Matematiikkaa ja jauheliha-perunasoselaatikkoa.
Otin eilen itseäni niskasta kiinni ensimmäisen kerran kahvia odotellessani. Nappasin ruutuvihkon mukaan ja siirryin keittiönpöydän ääreen. Kas, kun en marginaalia vetänyt sivun reunaan, kun ynnäsin kahden seuraavan kuukauden tuloja ja vähensin niistä menot. Muuten näytti ihan kouluaikaiselta matematiikan vihkolta. 😅
Luulisi, että minun vähillä tuloilla ja menoilla olisi ollut vaivatonta laskea, mutta silti jouduin hieman pähkäilemään. Muistui mieleen isävainaa, jonka kanssa harjoiteltiin PALJON laskutoimituksia. (Kannatti, koska sain matikasta kympin!) Hän korosti sitä, että aina pitää olla "pää mukana", eikä koskaan luottaa pelkkään laskimeen.
Hyvä neuvo, sillä jotenkin missasin yhden kohdan ja hälytyskellot soi päässä. Katsoin uudestaan ja asia ratkesi. On hieman haastavaa, kun työttömyyspäiväraha tulee huomenna, asumistuki ensi viikon tiistaina samoin kuin huikea toimeentulotuki (60 €) ja veronpalautus ensi viikon torstaina. Tulot ja menot piti laskea sekä jakaa kahdelle kuukaudelle - ja huomioida samalla, että olen kuunvaihteen aikaan Rovaniemellä.
* * *
Toisen kerran otin itseäni niskasta kiinni, kun aloin tiskaamaan tiskikasaa. Ei se taaskaan niin iso ollut, mutta kun astiat oli hujan ja hajan, niin näytti isolta. Mikä siinä onkaan, että kerrytän niitä kippoja ja kuppeja aina kokatessani? Yksin asuva akka.
Olin ottanut pakkasesta jauhelihan, jonka ostin silloin, kun aloitin tämänkertaisen ruokatestin. Ruokakermaa oli ostettava purkki (0,75 €).
Kytkin keittiössä olevan vanhan mankan "seinään", hain olohuoneesta jonkin levyn ja laitoin soimaan. Ihan kamalaa purkkapoppia, mutta sai kelvata. ♪♫.
Toiselta kauppareissulta olin ostanut pari sipulia (0,37 €, joka oli sama numero, kuin sipulin numero vaa'assa) sekä paketin leivoskeksejä (1,05 €), joita ei pitäisi ostaa koskaan. Söin meinaan kaikki illan ja yön aina, örf.Ruokatestiin lisätään 03.06. alkaen 110,29 + 2,17 = 112,46 euroa.
Aloitin tekemällä jauheesta muusia.
Koska tuosta tuli tosi vähän, niin tein toisesta lisää.
Tein jauhelihasta sipulin (ja punaisen soosin) kera kastiketta, josta otin osan taas talteen toiseen kippoon.
Loput sekoitin muusiin ja annoin jäähtyä. Lisäsin yhden munan kahden sijaan, sillä tykkään, että sose jää löysäksi. Kippasin vuodeltuun uunivuokaan, laitoin korppujauhoja sekä nokareita voita päälle.
Tämä on ehdottomasti yksi lempiruoistani!!! Söin jo pari pientä kipollista illalla ja yhden lisää aamuyöstä, nam. 😋
Tavoitteni on, että jääkaappiin ei jäisi juuri mitään muuta kuin tekemiäni hilloja, kun lähden reissuun. Ei siellä paljoa olekaan: yksi tomaatti, yksi punainen suippopaprika, pieni pala homejuustoa sekä rasia salaattijuustokuutioita, joissa on päivämäärää marraskuulle saakka. Niin ja muutama niitä hävikki-varhaisperunoita, jotka eivät maistu hyviltä.
Mainitsisinko, että pääsen kohta useaksi päiväksi valmiiden ruokien ääreen? 😊 Äiti yritti aikansa ehdottaa, että tekisin Naapurissa vaikka pizzaa, mutta ymmärsi sitten, ettei minulla ole asiaa Naapurittaren 'valtakuntaan'. Äidistä puheenollen, hän kertoi eilen, että siellä oli ollut jonkun huoneen vessassa eilen pieni tulipalo, joka oli saatu helposti hallintaan, mutta ei kuulemma saanut huolestua... 👀
Sain yöllä vihdoinkin ne Naapurittaren sukat valmiiksi, mutta ne on päättelemättä vielä. Esittelen ne teille huomenna. Nyt pitää "laskea", että milloin pesen reissuun lähtevät vaatteet ja se, että maksanko lentolaukun mukaan vai en. Tarvitsenko takin mukaan jne.? Neljä yötä lähtöön on... ♫.
Harmaata ja sateista, mutta lämmintä keskiviikkoa!