Viisi kuvaa ja orkidea.

Joko se on kevät? Ainakin kuvahaasteen maaliskuun kuvan perusteella kyllä, keväthän se!

Pahoittelut muutaman päivän viiveestä kuvan julkaisussa. Ensimmäinen kolmatta tämä on otettu, kuten kuuluikin, mutta tässä on ollut niin paljon kaikenlaista tekemistä, etten vaan ole ehtinyt enkä jaksanut. Siis bloggailla ylipäätään.

Viikonlopun jälkeen sateli parit pienet lumet, jotka onneksi sulivatkin melkein samoin tein. Ehkä jopa sulattivat vanhoja entisestään. Etupihalla ei enää olekaan jäljellä justiinsa muuta kuin kuvassa näkyvä vähäinen valkeus, varjoisalla pohjoispuolen takapihalla sitten hitusen enemmän. Kuin muistutukseksi siitä, että lunta jossain vaiheessa oli luotavaksi asti, ovat lapio ja kola unohtuneet salavan kylkeen nojailemaan.

Edellinen kuva löytyy täältä. Silloin sitä valkeaa oli.

 

 

Viime kuussa muistin itseäni nimipäivänäni ostamalla orkidean (vai minkä lie kämmekän?). Se on elämäni toinen. Sen ensimmäisen ostin tammikuussa ja onnistuin viittä vaille tappamaan käytännössä heti (raukka paleltui kylmään autoon kyläilyreissun aikana). Tässä kuitenkin muutama räpsy tästä uudesta yrityksestä, jonka kaikin keinoin koitan saada pysymään hengissä. On se kaunis!

 

 

 

Mukavaa ja keväistä viikon jatkoa teille!

Kevät on kaaoksen aikaa.

Kyllähän se nyt on jo kevät, eikös? Näin mä tuumailin ja laskeskelin. Maaliskuun on vaan oltava ensimmäinen kevätkuukausi, oli lunta tai ei. Näin myös väittävät ainakin värinokkoset, jotka ovat ihanaisen auringonvalon voimalla saaneet upeat värinsä takaisin ja kasvaneet käytännössä kiinni ikkunaan.

Kyllä, kevät, ihan selvästi!

 

 

Alavasemmalla on hyvänä esimerkkinä vielä melko harmahtava lehti. Suunnilleen sen sävyisiä eli aika sävyttömiä nokkoset olivat läpi pimeimmän ajan. Yhden nokkosen kanssa kävi talven aikana vähän kummallisesti: yleensä ne eivät juurikaan ota nokkiinsa siirtelystä, mutta erään reppanan jouduin vaihtamaan ikkunalta toiselle ja se päätti lopettaa ennen niin loistokkaan elämänsä siihen paikkaan. Harmillisesti se sattui vielä olemaan sellaista väriä, jota mulla ei ollut kuin se yksi ainoa. Noh, näitä aina välillä käy.

 

Vielä värikirjoakin varmempi kevään merkki on seuraava sekasorto, käsittämätön kaaos keittiössä.

 

 

Kaiken tuon ruukun, mullan, kannun, lusikan, taimipurkin, elmukelmun, koristekiven ynnä muun roinan alla on meidän ruokapöytä. Olen pikkuhiljaa aloitellut esikasvattelun ohella myös viherkasvien (joiden päälukua en uskalla laskea) mullan- ja ruukunvaihdot, ja eihän niihin hommiin ole parempaa työskentelytasoa kuin se (onneksi suuri) pöytä.

 

Keittiö on muutenkin tämän talon ehdottomasti paras huone kasvattelutarkoituksiin. On tasoa, eteläikkunaa ja pitkä ikkunalauta. Tämä toki hankaloittaa sellaisia keittiössä tavallisemmin tapahtuvia asioita, kuten kokkailua ja syömistä..

 

Hannalassa oli muuten hyvää pohdintaa ja mielipiteitä erilaisista ja -merkkisistä multalaaduista, käykää vilkaisemassa!



 

 

 

Kevääseen kuuluu tietysti myös koulimisia, kylmäkäsittelyitä ja kylvämisiä.

 

Koulinnasta ei sen enempää, ei kai siinä mitään kovin mielenkiintoista ole. Maininnan ansaitsevat nyt vain kollaasin ylimmissä kuvissa olevat kelloköynnökset, jotka ovat hassusti jässähtäneet omiin vaiheisiinsa: toinen jäi jumiin siemeneensä ja toinen ei pääse sirkkalehteä pidemmälle. Vaikka itävyys tuntui olevan hyvä tai jopa ihan kehaistava, seitsemästä viisi heitti henkensä ja pistin lisää tulemaan. Mummonpalsamilla alaoikealla vaikuttaisi olevan sama ongelma, vai onkohan vika kenties kasvattajassa..? Keisarinelämänlangasta ei ole pahaa sanottavaa.

 

Kylmää saavat vuorenkilven siemenet, jotka itse keräsin. Lykkäsin ne jääkaappiin itämisen toivossa, kun mullasta ei meinannut puskea yhtään mitään. Toivottavasti toimii! Jännittää! Kylmäkäsittelyyn pitäisi laittaa myös kilpiangervoa, kunhan ehdin, viitsin ja jaksan.

 

 

 

 

Uusimpia kylvettyjä aiheuttamaan lisää kaaosta:

 

• Zinnia valkoinen
• Mökinihmekukka -sekoitus
• Miinanköynnös 'Feathers Red'
• Mustasilmäsusanna valkoinen ja keltainen
• Punarevonhäntä 'Red Tails'
• Isoköynnöskrassi 'Cobra'
• Päivänsini -sekoitus
 

Vielä olisi joitakin kylvämättä, varmasti tärkeimpinä niistä tomaatti ja paprika. Ja tilahan alkaa olla jo nyt aika vakavasti loppumassa. Mutta ehkä hätä lisätilaa keksii? Joo, keksii se.

 

Tässä pientä karvaista kouraansa kohti aurinkoa ojentelee tarhasalkoruusu. Miten söpö!





 

 

Verenpisarakin nauttii valoisasta ikkunapaikastaan uusissa mullissa ja ilman pahimpia risuja. Risusten tilalle tulee joka päivä enemmän ja enemmän vihreää. Kevään merkki lienee tämäkin. Myös riippapelargonit saivat uudet mullat ja isomman, yhteisen ruukun. Vahingossa pakastumaan joutuneet pelakuut olivat auttamattoman kuolleet, hei hei vaan.

 

 

 

 

Melkein hävettää sanoa, mutta eipä oikeastaan haittaa, vaikka kukkamäärä väheni niillä kahdella. Tai vaikka sen yhden daalian talvetus meni niin mönkään, että home oli pieni paha verraten mätään, mitä yllättävän isoksi kasvanutta juurakkoa kaivelemalla löysin.

 

Ihan totta, täyttä on. Ja lisääkin "pitäisi" tosiaan saada. Sanonpa taas, että hullua, mutta ah niin ihanaa!

 

 

Hyvää viikonloppua ja maaliskuuta kaikille! Vai joko uskaltaisin toivottaa kevättä?

Uskallan. Mahtavaa kevättä!

Uusin kukkakaveri.

Tulipa tuossa muuan päivänä sattumalta vastaan eräs vuosia ostoslistallani roikkunut kukka, kiinanruusu eli hibiskus. Törmäsimme ihan yllättäen halpakaupan etuovilla ja nappasin hänet mukaan, kun ei hintaakaan ollut kuin muutama euro.

Valitsin tietysti sen persikkaisen vaaleanpunertavaa nuppua aukovan, koska toinen vaihtoehto olisi ollut keltainen, eikä se keltainen todellakaan ole missään määrin mun värini.

Josko värivalinta olikin noin helppo, hieman hankaluuksia meinasivat aiheuttaa kiinanruusujen vieressä ihanasti monenkirjavina kukkineet orkideat. Siinä toinen ostoslistalla puoli ikuisuutta ollut. Päädyin kuitenkin kiinanruusuun, niitä kun ei kovinkaan usein kaupoissa näy (tai sitten olen ollut väärässä kaupassa väärään aikaan).

Toivottavasti opimme uuden kukkaseni kanssa tulemaan toimeen keskenämme ja saan hänestä pitkäikäisen kaverin.

Ruusuista keskiviikkoa teille! Se on K E V Ä T ihan just!

Vastauksia kysymyksiin.

Sain Geraniumilta vastattavakseni 11 puutarha-aiheisen kysymyksen haasteen. Kivaa! Mielelläni vastailen, vaikka pihamme ei vielä mikään puutarha olekaan.

Kuvitus enemmän tai vähemmän vastauksiin liittyvää.

1. Suositko jonkinvärisiä kukkia, hyljeksitkö jotakin toista väriä?

Mua melkein hävettää vastata tähän. Olen aivan totaalisen ihastunut vaaleanpunaisen ja pinkin sävyihin. Siis iki-inhokkeihini. Pikkutyttönäkään en pitänyt niistä, mun lempivärini oli vihreä (on muuten edelleen, vaikka moni varmaan luulisi, että musta). Kovin yllättävää, mutta näin se vaan on. Olen hamstrannut siemeniäkin hirveän pinkkipainotteisesti. Myös punaiset ovat aina hyvä valinta. Keltainen on mulle hankala väri.

 

 

 

 

2. Mikä on lempipensaasi?

En ole vielä löytänyt niin kivaa pensasta, että voisin sitä kutsua suosikikseni, mutta esimerkiksi norjanangervo on kukkiessaan hyvin sievä.

3. Onko kukkapenkeissäsi luonnonkasveja?

Muutamia jo on ja jonkin verran enemmänkin tulee olemaan.

4. Kaikkien aikojen paras puutarhaohjelma?

Katson niin vähän mitään ohjelmia, että en oikein osaa vastata tähän. Jos joskus kuitenkin erehdyn selailemaan kanavia ja joku puutarhaohjelma sattuu tulemaan, jään usein hetkeksi seuraamaan ja inspiroitumaan.

5. Montako pussia siemeniä ostat vuosittain?

Noh, sanotaan nyt vaikka näin, että tulevalle kesälle olen ostanut huomattavan paljon enemmän, kuin mitä viime kesälle ostin. Määrä tasoittunee, kunhan tämä aloittelijan hillitön innostus ja pakko-saada-puutarha -tunne antaa myöten.

6. Harrastatko huonekasveja?

Toistaiseksi enemmän kuin puutarhakasveja, mutta en siinä määrin, että kasvattelisin mitään erityishoitoa vaativaa. Pidän helpoista ja "itsekseen kasvavista" kasveista sekä sisällä että ulkona. Mulla oli jo joskus teininä huoneessani omat kukat, joita itse myös hoidin. Tykkään siitä, että sisälläkin on jotain elävää ja vihreää. Kasvit tuovat mielestäni kodikkuutta ja ne ovat tärkeä osa sisustusta. Mun olisi jotenkin tosi vaikeaa viihtyä omassa kodissani ilman niitä.

7. Onko kotonasi tekokukkia?

Kesäisessä ovikranssissa on tekomurattia ja muutama tekoruusu. Ei muita.

8. Milloin alkaa kevät?

Lasken sen alkavaksi maaliskuussa, mutta henkilökohtaisen kevääni olen jo aloittanut.

 

 

 

 

9. Puutarhagurusi?

Te kaikki ihanat, taitavat, inspiroivat, kannustavat, mahtavat ja multasormiset puutarhablogistikollegat siellä! Teiltä olen saanut niin paljon enemmän ideoita, vinkkejä, ajattelemisen aihetta ja mukavaa palautetta, kuin mistään muualta.

10. Selkeää vai rönsyävänrehevää?

Jaa, tämä oli paha. Selkeät rajat, joiden sisäpuolella rönsyää rehevästi? Molempi parempi, kumpikin miellyttää silmää puutarhasta ja sen yleisilmeestä ja/tai miljööstä riippuen. Uskoisin, että tässäkin asiassa isotkin kontrastit voivat olla kauniita ja mielenkiintoisia. Esimerkiksi modernin ja pelkistetyn kivitalon tontille tehty runsas vanhanajanperenna- ja luonnonkukkapuutarha saattaisi näyttää älyttömän hyvältä!

11. Onko puutarhassasi marjapensaita?

Mustaherukka löytyy ja toivottavasti tulevaisuudessa myös punainen. Ja karviaisia haluan myös!

Haaste pitäisi laittaa eteenpäin, mutta nyt en laita, koska tämä on kiertänyt jossain muodossa jo niin monessa blogissa. Jos joku kuitenkin haluaa näihin kysymyksiin vastata, niin mun puolestani ollos hyvä vaan!

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Väri(nokkos)terapiaa.

Koska ulkona on vielä kovin yksitoikkoisen sävyistä, ajattelin ilahduttaa teitä ja siinä samalla itseäni pienellä väriterapialla. Tämän istunnon tarjoaa eräs ikisuosikeistani, ihana ja monenkirjava värinokkonen.

Olkaa hyvät!

 

 

 

 

 

 

Kuvat on otettu viime keväänä ja kesänä. Tällä hetkellä nokkosissa ei ole paljoa kuvattavaa, koska niiden värikkyys on paljolti sidoksissa valon määrään. Siellä ne eteläisillä ikkunalaudoilla odottelevat aurinkoa ja kitkuttelevat talven yli päästäkseen taas kesällä loistamaan. Ovat siis monivuotisia ja kelpaavat myös huonekasveiksi, vaikka usein ovatkin kesäkukkina kasvatettuja.

Varoituksen sanana ja kuvana seuraavaa: värinokkonen tosiaankin kaipaa valoa isolla veellä. Oman kokemukseni mukaan valonsaanti on erityisen tärkeää sisätiloissa kasvatettaessa: mitä aurinkoisempi ja paahteisempi paikka, sitä komeampi väritys ja tuuheampi kasvutapa.

Kokeiltu on myös pohjoisikkunalla kasvattelua, ei toimi. Eikä värinokkosta välttämättä kannata kukkien vuoksi kasvattaa. Eivät ole ulkonäöllä siunattuja..

Mukavaa, iloista ja värikästä sunnuntaita teille!

Jaa miten niin talvehtii?

Saatte toki esittää eriäviä mielipiteitä, mutta mun mielestä talvehtivan kasvin ei kuuluisi näyttää tältä. Viime kuussa laitellessani kukkia talvilevolle kirjoitin verenpisarasta seuraavasti: "Höpsö yrittää viimeisillä voimillaan vääntää vielä pari kukkaa."

Viimeiset voimat? Pari kukkaa?! Se vissiin loukkaantui ja päätti näyttää mulle. Hiljaa nainen, minä kukin nyt.

Tämä tapahtui ihan vaivihkaa parissa päivässä. Ensin huomasin, että mahtavaa, se on sentään hengissä ja puskee pientä viherrystä. Sitten tuli muutamia pienenpieniä nuppusia, jotka kohta olivat jo isoja, suorastaan lihavia ja näyttivät siltä, että ne räjähtävät auki hetkenä minä hyvänsä.

 

Nyt verenpisara tosiaankin kukkii. Toivottavasti se jaksaa tehdä saman vielä kesälläkin.

 

Luulisin, että jossain määrin syyllisenä voidaan pitää tytön yövaloa, joka loistaa saman lipaston päällä. Pelargonitkin näyttävät aika elinvoimaisilta ja ovat jokseenkin mutkalla juuri lampun suuntaan.

Muina mukavina kasviyllätyksinä mainittakoon syvässä varjossa uusia lehtivarsia tekevä palmuvehka ja peikonlehti-emo, joka sittenkin elpyi sen verran, että pääsen taas keväällä ottamaan pistokkaita.

Edelliset pistokkaat voivat todella hyvin. Komeammin niistä tämä ruukullinen, joka on viettänyt yönsä sitä yllä esiteltyä valaisinta halaillen.

 

 

Rauhallista ensimmäisen adventin iltaa kaikille!

Täksi syksyksi ja ensi kesäksi.

Osuipa tuossa eräänä päivänä lähikauppareissulla silmääni sellainen kasveja ja kukkia pursuileva rullakko. Se oli parkkeerattu ihan ulko-oven viereen, jotta varmasti houkuttelisi tällaiset vietävissä olevat asiakkaat ostamaan. Oli vihreää ja väriä sisälle ja ulos, ja olihan siitä ihan pakko pelastaa pari. Yksi sisälle, toinen ulos.

Seuraavana päivänä käytiin taas ruokaostoksilla, vaihtelun vuoksi eri kaupassa, ja tokihan sielläkin oli pöydällinen monenmoista kukkaa oven edustalla, kuin tervehtimässä jokaista sisälle astuvaa. Ja kuka siellä jälleen penkoi ja etsi pelastettavaa? No minä. Ostoskorin ensimmäinen ostos: kukka. Ai niin, ruokaahan me tultiinkin hakemaan!

Ensimmäistä kertaa ikinä ostin siis kausikukkia syksyksi. Ja ostan kyllä toistekin, kun näin kauniita ja räiskyvän värisiä ovat.

 

Pinkki syklaami sai kavereikseen ruostetta, värinokkosta ja daaliaa. Rakastan tuota erilaisten punavivahteisten ja vihreiden sävyjen liittoa ja mielelläni asettelenkin niitä vierekkäin. Vastaväreillä saa aikaan upeita kontrasteja! Daalia meinaa ilmeisesti tehdä vielä kukkia. Toivottavasti se ehtii.

Krysanteemi sen sijaan on sävyltään jännän "likaisenoranssi". Kamera kettuilee, väri on luonnossa aika paljon tummempi ja vielä ruosteisemman rusehtava. Mutta kaunis se on, siitä en pääse mihinkään!

Tämä myytiin oikein asiantuntevasti nimellä viherkasvi (ei kai Valintatalolta sen enempää voi vaatiakaan). Juu, onhan se sitäkin, mutta se on myös nukkumatti. Se pääsi nukkumaan pimeähköön olohuoneeseemme, jonne jo pitkään olinkin halunnut värikkäämpiä puolivarjoa sietäviä kasveja. Punaista ja vihreää taas, nam.

Seuraavan kauden kesäkukkaistutuksia ajatellen ostin alennusmyynneistä muutamia ruukkuja. Tuo tumma laatikko on mielestäni ihan erityisen kiva. Sen etupuoli on liitutaulu, joten siihen voi sitten raapustella kukkasten nimiä. Kolme pientä (ja vielä edellisten kukkien jäljiltä tiskaamatonta) taimiruukkua sopii sinne lähes täydellisen hyvin! Lehmäkuvioinen taitaa olla mun makuuni vähän turhan öklömaalaisromanttinen, joten maalausoperaatiota on tiedossa.

Huom! Nurtsi on kuvien ottamisen jälkeen leikattu! Aina ei vaan jaksa eikä kykene.

 

Pelastamisista ja viherkasveista muistuikin mieleeni.. Peikonlehdet voivat kohtalaisen hyvin! Ne tekivät juuret melkein heti vesilasiin päästyään ja pian päätyivätkin jo multiin. Pientä nuupahdusta ja puolikuolemaa on havaittavissa parissa kohtaa ja erään lehden kohtaloksi koituivat pienen tytön pienet ja nopeat sormet. Muuten näyttää oikein lupaavalta!

 Mukavaa, pirteää ja vähäsateista viikon alkua teille!