 |
| Tammi, 2014 sivuja 281 |
Hirviöidenkin on kuoltava on kiinnostava katsaus Pohjois-Korean niin historiaan kuin nykytilanteeseenkin. Heti ensimmäiseksi haluan tuoda esiin parhaimman asian koko teoksessa: sillä on hyvä viitekehys, jos näin voi ilmaista. Pohjois-Koreaa lähdetään tarkastelemaan teoksessa elokuvamaailman lähtökohdista. Teos ei yritäkään antaa kokonaiskuvaa Pohjois-Korean historiasta ja sitten jatkaa vähän nykypäivän tilanteesta, vaan kaikki sidotaan Kim dynastiaan ja elokuvamaailmasta tunnettujen Choi Eun-heen ja Shin Sang-okin sieppaukseen. Kerrassaan erinomainen ratkaisu. Bärtås ja Ekman lähtevät ryhmämatkalle kyseiseen maahan ja koko heidän matkansa aikansa, he tarkastelevat kaikkea näkemäänsä hallitsijan ja siepatuiden perspektiivistä.
En voi olla vertaamatta tätä teosta Timo Laineen Torakoita ja panssarivaunuja -teokseen, joka on juuri minulla luettavana. Torakoita ja panssarivaunuja on teos itäblokin maista Neuvostovallan aikana ja sen murenemishetkinä. Tästä kirjasta on tulossa oma arvostelunsa, kun vain saan sen luettua. Mutta nyt vähän avaan sitäkin. Siinä kirjailija kertoo hyvin omakohtaisesti kokemuksiaan matkustaessaan itäblokin maissa. Se on kiinnostavaa, mutta ainoastaan se "minä kävin matkalla, koska olen utelias" lähtökohtana ei riitä. Ainakaan tuon Bärtåsin ja Ekmanin kirjan jälkeen. Yksi asia Laineen teoksessa on todella paljon parempi, siinä on valokuvia. Bärtås ja Ekman kirjoittavat paljon kuvaamisesta teoksessaan, mutta siinä ei kuitenkaan ole yhtään ainoatakaan kuvaa. Haluaisin nähdä!
Elokuvat ja propaganda antavat Hirviöidenkin on kuoltava -teokselle raamit, joiden avulla koko maata ja sen menoa hahmotetaan. Se on minusta loistavaa. Ei yritetä hyppiä aiheesta toiseen ja kertoa vähän kaikesta. Loppujen lopuksi, kun kirjan saa loppuun, niin siinä joutuukin toteamaan, että todella, kirjassa oli ihan hirmuinen määrä informaatiota. Teos meinaan päättyy tarkasteluun, jossa kerrotaan aina tähän päivään saakka Pohjois-Korean, lännen ja Etelä-Korean vaikeasta tilanteesta, ydinasekehittelyistä ja sellaisesta. Tämän kaiken faktan lisäksi teos sisältää tutkimustietoa kyseisestä maasta sekä pieniä nippelitietoja ja hauskoina näyttäytyviä huomioita. (ks. lainaus alla)
Paikoitellen teos on raskas. En ole nähnyt yhtäkään korealaista elokuvaa, joten tietoni ja kokemukseni tästä ovat hyvin heikkoja. Jossain kohtaa lopussa pitkä elokuvien nimi ja vuosiluku listaus alkaa väsyttää ja haluaisin vain ohittaa muutamia sivuja. Jos oikein viimeisen päälle teoksen haluaisi hinkata, niin teoksessa voisi olla kuvia kyseisistä elokuvista. Se antaisi vähän konkretiaa ja pitäisi keskittymisen yllä.
Monitasoinen, kattava ja todella kiinnostava teos. Välillä tosin tuntui, että hypittiin liiaksikin ajasta ja paikasta toiseen (meinaan tällä, että välillä oltiin vuodessa 1978 ja välillä taas 2000-luvulla ryhmämatkalla). Mutta ehkä se olisi vain ollut tekstin jäsentelystä kysymys. Kannattaa ehdottomasti lukea, jos kiinnostaa Pohjois-Korea. Koskaan en ole näin paljon kyseisestä kommunistisesta diktatuurista tietoa saanut. Teos ei ole helpoin, mutta antoisin.
"Me nauramme mr Songin kanssa, nyt me kuulumme hänen jengiinsä ja kysymme ikään kuin ohimennen, onko totta, että miehille sallitaan vain viisi hiustyyliä. Olemme lukeneet asiasta kertovan artikkelin ja nähneet Youtubessa pohjoiskorealaisesta televisiosta peräisin olevan videopätkän, jonka otsikkona oli "Leikkauttakaamme tukkamme sosialistiseen elämäntapaan sopivaan muotoon". Televisio kuvaa sopimattomia tukkatyylejä salaa kaduilla, ja filmissä pysäytellään muutamia kansalaisia, jotka ovat ylittäneet rajan kasvattamalla pitkän niskatukan. Ohjelmassa sanotaan, että tuollaiset hiustyylit vaikuttavat kielteisesti älykkyyteen. Pitkä tukka imee ravintoa, ja tästä seuraa aivojen energiansaannin väheneminen. -- Mr Song jäykistyy heti. Nyt hän näyttää huolestuneelta. Hän ihmettelee, mistä me moista olemme kuulleet. Hän kysyy, mainittiinko lehtikirjoituksessa jotain vääränlaisen hiustyylin takia annettavaa rangaistusta."
+
