Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella tupa merkityt tekstit.

Ompelua, askartelua ja luonnonihmeitä

No johan olikin eilen touhukas tiistai. Heti aamusta aamutallin jälkeen lähdin pienten poikien kanssa keräämään risuja, koska halusin kokeilla risukranssin tekoa. Siinä keräillessä huomasin oudon rinkulaisen oksan. Se oli tosi hassu, koska oksa oli tosiaankin sulkeutunut ympyrä. En ole nähnyt ikinä mitään tuollaista ja päätin napata sen mukaani näyttääkseni sitä miehillekin. Lähdin etsimään risukranssiin tarpeita ja löysinkin luonnon ihan oman version siitä. Oksa on kasvanut täydellisesti kiinni varteen.   Tein uusia asetelmia tuvan eteiseen johtavan oven nurkkaan. Poronsarvi on papan tuliainen J:lle Lapista menneenä kesänä ja sopii kivasti väreihin.   Tätä kuvaa katsoessa ei voi kuin todeta, että ikkunalaudat pitää maalata ja pian. Jotenkin ovat vain unohtuneet, kun tuntuu että kokoajan on niin monenlaista tekemistä. Mutta tämä vanha talonpoikaispöytä on niin ihana.     Tein pienen ja suuren kranssin, jotka spraymaalasin. Nyt ne od...

Pohjalainen nainen 1800-luvulla

Millainen hän mahtoi olla? Kerrotaan, että hän oli ahkera, periksiantamaton, itsenäinen ja rohkea ainakin. Hän suoriutui niin perinteisistä naisten töistä kuin miestenkin, hevosen ajoineen ja ulkotöineen. Sanotaan, että Suomi on taistellut ratkaisevat taistelunsa juuri Pohjanmaalla, joissa naisillakin on ollut sormensa pelissä, tai niinkuin kerrotaan sangot ja korennot. Niillä he huitoivat satulasta pudotettuja vihollisia jään alle. Tässäkin talossa on vallinnut monta kertaa akkavalta, kun miehiä on haettu sotimaan, eivätkä ole sieltä sitten enää palanneetkaan. On täytynyt löytyä sitä periksiantamattomuuttakin rutkasti, jotta kaikesta on selvitty. Kyllähän ne ajat ovat olleet rankat myös muualla Suomessa ja näitä samoja luonteenpiirteitä on tarvittu joka puolella. Ainakin minun esiäideistäni on löytynyt monia sitkeitä naisia, koska itsekin olen sellainen. Nahkapäällysteinen tuoli vinttikamarissa.  Kuparipannuja tuvan uunin päällä.  ...