Uusi värikoodi

Cisulla on tärkeää asiaa!

Cisu: Olen kuuluisa korateka. Lukuisien suorittamieni paini-, juoksu- ja hännänvetokokeiden sekä menestyksekkään vapaaottelu-urani perusteella olen nyt edennyt sinisen pannan kantajasta suoraan huipulle: MUSTAN PANNAN HALTIJAKSI. Vapise, Koratia!

Kas tässä, ihailkaa. Niitit ja kaikkea - ei mikään turhan jätkän varuste.

Toto: Mä en oo sitten saanut mitään uusia arvonimiä. Mutta tungin vain tähän kameran eteen muistuttamaan, että mä oon se harmaapantainen. Jos mustakin tulee huippukorateka, niin kerron siitä sitten myöhemmin.

Harmaaveljekset tekivät muitakin ei niin värikkäitä ostoksia viikonloppuna. He hankkivat eteisen lempilojumispaikkaansa tummanharmaan tyynyn, ja ottivat askelen kohti minun haavettani, mustavalkoista keittiötä. Muumin päällä kelpaa herkutella!

Yleiskäsitteet hallussa

Cisu ja Toto ovat niin fiksuja ja päätteleväisiä!

Saavuin eilen kotiin uuden Myy-peltipurkin kanssa. Purkin nähdessään kissat alkoivat huutaa kiihkosta.

He tuntevat ennalta kaksi peltipurkkia: yhdessä on kuivattua kissanminttua, toisessa taas kissanminttuisia herkkuraksuja. Molemmille kiljahdellaan innokkaasti aina tavatessa. Mutta silti - miten he osasivat yhdistää tämän kolmannenkin peltipurkin heti samaan sarjaan? Purkit ovat vielä ihan erilaisia keskenään.

Myy-purkki tuotti kuitenkin pahan pettymyksen. Siellä on sisällä huovutusneuloja. Ei siis todellakaan mikään kiihdyttävä kissojen juttu.

Meissä kaikissa asuu pieni lehmä

Ruohoisa salaatti-iltapala, laiduntavan koratkarjan herkku.

Katsoa saa muttei kiivetä

Olen paljastanut blogissa aiemmin, että meillä on eletty jo vuoden verran hienostuneesti uuninpellit keittiön takan luukkuina. Cisun ei tarvinnut viuhahtaa kuin pari kertaa takkahormiin niin, ettei edes hännänpäätä näkynyt, kun tähän päädyttiin. Ei sitä ihan näin pitkäkestoiseksi sisustusratkaisuksi aiottu, mutta... No, pääasia, että eilen saimme takkaan ihan oikean kissasuojan.

Takkakiipeilijä Cisua tämä uusi kalteriratkaisu kiinnosti kovasti. Emme ehtineet edes ottaa ritilän asennuksessa apuna ollutta jakkaraa pois takan edestä, kun Ylitarkastaja Tarkka-Karva saapui paikalle. Onkohan takkaan tehty muitakin muutoksia?
Hei, tuolla voi polttaa kynttilöitä!
Totoa takkasuoja vain arvelutti, kenties koska hän ei ole päässyt koskaan täysipainoisesti nauttimaan takkaseikkailemisen ja hormikiipeämisen ihanuuksista.

Tuolla on jotain uutta ja outoa. En ehkä uskalla tutkia sitä. Voin joutua vahingossa kalterien väärälle puolelle vangiksi!
Ihan varovaisesti...
Ei. Tää ei oo mun juttu. Tunnen syvää epäluuloa tätä uutta viritystä kohtaan.
Onneksi lohduksi ja vastapainoksi saattoi improvisoida tuolileikin. Se, joka irrottaa toisen hännän, on voittaja!
Ihmiset olivat uuteen suojaan muuten tyytyväisiä, mutta olen koko päivän tuntenut irrationaalista kauhua, että kissat juuttuvat siihen päästään. Aukot on kyllä mitoitettu niin, ettei kissan pää mahdu niistä. Eivätkä pojat edes yrittäneet tassuttaa aukoista, pään tunkemisesta puhumattakaan. Enkä ole koskaan kuullut kissasta, joka juuttuisi kiinni päästään. Voi tyhmyys! Toivotaan, että Toton ohella minäkin totun pian takkauutuuteen.

Rotista parhain

Cisulla ja Totolla on PALJON leluja. On palloja, härppiä, pehmoleluja ja monta hiirtä, kiehtova pingispallo. On hieno pitkäkarvainen kaninkarvarotta ja ystäväni heille varta vasten tekemä kaunis villahiiri. Nämä kaikki, etenkin villahiiri, ovat käyneet Toton leluiksi hetken, mutta mikään ei ole parempi kuin Rotta Rottainen. Kuten riehukirjoituksessa kerroin, se oli kateissa, mutta Toto löysi sen itse kirjahyllyn kirjojen takaa.

On siis aika esitellä tuo kaikkien aikojen rotta. Toto näyttää, miten rotta kaivetaan maton alta ja miten sitä kuritetaan.


Ei ole rottaa karvoihin katsomista - kun niitä karvoja ei enää edes ole. Vaihtaisitko muka itse tällaisen omannäköiseksi tuunatun lelun johonkin hienoon luksusleluun? Totolla on arvot kohdallaan.
Cisu on edelleen enemmän lima- ja muiden härpäkkeiden perään.

Hännystelyä marrasauringossa

Marraskuussa outo valoilmiö aurinko täytti tänään olohuoneemme. Se ei jäänyt huomaamatta varsinkaan thaimaalaisherroilta, jotka säntäsivät heti etsimään aurinkoläikkiä.

Toto huomasi, että päivänpaistetta on erityisesti takan seinustella. Kiipeämään siis!
Mutta meillä ei kumpikaan kissa saa koskaan tehdä mitään rauhassa: aina on toinen heti perässä. Cisu huomasi, että Totolla on oikea aitiopaikka auringossa ja yritti kiskoa Totoa pois hännästä vetämällä.

Ei muuta kuin ylemmäs karkuun. Toto ei tosin uskaltanut hypätä takan päälle, mutta oli hauskan näköistä, kun takkaa vasten seisoi kaksi karvasuikaletta.

Takkakiipeilyä jatkettiin tovi, ja sitten päätettiin ottaa selvä, mistä se auringonpaiste tulee. Upeaa valoa ihailtiin ikkunasta vuorotellen

- ja yhdessä.

Tuleekohan pian taas kesä? Tuleehan!

Kuka määrää kaappipaikan?

Cisu varoitti pari päivää sitten Maunoa, että edessä saattaa olla kauheita aikoja. Jos kakkoskissa on oppinut hyppäämään keittiön työtasolle, on vain hetki siihen, kun se tulee ykköskissan pyhimpään paikkaan eli keittiön kaappien päälle. Mauno olikin näemmä kuunnellut kokenutta ja mennyt heti kaapin päälle puolustamaan asemaansa.

Cisu on osannut loikata meidän keittiönkaappien päälle aina. Hänellä on hyvin masaimainen ponnistusvoima: työtasolta pompataan yhtäkkiä ilman vauhtia suoraan ylöspäin, ja kas, kaapin päällä ollaan. Cisu viettää vartiopaikallaan usein pitkiäkin toveja. Joskus hän kiehnää katonrajassa ja toivoo, että häntä rapsutettaisiin siellä. Ei useinkaan rapsuteta.

Näin ainakin ennen. Pari viikkoa sitten havahduimme viikonloppuna kovaääniseen ulvomiseen: Toto huusi kauhusta ja kiihkosta, sillä HÄN, kömpelö pullukkapikkuveli, oli päässyt kaapin päälle. Hän ei oikein tiennyt, mitä siellä tekisi ja miten pääsisi pois. Ei auttanut kuin ulvoa.

Seurasi pomppujen viikonloppu. Toto kitisi ja inisi kauhusta ponnistaessaan, mutta onnistui hyppäämään kaappien päälle (tai oikeastaan yhtä korkealla olevan paikkaan eli takan päälle ja sieltä kaapeille) kerta toisensa jälkeen. Cisu tuhisi närkästyneenä ja hyppäsi perään. Ylös, alas, tömps, tömps.

Nyt tilanne on rauhoittunut. Kukaan ei loiki. Cisua ei enää huvita, kun kaapeilla ei saa enää olla rauhassa. Totoakaan ei huvita, kun oikeastaan häntä vain pelottaa koko kaappijuttu ja miksi sinne menisi, jos sillä ei voi edes kiusata Cisua.

Mikä mahtaa olla kaapistelun seuraava vaihe?

Cisu: Mun oma paikka on pilattu!

Nyt sitten näin päin

Eilen töistä palatessani ajattelin hyvittää harmaaveljeksille sairauden aikaisen passiivisuuteni (mies on myös toipunut siasta ja työmatkalla, joten olemme tämän viikon kolmistaan kissien kanssa). Silittelin heitä kovasti ja innostin leikkimään.

Jonkin aikaa he suostuivat jahtaamaan ihanaa vinkurottaa ja tavoittelemaan nahkahärppää. Sitten ne menivät nurkkaan istumaan ja käpertyivät sinne loikoilemaan. Yritin vielä houkutella huovutetulla villapallolla. Se on yleensä vastustamaton, mutta nyt kumpikaan ei reagoinut. Ei, vaikka vahingossa heitin Totoa pallolla kylkeen.

Sitten he menivät nukkumaan ja nukkuivat koko illan. Nähtävästi nyt on minun vuoroni anella, että voitteko te leikkii mun kaa. Kissojen kosto. Mitäs olit niin laiska pari päivää, tuolta se meistäkin tuntui.

Turhauttavaa, puolin ja toisin

Sitruuna vinkkasi lempinimikeskustelussa, että kissoja voi kutsua myös rukkasiksi. Kieltämättä tässä parin päivän aikana kotona sairastaessa on tullut mieleen, että hansikasnimi sopisi myös noille meidän riiviöille.

Ymmärrän, että kissoilla alkaa mennä hermot, kun on päivätolkulla ihmisseuraa, eikä kuitenkaan ole. Kainaloon kyllä pääsee, mutta leikkikaveriksi ei saa juuri houkuteltua. Ruokahuolto pelaa normaalisti, mutta muuten ihminen, joka vain lojuu kirja tai läppäri sylissä tai katsoo telkkaria, on turhauttavan tylsä.

Eilen riiviöt alkoivatkin osoittaa mieltään. Yläkerrasta kuului kummaa töminää: Toto oli heitellyt kymmeniä kirjoja alas kirjahyllystä (onneksi ei siitä hyllystä, joka on hienosti aakkosjärjestyksessä!). Voi olla, että syy oli vain kirjojen takaa löytyneestä rakkaasta ja kauan kateissa olleessa rottalelussa, mutta miksi hän jatkoi viskomista vielä rotan löydyttyäkin?

Tänään aamulla ehdin jo ihastella, että miten kissatkin nukkuvat noin kauniisti noin myöhäään. Vaikka olin aamuyöstä itse hereillä, kukaan ei huutanut ruokaa eikä muutenkaan kekkaloinut.

Kissoja väsytti, koska jossain vaiheessa yötä he olivat tehneet kovasti duunia: tyhjentäneet kaksi työhuoneen kaappia tavaroista. Ja hiekkaa oli kuovittu siihen malliin, että heti ensi töiksi piti kaivaa imuri esille; millään rikkalapiosysteemillä ei sitä saharaa olisi saatu kuriin. Ja koko aamu ollaan nyt kiistelty siitä, saako sohvan suojakankaiden alle mennä vai ei ja mites se sääntö menikään, onko sohvan kynsiminen suotavaa. Ja peikonlehti, se nyt vaan ei ole kissojenruokaa.

Alkaa tässä ihmistäkin turhauttaa.

Normaalin arjen pitäisi koittaa huomenna, ja ehkä se on hyväksi meille kaikille. Tässä riiviöiden touhuja seuratessa on käynyt mielessä, että mitä jos nuo olisivat koiria, joiden pitäisi päästä ulkoilemaan. Tai lapsia? Ei voi muuta kuin lähettää tsemppaavia terveisiä kaikille sikapotilaille ja heidän kämppiksilleen, mitä lajia sitten ovatkin.

Sikamaisen tylsää

Olen hoitanut viikonloppuna kahden kissan lisäksi yhtä possua. Miehelle tuli perjantaina melko iisin sikainfluenssan oireita ja minulle eilen illalla vielä lievempiä (kop kop, että selvitään näin helpolla). Kumpikaan ei ole käynyt ulkona sitten perjantai-illan eikä muutenkaan juuri tehnyt muuta kuin lojunut.

Sekös on kissoja kummastuttanut. He ovat ihmetelleet etenkin sitä, miksi mies, silloin kun oli ainoa sairastaja, linnoittautui yhteen huoneeseen eikä päästänyt karvahoitajia luokseen. Se johtui hoitajien innokkuudesta. Ihmispotilaan lisäksi he yrittivät tarjota tassu(tus)terapiaa myös lääkkeille ja erityisesti mehulasille. Kun potilas kurkkasi linnoituksestaan, sen ovella istui ainakin yksi hämmentynyt kissa: etkö sä halua olla enää meidän kanssa? Onneksi sentään minä olin seurana, niin ei pitänyt tuntea oloaan ihan hylätyksi. Ajoittain eilinen meni silti kiljumiseksi: jos olette kotona, niin tehkää jotain! Leikitään! Te ootte ihan tylsiä.

Tänään sairastaminen on sujunut paremmin. Olemme katselleet leffoja koko porukan voimin. Cisu ja Toto ovat sopeutuneet rauhalliseen elämään ja nauttivat, kun voi piiloutua peiton alle kesken päivääkin.

Toton mielestä jalan päällä on hyvä katsella maailmaa - ja unia.

Uni onkin paras lääke, etenkin suloisten nukkukissojen kanssa.

Kissukka ja Tossukka

Rakkaalla kissalla on monta nimeä. Silläkin uhalla, että kaikki blogin lukijat kaikkoavat liikalässytyksen vuoksi, paljastan, kuinka monilla nimillä Cisu ja Toto kotona ja lähipiirissään tunnetaan. Emme ole itse nimenneet kumpaakaan kissaa, mutta onneksi lukuisilla lempinimillä voi paikata tätä puutetta.

Cisu ei ole saanut kovin monia nimestään johdettuja lempinimiä. Häntä kuitenkin kutsutaan Kissukaksi, Kissingeriksi, Kissikseksi sekä virallisesti Cisu Korat XXXnen -nimellä, XXXnen viittaa mieheni sukunimeen. Tietenkin Cisu on myös Iso siinä missä Toto on Pieni (vaikka Toto onkin kasvanut isoveljen ohi), samoin Cisu on Ykkönen ja Toto Kakkonen.

Toto ei ole vieläkään oikein oppinut nimeään. Ei ihme, sillä Toton pitäisi oppia aikamoinen t-alkuisten nimien repertuaari: Tottis, Totti, Tottendahl, Tottendalos, Tottinen - näitä kaikkia nimiä voidaan voidaan myös yhdistellä, esim . Toto Tottis Tottendalh. Toton oikea nimi Elliot on täysin unohtunut, koska kukaan muu kuin minä ei käyttänyt sitä, ja minäkin siirryin pian Totoon. Ei-t-alkuisia Toton lempinimiä ovat täälläkin aiemmin kerrottu Kärpänen sekä Pörri ja Pörrikkä, molemmat viittaavat Toton jatkuvaan kehräämiseen.

Kun kutsutaan molempia kissoja, he kulkevat yleensä tylsästi nimillä Pojat tai Poitsut. Joskus he ovat Karviaisia - yhdistelmä "karvaisesta" ja "suloisesta".

Kun puhumme kissoista muille, puhutaan Poikien lisäksi tietenkin erilaisista Harmaista (Harmaaherrat, -veljekset, -turkit, -nutut) tai sitten käytetään vain pelkkää nimeä Harmaat. Usein heihin viitataan myös nimellä Karvat. Uusin yhteisnimi on Hanit, koska kissojen ikätoveri-ihmisserkkupoika on hyvin kiinnostunut koskettamaan kissojen hania (han = hän = lyhennys häntä-sanasta). Kissoista puhutaan harvemmin.

Ja onhan ne myös Kultia ja Rakkaita ja Voi Pieniä ja Voi hölmöjä, toisinaan myös No voi hulluja.

Varmasti muitakin enemmän tai vähemmän hulluja tai lässyttäviä nimiä on käytössä, mutta nuo tulivat ensimmäisinä mieleen. Olisi kiva kuulla, millä perusteilla muut kissat ovat saaneet nimensä ja onko heillä lempinimiä. Entä tuntevatko kissat nimensä? Meillä siis Cisu tuntee Cisun ja Toto vaihtelevasti Toton.

Marraskuun harmautta

Oli synkkä ja myrskyinen yö... Eräänä iltana yläkerran sohvalta löytyi kolme harmaata miestä torkkumasta. Nuorin ja virkein heistä kyllä heti heräsi, kun minä ja kamera saavuimme paikalle.
Haukottelu vielä menetteli, mutta siitä, että Toto alkoi pestä itseään pää tutisten, ei Cisu ilahtunut.
Voisitteko nyt lopettaa nuolemisen ja kuvaamisen ja antaa meidän nukkua?
Kyllä se uni vielä tulee, kun kaivaudun polvitaipeeseen ja ummistan silmäni.
Ei hemmetti, mä en pysty enää nukkumaan!
Nyt kyllä lopetat sen kameran kanssa hosumisen!
Rauha maassa. Harmaaturkit ja harmaahousu jatkavat yhteistä torkkuhetkeään.
Yhtäkkiä huomasin harmaaturkkien kadonneen. He olivat vaihtaneet toiseen harmaaseen makuupaikkaan: vessanoveen ripustamani aamutakin helmalle.

Ei paljon poseeraus kiinnostanut. Saataisko me joskus edes nukkua rauhassa ja ilman tota kameraa?

Paukapää

Onko kellään kokemuksia kissojen näppylöistä tai paiseista?

Huomasin eilen, että Cisulla on oikean silmän päällä harvakarvaisessa kohdassa punainen paise. Kuvassa sitä ei juuri näy (kuvan isommaksi klikkaamalla saattaa ehkä vähän näkyä), koska en saanut Cisua asettumaan kunnolla kuvaan, eikä siitä olisi pimeän takia muutenkaan mitään tullut, kuvausapulainenkaan ei ollut kotona. Paise oli kuitenkin selvästi punoittava ja turvonnut, halkaisijaltaan ehkä vajaan sentin. Kokeillessa se tuntui pehmeältä möykyltä, mutta ei ilmeisesti ollut kipeä, kun Cisu ei kaihtanut paiseen koskettelua sen enempää kun muutenkaan silmänseutunsa koskettelua. En huomannut Cisun muutenkaan raapivan tms. paisekohtaa. En osaa sanoa, kuumottiko paise.

Jo illan aikana paise tuntui vähän pienentyneen ja aamulla se oli punainen pilkku, jonka sisällä tuntui nuppineulanpään kokoinen kovahko möykky. Edelleenkään Cisu ei aristellut patin koskettamista eikä se tuntunut häntä muutenkaan haittaavan.

Mistä mahtaa olla kyse? Luin eilen sekä homeopaattista että tavallista kissanhoitokirjaa, ja niiden mukaan kyseessä on todennäköisesti joko ihopaise, eli tulehtunut mutta todennäköisesti itsekseen paraneva näppylä, tai sitten esim. Toton kanssa painiessa tullut kuhmu tai nirhama. Se voisi olla myös allergiaa, ihottumaa tai jotain pahempaakin, mutta tuskin. Jos minulle tulisi tuollainen talvella, pitäisin sitä finninä. Jos se tulisi kesällä ja kutittaisi, sanoisin, että hyttysenpistos.

Tulehduskohtaa voisi desinfioida suolavedellä, mutta toistaiseksi sille ei ole tehty mitään. Pitää seurata tilannetta. Muuten Cisu ei vaikuta ollenkaan huonovointiselta. Päinvastoin, jos tuota paukamaa ei olisi tullut, olisin tänään kirjoittanut siitä, miten Cisu on ollut pari viikkoa sitten tehdyn mökkireissun jälkeen huomattavan hyvällä tuulella. En tiedä, voiko reissulla olla yhä osuutta asiaan, mutta Cisu on sekä todella hellä että aktiivinen. On pyytämässä ja härnäämässä leikkimään milloin Totoa, milloin ihmisiä. Vaikka Toton tulon aiheuttama kehräyskato on ollut koko ajan vähenemään päin, niin nyt vasta Cisu on kehrännyt samaan malliin kuin ennen, samaan mallin kuin Toto, eli koko ajan. Häntä ei enää myöskään ollenkaan nolota kellahtaa Toton nähden lattialle rapsutuksia odottamaan, ja iltaisin Cisua ei saa sylistä pois ollenkaan. Eli jos paukamaa ei olisi, ajattelisin, että Cisu on elämänsä kunnossa sekä henkisesti että fyysisesti.

Toton uusi ystävä

Eilen oli hyvin jännittävä päivä! Meillä kävi kylässä Oona-koira. Hän tyytyi pyyhältämään ympäri pihaa ja auttamaan innokkaasti haravoinnissa, mutta siinäkin oli tarpeeksi ohjelmaa sisällä talossa olleille koratialaisille koiratarkkailijoille. Kun viimeksi saimme koiravieraita, Toto yritti kurkkia ikkunasta, mutta Cisu pakotti hänet kanssaan yläkertaan pelkäämään. Koirien kanssa ei pelleillä! Tällä kertaa isoveljellä ei ollut auktoriteettia, ja Toto päättikin ottaa tarkemmin selvää, millainen karvakaveri siellä ulkona oikein on.

Varovaista hiippailua...
Ja kurkistus: ooh, ihan oikea koira! Toto oli niin ihastunut näkemäänsä, että tämän jälkeen hän vietti koko loppupäivän eri ikkunoista kurkkien. Välillä Toto seisoi nenä kiinni ikkunassa ja Oona vinkui häntää heiluttaen toisella puolella. Me kyllä leikittäisiin, mutta kun se Cisu on niin hankala!
Herra Hankala ei sentään tällä kertaa piiloutunut yläkerran pöydän alle, vaan kökötti epäluuloisena yläkerran portailla. Siellä saattoi olla itse hämärän piilossa, mutta valvoa silti tyhmänrohkeaa Totoa ja sitä kauheaa mustaa jättiläistä pihalla.
Toin pihatuolit sisälle, jotta ne pääsisivät pesuun ja talvisäilöön. En ehtinyt kuin nakata tuolit eteiseen, kun Toto huomasi, että tässäpä mahtava koirankatseluteline.

Lopulta Toton rohkeus alkoi vissiin harmittaa Cisua. Jos toi aikoo viettää puoli päivää jotain koiratyttöä ihaillen, niin en minäkään voi sitä pelätä. Menen rohkeasti tuolin alle.
Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja koiraystävä lähti kotiin. Sekös Totoa harmitti. Vielä tänä aaamuna hän kävi pari kertaa kurkkaamassa terassioven luona, olisiko se kiva koira kuitenkin vielä siellä. Ei ollut, mutta pitää pyytää se uudelleen. Toto voi kouluttaa Cisua ennakkoluulottomaksi, ettei hänen tarvitse olla aina tällainen koirien suhteen.

Aktiiviloma paahto- ja lintupaistin äärellä

Cisu teki viime viikolla irtioton laatikkoleikeistä ja lähti syyslomailemaan mökille. Mukaan saaristoon tulivat Toto, minä, toinen siskoni ja vanhempamme. Mökkireissu oli jälleen kerran yliveto. Lähtiessä oli pakko kirjoittaa mökkipäiväkirjaan, että täällä tulee aina huono omatunto, ettemme asu hirsimökissä metsän laidassa ja meren äärellä eikä meillä ole jatkuvasti kissansylittäjää keinutuolissa istumassa.

Vaikka harmaaveljekset olivat mökkeilleet jo muutamia kertoja, talosta löytyi taas kaikkea uutta. Esimerkiksi kiireesti vintin yläkerran varastonurkan tavaroita kissoilta suojaamaan heitetty täkki tarjosi mukavan majapaikan.Omassa nurkkauksessa ei kyllä ehditty viettää kovinkaan paljon aikaa. Mökille oli nimittäin tullut lintu-tv (lintulauta ikkunan taakse) ja sitä piti seurata usein ja intensiivisesti. Välillä ikkunaa vasten piti seisoa ja vähän käkättääkin. Saariston rohkeat tipuset eivät kuitenkaan pelänneet kaupunkilaissaalistajia, vaan tulivat röyhkeästi jopa aivan ikkunalle heitä härnäämään.
Myös kotitöitä tehtiin. Molemmat kissat auttoivat mummia tiskaamaan.
Toto auttoi vaaria täyttämään takan puilla ja sytyttämään tulen.

Toto: Hei, miten sä sait ne syttymään? Ootpa taitava, en voi kuin katsoa ihaillen!

Toto osallistui keittiöhommiin myös varastamalla paahtopaistin viipaleita sekä etsimällä uuden kissanpesän, pienen leipäkorin. Hän istui siellä häntä hellästi kaulimen ympärille kiedottuna, kenties uusista herkuista haaveillen. Cisu ei tietenkään malttanut pysyä kaukana tuollaisesta uudesta lekottelupaikasta.

Suosikkihuonekalu keinutuoli oli onneksi yhä paikoillaan ja pääsi aktiivikäyttöön. Aina kun joku istahti tuoliin, hän sai syliinsä ainakin yhden kissan. Välillä kissit keinuivat keskenään ja toisinaan tuolia käytettiin myös toisesta ikkunasta näkyvän lintu-tv:n katseluun. Cisun katseluasento ei ole kovin rauhallinen.
Cisulla olikin kova tarve päästä liikkumaan. Hän muisti heti, että mökillä ei ole kivaa vain kiehtova talo, vaan myös suuri ja avara saaristomaailma sen ympärillä. Olin hämmästynyt, kun Cisu kylmästä syyssäästä huolimatta suunnisti heti valjastamaan päästyään suoraan merenrantaan. Toto ei suostunut ulkoilemaan edes sylissä: siskon toppatakki oli vaarassa suikaloitua, kun hän kantoi Toton ulos mökin edustalle.

Cisu was here.

Välillä piti vähän ravistella tassuja, ja sitten matka taas jatkui.

Ihanaa siis oli! Toto nautti täysin sydämin leikittäjistä ja sylittäjistä, Cisu taas ulkoilusta ja esiintymisestä. Vaikka hän on Toton saapumisen jälkeen ollut kotona välillä sillä linjalla, että kovat kundit eivät leiki, niin mökillä tästä ei ollut tietoakaan. Lauantaina Cisu viihdytti koko porukkaa esittämällä pitkän masaipomppu-kieppihyppyshown. En muista, milloin olisin nähnyt hänen temppuilevan niin paljon ja niin kauan. Mutta mikäs siinä loikkiessa, kun monta ihmistä katsoo ihaillen. Ja lopuksi Totokin tuli mukaan ihailijarinkiin: miten mun veli onkin noin upea?

Juuri ennen kotiinlähtöä tapasin Cisun täydessä hurmiossa mökin vintiltä. Siellä on lattialla leveä siskonpeti. Cisu otti vauhtia ja liukui selällään pitkin poikin petiä, pysähtyi välillä kiemurtelemaan ja hurisi kovaäänisesti. Voiko olla hauskempaa kuin mökkeily? Ei ihme, että kun Cisu huomasi meidän pakkaavan tavaroita, hän piiloutui sängyn alle. Ja kun kannoin hänet autoon kotimatkaa varten, hän tärisi ja tuhisi raivosta. Autossa oli jo pieni surkea Toto, joka tärisi kauhusta, kun oli joutunut hetkeksi ulos. Ei oo veljekset ihan samasta puusta veistettyjä.

Autoilu sujui muuten oikein hyvin, mutta varmaankin valvomisen vuoksi kissat heittäytyivät paluumatkalla liikepoliiseiksi. He eivät saaneet unenpäästä kiinni, eivätkä väsyneinä kestäneet enää yhtään muutosta. Kun minä liikutin kättäni tai jalkaani autossa, seurasi kovaäänistä mjauukumista. Aivan kiihdyttävää oli, kun mummi oli niin varomaton, että ojensi etupenkillä vaarille omenan. Ja se tyhmä söi sen! Niin kauan kuin vaarin suu liikkui omenaa mutustaen, sitä piti tuijottaa närkästyneesti tuhisten ja kiljahdellen. Jos me ollaan väsyneitä ja paikoillaan, niin olette tekin!

Ei ihme, että noin puoli tuntia kotiinpaluun jälkeen sohvalta löytyi tällainen kissamytty. Väsynyt mutta hyvin onnellinen veljesmytty.