Ihmisen aamu
Heräsin jo varhain, koska poskeani kutitti viiksikarva ja kainaloani puski sen omistaja. Nostin peitonlievettä, että kissa pääsisi peiton alle, mutta se alkoikin hyppiä ja naukua. Ihminen on herätetty, aamutoimet alkavat!
Koko aamutoimieni ajan minua häirittiin. Kun pesin hampaitani, vikkelä tassu yritti varastaa hammasharjan ja kun sylkäisin hammastahnaa lavuaariin, sain itse olla vikkelä, että ehdin huuhdella lavuaarin ennen kuin tuo tassu täppäisi tahnaläikkää. Minulla oli seuraa ruokapöydässä, talossa kävellessäni – seura loikkasi syliini ja katseli valtakuntaansa sylistäni käsin tyytyväisesti huristen –, vaatteita valitessani – mikä onkaan kiinnostavampi paikka kuin vaatekaappi – sekä vielä ulkokenkiä pukiessani. Kun kumarruin solmimaan kengännauhoja, seura istui päälläni ja rummutti selkääni riemukkaasti etutassuillaan.
Työmatkalle suoriuduttuani huomasin, että olin unohtanut kaiken kohelluksen keskellä täyttää kissojen märkäruokakupit. Raksuja ja vettä onneksi oli tarjolla. (Ennen kuin kukaan huolestuu, hypättäköön ajassa eteenpäin ja kerrottakoon, ettei kumpikaan kissa ollut illalla nälkäisen oloinen, ja että tämä oli kaikkien kissavuosieni aikana vasta toinen tämänlaatuinen töppäys.)
Kissan aamu
Heräsin jo varhain. Oloni oli reipas, valpas ja hyväntuulinen.
Olen töissä ruokapalkalla ja pääasiallisesti työtehtäväni koostuvat ihmisten kaitsennasta, opettamisesta sekä viihdyttämisestä.
Huomasin heti, että taas on kaitsemisaamu. Pistin huolestuneena merkille, ettei emäntäni osoittanut heräämisen merkkejä, vaikka minä ja velikissani olimme jo hereillä. Möngin emännän päällä, kunnes hän ymmärsi, että on aamu.
En voi koskaan olla varma, että emäntä suoriutuu aamutoimistaan. Toisinaan jätän hänet, samoin kuin ihmisisäntäni, harjoittelemaan itsenäistä toimintaa, mutta tänä nimenomaisena aamuna havaitsin, että emäntäni tarvitsee apua kaikissa toimissaan, taas kerran. Hän vaikutti myös niin uupuneelta, että päätin ilahduttaa häntä antamalla hänelle lukuisia tilaisuuksia sylittää ja silittää minua. Läheisyys minun kanssani on hänelle tärkeää, kuinkas muutenkaan, mutta sillä on myös varjopuolensa. Aika usein saamme veljeni kanssa kuulla ihmisten valittavan, että he haluaisivat mieluummin jäädä leikkimään meidän kanssamme kuin mennä sinne jonnekin paikkaan, jonka nimi on Työpaikka. Veljeni muuten yritti salamatkustaa isännän työpaikalle laukkuun piiloutuneena, mutta hän jäi kiinni yrityksestään eteisessä.
Aamuni oli niin työteliäs, että olisin ansainnut mielestäni kaikkien aikojen aamupalan. Mutta mitä vielä: avuton emäntä unohti oleellisimman osan aamupalastani, eikä yhtä avuton isäntäkään huomannut asiaa. Kiittämättämyys on myös kissamaailman palkka. Olette varmaan kuulleet, että kissapiireissä on aiemminkin hämmästelty, miten tumpeloa henkilökuntaa niin monilla kissoilla on, ja peräänkuulutettu kissa-asiamiehen aktiivisuutta.
Ei ole näkynyt meillä kissa-asiamiehiä. Kaikki pitää hoitaa itse. Veljeni hoitikin eilen itselleen hiiripaistin, nälissään kun on – mutta se on toinen tarina se. Kerromme sen pian.
Kaikesta edellä mainitusta huolimatta olemme edelleen hyvissä väleissä sekä hyvin ravittuja.
Terveisin
Jenni & Cisu
