Jean M. Untinen-Auel : Luolakarhun klaani

Muistan kuinka isäni luki Maan lapset sarjaa. En tiedä miksi se ei ole houkutellut minua lainkaan. Viime vuonna 100-kirjaa lukuhaasteeni eteni yhden vaivaisen kirjan verran. Päätin ryhdistäytyä heti alkuvuodesta ja valitsin jotain mahdollisimman kevyttä. Päädyin Luolakarhun klaaniin, joka on Maan lasten sarjan ensimmäinen osa.

Aluksi Luolakarhun klaani tuntui etenevän kovin hitaasti. Siitä huolimatta, että kirjan alkuasetelma on kiinnostava: sopeutuuko toisen heimon orpo Ayla-tyttö luolakarhun klaanin elämään? Sitkeästi jatkoin lukemista ja jossain vaiheessa kirja sai pientä imua aikaiseksi. Klaanin tavat ja elämä alkoivat kiinnostaa Aylan kohtalon ohella.

Kirja oli sen verran hyvä, että harkitsen seuraavaa osaa :)

Oscar Wilde : Dorian Grayn muotokuva

Aloitetaan siitä, että en ole ikinä tuntenut mitään tarvetta tutustua Wilden tuotantoon. Jälleen 100-kirjaa projektini iski ja valitsin Wilden, koska se oli hyvin lyhyt verrattuna vaikka Tolstoihin :) Koska ahmaisin työreissussa dekkarini, korkkasin myös Wilden.

Kirja oli minusta erittäin mielenkiintoinen. Perusjuonena on se, että taitelija on löytänyt muusan Dorianin. Nuoren, viattoman ja huumaavan kauniin nuoren miehen. Hänen aatelisystävänsä päättää kertoa nuorukaiselle, kuinka hän on nyt kukkeimmillaan ja kuinka vanhemmat ihmiset kadehtivat hänen nuoruuttaan ja turmeltumattomuuttaan ja kuinka hän voisi sitä hyödyntää. Vanheneminen tulee viemään sen kaiken pois. Viuh, vain muutama vuosi ja Doriankin on pöhöttynyt ja ryppyinen äijä.

Nuorukainen ei halua vanhentua, hän toivoo, että hänen sijastaan taitelijan maalaama loistokas muotokuva vanhentuisi. Niin tulee käymään. Dorian elää nautiskellen aina pahasti moraalittomuuteen saakka ja säilyy itse nuoruutta ja viattomuutta uhkuvana. Tauluun sen sijaan tulee uurteita, häijy katse ja jopa veriset kädet.

Kirja on jännittävä kertomus Dorianista, ajatuksia taiteen tarkoituksesta, kuvaus ajan moraalista sekä kuvaus ulkoisen kauneuden kohtuuttomasta arvostuksesta. Lisäksi kirjassa on selvä homoeroottinen lataus. Sekä taiteilijan että lordin suhtautuminen Dorian kauneuteen ja inspiroivuuteen ei vaikuta pelkästään platoniselta.

Täytyy tässä vaiheessa todeta, että 100-kirjaa projekti on avartanut lukutottumuksiani hyvin. (Tulen perumaan kaikki puheeni, kun alan lukemaan venäläisiä klassikoita)

Laila Hietamies : Hylätyt talot, autiot pihat

Olen karttanut Laila Hietamiestä. Mielikuvani on, että hänen kirjansa ovat supertylsiä. Ainoa tylsyyden pätkivä elementti on siirappisuus. 100-kirjaa haasteeni takia päädyin kuitenkin tarttumaan jatkosodan Karjalaan ja Viipuriin sijoittuvaan Hylätyt talot, autiot pihat kirjaan. Pitkin hampain.

Yllätys oli suuri. Pidin kirjasta! Se kertoo pääosin siviilien elämästä Karjalan kannaksen puolustuksen murtuessa. Sota tulee voimakkaasti siviilien elämään. Lähes jokaisella on rintamalla mies, veli, isä, poika tai jopa kaikki. Ja liian monella on haudassa sankarivainaja. Karjala on kaaoksessa, sotilaiden taistelutahto on murentunut ylivoiman edessä ja rintamalta karataan. Jokainen toivoo rauhaa.

Puolustus murtuu ja Viipuri menetetään. Kaoottisissa olosuhteissa siviilit evakoidaan, haavottuneita sidotaan kuin liukuhihnalla ja siirretään kauemmaksi rintamalinjasta. Elämä on tyhjän päällä: jos säilyy hengissä, niin missä on koti ja miten pystyy ansaitsemaan elannon perheelleen.

Kirja oli koskettava ja kiinnostava, jopa siinä määrin, että aion lukea sarjan seuraavan osan.

On vuosi 1944. Suontaan pieni kylä Karjalan kannaksella on nyt naisten kylä. Murhe ja toivo sydämessään rakentavat talvisodan evakkomatkalta palanneet naiset ja lapset elämää raunioille; pellot kynnetään, peruna istutetaan. Kunnes sitten eräänä aamuna repeää itäinen taivaanranta jälleen hurjaa jyrinään. Kirjan keskeiseksi tapahtumapaikaksi nousee Viipuri, ennen niin elämäniloinen kaupunki, josta nyt tulee suuren suomalaisen murhenäytelmän keskeisiä näyttämöjä. Mutta jälleen kerran elämä voittaa, vaikka sen saamaa suuntaa on vielä vaikea ymmärtää.

Juha Vuorinen : Juoppohullun päiväkirja

En ollut tätä aikaisemmin viitsinyt lukea. Koska tiedän, että hyvätkään huumorikirjat eivät yleensä naurata minua, lähinnä vitsinvääntäminen joka asiasta tympii. Omaan käsitykseeni huumorista ei istu televisioiden ikkunasta heittely, laatanheittely, naiminen, käteenveto ja tolkuton viinanjuonti. Vaatimattomasta sivumäärästä huolimatta, Juoppohullun lukemiseen meni pari viikkoa. Vielä suurempi yllätys oli, että kirja kuitenkin nauratti ainakin kerran :)

Juoppohullun päiväkirjan asioksi voitanee lukea se, että kirja on varmasti saanut monia, jotka eivät kategorisesti luke, tarttumaan kirjaan.

Kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.

John Irving : Garpin maailma

Garpin maailma on rakennettu oudoista tyypeistä, joiden elämää jaksottavat oudot tapahtumat. Väliaikana hipaistaan tavallista elämää ja rakennetaan pohjaa seuraavalle suunnanjakajana toimivalle tapahtumalle.

Itse voisin oikeastaan todeta Garpista, että hän on vaimonsa ja äitinsä siivellä elelevä nuoria tyttöjä jahtaava elostelija ja heikko kirjailija. Ei mikään miellyttävä tyyppi. Toisaalta hän on myös erittäin omistautunut ja rakastava perheelleen. Garpin kasvatus ei myöskään ollut tavanomaisimmasta päästä. Hänen äitinsä on outo elämää ulkopuolelta tarkkaileva itsenäinen nainen, joka ei halua mahduttautua 40-luvun naisen malliin.

Erikoisia tapahtumia vyörytetään toinen toisensa jälkeen lukijalle. Välillä henkilöt ovat raivostuttavia joskus rakastettavia. Tapahtumamäärästä huolimatta kirja välillä suorastaan junnaa paikallaan.

Itselleni Garpin maailma oli erikoinen sillisalaatti. Sen verran outo oli kudelma, että joudun ihmettelemään, että miksi kirja oli päässyt 100-kirjaa listalle. Minut kirja jätti aika kylmäksi.

Kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.

Jenny Fields, kenkämiljonäärin perheen musta lammas ja miestenvihaaja, kirjoittaa omaelämäkerran. Kirjasta tulee hänen tarkoittamattaan feministiliikkeen raamattu. Jenny omistaa elämänsä miesten maailmassa vääryyttä kärsineiden siipirikkojen hoivaamiseen, apunaan lähes kaksimetrinen Roberta, joka ennen sukupuolenvaihdosleikkaustaan oli amerikkalaisen jalkapalloliigan kuuluisin keskikenttämies.

Jennyn avioton poika T. S. Garp on hölkkääjä, painimestari ja valmentaja. Hän on myös kirjailija, joka koko ikänsä turhaan pyrkii yltämään oman
esikoisteoksensa tasalle, ja aviomies, joka ei voi jättää rauhaan sieviä lastenvahteja, vaikka rakastaakin vaimoaan yli kaiken. Perheen sisällä hänen yliherkkä huolensa lasten turvallisuudesta johtaa murhenäytelmään toisensa jälkeen.

Äidin ja pojan ympärille ryhmittyy kirjava joukko omalaatuisia ihmisiä yliopiston opettajista ja lemmenkipeistä lähiörouvista poliittisiin salamurhaajiin. Näiden ihmisten vaiheita kuvataan
mielikuvitusta pursuavassa kertomuksessa, joka on yhtä aikaa kauhistuttava ja hilpeä, vuoroin liikuttava, vuoroin groteski.

Timo K. Mukka : Maa on syntinen laulu

Maa on syntinen laulu kuvaa kyläyhteisön karua elämää Lapissa sekä luonnonkiertokulkua. Kirjan päähenkilö on nuori nainen Martta joka rakastuu saamelaiseen mieheen. Martan isä vastustaa liittoa.

Arki on raskasta ja aika yksitotista. Miehillä huvina (ja kirouksena) on viinanjuonti. Rankimmat juopottelut johtavat tappeluihin ja jopa tappoihin. Naisilla huvina on naapurin pirtinpenkillä juoruilu. Herätysliike tuo oman vaihtelunsa arkeen, eikä sekään aina pelkästään hyvässä.

Martan heräävä seksuaalisuus saa ison osan kirjassa, tosin onhan sillä kauas kantavat seuraukset Martan ja hänen lähipiirinsä elämässä.

Vaikka kirja on ilmaisuvoimainen, ja siinä on tiivis tunnelma ja koskettava juoni, se ei silti vedonnut minuun.

Kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.

Aino Suhola : Rakasta minut vahvaksi

100 kirjaa lukuprojektini etenee tuskaisen hitaasti. Lukuprojektini aikana lukemani hurjat viisi kirjaa ovat kaikki olleet hyviä, joten en edes tiedä, että mikä projektissa tökkii. Ehkä se, että mielenkiintoista luettavaa on niin paljon ja usein tekee mieli tarttua kuitenkin dekkariin.

Mutta siis Suholan kirjaan.

Ensimmäiseksi pitää todeta, että en lue runoja. Eino Leino on lähes ainoa runoilija, jonka tuotantoon olen tutustunut laajemmin. Siksi on ehkäpä epäreilua arvostella kirjaa, vaikka Suholan kirja sisältää myös runojen lisäksi pieniä tarinoita.

Suhosen kirja on kannustus miettimään oman elämänsä tärkeitä asioita ja riisumaan se ulkoisista menestysmerkeistä. Jokainen ihminen on itsessään tärkeä, eikä ihmistä pitäisi arvottaa hänen tuottavuutensa mukaan. Kirja kannustaa vaaliman elämä tärkeitä asioita ja rakastamaan.

On helppo uskoa, että monelle Suholan kirja on ollut koskettava ja osalla vaikeassa elämäntilanteessa elävälle jopa voimauttava.

Osa teksteistä on minusta kauniita. Rakkautta koskevat olivat minusta parhaimpia. Elämästä/arkipäivästä kertovissa teksteissä minua alkoi lukemisessa häiritsemään se, että ne jotka oravanpyörässä rekittävät ovat jotenkin "alempiarvoisia" ja heiltä on jäänyt jotain tärkeää elämässä ymmärtämättä. Kautta aikojen suurimman osan aikuisikäisten elämästä on kulunut ruuan ja suojan hankkimiseen. Välillä on vaikea ymmärtää asian päivittelyä ja "mustamaalamista". Sitäpaitsi konsepti on perusteeltaan aivan sama: ennen mentiin pellolle tai metsään päiväksi, nykyisin painutaan toimistolle puhumaan siihen Mobiraan (julkaisemisesta on hetki vierähtänyt) korvalla toimistossa.

Juha Itkonen : Anna minun rakastaa enemmän

Kirja kertoo kuinka Suvi Vaahterasta, Antin tyttöystävästä ja yhteisen aloittevan bändin solistista, tulee Summer Maple - kansainvälinen rocktähti.

Vaiheita käydään läpi Antin ja Suvin äidin muistelemina. Antti kertoo kahdesta ensirakkaudestaan: Suvista ja musiikista. Molemmat alkoivat ankeassa jääkiekkokaupungissa, jossa Antti avioerolapsena vietti aikaansa yksikseen isossa talossa kuunnellen levyjä. Kunnes kuvioon ilmaantui Suvi. Kiinnostus musiikkiin saa Suvin perustamaan bändin, johon Anttikin ystävineen liittyy. Vähitellen alkaa syntyä biisejä, päästään pienille keikoille ja jopa levyttämään. Suvin ja Antin suhde rakoilee ja pahan särön siihen lyö se, että päästääkseen urallaan eteenpäin Suvi hylkää bändin. Silti Antti on aina Suvin laulujen Hän.

Suvin äiti Leena on kirjan alussa teini-ikäisen tyttären äiti. Tasaisesti hän palaa muistoissaan Suvin lapsuusvuosiin - suloiseen saparopäähän. Leena ei ole ikinä edes osannut haaveilla rock-tähteydestä, hänestä parasta olisi, kun Suvi keskittyisi opintoihinsa ja olisi kuten muidenkin lapset. Valmistuisi ja menisi naimisiin.  Leenan elämässä on tyhjä kohta, ehkä se on tehnyt suru siitä, että Suvi jäi hänen ainoaksi lapsekseen ja nyt hänkin pyristelee aikuisuuteen ja eroon lapsuuden kodistaan. Kun Suvista tulee Summer se muuttaa hänen suhdettaan vanhempiinsa ratkaisevasti. Isä ei osaa suhtautua tyttären tähteyteen. Äidin ja tyttären välinen suhde saa oman syvän särönsä, kun Summer käyttää perhettään biisiensä materiaalina.

Kirja kuvaa myös suomalaisen talouden kolme viime vuosikymmentä. Vapautuvista rahoitusmarkkinoista, lamasta jolloin Suvinkin isä menettää työnsä aina nousukauteen. Mielestäni parasta kirjassa on bändiviittaukset ja kuvaukset keikoista esiintyjän näkökulmasta ja biisien tekemisestä.

Kirjan rakenteesta tekee hauskan ja tuoreen väliin sijoitetut kuvitteelliset lehtiartikkelit ja levyarvostelut Suvista ja Summer Maplesta.

Kirja oli varsin vetävää luettavaa. Rock-skene uskottavaa, rakkaustarina haikean kaunis ja kasvu/muutostarina mielenkiintoinen. Mutta minun on todettava, että jälleen kerran petyin kirjan loppuun. Tällä kertaa vielä pahasti. Mikä siinä on, että hyviä alkuja on paljon, mutta loppuja ei?

Tämä on 100-kirjaa lukuprojektin osa.

Leena Vaahtera ja Antti Salokoski. Suomen suurimman rocktähden Summer Maplen, ristimänimeltään Suvi Vaahteran, äiti ja entinen poikaystävä. Molemmilla heillä on, tahtoivat tai eivät, osansa Summer Maplen yhä mielikuvituksellisemmaksi kääntyvässä tarinassa. Sivuosa, kenties - tarinassa jota kumpikaan ei pysty hallitsemaan. Ja pystyykö kukaan? Summer Maple itse on nimittäin kadonnut Afrikan-matkallaan kuin tuhka tuuleen.Molemmat omalla tavallaan Leena ja Antti kerivät auki elämäänsä, suhdettaan rakastamaansa ihmiseen, joka muuttui joksikin toiseksi. Mutta miten kohdata se, minkä olemus juuri on olla haaveita ja kuvitelmaa, kuulua kaikille eikä kenellekään? Juha Itkosen toinen romaani on kiihkeä tarina kahden sukupolven toteutuneista ja toteutumattomista unelmista ja näiden unelmien hinnasta. Romaani musiikista. Romaani rakkaudesta. Romaani musiikista rakkautena.

Risto Isomäki : Sarasvatin hiekkaa

Sarasvatin hiekkaa on kirjoitettu ennen suuria tsunameja ja voimakasta keskustelua ilmastonlämpenemisestä.

Sarasvatin hiekkaa on jännityskirja siitä, mitä voi tapahtua, kun jäätiköt sulavat. Tulevia tapahtumia peilataan historiaa vasten. Lähes joka sivilisaatio tuntee tarinan vedenpaisumuksesta tai meren alle jääneestä valtiosta. Todistaako Intian rannikolta löytyneet merenalaiset kaupungit sivilisaatioita tuhonneesta tsunamista?

Kirjassa on erittäin mielenkiintoiset ja jännittävät ainekset kasassa. Samaan aikaan tutkimukset etenevät napajäätiköllä ja Intian rannikolla. Tutkimusten kuvaukset ovat mielenkiintoisia, välillä jopa kiehtovia. Siltikin kirjasta puuttuu se jonkin joka olisi nostanut sen kirkkaimpaan kärkeen. Lieneekö puutteena se, että varsinaista päähenkilöä ei ole. Ei ole keneen samaistua riittävän voimakkaasti.

Kertomus sijoittuu lähitulevaisuuteen, Suomeen ja maailmalle, Grönlannin mannerjäätikölle ja Intian valtameren alueelle. Venäläinen tutkija Sergej yrittää yhdessä intialaisen tutkijayhteisön ja kollegansa Amritan kanssa selvittää Cambaynlahdesta meren alta löytyvän vajonneen kaupungin arvoitusta. Samaan aikaan suomalainen Kari Ahola yrittää toisaalla kehittää ratkaisua jäätiköiden sulamisongelmaan. Jäätiköitä tukii myös Gönlannissa tukikohtaansa pitävä tutkimusyksikkö ja filippiiniläissyntyinen erakko Susan Chang. Yllättävällä tavalla nämä kaksi tutkimuslinjaa tangeeraavat toisiaan, ja tutkijat ymmärtävät, että jäätiköt ovat vaarassa sulaa, minkä seurauksena maapalloa uhkaa kaiken tuhoava tsunamikatastrofi ja vedenpaisumus. Alkaa löytyä vastauksia myös vuosituansia sitten asetettuihin kysymyksiin.

Frank McCourt : Seitsemännen portaan enkeli

Suhtauduin kirjaan varauksella. En ollut sillä tuulella, että olisin halunnut lukea pienten lasten elämän kurjuudesta. Puhumattakaan uskonnollisesta jyrkkyydestä tai alkoholismista. Ystävän kannustamana (tämä on yksi hänen suosikkikirjoistaan) tartuin kuitenkin kirjaan.

Lapsuus köyhyydessä ja kurjuudessa, sisarusten kuollessa ympäriltä heikkoina kulkutauteihin, on toki ankea aihe oma elämän kerralliselle kirjalle. Siitäkin huolimatta kirja on kirjoitettu lämpimästi, huumorinpilke välillä tuikkien silmäkulmassa ja vauhdikkaasti. Tarina imaisi minut ensi sivuilta mukaansa. Kirjassa oli "poikamaista charmia" ja siinä oli toivoa, että elämä voisi muuttua helpommaksi.

Tämä kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.

Seitsemännen portaan enkeli kertoo irlantilaisen perheen elämästä aluksi New Yorkin Brooklynissa ja sitten Limerickissä, Irlannissa, jonne McCourtit muuttivat vuonna 1934 Frankin ollessa neljävuotias. Frank McCourt on sanonut, että pahempaa kuin kurja lapsuus on kurja irlantilainen lapsuus, mutta pahinta on kuitenkin kurja irlantilainen katolinen lapsuus. Tarinankertojana McCourt ei ole katkera. Ankeassa elämässä on myös lämmintä huumoria. Seitsemännen portaan enkeli päättyy siihen kuin Frank 19-vuotiaana muutti Yhdysvaltoihin.

Paulo Coelho : Piedrajoen rannalla istuin ja itkin

Mitäs tästä voisin sanoa? En tiedä... Kirjassa on mielenkiintoisia aineksia: kuten jumalan äidillisyys ja se, että rakkaus on suuri(n) todistus uskolle myös rakkaus ihmiseen.

Kirjassa oli mielestäni aineksia keskiverto Coelhoa enemmän, mutta uskonnollinen pohdinta ei ole minulle tärkeää ja se on minusta harvoin edes mielenkiintoista. Kirjan jumaluuden naiseus kuitenkin piti mielenkiintoni yllä loppuun saakka. Käytännön luterilaisessa maassa uskontokin on kovin käytännöllistä ja papeilla on samat oikeudet siviilielämään kuin muillakin kansalaisilla. Viime vuosina Suomessa on pohdittu mm. sukupuolen korjausleikkauksen läpi käyneen papin asemaa, joten teemana miehen ja naisen välisen rakkauden rinnastaminen ja vertaaminen rakkauteen Jumalaa kohtaan tuntuu helpolta ja ongelmattomalta.

Kirjan nuorten rakkaustarina oli mielestäni lähes sivujuonne. Pääosassa oli uskon löytäminen, kokeminen ja toteuttaminen.

Tämäkään ei avartanut tajuntaani. Ehkäpä tyydyn toteamaan arvioksi, että en pitänyt.

Kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.

Piedrajoen rannalla istuin ja itkin on lumoava tarina kahdesta rakastavaisesta ja heidän taistelustaan rakkauden ja elämän merkityksen löytämiseksi.
Pilar on itsenäinen mutta levoton nuori nainen, joka on saanut tarpeekseen yksitoikkoisesta yliopistomaailmasta ja etsii suurempaa merkitystä elämälleen. Pilar muuttuu täysin, kun hän kohtaa lapsuudenystävänsä, hengellisen opettajan, joka vie hänet matkalle halki Ranskan Pyreneiden. Rakastavaiset taistelevat ennakkoluulojaan ja pelkojaan vastaan ja löytävät matkallaan sydämen ja sielun salaisuudet – ja lopuksi myös syvän rakkauden toisiinsa.

Jan Guillou : Pahuus

Kirja on väkivallan täyttämä. Nuori Erik ottaa tyynesti päivittäin selkäänsä isältään. Hän ajautuu koulussa jengiin ja tappeluihin, joka lopulta johtaa koulusta erottamiseen. Erik pääsee sisäoppilaitokseen, joka on hänen viimeinen toivonsa suorittaa oppikoulu ja päästä tulevaisuudessa lukioon. Hetken aikaa elämä näyttää hyvältä, kunnes Erikille selviää toverikasvatuksen luonne. Simputusta ja väkivaltaa.

Miten vastata väkivaltaan? Nöyristymällä, jotta sitä saisi mahdollisimman vähän osakseen? Vai nousemalla vastarintaan väkivallalla? Vai pakenemalla? Erikin tapauksessa väkivalta kasvaa joka yhteenotossa.

Kirja ei todellakaan ollut kevyttä luettavaa. Täysin käsittämätöntä, että sisäoppilaitoksessa sallitaan väkivalta. Opettajan katsovat toiseen suuntaan, lukittautuvat huoneisiinsa. Yhden tikin ommel on terveydenhoitajalle päivittäistä hommaa. "Portaissa kaatumisessa" katkeaa käsi jos toinenkin. Mistä tuo kaikki pahuus kumpuaa? Onhan tämä fiktiota tai edes rajusti väritettyä faktaa?

Olen typertynyt. En tiedä pidänkö kirjasta ja vai inhoanko sitä. Lukukokemus säilynee muistissa pitkään.

(Tämä on osa 100-kirjaa lukuprojektiani)

Koskettavassa, omaelämäkerrallisessa kirjassaan Jan Guillou kertoo Erik-pojan kasvuvuosista kotona sadistisen isän armoilla ja koulussa jengin varjossa. 

Erik erotetaan koulusta kovapintaisen käytöksensä vuoksi, ja hän päätyy sisäoppilaitokseen. Siellä hän joutuu simputuksen kohteeksi ja alkaa etsiä puolustautumiskeinoja. Hänen yrityksensä nousta vanhempien poikien sortoa vastaan johtavat kuitenkin vain väkivallan kierteeseen, jota hän ei ajan mittaan kykene hallitsemaan. 

Syntyy avoin sota, ja lopulta Erik on valmis viimeiseen kostoon.