Reader, why did I marry him?

On kirjoja, jotka haluan olla lukenut. Usein tähän ryhmään kuuluu teoksia, joihin viitataan suht tiheään muussa kirjallisuudessa. Kyse voi olla myös siitä, että omassa kirjallisuuteen liittyvässä ajattelussani koen jonkin teoksen tuntemuksen oleelliseksi. Miksi näin varsinaisesti on, sitä onkin hankalampaa selittää. Omaan kirjalliseen haluuni kietoutuvat motiivit jäävät usein itsellenikin hämäriksi. Uskon, että se on enimmäkseen hyvä asia, sillä se, mikä ei määrity, ei vie vapautta mukanaan. Ranskalaisen J.-K. Huysmansin (1848–1907)  Vastahankaan on kieppunut lukulistallani jo vuosia. Olen törmännyt mainintoihin siitä monesti - tunnetuin lienee Oscar Wilden romaanista Dorian Grayn muotokuva löytyvä maininta Huysmansin teokseen sanoilla "myrkyllinen kirja". Kiinnostustani tätä teosta kohtaan on lisännyt myös tieto siitä, että kyseessä on dekadenssikirjallisuuden kilpikonnan selässä hohtava jalokivi (selitys tähän viittaukseen löytyy alempaa).  Miksi tartuin tähän kirjaan juu...

"Tämä kirja olkoon säilytysastia, alus kaikelle sille, mitä äiti ei saa olla: ristiriitainen, epäilevä, onneton, poissa tolaltaan." Jos on lukenut Olga Ravnin Alaiset ja se kummittelee päässä, kun alkaa lukea Ravnin teosta Minun työni saa pian huomata, että nyt ollaan varsin erilaisissa ympyröissä. Alaisten avaruusalukselta tehdään siirtymä yksityisimpään maanpäälliseen: kotiin ja äitiyteen. Viime vuosina äitiydestä on kirjoitettu suht paljon, mutta Ravnin teos eroaa tämän aiheen käsittelystä siinä, että Minun työni on äitiyden pitkä oppimäärä, jossa äitiyttä tarkastellaan sen kaikissa vaiheissa. On raskaana olevan orastava äitiys, synnyttäminen, raskauden jälkeinen aika synnytyksen jälkeisine masennuksineen, äitiyden vaikutus parisuhteeseen ja äitiyden ja kirjoittamisen välinen hankaus. Muodoltaan Ravnin teos on hybridi, jossa romaanimuotoon yhdistyvät päiväkirjamerkinnät, essee ja runo.  Minun työni -teoksen nainen on Anna, mutta kuka on Anna ja mikä hänen suhteensa Olga ...

Tiedätte kyllä sen tunteen. Tiedätte sen kyllä.  Sen tunteen, kun on mielensisäinen tarkka hahmotelma siitä, mitä lukemaltaan teokselta odottaa.  Koska olin lukenut paljon englanninkielisiä kirjoja halusin seuraavaksi lukea jotain suomenkielistä. Jotain, joka olisi vankkaa ja koeteltua kieltä, jota useimmiten kirjoittavat he, jotka ovat kirjoittaneet jo paljon. Vaelsin kirjahyllyn edessä. Otin käteeni. Hylkäsin. Otin käteeni. Hylkäsin. Otin käteeni. Hylkäsin. Jne. Kirjan valinta venyi, mikään ei tuntunut sopivalta, kunnes silmiini osui J. M. Coetzeen romaani  Kesä , jonka joskus olen kotiuttanut kirjaston poistomyynnistä. Coetzee ei ollut minulle uusi tuttavuus, sillä olen lukenut häneltä aiemmin kolme teosta: Pietarin mestarin vuonna 1997, Häpeäpaalun vuonna 2006 ja Elizabeth Costellon vuonna 2023. Vuonna 1940 syntynyt etelä-afrikkalainen Coetzee on varsin palkittu kirjailija. Hän voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2003 ja Booker-palkinnon hän on voittanut ai...

Voin kuulla mielessäni, miten yksi toisen jälkeen sanoo Hanako Footmanin Mongrelista: ihana ihana kirja. Eivätkä he mitenkään väärässä ole, mutta sitten tulee taas se mutta. Törmäsin Mongreliin ensimmäisen kerran vajaa vuosi sitten tallinnalaisessa Rahva Raamat -kirjakaupassa. Teki kovasti mieli ostaa se omakseni, mutta hillitsin itseni. Kirja jäi kuitenkin mieleeni kummittelemaan ja myöhemmin varasin sen kirjastosta. Sanalla Mongrel voidaan viitata sekarotuisiin koiriin, mutta yleisemmin se tarkoittaa risteymää, jolloin sillä voidaan viitata myös ihmiseen, jolla on monikulttuurinen tausta. Mongrel kertoo kolmesta tytöstä, jotka teoksen myötä kasvavat naisiksi.  Teoksen nimen kautta päähenkilöksi nousee Mei, jonka isä on britti ja äiti japanilainen. Mei asuu isänsä kanssa Lontoossa ja hänen äitinsä on kuollut Mein ollessa 6-vuotias. Teinivuosina Mei huomaa, että hän pitää enemmän tytöistä kuin pojista ja hän alkaa haluta ystävältään Franilta muutakin kuin pelkkää ystävyyttä. Yuki t...

”Sometimes I think of you as an ant I could burn under a magnifying glass, if I just look closely enough.” Heti ensimmäisellä sivulla tuntui siltä, että nyt on naulat lyöty lukijan sydämen läpi ja tämä tunne jatkui noin kaksi kolmasosaa Mackintoshin romaanista. Seurasi vaihe, joka kesti lähes romaanin loppuun asti, jolloin nauloista löytyi kosolti ruostetta. Cursed Bread on tukahdutettujen halujen, seksuaalisten fantasioiden ja eroottisen latauksen kirjallisuutta ja se on sitä komeasti, kunnes Mackintosh ei enää malta vain vihjata, vaan alkaa esittää asioita suoraviivaisemmin. Sääli. Kyseessä on pakkomielledraama. Violet ja hänen suurlähettiläsmiehensä muuttavat kylään, jossa romaanin päähenkilö Elodine asuu leipurimiehensä kanssa. Pian melkein koko kylä on huumaantunut Violetista ja hänen miehestään. Moni haluaa heistä edes pienen oman palasen. Violet ei ole kuin kylän naiset. Hän on eteerinen, sex-appeal kaunotar, laskeutuvaa silkkiä, joka jättää jopa pyykkinsä kylän naisten pestäväk...

Joskus käy jotakin kuin ihmeen kaltaista, kun heti kirjan nähdessään, siitä sen enempää tietämättä, tulee vastustamaton halu omistaa kyseinen kirja. Minulle kävi näin muutamia vuosia sitten Mallorcan Palman kaupungissa, kun näin Albertine Sarrazinin romaanin Astragal . Hämmentävää oli, että Patti Smithille oli käynyt samoin Sarrazinin romaanin kanssa. Smith on kirjoittanut Astragalin löytämisestä: "I was on the lookout for something I had to have: a book that was more than a book, containing certain signs that might spin me toward an unforeseen path." Smithin sanat kuvaavat hyvin tilannetta, joka johdatti minut myyntipöydälle, jolla lepäsi Colombe Schneckin teos The Paris Trilogy . Kyllä, minun oli saatava tämä teos omakseni ja niin olinkin jo kassalla maksamassa ostostani. En tiennyt The Paris Trilogysta etukäteen mitään. En myöskään ollut edes kuullut Colombe Schneckistä. Schneck (s. 1966) on ranskalainen kirjailija, dokumenttielokuvaohjaaja ja toimittaja, joka tuotannossaa...