Paulo Coelho : Piedrajoen rannalla istuin ja itkin

Mitäs tästä voisin sanoa? En tiedä... Kirjassa on mielenkiintoisia aineksia: kuten jumalan äidillisyys ja se, että rakkaus on suuri(n) todistus uskolle myös rakkaus ihmiseen.

Kirjassa oli mielestäni aineksia keskiverto Coelhoa enemmän, mutta uskonnollinen pohdinta ei ole minulle tärkeää ja se on minusta harvoin edes mielenkiintoista. Kirjan jumaluuden naiseus kuitenkin piti mielenkiintoni yllä loppuun saakka. Käytännön luterilaisessa maassa uskontokin on kovin käytännöllistä ja papeilla on samat oikeudet siviilielämään kuin muillakin kansalaisilla. Viime vuosina Suomessa on pohdittu mm. sukupuolen korjausleikkauksen läpi käyneen papin asemaa, joten teemana miehen ja naisen välisen rakkauden rinnastaminen ja vertaaminen rakkauteen Jumalaa kohtaan tuntuu helpolta ja ongelmattomalta.

Kirjan nuorten rakkaustarina oli mielestäni lähes sivujuonne. Pääosassa oli uskon löytäminen, kokeminen ja toteuttaminen.

Tämäkään ei avartanut tajuntaani. Ehkäpä tyydyn toteamaan arvioksi, että en pitänyt.

Kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.

Piedrajoen rannalla istuin ja itkin on lumoava tarina kahdesta rakastavaisesta ja heidän taistelustaan rakkauden ja elämän merkityksen löytämiseksi.
Pilar on itsenäinen mutta levoton nuori nainen, joka on saanut tarpeekseen yksitoikkoisesta yliopistomaailmasta ja etsii suurempaa merkitystä elämälleen. Pilar muuttuu täysin, kun hän kohtaa lapsuudenystävänsä, hengellisen opettajan, joka vie hänet matkalle halki Ranskan Pyreneiden. Rakastavaiset taistelevat ennakkoluulojaan ja pelkojaan vastaan ja löytävät matkallaan sydämen ja sielun salaisuudet – ja lopuksi myös syvän rakkauden toisiinsa.

Paulo Coelho : Paholainen ja neiti Prym

Tuli taas vaihteeksi kokeiltua Paulo Coelhoa. Kun ei iske, niin ei iske. Sinänsä lähes näppärä juoni, jossa punnitaan mitä kyläyhteisö on valmis tekemään rahan eteen. Miten päätös tehdään? Kuka kantaa vastuun?

Tämäkään kirja ei auennut minulle suurena filosofisena teoksena. Minusta tämä on sellaista tekosyvällistä pohdintaa tyyliin, jos puu kaatuu metsässä ja ketään ei ole paikalla kuulemassa, niin kuuluuko kaatumisesta ääni? Luonnontieteellisen koulutuksen saaneena en voi ymmärtää moisia höpinöitä. Ääni on aaltoliikettä, joka kulkee väliaineessa. Kyllä se aaltoliike siellä kulkee, vaikka joku värähtelevä kalvo olisikin jäänyt kotiin kahville.

Lukuromaanina hiukan lyhyt ja henkilökuvat suppeita. Olen kuitenkin aikeissa vielä tarttua kirjaan Piedra-joen rannalla istuin ja itkin. Coelho -impress me please!

Pieneen Viscosin kylään saapuu muukalainen, jonka repussa on yksitoista kultaharkkoa. Mies on entinen asekauppias, joka on välillisesti aiheuttanut oman perheensä kuoleman. Mies tulee etsimään kylästä vastausta piinaavaan kysymykseen: ovatko ihmiset luonnostaan hyviä vai pahoja? Kylä vastaanottaa uteliaana kummallisen muukalaisen ja joutuu tahtomattaan mukaan juoneen, joka jättää jälkensä kyläläisten elämään.

Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla

Palaan säännönmukaisesti Coelhon tuotantoon. Odotan edelleen, että se tekisi vaikutuksen. Mitään ei ole tapahtunut. Ei tämänkään osalla. Eihän tässä mitään vikaa ollut, nopeasti luettukin.

Veronika on nuori ja kaunis, hänellä on varma työpaikka ja rakastava perhe. Hän ei ole kuitenkaan onnellinen; hänen elämästään puuttuu jotain. Marraskuun 11. päivän aamuna vuonna 1997 hän päättää kuolla. Veronika ottaa yliannoksen unilääkkeitä - ja herää jonkin ajan kuluttua Viletessä, paikallisessa sairaalassa. Siellä hänelle kerrotaan, että hänen sydämensä on vaurioitunut ja hänellä on vain muutama päivä elinaikaa. Tarina seuraa Veronikaa läpi näiden kiihkeiden päivien. Hän alkaa katsella tarkemmin ympärilleen ja kiinnostuu muista potilaista ja siitä, mitä hulluus oikeastaan on. Veronika ymmärtää, että kaikki elämän hetket ovat seurausta tietoisesta valinnasta elämän ja kuoleman välillä. Veronika päättää kuolla on romaani, joka käsittelee vaikeaa aihetta: kuolemaa. Siitä huolimatta Coelhon onnistuu kirjoittaa siitä lämmöllä, optimismilla ja elämänhalulla.