Geraldine Brooks - Islamin naisten salattu elämä

352 sivua
Nemo, 2001

Geraldine Brooks on australialaissyntyinen toimittaja, joka toimi monta vuotta Lähi-idän kirjeenvaihtajana. Islamin naisten salattu elämä on vuonna 1995 julkaistu teos nimensä mukaisesti islamista ja (muslimi)naisista. Brooks ei luokittele itseään feministiksi, vaikka lähtikohtaisesti hän edustaakin länsimaista vierailijaa, joka yrittää ymmärtää ja toivoo naisten parempaa kohtelua.

Tämä oli hurjan vavahduttava teos. Brooks kertoo paljon Koraanista ja kohtaamisista tavallisten muslimien kanssa sen lisäksi, että kirjaan on upotettu paljon faktaa. Tosin tässä kohtaa on huomioitava teoksen julkaisuvuosi. Huolimatta siitä, että kirja on 20 vuotta vanha, se on musta todella hyvä ja se ehdottomasti kannattaa lukea. Se kokoaa hyvin naisten aseman kehitystä ja 1990-luvulla vallinneita asenteita. Toki täytyy lukea myös muita lähteitä ja tätä on tarkasteltava yhtälailla kriittisesti, onhan kyseinen teos länsimaisen toimittajan kirjoittama ja tietyssä paikassa ja tiettyyn aikaan tehty teos.

Islamin naisten salattu elämä on myös hurjan rankka. Meeri Koutaniemen kuvaamien naisten silvontakuvien jälkeen Suomessakin on mielestäni julkisuudessa puhuttu "naisten ympärileikkauksesta" enemmän, mikä on hyvä. Kuitenkin tämä teos kokoaa yhteen enemmän faktaa ja haastateltavia kuin aikaisemmin milloinkaan olen törmännyt. Nämä teemat eivät ole muuttuneet 20 vuodessa ja ehkäpä Brooks voisi tarttua tähän teemaan ja tehdä päivitetyn versionsa tästä teoksesta.

Brooksilta tämä teos on valtava taidonnäyte. Hänen omistautumisensa on äärimmäisen ihailtavaa ja hän paneutuu asioihin kunnianhimoisesti. Tätä kirjaa ei olisi pystynyt mies kirjoittamaan. Vaikka kyseenalaistankin jaon kahteen (biologiseen) sukupuoleen, on otettava huomioon, kuinka jollain tavalla konservatiivisia (miten kirjoittaa tästä korrektisti?) käsityksiä on ympäri maailmaa ja kuinka niihin on mukauduttava. Brooks opetteli arabian ja pukeutui chadoriin. Hän kertoo kirjassaan, kuinka saadakseen haastatella erästä vanhempaa miestä, hänen amerikkalaisen ystävänsä pitäisi esittää hänen aviomiestään. Olisi ollut käsittämätöntä, että nainen olisi matkustanut kahdestaan vieraan miehen kanssa haastattelemaan toista vierasta miestä.

Hyvin paljon kirjassa painotettiin sitä, kuinka naisten liikkuminen on ollut kiellettyä ilman miespuolisen sukulaisen tai aviomiehen lupaa. Lisäksi kirjassa käsiteltiin liikunnan harrastamista ja naisten koulutusta, kun jatkuva kahden sukupuolen uusintaminen ja niiden kahden väkivaltainen erottaminen haastaa ja alistaa naispuolisia muslimeja ja ylipäätään naisia, kun ei-musliminkin on pitäydyttävä hunnutettuna.

Hyvin kiinnostava teos. Nyt on rima todella korkealla, kun lähtee lukemaan tästä aiheesta muutakin kuin yksittäisiä artikkeleita ja uutisia.

Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia

Kissani Jugoslavia on ollut koko kesän mielessäni ja vihdoin pääsin siihen käsiksi. Luin sen nautiskellen, odotellen palapelin palasten loksumista ja samalla toivoin, ettei tämä teos loppuisi milloinkaan. Tämä on ehdottomasti yksi parhaimmista kirjoista, joita olen tänä vuonna lukenut. Saatan sanoa tätä lempikirjakseni.

En edes tiedä, millä sanoilla aloittaisin kertomaan tästä teoksesta. Tuntuu kuin vain herättäisin vääriä mielikuvia ja toiveita, ajatuksia ja ennakko-odotuksia, jos sanoisin yhtään mitään. Teos on valtavan kiinnostava, valtavan hyvä. Jotain aivan erilaista, mitä odotin.

Ehkä otan tähän väliin takalievetekstin ja jatkan siitä.

"Albaanityttö Emine varttuu Jugoslavian maaseudulla, missä naisen paikka on kotona ja mies on perheen pää. Hänet naitetaan monipäiväisin juhlallisuuksin miehelle, jonka hän on tavannut vain kerran. Kun levottomuudet pirstovat maan heidän ympäriltään, kaikki muuttuu. 

Heidän poikansa Bekim kasvaa maahan, jossa hän oppii aistimaan asenteet ja ennakkoluulot. Hän ajelehtii elämässä, kunnes eräänä päivänä menee lemmikkikauppaan ja hankkii kuningasboan. Baarissa hän kohtaa oikukkaan kissan, joka johdattaa hänet ravistelevalle matkalle menneisyyden kerroksiin."

Teoksessa yhdistyy taidokkaasti monet eri teemat. Vaikka teoksessa hypätään ajankohdasta, paikasta ja henkilöstä toiseen, se ei kuitenkaan ole liian sekava, vaan äärimmäisen kiinnostava ja herättää uteliaisuuden aina vain. Teos on vakava ja silti pakoittain leikittelevä. Kaikella on merkityksensä ja sen kaiken ymmärtäminen vaatisi ehdottomasti toisen lukukerran. Tuntuu kuin vain tässä muutamia pintaraapaisuja jakaisin ympärilleni kirjoittamalla tästä.

Katse kääntyy niin 1980-luvun Jugoslavian maaseutuun ja siinä samassa taas 2000-luvun Pristinaan ja yhtäkkiä ollaankin taas Suomessa. Ihmissuhteet ja kulttuurien kohtaaminen, kasvaminen ja pelot. Kaikki yhdistyy kauniisti ja hurjasti. Tuntuu, että teoksessa on monia kohtia, joiden viittaukset eivät avaudu ensimmäisellä lukukerralla ja tällä yleissivistyksellä. Todennäköisesti teos avautuu jokaiselle lukijalle omalla tavallaan. (Toki näin voisi sanoa mistä tahansa teoksesta, mutta erityisesti tämä. Erityisesti.)

Kissani Jugoslavia on niin kaukana ja lähellä samaan aikaan, että jokaisen pitäisi lukea se. Äärimmäisen ajankohtainen. Ikkuna niin moneen suuntaan, että huimaa.

Kerrassaan vaikea uskoa, että tämä on Statovcin esikoisteos! Hän kuljettaa tarinaa loistavan hyvin, tasapainoisesti ja kieli on niin taidokasta, ettei sitä edes huomaa. Jään odottamaan todella suurella mielenkiinnolla, mitä muuta hän mahtaa saada aikaiseksi. 

Plussana toki hyvät lainaukset! Yksi muun muassa Lady Gagalta! Yritin keksiä tähän vielä miinuksia, mutta en keksinyt muuta kuin, että tässä on hirmuisesti aiheita, joihin voisi pureutua tarkemmin ja pidemmin. Tästä ehkä seuraa, että kaikki ei ole selvää heti, ainakaan nyt kun suljin kirjan. Jään miettimään tätä. Se on ehdottoman hyvä asia mielestäni! Että puolensa ja puolensa!

Kertokaahan te muutkin mielipiteitänne! Tuntuu, että oon nyt niin tunnekuohuissa tosta kirjasta, etten osaa sanoa oikein mitään! Kaiken lisäksi tämä on nyt ensimmäinen kirjoitus tänne pitkään aikaan, sekin jännitti, hih!

Tiina Rosenberg - Arvot mekin ansaitsemme

Tammi, 2014
sivuja 194

Arvot mekin ansaitsemme -nimi on teokselle aivan liian heikko. Koko teos on voimakas kannanotto ja poliittinen teksti demokratiasta ja tasa-arvosta Suomessa, Pohjoismaissa ja Euroopassa. Rehellisesti sanottuna en olisi uskonut, että rasismista, fasismista ja populismista olisi enää mitään mielenkiintoista sanottavaa, ikään kuin kaikki olisi jo sanottu. Mutta ei, Rosenberg kokoaa yhteen perinteistä tasa-arvon ja demokratian määritelmää, mutta yhdistää ne taas feminismiin ja laajemmin historiaan sekä nykypäivän tapahtumiin. Hän kutoo mielenkiintoisen kattauksen vanhaa ja uutta oivallusta.

 

Jokaisen omasta tulevaisuudestaan välittävän pitäisi lukea tämä kirja. Tässä oli uutta vihervassarifeministillekin, saati sitten sellaiselle, joka haluaisi jotain suht helppotajuista, mutta silti älyllistä analyysia ajastamme ja vallitsevasta ilmapiiristä. Rosenberg seuraa tarkkaan poliittista kenttää ja hänen tekstistään huokuu lukeneisuus ja se, että tätä on pohdittu, tästä on luettu ja tämä on tärkeää.

 

Itselleni kaikista kiinnostavinta oli demokratian ja feminismin yhteenpunoutuminen Rosenbergin tekstissä. Lisäksi teos ehtii Timo Soinin ja Euroopan populististen puolueiden luettelemisen lisäksi pohtia seksikauppaa, Pussy Riotia, protestimaskuliinisuutta, taidetta, anarkismia ja avantgardea.

 

"Taide ja kaikki julkiset esiintymiset ilmaisevat jotain poliittisesti joko tietoisesti tai tiedostamatta. Tämä koskee erityisesti tapahtumia, jotka kerskuvat epäpoliittisuudellaan. Taide ei ole merkityksellistä vain sen vuoksi, että taiteilijat päättävät nostaa tiettyjä kysymyksiä esille. Erilaiset tilanteet ja tapahtuvat voivat syystä tai toisesta politisoitua, vaikka se ei olisi ollutkaan alkuperäinen ajatus. Poliittinen taide voi olla propagandistista ja agitatorista, mutta useimmiten poliittinen taide esiintyy kriittisenä lähestymistapana ja haastaa normatiivisia ajatusmalleja ja kategorioita. Poliittinen taide tapahtuu usein julkisessa tilassa, ja sen lähtökohta on tietoinen ajatus siitä poliittisesta tempauksesta, jota ollaan tekemässä, vaikkei seurauksista aina voidakaan olla varmoja. Poliittisen taiteen tehtävä on avata yhteisön silmät ja saada ihmiset ajattelemaan."

 

Lisäksi täytyy myöntää, että Arvot mekin ansaitsemme toi esille sekularismin, feminismin ja rasismin suhteen, vaikka tätä en ollut aikaisemmin tullut näin suorasti ajatelleeksi. Sekularismi eli uskonnon ja valtion erottaminen toisistaan on nähty edistyksen merkkinä, vaikkakin sitä voidaan käyttää välineenä rasismiin, esimerkiksi Ranskassa, kun uskonnollisten symboleiden käyttö on kielletty. Siinä mielessä feministien ja HLBTIQ-ihmisten tulisi olla varuillaan, etteivät he hyppää "vahingossa" rasismin puolelle. Näin itse ainakin asian eilen yöllä kahden aikaan ymmärsin. Uutena käsitteenä, mutta ei ehkä ilmiönä, tuli homonationalismi ja pinkwashing, joka on mielestäni aivan käsittämätöntä. HLBTIQ-ihmisten asema länsimaisissa yhteiskunnissa on parantunut, jolloin he kokevat integroituneensa yhteiskuntaan ja tällöin tämä synnyttää nationalismia ja siten siitä eteenpäin rasismia ja fasismia.

 

Voi että, kunpa minäkin osaisin laittaa ajatukseni yhtä selkeästi sanallisesti esille kuin Rosenberg. Hattua täytyy nostaa ja hänelle. Täytyy vielä todeta, että tässä yksi uusi idoli.

 

Jos jotain kritiikkiä teokselle pitäisi antaa, niin miinusta ehdottomasti liian laimeasta nimestä ja takakannen tekstistä! Kumpikaan ei anna aavistustakaan, kuinka voimakasta, mielenkiintoista ja tärkeää tekstiä kirja pitää sisällään ainutlaatuisesti muotoiltuna.

 

 

Ville Hytönen (toim) - Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?

Teokseen on kerätty eri kirjoittajien pohdintoja henkilöstä ja ilmiöstä nimeltä Halla-aho. Kirjoittajia on laidasta laitaan; Arja Alho, Mike Pohjola, Timo Hännikäinen, Jukka Mallinen, Sirpa Pietikäinen, Katja Kettu, Husein Muhammed, J. Sakari Hankamäki ja Jussi K. Niemelä. Kirja on äärimmäsen mielenkiintoinen. Yksittäisten kirjoittajien tekstien taso vaihtelee lievästi, mutta teos on hyvin kiehtova, kun se tarjoaa samalla vastakkaisia näkemyksiä. Timo Hännikäinen ja J. Sakari Hankamäki kirjoittavat selkeästi maahanmuuttokriittisyyden puolesta, ja harvoin on lukenut mitään näin jännittävää ja ihmeellistä. 

Hyvin olisin voinut kuvitella koko kirjan olevan vain pelkkää Halla-ahon mustamaalaamista ja toisen puolen äänen hiljentämistä. Mutta ei! Lähtökohtaisesti täytyy sanoa, että vastustan maahanmuuttokriittisyyttä enkä voi sietää sellaisia henkilöitä kuin Halla-aho, Vihavainen ja Hännikäinen. Tämä kirja vain vahvisti entisestään minun aikaisempia näkemyksiäni juuri sillä, että kirjaan oli otettu molempia puolia. Väistämättä tosin tässä kirjassa kävi niin, että enemmistö kirjoittajista kritisoi persuja ja maahanmuuttokriittisyyttä ja he kirjoittivat ja argumentoivat niin paljon paremmin, että tuntuu käsittämättömältä, miksei tästä kirjasta ole puhuttu enemmän tai miksi tämä on jäänyt niin pimentoon. Tai yleisesti, että miten kukaan tämän kirjan luettua enää voi olla maahnamuuttokriittinen.

Vaikka kirja onkin verrattain "vanha", julkaistu neljä vuotta sitten, se on kuitenkin hyvin ajankohtainen. Käsittämättömän ajankohtainen. Tuntuu jopa, ettei tästä ole päästy eteenpäin oikein millään. Edelleen käydään samanlaista keskustelua, vaikka vuodet kuluvat. Mikään ei tunnu muuttuvan.

Jos politiikka ja nykyinen tila mietityttää, kiinnostaa, ihmetyttää tai vain vituttaa, niin kannattaa lukea tämä. Toki tämä saattaa olla hieman puolueellinen, mutta tässä on ainakin yritetty ottaa esiin molempia näkökulmia. Tämän kirjan takia olen löytänyt itseni Hommaforumilta selailemasta, että mitä ihmettä ne siellä keskustelevat nykyään.

Savukeidas, 2010
sivuja 229

Ja lopuksi vielä pari ajattelemisen arvoista sitaattia!

"Maahanmuuttajien integroitumisen vapauksiimme ja elämänlaatuumme pitäisi olla helppoa - hehän ovat tulleet tänne lisätäkseen vapauksiaan ja parantaakseen elämänlaatuaan. Jos integraatiossa on ongelmia, meidän pitää katsoa kriittisisesti omia instituutioitamme." Jukka Mallinen

"Perussuomalaiset tuttavat muottituotantona uusia verisoita vanhoista sanomisista vaihtamalla sen välittäjää. Näin syntyy harhakuva, että samoin ajattelevia ja samalla tavaslla kirjoittavia on lukemattomia." Katja Kettu

Anja Snellman - Parvekejumalat

Parvekejumalat kertoo kahdesta tytöstä, Alla-Zahrasta ja Aniksesta, jotka kokevat islamin ja uskon aivan eri tavalla. Alla-Zahraa elämä on kohdellut huonosti ja ehkä hän on jopa ajanutkin itsensä vaikeisiin tilanteisiin. Alla-Zahran äiti on aina ollut mukana hänen tempauksissaan, kunnes hän kerrankin löytää asian, johon äiti ei ole osallistumassa: islamin uskon ja Allahin. Alla-Zahra perustaa Suvainto-ryhmän, johon kaikki saavat liittyä ja jossa he yhdessä "palaavat" uskon pariin.

Otava, 2010
Sivuja 316

Anis taas on tiukan muslimiperheen tytär, joka haluaisi elää länsimaisen tytön tavoin. Hänen isänsä on todella tarkka tyttärensä menemisistä ja tekemisistä ja tämän lisäksi veljet jatkuvasti vartioivat häntä. Aniksella on salaisia tavarakätköjä ja aina uusin verukkein hän menee mukaan uuden ystävänsä Wandan kanssa tanssimaan ja bileisiin.

Alla-Zahran ja Aniksen tarinat kohtaavat Wandan kautta ja se osoittautuu Anikselle hyvin kohtalokkaaksi. Tarina on jälleen rakennettu hyvin mielenkiintoisesti ja kokoajan lukiessa minulla oli sellainen olo kuin olisin lukenut tositarinaa kahdesta tytöstä, joiden kokemukset islamin uskosta ovat todella voimakkaat.

Tämä kirja jälleen vahvisti tunnetta, että Snellman kuuluu kyllä lempikirjailijoihini. Pidän erityisesti siitä, miten Snellman jäsentää kirjansa ja miten hän rakentaa pienistä paloista suuria ja merkityksellisiä kokonaisuuksia. Tämä oli aivan loistava, kaikesta traagisuudessaankin, kuvaus toisesta kulttuurista, josta minulla on hävettävän vähän omakohtaisia kokemuksia. (Haluaisin hirveästi tutustua maahanmuuttajiin, jotka ovat tulleet Euroopan ulkopuolelta Suomeen, mutta minulle ei tällaista tilaisuutta ole vielä kunnolla tullut) Snellman on jälleen hankkinut tietoa, joka tekee kirjasta erittäin vakavasti otettavan ja aidon tuntuisen. Ihailen Snellmanin kykyä asettua erilaisten ihmisten asemaan.