Melkoisen surkea tapaus.

Nyt en oikein tiedä, viittaako otsikko minuun puutarhaharrastelijana vai ehkä niihin kasviraukkoihin, jotka yritän saada pysymään hengissä ja mielellään kukoistamaankin. Kenties vähän kumpaankin.

Tämä tässä koittaa kovasti olla zinnia tai tsinnia, eli oppineittenkukka. Jälkimmäinen nimitys taitaa olla ihan aiheesta annettu ja olenkin huomannut, että tällä keskikämmenviherpeukalolla ei kyseistä kukkaa juurikaan kasvatella. Tai ehkä ensi kesänä kasvatellaankin, sikäli kun olen siihen mennessä aika paljon oppineempi. Tänä keväänä siemeniä kylveskellessäni en todellakaan ollut.

Juttu meni siis näin:

Viime syksynä leikkasin seinänvierustan sekapenkissä kasvavan (kituvan) ruusun hyvin likelle maantasoa. Tuumasin, että jollei se tykkää leikkuusta, niin kuolkoon pois jos on kuollakseen. Saanpahan siihen kohtaan sitten jotain kivempaa. Mokomakin hankala, ötököitä houkutteleva, reikälehtinen, mätäkukkainen ja tilaavievä mikä-lie-ruusu. Samoihin aikoihin räpsin samaiseen penkkiin myös jättipalsamia, jonka kyllä varsin hyvin tiesin olevan oikea sika kukaksi. Tai eihän se mikään sika ole, vaan sellainen vahva selviytyjätyyppi, jonka rinnalla eivät heikommat pärjää!

Tuli kevät ja ryhdyin innokkaasti kylvämään kesäkukkien siemeniä. "Tuohon väliin vähän krassia ja tuonne vaikka maloppia.." Ja sitten se fataali kämmi: "Laitetaanpas nuo zinniat vaikka tuon ruusunnysän taakse ja palsamin kaveriksi myös. Zinnia ja palsami ne yhteen soppii.." Ei, ne eivät todellakaan sovi. Joo, tyhmä minä. Oppimaton hölmö.

Ruusuhan meni tietysti kasvamaan jättäen pikku-zinniat valtaisaan varjoonsa. Se siis kaikesta päätellen tykkäsi syksyisestä leikkuusta pelkästään hyvää. Ja sitten ne palsamit.. (Syvä huokaus tähän väliin.) Ne on kyllä jo poistettu penkistä, kun sain otettua tarvitsemani määrän siemeniä ja kylvettyä sellaisiin paikkoihin, joissa saakin rehottaa vapaasti ja levitä voimakkaasti. Zinnia-parat jäivät hyvin kitukasvuisiksi, kuten alavasemmalta huomaa.

Oikeanpuoleisen kuvan reppana onkin sitten vähän mystisempi juttu: se sai lajitovereineen olla ihan omissa oloissaan ilman minkään suuremman ja vahvemman häiriköintiä, mutta silti ne ovat noin säälittäviä. Mitähän niille tapahtui? Jostain luin, että zinniat täytyisi esikasvattaa sisällä, mitä en tietenkään tehnyt. Jossain muualla sanottiin, että ne ovat hyvin vaativia kasvupaikan ominaisuuksien suhteen. Vinkkejä, pyytäisin..?

Nyt on kyllä ihan pakko laittaa loppuun jotain tunnelmaa keventävää.

Ensinnäkin, kaikesta huolimatta yksi zinnia aikoo ilmeisesti pukata kukan! Jee! Pienikin onnistuminen kaiken tämän epäonnistumisen keskellä lämmittää mieltä ihan erityisen paljon.

Myös silkkikukka tuo isosti iloa pitkällä kukinta-ajallaan. Aina vain niitä nuppuja sieltä aukeaa toinen toistaan kauniimmissa sävyissä! Siitä tulikin nyt yksi lempikukistani, jota varmasti kasvattelen myös tulevina kesinä.

 

 

Ja sitten vielä kehäkukkaa kolmessa eri vaiheessaan. Pian pääseekin keräilemään siemeniä!

 

Tähän on hyvä lopettaa tältä erää. Oikein hyvää viikonloppua ja kuunvaihdetta teille!

Romuaarteita.

Aika monessa blogissa on kesän aikana näkynyt, kuinka ihmiset ovat löytäneet metsistä ja muualta luonnosta vanhoja ruosteisia tavaroita, joista sitten kehittelivät jotain ihan muuta. Se romujen jemmaaminen maakuoppaan on tainnut olla melko yleinen käytäntö silloin joskus, mäkin nimittäin löysin hienoja aarteita ihan kävelymatkan päästä kotoa!

 

 

 

Ymmärtääkseni nuo kaksi isompaa ovat tonkkia ja pienempi on hinkki. Korjatkaahan, jos olen väärässä. Viimeisimmän mies löysi ja toi minulle (ihana mies!) ja sehän on kahvaa lukuunottamatta tosi hyvässä kunnossakin!

Toistaiseksi aarteet vain hengailevat pihalla ilman sen kummempaa tarkoitusta, mutta ensi kesäksi keksin niille jotain kivaa käyttöä. Pihalle ne kyllä jäävätkin ja luultavasti tulevat olemaan osana jotain kukkahässäkkää, mutta millä tavalla, se jää sitten nähtäväksi..

Nämäkin ihanuudet oli kaivettu maahan ja olivat varmasti olleet siellä usemman kymmentä vuotta. Ne ovat ihan viittä vaille puhkiruostuneita ja neljähän niitä alunperin matkaani tarttuikin, mutta siitä yhdestä meni peukalo aika kuolettavasti läpi, joten totesin sen olevan menetetty tapaus.

Ainakin Puumuli oli tehnyt vastaavanlaisista, ruosteisista säilyketölkeistä hienoja kukkapurkkeja, joten luultavasti minäkin valjastan aarteeni sellaiseen tarkoitukseen sitten ensi keväänä. Oikeastaan voisin melkein putsata muutaman uudenkin tölkin ja jättää ne ulos talvehtimaan.. Tiedä miten kauniin ruostehunnun ne saisivat ylleen sinäkin aikana!

Tiedossa on vielä ainakin yksi oikein upea ja suurikokoinen rauta(?)romu, joka odottaa hakijaansa. Se on kuulemma vanha betonimylly, joka on oletettavasti melkoisen painava, joten en kyllä ihan omin käsivoimin saa sitä sieltä pusikosta kiskottua. Mutta jos se mies olisi niin ihana ja kiltti, että vähän auttaisi..

(Kulta, jos luet tämän, niin huomaathan, että teksti sisälsi epäsuoran pyynnön.)

Ai siis mun blogi vai?

Tällaisen ihanan ja mukavan tunnustuksen arvoinen? Ilmeisesti ainakin Geraniumin mielestä! Kaunis kiitos sinulle, tästä tuli todella hyvä mieli!

Sääntöihin kuuluu lähettää tunnustus eteenpäin viiteen blogiin, ei kuitenkaan takaisin sille, jolta tunnustuksen on itse saanut. Mutta säännöthän on tehty rikottaviksi, vai kuinka? Mä heittäydynkin nyt niin kapinalliseksi (johtuen siitä, etten osannut valita viittä parasta niin monen niin ihanan blogin joukosta), että jaan tunnustuksen kaikille seuraamilleni blogeille!

Ottakaa siis vapaudeksenne kopsata tämä tunnustus täältä ja laittaa se kiertoon viidelle - tai mun puolesta vaikka useammallekin - lempiblogillenne! Suosittelen myös vierailua Geraniumin tontilla, missä viljellään kauniiden kukkien ja herkullisen näköisten hyötykasvien lisäksi aivan loistavaa verbaalista materiaalia!

Geranium, tässäpä sinulle vielä nöyränä kiitoksen eleenä vaatimaton virtuaalinen kukkakimppu, johon valitsin kultapallon ja riippapelargonin raikkaan alkusyksyisiä sävyjä. Toivottavasti tämä lämmittää mieltäsi edes puoliksi niin paljon kuin tunnustuksesi lämmitti minun mieltäni!

 

 

Ps. Tänään meillä syödään sorsaa kolmessa muodossa. Nam! Siitä lisää myöhemmin!



Positiivista.

Nyt ovat siis aforismitaulutkin löytäneet paikkansa seinältä. Ohi kulkiessaan saa oikein yliannostuksen positiivisia ja viisaita ajatuksia! Sopiva paikka löytyi eteisestä, kahden oven välissä olevalta tyhjältä ja tylsältä, kammottavan paljaalta ja alastomanvalkoiselta seinänpätkältä, johon olin jo pitkään haeskellutkin jotain täytettä.

 

 

Lausahdusten sekaan laitoin tauluja, joissa on hopeisiksi spraymaalattuja koivun- ja saniaisenlehtiä. Kyllä, myös ne pienet erikoisen muotoiset lehdet ovat koivusta!

Jos joku tietää, millainen koivu on kyseessä, saa kertoa, koska itselläni ei ole aavistustakaan.

 

Kukkapömpelit ovat todennäköisesti vain väliaikainen ratkaisu. Taulujen alle täytyisi jostain keksiä joku pieni hyllykkö tai laatikosto säilyttelemään sekalaista tavaraa.

Melko positiivista on myös se, että eilen pääsin keittelemään oman maan porkkanoista pari rasiallista herkkupaloja talven varalle. Penkkeihin jäikin vielä vaikka kuinka paljon! Se taas on vähän kyseenalainen juttu ja menee jo ehkä hieman negatiivisen puolelle, että alkuillasta alkoi sataa taivaan täydeltä ja kovin savinen palstamme suorastaan lainehti.. Eipähän tarvitse kastella mitään, kasvimaalla tai muuallakaan, mutta kyllä se reilun kymmenen sentin vesikerros oli pikkusen liikaa..

Servettirenkaita.

Lupailin aiemmassa postauksessani kertoa, mitä muuta kivaa olen kehitellyt vanhoista ja tarpeettomista verhorenkaista. Tällaistahan niistä on syntynyt niinkin helposti kuin spraymaalia suihkimalla!

Tykkään laittaa viikonloppupöytään suunpyyhkimiksi jotain vähän fiinimpää, kuin talouspaperista riivityt riekaleet. Siksipä lähestulkoon taputtelin itseäni päähän, kun hoksasin verhorenkaille tämän uuden ja kauniin käyttötarkoituksen! "Hyvä minä, loistava idea!" Näitähän kelpaa esitellä vieraillekin!

Servettirenkailla saa mukavaa vaihtelua ja pientä lisäilmettä kattaukseen. Viitseliäs väsää erilaiset renkaat vaikka joka viikonpäivälle. Minä en viitsi (koska arkena meillä käytetään niitä talouspaperinriekaleita), mutta suunnitelmissa on maalailla joku söpö ja tyttömäinen rengassatsi prinsessaa ja tämän tulevia 1-vuotis-prinsessakekkereitä varten.

Mustat renkaat on siis maalattu pelkällä mattamustalla (ah, nam). Yksinkertaisen tyylikästä ja mustahan käy ihan satavarmasti yhteen kaikenlaisten servettien kanssa!

Hopealla pohjamaalattuihin renkaisiin suhautin päälle mustan pitsikuvioinnin. Se näyttää oikeastaan enemmän joltain käärmeennahkakuviolta, mikä tuli kyllä ihan (mieluisana!) yllätyksenä, koska käytin maalauksessa sitä yhtä ja samaa kukkapitsikangasta.. Nämä ovat ehkä hivenen juhlavemmat, mutta kuitenkin niin simppelit, että käyvät varmasti arkiseenkin pöytään.

Laitetaan nyt vielä näistäkin kuvaa:

Helmiservettirenkaat tein joskus viime vuoden puolella. Monen sorttiset helmet on vaan pujoteltu kahdessa "kerroksessa" oleviin, ohuisiin metallilankoihin. Pujottelun jälkeen solmin langanpäät ja siinä se. Helppoa kuin mikä! Nämä taitavat olla sellaiset joulupöytärenkaat, tai ainakin tuo värimaailma on mielestäni aika joulukuusenkoristemainen.

Mutta nyt ei enempiä jouluista tai mistään muistakaan talvisista aiheista! Sehän on edelleen kesä, eikös..?

Omat suosikkini ovat varmaankin nuo hopea-mustat renkaat, niistä tuli jotenkin niin jännät eikä todellakaan sellaiset kuin odotin tulevan. Mitkä renkaat ovat eniten teidän mieleenne?

Kuulumisia ikkunalaudalta.

Hyvää kuuluu! Paljon vihreää ja vähän valkeaa ja punaistakin näkyy.

Kesänsä ulkona viettänyt chili on viihtynyt takapihan puolivarjoisalla terassilla ilmeisen mainioisti, se nimittäin kukkii ja onkin oikeastaan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kukkiva chilini. Toin sen nyt sisälle ja varmuudeksi pölytin topsipuikolla, kun en mene vannomaan sen itsepölyttyvyydestä tai siitä, onko joku ötökkä hoitanut homman pihalla.

Suippopaprikan pikkukippurat ovat alkaneet saada kevyttä punaa. Ne ovat todellakin pienenpieniä, eivätkä varmaan siitä enää mihinkään kasvakaan, mutta ehkä niistä saadaan makupaloja kunhan punastuvat kunnolla. Aika hupsuilta ja söpöiltä näyttävät.

Tomaatit ovatkin sitten kaikkea muuta kuin pieniä. Kohta en enää tiedä, mihin voin ne sijoittaa, jos ja kun ne meinaavat ottaa vielä lisää mittaa. Tuoksu on voimistunut ja riippuen siitä, keneltä asiasta kysyy, se muistuttaa herukan-, nokkosen- tai mintuntuoksua.

Ikkunalautakasvien valtakunnassa on siis kaikesta päätellen kaikki hyvin!

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

Vanhoista verhorenkaista..

Mitä saadaan, kun yhdistetään muutama metri satiininauhaa ja alkuperäiskäytöstä poistuneita, mustaksi spraymaalattuja verhorenkaita?

Siitähän saadaan hyvät verhotampit! Nauhojen ansiosta ne ovat säädeltävissä tarpeen mukaan vähän tiukemmalle tai löysemmälle.

Kaikki verhot ja tamppikoukut Ellokselta.

Verhorenkaita jäi lojumaan roinalaatikon pohjalle aikamoinen kasa, kun päädyin ripustelemaan talon kaikki verhot tankokujastaan tai solmimalla. En kuitenkaan viitsinyt heittää vanhoja renkaita poiskaan, kun jotenkin olin näkevinäni niissä jotain potentiaalia.

Onhan niitä jo naruamppelin välikappaleina ja koristeinakin käytetty..

Ja vähän muuallakin. Kerron siitä sitten myöhemmin!