Sattuu!!!

Että itkettää!!!

Jotkut teistä tietävät, että minulla on "klooni". Poikani siskon äiti. Oltiin varmaan viisitoista vuotta kuin siskokset ja hoidimme Poikaani (ja siskoaan) yhdessä. Jotain sattui enkä pysty unohtamaan sitä. Anteeksi antaminen tavallaan on pakko.

Nyt hän teki sen mihin en itse vielä pysty: meni Rovaniemelle selvittämään missä OIKEASTI mennään. Totuus satuttaa!

Isä♡♡♡ ei todellakaan ole siinä kunnossa missä äiti yrittää antaa minun ymmärtää. Ei kuulemma varmaan pääse enää sairaalasta pois. Eturauhassyöpä on levinnyt koko kroppaan. Vittu saatana, että sattuu!!!

Hengittelen. Sattuu. Ja illalla on pakko mennä laulattamaan kun lupasin.

"Koita valmistautua luopumaan" sanotaan minulle. Järki tekee sen, mutta tunteet ei.

EDIT. 17.4. Isä oli viety aamuyöstä teho-osastolle. Kuumetta ja hengitysvaikeuksia. Kumpikaan ei vastaa puheluun; ei isä, ei äiti. :( 

Arvostetaan toisiamme!