Kirjanurkkaus

Sisar Lucrezian ruumis lepäsi vuoteella. Viivytyksen takia kuolonkankeus oli jo vallannut jäsenet. Sisaret työskentelivät hätäisesti puutarhakäsineet kädessä, sillä luostarilla ei ollut tarjota muuta tartunnan suojaksi. He avasivat hunnun ja vetivät sen pois kaulalta. Hiki oli painanut kuolleen nunnan hiukset päänmyötäisiksi, mutta hehkeinä ja tyyninä säilyneet kasvot heijastivat yrttitarhassa vietetyn iltapäivän rauhaa. Firenze oli Italian kulttuurin kehto 1400-luvun renessanssiajan pyörteissä. Kaupunkia hallitsi vaikutusvaltainen Medicien mahtisuku, jonka jäsenet tukivat maan taidetta ja arkkitehtuuria ja tekivät osaltaan Firenzestä sen ajan huomattavimman taidekeskuksen. Vuonna 1494 Firenzeen kuitenkin saapui dominikaanimunkki Girolamo Savonarola , joka piti kaupunkia synnin tyyssijana ja alkoi saarnata sen moraalittomuutta vastaan. Lopulta kaupunkilaisten kapina syöksi Medicit vallasta ja nosti munkin Firenzen johtoon. Savonarolan nuoret kannattajat alkoivat partioida kaduilla j

Minä muistutan aivan koiraani. Minulla on pysty nenä ja kihara tukka. Etujalkani, eli käteni, ovat lyhyemmät kuin takajalkani, eli jalkani, mikä saa aikaan symmetrian koirani kanssa, joka on samanlainen, mutta toisin päin. Sen nimi on DogJim. Hopea asuu äitinsä kanssa Saltsin rannikkokylässä, talossa, joka on rakennettu niin jyrkkään rantatörmään, että tuolit on naulattu kiinni lattiaan, herneiden syöminen päättyy katastrofiin ja koulumatka alkaa turvavaljaiden solkien tarkastuksella. Huolimatta varotoimista Hopean äiti putoaa jyrkänteeltä ja kuolee. Orpo Hopea sijoitetaan sokean majakanvartijan Pew'n luo asumaan. Pew kertoo Hopealle tarinoita ja opettaa, että kaikilla tarinoilla on alku, mutta millään tarinalla ei ole loppua. Pew'n elämänmakuisten tarinoiden joukossa on muun muassa kertomus Babel Dark -nimisestä papista, joka elää kaksoiselämää 1800-luvulla. Babel Dark on kuin Jekyll ja Hyde: paha ja petollinen, mutta toisaalta hyveellinen ja uskonnollinen perheenisä. M

Käytävä on täynnä samanlaisia ovia, osaa en saa auki, mutta ne jotka saan, paljastavat vain samanlaisia vaitonaisia huoneita, erikokoisia ja hieman erimuotoisia. Käytävällä seinien pinnat aaltoilevat edelleen, muuttuvat lautaisista kylkiluista kivien kuhmuisiksi panssareiksi ja sileäksi rapatuksi ihoksi. Tiina Raevaaran esikoisromaania on kehuttu useissakin arvosteluissa, ja niiden innoittamana päätin lukaista kirjan. Täytyy myöntää, että välillä en oikein jaksanut innostua tekotaiteelliselta vaikuttavasta, kiemurtelevan symbolisesta tyylistä ja scifimäisestä juonesta, mutta jotenkin kirja piti silti otteessaan loppuun asti ja ahmaisin sen parissa illassa. Päähenkilö ja tarinan kertoja, nuori tyttö, harhailee pimenevässä metsässä. Mystinen vanha mies, "portinvartija", tapaa tytön ja vie hänet suurelle talolle metsän keskelle. Talossa asuvat tytön isä ja toistakymmentä isoveljeä, joita tyttö ei muista koskaan ennen tavanneensa. Veljet hoitavat maatilaa ja taloa mukisema

Kaksikymmentäkaksivuotiaaksi saakka en ollut käynyt kauempana kuin viiden tai kuuden tunnin junamatkan päässä kotoa, ja kun eri syistä päätin syksyllä 1966 muuttaa asumaan Englantiin, ei minulla näin ollen ollut kovin kaksista käsitystä siitä, miltä siellä näytti ja miten minä aivan oman onneni nojassa pärjäisin vieraalla maalla. Ehkä juuri kokemattomuuteni ansiosta kestin kaksituntisen yölennon Zürichistä Klotenin kentältä Manchesteriin suuremmin huolestumatta. Itselleni täysin tuntematon kirjailija W. G. Sebald sattui silmiini alun perin tästä Kiiltomadon Austerlitz -romaanin arvostelusta. Austerlitz ei arvostelun innoittamissa etsinnöissä käsiini osunut, mutta Sebaldin varhaisempaa tuotantoa oleva Vieraalla maalla ei myöskään jättänyt kylmäksi. Romaani koostuu neljästä omaelämäkerralliseen tyyliin kirjoitetusta kertomuksesta, joissa kertoja toimii jonkinlaisena historiantutkijan ja salapoliisin välimuotona etsiessään tietoja neljästä eri henkilöstä Euroopassa ja Amerikassa.

We spent every day together. It was the kind of reckless overnight friendship particular to those who are young, lonely, and ambitious. Gradually, item by item, Bobby brought over his records, his posters, his clothes. We spent just enough time at his house for me to know what he was escaping from: a stale sour smell of soiled laundry and old food, a father who crept with drunken caution from room to room. Bobby slept in a sleeping bag on my floor. I read this novel after watching the film by the same name for which Michael Cunningham also wrote the screenplay (starring e.g. Colin Farrell and Robin Wright Penn ). Bobby and Jonathan grow up in the 1960s and 70s experimenting with drugs and listening to the Grateful Dead, Laura Nyro and Van Morrison in Cleveland. Their friendship ends when Jonathan moves to New York to study and befriends Clare, an eccentric jewellery-maker. They embark on an artistic, bohemian lifestyle while orphaned Bobby remains drifting in blissful aimlessn

The Whistle Stop Cafe opened up last week, right next door to me at the post office, and owners Idgie Threadgoode and Ruth Jamison said business has been good ever since. Idgie says that for people who know her not to worry about getting poisoned, she is not cooking. All the cooking is being done by two colored women, Sipsey and Onzell, and the barbecue is being cooked by Big George, who is Onzell's husband. Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Cafe was previously familiar to me from the movie adaptation of the book - a feel-good movie if there ever was one. The book was similar, focusing on the small, seemingly insignificant daily events in the town of Whistle Stop, Alabama. The intricacies of the town with its all-American housewives and small-town mentality are lovingly and nostalgically described. Food and cooking is one of the main themes of the novel (complete with a list of recipies at the end of the book). Yet the town has its own problems with the poverty and soci