perjantai 8. huhtikuuta 2016

TonniKalaPiirakka

Vaihteeksi ruokajuttuakin...


Kävin siellä Mammalla. Nainen oli pitkästä aikaa pukeutunut ja meikannutkin. Oli bling-blingiä. Otin vara-avaimet mukaan ja saatoin hänet kellarikäytävää pitkin naapurirapun kautta varattuun liikehuoneistoon. Kerran hän meinasi pyörähtää ympäri kun eteen tuli koroke. Rohkaisin ylittämään sen, onnistuin kannustuksellani ja vein tarjolla olevat croisantin sekä kahvia. Sovittiin, että hän kilauttaa "hälärin" kun on aika mennä paikalle paluumatkaa varten.

Palasin takaisin Mamman asuntoon ja kaivoin imurin esiin. Imuroin koko huushollin.

Lopun aikaa kudoin sukkaa (kts. kuva lopussa) ja katsoin telkkaria.

Samalla leikin fantasialeikkiä, että JOS se asunto olisikin meidän...

Kaksi huonetta, keittokomero, vessa ja parveke.

Vaatehuoneessa olisi ainakin monta kannellista muovilaatikkoa, joissa olisi langat järjestyksessä laatujensa mukaan; sukkalangat, hapsulangat, mohairit jne.

Olisi oikea ruokapöytä ja makuuhuone!

Hain Mamman ja istuin seurana vielä hetken aikaa. Samalla nappasin pesukoneen pesuainelokeron irti ja pesin sen.

Tein tonnikalapiirakan vasta eilen. Valmispohjan (en käytä enää ikinä!) päälle laitoin mausteita, punasipulia, makeaa chili-tonnikalaa sekä salaattitonnikalaa. Niiden päälle punasipulia ja tomaattia. "Soosin" tein Crème fraîche'sta, kananmunista, tuorejuustosta sekä mausteista. Päälle lisäsin juustoa. Ensin pohja oli yksin uunissa (+200 astetta) kymmenen minuuttia ja sitten koko paistos puolisen tuntia.

H.Y.V.Ä.Ä.!!!

Samalla kun toimitin tekemäni sukat tilaajalleen (reissukassa sai 'pesämunan'), niin vein palan piirakkaa Mammalle. . Hyvä minä! ;) 

Isällä on CRP eli tulehdusarvot lähteneet laskusuuntaan ja mies oli jo käynyt suihkussa pelkän rollaattorin kanssa. Hienoa! Nyt siellä suunnitellaan jatkohoitopaikkaa terveysaseman vuodeosastolle. Pikkusen helpottaa HuoliMieliAlaa!

KIITOS äskeisestä puhelusta Liskonaiselle! Olet Rakas!

Rakastakaa ja arvostakaa läheisiänne!

7 kommenttia:

  1. Ilo oli molemminpuolinen.
    Alkaa olla ikävä, reilusti yli puolitoista vuotta viime tapaamisesta. Se on liikaa. Ehdottomasti liikaa. Taidan ottaa pikayhteyttä vanginvartijaan, josko työvuorot sattuisivat sopivasti pikku visiitille.

    VastaaPoista
  2. Hauska lukea näitä mammalla käynti reissuja.Mielikuvitus alkaa aina raksuttamaan,ja tulee muodostettua omaa hauskaa kuvaa mammasta ja hänen huushollista.Nyt hupasta oli tämä bling sinne kokoukseen mennessä.Kerroppa joskus blogissa enempi mammasta, että onko hän iäkäs ja minkä alan ihminen ennen ollut jne.Jotenkin kuulostaa niin ihanalta,että yksinäisellä on edes joku johon tohtii turvautua. Isoja asioita yksinäiselle ja avuttomalle nykypäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pitää miettiä asiaa ja ehkä kysyä Mammaltakin mitä EI SAA kirjoittaa. Mukava hänestä ja hänen asunnostaan olisi kyllä kertoa edes vähän...Samoin hänen historiastaan, joka on todella värikäs!!!

      Poista
  3. Voi teeppä story hänestä, valota edes vähän historiaa ja missä ja miten olet häneen tutustunut.Jotenkin oma mielikuvitus kertoo, että hän on erakkomummu joka asuu suuren tavaramäärän keskellä tosi törkysessä huushollissa ja on sen verran huono liikkunen ja masentunut, että on linnottautunut kämppäänsä, ja lakannut liikkumasta missään.Tosi hassuja nämä mielikuvien luomis asiat,joita alkaa muodostamaan omassa mielikuvituksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IHAN PAKKO heti kommenttisi luettuani kertoa, että Mamma on L.A.D.Y.!!!
      Ei ole mummu. Asuu viimeisen päälle kauniissa ja kauniisti koristellussa asunnossa, jonka omistaa. On hyvinkin terveellisellä tavalla tarkka kaikesta. Rakastaa kauneutta ja sitä bling-blingiä myös. Ja hyviä käytöstapoja.
      Vuosien aikana olen oppinut, mielestäni, tulkitsemaan naista paremmin kun hyvin. Tiedän mikä käy, mikä ei, olkoon kyse vaikka pesuainepullosta. :)
      Hei anonyymi, voisitko ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla? Haluaisin tietää jotain henkilöllisyydestäsi ennen kun mahdollisesti kommentoin lisää Mammasta - jos Sinulle sopii? Osoite löytyy blogini oikeasta yläreunasta. Kiitos!

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!