Näin on juhlakausi taas lähtenyt käyntiin. Ensimmäisenä juhlittiin esikoiseni 10-vuotissynttäreitä koko luokan voimin ja parin muunkin ystävän. Tänä vuonna päätimme pitää juhlat puutarhassa, koska sääennuste lupasi aurinkoa torstaille. Ja näin myös kävi. Aivan ihanat ulkoilmajuhlat saimmekin. Ohjelmaa olin kehitellyt tietenkin, jottei aika käy pitkäksi ja että käteen jäisi muutakin, kuin herkkuja pullollaan oleva maha. Myös nykylasten suosimalta konsolipelailulta vältyttiin huomaamatta, kun ulkona oltiin koko juhlien ajan. Meillä oli pienet joukkuekisat ja lajeina olivat ilmapallon poksautus tikkaa heittämällä, frisbeen heitto verkkoon, lippujen kerääminen puiston puista, tennispallon pompotus, pallon kuljetusta lusikassa kivimuurin päällä ja pallojen kalastusta lammesta. Kahdeksantoista osanottajaa ja kaikki onnistuivat hienosti tehtävissään. Sen päälle ruoka maistui ja tietenkin myös herkut. Lopuksi halukkaat saivat kokeilla myös poniratsastusta. Eli...