Kirjanurkkaus

Sisällä on lämmin: puhdas flanellinen yöpaita odottaa ihoani. Kampaan taskupeilin kautta hiukseni ja kierrän papiljotit. Käärin Aroma-sätkän ja avaan vielä oven pakkaselle. Istun portailla raukeana. Poltan sätkääni hiljalleen ja annan myrkkyjen rohista keuhkoissani. Revontulet tanssivat taivaalla. Ne vaihtavat paikkaansa ja leimuavat taas. Pakkanen kovettaa hiukseni. Kampaan ne sisällä varovasti auki ja juon kupin kahvia. Arviot laahaavat tällä hetkellä pahasti lukutahtini jäljessä . Tälläkin hetkellä on kolme kirjaa luettuna ja arvioimatta ja saman verran vielä kesken. Mutta en ota tästä stressiä, kirjoittelen tänne höpinöitäni kunhan ehdin... :) Yksi tämän vuoden lukutavoitteistani oli yrittää lukea enemmän novelleja. Hanna Haurun uusimman novellikokoelman olisin kyllä varmaan lukenut muutenkin. Hauru taitaa olla niitä harvoja suomalaisia nykykirjailijoita, joiden tuotannon olen lukenut kokonaan. En osaa sanoa mikä Haurussa viehättää, mutta jokin runollinen raadollisuus tai suor

Suomessa penseyttä oli muutenkin joka paikassa. Ei tarvinnut kuin avata lehti tai kulkea kadulla niin kuuli napinaa. Poliitikot sitä ja maatalous tätä ja Nato sitä ja terveydenhuollon kriisi tätä. Valitus johtui Suomen pitkästä talvesta ja lyhyestä historiasta. Ja silti: jos ajatteli esimerkiksi arkkitehtuuria ja muotoilua, Suomi oli maailmankartalla. Sarpaneva. Aalto. Miksei kukaan ollut ylpeämpi muotoilusta? Tai jos ajatteli musiikkia. Sibelius. Silola. Miksei kukaan ollut ylpeämpi Launosta? Miksei kukaan ollut iloisempi? Luin Miina Supisen esikoisromaanin muissa kirjablogeissa lukemieni arvioiden innoittamana (kiitoksia vain anni.m ja marjis !). Myös kirjailijan loistavan Sokeripala -blogin löysin vasta nyt, käykääpä vilkaisemassa! Nyt kun Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja on palauttanut uskoni siihen, että huumori suomalaisessa nykykirjallisuudessa voi olla oikeasti hauskaa eikä vain kökköä tai vaivaannuttavaa, Supisen kirjaan tarttuminen tuntui helpommalta. Lempeä taiteilija

First I have to say that I'm not an expert in comics or graphic novels of any kind. Far from it. My experiences with comics are mainly limited to Donald Duck, Tintin, Asterix etc. But I also enjoy reading Alison Bechdel's cartoons and I recently read Marjane Satrapi's graphic novel Persepolis . And I was in the library one day, wandered over to the comics section and chose something completely different to try out. M is a graphic novel by Jon J. Muth that is based on a film by Fritz Lang . Of course, neither of the names meant anything to me beforehand. I mainly chose the book, because the style of the drawings looked completely different from anything that I've read before and I wanted to try something new. The basic storyline of the graphic novel is based on Lang's film from as early as 1931. In the introduction to the book, the film is described as "the originator of the serial killer movie and the police procedural, the forefather of film noir ".

Aurinkoa, unta, leikkiä. Kesä oli vain meitä varten ja me sitä varten. Niin kauan kuin meillä oli toisemme, meillä oli kaikkea. Villihunajaan kastettuja heinäsirkkoja, kotoa salakuljetettuja ruoantähteitä. Me joimme sadevesitynnyristä, kävimme suihkussa kaatosadekuuroissa. Me nukuimme. Enemmän kuin mitään muuta me nukuimme, salaista unta, Lucas ei koskaan saanut tarpeekseen. Minun oli opeteltava pitämään siitäkin, tai ainakin olemaan hänen kanssaan kärsivällinen. [...] Me uskoimme olevamme turvassa kun heittäydyimme kaikkeen täysin valmistautumattomina, kuljimme lähellä rajaa mutta ylittämättä sitä, työnsimme sitä vain edessämme, ei ei eikä eikä. Tämän luettuna ensimmäinen ajatukseni oli 'apua, en osaa kirjoittaa tästä varmasti mitään'. Reilu viikko on vierähtänyt siitä, kun suljin kirjan kannet ja nyt tuntuu edelleen vaikealta yrittää pukea kokemusta sanoiksi. Muut ovat toki jo yrittäneet ja onnistuneet: kirjan koskettavan kauniin tunnelman on tavoittanut hienosti Ilse , sen

Hän seurasi juuri huvittuneena pientä hullunrohkeata rapua joka kohotteli häntä kohti kaksia eripituisia saksiaan niin kuin kaksintaistelija kalpaansa ja miekkaansa, kun jäi siihen kuin salaman lyömänä tuijottamaan paljaan jalan jälkeä. Yhtä hämmästyksen lyömä hän olisi ollut jos olisi keksinyt oman jalanjälkensä hiekasta tai liejusta, varsinkin kun oli jo aikaa sitten lakannut kävelemästä muuten kuin saappaat jalassa. Mutta hänen silmäinsä alla oleva jälki oli painunut kallioon itseensä . Oliko kyseessä toisen ihmisen jalanjälki? Michel Tournierin romaani Perjantai on uusi versio Robinson Crusoen tarinasta. Romaani seuraa perinteistä haaksirikko- ja selviytymistarinaa pääpiirteittäin heti alusta lähtien. Englantilainen Robinson Crusoe jää ainoana eloon Virginia -laivan haaksirikkoutuessa myrskyssä. Autiolle saarelle pelastautunut Robinson antaa uudelle kodilleen nimen Speranza, "Toivo". Tournierin luomassa Robinsonissa on kuitenkin jotain hyvin erilaista kuin Daniel

Fanit ovat tottuneet siihen, että Haruki Murakamilta ilmestyy aina noin parin vuoden välein jotakin - oli se sitten novellikokoelma, romaani tai vaikkapa muistelmateos maratonjuoksusta . Alun perin vuonna 2004 julkaistun lyhyen After Dark -romaanin jälkeen seurasi kuitenkin Murakamin julkaisutahdissa pitkä, viiden vuoden hiljaisuus ennen uutta romaania. Tuona aikana Murakami oli kuitenkin salaa työstänyt maratonpituista romaania. Salaperäisesti nimetty järkäle 1Q84 (japaniksi ichi-kyu-hachi-yon ) julkaistiin japaniksi kolmessa osassa vuosina 2009-2010. Murakami itse on kuulemma ärsyyntynyt siihen, miten hänen teostensa yksityiskohtaiset juonet vuotavat aina jo etukäteen julkisuuteen, ja taitaapa itse teoksiakin löytyä netistä piraattiversioina. Niinpä 1Q84 :sta ei kerrottu etukäteen medialle ja faneille juuri mitään. Salaperäisyydestä huolimatta (tai juuri sen takia!) romaania varattiin jo ennakkoon huikeita määriä. Japanilaiset kriitikot ovat tykänneet ja 1Q84 on jo ehditty nim

En osannut poimia kultaa jäteläjästä, hyvää vaimoa huonosta perheestä tai viisaita sanoja typeryksen suusta. Otin koko paketin, herätyskellon pirinän kolmelta yöllä ilman kahvintuoksuista lupausta tuoreesta aamusta. Ja nautinhan minä höyryävästä kukkakaalimuhennoksesta, sahraminkeltaisista kankaista, santelipuujauheesta ja kardemummariisistä. Nautin sanoista, jotka soljuivat viiden tuhannen vuoden takaa korviini kuin Ganges ja suustani ulos kuin valmiiksi pureksittu sellofaaniruoka. Mangopuun alla taitaa olla niitä romaaneja, jolle asetin etukäteen todella korkeat odotukset lähinnä muissa blogeissa olleiden arvioiden perusteella. Ahkerasti tätä onkin blogimaailmassa luettu ja Seija Vilén on, itsekin ahkerana bloggaana , osallistunut mahtavalla tavalla keskusteluihin kirjasta. Olin siis lukenut sen verran monta näkökulmaa romaanista jo etukäteen, että tiesin sen pääkohdat ja olin muodostanut siitä melko tarkan kuvan - ehkä vähän liiankin tarkan... Niille, joille se ei ole vielä kä

"Me kuolemme aamulla ja minä haluan tietää rakkaudesta", sanoi Nora. "Kohta minä olen siellä ihanassa puutarhassa, minä luulen niin. En ole tehnyt mitään pahaa, en mitään kovin pahaa, ja minä toivon että minä pääsen äidin luokse Paratiisiin puiden keskelle." [...] "Mutta sinä saat olla onnellinen", sanoi Kamil. "Minusta ei tule koskaan naista", keskeytti Nora. "Siksi minä haluan, että sinä kerrot. Kerro millaista on kun mies rakastaa naista. Kerro minulle millaista on rakkaus maan päällä!" Markus Nummen Finlandia-ehdokas, Karkkipäivä , odottelee vielä vuoroaan hyllyssäni, mutta luin nyt ensin Nummen varhaisemman romaanin, Kiinalaisen puutarhan. Kirjan reilu 500-sivuinen tiiliskiviolemus hiukan epäilytti etukäteen, mutta tiiliskiveltä tämä ei kyllä lukiessa tuntunut! Kirjan lukemiseen ei lopulta kulunut viikkoakaan - mikä on minun lukutahdillani aika nopea aika... Romaani alkaa siitä, kun pieni Nora ja hänen setänsä Kamil ovat

Sain Réalta ja Jossulta tunnustusta, kiitos! Samantapainen kysely on kierrellyt blogeja aiemminkin, mutta on aina mukavaa oppia toisista bloginpitäjistä uusia asioita - joskus yllättäviäkin! Huomaan, että ainakin itse vedän ihmisistä johtopäätöksiä aika pitkälti blogin kirjoitustyylin sekä blogiin valikoitujen kirjojen ja aiheiden perusteella. Oikea ihminen blogin takana voi varmasti poiketa tästä mielikuvasta paljonkin. :) Kopioin tässä sumeilematta Jossun ideaa kertoa 7 asiaa kuvien avulla. Tässäpä siis melko sattumanvarainen elämääni sivuavien kuvien kokoelma: 1. Olen saanut asua lapsena näinkin kauniissa paikassa, Himalajan rinteillä. Vuoriakin voi ikävöidä. 2. Vaikka kuulunkin ennemmin kahvin- kuin teenjuojiin, olen jo useamman vuoden ajan kerännyt teepussilipukkeita (eli niitä pieniä neliöjuttuja, joista teepussia pidellään). Ei muuten ole niin harvinainen keräilykohde kuin voisi luulla... Suosikkiteeni on Earl Grey. 3. Olen surkea kokki. En osaa tehdä mitään ilman yksi