Teatterikesä 2018: Tämän vuosituhannen näyttämömusiikkia 2

Sain esitykseen lehdistölipun.

Eeva Kontu, Anna-Mari Kähärä ja Jussi Tuurna pitivät jo lähes perinteeksi muodostuneen suomalaisen näyttämömusiikin konserttinsa Teatterikesän Ohjelmateltassa. Artisteina tänä vuonna olivat Maria Ylipää, Jukka Nylund ja Tampereen Taiteellinen Kuoro sekä yllätysvieraana Vuokko Hovatta. Ohjelmistossa oli tuttuun tapaan materiaalia kaikkien kolmen säveltäjän uran varrelta, ja tänä vuonna biisivalinnat tuntuivat hieman painottuneen sävellettyyn runouteen.

Aivan alkuun tahdon kehua muusikot Esko Grundströmin ja Sara Puljulan, jotka lennossa vaihtoivat soittimesta toiseen ja tuntuivat välillä soittavan käsillä kahta eri soitinta ja suulla kolmatta. Grundströmin hanuri sai ansaitsemansa huomion lavalla. Säveltäjät soittivat pianoa, Eeva Kontun tapauksessa myös saksofoneja, ja Anna-Mari Kähärän käsissä vilahti loppupuolella melodicakin. Kolmikko eläytyi sävellyksiinsä niin lennokkaasti että hätinä pysyivät pianotuolillaan.

Maria Ylipää lienee tällä hetkellä Suomen musikaalitähdistä tunnetuin, ja syystä. Vaivaton, vahva ääni ja lavasäteily vakuuttivat nytkin. Jukka Nylundin elämistä laulujensa mukana taas oli kiehtovaa seurata, etenkin hänen eläytyessään Korkeasaaren tiikeriksi (Tuurna&Maijala: Kulosaari) ja kertoessaan Lauri Viidan tarinaa Pispalasta löytyneestä Jumalasta (Kontu&Salo: Liian lähellä maata). Ylipäältä mieleeni on jostain syystä jäänyt elävimmin vauhdikas encorelaulu Strömpans förönpöppa Tuurnan näytelmästä Sininen lintu, osaksi siksi että hän meni sitä esitellessään vitsillä kutsumaan Chessiä taas uudeksi Svenskanin Abba-musikaaliksi, mikä viilsi syvästi sydäntäni ja nostatti kapinamielialani. Abba-musikaalius ei suinkaan ole huono asia, vaikka yleisössä olisi millaista Suomen teatterieliittiä, ja Chessin musiikki on lähes hienointa mitä olen koskaan näyttämöllä kuullut. Tämä on vakava asia, josta ei sovi laskea leikkiä. Nih.

Samalla täytyy todeta, että oikeastaan vain muutama illan aikana kuulluista kappaleista oli sellaista musiikkia, jonka todella miellän hyväksi musikaalimusiikiksi, osaksi juuri runouspainotuksen vuoksi. Laulunäytelmät, näytelmälaulut ja muu musiikkiteatteri ovat nekin kunnioitettava laji ja illan ohjelmisto oli mainiota keikkamusiikkia, mutta minun sisimpäni genre on nimenomaan musikaali, jota englanniksi kutsutaan termillä 'book musical'. Siinä laulu kuljettaa tarinaa ja liittyy siihen olennaisesti, eikä kappaletta välttämättä edes voi helposti sellaisenaan irrottaa kontekstistaan.

Turussa on mielestäni onnistuttu tässä paremmin kuin muualla eteläisessä Suomessa: säveltäjät Jussi Vahvaselkä ja Jori Sjöroos ovat Tom of Finlandissa ja Varissuossa luoneet nimenomaan 'book musical' -musikaaleja, joissa laulut kiinnittyvät kohtauksiinsa ja hahmoihinsa, syventävät ja vievät tarinaa eteenpäin harhautumatta sivuteille. Varsinkin Varissuossa Palefacen sujuvista ja silti taiteellisesti korkealaatuisista lyriikoista saisivat koko Suomen sanoittajat ottaa oppia. Samoin Jukka Nykäsen säveltämät teokset mm. Kapsäkille vastaavat käsitystäni kunnon musikaalista, sellaisesta jota mielelläni näkisin Suomessa enemmänkin. Esimerkiksi Heikki Salon lyriikoissa minua usein vaivaa tietty populaarimusiikkimainen irrallisuus ja abstraktius: lauseet ja kuvat ovat sinänsä yleensä kauniita, mutta miksi juuri tämä hahmo tässä ja nyt tuntee pakottavaa tarvetta laulaa ne? Kuvaisiko tämä hahmo tuntojaan tai tarinaa todella tällaisilla kielikuvilla?

Ohjelmatelttaan palatakseni: keikalla oli tunnelma katossa, loistava meininki ja huippuesiintyjät, ja toivon perinteen jatkuvan ja kehittyvän vielä pitkään!

Teatterikesä 2017: Kontu, Kähärä ja Tuurna

 Sain esitykseen lehdistölipun.

Olen kuukausikaupalla kärsinyt writer's blockista ja jonkinlaisesta teatteriturtumuksesta. Mikään ei oikein jaksa kiinnostaa, ja jos olen saanutkin aikaiseksi mennä katsomaan esitystä, se ei ole temmannut mukaansa. Lauantai-iltainen Teatterikesän konsertti Tämän vuosituhannen näyttämömusiikkia (vol. 1) herätti siitä horroksesta tehokkaasti. Säveltäjät Eeva Kontu, Annamari Kähärä ja Jussi Tuurna olivat omien sanojensa mukaan päätyneet aamuneljältä Kajaanin runoviikoilla ideoimaan suomalaisten musikaalisäveltäjien verkostoa, ja konsertti oli ideoinnin tähänastinen tulos. Lisää on toivottavasti luvassa, koska tunnelma oli taivaissa. Oman osansa tekivät huippuluokan solistit ja orkesteri sekä Tampereen Taiteellinen Kuoro, johon näyttää kuuluvan jokainen kynnelle kyennyt tamperelainen musikaalinäyttelijä. Lavalla oli enemmän lauluvoimaa kuin laki ehkä sallii, ja pystyyn nousevat ihokarvat ynnä VAU-efektit olivat monilukuisia. Säveltäjät itse osallistuivat säestykseen, taustalauluun ja yleiseen kannustukseen.

Lauri Viidan runoihin ja elämään perustuva musikaali Viita 1949 Työviksessä oli minulle kokonaisuutena pettymys, mutta Eeva Kontun siihen säveltämä musiikki on hienoa. Tuukka Leppänen rokkaamassa Jokea ja Maria Ylipään voimakkaan kaunis encore Alfhild olivat minulle ehkä konsertin kohokohdat, samoin upean Tiina Weckströmin tumman kohtalokas Liian lähellä maata, tarina pispalalaisesta ojasta kännissä löytyneestä Jumalasta. Tammikuussa 2018 Työviksessä kantaesitetään Viita-työryhmän uusi musikaali Tytöt 1918, jonka hiphophenkinen naisjoukon vallankumousjulistus Kumoon! ja kaunis Sadan vuoden päästä nostivat odotukseni jälleen korkealle.

Kähärän ja Tuurnan musiikki on minulle vieraampaa, vaikka nimet toki tiedän. Tuurnan tyyli on minun makuuni usein inasen liian rouheaa ja jazzahtavaa, mutta konserttikontekstissa kappaleet toimivat silti hyvin ja esitykset olivat vaikuttavia. Varsinkin Tuurnan Homo!-musikaalin kappaleet olivat kerrassaan herkullisia, ja nyt harmittaa vielä enemmän, etten nähnyt sitä Kansallisteatterissa. Toinen harmittelemani missattu teos on Kähärän HKT:lle säveltämä Kummitusjuna, mutta jospa se Länsimetron myötä saisi vaikka jatko-osan. Pidän molempien sävellystyylissä rahtusen kierosta huumorista. Tuttavapiirissäni on muodostunut käsitteeksi musiikkigenre "suomalainen musikaali", jossa kaikki kappaleet kuulostavat samalta eikä niistä erota mitä tunnelmaa laulun pitäisi välittää, mutta tämä trio välttää sen sudenkuopat hyvin.

Konsertin vaivihkaisena teemana oli rakkaus, mikä kuulostaa huomattavasti ällösöpömmältä ja herkemmältä kuin esitykset todellisuudessa olivat. Myös Raamattua, etenkin ensimmäistä Korinttolaiskirjettä, siteerattiin ja varioitiin paljon eri kappaleissa sekä alun musiikkiteatteriaiheeseen mukaillussa julistuksessa, jonka toivoisin muistavani tarkemmin. Tunnelmassakin oli tiettyä hurmosta ja julistavuutta, muttei suinkaan uskonnoista vaan musiikin (ja rakkauden) tärkeydestä teatterissa. Yhdyn käsiohjelmaan painettuihin jälkisanoihin:

Kiitämme teattereita, jotka ovat tilanneet ja tilaavat kotimaisen musiikkiteatterin kantaesityksiä.

Ja ne, jotka eivät tilaa, ottakoot opiksi.

Suomalainen musiikkiteatteri olkoon elossa!

Sondheim! -konsertti (SibA ja TeaK 2017)

SONDHEIM! on harvinaista herkkua suomalaisille: kokonainen puolentoista tunnin puolidramatisoitu konsertti Stephen Sondheimin musikaalikappaleita kunnon orkesterilla! Musiikkitalon Sonore-salin lavalle tuotiin hervoton kimara namupaloja musikaaleista A Funny Thing Happened on the Way to the Forum, Company, Follies, A Little Night Music, Into the Woods, Dick Tracy ja The Assassins, joista kolme tunsin ennestään, kolme tunsin vain nimeltä ja yhden olemassaolosta en edes tiennyt.

Konsertti on Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen koulutusohjelman musikaaliopintojakson tuotantoa, ja toteutettu yhteistyössä Sibelius-akatemian kapellimestariluokan kanssa. Lavalla on neljä TeaKin esiintyjää ja neljä SibAn esiintyjää ja montussa neljä SibAn kapellimestariopiskelijaa ynnä kapellimestariluokan harjoitusorkesteri. Lavalla ei juuri huomannut eroa siinä, kuka esiintyjä on miltäkin puolelta, joskin jälkeenpäin ajatellen pari laulullisesti haastavinta kappaletta taisi olla laulajaopiskelijoiden esittämiä ja pari tulkinnallisinta kohtaa taas näyttelijäopiskelijoiden. Kokonaisuus kuitenkin toimi saumattomasti. Sondheim on haastavaa esitettävää, mutta rytmi, kielenvääntävät englanninkieliset sanoitukset ja laulu toimivat erinomaisesti, hilpeistä dramatisoinneista puhumattakaan. Jos Suomen musikaaliosaamisen tulevaisuus on tätä tasoa, meillä ei ole huolen häivää (paitsi Lahdessa ja Tampereella ja muualla, missä musikaaliosaajien koulutusta on leikattu reippaanlaisesti).

Musiikkipuolen toimivuutta en osaa asiantuntevasti arvostella, mutta ainakaan en huomannut kenenkään lavalla tai montussa esittävän omiaan, joten kapellimestareilla pysyi langat käsissä. Pidän kapellimestarien katselusta ja harmikseni valitsin paikan, josta en nähnyt edes kapellimestarien vaihtumista blokkien välillä, mutta ehkä se toisaalta säilytti osan esityksen illuusiosta ja auttoi keskittymään lavan tapahtumiin.

Yritän kovasti miettiä suosikkiesityksiäni konsertista, mutta joutuisin valitsemaan ainakin puolet. Jos nimeäisin jokaiselta esiintyjältä suosikkikappaleeni? Helena Puukan hauska hiprakka-avautuminen Ladies Who Lunch (Company), Jonnakaisa Riston ja Marko Nurmen mainio prinssin ja leipurinvaimon duetto metsässä (Into the Woods), Janna Räsäsen diivaelämäkerta I'm Still Here (Follies), Iris Hernándes Topparin herkänräväkkä A Miller's Son. Upeat Aurora Marthens (Anne) ja Sonja Silvander (Charlotte) olivat kuvaannollisesti liekeissä A Little Night Music -osion kappaleissa Soon ja Every Day a Little Death, ja Nea Alanko teki kunniaa Send in the Clowns -klassikolle.

Ensemblekappaleet olivat kaikki nappivalintoja ja huolellisesti toteutettu, mutta lopun The Assassins -osuus taisi niistä viedä voiton. Ihoni nousi kananlihalle Something Just Broken aikana. Dick Tracy -musikaalia en tuntenut ennestään enkä isommin syttynyt sen lauluistakaan, mutta ne esitettiin kuitenkin hyvin.

Tänään 28.1. klo 18.30 on vielä yksi veto Musiikkitalossa, suosittelen lämpimästi! Liput ovat ilmaisia, mutta paikkoja on rajoitetusti, joten kannattanee olla viimeistään tuntia ennen paikalla. Musiikkitalossa on tänään klo 16.30 lisäksi ilmaistapahtuma Atso's Corner, jossa kapellimestari Atso Almila esittelee (myös?) Sondheimin musiikkia.

Review: I Love Musicals tour by Peter Jöback and Helen Sjöholm

The Swedish musical actor Peter Jöback has quickly turned into a world star of some sort, and though he's less known in Finland, the final concert of his I Love Musicals arena tour with Helen Sjöholm took place in Helsinki. Jöback's not my type of a musical performer, but Helen Sjöholm performing in Finland was an event that I didn't want to miss.

Once at the Hartwall Arena, we found ourselves seated in an odd bubble of Swedish culture. The concert was somehow very Swedish, with a cheerful and positive tone embracing the whole world. At the first notes of Kristina från Duvemåla, people started applauding. Everyone around us was speaking Swedish, either the Finnish dialect (Swedish is the 2nd language of Finland) or Swedish Swedish. Jöback's concerts were sold out in Sweden, so no wonder that some people had decided to do a weekend trip to Helsinki. All around us cheek kisses were exchanged and cheerful Swedish discussions had.

In the general Nordic atmosphere, the very American guest star Hugh Panaro felt slightly out of place, like Ridge Forrester dropped into Allsång på Skansen. I know who Panaro is but I'd never seen him in anything, and he turned out to be a positive surprise. Nice strong voice with deepness, solid performances, perhaps a slight lack of personality hidden behind a big smile. Panaro balanced out the boyish and more pop-tenor-sounding Jöback. I'm not a huge fan of Jöback, even if he can definitely sing well and act and do a show. I simply don't like the sound of his voice that much, but he was a good master of ceremonies for the evening and I can see why he has lots of female fans.

While the men were mostly okay with some highlight numbers here and there (Panaro's Wild Grass from Kristina, Jöback's Gethsemane where his voice worked really well), the true stars of the evening for me were the ladies. I've been a fan of Helen Sjöholm for years. Hers is one of the very few female voices I could listen to singing a phone book through. Clear, strong, deep, pure, smooth when needed - just perfect. Emmi Christensson has the perfect Christine voice, young and beautiful and clear, and she nailed her songs perfectly.

The setlist was a mish-mash of popular Broadway musicals with a touch of Björn&Benny and a rarity or two. Nearly four hours long, the concert definitely gave value for your money, but I could have done with a little less of the obligatory, performed-to-death classics like Sound of Music, My Fair Lady and The Threepenny Opera. It felt like they were trying to squeeze the history of American and Swedish musical theatre into one evening. A lack of theme is a common problem with musical concerts, since the genre is vast and then you easily get only the same popular hits performed again and again. After the brilliant encore songs from Kristina, Climb Every Mountain as the final encore was something of an anticlimax.

The amount of Stephen Sondheim (Sweeney Todd, Passion, A Funny Thing Happened..., West Side Story) was a nice surprise, though, and I'd have loved to hear the Being Alive (Company) by Jöback that was listed in the program but had been replaced with Why God from Miss Saigon. Helen Sjöholm singing Nothing's Gonna Harm You from Sweeney Todd could be made a form of therapy. The Phantom of the Opera had a nice rock arrangement, and Music of the Night as a duet by two men was a fresh decision.

Kristina från Duvemåla and Chess were the absolute highlights, though. Helen Sjöholm's Du måste finnas is a must-hear, and Jöback's Ut mot ett hav beautiful. They also shared amusing memories from their time in Kristina 20 years ago. Their reprise of You and I from Chess right before the pause wrecked me. By the lines "Yet we go on pretending / stories like ours / have happy ending" I was reduced to a puddle of emotional mess. I don't tend to be emotional or to cry in theatre, but Chess is my exception. The melodies and lyrics enter my brains and leave me in a state where I stagger to the foyer with shaking hands and a head-to-toes muscle cramp.

The orchestra, Stockholm Sinfonietta, was excellent, too. In addition to listening, I spent quite a lot of time enjoying the sight of the conductor David White's fervent baton slashes and flying curls.

All in all, a fun evening with top-quality performances of more or less good musicals.

Musikaalikonsertit Tampereella ja Porissa marraskuussa!

Marraskuussa tapahtuu taas!

(Ts. seuraa häpeämätöntä mutta täydestä sydämestä tulevaa mainostusta. Kirjoittaja on järjestävän yhdistyksen jäsen.)

 

Kreivin muotokuva – näyttämömusiikin aatelia tuo konserttilavalle miehen ja musiikkia sekä kaksi hurmaavaa leidiä. Géza Egyházi on unkarin suosituimpia musikaalinäyttelijöitä ja tehnyt isoja rooleja musikaaleissa kuten Les Misérables, Cats, Chess, Romeo & Julia, A Little Night Music, Into the Woods ja Evita. Musikaalien ohella tämä samettiääninen tenoribaritoni on esittänyt liudan operettirooleja, joista suurin osa tuppaa olemaan eri arvoisia aatelismiehiä, joten lavalla on käytännössä koko aateliskalenteri yhdessä henkilössä. Vampyyrien tanssin kreivi von Krolock on vielä ihan oma lukunsa. Hurmaavat Leena Rousti ja Johanna Kalmari puolestaan ovat molemmat tuttuja Suomen Vampyyrien tanssista. Teatterikävijät saattavat muistaa upeaäänisen Leenan myös Tampereen Teatterin Evitana. Flyygelin äärellä tulinen Jukka Nykänen.

Mikä: Kreivin muotokuva – näyttämömusiikin aatelia
Ketkä: Géza Egyházi, Johanna Kalmari, Leena Rousti, Jukka Nykänen (piano)
Milloin: lauantaina 8.11.2014 klo 15.00
Missä: Vanhan kirjastotalon musiikkisali
Keskustori 4, 33100 Tampere
Liput: NetTicket

***

 

Lisäksi ilouutisia: kaikki pimenee jälleen! Eclipsis ry järjestää jo viime vuodelta tutun konseptin mukaisen musikaalikonsertin, tällä kertaa Porissa. Porin kultapojan Ville Salosen lisäksi työryhmällä on muutenkin satakuntalaistaustaa, joten on aika tehdä paluu juurille. Edellinen kaupungissa esitetty musikaali oli sitä paitsi Sound of Music, joten eurooppalaisesta musikaalista lienee Porissa suorastaan ammottava puute. Laulajat ovat Suomen huippuja alallaan – ja pianisti Jukka "Rite of Spring / Cup Song" Nykänen se vasta huippu onkin.

Lehdistötiedotteesta:
"Eurooppalaisten musikaalien harvoin kuultuja helmiä esitetään Porissa ensimmäistä kertaa Kun kaikki pimenee – eurooppalainen musikaalipurée -konsertissa. Konserttia tähdittää Seinäjoen kaupunginteatterin Vampyyrien tanssi -musikaalista tuttu viisikko Jouko Enkelnotko, Johanna Kalmari, Jyri Lahtinen, Leena Rousti ja porilaissyntyinen Ville Salonen. Keskieurooppalaista tunnelmaa iltaan tuo Budapestin Vampyyrien tanssin vampyyrikreivinä tunnettu Géza Egyházi, joka on äänestetty Unkarin suosituimmaksi musikaalinäyttelijäksi. Pianossa taituroi Jukka Nykänen.

Musikaalipuréessa kuullaan parhaita paloja musikaaleista, joita on esitetty Suomessa harvoin tai ei vielä ollenkaan. Kappaleita kuullaan muun muassa teoksista Chess, Dracula, Elisabeth, Mozart!, Oopperan kummitus ja Vampyyrien tanssi. Kansainvälisessä kattauksessa lauletaan neljällä eri kielellä. Uusista suomennoksista vastaa kääntäjä Marika Hakola."

Biisilistaa on pikkuriikkisen tuunattu ja mukana on uutta tavaraa, joten kannattaa ehdottomasti junailla tai busseilla itsensä paikan päälle. Ainakin Tampereelle menevään Onnibussiin ehtii vielä keikan jälkeen, joten Porista pääsee myös pois. (Tämä ei ollut maksettu Onnibus-mainos.)

Mikä: Kun kaikki pimenee – eurooppalainen musikaalipurée
Ketkä: Géza Egyházi, Jouko Enkelnotko, Johanna Kalmari, Jyri Lahtinen, Leena Rousti, Ville Salonen, Jukka Nykänen (piano)
Milloin: sunnuntaina 9.11.2014 klo 18.00
Missä: Mikaelsgårdenin juhlasali
Mikonkatu 20–22, 28100 Pori
Liput: Lippupalvelu

Viikinsaaren operetti- ja musikaaligaala 2014

Tamperelaisen Teatteri Viikinsaaren operetti- ja musikaaligaala tarjoili romantiikkaa ja kepeyttä keskelle elokuista lauantaita. 'Gaala' on kesäteatterissa ehkä vähän liioitteleva sana, mutta homma oli joka tapauksessa hoidettu tyylikkäästi ja esiintyjät olivat pääosin hyviä. Vehreä saari keskellä järveä huolehti hienoista puitteista, ja uusittu teatterikin on varsin pätevä.

Alkupuoliskon operettiosuudesta intoilin ehkäpä vielä enemmän kuin musikaaleista. Mustalaisruhtinattaren ja Iloisen lesken parhaiden lisäksi kuulimme myös esimerkiksi hilpeän pastantekodueton Luxemburgin kreivistä. Mukana ollut toinen musikaalibloggaaja saikin gaalassa varsin kattavan ensivaikutelman operettien maailmasta: rakkaussuruja, kaksimielisyyksiä, väärinymmärryksiä ja seksiä. Lisähihityksiä katsomossa aiheutti ampiainen, joka vaikutti kovin ihastuneelta Ville Salosen hiusvahaan ja laskeutui jossain vaiheessa laulua tenoriparan korvalehdelle istumaan. Anu Hälvä sopi hyvin ei-enää-niin-nuoreksi diivaksi, joka vastaili suomeksi Géza Egyházin saksankielisiin anteeksipyyntöyrityksiin Edvinin ja Sylvan duetossa. Kun koko laulun pohjana on nippu väärinkäsityksiä, kieliero lisäsi hauskan sävyn duettoon. Operettiosuuden lopussa raikui esiintyjäkuusikon yhdessä esittämä Pienet enkelit, jolla on tunnettu taipumus nostattaa tunnelmaa entisestään.

Musikaalikappaleiden valinnat olivat (nekin) vähän mielikuvituksettomia ja yleisöä kosiskelevia, mutta joukkoon mahtui onneksi muutama erikoisempikin kappale esimerkiksi Vampyyrien tanssista. Toisaalta totesin jo aiemminkin, että esimerkiksi Oopperan kummitustakaan kuulee Suomessa todella harvoin hyvin esitettynä, joten en todellakaan valita sen mukanaoloa. (Toivottavasti katsomossa oli joku Kansallisoopperasta kuuntelemassa...) Pakolliset My Fair Ladyt ja Sound of Musicit mahtuivat nekin mukaan ja oli pääosin esitetty vähintään mukiinmenevästi.

Ville Salosen farkku-converse-nahkatakkihabitus West Side Story -osuudessa loksautti leukani auki. Tenorista frakissa oli yhtäkkiä tullut teinipoika, jolta kuka tahansa portsari kysyisi paperit. Jonna Imeläisen kaunis I Dreamed A Dream Les Misérablesista sai lisäväriä, kun kappaleen lopussa viereistä kävelytietä vaelsi ohi joku nykyajan Fantine hiukset surullisesti hapsottaen ja kaljapullo kädessä.

Esiintyjistä herrat tunsin ennestään eivätkä he tuottaneet pettymystä. Ville Salonen on operettien koomikkorooleissa kuin kala järvessä ja saa katsojankin hyvälle tuulelle. Géza Egyházi puolestaan toi lavalle tuulahduksen unkarilaista operettiosaamista, joka tuntuu siellä piilevän usein jo geeneissä. Jos lähellä olisi ollut suo, olisin ollut valmis lyömään vetoa, että hän laulaa vielä jonkun sinne. Pisteitä varsinkin Kreivitär Marizan kännisoolosta!

Emilia Vesalainen oli ihastuttava uusi sopraanotuttavuus, kepeän leikkisä ja säteilevä. Hänen ja Gézan All I Ask of You oli nätti kuin mikä. Jonna Imeläisen voimakas ja hyvin klassinen ääni ei ollut ehkä omimmillaan näin kevyessä ohjelmistossa, mutta varsinkin musikaalit kuulostivat siitä huolimatta hyvältä.

Anu Hälvän äänessä kuuluu ikä etenkin matalammissa ja hiljaisemmissa kohdissa, mutta korkealle ja kovaa päästään kyllä edelleen. Mikko Rasilan onneksi vähäiseksi jäänyt esiintyminen herätti epäuskoista myötähäpeää. Kaksikon juonnot vilisivät virheellistä tietoa, mikä häiritsi melkoisesti, kun faktojen tarkistaminen tuskin olisi suurta vaivaa vaatinut. Hälvä ja Rasila olivat myös ohjanneet ja koostaneet gaalan, ja heidän työpanoksensa parasta antia taisivatkin olla ohjaus, esiintyjävalinnat ja Rasilan koreografiat. Myös alkujaan alkukesän farssia varten tehty lavastus oli suorastaan tyylikäs.

Konserttia säesti rautainen trio Mauri Saarikoski (viulu), Jari Hiekkapelto (piano) ja Veli-Pekka Bister (sello). Etenkin Saarikosken viulu varasti ajoittain huomioni täysin. Hieman ihmettelenkin, että Aamulehden kaikin puolin nyrpeä kriitikko ei maininnut sanallakaan muusikkoja ja keskittyi sen sijaan arvostelemaan mm. konsertin tunnelmaa ja vajavaista dramatisointia, joissa minusta taas ei ollut mitään vikaa. Konsertiksi tämä oli itse asiassa aika paljonkin dramatisoitu.

Katsomo oli yllättävän täynnä varsinkin siihen nähden, että Teatteri Viikinsaaren markkinointi on ollut melko ala-arvoista. Teatterin omilla nettisivuilla ei mainita kuin neljän esiintyjän nimi, tiedot on päivitetty viimeksi joskus viime vuoden puolella ja Aamulehden menoinfossakin oli samat vajavaiset esiintyjätiedot. Facebookissa sentään mainittiin osa muistakin nimistä, eurooppalaisen tähtivieraan nimi tosin harvinaisen väärin kirjoitettuna. Vieraan mainostus oli kaivettu todennäköisesti Googlen kääntäjän avulla joltain fanisivulta, ja senkin tiedoista puolet oli väärin. Muusikkotrio oli huippuluokkaa, mutta heistä ei ole ollut sanaakaan missään, ei edes nimiä. Vielä alkukesästä Laukontorin valotaulu mainosti Mustalaisruhtinatar-operettia, jonka suunnitelmat taidettiin kuopata jo joskus viime syksynä, ja netissä gaalan mainoskuvassakin oli vielä operetin vanhat päivämäärät. Hälvä ja Rasila lupailivat teatterin suunnittelevan jo ensi kesän ohjelmistoa, mutta markkinointi ja tiedotus kannattaisi ehdottomasti hoitaa kuntoon siihen mennessä.

Operetti- ja musikaalikonsertti Viikinsaaressa Tampereella

Tässä Teatterikesän lomassa täytyy mainostaa Tampereella loppuviikosta liikkuville, että uudessa Viikinsaaren kesäteatterissa esitetään torstaista lauantaihin operettigaalaa. Lavalle astuvat Anu Hälvän, Jonna Imeläisen ja Mikko Rasilan lisäksi Vampyyrien tanssista tuttu Ville "punatakkinen Pohjanmaalta" Salonen ja unkarilainen samettiäänihurmuri Géza Egyházi. Kuten blogiani seuranneet lienevät havainneet, Géza on budapestilaisen Vampyyrien tanssi -proggiksen kreivi von Krolock ja yksi suosikkinäyttelijöistäni musikaaleissa evör.

14.-16.8.2014 Viikinsaari muuttuu operetin ihmeelliseksi maailmaksi. Iki-ihanat operetti- ja musikaalisävelmät soivat Teatteri Viikinsaaressa. Tunnelmallisia suosikkisävelmiä kuullaan mm. opereteista Mustalaisruhtinatar, Iloinen leski, Luxemburgin kreivi sekä musikaaleista Sound of Music, Cats, Les Miserables ja Phantom of the Opera.
- Teatteri Viikinsaari

Musikaalien osalta mainoksen lista on aika peruskauraa, mutta toisaalta tuota peruskauraa kuulee Suomessa yllättävän vähän ja muutakin varmaan esitetään. Todella harva täällä pystyy laulamaan esimerkiksi Oopperan kummituksen biisejä uskottavasti, mutta uskoisin tuosta porukasta irtoavan kummittelua. Operettifanina odotan innolla myös sitä osuutta, koska operettiakin kuulee suomeksi ihan liian harvoin. Luvassa pitäisi olla ihastuttavia leidejä ja hurmaavia herroja pilke silmäkulmassa, joten sinne.

Herrat Ville ja Géza intoutuivat vuosi sitten duetoimaan spontaanisti operettiaarioita
Kun kaikki pimenee -konserttien lomassa. Hyvältä kuulosti.

Esitykset:
to 14.8. klo 19.00
pe 15.8. klo 19.00
la 16.8.klo 15.00

Kesäisen Viikinsaaren pitäisi kaiken päälle olla tunnelmallinen ympäristö. En ole koskaan siellä käynyt, mutta tuleepa sekin nyt ruksattua Tee Tampereella -listaltani. Teatterilippu maksaa aikuisilta 49 euroa ja sisältää edestakaisen 20 minuutin laivamatkan Pyhäjärven aalloilla. Lippuja saa varattua puhelimitse ja ostettua Laukontorin laivalippuluukulta. Hopealinja-laivafirman nettisivut ovat vähintäänkin sekavat, mutta aikataulun mukaan reittiliikennettä on torstaina klo 10-22 välillä, perjantaina klo 12-22 ja lauantaina klo 11-18. Laiva lähtee Laukontorilta tasatunnein ja Viikinsaaresta puolelta, ja lippu käy kaikille laivavuoroille sinä päivänä.

Luukku 22: joulu Wienissä

Paras näkemäni joulukonsertti lienee vuoden 2006 Musical Christmas in Vienna. Nykyään Vereinigte Bühnen Wienin musikaalikonsertit ovat kuulemma melko ankeita, mutta tämä vanha konsepti toimi ja loi ihanasti joulutunnelmaa. Musikaaliguru Caspar Richter oli vielä VBW:n orkesterin johtajana ja musiikki oli taidokkaasti sovitettua. Jossain vaiheessa kapellimestarin päähän käytiin viemässä tonttulakkikin.

Tämä oli viimeisiä kertoja kun olen käynyt stagedoorilla, ja mukaan tarttui Jesper Tydénin nimmari. Yritin kovasti puhua Tydénille ruotsia, mutta saksa oli jo silloin haudannut toisen kotimaisen puhekykyni alleen. Jälkeenpäin valokuvasta totesin, että Tydén ja minä voisimme olla sisarukset, meissä oli molemmissa jotain niin leimallisen pohjoismaista. Tydénillä on todella kaunis ja korville miellyttävä ääni, ja olen harmitellut kun häntä ei viime vuosina ole näkynyt missään isommissa kaupungeissa.

Toinen konsertin ehdoton tähti (ainakin minulle) oli Carin Filipcic, joka on musikaalinäyttelijättäristä mahdollisesti suosikkini. Upea, voimakas ääni, lämpöä ja karismaa säteilevä olemus. Wienin murteella esitetty tragikoominen laulu juuri eronneen naisen jouluttomasta joulusta itketti ja nauratti, ja perinteisemmät joululaulut jättivät mukavan lämpimän tunteen.

Luukku 9: Vampyyrit juhlivat Wienissä

Tanz der Vampire juhli kymmentä vuottaan lavalla Wienissä kevättalvella 2007. Teimme kaveriporukan kanssa eeppisen reissun juhlakonsertteja katsomaan ja valloitimme muutenkin Wieniä. Thomas Borchert kreivi von Krolockina oli ehdottomasti parhaimmillaan ja pyöritti seurueemme sukkia oikein urakalla. Mikä ääni! Mikä fiilis! En sitä paitsi tähän päivään mennessä ole Suomen ulkopuolella nähnyt esteettisempää Krolockin rooliasua kuin konsertissa. Teatterihistoriani kauneimpia hetkiä on ollut rokkaava kreivi von Borchert potkaisemassa loppubiisissä Lukas Permania (Alfred) persiille. Tai linnanedustan vampyyrit notkumassa jonossa blues-sovituksen tahtiin.

(Bloggaaja on ollut niin tiiviisti töissä, että luukkujen availu on hieman jälkijunassa. Korvauksena tarjoilen teille uuden ulkoasun. Kiitos ja kunnia bannerista kuuluu Florelle.)

Very Inspiring Blogger Award!

The lovely Starlene rewarded me with a Very Inspiring Blogger Award. (Check out her blog if you haven't yet, she has a tendency to write everything I mean to say but never get around to writing down.)

The first award I have received! I feel very flattered and want to thank my family and friends for their support. Ahem.

According to the rules I must reveal seven facts about myself. I'm bad at that and I've done so many of that kind of memes that I begin to repeat myself, so I'll copy Starlene and alter this a bit. Hereby I present:

Laura's Seven Most Memorable Moments in Theatre

1. The first musical I ever saw on stage was Tanz der Vampire in Hamburg. We walked to the theatre to buy me a discount ticket, and I wish I could live again the bouncy excitement when I first saw the big banner on the facade of Theater Neue Flora. I ended up in the first row of a 2000-seat theatre. The stage was like a football field, and though I was on seat 9, I was nowhere near the centre. The performance blew out my mind and sealed the devotion that would later define my friendships, studying field and hopefully, one day, my profession.

2. I was attending the press event of the upcoming Chess in Concert in Budapest 2010. I barely knew the musical, but as it was my favourite theatre company in Hungary doing a new production, I had gotten myself a bit familiar with the show and had so far liked it. In no way was I prepared for the bang of emotions that would hit me once the cast and choir started singing, though. There they stood singing the Endgame sequence on an otherwise empty stage, on a sweaty Hungarian summer day, wearing t-shirts and college trousers, with the conductor playing electric piano in front of the stage. I was holding back tears, I who never cried in theatre. You don't need fancy sets and costumes for a musical to work, and I have never realized it more clearly than on that day.

3. The same summer I was watching the Elton John & Tim Rice musical Aida in the open-air theatre on Margitsziget (Margaret Island) in Budapest. There were mosquitoes, the sound system wasn't very good and I'm not an enthusiastic fan of Aida, but there was something very magical in sitting under the clear and starry Hungarian sky, on a green island in the middle of the Danube, with birds chirping in the trees surrounding the theatre and a shirtless Radames with gorgeous abs singing on stage. I have rarely felt happier in my life, in sort of a calm and peaceful way.

4. My friends and I did an epic theatre trip to Vienna to see the 10th Anniversary Concert(s) of Tanz der Vampire in 2007. I can't pick a single most memorable moment in the concerts because they were full of them, but I might mention the Finale. It was loaded with such energy and joy that I've rarely seen anything like that in theatre. Krolock's costume was also one of the most beautiful ones I've seen (no ridiculously tight trousers!).

5. Vampyyrien tanssi, the Finnish production of Tanz der Vampire, as a whole, but especially the derniere. I've seen the standard version so many times that I'm starting to have some issues with Cornelius Baltus's directing, so seeing a whole new take - and a good one - on the story was heavenly. The production was done with such spirit and devotion and it radiated energy. Easily the best musical production I've ever seen in Finland.

6. The Operetta Theatre in Budapest sometimes does special performances for tourists. Thanks to a nice ticket booth lady, I once got into a German-language show of The Merry Widow organized for ~7 busloads of German old people. (Some elderly gentleman sitting next to me smelled of salami and garlic.) The cast had apparently decided to play pranks to each other, because when Hanna Glawari's ship was about to sail out to the sea, from somewhere came a human-sized seal that breakdanced its way across the stage. The cast's faces were worth seeing, though they stayed in character excellently. Danilo (Zsolt Homonnay) "tripped" and hid his face in between Hanna's breasts, apparently to avoid rolling on the floor laughing.

7. Kun kaikki pimenee - eurooppalainen musikaalipurée. In short, two European musical concerts in Finland with cast members of the Finnish Tanz der Vampire plus Géza Egyházi as a bonus feature. TdV, Elisabeth, Chess, Mozart!, Notre-Dame du Paris and other lovely gems that are rarely heard in Finland. For the first time in ages I was full of adrenaline because of a theatrical event and my knees were shaking afterwards. The concerts were nearly perfect, and the single reason I can't name any highlights is that I should list the whole song list. My favourite songs from my favourite musicals performed by a bunch of my favourite musical artists in the world.

I'll forward the award to five lovely ladies:

• Elisabeth at Musical Musing
• Johanna at Teatterin alivuokralainen
• Kaisa at Being Alive
• Suvi at Elegia
• Laura at Förillä pahki

Kun kaikki pimeni

Yhdistyksemme järjesti viime viikolla Kun kaikki pimenee - eurooppalainen musikaalipurée -konsertin Tampereella ja Seinäjoella. Olen yrittänyt nyt viikon verran räpeltää kasaan tekstiä koko konserttioperaatiosta. Tulokset ovat olleet laihoja, koska aivotoimintani näyttää hyytyneen viimeistään heti Ville Salosen aloittaessa Tampereen konsertin Mozart!-musikaalin kappaleella Ich bin Musik, eikä elpymistä ole näkyvissä. Kyllä, Ville, olet musiikin henkilöitymä ja saat meidän kaikkien rakkauden juuri sellaisena kuin olet.

Kaikki sujui muutenkin mainiosti. Niin lavalla kuin katsomossakin selvästi nautittiin esityksistä. Katsomossa huudettiin seisten bravoa, pyyhittiin liikutuksen kyyneliä ja tuijotettiin esityksiä kuin hypnoosissa. Kuulinpa muutaman naishenkilön (?) myös hengähtävän kaihoisasti herrojemme astuessa näkyviin.

Minun on vaikea nostaa esiin konserttien kohokohtia, koska matalampia kohtia ei oikeastaan ollut. Reaktioista päätellen Géza Egyházin samettinen Music of the Night, Leena Roustin hyytävä Rebecca, Jyri Lahtisen Stars ja Ville Salosen Empty Chairs at Empty Tables olivat kuitenkin ensimmäisen osan erityisiä hittejä. Toinen osa olikin sitten yhtä hittiä: Chess, Draculasta ihana The Mist vielä ihanamman Anne Vihelän esittämänä ja tietenkin Vampyyrien tanssi. Viimeksi mainitusta täytyy erikseen nostaa esille konsertin nimibiisi Kun kaikki pimenee, jonka esittivät Leena Rousti ja Jyri Lahtinen sekä Anne Vihelä ja Géza Egyházi. Jälkimmäinen oli opetellut laulamaan kreivi von Krolockin osan suomeksi, ja etenkin Seinäjoella se sujui niin onnistuneesti, että yleisö oli aivan myyty.

Tampereella yleisö oli aavistuksen monimuotoisempaa kuin Seinäjoella, jossa yleisö koostui etupäässä vampyyrifaneista ja tiesi paremmin etukäteen, mitä oli luvassa. Oli hauskaa nähdä, miten niin teini-ikäiset kuin vanhuksetkin liikuttuivat, nauroivat ja ajoittain suorastaan riehaantuivat esityksistä. Salakuunnellessani katsomossa en kuullut kuin ylistystä, ja kaiken nähneet teatterialan ammattilaisetkin silmin nähden innostuivat näkemästään ja kuulemastaan.

Kiitokset kaikille osallistuneille!

Concert review: Kaikki musikaalista!

Kaikki musikaalista! was a dramatized musical concert with the students of the music conservatory of Tampere, TAMK and PIRAMK last February in Pyynikkisali in Tampere.

Giving the concert the title "All about musical" made my inner activist for European musicals grunt, because the better title would have been "All about Anglo-American musical", but let's not get into that. ;-) I'm so unfamiliar with the Broadway classics that it's almost embarrassing to admit it, but the concert was a great quick start guide on them for me.

The songs went chronologically all the way from the early musicals of 1920's to My Fair Lady, Andrew Lloyd Webber and Book of Mormon, from classical to pop and rock, with songs like "The Phantom of the Opera" that are familiar to everyone and other songs that get quite rarely performed. The balance between old and new and well-known and specialities was good, there was something for everyone. The concert was accompanied by a 20-piece live orchestra, and altogether there were about 50 people on stage. Apart from some familiar faces I have no idea about the names of the singers and dancers, but they were all excellent. I hope at least some of them will later end up to Finnish theatre stages. Some already have, because I spotted at least Essi Hannuksela, the gorgeous dream-Sarah from Tanz der Vampire in Seinäjoki, among the dancers. (Some rehearsal photos in her blog.)

The company from The Company. (Source)

The highlight of the first part was an abridged half-an-hour version of Stephen Sondheim's Company. I have mixed opinions on Sondheim: I worship his storytelling and lyric-writing skills, but his music mostly does nothing to me. I've tried and tried to give his compositions a chance and I know they're hugely appreciated for a good reason, but while his music pretty and all, I just don't get into it. This Sondheim Shortened way of getting to know his musicals was perfect for me. They also sang it in Finnish, and at least without knowing the original text I liked the translation, it had some very funny moments. The performers acted and sang very well, and the whole sequence was excellently done.

My other favourites were the My Fair Lady section (in Finnish) with the most adorable Freddie ever, "Macavity" from Cats, "Do you hear the people sing" from Les Misérables and the hilarious "Hello Song" from The Book of Mormon. There were also some really beautiful older pieces, but unfortunately I don't remember the song names. The dramatizing was mostly very well done, and I liked the orchestrations and the orchestra. Some of the costumes looked understandably a bit cheap, but otherwise there wasn't any feeling of a "student-like" atmosphere: everything was professional.

(For those interested in my opinion on the epic and eternal Who Is The King Of Musicals war between fans of Sondheim and Andrew Lloyd Webber: I'm for neither. I respect them both, like some things in both's work and appreciate their influence on the various genres of musical, but neither is my personal favourite.)

"Somebody loves me..." (Source)

On a totally unrelated note, Les Misérables will come to Tampereen Teatteri in 2013, and someone has created a petition for a new Finnish translation. I got into the musical fandom about ten years ago, and already then I heard legends of the horrible Finnish translation of Les Mis. In the golden Geocities times there was even a website with some of the song lyrics, and now they're serving as Finnish subtitles on the 25th Anniversary Concert DVD. The legend seems to be true: the translation is (unintentionally) rather hilarious and often impossible to understand. As a phenomenon this sudden awareness of musical translation quality is interesting - people actually demand for better texts, and at least in this case it's not because of the "it's a translation so it sucks" attitude.