Lusikkakasa ja kulho

Kävin pitkästä aikaa Mimmin kirppiksellä. Tuo kirpputori oli ennen lähellä Kupittaan asemaa ja tuolloin siellä tuli käytyä huomattavasti enemmän kuin nykyään. Uudet tilat entisissä Telesten tiloissa ovat kyllä entistä ehommat. Paikassa on paljon huonekaluja, mutta olohuoneeseen kaipaamaani kevytrakenteista mieluiten nahkaista nojatuolia ei ole löytynyt vieläkään. Haaveissa olisi hieman elokuvaohjaajan tuolin kaltainen vanhempi tuoli, mutta sen ainoan kerran, kun olen tuollaisen istuimen nähnyt (huuto.netissä), en ole uudelleen enää vastaavaan törmännyt.

Mimmiltä mukaani lähti keltainen pienemmän kokoinen Kilta-kulho ja kasa alpakkalusikoita. Osa kasan lusikoista on peräisin aikaisemmalta reissultani Lähetyskirpputorille. Kaikkien lusikoiden materiaali ei ole tuo metallisekoite (tunnetaan myös uushopeana). Pidän alpakan tavasta tummua ja aioin käyttää näitä sekalaisia lusikoita Tsaikka-lasien kanssa.

Huittinen

Kävin Huittisissa kahdella kirpparilla. Tampereelle matkan piti alun perin kulkea Urjalan ja Viialan (tai siis nykyinen Akaa) kautta, mutta matkareitti muuttui ja samalla myös kirppispitäjä. Ensimmäinen kohde oli Huittisten pääraitin Kellari-kirppis. Paikka on hyllykirppiksen ja vanhantavaran liikkeen sekoitus.

Loosien puolelta löytyi mustanruskea Kilta-lautanen ja tummasävyinen kukkatunika. Hypistelin Vero Modan tunikaa jonkin aikaa ja olin hieman epäileväinen vaatteen suhteen. Materiaalilappu oli leikattu pois, eli en tiedä varmaksi paidan koostumusta. Polyesteriä se taitaa olla. Juuri nyt ostos hieman harmittaa. Miksi haksahdin aika kivaan paitaan, kun tiedän jo nyt että tunikasta ei tule ikisuosikkia. Minua on alkanut entistä enemmän häiritä hutiostot – vaikka kyseessä onkin käytetyt vaatteet. Seuraavaksi harkitsen entistä paremmin. En kyllä aivan ensimmäistä kertaa tee tällaista lupausta, mutta ehkä nyt kuppini alkaa olla jo tarpeeksi täynnä. Vaikka eurolla saa, ei se silti tarkoita, että kaikki on pakko omistaa.

Takaisin materialistin maailmaan. Kellari-kirppikseltä ostin myös mittapullonmallisen lasikorkillisen pullon. Varsinkin tuo lasinen korkki ihastuttaa minua kovasti.

Toinen, pikainen kohde oli Kakkostien kirppis. Paikka on hallimainen rumilus pellon laidassa. Hallin vieressä majailee hieno vanhempi puurakennus, vanha kansakoulu kenties. Tämä kirpputori oli ns. aika perus. Paljon lastenvaatteita, uusia polyester-rättejä (vähän niin kuin tuo kukallinen tunika...itseruoskintaa...), ylihinnoiteltuja emaliastioita ja peltipurkkeja.

Pikakierroksella käteen jäi: Katsuji Wakisakan vuonna 1973 Marimekolle suunnittelema Karuselli-kuosista tehty tyynyliina ja Peppi Pitkätossu -kirja. E hassumpaa.

Tsaikka, Kilta + tuntematon vati

Viimeisin astiakeräilyprojektini alkoi ennen joulua. Kohteena on jo tuotannosta lopetetut kultaiset ja pronssiset Timo Sarpanevan suunnittelemat Tsaikka-lasit. Olin vielä kymmenisen vuotta sitten vahvasti sitä mieltä, että Tsaikat ovat kammottavia. Niin se mieli muuttuu, muotoilumieltymykset vaihtuvat ja nyt fiilistelen näitä koristeellisia tee- tai glögilaseja todella paljon.

Varsinkin joulun alla monilla kirppareilla näkyi paljon hopeanvärisiä Tsaikkoja, mutta kultaiset ja erityisesti pronssiset tuntuvat olevan huomattavasti harvinaisempia. Salon reissulla silmiini osui pronssinen lasinpidike naurettavaan 40 sentin hintaan. Tsaikkoja on valmistettu myös värillisestä lasista, liiloja ja sinisiä laseja olen joskus nähnytkin.

Löytökirppiksellä käydessäni ostin kohtuullisen hintaisen perus-Tsaikan. Aion käyttää vain lasin ja laittaa hopeisen pidikkeen kiertoon.

Pidempiaikainen keräilykohteeni on Arabian Kilta-sarja. Kiltaa on kuulemma ollut kirppareilla aivan valtavasti noin 15 vuotta sitten. Asia ei yllätä laisinkaan, koska Kilta suunniteltiin aikoinaan arkiastiastoksi ja sen tuotantomäärät olivat hurjia. Kiltaa tehtiin vuosina 1953–1975. Olen huomannut, että Kilta-astioita löytyy usein myös ilman Arabian leimaa. Osa leimoista on jo kulunut pois kokonaan tai leimasta näkyy vain osa. En tiedä, onko tätä astiastoa tehty ns. kakkoslaatua aikoinaan vai mistä mahtaa johtua leimojen puuttuminen. Kopioimiseen en usko, mutta olisi hienoa tietää tarkemmin leimattomien astioiden alkuperä tai syyt. Ehkäpä kysyn asiaa vielä joskus Kysy museolta -palvelusta.

Mustanruskean Kilta-kulhon löysin Kirkkotien Ekotorilta. Olen löytänyt samaisesta paikasta aikaisemminkin kaksi samanlaista hyvin säilynyttä valkoista kulhoa. Tämänkertaisessa kulhossa ei ollut leimaa pohjassa, eli sain kipon todella halvalla. Viimeksi törmäsin Ekotorilla tähän astiaan, mutta sen pohjassa oli särö. Leima kuitenkin nosti hintaa. Omaksi onnekseni kaikki myyjät eivät tunnista Kiltaa, eli miellyttäviä astialöytöjä tulee edelleen vastaan tasaiseen tahtiin.

Astioissa "sorrun" joskus myös epärationaalisuuksiin. Ekotorilla katseeni kiinnittyi saksalaiseen lehdenmalliseen vatiin. En oikein tiedä, onko astialla funktiota. Saippuakupiksi se on liian iso, hedelmävadiksi liian pieni, mutta tuikkualustaksi juuri sopivan kokoinen. Tämä kynttiläalusta edustakoon kohti kevättä -osastoa.

Aarre + sälää

Yksi kirpputoriperiaatteeni, jolle ei ole edes mitään kovinkaan kummoisia perusteita, on Uffin välttäminen. Yksi käytännönläheinen syy kieltäymykselleni on Uffin euronpäivät, koska kannan noilta kirpputorimaailman hulluilta päiviltä kotiin harkitsemattomia ostoksia liian helposti. Kokemusta on. Suurin osa euronpäiviltä ostamistani vaatteista, on jo aika päivää sitten siirtyneet uusille omistajille. Toki poikkeuksiakin on ja niihin lukeutuu Mallimarin ruskea villakangastakki, jonka ostin viitisen vuotta sitten.

Nyt ruskealle 80-luvun alpakkavillaiselle takille löytyi kilpailija. Harmillista sinänsä, että Uffilla oli meneillään normaalit viikot, koska ostin omalla mittapuullani kalliin kirppistakin ja vielä Uffilta.

Mutta kyllä se on kaunis ja ihana. Ja vähän isokin, mutta sille ei voi nyt mitään. Kaulus on tekoturkista (aloin kyllä jälkeenpäin epäillä tätä asiaa, mutta olen lähes varma että se on tekoturkista, koska karva tuntuu kovin vaahtomuovimaiselta), kangas villaa ja laput viittaavat ompelimoon.

Säläkategoriaan menevät rock-henkinen nahkahame (leikkaan todennäköisesti nuo soljet pois), kukallinen huivi (taitaa olla villasekoitetta), mokkahansikkaat (käyttämättömät!) ja Hirmuhiirten luola -kirja (suosikki lapsuudesta). Kaksi ensimmäistä löytyivät Lähetyskirpputorilta 50 %:n alennuksella ja nahkahansikkaat Puutarhakadun Pelastusarmeijalta. Hirmuhiirten luola toi niin nostalgisia muistoja, että nappasin sen mukaani Löytökirppiksellä käydessäni.

Kierrätyskeiju

Kun alkuvuodesta törmäsin useammassa blogissa (esimerkiksi ihastuttavassa Hopeapeilissä ja Tyylitellen-blogissa) Kierrätyskeiju-haasteeseen/kampanjaan, ajattelin heti että mukana ollaan. Oma bloggailuni on sen verran alkumetreillä, että tällainen haaste tuntuu monella tavalla hurjalta, mutta kaipa blogikaapista täytyy jossain kohtaa tulla uloskin...

Oikeastaan jo tämä blogin kirjoittaminen on osa omaa henkilökohtaista kulutuskäyttäytymiseni tarkkailua (huomaan jo nyt hieman liiankin hyvin, että aikamoisella tahdilla ramppaan kirppareilla ja kannan tavaraa kotiini... ja en ole aivan varma, onko sekään hyvä asia mutta tätä asiaa voin pohtia tulevaisuudessa enemmänkin). Olen vähentänyt merkittävästi parin viimeisen vuoden aikana uusien vaatteiden tai tavaroiden ostoa ja olin jo miettinyt ennen Kierrätyskeijuista lukemista jotain samankaltaista uutta asennoitumista tähän vuoteen. Minulle kyllä sopisi myös 365-haaste, missä vuoden jokaisena päivänä pitää luopua yhdestä tavarasta kotoa. Ehkäpä otan tuon haasteen vastaan ensi vuonna. Mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nielen aivan pureksimatta, jos tämän vuoden aikana kirppareilta ilmestyy kotiin 365 uutta tavaraa.

Tänä vuonna aion siis olla ostamatta mitään uutta. Luulen, että minulla on kaapissa tarpeeksi aivan kaikkea, myös alusvaatteita, urheiluvaatteita tai sukkahousujakin. Toki jos kaikki sukkikset päättävät mennä rikki ennen vuoden vaihdetta, ostan tilalle uudet. En ole vielä päättänyt, sallinko ulkomaan matkoilla itselleni mahdollisuuden ostaa jotain uuttakin. Rajaehtona voisi olla se, että jos jotain uutta ostan, täytyy sen olla eettisesti tuotettua ja mieluiten paikallista designia. Katsotaan, sekoanko jossain kohtaa vuotta jossakin Primarkissa, mutta tavoitteet on hyvä laittaa korkealle heti alkuunsa.

Tässä vielä lyhyesti Kierrätyskeijuilusta, teksti kopsattu Hopeapeilistä:

Kierrätyskeijut on blogikampanja, johon osallistuvat (tyyli)bloggaajat eivät osta vaatteita uusina vuoden 2014 aikana. Kirpputori-, vintage- ja second hand -ostoksia saa tehdä, samoin kierrätysmateriaaleista tehtyjen vaatteiden hankkiminen tai kierrätysmateriaalista tekeminen ja teettäminen on kierrätyskeijuajatuksen mukaista. Toiveenamme on oppia hyödyntämään jo olemassaolevia vaatteitamme paremmin erilaisissa asuissa ja ottaa käyttöön myös ne vaatteet ja asusteet, jotka tavallisesti jäävät rekin tai hyllyn takimmaiseksi.

Tarkoitus ei ole olla tiukkapipoinen, vaan harkitseva. Jokainen voi rajata omat erityistapauksensa pois, ja on ihan ymmärrettävää, että erityistapauksia tulee.

Kolme vaatetta

Kävin melkein puolentoista vuoden tauon jälkeen Yliopistonkadun Olga-neidissä. Vein aikoinaan myyntiin omia vaatteitani tuonne ja en ole sen jälkeen oikein osannut käydä ostomielessä Olgassa. Tällä kertaa kuitenkin kiertelin liikkeen läpi ja laiskuuttani (ja lämpimästä talvipukeutumisesta johtuen), ostin sovittamatta Arolan merihenkisen villamekon.

Arola on mm. Vuokon lisäksi suomalainen merkki, jonka vaatteisiin kiinnitän aina huomiota juurikin laadukkaiden materiaalien vuoksi. Akaan Seudun artikkeli kertoo Pirkko Arolan perustaman yrityksen tarinan. Vuoteen 1990 Arola oli pystyssä, eli mekko on tämän tiedon valossa luultavimmin 1980-luvulta. Hieman pitkät hihat siinä on ja malli on vähän liiankin väljä, mutta talvisäässä tämä mekko toimii mitä parhaiten (vyön kanssa).

Pistäydyin myös saman kadun varrella olevassa Pelastusarmeijan kirpparilla. Yleensä en osta housuja sovittamatta, mutta Zaran vahapintaiset housut eurolla uskalsin ottaa mukaani. Samaisella reissulla jalassani oli melkein vastaavat housut, eli tiesin koon olevan hyvä. Kotona en joutunut pettymään, koska housut onneksi istuivat.

Merihenkisten ostosten sarja jatkui, koska löysin myös tummansinisen puuvillaneuleen. Neule on paksu ja mukavan tuntuinen – ja mitä parasta, se on täyttä puuvillaa. Harvinaista nykyneuleissa, mitkä tuppaavat olemaan melkein aina ainakin osittain tekokuitua.