perjantai 3. kesäkuuta 2011

Betoni on out


Kuulkaa, ulkobetonipotero on so last season! Kuka istuisi enää sadevesikourussa? Aikaansa seuraava kissaherra toteuttaa tänä vuonna itseään aidon kotimaisen vuolukiven avulla. 

Tai Cisu nyt ainakin. Hän on vallan ihastunut siihen, että terassilla on muuriprojektista ylijääneitä vuolukiviä. Luulisi, että niillä on aika hankala ja epämiellyttävä piehtaroida, mutta ei, Cisusta se on vastustamattoman ihanaa. Pahoittelen, että hän näyttää kuvissa lähinnä karhulta, mutta vimmattua mönkimistä on vaikea kuvata.



Auringon lämmittämää kiveä, mmmm....


Kun pahin kiemurteluhimo on tyydytetty, voi kivillä istua kuin poterolla ikään ja valvoa valtakunnan tapahtumia.


Mutta betonisesta sisäpoterosta en luovu, vaikka ulkopotskin hylkäsinkin!



Valvonta- ja kiemurteluhommien lisäksi Cisu on aktivoitunut maankaivuussa. Uusi multakeko vetää kissoja kummasti puoleensa. Cisu ei ole yrittänyt kiivetä sen huipulle, mutta käy mielellään kuopimassa keon alaosaa.


Toto taas taitaa muistaa, että multahommista tuli viimeksi sanomista, ja hiippailee keon luona vain vaivihkaa. Tässä pieni viaton kukkaispoika iltahämärissä lähestymissä kohdettaan. Huomaisikohan kukaan, jos vähän kiipeisin...


10 kommenttia:

  1. hih, kissoilla on niin ihanat omat juttunsa :D
    Mutta ne nauttii, kaikesta niin täysillä!

    VastaaPoista
  2. Voi että miten trendikästä onkaan Koratiassa! Minulla ei ollut hajuakaan että betoni olisi jo menneen talven lumia (ulkona). Huonolla tuurilla olisin mennyt ostamaan kissoilleni ulkopoteron, ja sitten olisivat kaikki pitäjän katit nauraneet...
    Tuo terassin reunan kivikasa on varmaan paremmassa paikassakin kuin ulkopotero, kun alamaiset viettävät ehkä enemmän aikaa terassilla kuin talon syöksytorven alla. Siitä voi vahtia heitä!
    Ihanaa täyttä kissanelämää pojilla!

    VastaaPoista
  3. Virpi, kissoilla on todellakin omat juttunsa. Noin 9/10 jutuista ihminen ei ole lainkaan niin älykäs, että ymmärtäisi, mistä oikein on kyse. Mutta pääasia, että kissa tietää. :D

    Saila, ei minullakaan ollut hajua betonin vanhanaikaisuudesta (vrt. yllä oleva vastaukseni Virpille, ihminen ei tajua mitään), mutta onneksi Cisu kouluttaa meitä muitakin. Ja onneksi hänellä on blogi, niin muutkin kissanomistajat oppivat tavoille - HUH, mitä Vippe olisikaan sanonut, jos olisit hankkinut omille pojillesi ulkopoteron!

    Terassin kivikasa on tosiaan mieleinen ja kätevä (vaan ei toivon mukaan ikuinen), koska tosiaan alamaisillakin on tapana hengata siellä suunnalla. Terassilla on myös oikeasti aurinkovarjoa varten oleva reikä, mutta nyt siihen on kairattu (koirien!) maatappi, johon kissojen fleksit saa kiinni. Niinpä kissat voivat ulkoilla lähes itsenäisesti terassilla, se on oikein mukavaa.

    Vielä täydempää kissanelämää olisi toki viipottaa vapaana. Kumma kyllä etenkin Tottiksella on ollut viime päivinä karkaushimo, mutta hän on onnistunut pyrkimyksissään vain kerran. Sitten juostiinkin sitäkin komeampia kaareita ja esitettiin kippurahäntäisiä suupomppuja. Oi kesä!

    VastaaPoista
  4. On teillä siellä varsinainen seikkailutyömaa! Pojille lähes täydelliset olot. Täydelliset olisi ilman flexiä, mutta me ihmiset ymmärrämme flexien tarpeellisuuden :)

    VastaaPoista
  5. Naukulan Mamma, kunhan olisi aina kesä, niin olisi täydellistä meille kaikille!

    Vaikka aika täydellistä on nytkin: kun Cisu eilen toivoa leikittämistä illalla, hänelle huomautettiin, että hän kävi eilen viisi kertaa ulkona ja vastaanotti vieraita kahdessa erässä eli sai paljon huomiota. Lisäksi verkkoikkunat olivat auki koko päivän, joten ei pöllömpi päivä, vaikka ihmiset eivät illalla intoutuneetkaan vetämään kulahtanutta kengännauhaa perässään pitkin taloa.

    VastaaPoista
  6. Ilmoittaudun lukijaksi! :) Kissoista on aina ihana lukea. <3

    VastaaPoista
  7. Ihmettelen, jollei Cisua kilpaa pyydellä vuolukivituotteiden maskotiksi :)

    VastaaPoista
  8. Anu, tervetuloa! Sinulla on ehkä blogimaailman hauskin tunnistekuva. Tipu näppäimistöllä päihittää mennen tullen kissan näppäimistöllä, eli minun tunnistekuvani! :D

    Mindy, vielä ei ole maskottipyyntöjä sadellut, ehkä Cisun pitää itse olla proaktiivinen asiassa? Eilen hän laajensi kiemurtelurepertuaariin kottikärryihin. Hänestä oli verratonta rötköttää kottikärryjen pohjalla selällään, kun alamainen (ihminen) työnsi kärryjä. Tuo onkin tietenkin Koratian kunkulle sopiva ulkoilutapa!

    VastaaPoista
  9. Oo, kottikärrysaattue! Onhan toki kottikärräys rutkasti komeampaa kuin esimerkiksi kantotuolissa patsastelu. Suosittelisin kottikärrykyytiä lämpimästi myös ihmiskuninkaallisille :D

    VastaaPoista
  10. Ella, tänään Cisu houkutteli kärryyn Totonkin. :) Valitettavasti emme vain saaneet dokumentoitua tapahtumaa, sillä kamera ei ollut mukanana emmekä jaksaneet lavastaa tilannetta uudestaan. Kärryillä on kärrätty ensi sijassa multaa ja kiviä koko viikonloppu, niin paljon kuin vain on sielu sietänyt, eikä Cisu ole harmikseen saanut nauttia koko ajan ulkoilusta tai edes palveluksista. Toton nähtiinkin jo kurkistavan ikkunasta ja puistelevan huolestuneesti päätään ihmisten kivisavotalle. :)

    Niin, ja tervetuloa takaisin Suomeen ja blogistaniaan!

    VastaaPoista