Maalaisidylli

Eilen illalla olin innostunut: aurinko paistoi ja heinikossa hiipivät hopeaturkit olivat kauniita katsella. Ajattelin, että saan kivoja kuvia Cisusta, joka suuntasi heinikkoon tutkimaan siellä olevaa liuskekivilavaa.  Kehuin Cisua oikeaksi maalaiskissaksi, kun hän poseerasi voikukkien seassa.

Cisu mittaili lavaa lupaavasti katsellaan ja ajattelin, että pian saadaan kiipeilykuva.

Niin saatiinkin, mutta aivan erilainen. Toto oli huomannut, että pihalle oli saapunut eilen jättimäinen keko vastalannoitettua ja sen mukaisesti tuoksahtavaa multaa. Ehdin havaita, että Toto kuopii multaa...

ja siinä samassa hän oli multakeon päällä! Spontaani reaktioni oli huudahtaa: "Senkin kakanhajuinen maalaiskatti!" Onneksi meillä ei ole juurikaan naapureita eikä se usein kaivattu kissa-asiamieskään ollut lähistöllä.

Joko Tottis piti hevostallin hajusta tai sitten häntä kauhistutti liikkua upottavalla alustalla. Niin tai näin, hän istui keon huipulle ja päätti, ettei tule sieltä hyvällä eikä pahalla. Ei auttanut muuta kuin kömpiä hajukekoon itsekin ja noukkia Toto syliin.

Multakeikan jälkeen yritin kävelyttää Totoa heinikossa ja nurmikolla, jotta mullanrippeet tippuisivat pois tassuista ja turkkikin tuoksuisi lannan sijasta ruoholta. Vaan eipä Toto tietenkään suostunut. Hän tepasteli uudelle muurille ja jäi siihen mököttämään. Mä en haise! (Eikä se onneksi haissutkaan.)

Varsinainen maalaisidylli. Ja kattia kanssa.

Lintujen ystävä ja vihollinen

Toto Tottiainen kyttäysasemissa keskellä pihaa olevalla kivellä. Patsaslintu on Toton ystävä: sen taakse kun menee, kukaan ei huomaa, että täällä väijyy suuri saalistaja. (Ensin suuri saalistaja käkätti pari kertaa patsaallekin ja väijyi sitä, mutta se oli niin noloa, ettei Toto halua siitä mainittavan.)

Tuijotus tuottaa tulosta. Tähtäimessä on oikea västäräkki. Kaikkien Tirppojen Hurja Vihollinen (K.T.H.V.) lähtee liikkeelle.

Äh. Taas pääsi lentopaisti karkuun. K.T.H.V. on niin kiukkuinen, ettei häntä haittaa edes möykkyinen ja litimärkä nurmikko.

Täällä mä oon! Tulkaa jos uskallatte, senkin visertelijät. Vaikka ette varmasti uskalla.

Catwalkilla

Cisu ja Toto ovat viettäneet tänä viikonloppuna paljon aikaan olkkarin ikkunasta katsellen ja ihmisten toimia ihmetellen. Mitä ihmettä ne riehuvat pihalla lapion, kottikärryjen ja kivien kanssa?


Heti kun pojat pääsivät tänään aamu-ulkoilulle, Cisu lähti selvittämään, mistä oikein on kyse.

Kappas, meille on tehty uusi kävelypaikka! Tässä kelpaa tepastella.

Täältä voi muuten myös valvoa hyvin koko lähiseutua. Tänne me tullaan usein istumaan!

Niin hyvin asiat nyt ovat, että Koratiaan on rakentumassa oikea catwalk-muuri (istutusalueen reuna), jollainen kissojen valtakunnassa toki pitäisikin olla. Harmi, että se rakentuu vasta nyt. Siskokin ehti meinaan jo tekstata Cisun ja Toton muuri-innosta kuultuaan: "Vai että catwalkilla olivat? Kyllä teillä taas kesti kauan ymmärtää kissojen paras."


Ja ymmärretäänköhän me edes omaa parastamme? Toto kävi tarkastamassa Koratian valtakunnan toisenkin laidan ja löysi sieltä vielä runsaasti lisää kiviä. Hän suhtautui niihin epäluuloisesti ja paheksuvasti, karvatkin vähän pörhistyivät.

Kautta häntäkarvojeni, onko noi ihmiset ihan hulluja? Miten ne laiskat voimattomat uusavuttomat aikoo tästä kivisavotasta selvitä?

Hiljaiseksi vetää. Kyllä meillä on paljon puuhaa tänä kesänä.

Heiii vaan!

Olen usein kertonut, että Cisu osaa puhua ihmisten kieltä. Itsepäisenä luonteena hän vastaa usein ihmisten kysymyksiin ei, tosin toisinaan ilmoittaa, että haluuun.

Toto puhuu yleensä vain kissaa, mutta tänään hän yllätti. Kun sanoin aamulla Cisulle hei, Toto huikkasi heti viereisestä huoneesta: Heeiiii!

Hei vaan ja hyvää viiikonloppua kaikille! Meillä viikonloppu sujuu Toton yläkuvassa havainnollistamalla tavalla, siis maankaivuuhommissa. Pihalle oli saapunut eilen tuhansien kilojen kivierä ja nyt tiedossa on kaivamista ja kantamista. Jos blogi ei päivity hetkeen, käteni ovat varmaan puutarharaatamisesta niin väsyneet, etten kykene kirjoittamaan.

Kulissit kunnossa

Joskus tuntuu, että Cisu ja Toto ovat kovin tarkkoja hyvästä maineestaan.

Kun on kertonut kavereille, että meidän kissat ovat kauhean sosiaalisia ja villejä, niin tietenkin ne ovat aivan hiljaisia ja vetäytyvät omaan pesäänsä nukkumaan, kun kaverit tulevat kylään. Ja kun yritin videoida lähes jokapäiväistä näkyä, jossa hellä peseminen vaihtuu vähemmän helläksi taisteluksi siitä, kuka nyt oikeastaan hoitaa ja ketä, tulos oli näin herttainen. Pelkkää söpöilyä. 

Ehkä me ihmiset vain kuvittelemme, että meillä asuu kepulikatteja. Oikeasti vilkkaat kissapojatkin ovat herkkiä, rauhallisia luttanoita.

Cisun jekkuja

Onko kissoilla teidän mielestä huumorintajua?

Minusta ainakin Cisulla on, ja se ilmenee yleensä piiloutumisena. Usein Cisua ei meinaa löytyä mistään, mutta kun huutelun lomassa tarkasti kuuntelee, jostain kuuluu hurinaa: Cisu onkin piilossa. Piilo on arvatenkin usein lakanoissa tai, kuten kuvassa, esim. paperikassissa. Mökillä Cisun lempipaikka on kaminan takana. Hän juoksee sinne joskus ihmisiä karkuun ja hurisee sitten hyvin kovaäänisesti. Se kuulostaa aivan siltä, että jos Cisu osaisi kikattaa, hän nauraisi ja kovaa. Siellä ne nyt mua etsivät! Välillä Cisu kurkkaa piilosta, mutta juuri kun ihminen on saamassa hänet kiinni, hän piiloutuu taas. Ja hurina vain yltyy.

Piiloleikki ja hurina loppuvat kuin seinään, jos jättimäinen harmaapötkylä eli armas pikkuveli tulee paikalle ja sotkee kaiken. Yleensä se tulee. Ja sotkee.

Minäkin tahdon multapään

Meinasin tikahtua perjantaina, kun näin, millainen multapää Viivillä on ollut juuri hiljattain ja etenkin pari vuotta aiemmin. Eikö kissojen pitäisi olla siistejä ja hienostuneita?

Vaan eivät ne ole meilläkään. Koratian ihmisväki on tehnyt etenkin Cisun onneksi viime aikoina maankaivuutöitä, ja terassilla on nyt mielenkiintoisesti tuulessa kahiseva pressu sekä etenkin suuri multakasa. Se on ihana!


Cisu voisi viettää koko päivän multakasaa nuuhkien ja tonkien. Hän on myös kokeillut, voiko siihen pissata - voi. Kaikkein parasta siinä on kuitenkin kieriskellä ja yrittää tulla vielä koratiakin harmaammaksi. Oi mahtavuus!


Ikävä kyllä Cisun ihmiset eivät ole yhtä ymmärtäväisiä ja suvaitsevaisia kuin Viivin. Tänäänkin, kun Cisu heittäytyi multaan selälleen ja kiemurteli siinä (kenties viivimäisesti kuoppaa itselleen toivoen), ihmiset ottivat hänet syliin ja kantoivat kaueammas. Miten typerää. Mutta sen verran on yritystä ilmassa, että eiköhän Cisukin vielä saa kunnon multapään!

Toto kaipaisi päähänsä lähinnä hellehattua. On niin lämmintä, ettei rakkaaseen pesään voi mennä ollenkaan limppuasentoon rullalle. Parasta kuitenkin lojua pesän päällä, ettei kukaan muu vain pääse koskemaan siihen.

Ollaan vaan ja hengaillaan

Kyllä Koratiassakin osataan ulkoilla rauhallisesti, vaikka toisinaan jahdataankin kettua tai väistellään lentävää fleksiä. Tänään olin ensin hämmästynyt ja sitten vähän kyllästynytkin, kun Cisu ja Toto päättivät iltaulkoilun aikana käyttäytyä suorastaan aikuisen hillitysti.

Ensin istua kökötettiin auringon lämmittämällä sillalla.

Noin 15 minuutin kuluttua pääteltiin, että voisi tässä jotain tehdäkin ja käveltiin sillan yli heinikkoon.

 Oho, meidän yli lentää lintu.

Vastaisuuden varalta: pidä sä huolta oikeasta puolesta, mä vasemmasta.

Sitten taas muistettiin, mikä ulkona on kuitenkin parasta. Laiduntaminen. Toto havainnollistaa.

Välitsekkaus lintujen varalta.

Ja takaisin asiaan.

 Cisu tuumaa, että kyllä maailma tosiaan on iso ja ihmeellinen - ja ihana.

Aurinkoista ja leppoisaa viikonloppua kaikille!

Epäilyttävää toimintaa

Toto heräsi tänään väärällä tassulla – ja vieläpä hyvin epäluuloisella ja kiukkuisella tassulla.

Kissat jatkoivat uniaan, kun minä nousin ja menin keittiöön. Tapanani on laittaa ensin kahvi tulemaan ja sitten huolehtia Cisun ja Toton aamiaisesta. Yleensä Toto osallistuu tähän puuhaan väykymällä kovasti neuvoja ensin siitä, että kahvin keittäminen vie liikaa aikaa ja sitten siitä, miten ja millä nopeudella hänen aamupalansa olisi hyvä ilmestyä kuppiin. Cisua kiinnostaa yleensä vain kahvinkeiton vahtiminen, jos sekään.

Mutta tänään siis kävi niin, ettei Toto nähnyt, että ihan oikeasti vaihdoin vesikuppien vedet ja laitoin tarjolle jos ei uuni- niin pakkaustuoretta märkäruokaa. Herättyään Toto ei MILLÄÄN uskonut, että aamiainen oli vasta katettu. Hän väykyi, mäykyi ja karjui ja hyöri ja pyöri kissanruokakaapin edessä. Vaikka kannoin hänet muutamankin kerran omalle kupilla, väy ja mäy vain jatkoivat kaikumistaan. 

En kuitenkaan antanut periksi. Tottis voi huomenna vääntäytyä ajoissa pois lakanoista, jos ei luota, että osaan laittaa kissanruokaa ilman hänen apuaan. Toivottavasti hän on nyt rauhoittunut, eikä Cisu joudu kuuntelemaan Toton ruokavaatimuksia.

P.S. Epäilen, että Totoa väsytti aamulla, koska hän valvoi koko aamuyön. Jossain vaiheessa havahduin, että työhuoneesta kuului innokasta hännänpaukutusta. Toto siellä tiiraili lentopaisteja kiihkoissaan. 

Eilen iltaulkoilulla ylitsemme lensi kaksi naakkaa. Se sai pojat ensin litistymään aivan littanalättänöiksi maahan ja pörhistämään häntänsä. Sitten kohottauduttiin hieman ja käkätettiin kuorossa. Kun Cisu ei suostunut lopettaamaan käkätystä millään ja kaiken lisäksi käkätti keskellä tietä, otin hänet syliin. Kannoin sitten käkättävää levyä, joka ei edes tainnut huomata, että häntä siirreltiin.

Yök, en syö!

Ei tarvitse lainkaan arvuutella, pitääkö Toto tästä ruoasta vai ei.

Pojat saivat lahjaksi vahakangastabletin, joka tuntuikin ensi ajattelemalta olevan oikein hyvä kissankupin alusta, onhan se helposti pestävissäkin. Sitä emme osanneet kuitenkaan arvata, että Toto alkaa kankaan saatuaan paketoida pahat ruoat pois. Ja kaikki jämäruoat. Toton kuppi on nykyisin siis melkein aina kangaspaketissa. Voiko selvemmin viestiä, että tämä ruoka ei ole (enää) syömäkelpoista?

Muuten poikien ruokailuasiat sujuvat hyvin. Yöruoan puuttumiseen on totuttu ja yöt nukutaan taas rauhallisesti. Kumpikaan ei ole pullistunut ja hyvällä mielikuvituksella voisi ajatella, että Cisu on hieman laihtunut. Toton valjaita jouduttiin juuri säätämään tiukemmalle, mutta luulenm, että ne olivat vain löystyneet, sillä Toto ei vaikuta laihtuneelta. Onneksi, sillä eihän lääkäri häntä dieetille määrännytkään.

Ei mitään hienohelmoja

Jäin tänään kotiin köhimään koko päiväksi. Täytyy sanoa, ettei se ilahduttanut Cisua ja Totoa suuresti. Vaikka olen aiemmin niin kehunut heidän sairaanhoitotaitojaan, niin tällä kertaa pojat ovat vaihtoehtoisesti mököttäneet kauheaa aivastelua ja niistämistä karussa omassa kopassaan tai käyneet vaatimassa, että lähdetään ulos. Kyllä nyt kotona möllöttävästä ihmisestä on jotain hupia ja hyötyä oltava!


Lopulta pojat pääsivät hetkeksi ulos. Olin varma, etteivät he halua kastella hienoja tassujaan märässä ruohossa, vaan pysyttelemme vain terassilla. Mutta mitä vielä, sateen kostuttama nurmikko oli ihanan raikas ja houkutteleva. Cisun askelsi lennokkaasti.

Toto sen sijaan paineli suoraan ojaan ja pisti pään puskaan.

Se ei ollut mitään pupumaista pelkuruutta märän heinikon edessä, vaan jännittävää saalistusta. En saanut selville, mitä siellä ruohikossa oli, mutta jotain sellaista kuitenkin, että etutassulle tuli kovasti kuopimis- ja tömpsimishommia.

Meidän maalaispojat eivät ole turhan tarkkoja. Ei haittaa, vaikka turkki kastuu ja pepun päällä on heinää, pääasia, että saa ulkoilla.

Lopulta kannoin ulkoilijat sisälle, ja nyt he ovat arvatenkin mököttämässä kopassaan. Odotan, milloin on seuraavan Ulos!-vaatimisen aika.

Terveisiä kummituseläimiltä

Korillinen kissaherroja.

Eilen illalla Cisu ja Toto päättivät tarvitsevansa turvapaikan. He siirsivät oman huopakorinsa eteiseen ja ovat suunnilleen yöunia ja ruokailua lukuun ottamatta viettäneet kaiken aikansa kopassa. Jos muualta talosta kuuluu kummia ääniä, harmaat kiemurat muuttuvat hetkellisesti kummituseläimiksi.

Huhuu, mitä siellä tapahtuu?

Koppaan vetäytymiselle oli lukuisia syitä.

- Ilma on ollut kauhea. Eilen aamulla pojat saivat kyllä U-ulos-huutonsa läpi, mutta ulkona oli järkyttävä tuuli. Jopa koratin lyhyt silkkiturkki oikein hulmusi. Tänään on tuullut ja satanut, ei syytä ulos siis. Koppaan mököttämään.

- Ihmiset ovat olleet kauheita. Eilen he imuroivat. Ei auttanut muuta kuin mennä koppaan mököttämään.

- Ihmiset ovat myös mekkaloineet kauheasti. Minulle kehittyi yön aikana flunssa ja olen tänään häirinnyt kissojen aivastelemalla. Se on etenkin Totosta suunnilleen kauheinta, mitä hän tietää. Jokainen aivastus saa Toton katsomaan paheksuen ja kammoten ja usein hän myös kommentoi asiaa sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena, ääntään teatraalisesti värisyttäen uuu-uuu-uuu-u-u. Mitä moukkamaisia tapoja ihmisillä onkaan. Ei muuta kuin koppaan mököttämään.

Mitään muuta meille ei kuulukaan kuin mökötystä ja aivastelua. Blogger oli tuhma myös tälle blogille ja vei muutaman kommentin käyttökatkonsa aikana. Toivotaan, että se nyt toimisi, ettei minunkin pidä mököttää.

Jänistelyä

- eli kertomus siitä, kuinka amatöörit saalistavat

Kun nyt kirjoitan tätä, käteni tutisevat vielä hieman jännityksestä. Poikien karvat ovat suurin piirtein normaalisileydessä, mutta he ovat hipihiljaisia. Takanamme on vielä toistaiseksi hurjinta ulkoilukeikkaamme pörröhäntäjuoksua huomattavasti jännittävämpi saalistusmatka.

Kaikki alkoi viattomasti. Olin Cisun ja Toton kanssa ulkona ja pojat mutustelivat rauhassa ruohoa, kun huomasin lähipellolla jäniksen ja näytin sen Totolle. Toto lähti ensin ryömimään kohti jänistä, sitten Cisu perässä. Sain loistavan idean, että - siitä huolimatta, että kädessäni oli jo kaksi fleksiä - videoin pupun vaanimisen.

Näin siinä sitten kävi. Cisu (vasemmalla puolella oleva suurpeto) kiskaisi hihnaansa niin kovaa, että fleksi singahti kädestäni, minä loukkasin käteni ja fleksi poukkoili Cisun perässä miten sattuu pitkin peltoa. Kamerasta meni nk. filmi poikki.

Yllättäen jäimme taas kerran saaliitta.

Hirveän ryminän, räiskeen ja kaaoksen seurauksena oli kaksi kissaa, jotka pelkäsivät toisiaan. Poikia vähän jänisti.

 He lähestyivät myös minua hieman epäluuloisina.

Tarkastus: saatiinko me nyt tällä juoksulla, säntäilyllä, huudolla ja mekastuksella varmasti se rusakko matkoihinsa?

Lausumani  "Kotiin!" ei ole koskaan aiheuttanut niin nopeaa suunnanvaihtoa ja määrätietoista kotiovelle suuntaamista.

No Toton piti tietenkin vähän syödä ruohoa matkalla. Häntä kuitenkin valmiustilassa - ei sitä koskaan tiedä, jos taas näkee jänispaistin tai emäntä heittää fleksillä.

Kotona pojat olivat aivan pois tolaltaan. Kummallakin meni tovi miettiessä, a) kuka minä olen, b) kuka tuo toinen kissa on, c) kuka tuo ihminen on. Seuraavaksi pohdittiin a) pitääkö minun pelätä itseäni, b) entä pitäisikö pelätä tuota toista kissaa ja c) kannattaako ihmistäkin varoa.

***

Nyt, tämän kirjoitettuani, alamme kaikki kolme olla toipuneita. Mies tuli tässä kirjoittamisen aikana kotiin ja Cisu jo varovaisesti naukausi ulospyynnön hänelle. En yhtään ihmettele, että hän oli sitä mieltä, että olisi hyvä vaihtaa ulkoiluttajaihmistä.

P.S. Kaikessa sekamelskassa kameran asetuksetkin menivät sekaisin ja kuvat ovat ties minkä sävyisiä.

Pentuilua

Jos aikuiset ihmiset voivat olla lapsenmielisiä (vaikka eihän esim. me kissabloggarit koskaan), niin täysikasvuiset kissat, ainakin Cisu ja Toto, voivat kaiketi olla pennunmielisiä. 

Nimittäin vaikka ulkona voisi mm. jahdata peuroja ja pupuja, karata, kiivetä vuorelle, loikkia ojan yli ja lähteä kävelylenkille pellonpiennarta pitkin, usein siellä on hauskinta leikkiä. Toto havainnollistaa, kuinka kivaa on, kun pääsee ulos vaanimaan esim. puusta pudonnutta risua. 

Vaaniminen on niin jännää, että saattaa iskeä pentukohtaus. Silloin kissa menee ihan sekaisin ja hyökkää täpinöissään vaanittavan kohteen ohi – etenkin Totolla on tapana innostua niin, että lelun sijasta hän onkin yhtäkkiä loikannut ihmisen jalan tai käden kimppuun ja kurittaa sitä ihastuneena. (Ihmiset eivät aina ihastu kauheasti tällaisesta yllätyssaalistuksesta.)

Eilen ulkona oli jännittävintä minun kotiinpaluuni. Perheen olivat ulkosalla, kun saavuin töistä hyvin epäilyttävällä tavalla, polkupyörällä ajaen. Cisu ja Toto menivät ihan littanaksi maahan ja sain osakseni hyvin epäluuloisia ja paheksuvia katseita. Toto pörhisti vähän häntäänsäkin moisesta näystä. Kun pysäytin pyörän ja menin moikkaamaan poikia ilman omituista vekotinta, kumpikin kiirehti heti huolestuneena luokseni, loikkasi syliin ja hurisi. Huh, sä pääsit irti siitä hirveästä härvelistä!

Väsyneet vaarit

 Mitä hassua tässä nyt on? Miksi toi aina hihittää sen kameransa takana? Miksi sillä on aina kamera? Miten niin me näytetään ihan möykyiltä ja palloilta? Ja marsuilta?

Eilen illalla Cisua ja Totoa ei löytynyt mistään. Sitten huomasimme poikien kököttävän hämärässä yläkerrassa isoisäni vanhalla tuolilla. Vaarintuoli on yksi Cisun lempipaikoista, sillä sieltä saattaa valvoa samanaikaisesti ylä- ja alakerran tapahtumia. Lisäksi kissalla kuin kissalla on toki hyvä olla komea valtaistuin kotonaan (poteron lisäksi). Poikkeuksellisesti Totokin oli mennyt vaareilemaan.

Takana oli muutenkin poikkeuksellinen päivä. Ensin jahtasimme isoa rusakkoa koko perheen voimin! Minä ja Cisu pääsimme ihan parin metrin päähän rusakosta - minä kävellen, Cisu pylly tutisten ja salaperäisenä pihan halki ryömien - ennen kuin pupu lähti pakoon. Cisu perään ja minä fleksi kädessä Cisun perään. Aika kauan jaksoimme sinnitellä saaliin perässä, ennen kuin se kaarsi talon toisella puolelle, hyppäsi ojan yli kuin ojatarkastaja Toto konsanaan ja loikki ylös kalliota. Sieltä sen äkkäsi Toto, ja hän ja mies tekivät myös oman osuutensa jänispaistin hankkimiseksi. Jäimme paistitta.

Sen sijaan emme jääneet punkeitta. Juuri kun eilen kirjoitin, että kesällä tontinvierusheinikko on varmaan punkkinen... Niin Tottiksella havaittiin jo eilen otsalla punainen samettipunkki. Viime kesänä hankittua ja mökkireissulla tositoimiin joutunuttakin punkkikynää ei tietenkään löytynyt siihen hätään, joten punkki nyppäistiin pinseteillä. Toto inisi aika surkeasti, mutta muuten alistui kiltisti punkitusoperaatioon.

Tuo samettipunkki on se tuttu pieni punainen otus, joita näkee kesäisin vähän kaikkialla. Samettipunkkeja on erilaisia, eivätkä ne ole ihmisille tai eläimille vaarallisia, lisäksi verta imettyään ne itse pudottautuvat pois verenluovuttajan iholta. Näytti silti aika julmalta, kun Toton harmaan karvan seasta näkyi pullea punainen punkki. Emme myöskään halunneet testata, pudottautuuko punkki seuraavaksi lakanoihin vai minne, joten se poistettiin. Toto oli operaation jälkeen hetken melko sylinkipeä, mutta muuten kaikki sujui hyvin ja nopeasti. Luultavasti pojat poistelevat punkkeja itsekin, kun kuopsuttavat kaulaansa ja korvaansa usein tassuillaan. Varmaan he myös nyppivät ötököitä pois toistensa turkista - en ehkä halua tietää tarkemmin.

Joka tapauksessa, tapahtumapitoinen päivä. Ei ihme, että illalla Cisu ja Toto tunsivat olonsa elämää nähneiksi, hieman raihnaisiksi ja aika uupuneiksi vanhoiksi marsuvaareiksi.



Kukkaispoika ja ojatarkastaja

Näin keväisin on kiva viedä Cisu ja Toto ulkoilemaan tontinrajan tuolla puolen olevalle niitylle ja sen takana olemaan metsään. Pitää nauttia lyhyestä heinikosta niin kauan kuin se ei ole ihan kissankorkuista - ja silloin se on luultavasti punkkistakin.

Tässä kuvia eilisestä. Cisu on kukkaislapsi: hän kuljeskelee ees taas ja pysähtelee välillä nuuhkimaan valkovuokkoa tai haukkaamaan heinää. Pääasia on kuitenkin liike, jonnekin pitää olla koko ajan menossa.

 Cisu: Toto, tuutko säkin?

 Cisu: No mitä sä jahkailet?

Toto: Tuun, tuun!

Totostakin on kiva jolkotella ulkona, mutta vielä kivempaa on tonkia maata. Eilenkin hän löysi sellaisen sittisontiaisen, etten edes halua tietää, mikä se oli.

Oja on Toton lempipaikka. Aina välillä pitää mennä sen ääreen kyttäämään, jos näkisi vaikka sisiliskon; ojanpohjalta myös naapurin edesmennyt kissaherra ilmestyi aika ajoin kuono veressä ja milloin mikäkin saalis suusta roikkuen - ja hyvin polleana, totta kai.

 Ei löytynyt mitään. Ojatarkastaja siirtyy oman pihan puolelle.