Ai lav juu! :)

"Mulla on maailman parhaat lukijat, on oikeesti." Tota lausetta olen hokenut vaikka kenelle ja tottahan se on! Teiltä tulee vähän väliä niin mahtavia tsemppikommentteja, etten kyllä ikinä taida tottua siihen. Luen joka ikinen kerta yhtä innolla saapuneita kommentteja ja arvostan todella sitä aikaa ja vaivaa, joka kommentointiin menee – itse ajatuksesta ja kauniista sanoista puhumattakaan. Kommenttiboksista huokuu aina niin älyttömän positiivinen energia, on kuin värittäisitte blogiani kaikilla piristävillä ja aurinkoisilla väreillä. :)

Mietin tänään, miten todella yksinäistä tämän blogin kirjoittaminen olisi, jos en saisi ikinä mitään kuulumisia keneltäkään kommenttiboksiin. Eipä sillä, eihän niitä ole tietenkään aina tähän tahtiin tullut – muistan edelleen hyvin ne ajat, kun blogista tiesi vain kaksi kaveriani ja he sitten kirjoittelivat keskenään kilpaa kommenttiboksiin piristyksekseni, heh. On se interaktiivisuus silti piristävämpää ja monesti sieltä päin tulee hyviä vinkkejäkin, mutta ennen kaikkea niistä saa hurjasti voimaa ja jaksamista arjen pyörteissä.

Olen itse tällä hetkellä huono lukemaan blogeja pikaselausta lukuunottamatta lähinnä ajanpuutteen (tai sen priorisoinnin...) vuoksi, joten oikein harmittaa, etten pääse kuin harvoin viemään tätä kommentoinnin iloa eteenpäin. Työt ja jo valmiiksi rästissä olevat koulutehtävät yhdistettynä treeneihin sekä ruokien valmistukseen vievät yllättävän paljon aikaa vuorokaudesta – ja kun päälle ynnätään vielä oman blogin suhteellisen aktiivinen päivitystahti sekä riittävät yöunet, niin paletti alkaa jo olla melko täynnä. Yritän siis vähän kompensoida inaktiivisuuttani tällä höpötyksellä, mutta toivoisin myös, että heittelisitte vaikka tämän postauksen kommenttiboksiin mahdollisia blogiosoitteitanne, joita voisin ottaa lukulistalleni. Monet sieltä jo löytyvätkin, mutta lisää mahtuu ja reilusti. :)

Sitten voitaisiinkin hypätä asiasta kukkaruukkuun. Tänään ja huomenna on taas salitreenipäivä ja voi pojat, miten kovin ihminen voi treenistä tykätä. <3 Jalkaprässissä meni jälleen se 90kg ja suhteellisen kevyesti menikin, joten kyllä se on ensi kerralla sitten satanen. Hiljalleen nostelemaan, jeaa. :) PT:lle terkkuja, että tämä on se suosikkiliike, ole kiltti äläkä vie sitä multa pois. :D

Treenin jälkeen tottakai rappuset reippaana kutoskerrokseen asti kuten kunnon hissikieltolaisen kuuluu tehdä. Nyt haastankin samalla kaikki tätä lausetta lukevat hissikieltoon myös, määrittelemättömäksi ajaksi eli vaikkapa ihan loppuelämäksi! :) Ei haittaa, jos kerran tai kaksi epäonnistuu, sillä yksikin kerta portaissa hissin sijaan on jo voitto, useammasta puhumattakaan. Tässä ilmainen tippi: ne kannattaa juosta. Väsymys ja hengästys iskevät joka tapauksessa, mutta juostessa ne iskevät vasta viimeisten askelmien kohdalla, kun taas kävellessä saman huomaa jo huomattavasti aikaisemmin.

Eli siitä sitä sitten vain steppailemaan! On muuten paljon viihdyttävämpääkin kuin ikuisuuksia kestävä tylsä hissimatka, mahdollista hissin odottamisesta nyt puhumattakaan. Tarvittaessa voi tehdä kuten allekirjoittanut ja heittää painavat kauppakassit hissiin, painaa sen määränpää-kerrokseen ja juosta itse portaat perässä samaan tahtiin hissin kanssa... :D Tapahtui KERRAN, mutta mieluummin näin päin kuin itse hississä kantamusten kanssa köröttäen.

Ja ei, tämä postaus ei loppunut vieläkään. Mistä tätä tekstiä oikein tulee... On vaan vielä loppuun pakko liittyä Freddy-villitykseen ja hehkuttaa näitä ihmepöksyjä. En edes pitkästytä teitä kertomalla sitä samaa, mitä kaikki muut ovat jo todenneet, joten totean vain tämän: sain perjantaina ensimmäiset Freddy-housuni ja 30min siitä, kun olin vetänyt kyseiset pöksyt jalkaani, olin jo tilaamassa lisää. Laadusta en tietenkään osaa näin lyhyen kokeilujakson jälkeen sanoa vielä juuta enkä jaata, mutta esim. Regular Waist Skinny -mallin 79,90e ei ole omalla kohdallani suolainen hinta parhaimmista housuista, jotka olen ikinä omistanut. Näillä voisi periaatteessa mennä salillekin ja itse esimerkiksi testasin niiden mukavuuden eilen miekkailun merkeissä.

Peppu on näiden pöksyjen pointti (joustavuuden ja mukavuuden lisäksi), mutta tämän selkeämpiä kuvia en aio niistä blogiin julkaista. Nytkin liikutaan jo epämukavuusalueella, mutta toivottavasti idea tulee edes jollain tavalla selväksi ja tarvittaessa google auttaa varmasti. Kunnon some-addikti (kuten allekirjoittanut) seuraa myös Freddysuomi-tiliä Instagramin puolella, heh. Mahtipökät joka tapauksessa, suosittelen lämpimästi! :)

Treenikatsaus: ennen, nyt, tulevaisuudessa

Vähän reflektiota siitä, miten treenaaminen on omalla kohdallani muuttunut viime vuoteen nähden pt:n tullessa mukaan kuvioihin. Lyhyt vastaus heti tähän kysymykseen: merkittävästi. :)

Aloitin periaatteessa tämän saman eat clean -tyyppisen säännöllisen, proteiinipitoisen ja ns. kontrolloidun ruokavalion jo vuoden 2012 syksyllä ja tyyli on pysynyt samana koko ajan, vaikka ohjelmat ovatkin muuttuneet matkan varrella. Mukana on ollut niin Go Fat Go:n runkoa kuin Superdieettiäkin ja nykyään mennään tarkkaan lasketulla makrojaolla.

Normaalien kävelylenkkien rinnalle tuli vuoden 2013 keväänä Superdieetin kotitreeni ja treeni1-ohjelma, joissa molemmissa tehtiin kolmen tai neljän kierroksen supersarjoina erilaisia liikkeitä periaatteessa kehonpainoa hyödyntäen ja muistaakseni vähintään 20-35 toistoa kerrallaan. Otin mukaan käsipainoja silloin tällöin lähinnä jalka- ja pakaraliikkeisiin, muuten mentiin normaalilla tyylillä. Perinteistä ja jopa ällöttävän kilsheistä "en tee isoilla painoilla (etten muutu mieheksi)"-treenausta siis, vaikken kylläkään ajatellut tuota sulkeissa olevaa osiota itse, ainakaan tietoisesti. :)

Kesään 2013 mennessä olin aloittanut myös juoksuharjoitukset, jotka pysyivät toki maltillisina sekä matkan että vauhdin osalta: tarkoituksena oli vain pitää yleiskunto hyvänä ja saada tehtyä noin puolessa tunnissa tehokkaasti aerobinen treeni työpäivien päätteeksi. Näihin syntyi myös eräänlainen terapeuttinen rakkaussuhde – kyllä te tiedätte sen tunteen, kun pääsee liitämään pehmoisten tossujen kanssa pitkin katuja musa korvissa. Näihin aikoihin aloin vihdoin ja viimein havaita myös hengästyttävän liikunnan ilot, kun aiemmin fiilistelin vain kävelylenkkien tunnelmaa.

Tällä linjalla mentiin aika lailla myös syksy eli juoksua ja säännöllisen epäsäännöllistä "lihaskuntoa", joka lähinnä vain kohotti sykettä ja toi pientä poltetta lihaksiin. Haaveilin myös pitkään ryhmäliikunnoista, joita olen aikoinaan harrastanut innolla enkä olisi millään uskonut innostuvani salitreenistä, mutta jossain vaiheessa päässä vain napsahti. Ja sitten kuvioihin tulikin pt.

Tammikuu 2014 meni uuden ruokavalion ja säännöllisen treenirytmin kanssa totutellessa. Lähtötaso ei ollut kokonaan ihan nollissa aiempien jalka- ja pakarapainoitteisten treenien ansiosta, mutta ei se missään hyvissä lukemissakaan ollut. Salitreenit muuttuivat radikaalisti: kolmen liikkeen sarjoja, 10-15 toistoa per liike ja kolme kierrosta ennen seuraavaan sarjaan siirtymistä – ja mikä parasta: kunnon lisäpainojen kera! Innostus iski välittömästi ja motivaatio pomppasi entistä korkeammalle. Ja mitä enemmän opin, sitä nälkäisemmäksi tulin, ahmien lähes huomaamattani tietoa viikko viikolta lisää. Fitness-urheilun seuraaminen sosiaalisissa medioissa lisääntyi entisestään ja ajatusmaailma alkoi kääntyä lähes päälaelleen siitä, mitä se ennen oli: laihdutus pffft, lihaskuntoahan tässä kuuluukin tavoitella.

Helmi-maaliskuussa otin aina pari askelta eteenpäin ja yhden taaksepäin 2 x kahden viikon treenikiellon osalta. Sain treenitaukojen tuomasta ärsytyksestä vain lisämotivaatiota, mikä vain lujitti pääkoppaa entisestään. Toisin sanoen kun en voinut treenata kroppaa, treenasin päätä – sitä tärkeintä osuutta tässä koko hommassa. Ilman tahdonvoimaa, itsekuria ja motivaatiota ei päästä mihinkään, kuten ei myöskään sillä, että kaiken tekee pakotettuna ja hampaat irvessä sen sijaan, että siitä oppisi nauttimaan. Ja nyt voin rehellisesti sanoa mitään kaunistelematta, että todellakin nautin sekä lihaskunnosta että cardiosta, vaikkakin jälkimmäisestä aavistuksen vähemmän... Heh.

Huhtikuusta lähdettiin tosissaan liikkeelle näiden kolmen salitreenin, neljän aamuaerobisen ja yhden HIIT-treenin viikkotahdilla yhdistettynä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon (poislukien post-workout -ateriat hiilareineen sekä tankkauspäivät) ja näitä toteuttelenkin kiltisti kuin kone, mutta erilaisia variaatioita cardio- ja ruokavaliopuolella etsien. Laihdutus on edelleen ajankohtaisena mukana, mutta se ei ole enää ainoa tavoiteltava asia. Paino saa pudota omasta puolestani vaikka hitaastikin, en enää välitä aikatauluista ja lihaskuntokin saa kehittyä hitaasti, kunhan kehittyy varmasti. Pääasia on, että on hauskaa! Koko elämä alkaa selkeästi pyöriä tämän aiheen ympärillä, mutten kyllä osaisi edes valittaa, sillä tämä näyttäisi olevan juuri se elämäntapa, josta nautin täysin rinnoin. :)

Ruokavalio ja treeniohjelmat vaihtuvat periaatteessa joka kuukauden alussa enkä koskaan tiedä ennestään, mitä seuraavassa ohjelmassa odottaa. Yhteistreenejä pt:n kanssa olisi tarkoitus pitää ainakin kerran viikossa, mikäli aikataulut vain sen sallivat. Ja parastahan tässä koko pt-hommassa on se, että kyseinen henkilö on myös samalla kollega, lähes 24/7 tavoitettavissa oleva tietopankki, huikea inspiraationlähde, positiivisen ajattelutavan mentori sekä ennen kaikkea ja tärkeimpänä ystävä. :) Olen ehkä onnekkaimmassa asemassa ikinä ja tiedostan sen kyllä täysin!

Loppuun vielä ne muutokset, jotka olen tähän mennessä itsessäni huomannut. Fyysisesti en omista esimerkiksi vaakaa enkä vaivaudu oikeastaan mittailemaan mittanauhallakaan – luotan vain siihen, että peilikuva miellyttää päivä päivältä ja viikko viikolta vain enemmän. Siihen vaikuttaa toki paitsi pienet fyysiset muutokset, niin myös psyykkinen puoli – itsevarmuus, kyky nähdä pinnallisten asioiden yli sekä luotto siihen, että se, mitä teen, ennen pitkää poikii myös muiden silmissä näkyviä tuloksia. En tarvitse päivittäistä, viikoittaista tai kuukausittaistakaan todistusaineistoa itselleni siitä, että homma toimii – jostain syystä vain se riittää, että tiedän itse sen toimivan. Tietynlainen mielenrauha oman kehonkuvan kanssa siis saavutettu, mutta luojan kiitos draivia riittää myös uusien tasojen saavuttamiseen sen perinteisen (ja vaarallisen) pysähtymisen sijaan.

Vastauksena sille, mikä on sitten se lopullinen tavoite tälle kaikelle: kuka tietää! Olen puhunut paljon siitä, miten Superdieetti-Jarna on yksi suurimmista motivaattoreistani, kun mietin omia tavoitteitani. Ulkonäöllisesti Bikini Fitness -kisaajat ovat (jopa off-kaudella) lähimpänä sitä, mitä ihailen, mutta sitäkään en osaa tarkkaan määritellä. Olen jollain tasolla jo unohtanut kaikki ulkoiset kauneusihanteet ja siirtynyt mielikuvissani vain siihen oman itseni kehittämiseen. Kilpailen itseäni vastaan ja katson, mihin se tie lopulta vie. Tosin... Kyllä sitä mielellään kauniin hauiksen ja treenatun pepun ottaisi. Ne tulevat onneksi sivuvaikutuksina muutenkin tällä valitsemallani tiellä, nou hätä. :)

Homma ei tietenkään ole ollut niin mustavalkoista ja yksinkertaista kuin mitä tässä yhteenvedossa, vaan kehitystä sekä fyysisellä että henkisellä puolella on tapahtunut jatkuvasti – ja tapahtuu edelleen, päivittäin. En edelleenkään hingu kisalavalle, en missään nimessä, mutten voi kuitenkaan vannoa tulevaisuuden puolesta mitään. Pari vuotta sitten olisin vielä jotenkin voinut kuvitella itseni fyysisesti sekä elämäntavallisesti näinkin pitkälle, mutta henkisen puolen kehitystä en osannut odottaa. Sen verran olen tässä taipaleeni aikana oppinut itsestäni, etten voi enää olettaa mitään tulevaisuudelta. Parempia asioita uskon ja toivon tottakai tapahtuvan, mutta käännekohtia en osaa arvailla. :) Siispä toivonkin tulevaisuudeltani vain jatkuvaa kehitystä kovalla tahdilla, sillä toistaiseksi tämä suunta tuntuu todella hyvältä.

Herkkupäiviä nöf nöf

Herkkupeppu tässä terve! Olen nyt saanut kunnian pitää kaksi peräkkäistä lauantaita tankkauspäivinä normaalien kahden viikon syklien sijaan. Viikon takaisesta ei oikein jäänyt mitään konkreettisia todistusaineita talteen, mutta eilisestäpä jäi!

Tankkausateriaan sisältyi mm. hampurilaisateria (jaksoin syödä noin puolet), mascarpone-juustokakkua ja valkosuklaa-mokkaa (molemmista jätin ⅓), Kinder-suklaamuna (söin puolikkaan) sekä muutama pieni Lindtin suklaamuna. Hassusti herkkupäivinä tekisi mieli ottaa vain yksi haukku kaikesta ja jättää sitten ruokailu siihen. :D Pt ei tykkäisi, tankkausateriaankin kun olisi panostettava ilmeisesti täysillä, sillä sekin on tärkeä osa koko prosessia. Tällä kertaa uskon onnistuneeni kuitenkin ihan kiitettävästi.

Ja jotta voi herkutella, se on myös ansaittava niin salilla kuin lenkkipoluillakin. Fiilis oli jotakuinkin huippu, kun jalkaprässin 90kg:n jälkeen tuntui siltä, että tätähän voisi helposti yrittää satasella, heh. Ja ai että sitä tunnetta, kun huomaat olevasi yksin salilla (90% kerroista) ja laitat kaiuttimiin oman Spotify-listan soimaan... Honey, I'm home!

En muista, olenko maininnut tai ainakaan hirveästi mainostanut tipattomuuttani täällä blogin puolella, mutta sellaisen päätin kuitenkin jälleen kerran vetäistä ja parisen kuukautta on jo kiltisti takana. En halunnut sabotoida treenejä tai sekoittaa aineenvaihduntaa useamman päivän ajaksi, joten tipattoman vetäminen tuntui suoraan sanottuna itsestäänselvyydeltä. Tämä tipaton jakso päättyy vappuaattoon, mutta myöskään kesällä ei ole tarkoituksena käydä missään kissanristiäisissä eikä sen pahemmin isommissakaan ristiäisissä. Tunnen jo itseni sen verran hyvin aiempien pidempien tipattomien pohjalta, etten todennäköisesti moneen kuukauteen Vapun jälkeenkään malttaisi juoda kaloreita kurkusta alas tai kärsiä muista alkoholin treeniin ja aineenvaihduntaan liittyvistä haittavaikutuksista, perinteisistä haittavaikutuksista nyt puhumattakaan.

Tipattomani aikana en ole jotenkaan jaksanut raahautua yöelämäänkään, mutta tämä lauantai oli positiivinen poikkeus. "Jallukola ilman jallua" -linja toimii hyvässä seurassa ja oikeassa mielentilassa oikein hyvin – ja kirsikkana kakun päällä loppuillasta yksi teistä lukijoista piristi viikonloppuani entisestään tulemalla moikkaamaan!! :)) Ihanin tunne ikinä, en edes tajunnut häkellyksissäni kysyä nimeäsi, mutta toivottavasti rohkenet kommentoida ja kertoa sen vielä jälkikäteen. :) Luojan kiitos olin tällä kertaa jopa ihmisen näköisenä liikenteessä enkä perinteiseen tyyliin hiukset ponnarilla menossa salille tai tulossa salilta, se kun on huomattavasti todennäköisempi ja karumpi näky. :D Joka tapauksessa kiitos vielä erikseen ihan jokaisesta positiivisesta palautteesta, tuli se sitten kommentin muodossa tai livenä – sen voima on jotain niin käsittämätöntä, ettei sitä pysty edes kuvailemaan. Kiitos. <3

Takaiskuja ja niistä toipumista

Tää ei ole mitenkään tuore valitusvirsi, vaan päinvastoin olen jo viikon verran odotellut kyynärpääni palautumista ennalleen Himos-lumilautailureissun jälkeen ja näyttää siltä, että saan varmaan odotella toisenkin viikon. Miksi, miksi mun piti kaatua nimenomaan niin, että löin vasemman kyynärpääni jossain oudossa kulmassa ja nyt sille ei voi oikeastaan varata painoa lainkaan? Mitä helvataa sille oikein kävi ja miten kauan se oikein vaatii aikaa toipuakseen?

En muuten valittaisi, mutta kun aamutreeneistä on jo jouduttu vaihtamaan punnerrukset pois ja salitreeneistä punnerrusten lisäksi myöskään penkkipunnerrus tai hauiskääntö eivät onnistu (testattu on hampaat irvessä, ei irronnut ainuttakaan toistoa). Jos joku tietää saman syndrooman mikä mun kyynärpäällä on, niin kokemuksia saa ja pitää jakaa. :/ Tuntuu, kuin joku hermo olisi mennyt siellä solmuun ja vihloo tietyissä asennoissa jo ihan vain kättä liikuttelemalla.

Kivaa oli, mutta kivempaa olisi ollu ilman vammoja. :)

Mitähän mulle seuraavaksi tapahtuu, varmaan sitten jotain jalkoihin liittyvää kun pää ja kädet on jo käyty läpi... :D Korvakin on edelleen toipumistilassa siitä kuukausi sitten poksahtaneesta tärykalvosta, mutta se nyt ei sentään estä treeniä millään tavalla.

Jotenkin olen myös alkanut huomaamaan sen, että valitsen ympärilleni mieluiten sellaisia ihmisiä, jotka tukevat ja ymmärtävät tämänhetkistä projektiani. Ei muissakaan ihmisissä mitään vikaa ole, mutta koska tällä hetkellä elämä pyörii aika lailla kuntoilun ja siihen räätälöidyn ruokailun ympärillä, niin ehkä sitä joutuu vähäksi aikaa pistämään toisenlaisen elämän tauolle. Hell, mä jopa heräsin tänään seiskalta ja juttelin isoveljen kanssa tunnin käytännössä vain treeneistä ja lisäravinteista. Mä en oo varma puhutaanko me edes mistään muusta nykyään. :D Samoin vaahtoan proteiinileivonnaisista varmaan enemmän kuin laki sallii enkä malttaisi pitää ajatuksiani pään sisällä, jos joku vähänkään ilmaisee olevansa myös kiinnostunut samoista asioista... :D Jonkun mielestä oon varmaan jo täysin seonnut, mutta tämä nyt vain sattuu olemaan aika iso osa mun elämää tällä hetkellä. Täytyy olla tietynlainen tukiverkosto, joka ei näistä jutuista kyllästy puhumaan, niin voi sitten keskittyä niiden toisenlaisten ("normaalien" :D) ihmisten kanssa johonkin heille ei-niin-tylsään aiheeseen. :)

Loppuun vielä muutama fiiliskuva weheartit:ista just for fun, jotka tukevat ainakin omalla kohdallani sitä henkistä hyvinvointia! <3

Motivaattoreita

Aloin tässä miettimään, mitkä asiat itseäni tässä elämäntapamuutoksessa motivoivat. Sen jälkeen laajensin tätä aihealuetta hieman ja tajusin, että yhtä tärkeää on myös tunnistaa, KETKÄ tässä elämänmuutoksessa motivoivat. Eli ne tsempparit, esikuvat sekä ihanat tukipilarit - ne, joita ilman koko prosessi olisi huomattavasti hankalampaa. :)

Ihan alkuun mietin tietysti 'dieettitoveriani' Tiinaa, jonka kanssa aloitimme hetken mielijohteesta koko projektin vain tekemällä vahvan päätöksen. Aloitus taisi mennä jotakuinkin näin; "nyt on oikeesti pakko saada kilot pois, lopullisesti. Aattelin aloittaa Jutta Gustafsbergin Go Fat Go -dieetin, haluutko aloittaa mun kanssa?" "Joo!" :D Korjaa Tiina jos muistan väärin, heh. Mutta eipä se mitään muuta lopulta vaadikaan kuin sekä päätöksen että tietysti sen jälkeen päätöksessä pysymisen. Se ei ole vaikeaa, kun siihen pistää koko sydämensä peliin. Ei ole vaihtoehtoja, päätös on ja pysyy eikä se ole valinta vaan sääntö.

Aloitimme dieetin ensimmäiset viikot Tiinan kanssa yhdessä kokkaillen ja opinnäytetyötä samanaikaisesti tehden sekä uusia reseptejä kokeillen ja kehitellen. Sen jälkeenkin olemme lähes päivittäin olleet tekemisissä ja ruokavalio sekä liikunta on ja pysyy aktiivisena aihealueena muiden höpöttelyjen joukossa. :) Tiina on oikeastaan ainoa henkilö lähipiirissäni, jolle tuntuu normaalilta luetella esimerkiksi päivän kaikki syömiset, ateriavälin pituus, kalorimäärien ylitykset tai alitukset jne. Muut ihmiset saattaisivat pitää meitä hieman pimahtaneina, mikäli kuulisivat keskustelujamme... :D

Toinen tärkeä tsemppari omalla kohdallani on ollut tästä 'dieetistä' eli elämäntapamuutoksesta ja etenkin niistä tavoitteista muille ystävilleni mainostaminen. En nyt tarkoita sitä, että kailottaisin uusista ruokailu- ja liikuntatottumuksistani kaikille kavereilleni, vaan olen kertonut valikoiduille henkilöille aina sopivan tilaisuuden tullen omat tavoitteeni ja luvannut heille, että kesään mennessä olen jo hoikistunut silmissä. Ja mitä useammalle olen kertonut, sitä nolompaa olisi, jos yhtäkkiä keskeyttäisinkin... Siispä keskeyttäminen, hidastaminen tai lusmuilu ei ole vaihtoehto tässäkään mielessä! :)

Esikuvakseni olen ottanut niin julkisuuden henkilöitä kuin täysin tuntemattomia ja anonyymeja henkilöitäkin. Ihailen nykyään kaikkia niitä, jotka panostavat erityisesti siihen lihaskunnon kasvattamiseen ja fitness-tyyliseen vartaloon pelkän laihtumisen sijaan. Motivaattoreita tähän kategoriaan löytyy mm. itse Jutta Gustafsbergistä, muutamista fitness-bloggareista sekä niinkin anonyymeista asioista kuin fitness-aiheisista Instagram-kuvista ja -käyttäjistä. :D Mikään ei tsemppaa arjen pyörteessä niin hyvin kuin Instagram-feedissä silmille pompsahtava fitspiration-kuva muistuttamaan itseäni siitä, minkä eteen tässä tehtiinkään töitä!

Sanomattakin selvää, että telkussa parhaillaan pyörivä Jutta ja Superdieetit -ohjelma on muodostunut yhdeksi lemppariohjelmakseni. Toisten ihmisten mielettömät painonpudotushaasteet ja -tulokset sekä kunnon asenne painonpudotukseen saavat minut tsemppaamaan kotisohvalla innosta puhkuen! Ohjelma olisi tosin vieläkin tehokkaampi, jos vain muistaisin katsoakin sitä säännöllisesti eli tähän mennessä olen nähnyt muistaakseni vain kolme kokonaista jaksoa. Tässä asiassa on onneksi parannusta luvassa, sillä ystäväni Reetta jaksaa lähes aina muistutella ohjelman alkamisesta ja olenkin nyt muuttumassa pikkuhiljaa orjallisemmaksi sohvaperunaksi Superdieettien tullessa tv:stä. :)

Ja kätevänä aasinsiltana pääsemmekin sitten siihen viimeiseen, muttei suinkaan vähäisimpään tsemppariin ja tukipilariin, Reettaan. Retupetu-ruttuseni käy käytännössä joka päivä viikossa joko jumpassa, kuntosalilla tai juoksulenkillä, enkä voi kuin ihannoida Reetan jaksamista. Reipas ystäväiseni jaksaa myöskin juuri sopivalla tavalla kysellä minua mukaan niihin jumppiin, joihin olen ilmaissut mielenkiintoni (RPM, Bodypump ja alkavana kiinnostuksena CXWORX) ja hän höpöttelee (toivottavasti) mielellään urheilusta aina, kun siitä jotain keskusteltavaa vain syntyy! Reetta on viisi askelta edelläni liikkumisen ja aktiivisuuden suhteen, mutta toivon todella joku päivä saavuttavani hänen ahkeruutensa! Siinä vaiheessa voi tosin olla, että ikiliikkuja-ystäväni onkin siirtynyt taas seuraavan viiden askeleen päähän, mutta täältä tullaan sitten taas rämpien perässä niin kauan, kunnes päästään vihdoin samalle viivalle. :D

Sellaisia motivaattoreita löytyy siis tältä puolelta ruutua, kaikki omalla tavallaan aivan yhtä tärkeitä. Jos itse aloittelet elämäntapamuutosta, suosittelen kokeilemaan mm. päivittäisiä inspiraatiokuvia, hakemaan niitä esikuvia joiden kaltaisiksi haluat vielä jonain päivänä muuttua sekä tietysti keräämään ympärilleen positiivisia ja kannustavia henkilöitä, jotka työntävät sinua eteenpäin silloin, kun et enää jaksaisi omin voimin liikkua. :) Ja ennen kaikkea ehkä tärkein palvelus, jonka voit itsellesi tehdä, on USKO OMAAN ITSEESI! Minä pystyn siihen, moni muu ihminen on jo pystynyt siihen ja sinä tulet pystymään siihen myös! :)

kuvat: weheartit.com