Onhan siitä jo yli pari viikkoa, mutta...
Tuppo hommasi ja maksoi reissun. Aika vähillä rahoilla lähdettiin juuri ennen joulua, joten tein eväät mukaan.
Leipiä, ja erikseen keitetyt kananmunat. Hyvin niillä pärjättiin. Mennessä puffet olisi maksanut about 38 euroa ja tullessa 25 per nassu. Liikaa meille. Eikä meillä muuten ollut edes nälkä palatessa.
Laiva oli Baltic Queen, risteilyn kesto 22 tuntia ja satamaan päästiin suoraan ratikalla.
A-luokan hytti maksoi meiltä yhteensä 25 euroa ja sisälsi ensimmäistä kertaa parivuoteen. Ei se niin hieno ollut kuin olin kuvitellut.
Kierreltiin laivalla, ihmeteltiin ja nautittiin.
Oltiin aikaisin aamulla satamassa ja siellä oli lunta.
Lähdettiin laivasta ja suunnattiin kohti horisontissa näkyvää Viru-hotellia. Yleensähän me olemme matkanneet Xpressillä, joten nyt terminaali oli eri ja kauempana.
Olimme päättäneet päästä Vanhan Kaupungin joulutorille ja sinne menimme.
Sohjossa oli raskas kulkea ja kylmä tuuli kiusasi turisteja.
Ainoa ostos torilta oli käsin tehty kynttilä Tupon äidille. Olemme tainneet ostaa vastaavan ennenkin... Sama se, kaunis kuitenkin.
Kävelimme kuitenkin Vanhan Kaupungin katuja ristiin & rastiin.
Pakko kyllä henkilökohtaisesti myöntää, etten tiedä Suomessa vastaavaa paikkaa. Ehkä täälläkin on joku vanha kaupunki, mutta ei pääkaupunkiseudulla niinkään.
Ehkä tuonne voisi muuttaa jos olisi varmuus toimeentulosta... Vaikkapa yhdeksi kesäksi.
Käveltiin aikamme ja ensimmäistä kertaa koskaan osuimme elokuvateatterin luo.
Kääbik = Hobitti. Heh heh.
Kävelimme sataman liepeille, kävimme ostoksilla ja palasimme laivaan.
Paluumatkalla kävin ensimmäistä (ja viimeistä?) kertaa ikinä laivabingossa. Laput maksoivat peräti neljä euroa kappale - ja minä jäin yhden numeron päähän päävoitosta...pöhh.
Mutta joo, ihan kiva reissu. Ostettiin skumppaa uudeksi vuodeksi ja ne on avaamatta vieläkin.
Jääkaapin ovessa on jo kaksi lippua seuraaville reissuille. Toinen Tukholmaan ja toinen Tallinnaan. Ehkä vietän syntymäpäivää Tupon kanssa jommassa kummassa kaupungissa ensi kuussa..?