Tuli koti-ikävä, tai miksi sitä voisi kutsua kun ikävöi omaa lapsuuttaan. On minulla ikävä tietysti myös perhettä ja sukulaisia. Siitä on jo ihan liian kauan kun olemme nähneet viimeksi. Nyt joudun odottamaan kyläilyreissua, että L on vähän vanhempi, koska neljän tunnin ajomatka ei oikein houkuttele 2kk ikäisen vauvan kanssa. Tällä kertaa ikävän sai aikaan se, kun eilen illalla haimme miehen kanssa yläkerrasta remontin tieltä joskus vuosia sitten siivotut astialaatikot alakertaan. Niitä siinä purkaessa hän kertoi minulle kupeista, joita muisti lapsuudestaan. Oli esimerkiksi kuppi, josta juotiin aina simaa. Seassa oli myös sininen kermakko. Siitä muistin, kuinka lapsuudenkodissani meillä oli yksi vihreä saman sarjan juomalasi. Muistan, kuinka se tuntui palluroineen hassulta kädessä. On jännä, miten astiat kantavat mukanaan valtavasti muistoja lapsuudesta. Astiat voivat muodostua erittäin tärkeiksi juuri siitä syystä. On jotenkin surullista, ettei minulla ole täällä oikein mitään e...