Niin sitä ollaan jo pitkällä kesässä, vaikka vastahan tässä ihasteltiin hiirenkorvia. Pihamaa on juuri nyt parhaimmassa kukinnassaan ja vaikka kelit eivät ole viimepäivinä olleetkaan toivotunlaiset, niin tänään oli jo hiukan lämpimämpää vaihteeksi. Ehkä juhannuksena ei sittenkään sada lunta. Juhannusruusu kukkii juuri oikeaan aikaan ja kylläpä siinä vasta onkin runsaasti kukkia. Tuoksu on päätä huimaava kun tuosta kävelee ohi puutarhaan. Tallin seinustalla ovat orvokit vanhoissa perunalaatikoissa. Kompostimullassa ja hevosenlannassa ne kasvavat näköjään oikein rehevänä. Vanha kukkapenkki sai uuden ilmeen, kun perennat aseteltiin uudelleen ja kesäkukkia istutettiin etualalle. Siitä tuli oikein kiva. Parkkipaikalle siirsimme vanhoja porakiviä reunukseksi ja nyt koko etupiha näyttää suuremmalta ja siistimmältä. Uuden terassin puolelle emme ole vielä hankkineet kalusteita, eikä oikein edes tiedetä millaiset sinne kävisivät parhaiten. Asiaa pitää vielä siis miettiä. E...