Oli eilen to 28.11.2024.
Olen nähnyt siellä ja tuolla tartuttavan Villa Emilia -blogissa olevaan 'kävelyllä' -kuvahaasteeseen. Ainakin Kristiina K., Sartsa, Terhi, Rita A., Repolainen ja moni muu ovat tarttuneet haasteeseen omalla tavallaan. Minulla 'haastehulluna' muhi ajatus päässä ja nyt kun oli kyseessä viimeinen kävelymatka töihin (eikä sillä hetkellä satanut!), niin toteutin sen. Normaalisti olen taittanut matkan vartissa - nyt taisi mennä muutama minuutti enemmän. 😏
Aika moni teistä lienee "hokannut", että asun Helsingissä ja täällä ihanassa Vallilassa ♥. Tulee muuten parin viikon päästä 33 vuotta täyteen tässä samassa osoitteessa. Lähdin aamulla eri reittiä, kuin "omaa" katuani pitkin, koska en halunnut kuvaa "kotikadusta". Kolmisenkymmentä kuvaa - jaksatteko?
Kiersin ensin Inarintielle. En mennyt ensimmäiselle poikkikadulle eli Pernajantielle, enkä oikealla olevalle Ouluntielle.
Silloin, kun muutin tähän, oli tuossa punaisessa talossa Alko. Kun se lopetettiin ja samaan kohtaan rakennettiin pari asuntoa, niin eräs ystäväni asui niistä toisessa.
Tuossa vastapäisessä puutalossa puolestaan asui nainen, jonka hommasin työkaveriksi 90 -luvulla.
Inarintiellä on sekä kivi- että puutaloja, vaikka ei ollakaan Puu-Vallilassa. Yksi tuttu asui muinoin (ehkä vieläkin?) tuossa keltaisessa talossa. Asunnossa, jossa oli niukin naukin viisitoista neliötä. Pitkien ulkomaan matkojen rekkakuski ei enempää tarvinnut.
Vilkaistaan punaisen talon jälkeen oikealle. Siinä on Ähtärintie.
Jos kuljen tuosta, niin oikaisen Hartolanpuiston poikki.
Kyseisessä puistossa on hassusti kolme eri osiota - eikä juuri koskaan ketään.
On siellä reunalla frisbeegolf -häkkyrä, mutta käyttääköhän sitä kukaan? Olisi hyvää tilaa pelata vaikka sulkapalloa tai petanque'ta. Tämän seinän vasemman alareunan kuvasin jo Repolaisen värihaasteeseen.
Puiston toisella puolella on käsittääkseni Kangasalantie.
Matkalla Mäkelänkadulle ohitan portin, jossa on sama rakennusvuosi, kuin talossa, jossa asun.
Kurkistetaan sisäpihalle. Myönnän uteliaisuuteni. 😇 "Meissä jokaisessa asuu pieni tirkistelijä"?
Saavutaan Mäkelänkadulle ja katsotaan ensin oikealle.
Sitten vasemmalle.
Kadun toisella puolella Vallilantie jatkaa Puu-Vallilan puolelle.
On uutta, vanhaa ja vielä vanhempaa.
Ohitetaan kirjasto, jossa pitäisi kyllä käydä muulloinkin, kuin äänestämässä!?
Vieressä on Alepa, joka esiintyi neljä vuotta sitten uutisissa huumemurhan yhteydessä. 😢
Seuraavassa talossa on erikoinen parveke. Vaikka keväisin ja kesäisin haikailen parvekkeen perään, niin ehkä olen ennemmin ilman, kuin huolisin tämän. Tuskin tuo on edes käytössä.
Kadun toisella puolella tie kääntyy Vääksyntielle, joka vie Teollisuuskadulle. Oikealla etukulmassa oli kauan sitten Vesku Loirin siskon omistama biljardisali, jossa tuli joskus käytyä. Nykyään siinä on kampaamokoulu ja vieressä Vero -virasto.
Matka jatkuu kohti Hämeentietä.
Liikennevalojen vihreäksi vaihtumista odotellessa kuvasin vanhan rakennuksen, joka vaan on ja on. Museoviraston suojelema eikä sille tehdä mitään koskaan ikinä.
Tästä mennään tuon sillan yli.
Nyt Itäväylällä ei ollut enää niin kamalat ruuhkat, kuin Junatien ollessa remontissa.
Kohta käännytään...
Mennessä oli aina alamäki.
Matkan varrella on Pääskylänpuisto, jonka reunalla oli se ruisku.
Ei se siellä enää ollut, eikä muutakaan.
Tuon Pääskylänrinteen päässä on yksi kauneimmista taloista, jonka tiedän. Voin käydä joskus kuvaamassa sen erikseen?
Vielä vähän matkaa...
Kulman ympäri, risteyksen yli ja tuonne.
Ja tuosta viimeisen kerran sisään.
Siinä se oli. Tulipahan tuokin reitti ikuistettua. Kiitos omin päin nappaamastani haasteesta!
Aamulla nukun niiiiiin pitkään, kuin unta piisaa. Sovitaanko, että ainakin kahdeksaan? Pliiiis. Joko saa keittää kahvia? ☕😁
Ps. JOS seuraat Sohvaperunoita, niin huomaa, että se tulee tänään etuajassa jo 19:30 yhdeksän sijaan! Minä muuten näin Jorman Rovaniemellä Minimanissa!? 😍