Hurraati hurraa!

Tämä neule kuuluu siihen sarjaan, jossa suunnitellaan yhtä, tehdään toista ja lopuksi joku yllätysmomentti loksauttaa koko keitoksen kohdalleen. Viime syksynä ihastuin Wanhan sataman Kädentaitomessuilla Cascade 220:n sävyihin ja erityisesti tähän tummanturkoosiin Heather-sävyyn, ja ostin itselleni kauppiaan hyllystä löytyneet kolme viimeistä vyyhteä. Väri yhdistyi mielessäni heti Sylviin ja lähdin selvittämään, josko samaa väriä olisi saatavissa paksummasta Cascade-laadusta. Eipä ollut, joten testailin, saisinko aikaiseksi oikean tiheyden kaksinkertaisesta langasta, ja kun se ihme kyllä onnistui suurinpiirtein, matkaan lähti tilaus isosta säkillisestä tätä ohuempaa versiota. Mutta neulojan mieli on joustava tai ailahtelevainen, miten sen haluaakaan tulkita. Kun olin saanut lankasäkkini turvallisesti kotiin, ilmestyi 100% rain -blogin Veeralta Hoorayn ohje, ja kun tiheys tuntui täsmäävän, heivasin kaksinkertaisen langan tiheys- ja tuntumaihmettelyt ja päätin iskeä sikana limppuun.

No eipä kutominen tietenkään ihan suoraviivaisesti sujunut, pitäähän neule-elämässä edes pientä jännitystä olla. Liekö käsialani oikeasti kiristynyt, mutta jossain vaiheessa huomasin, että neulos on tiheämpää kun samoilla puikoilla kutomassani koetilkussa (sama ilmiö muuten tapahtui Still Light -tunikaa kutoessani, joten täytynee tutkailla asiaa). Siitä sitten seurasi, että ensimmäinen hiha, jota olin siinä vaiheessa ehtinyt kutoa yli puoleen väliin, oli aivan liian kireä. Hiha oli siis pakko purkaa ja päädyin sitten kutomaan hihat ilman mitään kavennuksia. Niin ja kudoin niistä täysipitkät, mutta se oli suunnitelmissa jo alunperin. Ja koska neulos oli suunniteltua tiheämpää, koko neulekin oli sitten tietysti aiottua kapeampi, ja sitä yritin paikata pingottamalla neuleen niin leveäksi kuin kykenin. No kyllä se nyt mahtuu hyvin päälle, mutta pingotus taisi vaikuttaa samalla jo valmiiksi ohjettä isompaan korkeussuuntaiseen tiheyteen, joten vähän lyhythän tästä tuli. Hetken mietitytti, mutta äh, en jaksa välittää, tykkään tästä neuleesta kyllä tosi paljon. Malli on kiva, lankaa oli mukava kutoa ja neule tuntuu tosi miellyttävältä päällä. Piste iin päällä ovat kauniit ruskeat napit, joiden olemassaolon muistin viime tipassa nappiasiaa pohtiessani. Serkkuni teki pari vuotta sitten maailmanympärysmatkan ja lähetti napit joulukortin mukana jostakin päin Etelä-Amerikkaa. En tiedä, ovatko napit puuta vai kookosta vai mitä, mutta pidän todella paljon niiden käsin tehdystä, yksinkertaisesta ulkonäöstä. Ja niitä oli juuri oikea määrä tähän neuleeseen.



Nyt on enää mietittävänä, miten käytän loput 11,2 vyyhtiä tätä samaa värierää + ne kolme ensiksi ostamaani. Neulepaita + villahousut + pipo + kauluri + lapaset ja jämistä verhot kenties? Tai matto. Näin voi käydä. Tulee mieleen nuorena lukemani Ephrain Kishonin kirja (Hullu perhe?), jossa paikkamaalataan hanaa tms. hopeanvärisellä maalilla, sitten maalia roiskahtaa muualle ja sekin kohta pitää maalata. Pian löytyy joku muu kulunut kohta ja ihan hyvinhän sekin voi olla hopeanvärinen ja loppujen lopuksi koko koti on jotakuinkin hopeamaalin peitossa. Niin, että jos näette yltä päältä petroolinväristen neuleiden peitossa olevan tädin tallustelemassa jossakin, suhtautukaa ymmärtäväisesti. :)




Malli: Veera Välimäen Hooray Cardigan
Lanka: Cascade 220 Heathers, väri 9546 (100 % perulainen Highland-villa), vajaat 5 vyyhteä
Puikot: Addin pyöröt 3,0 ja 3,5 mm
Ravelryssä

Harmaata harmaan päällä

Pieni neule, mutta sitä enemmän kuvia. Tykkään harmaasta. Tai harmaista. Tytär kysyi tässä eräänä päivänä, että äiti, miks sullon taas toi hame. No kun tykkään hameesta, ja harmaasta. Ja nyt on harmaa kaulurikin. Vähänks. Ei teinit kyllä enää sano noin.

Miten tätä pidetään?

Huppunakin tämä toimisi, jos olisi vähän isompi. Mutta minulta loppui lanka kesken, koska tämä on jämälankaprojekti. Ei haittaa. Kaulurina tämä on iso, paksu ja ihana!

Malli: Under Cover of Midnight Hooded Cowl Genevieve Millerin kirjasta Vampire Knits
Lanka: Rowan Cocoon, väri 804
Puikot: 6 mm
Ravelryssä

Mokkasukat

Villamokan Mokkasukka-lanka on aika kivaa lankaa. Pehmoista ja helposti neuloutuvaa, käteen sopivaa ja kauniita värejäkin on, jos tykkää näistä monivärisistä. Minä en oikeastaan tykkää, mutta yritän unohtaa sen aika ajoin. Ostin lankaa 2 vyyhteä, väri merlot (sopii punaviinin ystävälle) jo aikoja sitten. Aloitin sukat miehelle jo aika kauan sitten, oisko ollut viime kevättalvena. Ja heti tällä viikolla valmistuivat.

Sukkatilaus koski polvisukkia, jotka eivät olisi liian suuret, siis jalkaterästä. Köh. On nähtävästi jonkinlainen taipumus tehdä ylisuuria sukkia. (Äitimme kutoi ylisuuria pipoja. Ehkä taipumus lörtsöttäviin neuleisiin periytyy.)

Malli on omasta päästä ja kärjestä ylös neulottu. Ihan peruskamaa: 1o 1n -neulosta jalan päällä ja varressa, pohkeessa lisäykset muuntuvat palmikoiksi ja varren suuhun 1o 1n neulosta oikea silmukka kiertäen. Perusohjeen kärjestä neulottavaan sukkaan löysin Vogue Knittingin The Ultimate Sock Bookista. Olenko jo kehunut, että siellä on loistavat taulukot eri paksuisille langoille ja eri kokoisille sukille ylhäältä alas tai alhaalta ylös. Sieltä vaan napsit sopivat silmukkamäärät omalle langallesi ja koollesi.

En tietenkään kutonut sukkia kahdelta kerältä yhtäaikaa, liian vaivalloista ja tunnollista. Kumpikin sukka on omalta kerältään ja ovatkin sitten aika eri väriset.

Jos nyt jotain negatiivista pitäis kertoa, niin puikkojen vaihtumiskohta näkyy aika selvästi. Häiritsee. Toinen juttu on se, että mies tosiaan haluaa sukat itselleen. Ehkä ne eivät mahdu. Vaikka mulle ne toisaalta ovat hiukan isot.

Tilaustyö

Tytteli halusi neulehupparin, mutta mallina olo on ihan tyhmää... Toiveena oli harmaa palmikollinen, kengurutaskuinen huppari. Palmikoiden piti olla "niitä tavallisia", mallikuvankin hän oikein piirsi, mutta se on valitettavasti kadonnut kodin syövereihin. Siitä sitten lähdin kehittelemään. Kaivoin taas erilaisia malleja lehdistä, kirjoista, ravelrystä ja muualta netistä, mutta juuri oikeanlaista ei löytynyt. Vihdoin muistin muinaisessa Knitscene-lehdessä olleen Central Park -hupparin, jonka palmikot osuivat mukavasti yksiin tytön suunnitelman kanssa ja taskullekin löytyi luonteva paikka. Tytär tosin vähän epäröi, oli ilmeisesti vaikea kuvitella, miltä sovellushässäkkä näyttäisi ja varsinkin uskoa, että äiti tajuaa ja osaa, mutta ei auttanut muu kuin tytön luottaa vanhaan mammaansa.

Kudoin hupparin suljettuna neuleena ja tasku on tehty kiinteästi neuleeseen. Hihojen piti olla alun perin pitkät, mutta varaamani lankamäärä (900 metriä) ei yllättäen riittänytkään. Samaa värierää tosin löytyi kaupasta vielä yksi vyyhti ja tilaukseen pistettiin pari vyyhtiä lisää, mutta kun neule oli hihoja vaille valmis, tytär sanoi, että hän haluaakin hihattoman. Tarjosin lyhyitä hihoja, niihin lanka olisi riittänyt reilusti, mutta ei kelvannut, joten neuloin aukkoihin vain resorit. Käyttöön neule meni sitten niin sukkelaan, että jäi pingottamatta. Ja samasta langasta on vielä tilauksessa ainakin pipo, lapaset ja sukat, joten lisävyyhdeillekin tulee käyttöä.

On tytär sentään joskus paikallaankin.


Malli: kengurutaskullinen, hihaton muunnos Central Park -hupparista, Knitscene Fall 2006
Lanka: Lucca Tweed (BC Garn), 100 % merino
Tiheys: n. 20 s./10 cm
Puikot: Addin metalliset pyöröt 4 mm & 3,5 mm

Vielä näille lumille...

syntyi palmikolliset sormikaat. Aloitin nämä viime viikonloppuna ja viimeisen sormen kudoin ja langat päättelin tänään jalkapallohallin proosallisessa kahvioparakissa, kun odottelin poikaa harkoista. En ihan kuulunut joukkoon, sain osakseni alta kulmain tähdättyjä vilkaisuja, mutta eihän se minua ole ennenkään kauheasti haitannut.

Nämä ovat Jared Floodin suunnittelemat sormikkaat uusimmasta Designer Knitting -lehdestä (tai amerikkalaisittain Vogue Knitting, Winter 2008/2009), ja ne löytyvät Brooklyntweed-blogista ja Ravelrystä nimellä Almeara Gloves, vaikka ei sitä nimeä ainakaan lehden eurooppalaisessa painoksessa käytetä.

Alkuperäisen mallin ranneosa on mielestäni tosi elegantti: silmukat luodaan tavalla, jota kutsutaan englanniksi nimellä "I-cord cast-on", jolla tavalla reunasta tulee tosi siisti ja jämäkkä. Mutta ranneosa on mallissa myös tosi lyhyt Brooklyntweedin New Yorkiin sopivaan cityhanskatyyliin, mutta kun täällä pohjolan arktisilla perukoilla tarvitaan oikeasti lämmikettä. Ainakin minä tarvitsen, joten käytin kyllä ihan mielenkiinnosta tuota i-cord-luomista, mutta sen jälkeen kudoin ranteen selkäpuolelle viitisen senttiä 2+2-joustinta. Yhdistelmä i-cord (mikä ihme tämä on suomeksi?) ja joustin ei ole paras mahdollinen, oikeastaan niiden ideat suorastaan kumoavat toisensa, mutta silti porskutin menemään ihan uuden asian oppimisen riemusta. Päätin, että jos näyttää tyhmältä, ei haittaa, koska ranneosa on kuitenkin enimmäkseen piilossa hihan sisällä.

(Mitä se haparoi, näkymätöntä pianoako?)

Lanka on ihanaa ja erikoistakin. Muutama vuosi sitten joissakin blogeissa vilauteltiin opossumilankaa, ja sen ihmeellistä pehmeyttä ja lämpöä hehkutettiin siihen tahtiin, että minäkin hurahdin. Lanka on New Zealand Yarnsin merino-opossumisekoitetta (tarkalleen sanottuna Naturally Merino & Fur, 10-säikeinen; 70 % merinoa ja 30 % opossumia), jota myytiin silloin Vihreässä vyyhdissä, ja se oli muistaakseni aika kallista, joten raaskin ostaa vain pari vyyhteä päässäni ajatus, että myssy tai jotain. My So Called Scarf -kaulaliinaa olen tällä langalla aikaisemmin kokeillut, mutta koska se ei toiminut, neulos oli peltiä, lanka on marinoitunut odottamassa sitä oikeaa mallia. Juuri tätä. Ja jos oikein olen tämän langan rakenteen ymmärtänyt, varsinainen lankapohja on merinoa ja opossumia heitetään joukkoon möyhentämättömänä, tai siis karstaamattomana (korjatkoon sisareni tai joku muu asiaa paremmin tunteva, jos käytän termejä väärin) karvana, ja sen olen neuloksesta näkevinäni:

Tuollaista perusväriä tummempaa karvaa sieltä sojottaa, kun tarkasti tihrustaa. Inhorealismia vai ihanuutta? Kukin saa itse valita, mutta lämmintä pitäisi olla, koska opossumin karvat ovat onttoja. Eristävät siis hyvin, joten minulle sopii ihan hyvin, että kylmää kevättalvea riittäisi vielä hetken aikaa.

Ps. Ennen kuin kutoo nämä, kannattaa tarkistaa lehden nettisivuilta erratat, siellä on kolme korjausta.