Kartano keltainen

Huhhuh, mikä vuoden avaus. Ihan hirmuisesti on meidän perheessä ollut tapahtumia. Ratsastustallin kurssien ja leirien suunnittelu on ollut aiheena monet illat. Osa kursseista on jo lähes täynnä. Todella hieno juttu. Miehen puheenjohtajaksi valitseminen Kurikka-Seuraan oli iloinen yllätys. Olen erittäin iloinen hänen puolestaan. Uskon, että hän on kuin tehty siihen tehtävään. Kotiseutu ja historia ovat lähellä hänen sydäntään  ja nyt hänellä on oiva tilaisuus päästä tekemään töitä näiden tärkeiden asioiden parissa. Kurikka-Seuran  kotisivuihin kannattaa käydä tutustumassa ja jos esimerkiksi kesälomareissu suuntautuu Kurikkaan, niin ehdottomasti museovierailu on paikallaan. Kurikka Nyt-kaupungin lehdessä on juttu meidän perheestä ja sen jakelu on perjantaina. Siitä kerron lisää, kun saan sen ensin käsiini. Yhtä sun toista on vielä tuloillaan, enkä malta odottaa millaiseksi tämä vuosi mahtaakaan vielä muodostua. Harrastukset vievät myös oman osansa. Aloiti...

Tiistaina vietettiin kansainvälistä keskoslasten päivää. Tämä päivä meni sairaala-ajan valokuvia katsellessa ja muistellessa vuoden takaisia tapahtumia. Tasan vuosi sitten minut kiidätettiin ambulanssilla kohti Tampereen Taysia. Tuleva yö oli elämäni pelottavin ja tunteet menivät todellista vuoristorataa. Milloin olin täynnä huolta vauvasta ja milloin vihainen koko raskaudesta. Hetken päästä olin varma, että haluan kotiin ja perun kaiken. Olen niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jälkeenpäin ajateltuna ajatukseni olivat aivan hulluja ja typeriä. Mutta syy siihen oli varmasti se, kun kaikki tapahtui niin äkkiä. Aamulla olin ihan normaalisti viemässä hevosia ulos ja jakamassa niille heiniä. Neuvolakäynnistä olimme sopineet ja ajattelin, että voisin siivota tallin vielä ennen sitä. Onneksi en sentään tehnyt niin. Neuvolasta ohjattiin suoraan keskussairaalaan ja siellä tilanne oli jo sen verran kriittinen, että matka jatkui kiireesti Tampereelle. Ja minä olin kaikesta aivan shokissa. Min...

Hei! Myönnän, kiirettä pukkaa. Blogi on jäänyt taas unohduksiin, kun illalla en enää jaksa alkaa ajattelemaan mitään muuta kuin nukkumaan pääsyä. Ihan normaalia ja niin kovin tuttua vauvaperheessä. Kaikesta huolimatta, kyllä tämä vain on ihan parasta. En vaihtaisi päivääkään pois. Taidan viihtyä vähän liiankin hyvin kotiäitinä. Työelämä ei juurikaan houkuttele ja onneksi minulla jatkuu äitiysloma vielä vuoden loppupuolelle. En yhtään tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu, enkä halua sitä vielä edes ajatellakaan. Eletään nyt tässä hetkessä ja nautitaan siitä. Huomasitte varmaan, että blogissa on tapahtunut joitakin muutoksia. Suurin niistä on varmasti nimen vaihtuminen. Vanha nimi oli monien mielestä liian pitkä ja hankala muistaa, joten ajattelin että nyt olisi sopiva hetki se vaihtaa. Tämä voisi olla samalla vaikka uusi alku blogissakin tämän hiljaiselon jälkeen. Kokeilen, jospa saisin vähän useammin tehtyä juttuja tänne. Vanhan tutun tyylin lisäksi ehkä jotain uuttakin. Katso...