömaidossa on mausteena luonnon omaa unilääkettä sekä äidille että vauvalle. Painajaismainen yökukkuminen alkoi tammikuussa, kun yritin uudella innolla lopettaa yöimettämistä. 

Viime viikkoina on ollut muutamia öitä, joiden aikana Nauravainen on nukkunut heräämättä klo 20-24. Muuten herätyksiä on 15 min - 2 h välein. Usein hän nousee istumaan ja karjuu niin kovaa kuin jaksaa, välillä itkeskelee kovaan ääneen pötköllään. Herään ja valvon muutaman minuutin tai pari tuntia. Joskus silitys ja sipatus auttaa Nauravaisen uneen, joskus ei. Usein en jaksa edes yrittää. 

Olen tammi-helmikuussa nukkunut 3 yötä hyvin (Mies oli Nauravaisen kanssa), noin 5 yötä kohtuullisesti ja loput järkyttävän huonosti. Aikuinen tarvitsee yössä vähintään yhden 4 tunnin yhtäjaksoisen unipätkän, jotta uni olisi rentouttavaa ja palauttavaa. Dream on. 

• Aamuisin olo on kuin olisin krapulassa: vapisuttaa, paleltaa, oksettaa, päähän ja silmiin koskee. 
• Pinna on erityisesti aamuisin olematon. Jos hommat ei suju, en todellakaan pyydä toista kertaa kauniisti. 
• Tasona on minimisuoritus. Ruokin ja puen lapset, vaihdan vaipat ja nukutan päiväunille. 
• Tuntuu, että minulla ei ole mitään muuta annettavaa kenellekään. Leikit, halit, hellimiset, pelleily, hymyily, nauraminen... ei irtoa. Minusta on tullut kylmä.
• Pieniä juttuja jaksan tehdä: kauppareissun tai lyhyen ulkoiluretken. Pakko. Jos vain makaisin sohvalla, pienempi kiskoisi hiukseni ja korvani irti ja isompi hyppisi kylkiluuni hajalle. Ulkoilun tms. jälkeen olen aivan kuitti. Blogia jaksan päivittää, koska se on kivaa ja siitä saa voimia ja iloa. Muiden blogeja en ole pitkään aikaan jaksanut lukea ja kommentoida niin paljon kuin haluaisin. 
• Keskittymiskyky on heikko. Jaksan lukea harvan lehtiartikkelin ajatuksella loppuun asti. Linkkaamaani tutkimusartikkelia en luonnollisesti lukenut ensimmäistä sivua pidemmälle.
• Kroppa huutaa liikuntaa, mutta en jaksa. Kerta viikossa on maksimisuoritus. Hyötyliikunnan olen karsinut minimiin. Jos ulkoillaan, ollaan omassa pihassa. En halua lähteä puistoon. Kävelen laahustaen, tiputtelen tavaroita ja horjahtelen. Tuntuu, että posket roikkuu, silmäpussit roikkuu, takapuoli roikkuu.
• On tiettyjä masennushenkisiä oireita: useat asiat näyttäytyvät negatiivisessa valossa. Sekalaiset pikkuduunit tai vastoinkäymiset tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Ylipäätänsä mikään ei kauheasti kiinnosta. 
• Ruokahalua ei juuri ole. Silti ahmin herkkuja ja ruokaa, vaikkei se maistu. On koko ajan jano.
• Muisti pätkii. Ihme kyllä olen ollut pikaista vatsatautia lukuunottamatta terveenä. 

Perjantain kauppalista. Mainitsinko jo kahvin? Canneloniputkiloita piti ostaa, jos se jäi epäselväksi.

Monet listan "oireista" ovat minulle ominaisia muutenkin, nyt ne ovat läsnä laajalla kirjolla ja voimakkaina. On parempia ja huonompia päiviä. Öistä ei voi sanoa samaa: on vain huonoja tai tosi huonoja öitä. Neuvolassa on keskusteltu mahdollisuudesta päästä ulkopuolisen tukemaan unikouluun. Imetys on nyt loppunut kokonaan, ehkä se auttaa.

Rikkonaiset yöt ovat isommassa mittakaavassa aito ongelma: terveysriskien lisäksi todennäköisyys tapaturmille tai sekalaiselle sekoilulle on rajusti koholla. Itse en olisi tällä hetkellä työkykyinen - siis palkkatyökykyinen, lapsiahan voi hoitaa vaikka olisi pää pudonnut paikoiltaan. Talomme äänieristyksen ansiosta Mies on saanut nukkua hyvin. Monille heräily jää päälle senkin jälkeen, kun lapsi alkaa nukkua. Eivätkä lapset ole ainoa syy yökukkumiseen. On kaikenlaista muuta unettomuutta, ja itseni kaltaisia synkkiä ja huonoryhtisiä sumupäitä haahuilee rekan ratissa, leikkaussalissa tai palkanlaskennassa.

Nukkukaa kun voitte!

PS1. Lisäksi yhtenä listan kohtana on, että suhtaudun pessimistisesti ja torjuvasti kaikkiin ehdotuksiin, miten tilanne saataisiin korjattua. Otan ne todennäköisesti henkilökohtaisena loukkauksena. Saa kuitenkin yrittää. Olen lukenut Sen Kirjan, eikä näköjään paljon auttanut. 

PS2. Nauravaisen korvat on ok. Voisiko olla allergiaa? En usko, päivisin hän on tyytyväinen pikkusirpukka eikä iho-oireita ole. Uusia hampaita tuli kuukausi sitten neljä. Ei ihan kävele vielä, muutamia sanoja tulee. Sukuvikana huonoa nukkumista: KYLLÄ.

PS3. Uusi lohturuokani on avokadopasta, jos ette sitä kauppalistasta arvanneet. Ja ostin kaksi pakettia kahvia. Oli tarjouksessa.

Säälihaaste

Rullarei-blogin nunju muisti minua haasteella, kiitos! Haasteen tehtävänantoon kuului kertoa 8 faktaa elämästäni. Otan aiheeseen oman tulokulman.

Nimittäin Täti-ihmisen kanssa on alkuvuodesta keskusteltu säälihaasteiden saamisesta ja antamisesta. En tiedä oliko tämä haaste ja tunnustus annettu säälistä, mutta aion joka tapauksessa listata säälittäviä hetkiä elämästäni. Ihmisen muistihan on siinä mielessä armollinen, että useimmat nolot tilanteet unohtuvat, joten en ole varma muistanko kahdeksaa säälittävää tapausta, kokeillaan.

• Minulla oli perjantaina vatsatauti. Oksensin.
• Viimeksi viime yönä olen huutanut lapselleni, että "Nyt turpa kiinni!" Ei auttanut, tälläkään kertaa.
• Kuten monet muut kotiäidit, minäkin olen ahkera reklamoimaan. H&M Barbapapa-laastaripaketista puuttui 2 laastaria. Reklamaatio vetämään, ei rahan menetyksen vuoksi vaan siksi että menetin 2 superplaseboa. Ei ole mitään vammaa, mitä Barbapapa-laastari ei parantaisi. H&M vastasi kohteliaasti ja kehotti menemään paikalliseen liikkeeseen keskustelemaan myymäläpäällikön kanssa. En minä hyvänen aika sentään kehdannut kasvokkain mennä myöntämään, että urputin 2 laastarin puuttumisesta.
• Kynnys tehdä nettiostoksia laskee suoraan suhteessa nauttimiini alkoholiannoksiin. Viimeksi parin viinilasillisen jälkeen tilasin nunjun yllyttämänä LivBoxin. Öhöm.
• Vanhempani keittävät pannukahvia kotonaan. Opin juomaan kahvia noin 20-vuotiaana, mutta pannukahvia en ole oppinut keittämään vieläkään. Tästä on tullut mulle joku aikapoimu lapsuuteen: "Isi/äiti keitä, minä en osaa."
• En suostu laittamaan matoa ongenkoukkuun enkä varsinkaan ottamaan kaloja irti koukusta. Lienee sanomattakin selvää, että en ongi kovin usein, vaikka periaatteessa se on tosi kivaa.
• Edit1: Olin kerran kesätöissä paikallispuhelinyhtiöiden omistamassa yrityksessä, jossa oli käytössä emokonserninsa sähköpostijärjestelmä. Mulla oli vähän vaikeuksia käyttää kys. järjestelmän osoitekirjaa. Ensimmäinen sähköpostini "Jenni testaa, kuuluuko?" ei lähtenytkään omalle tiimilleni, vaan kaikkien paikallispuhelinyhtiöiden toimitusjohtajille ympäri Suomea. 
• Edit2: Olen useasti kovaan ääneen julistanut, että en pelkää hiiriä enkä hämähäkkejä. Olen kuitenkin jo kaksi kertaa löytänyt itseni tilanteesta, missä jonkun kesämökin nurkassa on vilistänyt hiiri, ja minä olen kirkaissut blondi-koloratuurisopraanoäänellä "IIIIK, HIIRI!"

Eiköhän tämä julkinen nöyryytys tällä kertaa riitä. Jos sinäkin haluat osallistua säälihaasteeseen, voit käyttää allaolevaa kuvaa. 

Kuva täältä

Säälittävää, eikö?

Yön ulvoja

Pelattiin jokunen vuosi sitten kavereiden kanssa kesämökillä erittäin viihdyttävää pihapeliä nimeltä Yön ulvoja. Tässä teillekin säännöt ja muutama sovellutus pelistä.

Yön ulvoja isommille lapsille ja/tai aikuisille

Esivalmistelut: Peliä pelataan illalla, kun on pimeää. Elokuun illat tai myöhäisempi syksy sopii loistavasti. Kaikilla pelaajilla täytyy olla taskulamppu. Mikäli pelissä on mukana aikuisia, varaa KohoKylmäKompressio-varustus valmiiksi.
Pelin kulku: Entten-tentten-teelika-mentten valitaan Yön ulvoja. Yön ulvoja laskee vaikkapa 30:een, minkä aikana muut menevät piiloon. Voitte sopia etukäteen pelialueen ja että ei juosta, mutta se on turhaa. Tulette juoksemaan henkenne edestä missä sattuu.

Yön ulvojan tavoitteena on saada piilossa olijat kiinni. Kun Yön ulvoja ulvoo verta hyytävästi, piilossa olijoiden on valaistava kasvonsa taskulampulla. Yön ulvoja voi milloin tahansa ulvoa, minkä aikana ei saa juosta pakoon, vaan täytyy valaista kasvonsa. Kun on hiljaista, voit yrittää vaihtaa piilopaikkaa. Kun Yön ulvoja saa jonkun kiinni, myös hänestä tulee Yön ulvoja, joka alkaa jahdata muita yhdesä alkuperäisen Yön ulvojan kanssa.

Lopulta kyykit yksin viinimarjapensaan takana ja koet aitoa pelkoa, kun kaikki muut ulvovat kuin viimeistä päivää ja jahtaavat sinua. Sitten voittekin mennä saunaan, koska nyrjähtäneitä nilkkoja on jo monta ja suurin osa ei uskalla pelata uudestaan.

Yön ulvoja koko perheelle

Esivalmistelut: Peliä pelataan öisin sisätiloissa. Taskulamppuja ei tarvita. Otetaan yksivuotias lapsi, joka on viime aikoina opetellut seisomista, kävelemistä ja puhumista, jolle on puhkeamassa neljä hammasta, jolla on ilmavaivoja, orastava flunssa ja mitä vain muita mahdollisia vaivoja. Peliin voi osallistua yksivuotiaan lisäksi esim. vanhemmat ja sisarukset.
Pelin kulku: Leikitään, että on yö ja nukutaan. Yksivuotias on Yön ulvoja, joka 10-30 kertaa yössä alkaa huutoitkeä noin 100 desibelin voimakkuudella, karjua "Ätä-ätä-ätä, anna!" tai herättää itsensä ja muut millä tahansa muulla tavalla. Voit yrittää silittää, tassuttaa, imettää tai mitä vaan - mikään ei auta.

Lopulta tuijotat lasittunein silmin seinään ja toivot, että saisit nukkua edes tunnin. Saatat ynistä hiljaa "ätä-ätä-ätä".

Zombie tuli taloon

Esivalmistelut: Pelataan muutama yö Yön ulvojan perheversiota. Jos et muista kuinka monta yötä on takana, se on hyvä lähtökohta.
Pelin kulku: Äiti saa olla Zombie. Todennäköisesti hän on tässä vaiheessa luonnostaan puolikuolleen hirviön näköinen: silmät punoittavat, kuolaa valuu suupielestä ja tukka harottaa likaisena. Zombie vaeltaa horjahdellen ympäri asuntoa ja örisee. Hän haluaisi purra kaikilta päät poikki, mutta päivänvalo suojelee muita.

Peliä pelataan niin kauan, kunnes Zombie saa päiväunet, suklaata tai on taas ilta.


Mikä on teidän perheenne suosikkipihapeli?

Lahja, jota kukaan ei halunnut

Nauravaisen 1-vuotissynttäreiden kunniaksi oli tarkoitus tehdä kunnon materiapostaus, minne olisin listannut parhaat joulu- ja synttärilahjat vinkiksi, jos sen ikäiselle olet ostamassa jotain. Mutta mutta... Osa leluista on luonnollisesti kadonnut jo jonnekin. Voimakasta kassialma-viettiä tunteva Touhukas on ollut hyvin kiinnostunut siskonsa leluista, erityisesti siinä mielessä, että hän pakkaa niitä erinäisiin nyssäköihin, jotka päätyvät en tiedä minne. Yritin myös etsiskellä tuotekuvia netistä, mutta ei siitäkään tullut mitään. Postauksen piti päättyä hauskasti siihen tyyliin, että Nauravainen sai myös lahjaksi siirron äidin kainalosta pinnasänkyyn. Siitä siis lisää, vaikkei se hänen suosikkilahjansa tainnutkaan olla.

Kuten arvelinkin, edellinen unikouluyritelmä vei meidät ojasta allikkoon. Aikaisemmin Nauravainen ei juuri itkenyt öisin, hän vähän ynisi ja kahisi, ja voilà - tissi ilmestyi suuhun. Unikoulussa Nauravainen oppi, että kun alkaa huutaa täysillä, niin lopulta tissi ilmestyy suuhun. Siis yöimetys on jatkunut. Sitäkin ärsyttävämpää on oikeastaan ollut se, että Nauravainen havahtuu joka ilta aika tarkkaan klo 22:08 eikä oikein nukahda sen jälkeen uudestaan, paitsi minun sylissäni sohvalla tai jos menin viereen nukkumaan. Hän nukahtaa yöunille yleensä noin klo 20:30. Voitte erotuksena laskea siitä Miehen ja minun yhteisen ajan, josta tietenkin vähennetään Bloggerin uumenissa haahuilu.

Nyt sitäkään yhteistä aikaa ei ole. Olen nimittäin siirtynyt taas Nauravaisen kanssa alakerran äänieristettyyn koulutustilaan illaksi ja yöksi. Nauruski nukkuu tänä yönä kolmatta yötään pinnasängyssä. Illan ensimmäinen nukahtaminen on tapahtunut kolme kertaa ennätysajassa, alle 5 minuutissa ilman mitään protestointia. Käsittämätöntä! Muuten eka yössä ei ollut paljon hurraamista, toinen yö meni jo selvästi paremmin. Muutamia heräämisiä oli (10?), erityisesti klo 03-05 aika oli levotonta. Olen antanut pari kertaa maitoa, vaikka ei hän sitä tunnu edes kaipaavan. Tämä tyttö ei muuten syö tuttia ollenkaan, joten lohdutuskeinot ovat vähäiset.

En tälläkään kertaa odota, että asiat muuttuvat kuin taikaiskusta. Jos joistain iskuista voi olla unikouluasioissa varma, niin takaiskuista. Muutos on kuitenkin käynnistetty! Ehkä parin kuukauden päästä voin täällä paukutella henkseleitäni, että nyt nukutaan ja nukutaan! Ensi viikolla viimeistään koulutusyksikkö siirtynee yläkertaan. Tässähän saattaa jopa laihtua, kun en puputa jotain koko iltaa, OMG. Ja ajatelkaa, tuolla kauniissa kaapissa on puoliksi syöty kohvehtirasia, johon en voi koskea, koska hampaat on pesty! Tämä sääntö ei enää päde klo 04 jälkeen, jos lapsi toistuvasti itkee, toim. huom.

Peukut pystyyn!

Suurimmat yllätykset

Tämä postaus ei koske joulupaketteja, vaikka tänään jouduin ihmeellisen ostoshysterian valtaan Lindexillä ja NiiloIlon synttärialessa. Vaan, rakas ystäväni saa ihan kohta vauvan. Peukut kramppaa jo, ja hän on usein mielessä, vaikka en ole saanut soitettua (palaan tähän alla).

Minä en ole koskaan väittänyt, että vauva tai lapset eivät muuttaisi elämääni. Koska muuttaahan ne, ihan kokonaan. Vaikka edelleen rakastan sushia, ystäviäni ja nopeaa hihitysolotilaa kuoharilasillisen jälkeen, on elämä äitinä ja lapsiperheessä tuonut monta yllättävää asiaa eteen. Jos totta puhutaan, niin ensimmäisen raskauden aikana ei osannut oikein ajatella asioita synnytystä pidemmälle, korkeintaan mietti vaatteiden ja erinäisten muiden tarvikkeiden hankintaa, joten sikäli yllätyksiä on totisesti tullut. Alla listaa sekalaisessa järjestyksessä.

• Jollain tasolla ymmärsin, että lapsesta pidetään huolta 24/7. Kun ensimmäisinä viikkoina vauva syö ja syö tuntikausia päivät ja yöt, myös silloin kuin minä olisin halunnut syödä tai nukkua - alkoi vähitellen tajuta, että tää on nyt tätä, ihan koko ajan.
• Kun sitten vähitellen myönsi, että ehkä tästä lapsesta voisi hetkeksi irrota, niin sepä olikin vaikeaa! Ensimmäisiltä kampaajareissuilta tulin juoksujalkaa kotiin, ekan yön yli keikan vilkuilin koko ajan puhelinta. Touhukkaan ensimmäiset päivähoitopäivät olivat raastavia, kun hän jäi itkien eteiseen ja minä lähdin itkien töihin. Mutta näihinkin tottuu, vähitellen. Ja myös nauttii niistä hetkistä, kun saa olla yksin.
• Elämäni ei ole koskaan ollut näin ohjelmoitua ja hetkistä kuin nyt. Ei puhettakaan mistään maataan koko päivä sohvalla -viikonlopuista. Jos lapsilla ei ole kovaa kuumetta, heidät täytyy ulkoiluttaa ja riehuttaa pari kertaa päivässä, että homma pysyy raiteilla. Syöminen ja unet tapahtuvat about samassa rytmissä joka päivä. Tuntuu, että koko ajan kiire ulos tai ruokaa laittamaan tai syömään tai nukkumaan. Ja tuntuu, että joku muu kuin minä määrää, milloin nukutaan (vai nukutaanko ollenkaan) ja milloin valvotaan (joojoo, herätään taas huomenna klo 6:30).
• Vaihdoin jossain välissä kännykkäliittymää: 500 min puhetta ja 1000 tekstaria kuussa maksaa jotain. Hahah. Ettäkö joskus ehtisi jollekin soittaa? Äidilleni puuskutan yleensä puhelimessa matkan kerhoon Touhukasta hakemaan ja kavereiden kanssa sattuu noin 1-2 krt kuussa sellainen hetki, että molemmissa päissä on edes hieman hiljaisuutta ja mahdollisuus keskittyä keskusteluun.
• Lapset yhdistävät. Olen saanut monta kivaa kaveria, joiden kanssa olisin tuskin missään tekemisissä, jos emme olisi samanlaisessa elämäntilanteessa saman hiekkalaatikon äärellä. Tosin ei niitäkään kauheasti ehdi nähdä, mutta teoriassa tää on hyvä asia.
• Tiesin, että lapset voi olla hauskoja, mutta että ne osaavat olla niin viisaita ja vitsikkäitä jo heti kun osaavat vähänkään puhua. Aivan mahtavaa! Harmi, ettei läheskään kaikkia heittoja saa ylös.
• Odotin, että vastasyntynyttä pitäisi kanniskella illat ja yöt, kun se karjuu. Ei tarvinnut. Sen sijaan Touhukkaan yöpiina kesti noin 10 kk - 2 v välisen ajan. Pikkusiskonsa näyttää toimivan samalla tavalla. Tunnin parin välein herääminen on kidutusta. Mitkään päikkärit ei auta, välillä on pakko saada nukkua edes 5 tuntia, että pysyy älyissään. (Tuo joulupukki vaan valokynä, on käyttöä.)
• En olisi uskonut, että tyttöjen isovanhemmat menevät niin sekaisin. Miten paljon iloa ja onnea nämä meidän pienet tyypit tuovat niin monille, se on ihanaa!
• Ajattelin, että omiin lapsiin osaisi suhtautua jotenkin kriittisesti. Ei voi. Ne ovat parhaita, kauneimpia ja yksinkertaisesti täydellisiä. Joskus vähän rasittavia, mutta tosi harvoin.

Tätä normaalia, aivan tärähtänyttä meininkiä.

Hyvin se menee T, muista hengittää!

Hyrskyn myrskyn

Kuva täältä

Antti-myrsky ravisteli eteläistä Suomea eilen. Täälläkin tuuli ravakasti, vaakasuora lumisade alkoi vasta tänään. Mun elämässä tapahtui eilen myös suurta myllerrystä. Päätin ottaa revanssin viime viikonlopun tappion takia. Lähdin parin työkaverin kanssa syömään ja vähän viihteelle!

Ravintola Hiili paistoi meille mehevät pihvit ja se jälkiruokasuklaakakku, ooh! Jätskiä, suklaista kakkua, missä oli suolapähkinöitä. I was in heaven. Käytiin vielä Maljassa jälkidrinksuilla. Seuralaisilla on tänään toiset juhlat, he hillitsivät mopojaan ja lähtivät ajoissa kotiin.

Minä päätin, että ennen ysiä en varmasti mene kotiin, oli nimittäin historiallinen Eka Kerta, kun Mies yritti (ja onnistuikin!!!) laittaa Nauravaisen nukkumaan. Otin vielä yksin pikku jallun, one for the road tiedättehän. Olin kotona puoli kymmeneltä.

Hyvä ilta, tosi hyvä.

Valivali

Kuva täältä

Tänään on erään yhdistyksen 75-vuotisjuhlaillallinen, joka on ollut kalenterissani pitkään. Otin esiin vuoden 2003 kaasokeikan mekon ja totesin, että se on edelleen kaunis ja sopiva. Poistin mekosta todennäköisesti vuoden 2003 bileissä syntyneen tahran, sappisaippua rules! Kynnet oli vielä lakkaamatta ja sukkahousut ostamatta, mutta se ei nyt haittaa, koska en menekään juhliin.

Vai harmitusten harmitus! Oma nenäni on sävytetty kauniisti mekon viininpunaisen henkiseksi, ja koko perhe on niin räkäinen, että on pakko jättää nämä kemut väliin. Tanssijalka ei vaan nouse, enkä toisaalta halua tartuttaa melkein satapäistä juhlakansaa tähän ilmiselvästi tehokkaasti leviävään pöpöön. Tykkäisin käydä kerran vuodessa ns. pönötysjuhlissa, syödä hyvin ja kuunnella juhlapuheita. Tänään siis kuumaa mehua punkun sijaan ja nenäkannu kuoharilasin tilalle. B O R I N G.

Jos saisikin maata koko päivän sohvalla ja katsella töllöstä jotain turhanpäiväistä ja sairastaa. Vaan lapset on ruokittava ja jossain välissä ulkoilutettava, meillä ei homma toimi ilman happihyppelyitä. Kumpparit jalkaan ja menoksi.

Snif pärskis valivalivali prkl.

Reunalla

Matkustaessa voi kokea riemua, yllätyksiä, uusia kokemuksia ja rentoutumista. Toisaalta saattaa väsyttää, nälättää, stressata, tulla koti-ikävä tai nuha. Lapset epäilemättä kokevat reissussa näitä fiiliksiä myös. He ilmaisevat itseään iloriehulla, säntäilyllä, itkemällä, potkimalla, raivareilla tai itkupotkuraivareilla. Oman viikonloppureissumme jälkeen meille tuli kylään rakkain ystäväni kahden lapsensa kanssa (melkein 3 vee + 7 kk). 

Koska olemme parhaan ystäväni kanssa tunteneet ikuisuuden, voin hänenkin puolestaan sanoa, että eron hetkellä molemmat ajattelevat: "Luojan kiitos, että lähdetään/lähtivät!" Mutta kunhan eka pyykkikoneellinen on pesty ja univelka vähän tasoittunut, tulee taas ikävä, ja muistot alkavat saada kultareunukset. Ollaan reissailtu toistemme luona Suomessa ja Englannissa jo useamman vuoden ajan, tässä muutama ajatus meiltä kokeneilta reissumammoilta. 

• Omasta päivärytmistä ei voi eikä kannata pitää kynsin hampain kiinni. Oman perheen rytmi ja arki on 100% varmuudella erilainen kuin toisten. Meidän (ml. minun) rytmi joustaa päivällä aika mukavasti, mutta jos iltaruoka viruu liian pitkälle, on astuttu tuhon tielle, jonka päässä häämöttää massiiviset itkupotkuraivarit ja huonosti nukuttu yö, kun ei jakseta syödä ja toisaalta ei jakseta nukkua nälkäisenä. Kompromisseja siis vaaditaan, mutta jossain vaiheessa täytyy vetää omaa linjaa.
• Terveellisen ruokailun voi unohtaa. Kunhan lapset syövät jotain ja äiditkin joskus, se riittää. Äideille varattava riittävästi suklaata salakätköihin.  
• Ajatus aikuisten rauhallisesta illallisesta lasten nukahdettua voi olla hyvä tai katastrofaalisen huono idea. Kun nälkäinen ja väsynyt äiti on muutenkin ah niin rentouttavassa ja mukavassa nukutuspuuhassa, riittää huumoria minuutti minuutilta vähemmän oudossa paikassa unta pakoon kiemurtelevalle jälkikasvulle, kun äiti ajattelee jäähtyvää ruoka-annostaan tai mahdollisuutta jäädä kokonaan ilman. 
• Vähintään yksi ilta ja/tai yö menee hulinaksi. Aina. Siksi kannattaa olla yökylässä vähintään kaksi yötä. 
• Jos ollaan reissussa 3+ päivää, on hyvä varata jokunen tunti ns. omaa aikaa. Ai äideille keskenään, hah! Dream on. Tarkoitan, että hajaannutaan, ja ollaan hetki oman perheen kesken ja tehdään omia asioita omaan tahtiin. Auttaa tosi paljon ja rauhoittaa tilannetta. Ehkä. Saattaa myös aiheuttaa itkupotkuraivarit.
• Talossa talon tavat. Minä olen natsi ja vaadin, esim. että meillä ruokaillaan vain ja ainoastaan ruokapöydässä. Lapset ovat hyvin sopeutuvaisia, ja oppivat talon tavoille aika pian ilman suurempia protesteja. 
• Sekasotku ja pissivahingot eivät minua emäntänä haittaa pätkääkään, niitä saamme aikaan omallakin porukalla. Sen sijaan toivon, että niiden siivoamisessa auttavat myös kyläilijät. Itsekin pyrin vieraissa konttaamaan leluja kasaan, koska meillä eikä myöskään lähipiirissämme ole kodinhoitajia.

Vaikka nyt väsyttää niin paljon, että silmäpusseja pakottaa ja lentsukin kutittelee poskionteloissa, niin silti olen hurjan onnellinen omasta pienestä reissustamme ja rakkaiden vierailusta. On mahtavaa, kun lapsille jää kivoja muistoja seikkailuista. On iki-ihanaa nähdä ystävän lasten kasvavan ja kuinka he leikkivät (välillä) nätisti omien nakeroiden kanssa. Ja ylipäätänsä kaikesta matkustamiseen liittyvästä epämukavuudesta huolimatta, koen että on elintärkeää saada maistaa vähän erilaista meininkiä. Ei pääse totaalisesti luutumaan omiin kuvioihin, ja toisaalta taas niiden omien kaurapuurotahrojen hinkkaaminen ei tunnu matkan rasitusten jälkeen missään. 

Onko teillä hyviä reissuvinkkejä? 

Maitobaarin uudet aukioloajat

Olen lukenut kirjoja ja vilkuillut Valeäidin vinkkilistoja. Olen ymmärtänyt, että homma on ihan itse ohjattu väärille urille jo alkumetreillä. Mutta on niin mukavaa köllöttää, kuunnella unisena tuhisevaa vauvaa ja ehkä torkahtaa itse... Olen toisaalta miettinyt, että vauvan paikka on turvassa äidin kainalossa ja todennut, että keskellä yötä tissin tarjoilu ei ole haitannut unia, vaan kohta on vuosi nukuttu oikeastaan aika hyvin.

Valeäidin vinkkilistalla oli tämä artikkeli, jonka nähdäkseni tärkeimmät pointit vapaasti referoin ja suomennan:

• Dr Jay Gordon suosittelee tätä metodia yli vuoden ikäisille lapsille.
• Valitaan joku 7 tunnin pätkä, joka on yö (esim. klo 23-06). 
• Ensimmäinen kolmen yön pätkä: ennen yötä (eli klo 23) annetaan maitoa ja halimista tarpeen mukaan. Vauva saa nukahtaa tissille. Kun on yö ja vauva heräilee, hänet herätetään hereille asti ja sitten otetaan syliin, syötetään ja silitellään, mutta ei anneta nukahtaa tissille vaan lasketaan hereillä takaisin nukkumaan ja autetaan uneen. Luvassa huutoa.
• Toisen kolmen yön pätkän aikana ennen yötä sama juttu kuin edellä. Kun on yö ja vauva heräilee, hänet herätetään, otetaan syliin ja halitaan, mutta ei anneta maitoa. Jälleen kerran lasketaan vauva hereillä pötköttelemään ja hakemaan unta. Luvassa vähän vähemmän huutoa.
• Seuraavan neljän yön aikana yöllä vauvaa ei oteta syliin tai ruokita, vaan jutellaan lempeästi (vain hetken aikaa) ja vähän silitellään, jos tarpeen. Toivottavasti ei niin paljon huutoa enää.

Touhukkaan unikoulusta minulla on huonoja muistoja. Paljon huutamista (viikkoja ja viikkoja), ja vähän tuloksia. Yösyöminen lopulta jäi ja pinnasänkyynkin hän siirtyi, mutta kaikesta siitä itkemisestä ja myös vanhempien väsyneestä karjumisesta jäi huonot fiilikset. Touhukas söi yöllä 1-2 tunnin välein noin 4 kk iästä eteenpäin ja mä olin aivan hajalla, joten muutosta oli pakko hakea vaikka se tuntui pahalta.

Nauravaisen unikouluun olen miettinyt seuraavia tavoitteita:

• Rakkaalla lapsellamme on järkyttävän kova ääni. Kun hän on illalla tai yöllä herännyt, olen sännännyt tissi ojossa äänenvaimentimeksi, ettei isosisko tai Mies herää. Yllättäen hän ei osaa nyt nukahtaa itse. Tätä pitää harjoitella.
• Alkuun pidän Nauravaisen vieressä, häntä ei viskata heti pinnikseen. Hän ei syö ollenkaan tuttia tai tuttipulloa eikä ole ottanut myöskään unilelua lohduksi. Haluan että rakas, vaikkakin inhottava äiti on edelleen vieressä, vaikka palvelun taso yöllä heikkenee.
• Jossain vaiheessa pinnasänky on tämänkin lapsosen kohtalo, muuten hän konttaa puoliunessa joku yö pää edellä lattiaan.
• Jos unikoulu ei lähde putkeen, niin yritetään myöhemmin uudestaan. Onneksi unikoulut ei onnistu koskaan eka kerralla, ainakaan meillä. 
• Mies aktivoidaan jossain vaiheessa talkoisiin, alkuun mä olen ope.
• Mua vähän tuossa metodissa arveluttaa se, että mistä lapsi tietää, milloin on yö ja milloin ei, mutta toisaalta se on ihan sama, koska itseni tuntien en kuitenkaan pysy johdonmukaisena vaan tulee se yö, kun tökkään tissin suuhun, kun en vaan jaksa halitella ja säätää. Yösyömisen lopettaminen ei muutenkaan ole pakollista. Jos Nauruski ei rauhoitu muilla keinoin, maitoa tulee myös yöllä. Ensin kuitenkin koitetaan paijausta ja syliä.

Vajaa viikko sitten otin puolen tunnin tirsat tyttöjä nukuttaessa ja kun oma uniaika oli vihdoin käsillä, päätin että tänään on hyvä aika aloittaa unikoulu. Kys. artikkelin lukemisesta ei ollut täysin selkeitä muistoja, ja siirryin suoraan tuohon keskivaiheeseen eli ei mitään maitoa. Kyllä, huudettu on. Kolmas yö oli kauhein. Neljäntenä ja viidentenä yönä hän nukahti jo monta kertaa ihan itsekseen. Edistystä? Ehkä.

Vikonloppuna lähdetään reissuun ja sen jälkeen tulee rakkaita ystäviä kylään, ja nukutaan muutama yö poikkeusjärjestelyillä (tungetaan 2 kolmevuotiasta ja 2 vauvaa huoneeseen, ovi kiinni ja skumppapullot pöytään! toiveajattelua...). Eli pian saa aloittaa unikoulun alusta ja sitten voin seurata Tohtori Jayn ohjeita systemaattisemmin. 

Wish me luck. 

Iholla

Subin Iholla-sarja oli niin koukuttava. Kohta alkaa uusi tuotantokausi, täytyy varmaan ottaa tauko blogihommista, että ehtii töllöttää.

Luulen, että olisi tosi hyödyllistä kuvata itse omaa elämäänsä ja saada se nähtäväksi (ammattilaisten leikkaamina pätkinä mieluiten). Ajatus tuli mieleeni eräänä kerhoaamuna. Olin itse jo lähtökuopissa, kun sisään purjehti eräs äiti, joka on aika usein vähän kireenä. Taas kerran ovet paukkuivat ja "Tulkaas nyt. Kiire. Ollaan jo myöhässä." -papatus ympäröi seuruetta. Minä lähdin ulos ja oven takana oli hänen itkevä poikansa, joka oli jäänyt kaikessa tohinassa oven ulkopuolelle eikä saanut raskasta ovea itse auki. En paheksu enkä syyllistä tätä äitiä. En voi, koska olen joskus itse samanlainen. Sen sijaan näen hänessä itseni ja sen, miten tyhmää ja hyödytöntä höyryäminen ja papattaminen on.

Jos kuvaisi itseään, saattaisi myös huomata ulkopuolisen silmin
...että voi olla kaunis, kun ripustaa pyykkejä tai herää keskellä yötä vauvaa hyssyttämään (vai koskeeko tämä vain Maria Nordinia?)
...että jotkut asiat, joihin jää jumiin vatvomaan, saattavat olla aika vähäpätöisiä
...että nousuhumalassa ei ehkä sittenkään ole ihan niin fiksun ja hauskan näköinen kuin luulee
...kuinka puhuu ja kohtelee rakkaimpiaan.

Mutta en haluaisi nähdä lähikuvaa silmäpusseistani. Unikouluyritelmä meneillään, kerron lisää kun jaksan. Väsyttää.

Tehokasta

Nukkuvissa ja mummolassa olevissa lapsissa on jotain omalla tavallaan rakastettavaa. Touhukas oli viikonloppuna kaksi yötä mummolassa, ja se oli mahtavaa. Sai pitää karkkipussia pöydällä ja napostella pitkin päivää. Ei tarvinnut vahtia, että joku kompastuu maalisankoon tai levittää nuppineulat pitkin lattioita. Viimeksi mainitut tosin onnistuisi minultakin vaivatta - ehdinpähän vahtia itseäni, kun ei tarvinnut Touhukasta kytätä. Saatiin maailma melkein valmiiksi: maalattiin, ommeltiin, tehtiin sekalaisia ostoksia (mm. joulukalenteri, takkaan kipinäsuoja ja tuparilahja*). Mies sai oltua pitkän kaavan mukaan baarissakin. Kuka sitä nyt kotona rouvan kanssa lauantai-iltaa viihtyisi, haloo?

Sunnuntaina olikin jo kova ikävä Touhukasta. Nauravainen kiskaistiin aamu-unilta mummolan retrorattaisiin ajelulle. Kesti kotvasen aikaa, ennen kuin tämä leikki alkoi naurattaa.

*Suunniteltiin sunnuntaiksi ilta-ajelua Nauravaisen kummien luokse. Jätettiin se kuitenkin väliin, Nauruski on tulossa kipeäksi ja Mies oli ryytynyt omista syistään. Mutta tulossa ollaan, uskokaa vaan.

Toiset 9 kk

Välietappi maaliskuulta.

Joiltakin 9 kuukauden raskausriemu saattaa jäädä huomaamatta. Minä olin hyvinkin motivoitunut synnytykseen ja sekalaisten riesojen päättymiseen 9 kuukauden odotuksen jälkeen, varsinkin kun toisellakin kierroksella mentiin reippaasti lasketun ajan yli. Nyt kun Vauva Nauravainen (joidenkin pilkunviilaajien mielestä Taapero Nauravainen) on melkein 9 kk vanha, tuntuu että yksi vaihe on päättymässä ja toinen alkamassa.

Tämä meidän vauva on ollut melkoinen äidin tissiposki: hän ei ole kertaakaan nukahtanut muualle kuin äidin kainaloon (tissi suussa, niinpä niin) ja kahden käden sormet taitaa riittää niiden kertojen laskemiseen, että olisin ollut yli 2 tuntia poissa näkyvistä. Tähän saakka se on ollut hyvä niin.

Ajoittain - ei joka päivä eikä koko ajan - alkaa tuntua siltä, että minä tarvitsen tilaa. Illat ovat menneet melkoiseksi hulinaksi: yöunille "nukahtamisen" jälkeen klo 21-23 välillä saa parhaimmillaan käydä 10-20 kertaa hyssyttämässä ja tissittämässä (saa käydä = minä käyn). Kun päivät menevät neitien palveluksessa, toivoisin että illalla saisin vaikka katsoa leffan rauhassa.

Tiedän, että tämä ah niin arvokas ja ainutlaatuinen vauva-aika päättyy pian ja blaablaa. Tyttö Touhukaskin alkoi nukkua rauhallisesti illat ja yöt jo tuossa 2 vuoden iässä. Jos kuitenkin vähän käynnistelisi eroprosessia. Kävisi jumpassa ja pyörähtäisi pikkujouluissa. Ja tulisi kiireen vilkkaa kotiin, ikävä tulee pian.

Seuraavan reilun 9 kuukauden päästä on nimittäin ohjelmassa töitä, päiväkotia ja uudet kuviot.