Teatterikesän ennakkotunnelmia ja suosituksia

Tampere huomio, Teatterikesä lähestyy!

Yritin tänä kesänä rahtusen rajoittaa lippuhankintojani. Siedän huonosti lämpöä enkä ole parhaimmillani kesällä tai varsinkaan heinä-elokuun kuumuudessa, joten viikon teatteriputki ei ole optimaalinen harrastus näihin aikoihin. Teatterikesässä on kuitenkin niin paljon vänkää ohjelmaa, että menoja valikoitui tiistaista perjantaihin vähintään yksi per päivä.

Yritin pitää valintani kevyehköinä, hauskoina ja blogin aihetta mukaillen musiikkipitoisina. Klockriketeaternin Play Rape on suurin poikkeus tästä, mutta täytyyhän yksi vuoden puhutuimmista esityksistä tsekata. Ohjelmateltasta suosittelen ainakin Eeva Kontu feat. Lauri Viita -konserttia ja Kapsäkin Lintukotoa, jonka näin huhtikuussa (linkki arvosteluuni). Off-Tampere-esityksistä en osaa varmasti suositella kuin Pyynikin Taivaan tulia, jonka ensi-illassa olin kutsuvieraan avecina. Se ei ole kesäteatterin tavallisin puskafarssi, vaan keveähköä suomalaista draamaa ripauksella jännitystä ja huumoria. Käsikirjoitus on sujuva ja vaihdot viihdyttäviä, ja arvostin varsinkin humalaisuuden kuvausta. Kerrankin uskottavia juoppoja, jotka eivät aiheuttaneet myötähäpeää! Noin muuten Off-Tampereen valikoima näyttää hyvin, kuinka valtavan paljon erilaista teatteria Pirkanmaalla on (varsinkin?) kesäisin.

Teatterikesän Pääohjelmiston esitykset taas voisi karkeasti, kärjistäen ja täysin mututuntumalla jaotella neljään kategoriaan.


Ote yhteiskunnasta:
ma & ti: Eduskunta III
ti & ke: Maa-Tuska
ke & to: Tar Baby
to & pe: Play Rape
la & su: Minun Palestiinani

Ihmisyyden syövereitä:
ma & ti: Rose Rose Rose
ti & ke: Tavallisuuden aave
ke & to: Transformations
pe & la: Onnellisuuden tasavalta
pe & la: Mávurinn / Lokki
pe & la: Razbijeni krčag / Rikottu ruukku
la & su: Förvandlingen

l'art pour l'art:
ti & ke: The Grimm Book of Horrors
ke & to: When I Die
to & pe: Retrospektiivi
to & pe: Super Sunday
la & su: Hipsterit
Ihmissuhteet saattavat olla perCstä tai sitten ei:
ma & ti: I'm Doing This For You
ma & ti: Ruska
pe & la: Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa

Viimeinen kategoriani taitaa olla ainoa, johon minulla ei ole lippuja. Itse asiassa en aivan tarkalleen muista, mihin kaikkeen varasin liput, mutta sitten se selviää.

Tanssiteatteri ERI: Zirkkeli 2015

Sain esitykseen lehdistölipun.

Etukäteen minua jokseenkin hirvitti Tanssiteatteri ERin Zirkkelin näkeminen, koska tanssin kieli on minulle vierasta enkä ollut varma, saisinko esityksestä mitään irti. Ainakin tähän Lassi Sairelan ja Eeva Soinin koreografioimaan tanssiteatteriesitykseen onneksi kuului sen verran teatteria, että pysyin kärryillä edes auttavasti. Tiedän, että katsojan pitäisi vain antaa esityksen viedä eikä ole olemassa yhtä oikeaa tulkintaa jne., mutta usein nykytanssi ei vain herätä minussa mitään ajatuksia tai tunteita. Hienostihan tanssijat liikkuvat ja ihailen osaamista, mutta monesti tanssin katsominen tuntuu minusta siltä kuin lukisin vieraskielistä tekstiä. Kirjaimet ja sanat näkee, mutta ilman ymmärtämistä ne jäävät vain epämääräiseksi merkkijonoksi. Musikaaleissa voin yleensä onneksi tukeutua tekstiin ja musiikkiin, ja ne minua Zirkkelissäkin auttoivat saamaan otetta esityksestä.

Jouko Enkelnotko ja Eeva Soini. Kuva: Matti Kivekäs

Huolimatta siitä, miten monta kertaa olen kuullut Jouko Enkelnotkoa lavalla, unohdan jatkuvasti, miten kaunis ääni hänellä onkaan sekä baritonin että kontratenorin puolella. Absurdi komiikka ja pysäyttävä liikuttavuus (öm, tuo ei ollut tarkoitettu paradoksiksi) vuorottelivat musiikissa, ja laulajan hahmoon liittyi klovneriaa, päräyttäviä asuja ja kieroa surumielisyyttä. Laulaja oli ainoa, joka pysyi jotenkin samana läpi esityksen. Kuin jonkinlaisena punaisena lankana tai kertojahahmona joka putkahteli yllättäviin tilanteisiin yllättävillä tavoilla.

Esitys näytti kiertyvän syntymän ja rakastamisen teemojen ympärille. Teksti-ihmisenä nauroin kenties eniten episodille, jossa tanssijat toivat sokeristen iskelmien sanoituksia lavalle konkreettisina tekoina. Sydämen varastaminen ei kirjaimellisena ehkä ole kovin romanttinen ajatus, mutta hauskaa ironiaa ja kontrastia siitä saatiin tanssillisesti aikaiseksi. Pakenevan sydämensä perässä juokseva ihminen toi romantiikkaan usein kaipaamaani hellän irvailevaa sävyä.

Eeva Soini ja Juanjo Torres. Kuva: Matti Kivekäs

Muutenkin Zirkkeli leikki sanoilla ja niiden merkityksillä, mikä viehätti minua suuresti. Kulttuuriviittauksia lenteli sinne ja tänne, mielleyhtymiä tuli ja meni, yhteiskunnalle ja ihmisyydelle vilauteltiin hampaita naureskellen. Mielessä kävi railakas takapihaversio Cirque du Soleilista tai vanhanajan friikkisirkuksesta, jossa parrakkaat naiset, silikonista kootut ihmiset ja muut outoudet esiintyivät maksavalle yleisölle. Huumori oli paikoin hyvinkin makaaberia, kuten irrallaan tanssivia sotilaiden jalkoja, rähjäisiä Joutsenlammen asukkeja jotka yrittivät itsemurhaa mitä erilaisimmilla tavoilla tai lasten leluja joita yritettiin turhaan elvyttää.

Mitään varsinaista juonta esityksessä ei näyttänyt olevan, vaan kohtaukset seurasivat yksittäisinä numeroina toisiaan. Alussa synnyttiin eri tavoin, mm. kaksosriiviöinä jotka ensin kokivat yhdessä kasvukipuja ja pyrkivät sitten eroon toisistaan ja kasvamaan erillisiksi ihmisiksi. Ihmisiä rakennettiin, korjailtiin karvoitusta, koottiin kasaan kuin orgaanista Frankensteinin hirviötä (kohtaus nimeltä Rakenneuudistus) ja puunattiin muka edustavammiksi. Jonkinlaisena yleisenä elämän pelon symbolina joukko pelokkaan urheita trapetsitaiteilijoita tasapainotteli lattian ja seinän välillä kuin kuivan maan kuviokelluntajoukkue, joka hetkenä minä hyvänsä pelkää putoavansa painovoimaa vastaan.

Eeva Soini ja Tiina Lindfors. Kuva: Matti Kivekäs

Moni kohtaus kommentoi myös sukupuolia sekä niiden rakentumista ja rakentamista, ajoittain hyvinkin konkreettisesti. Kaksi aggressiivista machoäijää tappeli ja tanssi musiikkinaan Harva meistä on rautaa. Uroksellisuus ja korostettu heteroseksuaalisuus oli jo niin pitkälle vietyä, että se alkoi muistuttaa Tom of Finlandin kuvastoa. Conchita Wurst -pastissi kuului itseoikeutetusti kohtausten joukkoon. Merenneito ja merimies, aerobic ja jooga viivähtivät lavalla vuorotellen.

Tuula Bergqvistin puvut olivat kerrassaan hurmaavia. Kuoseilla irroteltiin oikein kunnolla, ja kankaasta oli luotu ties millaisia karnevaalihämäryyksiä. Pidin suuresti myös esityksen musiikista, joka vaihteli finnhiteistä Eino Leinon sävellettyyn runouteen ja diskoon. Lopussa yleisöllä oli mahdollisuus tulla lavalle tanssimaan Enkelnotkon esittämien Abban biisien tahtiin, ja valtaosa katsojista tarttui tilaisuuteen miltei empimättä. Hienoa!

Juanjo Torres ja Lassi Sairela. Kuva: Matti Kivekäs

Intertekstuaalisuuteen hurahtanut humanisti tykkäsi.