Kirjanurkkaus

Kätilöihin ei istu ammatti-identiteetin tai koulutuksen puute, ei naisalistus eikä myöskään kätketty, kulissien takainen arjen toimijuus. [...] Kätilöt mainostivat työtään näkyvästi ja työskentelivät kaikkien katseille alttiina lain säätelemässä ammatissa oman kotinsa ulkopuolella. Aikana, jolloin lainsäädännössä oli isoja nimenomaan sukupuoleen perustuneita eroja, kätilöiden koulutus, ammatinharjoitus tai ammatti-identiteetti ei juuri poikennut miespuolisten aikalaisten maailmasta. Luen ihan liian vähän tietokirjallisuutta nykyisin. Ehkä sain siitä tarpeekseni opintojen aikana tai ehkä luen työssäni ihan tarpeeksi asiatekstiä. Professori Kirsi Vainio-Korhosen kirja, Ujostelemattomat. Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa , tarttui kuitenkin mukaani lähikirjastosta kiinnostavan aiheen ansiosta. Kätilön ammatti on siitä erikoinen, että se on ensimmäinen ammatti Suomessa (ja monissa muissakin maissa), jota naiset - ja alussa vain naiset - saivat virallisesti harjoittaa. Kätil

Osallistuin viikonloppuna Joensuun kirjallisuustapahtumaan . Vaikka tapahtuma on järjestetty joka syksy vuodesta 2000 lähtien, ja olen itse asunut ko. kaupungissa yli kahdeksan vuotta, niin tämä oli ensimmäinen kerta, kun osallistuin siihen - siis nyt, kun olen jo muuttanut toiselle paikkakunnalle! Mikähän mielenhäiriö minulla on ollut, kun olen jotenkin onnistunut missaamaan koko tilaisuuden 8 kertaa peräkkäin?! :) Tapahtuman tämänkertainen teema oli Jälki ja sitä pohdittiin niin kulttuurihistorian ja ekologisen jalanjäljen kuin muistijälkien ja kääntäjän jättämän jäljen muodossa. Itse en päässyt paikalle kuin lauantaina, mutta päivän puhujakaarti oli sitäkin mielenkiintoisempi, mm. Joel Haahtela , Jaana Kapari-Jatta , Aki Ollikainen ja Katja Kettu olivat paikalla kertomassa erilaisista jäljistä kirjoissaan ja kirjallisuudessa. Tuula-Liina Varis, Joel Haahtela ja Matti Mäkelä En ole aiemmin ollut kuuntelemassa Haahtelaa missään tilaisuudessa ja täytyy sanoa, että hänen esi

Sormiruokailu on ollut viime aikoina suosittu trendi pikkulapsiperheissä ja hauskalta se kuulostaakin. Yksinkertaisimmillaan se on kätevä, helppo ja opettavainen tapa tutustuttaa lapsi kiinteisiin ruokiin. Pieniin sormiin sopivilla paloilla voi siis korvata osittain tai kokonaan pilttipurkit ja muut lusikalla syötettävät soseet. Sormiruokailua on hehkutettu siellä sun täällä, joten mekin päätimme tietenkin kokeilla sitä tyttäremme kanssa (aivan kuten olemme kokeilleet - vaihtelevalla menestyksellä - kestovaippoja, osittaisimetystä, kantoliinaa, Manducaa, vauvasirkusta ja pimeässä hohtavia yötutteja - herranen aika, mitä kaikkea sitä päätyykään testailemaan vauvan kanssa!). ;) Kokeilun tueksi ja turvaksi saimme lahjaksi Hanna-Mari Arosillan , Soile Ruottisen ja Ulla-Maija Lähteenmäen Minä syön itse -kirjan, jossa kerrotaan seikkaperäisesti sormiruokailun hyödyistä, sotkunsietokyvyn kehittämisestä ja eri-ikäisille vauvoille sopivista ruoka-aineista. Lisäksi kirjassa on yli 50 jo a

"Ottakaa koko kansakunta opetuslapsiksenne. Maailmanloppu koittaa aprillipäivänä 1962." Niin Jumala minulle puhui ja jatkoi: "Valittu olet sinä. Kiirehdi vielä tänään. Me yhdessä tarvitsemme 800 uskollista opetuslasta, jotta kansanne välttyy kadotukselta ja pääsee minun valtakuntaani. Sinä olet heidät hankkiva." Kun Laina Heinonen, Oulun kaupungintalolla työskentelevä sihteeri, vastaa erään työpäivän päätteeksi puhelimeen, hän hämmästyy kuullessaan Jumalan äänen. Jumala käskee Lainan hankkia 800 opetuslasta tai muuten ihmiskunta tuhoutuu. Hanna Hauru on tarttunut uudessa romaanissaan kiehtovaan aiheeseen: heinoslaiseen herätysliikkeeseen, joka toimi Oulussa 1960-luvulla. Liikkeen perusti Laila (kirjassa siis Laina) Heinonen, joka kutsui itseään profeetaksi ja ennusti lopun aikoja. Pidän Haurun teoksista, koska ne poikkeavat täysin kaikesta muusta, mitä yleensä luen. Ne ovat synkän absurdeja, pieniä kummajaisia, kielellisiä mestariteoksia. Olen enemmän tai

The Continental breakfast, as a rule, consists of a pot of what the French smilingly call coffee, three smallish dabs of butter, a roll shaped like a roll, and another roll shaped like a horseshoe. There was a huge gap in my education: a gap the size of P. G. Wodehouse . Yes, the name 'Wodehouse' was vaguely familiar to me (although its correct pronunciation was not), and everyone has heard of Jeeves the butler, but for some reason I just hadn't actually picked up one of his books and read it. Until now. (And what made me do it now? The random fact that I was watching Fry's Planet Word , the BBC documentary series about language presented by Stephen Fry , in which he mentions Wodehouse as one of the greatest story-tellers and masters of language in literature. And since I have nothing but respect for Stephen Fry and his opinions, I had to find out for myself.) Hot Water is not even "a Jeeves novel", but I wanted to try reading Wodehouse in English (as