Melkoisen surkea tapaus.

Nyt en oikein tiedä, viittaako otsikko minuun puutarhaharrastelijana vai ehkä niihin kasviraukkoihin, jotka yritän saada pysymään hengissä ja mielellään kukoistamaankin. Kenties vähän kumpaankin.

Tämä tässä koittaa kovasti olla zinnia tai tsinnia, eli oppineittenkukka. Jälkimmäinen nimitys taitaa olla ihan aiheesta annettu ja olenkin huomannut, että tällä keskikämmenviherpeukalolla ei kyseistä kukkaa juurikaan kasvatella. Tai ehkä ensi kesänä kasvatellaankin, sikäli kun olen siihen mennessä aika paljon oppineempi. Tänä keväänä siemeniä kylveskellessäni en todellakaan ollut.

Juttu meni siis näin:

Viime syksynä leikkasin seinänvierustan sekapenkissä kasvavan (kituvan) ruusun hyvin likelle maantasoa. Tuumasin, että jollei se tykkää leikkuusta, niin kuolkoon pois jos on kuollakseen. Saanpahan siihen kohtaan sitten jotain kivempaa. Mokomakin hankala, ötököitä houkutteleva, reikälehtinen, mätäkukkainen ja tilaavievä mikä-lie-ruusu. Samoihin aikoihin räpsin samaiseen penkkiin myös jättipalsamia, jonka kyllä varsin hyvin tiesin olevan oikea sika kukaksi. Tai eihän se mikään sika ole, vaan sellainen vahva selviytyjätyyppi, jonka rinnalla eivät heikommat pärjää!

Tuli kevät ja ryhdyin innokkaasti kylvämään kesäkukkien siemeniä. "Tuohon väliin vähän krassia ja tuonne vaikka maloppia.." Ja sitten se fataali kämmi: "Laitetaanpas nuo zinniat vaikka tuon ruusunnysän taakse ja palsamin kaveriksi myös. Zinnia ja palsami ne yhteen soppii.." Ei, ne eivät todellakaan sovi. Joo, tyhmä minä. Oppimaton hölmö.

Ruusuhan meni tietysti kasvamaan jättäen pikku-zinniat valtaisaan varjoonsa. Se siis kaikesta päätellen tykkäsi syksyisestä leikkuusta pelkästään hyvää. Ja sitten ne palsamit.. (Syvä huokaus tähän väliin.) Ne on kyllä jo poistettu penkistä, kun sain otettua tarvitsemani määrän siemeniä ja kylvettyä sellaisiin paikkoihin, joissa saakin rehottaa vapaasti ja levitä voimakkaasti. Zinnia-parat jäivät hyvin kitukasvuisiksi, kuten alavasemmalta huomaa.

Oikeanpuoleisen kuvan reppana onkin sitten vähän mystisempi juttu: se sai lajitovereineen olla ihan omissa oloissaan ilman minkään suuremman ja vahvemman häiriköintiä, mutta silti ne ovat noin säälittäviä. Mitähän niille tapahtui? Jostain luin, että zinniat täytyisi esikasvattaa sisällä, mitä en tietenkään tehnyt. Jossain muualla sanottiin, että ne ovat hyvin vaativia kasvupaikan ominaisuuksien suhteen. Vinkkejä, pyytäisin..?

Nyt on kyllä ihan pakko laittaa loppuun jotain tunnelmaa keventävää.

Ensinnäkin, kaikesta huolimatta yksi zinnia aikoo ilmeisesti pukata kukan! Jee! Pienikin onnistuminen kaiken tämän epäonnistumisen keskellä lämmittää mieltä ihan erityisen paljon.

Myös silkkikukka tuo isosti iloa pitkällä kukinta-ajallaan. Aina vain niitä nuppuja sieltä aukeaa toinen toistaan kauniimmissa sävyissä! Siitä tulikin nyt yksi lempikukistani, jota varmasti kasvattelen myös tulevina kesinä.

 

 

Ja sitten vielä kehäkukkaa kolmessa eri vaiheessaan. Pian pääseekin keräilemään siemeniä!

 

Tähän on hyvä lopettaa tältä erää. Oikein hyvää viikonloppua ja kuunvaihdetta teille!