Mitäpä tänne kuuluu? Töitä, töitä. Hämäränsäteiden käsikirjoitus on toistaiseksi poissa käsistäni, ja katse on kiinnittynyt trilogian päätösosaan. Muutama novelli on myös työn alla, yksi editointivaiheessa, yksi raakakirjoitusvaiheessa ja yksi hautomossa.
Hassu juttu, mutta minusta on miltei vuoden tuntunut siltä, että toistan blogissa itseäni. Mitä muuta olisi sanottavana kuin että kirjoitan -- joko sormet rapisevat näppäimistöllä tai tarina on muhitusvaiheessa. Kirjailijan työ on tavallaan kauhean toisteista, ulkopuolelta katsottuna ehkä tylsääkin. Vaikka jokainen tarina on omanlaisensa prosessi, noudattavat ne kuitenkin samantapaisia valmistumiskaavoja. Ideointi, mahdollinen suunnittelu, raakaversio nousuineen ja laskuineen, yleinen hype ja masis, palautekierros ja kommentit, editointi, editointi, editointi. Ja sitten, jos kaikki menee putkeen, tarina näkee päivänvalon.
Koska olen minä, en halua tehdä vain yhtä asiaa viikkotolkulla tai kuukausitolkulla. Joskus on pakko, mutta silloin kun ei ole, pidän huolta moniajosta. Vähän yllättävänä sivuprojektina on tiukasti pysynyt raapalekokoelma, johon välillä ei ole riittänyt aikaa ja välillä taas on loppunut usko, että saisin kasaan julkaistavaksi kelpaavan kokonaisuuden. Prosessissa on meneillään nyt hypevaihe, sillä lepuutettuani käsistä ja kirjoitettuani pari loistavaa raapaletta minusta on alkanut tuntua, että ehkä sittenkin siitä on tulossa jotain. Pientä mutta itselle tärkeää.
Kansainväliset kuviot teettävät myös kirjoittamisen rinnalla lisäduunia, mutta eipä se haittaa. Viime viikolla kävi sellainen ihme, että yksi englanninkielinen tarinani hyväksyttiin julkaisuun. Kylläpä tulin onnelliseksi! Viime vuoden loppu oli sellaista hylsysadetta, että sateenvarjo meni mäsäksi, mutta tämä vuosi on alkanut paremmin. Se editointivaiheessa oleva novellikin on saanut toimittajilta hyväksynnän.
***
Mifongin lunastama on ollut lukijoiden käsissä nelisen kuukautta. Palaute on ollut kautta linjan positiivista, vaikka toistaiseksi lähinnä vakilukijoilta saatua. (Mikä on nykypäivän kirjapaljouden keskellä toki ymmärrettävää. Mammuttipitkä kotimainen fantasiasarja ei ole kovinkaan monen lukulistan kärjessä.) Useampikin lukija on pitänyt viimeistä osaa koko sarjan parhaana. Mitään muuta sen en soisikaan olevan: Voisiko olla hirveämpää kuin kirjoittaa kymmenen vuotta eeppistä fantasiasarjaa ja mokata viimeisen osan kohdalla? Ja samaan hengenvetoon: Sori, että joudutte kahlaamaan 2500 sivua läpi ennen sitä parasta. Minusta todella tuntuu, että laitoin siihen kaikkeni.
Aika näyttää, jääkö Mifonki-sarjan loppuosien näkyvyys muutamaan blogipostaukseen ja tähtiarvioon. Katoaako se uusien sarjojen alle unohdettuna jättiläisenä, niin kuin mifongit itsekin sarjan alussa olivat.
Sen kuitenkin tiedän, että uinuvan voi aina herättää, syntymätöntä ei milloinkaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mifonki-sarja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mifonki-sarja. Näytä kaikki tekstit
29.1.2018
10.11.2017
Juhlan aika
Eilen matkamittariin kertyi 370 kilometriä, kun käväisin Naantalissa kertomassa kirjailijaksi tulemisesta ja erilaisten maailmojen rakentamisesta lämminhenkisessä Kirjahyrrä -tapahtumassa.
Tänään ajattelin liikkua vain 16 kilometrin verran, mutta senkin iloisissa tunnelmissa: nimittäin juhlistamme Saara Henrikssonin kanssa 10-vuotiseksi kuin varkain hujahtanutta taiteilijataivaltamme! Tutustuimme Saaran kanssa Oriveden opiston kurssilla, jossa työstimme kumpikin esikoisromaanikässäreitämme.
Mifongin perintö saikin komeat julkkarijuhlat Telakalla (ehkä ikimuistoisimmat minulle kaikista juhlista), mutta seuraavien osien kohdalla en tullut juhlia järjestäneeksi. Vaan nyt, kun sarjan kuudes ja viimeinen osa on ilmestynyt, on aika pitää kekkerit. Mifongin kaatajaiset, kuten armas kustini sanoi! (Iso jysäys siis tulossa...?)
Lämpimästi tervetuloa siis tänään Tulenkantajien kirjakauppaan Tampereen Hämeenpuistoon! Aloitamme tilaisuuden klo 18. Luvassa on haastatteluja, muisteluita, pikku naposteltavaa ja kenties ääneenlukuakin. Myös kirjoja löytyy niitä halajaville! (Joulukin on tulossa...)
Tänään ajattelin liikkua vain 16 kilometrin verran, mutta senkin iloisissa tunnelmissa: nimittäin juhlistamme Saara Henrikssonin kanssa 10-vuotiseksi kuin varkain hujahtanutta taiteilijataivaltamme! Tutustuimme Saaran kanssa Oriveden opiston kurssilla, jossa työstimme kumpikin esikoisromaanikässäreitämme.
Mifongin perintö saikin komeat julkkarijuhlat Telakalla (ehkä ikimuistoisimmat minulle kaikista juhlista), mutta seuraavien osien kohdalla en tullut juhlia järjestäneeksi. Vaan nyt, kun sarjan kuudes ja viimeinen osa on ilmestynyt, on aika pitää kekkerit. Mifongin kaatajaiset, kuten armas kustini sanoi! (Iso jysäys siis tulossa...?)
Lämpimästi tervetuloa siis tänään Tulenkantajien kirjakauppaan Tampereen Hämeenpuistoon! Aloitamme tilaisuuden klo 18. Luvassa on haastatteluja, muisteluita, pikku naposteltavaa ja kenties ääneenlukuakin. Myös kirjoja löytyy niitä halajaville! (Joulukin on tulossa...)
17.10.2017
Verenpunaisena loistava aurinko
En voi uskoa tätä.
Paitsi että minulla on käsissäni uunituore kirja, viimeinen Mifonki, kirjapakettia avatessani ulkona loisti suuri, verenpunainen aurinko. Kiekkona sumussa, koivikon takana. Mikä maaginen, uskomaton hetki!
Tässä on pitkän tien päätös, mutta samaan aikaan minusta tuntuu, että tien päästä haaroo uusia polkuja. Ne polut ovat teidän asteltavissanne, rakkaat lukijat. Mifonkien maailma ja kaikki siellä asustavat henkilöhahmot jatkavat elämäänsä, kun te luette sarjaa.
He ovat ikuisia niin kuin aurinko taivaalla.
Ardisin ja kumppaneiden matkan päätöstä pääsee lukemaan nopeimmin, kun kirjan tilaa suoraan Myllylahdelta tästä linkistä. Kirjaa on myös saatavilla Helsingin kirjamessuilta ja tietenkin hyvin varustelluista kirjakaupoista!
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
Ardisin ja kumppaneiden matkan päätöstä pääsee lukemaan nopeimmin, kun kirjan tilaa suoraan Myllylahdelta tästä linkistä. Kirjaa on myös saatavilla Helsingin kirjamessuilta ja tietenkin hyvin varustelluista kirjakaupoista!
10.10.2017
Mifongin lunastama on pian täällä!
Mifongin lunastama putkahtaa tällä viikolla painosta ulos. Nopeimmat pääsevät sitä lukemaan siis jo hyvässä lykyssä ensi viikolla!
Tiedossa on myös muuta kivaa pientä Mifonki-sarjan tiimoilta: niistä lisää myöhemmin.
Nopeimmin saat Lunastaman itsellesi suoraan kustantajalta.
29.8.2017
Lopussa
Tämä vuosi on ollut rankka kirjoittamiseen liittymättömistä syistä, mutta hommahan menee niin, että kaikki vaikuttaa kirjoittamiseen. Kirjailija ei ole kone, hän on ihminen ja se mitä elämässä tapahtuu, tapahtuu ihmiselle.
Tiedän, että puhun kuin vuosi olisi lopussa, vaikka lopussa on vasta kesä. Mutta lopussa on paljon muutakin, nimittäin Mifonki-sarja. Aloitin sen 11 vuotta sitten. Tällä viikolla saan Lunastaman taiton oikoluvun loppuun ja kirja menee pian painoon. Lukijoiden saatavilla se on Helsingin kirjamessuihin mennessä. Tähän saakka sarja on ollut urani selkäranka, vaikka tehtyä on tullut paljon muutakin. Olen iloinen, että Mifongit ovat löytäneet lukijoita, vaikka sen matka kustantamoissa on ollut kuoppainen eikä se siten ole saanut parhainta mahdollista tukea. Haastetta on siinäkin, että sarja on kuusiosainen, se toimii parhaimmin kronologisesti luettuna ja kirjoja on ilmestynyt yksi per vuosi: Lukijalta vaaditaan aikamoista sitoutumista, etenkin kun kiinnostavia ja herkullisia fantasiakirjoja ilmestyy koko ajan kiihkeämmällä tahdilla!
Tavallaan Mifonki-sarja saa myös uuden elämän, kun se tulee päätökseensä. Sitten nimittäin käy mahdolliseksi lukea se alusta loppuun juuri siinä tahdissa kuin lukija toivoo.
Kiitän jo tässä vaiheessa teitä, rakkaat lukijat ja tukijat -- ilman teitä kirjat eivät elä!
***
Jo ensi viikolla aloitan uuden kirjaprojektin. Olen siitä kovin innoissani.
Tiedän, että puhun kuin vuosi olisi lopussa, vaikka lopussa on vasta kesä. Mutta lopussa on paljon muutakin, nimittäin Mifonki-sarja. Aloitin sen 11 vuotta sitten. Tällä viikolla saan Lunastaman taiton oikoluvun loppuun ja kirja menee pian painoon. Lukijoiden saatavilla se on Helsingin kirjamessuihin mennessä. Tähän saakka sarja on ollut urani selkäranka, vaikka tehtyä on tullut paljon muutakin. Olen iloinen, että Mifongit ovat löytäneet lukijoita, vaikka sen matka kustantamoissa on ollut kuoppainen eikä se siten ole saanut parhainta mahdollista tukea. Haastetta on siinäkin, että sarja on kuusiosainen, se toimii parhaimmin kronologisesti luettuna ja kirjoja on ilmestynyt yksi per vuosi: Lukijalta vaaditaan aikamoista sitoutumista, etenkin kun kiinnostavia ja herkullisia fantasiakirjoja ilmestyy koko ajan kiihkeämmällä tahdilla!
Tavallaan Mifonki-sarja saa myös uuden elämän, kun se tulee päätökseensä. Sitten nimittäin käy mahdolliseksi lukea se alusta loppuun juuri siinä tahdissa kuin lukija toivoo.
Kiitän jo tässä vaiheessa teitä, rakkaat lukijat ja tukijat -- ilman teitä kirjat eivät elä!
***
Jo ensi viikolla aloitan uuden kirjaprojektin. Olen siitä kovin innoissani.
7.3.2017
Mifongin lunastama
Ensi syksynä ilmestyy Mifonki-sarjan päätösosa, Mifongin lunastama. Tältä se sitten näyttää!
Tuntuu uskomattomalta, että aloitin tarinan kirjoittamisen kymmenen vuotta sitten. Matkalle on mahtunut monta yllätystä, iloa ja surua. Mifonkien matkassa olen kulkenut kirjailijanurani alkutaipaleen ja voi, millaisiin maisemiin se onkaan minut johdattanut!
Käsikirjoitus ei ole vielä valmis, ja hiljaisuuteni blogimaailmassa johtuukin isolta osin siitä. Kirjoittaminen on hidasta mutta ei raskasta. Tuntuu tärkeältä saada sanat ja tarina juuri oikein. Takana on pitkä matka Ardisin, Danten, Reun, Linnin, Fewrynnin, Ciaranin ja kumppanien seurassa. Edessä siintää hyvästit, mutta kuten kirjojen kohdalla on, ne ovat parhaat mahdolliset hyvästit: tarina ja hahmot eivät katoa mihinkään.
Ne ovat vain kannen raotuksen päässä.
6.1.2017
Uuden ja vanhan rajapinnassa, kaaos
Paukkupakkanen hyytää ulkona, mutta vietän loppiaisaamua uudessa kodissa, jossa ei takkatuli räisky eikä nurkissa vedä. 1920-luvun puutaloidylli on vaihtunut 1960-luvun avaruuteen ja valoon. Pesämäinen ahtaus sisäpihanäkymineen kaupungin keskustassa on muuttunut selkeisiin linjoihin, tilaan ja puistonäkymiin. Luovaa työtä tekevälle ja paljon kotona olevalle esteetikolle (kuten minä) ympäristö on ensisijaisen tärkeä. Edelleen olo on vähän puulla päähän lyöty -- niin nopeasti muuttopäätös syntyi ja nyt, monien vaiheiden jälkeen, uusi koti on se, mihin iskimme silmämme heti ensimmäisenä. "Onko tämä todella meidän?" huomaan ajattelevani, kun vaellan huoneissa. (Nyt kun kaikki huonekalut ja etenkin kirjat on muutettu, pakkohan se on uskoa.)
Talven valo kulkee näissä huoneissa kuin unelma. Itäisestä ikkunasta näkyy auringonnousu, eteläisestä sen lasku. Koko päivän valo läpäisee olohuoneen ja sitä kautta lähes koko asunnon. Ero on huikea siihen, että vanhassa kodissa keskitalven valo piiloutui talojen taa. Tämä kelpaisi ateljeeksi, ja huomaan jo miettiväni, mitä mahdollisuuksia huonekasvien suhteen avautuu.
Ensimmäistä kertaa elämässäni saan kirjaston ja työhuoneen. Kirjastosta olen unelmoinut niin kauan kuin muistan, ja koska olen varsin ahkerasti keräillyt kirjoja vuosien mittaan, niiden pitäminen laatikoissa sängyn alla ja komeroissa ja muissa piilotiloissa on tuntunut siltä kuin niitä olisi liikaa, vaikka eihän herrantähden kirjoja voi olla liikaa -- niille on ollut vain liian vähän tilaa. Nyt kun puran muuttolaatikoita, saan viimein lajiteltua kaikki kirjat samaan tilaan. Mikä nautinto!
Muuttamiseen liittyy toki haikeuttakin. Vanhassa kodissa minusta tuli kirjailija. Sain esikoisen kustannuspäätöksen siellä asuessani, ja olen kirjoittanut kaikki paitsi esikoisen se kotiosoitteenani. Nyt on selkeästi uuden ajan alku. Tänä vuonna ilmestyy viimeinen Mifonki (tuskin maltan odottaa, että pääsen julkistamaan sen nimen ja kannen!) mikä samalla tarkoittaa 10 vuotta kestäneen projektin päätöstä. On lohdullista ajatella, että sen jälkeen Mifonki-sarja on viimein valmis ja sitä on mahdollista päästä lukemaan niin kuin olen ajatellut (eli yhtäjaksoisesti). Lohdullista on myös kirjasarjan ajattomuus. Viiden vuoden päästäkin voi joku tarttua Mifonkeihin ensimmäistä kertaa.
Uusi ulkoinen maisema avaa uusia sisäisiä maisemia. Vielä tässä vaiheessa on paljon kaaosta ja stressiä (mitä ei helpota muutamat päällekkäiset deadlinet ja kirjoitusretriittiin lähtöpäivän lähestyminen), mutta luotan siihen, että keskittymällä asiaan kerrallaan kaaoskin asettuu kestettävään muotoon.
Valoisia talvipäiviä eloonne!
 |
| Uuden kodin ensimmäisen aamun kajoa. (c) J.S. Meresmaa |
Talven valo kulkee näissä huoneissa kuin unelma. Itäisestä ikkunasta näkyy auringonnousu, eteläisestä sen lasku. Koko päivän valo läpäisee olohuoneen ja sitä kautta lähes koko asunnon. Ero on huikea siihen, että vanhassa kodissa keskitalven valo piiloutui talojen taa. Tämä kelpaisi ateljeeksi, ja huomaan jo miettiväni, mitä mahdollisuuksia huonekasvien suhteen avautuu.
Ensimmäistä kertaa elämässäni saan kirjaston ja työhuoneen. Kirjastosta olen unelmoinut niin kauan kuin muistan, ja koska olen varsin ahkerasti keräillyt kirjoja vuosien mittaan, niiden pitäminen laatikoissa sängyn alla ja komeroissa ja muissa piilotiloissa on tuntunut siltä kuin niitä olisi liikaa, vaikka eihän herrantähden kirjoja voi olla liikaa -- niille on ollut vain liian vähän tilaa. Nyt kun puran muuttolaatikoita, saan viimein lajiteltua kaikki kirjat samaan tilaan. Mikä nautinto!
 |
| Kirjaston hyllyt tosin vielä puuttuvat. (c) J.S. Meresmaa |
Muuttamiseen liittyy toki haikeuttakin. Vanhassa kodissa minusta tuli kirjailija. Sain esikoisen kustannuspäätöksen siellä asuessani, ja olen kirjoittanut kaikki paitsi esikoisen se kotiosoitteenani. Nyt on selkeästi uuden ajan alku. Tänä vuonna ilmestyy viimeinen Mifonki (tuskin maltan odottaa, että pääsen julkistamaan sen nimen ja kannen!) mikä samalla tarkoittaa 10 vuotta kestäneen projektin päätöstä. On lohdullista ajatella, että sen jälkeen Mifonki-sarja on viimein valmis ja sitä on mahdollista päästä lukemaan niin kuin olen ajatellut (eli yhtäjaksoisesti). Lohdullista on myös kirjasarjan ajattomuus. Viiden vuoden päästäkin voi joku tarttua Mifonkeihin ensimmäistä kertaa.
 |
| Tulevan työhuoneen maisema oli isossa roolissa ostopäätöstä tehtäessä. (c) J.S. Meresmaa |
Valoisia talvipäiviä eloonne!
28.10.2016
Messuperjantai ja huikea tarjous
Messuhumu alkaa toden teolla osaltani tänään!
Illalla olen keskustelemassa paneelissa:
klo 19.15-20.00
KirjaKallio
Käsikirjoitus on valmis -- mistä julkaisija?
Iso kustantamo, pikkukustantamo, osuuskunta, omakustanne, netissä julkaiseminen – kirjoittajalle on tarjolla nykyään lukuisia vaihtoehtoja julkaista, mutta miten valita se oikea? Kirjailijat Juha Jyrkäs, J.S. Meresmaa ja Tuomas Saloranta kertovat, keskustelun vetäjänä Vesa Sisättö.
***
Paikalle messukeskukseen saavun kuitenkin jo iltapäivästä, sillä Myllylahden osastolla 7c60 on aivan huikea messutarjous koko tähänastisesta Mifonki-sarjasta, ja menen signeeraamaan lisää kirjoja. Tästä saa sellaisen joululahjapaketin joko itselleen tai toiselle, ettei tosikaan!
Suosittu Mifonki-sarja signeerattuna pakettina kirjamessuilta vain 39 e. (Sisältää osat 1-5. Mukana siis myös uusin kirja, eli juuri ilmestynyt Mifongin kadottama.)
Julkaissut Myllylahti 27. lokakuuta 2016
17.10.2016
Mikäs mikäs...
Katsokaa, mikä se täällä on!
Helvetillisen vatsatautiviikonlopun jälkeen otti uudelleen hengen päälle, kun postihenkilö koputti oveen tänään päivällä ja pyysi kuittaamaan paketteja Myllylahdelta.
"Ei voi olla", ajattelin, "Voiko olla...?"
Voi. Oli.
Mifongin kadottama on tullut painosta! Nyt se on ihan kerta kaikkisen valmis ja kaikkien saatavilla ja luettavissa ja aaaahhh, jälleen yksi osa tätä massiivista projektia nimeltä Mifonki-sarja on saatu valmiiksi.
Olen niin innoissani ja onnellinen, että täytyy mennä päivälevolle keräämään voimia.
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
Helvetillisen vatsatautiviikonlopun jälkeen otti uudelleen hengen päälle, kun postihenkilö koputti oveen tänään päivällä ja pyysi kuittaamaan paketteja Myllylahdelta.
"Ei voi olla", ajattelin, "Voiko olla...?"
Voi. Oli.
Mifongin kadottama on tullut painosta! Nyt se on ihan kerta kaikkisen valmis ja kaikkien saatavilla ja luettavissa ja aaaahhh, jälleen yksi osa tätä massiivista projektia nimeltä Mifonki-sarja on saatu valmiiksi.
Olen niin innoissani ja onnellinen, että täytyy mennä päivälevolle keräämään voimia.
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
26.3.2016
Fantasiasta ja kollektiivisesta muistista
Mifonki-sarjaa kirjoittaessani olen luonnollisesti miettinyt fantasian olemusta ja sitä, miksi koen juuri tämän fantasiatarinan kirjoittamisen niin mielekkääksi ja tärkeäksi. Miksi se on arvokasta kirjallisuutta? Mitä tahdon tarinallani viestiä?
Kirjan kirjoittamalla kirjailija pyrkii väistämättä dialogiin. Enkä tarkoita, että kirjailija itse haluaisi välttämättä ryhtyä juttusille lukijoiden kanssa, ei toki, vaan että kirja on se, joka keskustelee lukijan kanssa. Tarina syntyy jokaisen lukijan päässä uudelleen. Kirjailija on vain se tyyppi, joka sysää tarinan matkaan. Kirjailija on alkuräjähdys. Kirjailija on primus motor.
Mifonki-sarja on perimmältään minun kertomukseni siitä, mitä ihmiselämän dualistisessa keinussa tapahtuu: mitä merkitsee elämä, mitä kuolema. Mitä on rakkaus, mitä viha. Mikä on ihminen, mikä eläin. Mikä on totuus, mikä valhe.
Satujen varjo näkyy perinteisissä fantasiatarinoissa dualistisessa hyvän ja pahan taistelun muodossa. Uudempi fantasiakirjallisuus alkaa ravistaa tuon varjon kintereiltään. Mifonki-sarjassakin hyvä ja paha sekoittuvat. Henkilöhahmot ovat kykeneviä tekoihin, jotka ajasta ja katsantokannasta riippuen näyttäytyvät joko hyvinä tai pahoina tai vähän kumpinakin. Aika muuttaa totuutta ja muisti muokkaa minuutta, eikä kaiken kaoottisuuteen ja hallitsemattomuuteen ole muuta hoitoa kuin yksilön kyky sopeutua kertomuksien avulla. Kertomukset ovat sekä sisäisiä että kulttuuriin sidottuja ja ammentavat myös kollektiivisesta muistista. Ne toimittavat niin turvarievun kuin suojakilven virkaa.
Kollektiivinen muisti on myyttejä, unia ja uskoa taikuuteen. Aivan pohjimmiltaan se on metafora. Fantasiakirjailija touhuaa juuri näillä kollektiivisen muistin seuduilla. Hän penkoo arkistoja, jotka ovat näkyviä vain mielikuvituksen silmille. Hän kertoo tarinoita, jotka luovat kehyksen koko ihmiskunnalle, kun taas realismia kirjoittava tapaa liikkua maastossa, joka on yksilöity joko tiettyyn aikakauteen tai henkilöön. Näin tarkasteltuna fantasian kirjallinen arvo asettuu mielestäni oikeaan kontekstiin. On järjetöntä puhua fantasiasta vähättelevästi ja nähdä arvoa vain realismiin pohjautuvassa kerronnassa. Niin paljon löytyy tarinoita, jotka täytyy kertoa jotta muistaisimme. Jotta ymmärtäisimme.
Muisti on sepitettä. Se on kertomus, jossa fakta ja fiktio asettuvat niin, että ihminen voi luoda uskottavia yhteyksiä ja merkityksiä ja kutoa lankoja maailmankaikkeutta kannattelemaan. Mielikuvitus puolestaan on muistin vallaton ja vähän ilkikurinen serkku. Mielikuvitusta vaalimalla me vaalimme kykyä kuvitella ja nähdä totuuksia, jotka niin helposti lipsuvat muistin kannakkeista, mutta mielikuvitus on myös portti menneisyyteen, josta ei ole jäänyt kirjallisia todisteita. Se on väylä, jota pitkin on mahdollista päästä tutkimaan ihmistä ilman ajankuvan kahleita ja itse valitsemistaan kulmista.
Mifonki-sarja on minun panokseni kollektiivisen muistin tarinakehykseen. Isoin ja eeppisin.
Kirjan kirjoittamalla kirjailija pyrkii väistämättä dialogiin. Enkä tarkoita, että kirjailija itse haluaisi välttämättä ryhtyä juttusille lukijoiden kanssa, ei toki, vaan että kirja on se, joka keskustelee lukijan kanssa. Tarina syntyy jokaisen lukijan päässä uudelleen. Kirjailija on vain se tyyppi, joka sysää tarinan matkaan. Kirjailija on alkuräjähdys. Kirjailija on primus motor.
Mifonki-sarja on perimmältään minun kertomukseni siitä, mitä ihmiselämän dualistisessa keinussa tapahtuu: mitä merkitsee elämä, mitä kuolema. Mitä on rakkaus, mitä viha. Mikä on ihminen, mikä eläin. Mikä on totuus, mikä valhe.
Satujen varjo näkyy perinteisissä fantasiatarinoissa dualistisessa hyvän ja pahan taistelun muodossa. Uudempi fantasiakirjallisuus alkaa ravistaa tuon varjon kintereiltään. Mifonki-sarjassakin hyvä ja paha sekoittuvat. Henkilöhahmot ovat kykeneviä tekoihin, jotka ajasta ja katsantokannasta riippuen näyttäytyvät joko hyvinä tai pahoina tai vähän kumpinakin. Aika muuttaa totuutta ja muisti muokkaa minuutta, eikä kaiken kaoottisuuteen ja hallitsemattomuuteen ole muuta hoitoa kuin yksilön kyky sopeutua kertomuksien avulla. Kertomukset ovat sekä sisäisiä että kulttuuriin sidottuja ja ammentavat myös kollektiivisesta muistista. Ne toimittavat niin turvarievun kuin suojakilven virkaa.
Kollektiivinen muisti on myyttejä, unia ja uskoa taikuuteen. Aivan pohjimmiltaan se on metafora. Fantasiakirjailija touhuaa juuri näillä kollektiivisen muistin seuduilla. Hän penkoo arkistoja, jotka ovat näkyviä vain mielikuvituksen silmille. Hän kertoo tarinoita, jotka luovat kehyksen koko ihmiskunnalle, kun taas realismia kirjoittava tapaa liikkua maastossa, joka on yksilöity joko tiettyyn aikakauteen tai henkilöön. Näin tarkasteltuna fantasian kirjallinen arvo asettuu mielestäni oikeaan kontekstiin. On järjetöntä puhua fantasiasta vähättelevästi ja nähdä arvoa vain realismiin pohjautuvassa kerronnassa. Niin paljon löytyy tarinoita, jotka täytyy kertoa jotta muistaisimme. Jotta ymmärtäisimme.
Muisti on sepitettä. Se on kertomus, jossa fakta ja fiktio asettuvat niin, että ihminen voi luoda uskottavia yhteyksiä ja merkityksiä ja kutoa lankoja maailmankaikkeutta kannattelemaan. Mielikuvitus puolestaan on muistin vallaton ja vähän ilkikurinen serkku. Mielikuvitusta vaalimalla me vaalimme kykyä kuvitella ja nähdä totuuksia, jotka niin helposti lipsuvat muistin kannakkeista, mutta mielikuvitus on myös portti menneisyyteen, josta ei ole jäänyt kirjallisia todisteita. Se on väylä, jota pitkin on mahdollista päästä tutkimaan ihmistä ilman ajankuvan kahleita ja itse valitsemistaan kulmista.
Mifonki-sarja on minun panokseni kollektiivisen muistin tarinakehykseen. Isoin ja eeppisin.
15.3.2016
Lahjoista parhain
Voi ihmettä. Olen saanut lahjoista parhaimman.
Nimittäin kirjailija Taru Väyrynen on tehnyt analyysin Mifonki-sarjan myyteistä ja syvätasoista blogiinsa. Ihan äärettömän mielenkiintoista ja mahtavaa, mutta vetää myös nöyräksi. Enkä voi olla miettimättä: mitä jos kirjallisuuskritiikki olisi laajemminkin tällaista? Ooh, be still my heart!
Laitan tähän linkit blogikirjoituksiin siinä järjestyksessä, kun ne ovat ilmestyneet.
Suosittelen näitä luettavaksi heille
***
1. Mifongit ja minä
2. Myytit, jumalat ja mifongit
3. Ihminen, eläin, sebuia
4. Allegoria, muunneltu todellisuus ja kuvitelma yliluonnollisesta
5. Mifonki-sarja, yhteenveto
***
Lämpimimmät kiitokseni Tarulle tätäkin kautta!
Nimittäin kirjailija Taru Väyrynen on tehnyt analyysin Mifonki-sarjan myyteistä ja syvätasoista blogiinsa. Ihan äärettömän mielenkiintoista ja mahtavaa, mutta vetää myös nöyräksi. Enkä voi olla miettimättä: mitä jos kirjallisuuskritiikki olisi laajemminkin tällaista? Ooh, be still my heart!
 |
| Tarinoita ja ruusuja yhdistää kerroksellisuus. (c) J.S. Meresmaa |
Laitan tähän linkit blogikirjoituksiin siinä järjestyksessä, kun ne ovat ilmestyneet.
Suosittelen näitä luettavaksi heille
- jotka ovat lukeneet kaikki Mifonki-sarjan tähänastiset osat (Perintö, Aika, Mahti, Kätkemä)
- jotka eivät ole tutustuneet eivätkä aiokaan tutustua Mifonki-sarjaan, mutta joita kiinnostaa allegorioiden ja myyttien käyttäminen ja tasot fantasiakirjallisuudessa
- jotka ovat ehkä lukeneet joitakin Mifonkeja mutta eivät välitä spoilereista.
***
1. Mifongit ja minä
2. Myytit, jumalat ja mifongit
3. Ihminen, eläin, sebuia
4. Allegoria, muunneltu todellisuus ja kuvitelma yliluonnollisesta
5. Mifonki-sarja, yhteenveto
***
Lämpimimmät kiitokseni Tarulle tätäkin kautta!
26.1.2016
4.11.2015
Mifonkiarvonta!
Oppistapoppista, blogin lukijajäsenmäärä on kasvanut 130:een. Huikeaa! Muistan yhä kuin toissapäiväisen, kun tuo luku oli 12 ja tajusin vihdoin, että nyt lukijoita on enemmän kuin äiti.
Tätä täytyy juhlia! Kuten jotkut saattavat tietää, mikä tahansa hymyä aiheuttava tapaus on meikälikalle kyllin hyvä syy iloita kanssaihmisten, öh, kanssa. Jaetut ilot ovat moninkertaiset ilot!
Siispä piteimmittä puheitta arvontaan.
Nyt on muhkeaa settiä tiedossa: pääpalkintona on koko tähänastinen Mifonki-sarja, eli Perintö, Aika, Mahti ja Kätkemä. Voittaja saa ne kaikki. KAIKKI. 2,23 kiloa suomalaista fantasiaa. (Kyllä, punnitsin ne. Laitan kuvan todisteeksi.)
Lisänä tulee neljä koko lailla vahvaa lohdutuspalkintoa, sillä arvon myös yhden Mifongin perinnön, yhden Mifongin ajan, yhden Mifongin mahdin ja yhden Mifongin kätkemän. Jos hyllystä puuttuu jokin sarjan osa, nyt on oiva mahdollisuus voittaa se.
Mitä sinun tulee tehdä?
1) Kommentoi erottuvalla nimellä tai nimimerkillä tähän viestiin (Anonyymi ei siis käy) ja kerro osallistutko a) pääpalkinnon arvontaan, b) minkä lohdutuspalkinnon arvontaan. B-kohdassa valitse vain yksi kirjoista.
2) Kerro, oletko lukenut Mifonkeja ja miten niiden ääreen päädyit. Haluan tietää, koska olen utelias!
3) Vain ennen 1.12.2015 tulleet kommentit huomioidaan, eli suoritan arvonnan joulukuun ensimmäisellä viikolla.
Huomioitavaa: Postitan kirjat ainoastaan kotimaahan, joten jos osallistut ulkomailta käsin, postituspaikan täytyy löytyä Suomesta.
***
Sekä arvontaa että Mifonkitietoutta saa jakaa! Kiitos osallistujille jo etukäteen ja lykkyä tykö!
Tätä täytyy juhlia! Kuten jotkut saattavat tietää, mikä tahansa hymyä aiheuttava tapaus on meikälikalle kyllin hyvä syy iloita kanssaihmisten, öh, kanssa. Jaetut ilot ovat moninkertaiset ilot!
Siispä piteimmittä puheitta arvontaan.
Nyt on muhkeaa settiä tiedossa: pääpalkintona on koko tähänastinen Mifonki-sarja, eli Perintö, Aika, Mahti ja Kätkemä. Voittaja saa ne kaikki. KAIKKI. 2,23 kiloa suomalaista fantasiaa. (Kyllä, punnitsin ne. Laitan kuvan todisteeksi.)
Lisänä tulee neljä koko lailla vahvaa lohdutuspalkintoa, sillä arvon myös yhden Mifongin perinnön, yhden Mifongin ajan, yhden Mifongin mahdin ja yhden Mifongin kätkemän. Jos hyllystä puuttuu jokin sarjan osa, nyt on oiva mahdollisuus voittaa se.
Mitä sinun tulee tehdä?
1) Kommentoi erottuvalla nimellä tai nimimerkillä tähän viestiin (Anonyymi ei siis käy) ja kerro osallistutko a) pääpalkinnon arvontaan, b) minkä lohdutuspalkinnon arvontaan. B-kohdassa valitse vain yksi kirjoista.
2) Kerro, oletko lukenut Mifonkeja ja miten niiden ääreen päädyit. Haluan tietää, koska olen utelias!
3) Vain ennen 1.12.2015 tulleet kommentit huomioidaan, eli suoritan arvonnan joulukuun ensimmäisellä viikolla.
Huomioitavaa: Postitan kirjat ainoastaan kotimaahan, joten jos osallistut ulkomailta käsin, postituspaikan täytyy löytyä Suomesta.
***
 |
| Arvonnan kohteena... (c) J.S. Meresmaa |
Sekä arvontaa että Mifonkitietoutta saa jakaa! Kiitos osallistujille jo etukäteen ja lykkyä tykö!
2.11.2015
Kartan äärellä
Kuten olen kertonut, Keskilinnan ritarien yhteispainokseen on tulossa kartta.
Kutsun sitä mielessäni kolmen pisteen kartaksi: Keskilinna, Delvi, Surro. Nämä ovat päätapahtumapaikat, näiden kolmen kaupungin varaan kartta rakentuu.
Koska Keskilinna-trilogia sijoittuu varsin suppealle alueelle, halusin karttaan jotakin erityistä. Perinteisen viivan sijaan piirsin rannikosta kolmiulotteisen. Kyllä huomasi, ettei piirustuskynä ole ollut hetkeen kädessä! Harjoittelin ensin erilliselle paperille löytääkseni jujun.
Aloitin totuttuun tapaan paperin, lyijykynän ja japanilaisten lempitussieni kanssa (Sakura Pigma Micron). Vanha viidakon sanonta sen minkä ihminen mokaa, kuvankäsittelyohjelma korjaa piti hyvin paikkansa tässäkin tapauksessa.
(Toisinaan harmittaa, ettei kirjoittamiselta jää aikaa piirustustaidon ylläpitämiseen saati sen kehittämiseen. Ennen kuin aloin kirjoittaa aktiivisesti, piirsin melkein joka päivä kahdeksan vuoden ajan. Saan yhä vahvoja visuaalisia viettelyksiä kuvamuodossa, mutta kelvollisen saamiseen tuntuu menevän kelvottoman kauan -- se johtuu ihan ruosteesta -- ja siinä välissä menee hermo, koska kirjoitusaikataulu on tällä hetkellä todella tiukka.)
Pidän erityisesti kompassiruusun (eli tuon ilmansuuntia ilmaisevan nuolipyörylän) suunnittelusta. Samoin Juuri Oikeanlaisen Fontin löytäminen on sykähdyttävää. Karttoihin voi keksiä ja kehitellä vaikka mitä veikeää: Mifonki-sarjan Keskimantereen kartassa näkyy merihirviö (vai kenties mifonki itse?) ja niin tulee tässäkin kartassa olemaan hauska öttiäinen. Sitten näette!
Olen myös sillä tavalla kiero, että jätän kartasta aina jotain pois. Kunnon kartta ei ole virheetön.
***
Mitkä piirteet teitä, rakkaat lukijat, fantasiakartoissa eniten viehättävät? Entä mitkä ihmetyttävät?
P.S. Aikaisemmin olen sivunnut kartan tekemistä tässä postauksessa.
Kutsun sitä mielessäni kolmen pisteen kartaksi: Keskilinna, Delvi, Surro. Nämä ovat päätapahtumapaikat, näiden kolmen kaupungin varaan kartta rakentuu.
Koska Keskilinna-trilogia sijoittuu varsin suppealle alueelle, halusin karttaan jotakin erityistä. Perinteisen viivan sijaan piirsin rannikosta kolmiulotteisen. Kyllä huomasi, ettei piirustuskynä ole ollut hetkeen kädessä! Harjoittelin ensin erilliselle paperille löytääkseni jujun.
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
(Toisinaan harmittaa, ettei kirjoittamiselta jää aikaa piirustustaidon ylläpitämiseen saati sen kehittämiseen. Ennen kuin aloin kirjoittaa aktiivisesti, piirsin melkein joka päivä kahdeksan vuoden ajan. Saan yhä vahvoja visuaalisia viettelyksiä kuvamuodossa, mutta kelvollisen saamiseen tuntuu menevän kelvottoman kauan -- se johtuu ihan ruosteesta -- ja siinä välissä menee hermo, koska kirjoitusaikataulu on tällä hetkellä todella tiukka.)
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
Olen myös sillä tavalla kiero, että jätän kartasta aina jotain pois. Kunnon kartta ei ole virheetön.
***
Mitkä piirteet teitä, rakkaat lukijat, fantasiakartoissa eniten viehättävät? Entä mitkä ihmetyttävät?
P.S. Aikaisemmin olen sivunnut kartan tekemistä tässä postauksessa.
9.9.2015
Ohoi, merirosvoja näköpiirissä!
"Tarvitaan vain kuohahdus, yksi raju aalto, ja kaikki pyyhkiytyy pois."
Kapteenin synty on novelli, joka kertoo Mifonki-sarjan omalaatuisesta ja periksiantamattomasta merirosvosta, Linn Rondestanista, ajalta ennen Mifongin perinnön tapahtumia.
”Mikä sinun nimesi on?” Linn kysyi pojalta, kun tämä nosteli kulmakomerosta ämpäreitä ja erivärisiä pulloja yhdelle messin pöydistä.
”Kyyhky.”
Linnin kulmakarvat kohosivat. ”Erikoinen nimi.”
”Saarella on tapana, että lapset nimetään lintujen mukaan.” Kyyhky piti katseensa laskettuna. Poikaa selvästi ujostutti. ”Ne on meille tärkeitä.”
”Miten sinä merirosvolaivalle päädyit?” Linn kysyi. Poika oli saanut kaikki tarvikkeet esille, ja Linn silmäili pullojen ja lasipurkkien merkintöjä. Suolaa, etikkaa ja jotakin, jonka nimilapussa luki ”putsplankkia”. Linn ei nähnyt neulasmehua, jota Suomulla oli käytetty.
Kun Kyyhky ei vastannut, Linn nosti katseensa. Pojan kasvoja pingotti sulkeutunut ilme. Linn arvasi, ettei poika ollut joutunut merille omasta tahdostaan. Luultavasti hän oli osa ryöstösaalista, eikä kotisaaresta ollut jäljellä muuta kuin muistot.
-- novellista Kapteenin synty, J.S. Meresmaa
***
Linn Rondestanin edesottamuksista oli ihana kirjoittaa. Suoraan sanottuna Mifonki-sarjan edetessä tämä nainen on yllättänyt minut monta kertaa muuntautumiskyvyllään, sinnikkyydellään, konstailemattomuudellaan ja silkalla pähkähulluudellaan. Olen melko varma, että tämä novelli ei jää ainoaksi kurkistukseksi Linnin elämään ennen Mifonkien tarua.
Kristallimeri-antologiassa on Kapteenin synnyn lisäksi muita huimia tarinoita merirosvoista: kirjoittajien joukossa on sellaisia tuttuja nimiä kuin Magdalena Hai, Janos Honkonen, Anni Nupponen, Maija Haavisto ja Jussi Katajala -- muutaman mainitakseni.
Antologia on jo saatavilla sähköisenä Elisa Kirjasta!
Painettuna Kristallimeri ilmestyy Turun kirjamessuille, ja kaikille avointa julkistamistilaisuutta vietetään kirjamessulauantaina 3.10. klo 19.00 Ravintola Proffan kellarissa Turussa. Tapahtumasta on FB-sivu nimellä "Hurjat merirosvobileet".
Ei muuta kuin kolkkahattu päähän ja kiroilemaan!
10.8.2015
Kätkemän kärsimätön
Mifongin kätkemä, eeppisen fantasiasarjani neljäs osa, on menossa painoon näinä päivinä. Oi, miten odotankaan opusta käsiini innolla ja ilolla!
Pieni maistiainen tulevasta:
***
Työpäiviä on jäljellä enää kymmenen, minkä jälkeen kirmaan niin lomalomalle kuin kirjoitusvapaillekin. Olen jo salaa aloittanut Mifonki-sarjan viidettä osaa, Mifongin kadottamaa, ja aivan hykertelen, kun punon tulevia hurjuuksia henkilöhahmojen pään menoksi!
Stay tuned.
"Suuren Sinisen nostama tuuli kuopaisi auringon kuivattamaa maata ja värisytti puiden hentoja lehtiä.
Dante kuuli mifongin laululoitsun hyrinän, muinaisen kielen tuntemattomien sanojen soljunnan ja tunsi väreet, joita se nosti sebuiuuden mahdissa. Hänen väsymyksensä ja nälkänsä unohtuivat, kun Haldor Sininen laskeutui metsämökin pihaan. Olennon suurta ruhoa peittävät siniset suomut välkkyivät jalokivien kirkkautta. Kostean sahanpurun haju kutitti nenää.
He olivat Fewrynnin kanssa vetäytyneet mökin rapuille pian tytön havainnon jälkeen, mutta pysyneet paikoillaan, sillä Fewrynn oli sanonut Dantelle, että mifonki tuli rauhan aikein. Ettei heillä ollut mitään pelättävää, vaikka Suuri Sininen olikin mifongeista arvaamattomin.
Sen jälkeen he eivät olleet vaihtaneet sanoja.
Jumalten pedon läsnäolo mykisti heidät pitkäksi toviksi. Se laskeutui sirosti ja täsmällisesti aukiolle, joka kutistui mifongin koosta. Pitkä häntä kaartui olennon rinnalle, paksut kynnet upposivat maahan, jonka pintakerrokset lohkeilivat vaaleanruskeina. Jykeväluinen pää taipui heitä kohti ja raskasluomiset silmät säihkyivät jääjärvien sineä. Niin valtava ja silti niin äänetön, Dante hämmästeli.
”Hal em aal”, Fewrynn sanoi ääni tunteesta paksuna.
Ovi heidän takanaan aukesi."
***
Työpäiviä on jäljellä enää kymmenen, minkä jälkeen kirmaan niin lomalomalle kuin kirjoitusvapaillekin. Olen jo salaa aloittanut Mifonki-sarjan viidettä osaa, Mifongin kadottamaa, ja aivan hykertelen, kun punon tulevia hurjuuksia henkilöhahmojen pään menoksi!
Stay tuned.
20.3.2015
Löytö!
Ettepä ikinä arvaa, mitä löysin siivotessani paperikasoja menneiltä vuosilta. Ette arvaa, koska en olisi arvannut minäkään!
Kesällä 2006 pidin päiväkirjaa työharjoittelusta Edinburghin kuninkaallisessa kasvitieteellisessä. Noiden liuskojen välistä löysin nyt yhden paperin, joka on otsikoitu "Juoni". Mikä ihme tämä nyt on, mietin. Ja voi hyvä ihme ja ininä: pitelin käsissäni jonkinlaista ensimmäistä kirjallista merkintää hahmoista, joista Ardis ja Dante ovat kehittyneet! Esi-Ardis ja esi-Dante! Myös Mifongin perinnön kaikuja juonesta selvästi löytyy, sillä alkuasetelmassa on paljon tuttua. Moni asia meni lopulta toisin, mutta tässä on nyt todistuskappale siitä, minkälaisen tarinan pohjilta aloin Mifongin perintöä rakentaa.
Muistiini on tallentunut elävänä vain se hetki, jolloin jätin erään kirjan kesken ja sen kehnoudesta sisuuntuneena aloin kirjoittaa itselleni parempaa luettavaa. (Tämä siis marraskuussa 2006.) Järjellä tiedän, että on minulla täytynyt joitakin rakennuspalikoita olla, mutta en ole muistanut mitä. Ardisin ja Danten tarina pyyhki myrskyn lailla kaiken aiemman muistista pois.
Rakennuspalikat olivat Kendra ja Kai. Ihan kummat nimet: en todellakaan ollut muistanut heitä! Mutta tässä he ovat, mustaa valkoisella (okei, sinistä). Olen huutonauranut ja kärvistellyt noloudesta, sillä juonisepustus on melko... noh, riipaisevan naiivia kaikessa siirappisuudessaan ja suuruudenhulluissa kehitelmissään.
Vai mitä pidätte tästä: "Kendra menee naimisiin Sopivan ehdokkaan kanssa, koska näkee tunnelin päässä valoa: Sopivalla on laaja kirjasto, karttoja ja rahaa, jotta Kendra voi karata. Lisäksi Sopivan lääni on lähellä suurempia kaupunkeja, joista on yhteys merelle ja vapauteen. Hän valmistelee lähtöä vuosia."
Sopiva, josta myöhemmin tulee Landis Duverney...
Kaita kuvataan: "Kai on keskipitkää hieman pitempi, solakka, sopusuhtainen, n. 20-vuotias, kun Kendra syntyy. Puolipitkät mustat hiukset, mustat silmät."
Yhtäläisyyksiä Danteen? No pirskules, varren mitta taisi Dantella jäädä vähän lyhyemmäksi, hiukset vuorostaan kasvoivat pidemmiksi. Ikäerokin pieneni useammalla vuodella, mutta onhan tässä nyt muuten samaa...
***
Mitä tästä opimme? Muistiinpanoja kannattaa kirjoittaa ja vanhoja papereita kannattaa tonkia, koska ihmisen muisti mieluummin unohtaa ja keksii tilalle parempaa, jos vaivautuu. Minulla oli monta hauskaa hetkeä tämän paperin parissa. Esijuoni muistutti myös siitä, ettei kukaan ole seppä syntyessään. Esikoiseni takana on monta kerrosta, monta erilaista versiota tarinasta, joka sitten lopulta päätyi kansien väliin saakka.
Mifonkisarjan aloittamisesta on kohta yhdeksän vuotta. Hitaasti kypsyy, niin tarina kuin kirjailija.
Kesällä 2006 pidin päiväkirjaa työharjoittelusta Edinburghin kuninkaallisessa kasvitieteellisessä. Noiden liuskojen välistä löysin nyt yhden paperin, joka on otsikoitu "Juoni". Mikä ihme tämä nyt on, mietin. Ja voi hyvä ihme ja ininä: pitelin käsissäni jonkinlaista ensimmäistä kirjallista merkintää hahmoista, joista Ardis ja Dante ovat kehittyneet! Esi-Ardis ja esi-Dante! Myös Mifongin perinnön kaikuja juonesta selvästi löytyy, sillä alkuasetelmassa on paljon tuttua. Moni asia meni lopulta toisin, mutta tässä on nyt todistuskappale siitä, minkälaisen tarinan pohjilta aloin Mifongin perintöä rakentaa.
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
Muistiini on tallentunut elävänä vain se hetki, jolloin jätin erään kirjan kesken ja sen kehnoudesta sisuuntuneena aloin kirjoittaa itselleni parempaa luettavaa. (Tämä siis marraskuussa 2006.) Järjellä tiedän, että on minulla täytynyt joitakin rakennuspalikoita olla, mutta en ole muistanut mitä. Ardisin ja Danten tarina pyyhki myrskyn lailla kaiken aiemman muistista pois.
Rakennuspalikat olivat Kendra ja Kai. Ihan kummat nimet: en todellakaan ollut muistanut heitä! Mutta tässä he ovat, mustaa valkoisella (okei, sinistä). Olen huutonauranut ja kärvistellyt noloudesta, sillä juonisepustus on melko... noh, riipaisevan naiivia kaikessa siirappisuudessaan ja suuruudenhulluissa kehitelmissään.
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
Sopiva, josta myöhemmin tulee Landis Duverney...
Kaita kuvataan: "Kai on keskipitkää hieman pitempi, solakka, sopusuhtainen, n. 20-vuotias, kun Kendra syntyy. Puolipitkät mustat hiukset, mustat silmät."
Yhtäläisyyksiä Danteen? No pirskules, varren mitta taisi Dantella jäädä vähän lyhyemmäksi, hiukset vuorostaan kasvoivat pidemmiksi. Ikäerokin pieneni useammalla vuodella, mutta onhan tässä nyt muuten samaa...
***
Mitä tästä opimme? Muistiinpanoja kannattaa kirjoittaa ja vanhoja papereita kannattaa tonkia, koska ihmisen muisti mieluummin unohtaa ja keksii tilalle parempaa, jos vaivautuu. Minulla oli monta hauskaa hetkeä tämän paperin parissa. Esijuoni muistutti myös siitä, ettei kukaan ole seppä syntyessään. Esikoiseni takana on monta kerrosta, monta erilaista versiota tarinasta, joka sitten lopulta päätyi kansien väliin saakka.
Mifonkisarjan aloittamisesta on kohta yhdeksän vuotta. Hitaasti kypsyy, niin tarina kuin kirjailija.
13.2.2015
Uskottava pahis (ajatuksia henkilöhahmoista)
Blogiini on päädytty hakemalla tietoa, miten luodaan uskottava pahis.
Oi, ihan sydän sykähtää tästä kunniasta!
Vastaus on yksinkertainen, mutta ei helppo. On vain kirjoitettava uskottava henkilöhahmo, joka tekee pahoiksi luokiteltavia asioita. Pahojen tekojen, hirmutekojen, takana on kuitenkin ihminen. Voi olla hyväksi miettiä omaa käsitystään pahuudesta. Usein ihminen luokittelee jonkun kauheuksia tehneen ihmisen yksioikoisesti pahaksi ja julmaksi, kenties mieleltään häiriintyneeksi, mutta asiat eivät ole mustavalkoisia. Joka ikinen sota ja konflikti ja riita näyttäytyvät eri valossa, kun niitä tarkastelee eri osapuolten näkövinkkelistä. Teon takana on aina jotakin, mikä siihen on johtanut: tunne, ajatus, vakaumus, olosuhteet.
Uskottava ja hyvä pahis luodaan samalla tavalla kuin uskottava ja hyvä hyvis: kirjoitetaan henkilöhahmo, joka muuttuu eläväksi lukijoiden mielissä. Henkilöhahmo, jolla on historia ja edes jonkinlainen logiikka toimissaan (koska kyse on fiktiosta).
***
Henkilöhahmoista minun on muutenkin pitänyt kirjoittaa.
Nyt kun Mifonki-sarjan neljäs osa on kirjoitettu, olen tajunnut, että yksi haastavimpia asioita pitkän sarjan kirjoittamisessa on eläytyä ja ymmärtää jokaista henkilöhahmoa heidän muuttuvissa elämäntilanteissaan. Se on raskasta, mutta myös palkitsevaa. Kirjailijana saa elää tuhat elämää, ja eeppisissä tarinoissa henkilögallerian laajuus todella tuntuu siltä tuhannelta.
On hienoa kirjoittaa hahmoille vaikeuksia ja seurata, onko heistä voittamaan ne. On hienoa tutkistella, millä tavalla he kasvavat kokemustensa myötä, millä tavalla rakastavat ja millä tavalla surevat. Mikä tuo heidän elämäänsä iloa, entä mitä he pelkäävät?
Pelot paljastavat meistä paljon. Tavallaan voisi ajatella, että ihmisen elämä on peloista selviämistä: niiden tunnistamista ja kävelyä niitä kohti -- sekä väistämättä sitä peloista suurinta, kuolemaa, kohti. Pelkäämme asioita, joita emme tunne; joista emme tiedä. Kun pelon kohtaa, sen selättää.
Sen lisäksi, että kysyn henkilöhahmoiltani mitä sinä toivot, ketä sinä rakastat, kysyn myös mitä sinä pelkäät. Kun he kertovat minulle pelkonsa, minä viimeinkin opin tuntemaan heidät.
Oi, ihan sydän sykähtää tästä kunniasta!
Vastaus on yksinkertainen, mutta ei helppo. On vain kirjoitettava uskottava henkilöhahmo, joka tekee pahoiksi luokiteltavia asioita. Pahojen tekojen, hirmutekojen, takana on kuitenkin ihminen. Voi olla hyväksi miettiä omaa käsitystään pahuudesta. Usein ihminen luokittelee jonkun kauheuksia tehneen ihmisen yksioikoisesti pahaksi ja julmaksi, kenties mieleltään häiriintyneeksi, mutta asiat eivät ole mustavalkoisia. Joka ikinen sota ja konflikti ja riita näyttäytyvät eri valossa, kun niitä tarkastelee eri osapuolten näkövinkkelistä. Teon takana on aina jotakin, mikä siihen on johtanut: tunne, ajatus, vakaumus, olosuhteet.
Uskottava ja hyvä pahis luodaan samalla tavalla kuin uskottava ja hyvä hyvis: kirjoitetaan henkilöhahmo, joka muuttuu eläväksi lukijoiden mielissä. Henkilöhahmo, jolla on historia ja edes jonkinlainen logiikka toimissaan (koska kyse on fiktiosta).
***
Henkilöhahmoista minun on muutenkin pitänyt kirjoittaa.
Nyt kun Mifonki-sarjan neljäs osa on kirjoitettu, olen tajunnut, että yksi haastavimpia asioita pitkän sarjan kirjoittamisessa on eläytyä ja ymmärtää jokaista henkilöhahmoa heidän muuttuvissa elämäntilanteissaan. Se on raskasta, mutta myös palkitsevaa. Kirjailijana saa elää tuhat elämää, ja eeppisissä tarinoissa henkilögallerian laajuus todella tuntuu siltä tuhannelta.
On hienoa kirjoittaa hahmoille vaikeuksia ja seurata, onko heistä voittamaan ne. On hienoa tutkistella, millä tavalla he kasvavat kokemustensa myötä, millä tavalla rakastavat ja millä tavalla surevat. Mikä tuo heidän elämäänsä iloa, entä mitä he pelkäävät?
Pelot paljastavat meistä paljon. Tavallaan voisi ajatella, että ihmisen elämä on peloista selviämistä: niiden tunnistamista ja kävelyä niitä kohti -- sekä väistämättä sitä peloista suurinta, kuolemaa, kohti. Pelkäämme asioita, joita emme tunne; joista emme tiedä. Kun pelon kohtaa, sen selättää.
Sen lisäksi, että kysyn henkilöhahmoiltani mitä sinä toivot, ketä sinä rakastat, kysyn myös mitä sinä pelkäät. Kun he kertovat minulle pelkonsa, minä viimeinkin opin tuntemaan heidät.
31.1.2015
Huh ja vau!
Mifongin mahtia on näkynyt paljon blogeissa viime aikoina. Olen erittäin otettu ja kiitollinen kirjan saamasta huomiosta!
Päiväunien salainen elämä -blogin vaarnan mielestä "Mahti on ehdottomasti tähänastisista Mifonki-kirjoista paras."
Kirjakaapissa -blogin Wilma kirjoitti muun muassa, että: "Meresmaa osaa kirjoittaa erittäin koukuttavasti, sillä tätä sarjaa lukiessani en välitä pätkääkään, onko juonessa mitään erikoista tai onko romantiikkaa. Haluan vain kääntää sivua ja sitten seuraavaa, kunnes olen kääntänyt ihan viimeisenkin sivun."
"Onpas mukava lukukokemus takana!" kirjoittaa Cats, books & me -blogin Kirsi -- ja antaa kirjalle neljä kissanpentua. Neljä kissanpentua! Purr. <3
Celestine Lasisipuli jäi kaipaamaan Ardisia ja Dantea, vaikka: "Fewrynnin ja Connailin elämä on kiinnostavaa, varsinkin ensiksi mainitun voimien kehitys ja hallinnan vaikeus. Myös Mohari oli hieno hahmo. Kirja oli varsin koukuttava, ja sen lukemiseen ei mennytkään kauaa. Jään odottelemaan innolla seuraavaa osaa."
Kultakalan kirjahyllyssä ei oltu niin kovin ihastuttu, mutta: "Onneksi kirja oli taas, tyylilleen uskollisena, kevyttä luettavaa, joten kirjan loppuun asti lukeminen ei tuottanut ongelmia."
Kattinkan kirjalistassa kirjoitettiin: "Pidän valtavan paljon Meresmaan luomasta maailmasta! Ensinnäkin pidän aikakaudesta, johon tarina sijoittuu, sekä tietenkin fantasiaelementeistä ja mahtavista hahmoista, joihin on helppo samaistua. Koska jokaisen hahmon taustoista ja elämästä on kerrottu paljon, heidän motiivinsa ja päämääränsä on helppo ymmärtää."
Afeni Keijumetsässä -blogista tykkäsi myös kovasti. "Mifongin mahti oli minusta vielä parempi kuin kaksi aiempaa osaa. Tykkäsin hahmoista, tykkäsin tarinasta ja tykkäsin jopa kirjan rakenteesta aiempia enemmän."
***
Siis huh ja vau! Mifongin mahti on todella löytänyt tiensä lukijoiden luokse, ja sekös minua ilahduttaa -- semminkin kun sen kohtalo oli hetken aikaa vaakalaudalla. Iloisia uutisia vielä tähän loppuun: kusti polki kirjekuoren, jonka sisällön allekirjoittaminen tietää, että syksyllä on seuraavan Mifongin, eli Mifongin kätkemän, ilmestymisaika.
Kiitos kaikille Mifonkien lukijoille! Kirjoitettu tarina ei pääse elämään, ellei sitä joku lue.
Päiväunien salainen elämä -blogin vaarnan mielestä "Mahti on ehdottomasti tähänastisista Mifonki-kirjoista paras."
Kirjakaapissa -blogin Wilma kirjoitti muun muassa, että: "Meresmaa osaa kirjoittaa erittäin koukuttavasti, sillä tätä sarjaa lukiessani en välitä pätkääkään, onko juonessa mitään erikoista tai onko romantiikkaa. Haluan vain kääntää sivua ja sitten seuraavaa, kunnes olen kääntänyt ihan viimeisenkin sivun."
"Onpas mukava lukukokemus takana!" kirjoittaa Cats, books & me -blogin Kirsi -- ja antaa kirjalle neljä kissanpentua. Neljä kissanpentua! Purr. <3
Celestine Lasisipuli jäi kaipaamaan Ardisia ja Dantea, vaikka: "Fewrynnin ja Connailin elämä on kiinnostavaa, varsinkin ensiksi mainitun voimien kehitys ja hallinnan vaikeus. Myös Mohari oli hieno hahmo. Kirja oli varsin koukuttava, ja sen lukemiseen ei mennytkään kauaa. Jään odottelemaan innolla seuraavaa osaa."
Kultakalan kirjahyllyssä ei oltu niin kovin ihastuttu, mutta: "Onneksi kirja oli taas, tyylilleen uskollisena, kevyttä luettavaa, joten kirjan loppuun asti lukeminen ei tuottanut ongelmia."
Kattinkan kirjalistassa kirjoitettiin: "Pidän valtavan paljon Meresmaan luomasta maailmasta! Ensinnäkin pidän aikakaudesta, johon tarina sijoittuu, sekä tietenkin fantasiaelementeistä ja mahtavista hahmoista, joihin on helppo samaistua. Koska jokaisen hahmon taustoista ja elämästä on kerrottu paljon, heidän motiivinsa ja päämääränsä on helppo ymmärtää."
Afeni Keijumetsässä -blogista tykkäsi myös kovasti. "Mifongin mahti oli minusta vielä parempi kuin kaksi aiempaa osaa. Tykkäsin hahmoista, tykkäsin tarinasta ja tykkäsin jopa kirjan rakenteesta aiempia enemmän."
***
Siis huh ja vau! Mifongin mahti on todella löytänyt tiensä lukijoiden luokse, ja sekös minua ilahduttaa -- semminkin kun sen kohtalo oli hetken aikaa vaakalaudalla. Iloisia uutisia vielä tähän loppuun: kusti polki kirjekuoren, jonka sisällön allekirjoittaminen tietää, että syksyllä on seuraavan Mifongin, eli Mifongin kätkemän, ilmestymisaika.
Kiitos kaikille Mifonkien lukijoille! Kirjoitettu tarina ei pääse elämään, ellei sitä joku lue.
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
11.1.2015
Arvioita ja töitä ja kasvun prosessi
Tammikuun aikana Mifonki-sarjan osista on ilmestynyt sattumalta hauska rypäs arvioita. Pieniä poimintoja kyseisistä teksteistä:
Mifongin perintö on luettu Sivukirjastossa.
Mifongin aika on löytänyt lukijan Kultakalan kirjahyllystä.
Mifongin mahtia on ahmittu Kattinkan kirjalistassa.
***
Kiitos! Tällä palautteella puksuttelee taas kummasti eteenpäin.
Kätkemään täytyy puristaa vielä pari lukua, sitten käsikirjoitus on valmis kustantajalle lähetettäväksi. Olen ihan tarinani lumoissa ja miltei kärsimätön jo jatkamaan viidenteen osaan! Voi, mitä kaikkea hienoa ja hurjaa onkaan tiedossa!
Samaan aikaan työn alla on Keskilinnan ritarit -sarjan päätösosan, Kuninkaan tahdon, stilisointi. Se ilmestyy jo ensi kuussa, ajatella! Viilaaminen on mukavaa vastapainoa raakatekstin tuottamiselle, sillä sen parissa voi keskittyä hiomaan oikein hyvää lähes täydelliseksi sen sijaan, että kirjoittaa hävettävän huonoja virkkeitä, joita tietää joutuvansa muokkaamaan vielä moneen kertaan. On vain purtava hammasta ja edettävä tarinassa, muuten ei tule koskaan valmista. Kehnoista lauseista saa kelvollisia ja kelvollisista hyviä. Kierros kierrokselta kieli paranee ja teksti ryhdistyy. Se on kasvun prosessi, joka vain on hyväksyttävä.
Mifongin perintö on luettu Sivukirjastossa.
"Erityiskiitoksia kirjalle haluaisin myöntää seuraavista seikoista: Ensinnäkin Meresmaan kielessä oli minusta paikoin mahtavia oivalluksia. Joillekin kihersin itsekseni ääneen. Toiseksi olin kovin otettu jotenkin keskivertofantsua kehollisemmasta - etenkin naiskehollisemmasta - otteesta, joka oli luonteva osa kirjaa. Tiedättehän. Verta ja suolenpätkiä nyt saa mistä tahansa, mutta pitkittynyttä ensisynnytystä, imetyksen sitovuutta ja miesten kuukautisia kohtaan tuntemaa vierastusta ei."
Mifongin aika on löytänyt lukijan Kultakalan kirjahyllystä.
"Pidin sarjan ensimmäisestä osasta eikä toinen osa pettänyt odotuksia. Jotenkin tämän sarjan kirjoja on vaikea saada aloitettua mutta sitten niitä ei meinaa malttaa laskea käsistään! Teksti oli kevyttä joten aivoja ei tarvinnut hirveästi rasittaa. Tarina eteni mukavaa vauhtia eikä tylsiä kohtia juuri ollut vaan koko ajan tapahtui jotain."
Mifongin mahtia on ahmittu Kattinkan kirjalistassa.
"Kirjan kieli oli helppolukuista ja joutuisaa, mutta samalla värikästä. Esimerkiksi Moharin puhuma murre ja pantterikansan keskuudessa käytetyt sanat toivat todentuntuisuutta. Pidän valtavan paljon Meresmaan luomasta maailmasta! Ensinnäkin pidän aikakaudesta, johon tarina sijoittuu, sekä tietenkin fantasiaelementeistä ja mahtavista hahmoista, joihin on helppo samaistua."
***
Kiitos! Tällä palautteella puksuttelee taas kummasti eteenpäin.
Kätkemään täytyy puristaa vielä pari lukua, sitten käsikirjoitus on valmis kustantajalle lähetettäväksi. Olen ihan tarinani lumoissa ja miltei kärsimätön jo jatkamaan viidenteen osaan! Voi, mitä kaikkea hienoa ja hurjaa onkaan tiedossa!
Samaan aikaan työn alla on Keskilinnan ritarit -sarjan päätösosan, Kuninkaan tahdon, stilisointi. Se ilmestyy jo ensi kuussa, ajatella! Viilaaminen on mukavaa vastapainoa raakatekstin tuottamiselle, sillä sen parissa voi keskittyä hiomaan oikein hyvää lähes täydelliseksi sen sijaan, että kirjoittaa hävettävän huonoja virkkeitä, joita tietää joutuvansa muokkaamaan vielä moneen kertaan. On vain purtava hammasta ja edettävä tarinassa, muuten ei tule koskaan valmista. Kehnoista lauseista saa kelvollisia ja kelvollisista hyviä. Kierros kierrokselta kieli paranee ja teksti ryhdistyy. Se on kasvun prosessi, joka vain on hyväksyttävä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)