Tess Gerritsen : Luutarha

Juoni kulkee kahdessa aikatasossa. Nykyajassa Julia yrittää selvittää juuri ostamansa talon pihasta löytyneen vanhan luurangon mysteeriä yhdessä talon alkuperäisen omistajasuvun kanssa. Toisessa kuljetetaan juonta 1830-luvulla, jolloin vähävarainen Norris suorittaa lääketieteen opintojansa ja joutuu yhdessä neuvokaan ja sinnikkään Rosen kanssa tempaistuksi mukaan murhavyyhteen.

Iso osa kerronnasta keskittyy Norrisin opintojen ruumiinavauksiin ja Norrisin osallistumiseen ruumiiden hankintaan, mikä on aikalailla sivuseikka juonessa ja minua toisto alkoi nopeasti kyllästyttämään. Gerritsenin nykyajan hahmot ovat mielestäni paljon näitä 1830-luvun henkilöitä uskottavampia ja mielenkiintoisempia. Sinänsä tarinat rullaavat tuota ruumiinavaus ja -hankintahommaa lukuunottamatta sujuvasti eteenpäin ja nivoutuvat lopuksi yhteen.

Ei tämä todellakaan ole Gerritsenin parasta tuotantoa, mutta ihan ok kesäviihdettä.

Julia Hamill tekee kotinsa puutarhassa karmaisevan löydön: hänen lapionsa kalahtaa naisen pääkalloon. Vauriot viittaavat kuolinsyyntutkija Maura Islesin mukaan selvästi murhaan. Julia haluaa selvittää tuntemattoman naisen kohtalon ja huomaa vähitellen sekaantuvansa yhä syvemmälle 1830-luvun järkyttäviin tapahtumiin.

1830-luvun Bostonissa lahjakas mutta varaton Norris Marshall rahoittaa lääketieteenopintojaan kaivamalla hautausmaalta tuoreita ruumiita opettajansa leikkauspöydälle. Tämä kalmankatkuinen liiketoiminta kuitenkin kalpenee verrattuna tapahtumaketjuun, joka käynnistyy yliopistosairaalan liepeillä. Pian Norris huomaa itse joutuneensa murhan pääepäillyksi... 

Todistaakseen syyttömyytensä Norrisin täytyy löytää murhan silminnäkijä - ainoa henkilö joka voi estää seuraavaa murhaa tapahtumasta: 17-vuotias ompelijatar Rose Connolly. 

Camilla Läckberg : Merenneito

Viimeksi kritisoin Läckbergia lukiessani sitä, että kirjat ovat tehty sabluunan mukaisesti, jossa samaan aikaan kuljetetaan tapahtumajuonta vuosien tai vuosikymmenten takaa ja juonta nykypäivässä. Homma kävi tökkimään. Mutta Merenneitoon rakenne sopii, koska siinä selvittämättömän murhan ja uhkauskirjeiden syyt juontavat juurensa menneisyyteen.

Merenneito on jännittävä dekkari ja kertomus siitä, miten syyllisyys vaurioittaa ihmismieltä ja minkälaista on kasvaa lapsena ilman rakkautta ja kadehtia niitä, joita rakastetaan.

Olen lukenut Läckbergin kirjoja satunnaisessa järjestyksessä. Patrikin ja Erican elämää on hyvin pystynyt seuraamaan näinkin.

Läckberg kirjoittaa laadukasta dekkaria. Tämä on toistaiseksi paras, jonka olen hänen tuotannostaa lukenut.

Mies on kadonnut jäljettömiin pienessä Fjällbackan kylässä. Patrik Hedström poliisikollegoineen on tehnyt kaikkensa löytääkseen hänet, mutta ei tiedä edes onko hän elossa vai kuollut. 

Kolme kuukautta myöhemmin mies löydetään meren jään alta, pistohaavoja rinnassaan. 

Pian paljastuu, että kadonneen ystävä, esikoiskirjailija Christian Thydell on jo yli vuoden ajan saanut nimettömiä, uhkaavia kirjeitä. Christian yrittää vähätellä niiden merkitystä, mutta hänen ystävänsä Erica Falck aavistaa pahaa. Ericalla on aikaa: hän odottaa kaksosia, eikä kirjaakaan ole työn alla. Uteliaisuus saa hänet tutkimaan tapausta itsekseen, rinnan miehensä Patrikin johtaman poliisitutkinnan kanssa. 

Joku vihaa Christiania syvästi eikä lainkaan epäröi toteuttaa uhkauksiaan. Poliisi oivaltaa pian, että kirjeet ja murha liittyvät toisiinsa. Ja jäljet johtavat kauas menneisyyteen...

Tua Harno : Ne jotka jäävät

Harno kirjoittaa sukupolvitarinaa kolmesta sukupolvesta, joita kaikkia vaivaa omanlaisensa levottomuus ja kyvyttömyys sitoutua. Frida miettii, että kykeneekö hän äidiksi, kykeneekö hän luopumaan osasta itseään ollakseen jatkuvasti toisen käytettävissä. Pystyykö hän vastaamaan avopuolisonsa toiveeseen omasta lapsesta kadottamatta itseään.

Fridan suvussa on lähtemisen ja katoamisen malli kulkenut isältä pojalle. Fridan isä vaihtoi intohimonsa musiikkiin kunniallisiin päivätöihin, koska niin kuuluu perheellisen miehen tehdä. Ensin hän katosi työmatkoille ja sitten omaan mieleensä ja skitsofreniaan. Fridan isänisä oli varsinainen lähtijä. Hän vaihtoi sujuvasti maata ja jopa maanosaa ja jätti jälkeensä hajonneita perheitä ja isäänsä kaipaavia lapsia. Fridan isänisänisä oli jääjä, mutta hän katosi omaan työhuoneeseensa, perheensä ulottomattomiin.

Kirja kertoo rinnakkain usean sukupolven tarinaa. Rakenne toimii yllättävän hyvin. Kirjassa on omanlaisensa herkkä tunnelma, josta pidin paljon ja sen lisäksi vielä hyvä tarina. Kirjan kruunasi tavanomaisesti poikkeava loppuratkaisu. Varsin onnistunut esikoisteos.

Pentti Saarikosken juhlavuoden kirjoituskilpailun voittaja - kaunis ja viisas esikoisromaani sukupolvelta toiselle periytyvästä orpouden kokemuksesta.

Fridan isä oli Leonard Cohenin näköinen mies. Lapsuudenkodissa isä soitti Fridalle levyjä ja kehotti kuuntelemaan sanoituksia tarkkaan. Sitten isä katosi, ensin oman mielensä pimentoihin, myöhemmin kokonaan. Jäljelle jäivät laulut: “Suzanne”, “I’m Your Man”, “Take This Waltz”. Niistä aikuinen Frida yrittää koota isäänsä ehjäksi jälleen.

Isänisä Poju kuului niihin, jotka lähtivät ja jättivät. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä Poju kiersi maailmaa, otti vaimon toisensa jälkeen ja jätti polkunsa varrelle perheiden raunioita.

Kolmikymppisessä Fridassa asuu suvun miesten rauhattomuus, mutta hän ei halua osaksi samaa surullista historiaa. Voisiko tarinan aloittaa tyhjästä uudelleen?

Susan Fletcher : Tummanhopeinen meri

Tummanhopeinen meri kertoo syrjäisen Parla-saaren asukkaiden tarinaa. Se kertoo saarelaisten elämästä: heidän iloistaan ja menetyksistään, kyvystään selvitä,  kyvyttömyydestä sekä onnistumisesta olla siirtämättä suvun taakkaa seuraavalle sukupolvelle. Tarinat alkavat purkautua, kun syrjäisen saaren rannalta löytyy hukkumiselta ihmepelastunut muistinsa menettänyt mies, jota kukaan ei kaipaa.

Ennen kaikkea kirja kertoo rakkaudesta, siitä luopumisen tuskasta ja kyvystä muutokseen.

Fletcher on erittäin taitava kuvaamaan merta ja luontoa. Hänen sanansa välkkyvät kuin meri ja tuoksuvat suolalta. Tässä kirjassa Fletcher onnistuu yhdistämään myös juonen ja henkilökuvien kehittymisen.

Kirja on uskomattoman koskettava ja kaunis.

Se sai minut liikkutumaan kyyneliin.

Tähän mennessä lukuvuoteni paras kirja.

Kun karun Parla-saaren rantaan huuhtoutuu muistinsa menettänyt mies, saarelaiset ovat ihmeissään. Kaikki tuntevat tarinan Kalamiehestä, joka saattaa ottaa ihmisen hahmon yhden kuunkierron ajaksi tuodakseen toivoa ja tenhoa sitä kipeimmin tarvitseville. Epäluulo ja halu uskoa ihmeisiin vetävät väkeä eri suuntiin, mutta jokaisen mielessä pyörii sama ajatus: voiko tarina sittenkin olla totta vai juoniiko mies jotakin?