Neuleretkellä Tallinnassa

Minä olen vielä ihan untuvikko näissä kansainvälisissä neuleseurapiireissä, mutta lauantaina pääsin Helenan ja Mian mukaan Tallinnaan virolaisia neulojia tapaamaan. Jännää! Ensin me suomalaiset kiertelimme kolmisin paratiisissa (tai helvetissä, miten vaan) eli Karnaluksissa, ja sitten tapasimme Annan ja Aven Wool & Woollen -kaupassa lähellä Karnaluksia. Hypisteltyämme aikamme häkellyttävän ihanan Wool & Woollenin tarjontaa, hurautimme raitiovaunulla Viru-keskuksen kirjakaupan kahvilaan, jossa joukkoon liittyi vielä Kristiina. Puikot suihkivat ja juttua riitti viroksi, suomeksi ja englanniksi. Ensimmäisen kuvan keltainen kerä on minun, mutta minun puikkoni eivät suihkineet samaan tahtiin kuin muilla, koska olin juuri aloittanut uuden pitsihuivin ja piti tuijottaa ohjetta kieli keskellä suuta. Sitten siinä kävi vielä niin, että paluumatkalla laivalla tajusin tehneeni pöhkön virheen jokaisella nurjalla kerroksella, joten purkuunhan se meni. Ehkä aloitan joskus uudestaan samasta langasta tai jostain muusta.

Iloiset kiitokset Helenalle ja Mialle ulkoilutuksesta ja Annalle, Avelle ja Kristiinalle virolaisista tuulahduksista!

Entä ne lankaostokset? Noh, tunnustukset tulevat tässä: mustaa, harmaata ja mustanharmaata villaa, kaikki Karnaluksista. Wool & Woollenistakin olisin halunnut ostaa jotain, mutta en kyennyt, pieni pää meni sekaisin eikä etukäteissuunnitteluista ollut mitään hyötyä. Sinne pitää palata.

Ihanat naiset lankakaupassa

Päivä alkoi tänään hauskasti, sillä tapasimme aamukymmeneltä Nitkutettua-blogin Helenan ja Lepopuikon Mian kanssa Snurre-lankakaupan edustalla. Helenan olin tavannut lyhyesti aikaisemmin ja Mian tunsin vain blogin perusteella, mutta siitä se juttu lähti saman tien luistamaan.

Snurre oli meille kaikille uusi tuttavuus, mutta heti ensituntumalta kauppa tuntui miellyttävältä: kauniit valkoiset puitteet, värikkäitä lankoja ja ystävällinen kauppias Anne, joka esitteli auliisti liikkeen valikoimaa ja jutteli muuten vaan mukavia. Kiertelimme aikamme hyllyltä toiselle ja makustelimme ja ihastelimme, ja löysimme kaikki ostettavaakin. Kun olimme jo tekemässä lähtöä, Anne tarjoutui keittämään kahvit, ja niin riisuimme takit ja istahdimme pöydän ääreen. Eikä mennyt kauan kuin olimme jo kuin kotonamme: Mia kutoi omaa neulettaan, Helena keri ostamiaan hamppulankoja ja minä sain luvan jatkaa lankakorista löytynyttä pipontekelettä.

Olipa mukava retki. Snurreen poikkeamme toistekin!

Paahteinen

Kiva malli ja ihanasti soljuva lanka. Mitä muuta kesämielellä oleva neuloja kaipaa? Heippa, pörräilen juhannuksen viettoon!

Malli: Veera Välimäen Okra
Lanka: Madelinetosh, Tosh Merino Light (100 % superwash merino)
Puikot: Addin pyöröt 3,5 mm
Ravelryssä

***

Travel in Music -blogi on minulle uusi ja ilahduttava tuttavuus. Muusikot Eva ja Manu, suomalainen ja ranskalainen, matkustavat ympäri Eurooppa tekemässä töitä eri maatiloilla ja musiikkiakin syntyy. Suurin osa biiseistä taitaa olla heidän omiaan, kuten uuden Still Traveling -EP:n kappaleet. Italiassa he sattuivat Toscanaan Stingin maatilan lähistölle ja sen inspiroimana syntyi tämä.

Jäkälähuivi

Tällaisen lankakokoelman hankin opiskelijatyttönä 80-luvulla. Vaikka tunsin luissani ikuisuusprojektin kuminan, langat oli pakko saada, sillä ne olivat käsin kehrättyä villaa, kenties suomalaista, ja kerät oli värjätty luonnonväreillä kauniisti erivärisiksi.

Vuodet ovat vierineet ja langat ovat odottaneet muovipussissa, muovilaatikossa, väliaikaisvarastossa, unohduksissa. Välillä niitä on saunotettu ja pakastettu turkiskuoriaisten varalta. Mutta eikö hyvää kannata odottaa, eikö asioiden ja lankojenkin ole hyvä antaa joskus levätä rauhassa? Mitä sitä höntyilemään.

Joskus saattaa sitten loksahtaa. Aloittelin tätä huivia jo talvella ihan eri langoista, mutta niistä ei syntynyt kivan näköistä. Hiljattain kaipasin sitten pienempää projektia isomman työn perään ja joku yhdisti päässäni nämä langat tähän huiviin, ja mallailtuani hetken värien järjestystä, päätin yrittää, mihin langat riittäisivät. No eivät ne tietenkään riittäneet täysin säännölliseen raidoitukseen, ja alareunan leveän raidan jouduin kutomaanmaan ylimääräiseksi jääneellä kerällä, jonka väriä ei ole huivissa muuten ollenkaan, mutta sepä ei haittaa minua nyt yhtään. Pidän sekä väreistä että otetaan mitä on -henkisistä raidoista todella paljon. Kuvatessani huivia isämme maapalasella Etelä-Lapissa tajusin myös, että sieltä löytyvään mikromaisemaanhan huivin värit kuuluvat. En varsinaisesti tunne luonnonvärjäystä, mutta ainakin osa huivin väreistä lienee peräisin jäkälistä, niin samanlaisia hirsien päällä eläneiden jäkälien värit olivat.

Malli: Veera Välimäen Stripe Study Shawl
Lanka: 7 eriväristä kerää käsin värjättyä ja käsin kehrättyä villalankaa
Puikot: Addin pyöröt 3,5 mm
Ravelryssä

Hurahduksia

En mainosta, mutta tunnustan että hurahdin. Kässykassi ja puikkopussi puikkoineen ratkaisivat - olen varmaan juuri mainostoimiston määrittelemä ihanneuhri. Livenä kassi on kuitenkin paljon isompi kuin luulin ja puikkopussi hankalan jäykkä, joten vaikka kassiin mahtuu isompikin neule ja siinä on käytännölliset kantokahvatkin, viikonloppuna pojan futisturnauksessa iski mikälie enkä kehdannut kulkea futiskansan keskuudessa Juju-kerhoa kiljuvan täsmäkassin kanssa, vaan sujautin käsityöni anonyynimpään mustaan marimekkoon. On pussi kyllä kauhean kirkaskin ja kauhean muovinen ja aika hassu... Aito hurahduskassi. Mutta ainakin kotioloissa neuletyö pysyy siinä siististi tallessa.

Olen hurahtanut myös Lopi-lankoihin (joiden maahantuonti on sopivasti lopetettu). Ja villaan muutenkin ja Noro-raitoihin (feikkiäkin pitää kokeilla) ja väreihin ylipäätään (pitkän mustan-ruskean kauden jälkeen). Ja kirjoneulekaarrokkeisiin.

Mutta ennen villakauden alkua pitää saada valmiiksi pari muuta juttua.

*****

Lappuja 10-vuotiaamme ovessa... Meillä asuu murkku! (Jolla riittää vielä hommia tavutuksenkin kanssa.)

Jälkiä

Olemme saaneet viestejä siitä, että blogiimme on vaikeaa tai jopa mahdotonta jättää kommenttia. Otimme opiksemme, muutimme asetuksia ja nyt pitäisi onnistua.

Hiihtolomalla kävimme miehen, tyttären ja tyttären kaverin kanssa Tukholmassa tervehtimässä heppoja, ylemmässä kuvassa gotlanninrussi ja alemmassa shettis. Asustelevat Skansenilla. Sitkeästi narskuttelivat puunkuorta ja nilaa, joka varmaan oli se varsinainen herkku.

Matkalla ravintolaan yksi lipesi sivupolulle...

Nysta oli herkullinen lankakauppa pienen kävelymatkan päässä ydinkeskustasta, ja kuka voi vastustaa kun angorakanit hyppäävät syliin? Vielä puoleen hintaan... En minä ainakaan. Vihreä lanka on ruotsalaista pellavaa ja siitä suunnittelen tekeväni kesätunikan. Kirjanen on Cornelia Tuttle Hamiltonin Transitions, ja juuri tuo paita ja nuo sukat saivat minut kirjan hankkimaan. (Kirjan hiplaamista häiritsi vain mies, joka kehtasi soittaa ravintolasta ja kysyä, että mitäköhän sinulle tilataan...)

Katsokaa nyt tätä miten kisunen! Se puhelimen päässä ollut mies tosin miettii, että missäköhän itse kani värjöttelee karvattomana, viluissaan.

Messusaalis

Tunnekuohuja koettiin Finlandia-talollakin, kun joku huusi konsertin päätteeksi: "Bo, jag älskar dig!" Koko muu yleisö räjähti nauramaan. Mutta ihan kelpo keikka silti. Ympäristö vain oli hiukan väärä Bo Kaspers Orkesterille.

Vähältä piti, että en ehtinyt messuille lainkaan; viimeiseksi tunniksi sentään tänään. Saalis siis pieni mutta mieluisa. Rukkaset Tikkurituotteen, langat ja puikot Titityystä.

Uusia ihania

Tämä juttu sisältää surutonta mainontaa ja hehkutusta.

Kävinpä minäkin viime viikonloppuna Helsingissä Wanhassa Satamassa messuilemassa. Olin saanut aikaisemmin Helskystä kaksi yhden hinnalla -kutsun ja minun piti pyytää siskoa kaveriksi, mutta kääk, unohdin työkiireiden tuiskeessa - sori! Seuraavan kerran muistin asian vasta lauantaina, kun silmä osui Hesaria lukiessani Minne mennä -palstalla messuilmoitukseen. Siinä romuttuivat samantien jalot lauantaisiivoussuunnitelmat, kun mieskin näytti vihreää valoa.

Keskikäytävää ja sen ulokkeita kolutessani tuntui, että eihän täällä tänä vuonna ole paljonkaan kiinnostavaa. Japanilaisia käsityökirjoja tosin selailin hartaasti yhdellä ständillä, mutta ihme kyllä mikään niistä ei räjäyttänyt tajuntaa. Raijan aitan nyssäkästä nappasin pieniä kirjontalankavyyhtejä siskolle ja joltakin toiselta tiskiltä Kaffe Fasset -sukkalankaa tyttären sukkia varten, mutta sitten taivas aukeni: Titityy. Minä kuulun siihen porukkaan, joiden vähäinenkin aivotoiminta seisahtuu odottamattomien lankaihanuuksien äärellä. Silmät harittavat, sydän hakkaa ja käsi haparoi, ja sitten tulee tehtyä kaikenlaisia hulluuksia, kuten ostettua vaivaiset kaksi pallukkaa Habu-lankaa ja nekin eri laatua ja eri väriä. Näin kävi viime talvena Lontoossa I Knit -puodissa. Ne nyttyrät ovat saaneet toistaiseksi tyytyä pölyyntymään sisistuselementteinä. Tämän parempaan en nytkään pystynyt:

Shibuin sukkalankaa ja alpakkalankaa - nam. No on niissäkin ihanuutta ja potentiaalia yllin kyllin. Puikot ja koukku (menossa siskolle)täältä.

Sukkalanka pääsi ulkoilemaan sunnuntaina

(anteeksi huono laatu, ei oltu tarpeeksi nopeita, kamera ja minä) ja suunnitelma on tämä:

Ratsukoita ihastellessani ja koetilkkua tikuttaessani taustalla raksutti Titityyn osastolla käymäni keskustelu langansäilytyksen ikuisuusongelmasta, ja niinpä kaivoin illalla sohvan päädyssä majailevasta pussikasasta heinäkuusta asti uinuneen putkineulosvyyhdin, kerin sen ja annoin palaa:

Tuosta olisi tarkoitus tulla selvästi reilumpi isosisko pienemmälle (virkattu putkiksesta), kunhan selvitän, mitä neulosta tämä tarkkaan ottaen olikaan ja mistä saan sitä helpoiten lisää. Ja ne sohvan päädyn lankapussit muuttavat siis sitten tänne.

Eikä tässä ollut vielä kaikki. Maanantaina saapui - epäonnisten yhteensattumien takia Peikonpojan henkilökohtaisesti kotiin tuomana(kiitokset vielä kerran!) - tällaisia kaunokaisia:

No nyt olen jo sanaton.