Supersynttärit ja superhiihtoloma

Maaliskuu on ollut yhtä juhlaa! Synttäreitäni (jes - pyöreitä sellaisia) juhlittiin pitkän kaavan mukaan, ja oli aivan fantastisen hyvät bileet! Olin kutsunut sekalaisen seurakunnan kanssani syömään ja keikalle. Sain ihania lahjojakin, joista olen iloinen. Ylivoimaisesti onnellisin olen kaikista ihanista onnen toivotuksista: siitä että mahtavat tyypit olivat hengessä mukana, juhlissa nostamassa maljan lapsen eroahdistuksesta huolimatta ja kanssani bailaamassa pikkutunneille.

Ikäkauteen liittyen on tullut kriiseiltyä oppikirjan mukaisesti. Ennen omaa syntymäpäivää chättäilin työasioiden ohessa intialaisen kollegan kanssa syntymäpäivien juhlistamisesta. Kollega kertoi, että hänen syntymäpäivänsä alkoi rukoushetkellä temppelissä. Itseltäni hindu- tai ev.lut.-jumalien ylistäminen ei sellaisenaan oikein lähde, sen sijaan mietin omana synttäripäivänäni paljon kiitollisuutta. Kiitollisuutta terveydestä, perheestä, elämäni ihanista ihmisistä ja siitä, että kaikki on oikeastaan älyttömän hyvin. Maailmassa on menossa niin paljon vaikeita, pelottavia ja masentavia asioita. Tuntui hyvältä hengailla muutama päivä omassa pienessä synttärikuplassa ja keskittyä hyvään.

Kuva täältä

Synttärikupla vaihtui sujuvasti muutaman päivän hiihtolomakuplaan. Ei käyty risteilyllä, ei Kanarialla eikä suunnitellussa laskettelukoulussa. En konmarittanut omaisuuttamme tai sulattanut pakastinta.

Oltiin vaan. Opeteltiin pelaamaan shakkia esikoisen kanssa. Käytiin uimahallissa. Käytiin ravintolassa syömässä. Katsottiin aamulla hävyttömän pitkään telkkaria. Tehtiin niitä asioita, mihin arjessa sanon liian usein "En jaksa. En ehdi. Ei nyt. Kiire." Olin laiskasti somessa. Luin pari kirjaa. Nukuin päikkärit. Aivan loistava loma.

Kuplat on poksahtaneet ja arki alkanut, hyvät fiilikset on päällimmäisenä mielessä.

Hyvää kevättä - se on alkanut!

Vanhasta uuteen

Vuonna 2015 kyseltiin kovasti "Miten meni - noin niinku omasta mielestä?". Sanoisin, että vuotta 2015 voi hyvin verrata elokuun triathlon-suoritukseen. Välillä kaikki rullasi vaivatta ja hymy huulilla hurjaa vauhtia, välillä tuntui että en saa henkeä ja hukun Vaikka jalat painoi tonnin, pääsin kuin pääsinkin maaliin ja lopulta oli voittajafiilis. Mitaleille en päässyt, pyöräilykypärään sain tarran.

Kesä oli kylmä, retkeiltiin silti. 

Tammikuussa 2015 asetin tavoitteeksi kolme asiaa: liikkua reippaasti, syödä enemmän kasvisruokaa ja tavata ystäviä.

• Liikuinkin säännöllisesti. Paljon heiaheia-merkintöjä on työmatkapyöräilystä ja hiekan lapioinnista. Liikunta oli kuntoa ylläpitävää, ei varsinaisesti kehittävää, ja se on hyvä niin. Syksyllä aloitin uimatreenit triathlon-seuran vuoroilla, se on ollut ihanaa. Niskasärkyihin nappailtujen buranoiden määrä on tippunut radikaalisti.

• Kasvispainotteinen ruoka on ollut osa arkea, sitä on edelleen vara lisätä. Syksyllä söin ennätysmäärän eineksiä. Lounasruokailukuviot töissä on muuttuneet, syön harvemmin ravintolalounaan ja useimmin jotain epämäääräistä. 
• Viime vuosi oli ihanan sosiaalinen. Kaiken häsäämisen keskellä on ehtinyt tavata paljon kavereita, juhlia synttäreitä ja pikkareita. Vaikka välillä on tuntunut, ettei jaksaisi lähteä minnekään tai kutsua ketään kylään, tulee kavereiden kanssa hengailuista niin hyvä mieli, että pitäisi jo tajuta ettei kannata hangoitella vastaan. 

• Viime syksyn enteilemäni ja toivomani muutokset tuulet puhalsivat täysillä. Olin mukana perustamassa yritystä ja siirryin teoreettisen vakaasta palkansaajan tilanteesta epävarmempaan talouteen, johon voi kuitenkin itse vaikuttaa enemmän kuin koskaan
• Alakerran megaremontti saatiin melkein maaliin - ulkopuolen työt jatkuu keväällä. Se oli raskas prosessi fyysisesti, rahallisesti ja henkisesti. Jos ei muuta, niin nyt kelpaa saunoa. Enkä ole vieläkään jaksanut ottaa kuvia meidän hienosta saunaosastosta, sori.

Joskus mäkin vaan haluisin nukkua eteisen lattialla

• Heiaheia osasi myös kertoa, että olin viime vuonna tosi paljon kipeenä. Perusflunssaa lähinnä, yli 25 päivää vuoden aikana. Se on minulle todella paljon, oiskohan stressi nakertanut vastustuskykyä? Stressiin liittyen olen miettinyt paljon missä menee raja ahkeran ja tavoitteellisen tekemisen ja väkisin vääntämisen välillä. Miten meistä kukin stressin kokee ja miten sitä muihin purkaa. On ollut päiviä, jolloin en ole todellakaan pitänyt siitä, miten itse käyttyäydyin muita kohtaan. 

Ruuhkavuosialttari

• Ruuhkavuodet on urheilutermein tosiasia. Kirjoituspöytä on mun ruuhkavuosialttari. Päälle kaatuvaan sekamelskaan kasaantuu puhtaat pyykit, luetut ja lukemattomat kirjat, tärkeät paperit, skumppaa, meikit, roskia ja mitähän lie. Kaaoksen näkeminen ahdistaa, vain muutaman kerran vuodessa saan raivattua pöydän kokonaan tyhjäksi. Pyykkejä alan viikata kaappiin, kun puhtaat alusvaatteet ja pyyhkeet loppuu, kirjoja katselen kun kirjasto alkaa muistuttaa, että ne pitäisi palauttaa. 

Kirjoitin toissa päivänä opiskelukaverin hautajaisiin adressin. Kun omassa elämässä kaikki on aivan fantastisen hyvin, tekee mieli potkaista itseään siitä, että käyttää niin paljon aikaa ja energiaa murehtimiseen, jännittämiseen ja murjottamiseen. Haluan, että minutkin muistettaisiin hymyilevänä ja positiivisena tyyppinä eikä työkavereilleen ja lapsilleen karjuvana tiukkapipona.   

Bailataan kympillä vaikka juhannuksena täytyisi olla päällä kolme takkia ja hanskat!

Vuodelta 2016 toivon, että hymyilen ja nautin enemmän. Uuden vuoden liikuntatavoite on jo asetettu, aion treenata tapahtuman nimen mukaisella vakavuudella. Pullukkarunin kympillä nähdään kesäkuussa! Noin muuten toivon, että osaisin häsätä vähemmän ja keskittyä enemmän. 

Ehkä opettelen ottamaan selfieitä.

Hyvää uutta vuotta ystävät! 

Kahta en vaihda eli reissurutiinit

Tyttöjen täti ja hänen miehensä asuvat Helsingissä. Vierailut heidän luokseen ovat jälkikasvun parissa suuresti odotettuja ja jännitettyjä tapahtumia. Pari edellistä päivää menee sekoillessa ja automatkalla ehtii kysyä noin tuhat kertaa "Joko ollaan perillä?". Tarjosin lapsille kourallisen nallekarkkeja vastineeksi siitä, että lopettavat kyseisen kysymyksen esittämisen. Homma toimi yllättävän hyvin - tavallaan. Karkit syötyään he siirtyivät kysymykseen "Miksi täti ja mies asuvat niin kaukana?"

Vierailuille on alkanut muodostua tietyt rutiinit, jotka on täysin välttämätöntä mahduttaa ohjelmaan. Sen lisäksi, että noin yleisesti on tosi siistiä olla kerrostalossa, niin Helsingissä erityisen mahtavaa on:

• leikit läheisessä uudistetussa leikkipuistossa (satoi tai paistoi)
• Turilas&Jäärä VHS-kasetilta
• muuta viihdettä Netflixistä
• vähintään 20 kierrosta Unoa
• suklaamurot aamiaisella. 

Me aikuiset saamme pääsääntöisesti hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa, muusta ohjelmassa emme ole niin kranttuja. 

Viimeisimmällä Helsingin retkellä koeajoimme uuden rutiinin. Tätilän Nanny Crew otti lapset hoiviinsa ja nukutti heidät 100% onnistuneesti, kun Miehen kanssa juhlimme rakkaan ystävän pyöreitä vuosia. Tämä palvelu otetaan välittömästi Helsingin reissujen rutiiniohjelmaan mukaan, aivan mahtavaa! 

Terveiset vielä kaikille parhaille tyypeille sekä kiitos ja anteeksi naapurit, meillä nyt vaan on tapana laulaa kuorosovitus Bohemian Rhapsodysta. Sen minkä sävellajissa ja pieleen mennessä rytmissä menetämme, väkevässä tulkinnassa paikkaamme. Aijai, poskiin sattuu aina yhtä paljon.

Vuoden 2014 top-3

Erinomaista uutta vuotta! Monenlaisia valloittavia vuosikatsauksia ja lupauksia blogeissa, olen iloinnut niiden lukemisesta.

Pikkareissa meillä on perinteenä jakaa ystävien kesken kunkin vuoden top-3 asiat. Käytännössä kierros kestää tunteja, ja sen aikana ulvotaan vähän väliä itkusta, naurusta tai molemmista yhtä aikaa. Aivan mahtavaa!

Mun 2014 oli melko tasainen, ei suuria ala- eikä ylämäkiä. Top-3 asiat olivat seuraavat:

• Ystävät. Jossain vaiheessa vuotta ajauduin epäsosiaaliseen moodiin, en saanut soitettua kenellekään tai tavannut kavereita. Siitä tuli huono ja allapäinen mieli. Kevät ja kesä korjasi tilanteen: tapasin rakkaita ystäviä läheltä ja kaukaa. Huomasin yhtäkkiä, että omassa naapurustossa on mutkatonta ja ihmisen iloiseksi tekevää lenkki- ja puistoseuraa yhden tekstarin päässä. Tähän sydän. 
• Puolimaraton. Olen vihannut juoksua pitkään ja hartaasti. Vuonna 2013 juoksin elämäni pisimmän matkan 10 km Naisten Kympillä. Toukokuussa kipitin Helsinki City Runin puolimaratonin ja syksyllä vielä toisenkin puolikkaan, ja olin aivan valtavan ylpeä itsestäni, että jaksoin harjoitella ja pääsin maaliin. 
• Muutosvoiman kerääminen. En oikein tiedä, miten tämä olisi pitänyt otsikoida. Syksyn harmituksista seurasi mielenkiintoisia keskusteluita ja pohdintoja, joiden seurauksena en ole varsinaisesti tehnyt vielä mitään. Sen sijaan olen miettinyt, miksi olen nyt tässä, hyväksynyt sen ja yrittänyt kirkastaa itselleni uutta suuntaa. Eniten nämä pohdinnat liittyvät työhön. 

Vuodelle 2015 toivon:

• Että en unohtaisi pitää yhteyttä ystäviin, vaikka väsyttäisi tai elämä tuntuisi liian ruuhkaiselta. 
• Että lukisin enemmän kirjoja, kuuntelisin musiikkia ja katsoisin hyviä elokuvia.
• Kirkkautta kristallipalloon ja energiaa muutokseen.
• Liikuntasaralla olen alkanut katsella sillä silmällä Kuopio Triathlonin pikamatkaa (750 m uintia, 20 km pyöräilyä ja 5 km juoksua). Uinti on näistä kolmesta mun vahvuus. Kisaan lähtisin fiilistelypohjalta tyyliin pyöräilyosuuteen 3-vaihteisella fillarilla lastenistuin tarakalla. 
• Puolimaratonia en ensi vuoteen suunnittele. Naisten Kympille vaikuttaa moni tähtäävän, olisi niin kivaa nähdä siellä blogituttujen kanssa! Järkättäiskö kimpassa joku happening? Naisten Kymppi on älyttömän kiva tapahtuma, itse matkan voi myös kävellä. 
• Kotona pitää saada yksi megaprojekti kasaan, toivottavasti remppa tapahtuu ja menee hyvin.
• Pienimuotoisia hyväntekeväisyysprojekteja facebookin tai muiden kontaktien kautta.
• Lisäksi tietysti toivon läheisille ja itselleni terveyttä ja sekalaista muuta hyvää, jota pitää itsestäänselvyytenä, koska on kovin onnekas.   

Ja että muistaisi mennä ajoissa nukkumaan. Pitää mennä, heippa!

Seesteinen joulu

Meidän joulu meni seesteisissä merkeissä. Emme joutuneet käymään ensiavussa, kukaan ei oksentanut eikä meillä käynyt poliisi tai palomiehet. Lahjaksi sain mm. erityisen hyviä sukkia, juoksukirjan sekä lahjakortin kaunistumishoitoihin. Ruokatarjoilut ja lahjominen olivat kerrankin maltillisella tasolla, langon kalapöytä veti jälleen korkeimmat pisteet. Joulupäivänä otin peräti kolmet pienet päiväunet, joulu-uupelo yllätti juhlijan.

Täysin kommelluksitta emme mekään joulusta selvinneet. Autosta puhkesi rengas, ja pyhien aikaan ei korvaavan kumin hankkiminen onnistunut. Jos totta puhutaan, tapaninpäivän sukulointidinnerin skippaaminen ei 100% harmittanut, kun sen sijaan sai käydä rauhassa kävelyllä ja saunassa. Kun tänään jouluvieraat pakkailivat kamojaan, tuli lanko kysäisemään, näyttääkö alakerran kylppärin lattia ihan normaalilta. Siellä lillui iso lätäkkö sitä itseään: vessapaperimuhjua ja yököttävän hajuista liejua, siis viemäristä ylämäkeen tullutta kamaa. Shit happens ja muut klassiset lohkaisut tähän. No, putkimies tuli yllättävän nopeasti paikalle ja rassasi röörit auki. Kumihanskoilla ja Tolulla viimeistely, toivon mukaan asia saatiin pois päiväjärjestyksestä (vain kaksinkertaisella tuntiveloituksella, eilen olisi ollut vähintään triplamaksu).

Vesirokkopotilaan kunniaksi koristelimme vesirokkonallen.

Nyt pukin tuoma Frozen dvd kuudetta kertaa soittimeen ja sohvalle pötkis. Leppoisaa ja sopivalla tavalla tapahtumarikasta vuoden loppua!

Onnea ja vietnamilaisia kevätkääryleitä

Ystäväni L:n kanssa asutaan eri paikkakunnilla ja tavataan muutaman kuukauden välein. Tapaamisistamme on tullut vuosien varrella kaavamaisia - hyvällä tavalla. Ensinnäkin meillä on poikkeuksetta tosi kivaa ja toisekseen syödään hyvää ruokaa. Kun L tulee meille, tehdään aina vietnamilaisia kevätrullia. Tai jos tarkkoja ollaan, niin L enimmäkseen tekee ja minä kaadan viiniä ja tiskaan.

Tästä tulee pitkä ja perusteellinen reseptipostaus, jonka lukeminen ja toteuttaminen kannattaa. Tämä on huolellisesti hiottu konsepti.

AINEKSET

50 g riisinuudeleita
noin 20 kpl riisipaperilettuja
ituja
1 porkkana
kurkkua
salaattia (esim. jäävuorisalaatti ruukussa)
1 ruukku korianteria
200 g pakastekatkarapuja
2 puhdasta keittiöpyyhettä
1 noin 25-30 cm halkaisijaltaan oleva astia
tarjoiluastia
hyvää seuraa
kylmää valkoviiniä

OHJE

1. Laita lapset nukkumaan. 
2. Kaada lasilliset viiniä.
3. Sulata katkaravut siivilässä: hanasta kuumaa vettä päälle pari kertaa. Sekoittele ja valuta.
4. Valmistele kastikkeet, ohjeet lopussa. 
5. Keitä kattilallinen vettä, noin 2-3 l. Kun vesi kiehuu, ota kattila hellalta ja heitä riisinuudelit veteen. Muutaman minuutin päästä kaada ne siivilään ja huuhdo huolellisesti kylmällä vedellä. 
6. Kuori porkkana, pese kurkku. Leikkaa pieniksi tikuiksi. 
7. Revi salaattia ja korianteria. 
8. Ota vähän lisää viiniä.
9. Kastele keittiöpyyhkeet kylmällä vedellä ja purista enin vesi pois. Aseta toinen pöydälle. 
10. Täytä astia kylmällä vedellä. Oma astiani on korkeareunainen piirakkavuoka.
11. Laita pari riisipaperilettua kylmään veteen. Muutaman minuutin päästä ne ovat pehmenneet sopiviksi. Levitä lettu pyyhkeen päälle. Näin lettu ei tartu pöytään.
12. Laita täyteaineita maltillisesti ja kääri pötkyläpaketiksi. 
13. Tarjoiluastian pohjalle voi laittaa leivinpaperin tai levittää hieman vettä tai öljyä. 
14. Sitä mukaa kun kääryleitä valmistuu, laita ne tarjoiluastiaan ja peitä ne toisella märällä pyyhkeellä. Täsmennän varmuuden vuoksi, ettei kääryleitä keitetä tai paisteta.
15. Valmiit kääryleet dipataan mieluisessa kastikkeessa ja niitä syödään kunnes taju lähtee tai kääryleet loppuvat.

Satay-kastike

AINEKSET

1 pieni sipuli

1 valkosipulin kynsi

tilkka öljyä paistamiseen

chiliä (tuoretta tai kuivattua maun mukaan)

1 rkl tummaa sokeria

1 tl soijakastiketta

1 dl maapähkinävoita (tarkemmin sanottuna sopiva möykky)

1 prk kookosmaitoa (pienempi tai isompi purkki, riippuen siitä, kuinka juoksevaa kastiketta haluat)

(1 kourallinen suolapähkinöitä)

OHJE

1. Pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit ja chili pienessä määrässä öljyä. 
2. Suutuntuman ystävä hakkeloi suolapähkinät ronskisti veitsellä pienemmäksi. 
3. Lisää kattilaan maapähkinävoi ja loput ainekset. 
4. Sekoita tasaiseksi ja kiehauta. 
5. Tarjoillaan haalean lämpimänä.

Dippikastike

AINEKSET

2 valkosipulin kynttä

puolikas chilipalko (tai maun mukaan)
1-2 limeä

3 rkl kalakastiketta

2 tl sokeria

OHJE

1. Pilko valkosipuli ja chili pieneksi. 
2. Purista yhden limen mehu. Lisää toisen limen mehu lopuksi, jos siltä tuntuu. 
3. Sekoita kaikki ainekset ja tarjoile.

Bon appétit!

Paluu ruotuun

Lapsuuteni kauhein jouluskenaario olisi ollut olla oman perheen kesken kotona. Minun jouluihini oli aina kuulunut säntäily mummoloista ja sekalaisista kyläpaikoista toiseen. Äitini varovainen tiedustelu kotona vietettävästä rauhallisesta joulusta sai aikaan voimakkaan protestiliikkeen eikä koskaan toteutunut. Vuosien päästä äitini sai lopulta joulua häsätä, kun osa isovanhemmista oli siirtynyt autuaampiin joulupöytiin.

Vaan näin takki tässäkin asiassa kääntyy. Nyt olen omien lasteni kanssa viettänyt kolmannen joulun omassa kodissa ilman pienintäkään intoa säntäillä minnekään. Kun yksi mummola on välittömässä läheisyydessä ja Käly&Lanko saapuvat kylään, niin tuttua joulupöhinää varten ei tarvitse mennä minnekään. Aattona tulevat omat vanhempani, veljeni ja mummoni mun iltapäiväkahville, ja sattumoisin samoihin aikoihin on pyörähtänyt myös joulupukki.

Ensimmäisenä tällä formaatilla vietettynä jouluna olin vakavasti raskaana. Puuskuttavan manaatin olemukseni sai kaikki muut osallistumaan tarjoiluihin ja muihin puuhiin aktiivisesti, ja tämä linja on jatkunut. Toki tänä vuonna siivoilin ja puuhasin, mutta esim. joulupöytään mun kontribuutio oli keitetyt perunat ja höyrytetyt pakasteherneet. Noin kuutta eri sorttia savu- ja suolakalaa pöytään loihti Lanko, jonka jälkiruoaksi valmistama suklaafondant teki lähtemättömän vaikutuksen. Kun jokainen tekee jotain, niin kenenkään ei tarvitse olla joulun marttyyri. Näppärää.

Joulupäivänä ja Tapsana on yleensä ollut ohjelmassa sukulointia. Tällä kertaa Tapaninpäivän perinteinen koko päivän sukulointisessio jäi välistä, ja sepä vasta olikin mukavaa! Kaikella kunnioituksella kys. sukulaisia ja vaivalla valmistettuja tarjoiluja kohtaan täytyy sanoa, että oli mahtavaa käydä uimassa ja olla vaan. Yhdeksi jouluperinteeksi muodostunut Touhukkaan 24 h pikanuha mahdollisti leppoisan lötköilyn sohvalla telkkaria tuijotellen.

Hyvä ja kiva joulu oli, ja nyt se saa mennä. Kävin äsken rankaisemassa portviinillä ja suklaalla marinoitua kroppaani jumpassa. Vähän liian painavan kahvakuulan heilautuksessa joku kohta alaselässä sanoi ding. Sen siitä saa kun liikaa yrittää - olisi vaan pitänyt pysytellä sohvalla konvehtirasian ja kirjan kanssa.

Sopivasti reipasta viikonloppua!

Kyllä tuntuu jossain

Well life has a funny way of sneaking up on you

When you think everything's okay and everything's going right

And life has a funny way of helping you out when

You think everything's gone wrong and everything blows up

In your face

Alanis Morissette: Ironic

Kun puhisee aamulla kiireellä päiväkotiin, säntää juoksujalkaa bussiin, suoriutuu päivällä palaverista ja tehtävälistan rivistä toiseen, kiirehtii illalla kotiin yrittäen muistaa matkalla ostaa maitoa, vessapaperia ja margariinia, ja kotona vielä koheltaa jotain, päätyy helposti tilaan, missä ei tule pysähdyttyä miettimään, miltä minusta tuntuu tai miltä muista tuntuu. 

Viimeisen reilun viikon aikana olen kokenut monenlaisia tunnekuohuja. Pikkareissa puhuttiin syntymästä, elämästä, kuolemasta ja siitä, mitä ehkä tulee sen jälkeen. Saatiin muistutus unelmoimisen tärkeydestä ja siitä, että arjen tohinassa ei kannata unohtaa kiitollisuutta tai elämästä nauttimista. Elämä on tässä ja nyt. 

Työmatkalla sain ihastella huikean kaunista miljöötä ja nauttia herkullista joululounasta. 

Kuva Hirvihaaran kartano

Olen pitkästä aikaa kuunnellut musiikkia, siis oikein kuulokkeilla ja muutakin kuin Ipanapa räppiä. Ihan mahtavaa! Miten urpo pitääkään olla, että unohtaa ajoittain kokonaan kuunnella musiikkia?

Touhukasta lyötiin päiväkodissa. Hän järkyttyi siitä syvästi. Muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta hän ei itse lyö, töni tai pure ketään. Ilman ennakkovaroitusta tullut isku naamaan sai hänet pelkäämään niin, että seuraavana päivänä hän kulki koko päivän omahoitajansa kädessä. Voi miten pahalta oman lapsen pelko tuntui! Toivottavasti ahdistus joululoman aikana unohtuu. 

Olin mukana saattamassa rakkaan ystäväni äidin viimeiselle matkalleen. Surullinen ja samalla kaunis päivä. Myöhemmin istuttiin samaisen ystävän kanssa keittiössä pikkutunneille. Juteltiin, naurettiin, itkettiin ja tanssitttiin. Jälkikasvun olimme viisaasti juoksuttaneet Hoplopissa niin tilttiin, ettei pienet keittiöbileet häirinneet kenenkään unia. 

Vaikka tämmöinen HC-fiilistely on myös rankkaa, niin sitä on jollain tavalla enemmän kiinni elämässä. Pelkkä arjen ja elämän suorittaminen ei oikeastaan johda mihinkään.

Hmm, tulipas sekava juttu. Pannaan keittiödiscon piikkiin.

PS. Vessaremppa on paria listaa vaille valmis. Joulukuusi odottaa ulko-oven vieressä ja naapurin sedän kanssa on sovittu pukkikeikka. Imuri seisoo keskellä olohuonetta ja odottaa. Kyllä se tästä vielä jouluksi muuttuu!

Lattia on vanha, seinällä uusi tapetti. 

Good times, good times

Terkkuja Englannista! Meillä oli aivan loistava reissu. Kukaan ei karannut tai kadonnut (paitsi kerran hetkeksi), lentokoneessa oltiin ihmisiksi (jos ei lasketa kakkavaipan vaihtamista omalla paikalla vessan ollessa käyttökiellossa ilmakuoppien vuoksi) ja ei myöhästytty jatkolennoilta, koska kaikki lennot oli ajoissa (oikeesti). Tässä hajanaisia lomamuistoja, enjoy! 

Matkalaisia odotti täydellinen brunssi, nams.

Sen lisäksi, että pubit ovat paikallisten olohuoneita, oli erääseen lähipubiin integroitu aidattu leikkipuistoalue. Fantastinen idea! 

Juoksua, kikatusta, leikkiä, naurua, halailua ja pussailua. Välillä vähän riitelyä ja itkua. Isot tytöt ja pienet tytöt <3 <3 <3 <3.

Rakas ystäväni huokaisi: "Miten ne voivatkin olla niin täydellisen raivostuttavia yhdessä hetkessä ja täydellisen rakastettavia toisessa?"

Nauravainen rakastui perheen koiriin. Ja kaikesta riepottelusta huolimatta hauvat taisivat tykätä Nauravaisesta. Vahtikoira vahtii pienen unta.  

Jos tähän ikään mennessä ei ole laitattanut silareita, hiuslisäkkeitä tai teräviä tekokynsiä, ehtii hyvin myöhemminkin. Ehta eläkeläispissis! Ja maailman söpöimmät taaperot.

Georgen pullahtaminen maailmaan ei ollut hetkauttanut isäntäperhettämme juurikaan, vaikka His Royal Highness muuten tuntui olevan ykkösjuttu kuningaskunnassa. Koska isäntä ja emäntä eivät syttyneet George-keskusteluista, jouduin ostamaan laadukkaan Daily Mail -julkaisun George-liitteellä varustettuna. Tiesittekö, että Catherinella oli melkein samanlainen pilkullinen mekko kuin Dianalla vastaavassa tilanteessa? Aika outoa. 

Muita herttaisia pätkiä tavattiin kyllä...

...ja julkimoita naturally. Oink oink. 

Luojan kiitos Englannissa saa lähikaupasta valkoviiniä! Yllättävää kyllä nukutuskuviot menivät kohtuullisen kivuttomasti, ja iltaisin ehdittiin vaihtaa kuulumisia kaikessa rauhassa ja parantaa maailmaa. Vanhat ei näköjään enää jaksa, yli puolille öin ei taidettu kukkua kertaakaan. Toisaalta vanhojen piti herätä joka aamu viim. klo 06, joten hyvä näin. 

Meille kaikille jäi paljon, paljon ihania muistoja. Lähteminen kannattaa aina! 

Sitten aletaankin harjoitella päiväkotihommia, oh dear. 

How Do You Do?

Tämän vuoden Englannin matka rakkaan ystävän ja Touhukkaan kummitädin luokse on käsillä. Olipa hyvä, että Catherine pullautti vihdoin kuninkaallisen vauvelin! Jospa tällä kertaa päästäisiin Windsorin linnaan varpajaisteelle. Ollaan hengailtu linnan liepeillä lukuisia kertoja, mutta kahville ei ole kutsuttu. Hymph. On jouduttu hukuttamaan pettymys kerta toisensa jälkeen Wagamaman jättimäiseen nuudelikulhoon, hirveen rankkaa.

Ite keksin, täällä tein.

DIY taaperokyltit on tehty (hiphei ukin laminointikone!), passit kaivettu esiin, ostettu reilu kilo irtokarkkia (äideille), monta pakettia xylitol-pastilleja (lapsille) ja muilta osin pakkaaminen jääkin viime tinkaan. Nauravainen on juuri oppinut hokemaan "Päevää!", täytyy menomatkalla treenata paikallinen versio.

Perinteisesti tästä tulee tyttöjen reissu, Mies jää kotiin lomailemaan. Vaikka hän tekisikin remonttia hiki hatussa, se voidaan katsoa lomaksi. Pitäkää siis peukkuja, että lapset eivät karkaile, nukkuvat edes vähän, ja että kohtuullisen kunnianhimoisilla vaihtoajoilla varatut lennot menevät nappiin.

Have a splendid weekend! (kuninkaallista vilkutusta)

Elämä on juhla

Viimeisen reilun viikon aikana ollaan oltu sosiaalisia koko kylmän ja omissa oloissa jurotetun talven edestä. Joka päivälle on mahtunut kahvittelua tai yökyläilyä meillä ja vuoroin vieraissa. Haluan toistaa itseäni: olen maailman onnekkain tyttö, koska minulla on mahtavia ystäviä ja sukulaisia

...jotka tuovat mukanaan kahvipöydän tarjoilut.
...joiden vierailua edeltävät pari tuntia voi huoletta käyttää päiväuniin suihkun ja kaunistautumisen sijaan, koska tässä vaiheessa yhteistä taivalta on yhdentekevää onko tukka likainen vai ei.
...joille voi sanoa, että "Menen tyttöjen kanssa ulos, laitatko tunnin päästä pastat kiehumaan?"
...jotka eivät pahastu, vaikka emäntä karkaa vierailun loppumetreillä päiväunille* eikä seiso ovella vilkuttamassa.
...joiden luokse voi kutsua itsensä ja kaverit kanssa kylään.
...jotka kestittävät 10 aikuista ja 10 lasta viimeisillään raskaana.
...joiden luokse on luontevaa mennä klo 21:30, jos niikseen tulee.
...joiden kanssa voi jatkaa juttua siitä, mihin viime vuonna jäätiin.

Ja vaikka elämä ei oikeasti ole koko ajan juhlaa, kylmää skumppaa ja trampoliinilla hyppimistä poutapilvien alla, vaan myös syliin kaatunut mehulasi, kainalokakat ja isompia huolenaiheita, voi sen kaiken jakaa. Se on rikkautta ja rakkautta se.

* Ihan joka päivä en sentään ole nukkunut päiväunia, harmi.

Loma, nyt myös täällä

Reilun parin kuukauden työrupeaman jälkeen en tuntenut olevani akuutissa kesäloman tarpeessa. Kun lomapäivät tuli äitiyslomalla ansaittua, niin tokihan vapaa-aika töistä täytyy hyödyntää. Muutaman lomapäivän jälkeen olen alkanut haaveilla lapsivapaasta päivästä, saapa nähdä miten toiveen kanssa käy.

Touhukas: kummit is best!

Suorituspuolella on ollut vahva alku: verenluovutus check, iso muovikassillinen vaatteita kierrätykseen check ja yksi ikuisuusprojekti check (tauluhyllyt on seinällä, ensi kesän listalla muutamien kuvien kehystyttäminen).

Nauravainen: kuk-ka!

Rentoutumisen nimissä on syöty hyvin, hengailtu hyvien tyyppien kanssa ja ryystetty kylmää valkkaria. Nams! Valkkarista johtuen yöunissa ei ole ollut hurraamista, talviunia odotellessa.

Blogikin todennäköisesti lomailee, leppoisaa heinäkuuta! :)

Mummulan taivas

Naurunuttura 

(säv. ja sov. Soili Perkiö, san. Hannele Huovi levyllä Karvakorvan laulupurkki)

Nuttura, naurunuttura,

mummulla, mummulla

Nuttura, naurunuttura,

ja ilo-ilo-ja-tulitustukka.

Mummulan taivas ei tummu, 

kyllä on hieno mummu!

Mummulan taivas ei tummu, 

kyllä on hieno mummu!

Nuttura, naurunuttura,

mummulla, mummulla

Nuttura, naurunuttura

Hymy-hymy-hymy hymykuoppa. 

Mummulan taivas ei tummu, 

kyllä on hieno mummu!

Mummulan taivas ei tummu, 

kyllä on hieno mummu!

Voi kun mummulan taivas ei koskaan tummuisi. 

Munahaukkojen pääsiäinen

Meidän pääsiäiseen kuuluu 800 km 5-tietä, hyvää ruokaa, mukavaa seuraa ja toivottavasti kevätauringon pilkahduksia. Kirkolliset kuviot eivät meidän pakanoiden pitkään viikonloppuun kuulu, ihmeitä on kuitenkin nähty jo useita ja lisää on tulossa. Mummon sorminukkekissa on alkanut munia suklaamunia jo viime viikon puolella, ja on kuulunut huhuja, että Touhukkaan kummien nurkissa hiippaileva pääsiäispupu on myös alkanut tuottaa suklaamunia. Kummien pääsiäispupun kanssa saakin olla tarkkana. Se kätkee munia mm. kenkiin, mikä viime vuonna huomattiin siinä vaiheessa kun kenkä otettiin pari tuntia myöhemmin pois jalasta. 

Suklaamunien lisäksi meidän tytöt rakastaa keitettyjä kananmunia (ilman keltuaista). Tekisi mieli joskus kokeilla, montako uppoaisi, jos niitä jaksaisi kuoria ja tarjoilla. Riittäisiköhän tiu? 

Mä en suklaamunista tai kevätrakeista niin välitä (syön jos tarjotaan, totta kai), mutta Leafin Suklaarakeet ovat niin hyviä, että harvoin niistä muille mitään jää. 

Kuva täältä

Huomenna pakataan konkkaronkka autoon ja hurautetaan kohti etelää. Sitä ennen pitäisi hiihtää (kuten bleuelle lupasin), pakata ja leipaista juustokakku. Jos väliin jää blogiaikaa, lupaan vastata outoushaasteisiin. Jos tuli hoppu, niin toivottelen jo tässä vaiheessa mukavaa pääsiäisviikonloppua kaikille! 

PS1. Niilo Ilossa pääsiäisale -20% kaikesta!

PS2. Postaus ei sisältänyt maksettuja mainoksia. Jos saisin 10 pussia Suklaarakeita, voisin loikkia tunnin Kuopion torilla pupuhaalarissa. Vauhtivekaroiden blogissa sain mainostilaa juoksuproggikseen, ja Niilo Ilosta saa niin mahtavaa palvelua ja hyvän mielen hymyjä, että mainostan sitä mielelläni muutenkin.  

Hankalat heipat

Inhoan hyvästelyä. Ei niinkään jokapäivästä kiitos-heitä, vaan sellaista kun vaikkapa loistavan kavereiden kanssa vietetyn viikonlopun jälkeen pitää halata ja sanoa heipat. Tietää, ettei nähdä pitkään aikaan ja on pala kurkussa. Tekisi mieli vain häipyä paikalta vähin äänin. Olen sen joskus tehnytkin. Jäljelle jääneissä se herätti huolta ja närkästystä (syystäkin).

Kymmenisen vuotta sitten vietin puoli vuotta ulkomailla. Olin juuri ostanut lentoliput Suomeen, lähtö olisi noin kuukauden päästä, ja odottelin silloista poikaystävääni viettämään sinne muutaman viikon loman kanssani. Yllättäen ukkini sairastui ja menehtyi muutamassa päivässä. En lopulta tullut hautajaisiin, pääosin äitini ajatuksesta, että olisi mukavampaa pitää hyvät muistot eikä nähdä sairauden turvottamia ja sinertyneitä, tunnistamattomia kasvoja arkussa.

Jotain prosessissa meni kuitenkin pieleen. Kuvittelen aika ajoin näkeväni ukkini vilaukselta kahvilassa tai lentokentällä. Tänään iltakävelyllä luulin sekunnin ajan, että hän tulee rantatiellä vastaan. Ukkini oli hyvin komea ja pitkä mies, hiukset tyylikkästi laineilla kuin 50-luvun elokuvissa. Joku tietyissä ryhdikkäissä vanhoissa herroissa herättää muistoja. Nämä "kohtaamiset" saavat minut surumieliseksi ja mietteliääksi.

Lauran blogissa keskusteltiin tänään äidiltä lapsille periytyvistä peloista tai heikkouksista. Hyvästely on vaikeaa myös Touhukkaalle, sukuvika kai sitten. Kun parin päivän jälkeen rakkaat kummit tai vieraat lähtevät, iloinen tyttö muuttuu mykäksi haahuilijaksi, jolta ei meinaa irrota haleja ja heiheitä millään.

Kun ensi kerran täytyy sanoa hyvästit, lyhyeksi aikaa tai ikuisesti, myttään nenäliinan valmiiksi nyrkkiini ja sanon pää pystyssä heipat. Ehkä jälkipolvikin vähitellen oppii tekemään niin.

Hyvää ja kaunista

Leopardikuningatar, jonka blogi on sopivasti viileä, aina hauska ja lämminsydäminen, houkutteli minua listaamaan kymmenen minua tällä hetkellä ilahduttavaa asiaa. "Hyvä ajatus!", kuten Touhukas vähän väliä hokee.

1. Aloitan siitä, mihin LeopardiQ lopetti. Blogit tuovat paljon iloa elämääni: saan joka päivä monet ääninaurut muiden blogeista ja oman blogin pitäminen on mukavaa (ja koukuttavaa) puuhaa.
2. Myönnetään, tykkään talvesta. Jos on sopivasti lunta ja pakkasta, niin kyllähän pulkkailu ja moni muu talviurheilu on erittäin hauskaa hommaa! Olen jo kerran käynyt hiihtämässä. Nyt neljä päivää myöhemmin, kun nivusiin ei koske koko ajan, saatan mennä uudestaankin.
3. Sain työkavereilta mammalomalahjaksi lahjakortin perhekuvaukseen (loistava lahjaidea, btw!). Kävimme viime viikolla Aliaksella poseeraamassa ja eilen saatiin koevedokset katsottaviksi. Mielettömän hienoja kuvia! 
4. Joulu oli kiva. Lauantaina saatiin kuusi ulos ja tehtyä kunnon siivous, nyt taas arki maistuu (vaikka neulasia löytyy vieläkin mm. hiuksista)!
5. Viime vuonna syntyi monta ihanaa, ihanaa vauvaa. Viimeisimpänä sain iloita T:n ja P:n vauvauutisista, tervetuloa pienet suloiset pojat! <3 Varokaa meidän Nauravaista, sillä on nopeat sormet ja erityiskiinnostus naaman raapimiseen!
6. L on viettämässä sapattipuolivuottaan Kap Verdellä, S perheineen lähtee kohta lomalle Indonesiaan, M perheineen lähtee keväällä Kanadaan reiluksi vuodeksi ja Salamatkustajakin hehkutti blogissaan matkasuunnitelmiaan. Olen iloinen siitä, että edellä maininut tekevät haaveistaan totta ja samalla se muistuttaa minua siitä, että haaveita toteutetaan haaveilemalla, suunnittelemalla, tekemällä duunia ja sitten vaan mennään. Äkkiä haaveilemaan, matkasta tai jostain muusta!
7. Mies herättää minussa päivittäin monenlaisia tunteita, usein myös iloa. Akuutti yhteisen ajan puute vaivaa, tarttis tehdä jotain.
8. Päivittäin myös ihmettelen, että miten meidän kolmevuotias onkin niin ihana, iso ja viisas tyttö! Touhukkaalla on älyttömän fiksuja vitsejä ja kysymyksiä, hauskoja leikkejä ja hän auttelee monissa hommissa. Ja miten onkin niin, että yhtäkkiä on taas paidoista hihat lyhyet ja leggarit mallia capri?
9. Kohta vuoden ajan on perheeseemme kuulunut naureskeleva ja kujeileva pikkusisko, joka joskus karjuu pää punaisena autossa ja suostuu olemaan vain äidin sylissä. Ihan mahtavaa, että tämä vuosi on mennyt etupäässä tosi hyvin ja sujuvasti (muutamia räkätauteja ei lasketa ja univelka kuuluu pakettiin). Olen superonnellinen näistä meidän kimuleista! 
10. Tänään juhlitaan ukin synttäreitä. Leivottiin mustikkapiirakka ja ostettiin lottokuponki. Ukki on niitä miehiä, joilla on kaikkea ja enemmänkin. Toivotaan, että ukki ilahtuu!

Olisipa mukava lukea ilahduttavien asioiden lista bloginsa juuri avanneelta Merjalta, Oravikosken Mielensäpahoittajalta Vuoden siivojalta ja hupsujen Hupulaisten Zirkkuselta.  

Suurimmat yllätykset

Tämä postaus ei koske joulupaketteja, vaikka tänään jouduin ihmeellisen ostoshysterian valtaan Lindexillä ja NiiloIlon synttärialessa. Vaan, rakas ystäväni saa ihan kohta vauvan. Peukut kramppaa jo, ja hän on usein mielessä, vaikka en ole saanut soitettua (palaan tähän alla).

Minä en ole koskaan väittänyt, että vauva tai lapset eivät muuttaisi elämääni. Koska muuttaahan ne, ihan kokonaan. Vaikka edelleen rakastan sushia, ystäviäni ja nopeaa hihitysolotilaa kuoharilasillisen jälkeen, on elämä äitinä ja lapsiperheessä tuonut monta yllättävää asiaa eteen. Jos totta puhutaan, niin ensimmäisen raskauden aikana ei osannut oikein ajatella asioita synnytystä pidemmälle, korkeintaan mietti vaatteiden ja erinäisten muiden tarvikkeiden hankintaa, joten sikäli yllätyksiä on totisesti tullut. Alla listaa sekalaisessa järjestyksessä.

• Jollain tasolla ymmärsin, että lapsesta pidetään huolta 24/7. Kun ensimmäisinä viikkoina vauva syö ja syö tuntikausia päivät ja yöt, myös silloin kuin minä olisin halunnut syödä tai nukkua - alkoi vähitellen tajuta, että tää on nyt tätä, ihan koko ajan.
• Kun sitten vähitellen myönsi, että ehkä tästä lapsesta voisi hetkeksi irrota, niin sepä olikin vaikeaa! Ensimmäisiltä kampaajareissuilta tulin juoksujalkaa kotiin, ekan yön yli keikan vilkuilin koko ajan puhelinta. Touhukkaan ensimmäiset päivähoitopäivät olivat raastavia, kun hän jäi itkien eteiseen ja minä lähdin itkien töihin. Mutta näihinkin tottuu, vähitellen. Ja myös nauttii niistä hetkistä, kun saa olla yksin.
• Elämäni ei ole koskaan ollut näin ohjelmoitua ja hetkistä kuin nyt. Ei puhettakaan mistään maataan koko päivä sohvalla -viikonlopuista. Jos lapsilla ei ole kovaa kuumetta, heidät täytyy ulkoiluttaa ja riehuttaa pari kertaa päivässä, että homma pysyy raiteilla. Syöminen ja unet tapahtuvat about samassa rytmissä joka päivä. Tuntuu, että koko ajan kiire ulos tai ruokaa laittamaan tai syömään tai nukkumaan. Ja tuntuu, että joku muu kuin minä määrää, milloin nukutaan (vai nukutaanko ollenkaan) ja milloin valvotaan (joojoo, herätään taas huomenna klo 6:30).
• Vaihdoin jossain välissä kännykkäliittymää: 500 min puhetta ja 1000 tekstaria kuussa maksaa jotain. Hahah. Ettäkö joskus ehtisi jollekin soittaa? Äidilleni puuskutan yleensä puhelimessa matkan kerhoon Touhukasta hakemaan ja kavereiden kanssa sattuu noin 1-2 krt kuussa sellainen hetki, että molemmissa päissä on edes hieman hiljaisuutta ja mahdollisuus keskittyä keskusteluun.
• Lapset yhdistävät. Olen saanut monta kivaa kaveria, joiden kanssa olisin tuskin missään tekemisissä, jos emme olisi samanlaisessa elämäntilanteessa saman hiekkalaatikon äärellä. Tosin ei niitäkään kauheasti ehdi nähdä, mutta teoriassa tää on hyvä asia.
• Tiesin, että lapset voi olla hauskoja, mutta että ne osaavat olla niin viisaita ja vitsikkäitä jo heti kun osaavat vähänkään puhua. Aivan mahtavaa! Harmi, ettei läheskään kaikkia heittoja saa ylös.
• Odotin, että vastasyntynyttä pitäisi kanniskella illat ja yöt, kun se karjuu. Ei tarvinnut. Sen sijaan Touhukkaan yöpiina kesti noin 10 kk - 2 v välisen ajan. Pikkusiskonsa näyttää toimivan samalla tavalla. Tunnin parin välein herääminen on kidutusta. Mitkään päikkärit ei auta, välillä on pakko saada nukkua edes 5 tuntia, että pysyy älyissään. (Tuo joulupukki vaan valokynä, on käyttöä.)
• En olisi uskonut, että tyttöjen isovanhemmat menevät niin sekaisin. Miten paljon iloa ja onnea nämä meidän pienet tyypit tuovat niin monille, se on ihanaa!
• Ajattelin, että omiin lapsiin osaisi suhtautua jotenkin kriittisesti. Ei voi. Ne ovat parhaita, kauneimpia ja yksinkertaisesti täydellisiä. Joskus vähän rasittavia, mutta tosi harvoin.

Tätä normaalia, aivan tärähtänyttä meininkiä.

Hyvin se menee T, muista hengittää!

Reunalla

Matkustaessa voi kokea riemua, yllätyksiä, uusia kokemuksia ja rentoutumista. Toisaalta saattaa väsyttää, nälättää, stressata, tulla koti-ikävä tai nuha. Lapset epäilemättä kokevat reissussa näitä fiiliksiä myös. He ilmaisevat itseään iloriehulla, säntäilyllä, itkemällä, potkimalla, raivareilla tai itkupotkuraivareilla. Oman viikonloppureissumme jälkeen meille tuli kylään rakkain ystäväni kahden lapsensa kanssa (melkein 3 vee + 7 kk). 

Koska olemme parhaan ystäväni kanssa tunteneet ikuisuuden, voin hänenkin puolestaan sanoa, että eron hetkellä molemmat ajattelevat: "Luojan kiitos, että lähdetään/lähtivät!" Mutta kunhan eka pyykkikoneellinen on pesty ja univelka vähän tasoittunut, tulee taas ikävä, ja muistot alkavat saada kultareunukset. Ollaan reissailtu toistemme luona Suomessa ja Englannissa jo useamman vuoden ajan, tässä muutama ajatus meiltä kokeneilta reissumammoilta. 

• Omasta päivärytmistä ei voi eikä kannata pitää kynsin hampain kiinni. Oman perheen rytmi ja arki on 100% varmuudella erilainen kuin toisten. Meidän (ml. minun) rytmi joustaa päivällä aika mukavasti, mutta jos iltaruoka viruu liian pitkälle, on astuttu tuhon tielle, jonka päässä häämöttää massiiviset itkupotkuraivarit ja huonosti nukuttu yö, kun ei jakseta syödä ja toisaalta ei jakseta nukkua nälkäisenä. Kompromisseja siis vaaditaan, mutta jossain vaiheessa täytyy vetää omaa linjaa.
• Terveellisen ruokailun voi unohtaa. Kunhan lapset syövät jotain ja äiditkin joskus, se riittää. Äideille varattava riittävästi suklaata salakätköihin.  
• Ajatus aikuisten rauhallisesta illallisesta lasten nukahdettua voi olla hyvä tai katastrofaalisen huono idea. Kun nälkäinen ja väsynyt äiti on muutenkin ah niin rentouttavassa ja mukavassa nukutuspuuhassa, riittää huumoria minuutti minuutilta vähemmän oudossa paikassa unta pakoon kiemurtelevalle jälkikasvulle, kun äiti ajattelee jäähtyvää ruoka-annostaan tai mahdollisuutta jäädä kokonaan ilman. 
• Vähintään yksi ilta ja/tai yö menee hulinaksi. Aina. Siksi kannattaa olla yökylässä vähintään kaksi yötä. 
• Jos ollaan reissussa 3+ päivää, on hyvä varata jokunen tunti ns. omaa aikaa. Ai äideille keskenään, hah! Dream on. Tarkoitan, että hajaannutaan, ja ollaan hetki oman perheen kesken ja tehdään omia asioita omaan tahtiin. Auttaa tosi paljon ja rauhoittaa tilannetta. Ehkä. Saattaa myös aiheuttaa itkupotkuraivarit.
• Talossa talon tavat. Minä olen natsi ja vaadin, esim. että meillä ruokaillaan vain ja ainoastaan ruokapöydässä. Lapset ovat hyvin sopeutuvaisia, ja oppivat talon tavoille aika pian ilman suurempia protesteja. 
• Sekasotku ja pissivahingot eivät minua emäntänä haittaa pätkääkään, niitä saamme aikaan omallakin porukalla. Sen sijaan toivon, että niiden siivoamisessa auttavat myös kyläilijät. Itsekin pyrin vieraissa konttaamaan leluja kasaan, koska meillä eikä myöskään lähipiirissämme ole kodinhoitajia.

Vaikka nyt väsyttää niin paljon, että silmäpusseja pakottaa ja lentsukin kutittelee poskionteloissa, niin silti olen hurjan onnellinen omasta pienestä reissustamme ja rakkaiden vierailusta. On mahtavaa, kun lapsille jää kivoja muistoja seikkailuista. On iki-ihanaa nähdä ystävän lasten kasvavan ja kuinka he leikkivät (välillä) nätisti omien nakeroiden kanssa. Ja ylipäätänsä kaikesta matkustamiseen liittyvästä epämukavuudesta huolimatta, koen että on elintärkeää saada maistaa vähän erilaista meininkiä. Ei pääse totaalisesti luutumaan omiin kuvioihin, ja toisaalta taas niiden omien kaurapuurotahrojen hinkkaaminen ei tunnu matkan rasitusten jälkeen missään. 

Onko teillä hyviä reissuvinkkejä? 

Meidän iskä on parempi kuin teidän iskä

Mies on hoitanut omaa iskä-tonttiaan erinomaisesti. Hehkuttelen häntä ehkä ensi syksynä, nyt muutama sananen omasta isästäni ja tyttöjen ukista ja siitä miksi hän on PARAS.

Isäni oma lapsuus ja nuoruus olivat materiamielessä köyhiä, ja hän on halunnut antaa omille lapsilleen erilaisen elämän. Olen saanut niin paljon tavaroita ja elämyksiä, ja ollut siihen nähden niin kiittämätön. Kiitos ja anteeksi. Varsinkaan teininä ei varmaan koskaan ollut riittävästi oikeita vaatteita tai varusteita. Ja huolimatta siitä uskomattomasta aineellisten vahinkojen määrästä ja laadusta, mitä minä ja pikkuveljeni olemme perheemme omaisuudelle aiheuttaneet, isäni on aina auliisti lainaamassa tai antamassa mitä tahansa, mitä vain keksimme pyytää. Niin että anteeksi vielä siitä Mersun puskurista, minkä pari viikkoa sitten naarmutin.

Isäni on uskomattoman avulias, kekseliäs ja ahkera. Hän on kautta aikain korjannut puhjenneet pyöränkumit, keksinyt mitä ihmeellisimpiä rakennusteknisiä toteutuksia ja tehnyt ainakin 1000 tuntia töitä erinäisillä allekirjoittaneen remonttityömailla. Jos ette usko, niin katsokaa tätä. Ukki rakensi Touhukkaalle sekalaisesta kierrätysmateriaalista veturin. Onko aika makee häh?

Tankkaus ennen lähtöä. Kuva: Heidi H.

Kesätyörahoilla ostettu maastopyöräni pöllittiin vuosia sitten opiskeluaikoina. Koska isi aina auttaa, päätin soittaa isälleni 150 km päähän noin klo 02:30 lievästi päihtyneenä, ja kerroin järkyttyneenä että "Pyöräni on varastettu." Hän huokaisi unisena ja kysyi, että "Mitä haluaisit, että teen asialle?" Anteeksi siitäkin. Se on vaan iskostunut niin syvälle, että isi auttaa.

Ukkina hän on laittanut uuden vaihteen silmään. Jos vain lastenhoitoapua tarvitaan, omat menot perutaan ja asiat järjestellään niin päin, että lastenlapset pysyvät ykkösenä. Hän jaksaa leikkiä ja touhuta, vitsailla ja kujeilla. Vaippoja ukki ei vaihda, se hänelle sallittakoon.

Minä ja tyttöseni olemme superduperonnekkaita, kun meillä on niin huippu isi ja ukki. Kiitos ja hyvää isänpäivää!

Tähtiainesta

Kuva täältä

Rakkaat tyttäreni,

• jos harjoittelette yhtä uutterasti kuin Nauravainen, joka kömpii aamulla kontalleen ennen kuin saa silmänsä auki ja seistä töröttää aina kun mahdollista ja usein vaikka se olisi mahdotontakin
• jos pysytte yhtä omistautuneina ja kekseliäinä kuin Touhukas, joka joskus yli tunninkin kamppailee mitä erikoisimmin keinoin päiväunta vastaan
• jos suhtaudutte uusin asioihin yhtä uteliaina, avoimin mielin ja innostuneina kuin nykyään (jatkossa kannattaa ehkä miettiä, mitä kaikkea laittaa suuhun)
• jos tottelette joskus äitiä ja syötte kiltisti aamupuuronne

niin minä lupaan, että teistä tulee ihan mitä vain ikinä haluatte. Love.